sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Arvostelu: Grimsby (2016)

GRIMSBY (2016)



Ohjaus: Louis Leterrier
Pääosissa: Sacha Baron Cohen, Mark Strong, Isla Fisher, Rebel Wilson, Penélope Cruz ja Ian McShane
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 23 minuuttia
Ikäraja: 16

Tämä on ensimmäinen elokuva, jonka käyn katsomassa yksin elokuvateatterissa. Tämä on myös ensimmäinen kunnon elokuva, jonka käyn katsomassa Tampereen elokuvateatteri Plevnassa. Kaikkea uutta ja jännää sitä tuleekin koettua. Sen lisäksi Grimsby on ensimmäinen elokuva, josta teen arvostelun vain teatterissa näkemisen perusteella. Saa nähdä, mitä siitä syntyy.

Ali G. Borat. Brüno. Amiraalikenraaliprinssi Aladeen. Sacha Baron Cohenin elokuvat tuntuvat olevan vain niin hyviä kuin hänen hahmonsa. Hahmonhan varassa jokainen elokuvista kantautuu. Uusimpana hahmona hänellä on Nobby elokuvassa Grimsby (alkuperäiseltään nimeltä USA:ssa The Brothers Grimsby). Ali G:stä en tiedä lähes mitään, mutta Boratin, Brünon ja Diktaattorin juonet tuntuvat lähes samalta, sillä jokaisessa seurataan erikoista ulkomaalaista, joka matkustaa USA:han toteuttaakseen jonkinlaisen unelman. Grimsby ei onneksi noudata samaa juonikaavaa.

Hömelö Nobby on etsinyt veljeään Sebastiania 28 vuotta. Kun hän vihdoin löytää Sebastianin, hänelle selviää, että Sebastian on oikeasti MI6:n agentti. Nobby joutuu mukaan puhdistamaan veljensä maineen ongelman sattuessa, josta Nobby itse on vastuussa.

Sacha Baron Cohenin esittämä Nobby on kaiken aikaa pilaamassa asioita hölmöydensä takia. Hän on monen lapsen isä, eikä edes muista jokaisen nimeä, vaikka lapsien nimet ovat luokkaa "Skeletor", "Gangnam Style" ja jopa "Django Unchained". Nobbyllä on kuitenkin sydän (jokseenkin) paikallaan, kun kyseessä on hänen tyttöystävänsä tai veljensä. Kuten äsken sanoin aiemmista elokuvista, niin myös tämä kulkee Baron Cohenin hahmon varassa.
     Mark Strongin Sebastian-hahmo ei ole kovin hauska, mutta ihan mielenkiintoinen. Strong puhuu omaan murahtelevaan tapaansa ja vetää roolinsa hyvin. Läpi elokuvan näytetään muistoja hänen ja Nobbyn menneisyydestä, joka tuo tunnetta yllättävän onnistuneesti hahmoihin.
     Penélope Cruz on elokuvan pahis Rhonda George, joka on aika väkisin väännetty hahmo ja Cruz on mukana enemmänkin ulkonäkönsä takia. Hänen hahmollaan on perinteinen "tosi ilkikurinen juoni", jolla saisi koko maailman vapisemaan. Rhondan suunnitelma tuntuu hätäisesti keksityltä, mikä on varmaan ollut ideana, sillä elokuvassa pilaillaan agenttielokuvien kustannuksella.
     Järkyttävän huono Rebel Wilson esittää Nobbyn tyttöystävää, Dawnia. Onneksi hahmo ei esiinny kovin paljoa elokuvassa.
     Sacha Baron Cohen on ottanut mukaan vaimonsa Isla Fisherin, joka esittää Jodie Figgisiä, Sebastianin ainoaa tukea MI6:ssa, kun häntä ollaan jahtaamassa. Fisherin hahmo on todella kliseinen ja hän vetää roolin niin hyvin kuin kyseisen, yksinkertaisen roolin voi.
     Mukana on myös Ian McShane, jonka hahmo on hieman mitäänsanomaton. Rooliin olisi voinut pestata melkein kenet tahansa, mutta roolituksessa kai haettiin isoa nimeä tuomaan näkyvyyttä.
     Harry Potter -tähti Daniel Radcliffestä ja presidentiksi pyrkivästä Donald Trumpista tehdään myös enemmän tai vähemmän pilkkaa. Harmi vain, että kumpikaan ei oikeasti esiinny elokuvassa, mutta heistä heitetyt läpät ovat hulvattomia.

Vitsit ovat hyvin samanlaisia kuin muissa Baron Cohenin elokuvissa. Grimsby on todella härö elokuva. Esimerkiksi miltä kuulostaa Nobby imemässä myrkkyä pois Sebastianin kivespussista? Tai että Nobby ja Sebastian menevät pahiksia piiloon naaraselefantin sisään ja yhtäkkiä tulee uros paikalle, joka johtaa siihen, että Nobby ja Sebastian ovat kirjaimellisesti mukana norsujen aktissa? Ja kun kyseiset kohtaukset kestävät kauan ja saavat vielä pahempaa jatkoa, niin katsojien nauru muuttuu siihen, että jokainen sanoo kovaan ääneen: "Hyi!" Onneksi elokuvassa on myös miedompia vitsejä. Pissa/kakkahuumoria on tietenkin mukana - jälleen yhdessä kohtauksessa siihen pisteeseen asti, että katsoja vajoaa nolostuneena penkkiinsä. Myös vakavista aiheista tehdään julmasti pilaa, jonka monet voivat kokea loukkaavana.

Elokuvan laajat kuvat ovat tyylikkäitä. Välillä Grimsbyssä on käytetty käsivarakuvaa, joka häiritsee etenkin kohdissa, joissa kamera voisi olla täysin paikoillaan jalustalla. Toimintakohtaukset on leikattu paikoitellen hieman epäselviksi. Alussa on first person shooter -kaltainen kohtaus, jossa Sebastian ajaa takaa pahiksia ja ampuu heitä. Kohtaus on toimiva, vaikka sekin paikoitellen sekava, jonka tosin voi selittää sillä, että kyseessä on hahmon näkökulmakuva. Erikoistehosteet eivät ole parhaimmasta päästä, mutta niiden kömpelyys itsessään on jo koomista.

Grimsby on todella lyhyt elokuva. Alle puolentoistatunnin kestollaan elokuvassa esitellään nopeasti hahmot ja näytetään lähtökohdat, jotta päästään näkemään itse tarinaa. Toiminta- ja komediakohtauksia tulee peräkkäin ja ennen kuin huomaakaan, niin on jo katsomassa lopputekstejä. Elokuva alkaa melkein samalla tavalla, miten kotini televisio aukeaa: Sonyn logolla. Logon ilmestyminen ja mukana oleva ääni ovat erilaisia. Muita logoja tulee monia ja sitten jo näytetäänkin Baron Cohenia toilailemassa tuttuun tyyliinsä.

Yhteenveto: Grimsbyssä ei ole samaa hohtoa kuin Boratissa, mutta se on silti todella hauska komedia. Elokuvassa tapahtuu kaiken aikaa jotain, joten aika ei käynyt kertaakaan - edes pieneksi hetkeksi - tylsäksi elokuvaa katsoessa, mikä on tietenkin plussaa. Elokuva ei itsessään ole kovin muistettava, eikä Nobbyn hahmo ole yhtä loistelias kuin Boratin. Valitettavasti parhaiten elokuvasta jää mieleen Sacha Baron Cohen imuttelemassa Mark Strongin sukukalleuksia ja samat näyttelijät keskellä elefanttiseksiä. Herkille ihmisille kyseiset kohdat voivat olla traumatisoivia ja lapsille elokuva ei sovellu, mutta jos tykkää hieman roisimmasta huumorista, niin Grimsby naurattaa varmasti. Se on hauska elokuva, mutten sanoisi, että se olisi kovin kummoinen. Kannattaako se nähdä? Komedioista tykkäävänä henkilönä sanon, että kannattaa. Kannattaako se omistaa? Jos halvalla lähtee mukaan, niin miksipä ei? Kannattaako elokuviin asti lähteä katsomaan? Sanotaan vaikka, että jos on tylsä ilta Tampereella, niin Grimsby on oikein mukava - tosin erittäin lyhyt - ajantappopätkä. Muistakaa jäädä istumaan vielä sen jälkeen, kun lopputekstit ovat alkaneet, sillä niiden jälkeen tulee lyhyt pätkä!




Kirjoittanut: Joonatan, 13.3.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
The Brothers Grimsby, 2016, Sony Pictures Entertainment, Columbia Pictures, Working Title Films, Village Roadshow Pictures

2 kommenttia:

  1. Jaa-a tais mennä DVD::ltä katsottavaksi filmiksi mulle.

    VastaaPoista
  2. Vinkkaan tällaisen, en ole itse lukenut, mutta sua ehkä kiinnostaa: http://hh-lukija.blogspot.fi/2016/03/elokuvakirjoja.html

    VastaaPoista