lauantai 30. huhtikuuta 2016

Arvostelu: Star Wars: The Force Awakens (2015)

STAR WARS: THE FORCE AWAKENS



Ohjaus: J.J. Abrams
Pääosissa: Daisy Ridley, John Boyega, Oscar Isaac, Adam Driver, Harrison Ford, Carrie Fisher, Lupita Nyong'o, Andy Serkis, Domhnall Gleeson, Anthony Daniels, Peter Mayhew, Gwendoline Christie ja Mark Hamill
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Star Wars: The Force Awakens oli viime vuoden odotetuin elokuva. Ei vain omalta osaltani, vaan maailmanlaajuisesti. Vaikka se on tehosteseikkailu, niin se sai myös kriitikot innostumaan, sillä kyseessä on kuitenkin Star Wars. Elokuvaa odotettiin todella ristiriitaisin tuntein. Innostus oli suuri, mutta epäilykset korkealla, sillä edellinen trilogia, Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999), Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002 ja Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005) ei ollut miellyttänyt valtaosaa faneista. Mainokset saivat ihmiset innostumaan elokuvasta ja pakko sanoa, etten ole ikinä nähnyt ja kokenut samanlaista fanitusodotusta mitään muuta kohtaan yhtä paljon kuin The Force Awakensin kohdalla. Sosiaalinen media oli täynnä Tähtien sotaa. Kun innostus on suuri, niin silloin myös odotukset ovat todella korkeat ja pettymyksen mahdollisuuskin nousee huomattavasti. Kyllähän sitä yrittää pitää odotukset matalina, ettei lähtisi teatterista ulos miettien, että katsoisi mieluummin uudestaan Pimeän uhkan. Mainoksissa ei näytetty Luke Skywalkeria ollenkaan, mikä nosti suuren haloon, mutta minua se ei niinkään kiinnostanut, sillä uudet hahmot vaikuttivat mielenkiintoisilta. Kävin ensi-iltana katsomassa saagan seitsemännen osan sydän pamppaillen. Lopputuloshan oli se, että kävin katsomassa The Force Awakensin parin viikon sisällä kolme kertaa elokuvateatterissa.

Luke Skywalker on kadonnut. Imperiumia ihannoiva First Order on noussut orjuuttamaan galaksia. Kenraali Leia lähettää Poe Dameronin Jakku-planeetalle hakemaan karttaa, joka johtaisi Luken luo. Samaan seikkailuun päätyvät myös entinen stormtrooper Finn ja romunkerääjä Rey.

Daisy Ridley on aivan loistava löytö Reyksi. Vaikka Ridleyllä on muutamia samanlaisia piirteitä kuin Keira Knightleylla, niin hän on paljon, paljon parempi näyttelijä. Toivottavasti näen Ridleyn jatkossa vielä useassa elokuvassa, sillä hän vakuutti minut lahjoillaan jo elokuvan alussa. Hänessä on ainesta isommaksikin tähdeksi ja hän vetää roolinsa yhtenä päähenkilöistä aivan nappiin.
     John Boyega oli minulle entuudestaan tuttu kasvo vuoden 2011 scifipätkästä Attack the Block. Kesti kuitenkin hetken, ennen kuin tajusin, että hän oli kyseessä, kun mainokset ilmestyivät. Boyega esittää Finniä, eli entistä stormtrooperia FN-2187. Boyega on todella pidettävä tyyppi ja niin on myös Finn. Hän on onnistuneesti elokuvan vitsailija, joka kuitenkin tilanteen vaatiessa osaa vakavana tarttua aseeseen ja käydä taistoon.




Poe Dameronia näyttelee Oscar Isaac. Isaacin olin tietämättäni nähnyt aika monessa elokuvassa ennen tätä ja luulinkin, että näkisin hänet tässä ensimmäistä kertaa. Isaac vetää toimintasankarin roolin hyvin, vaikka hän jää hieman taka-alalle loppua kohden. Kun Rey muistuttaa Tähtien sota: Episodi IV - Uuden toivon (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) jedikokelas-Lukea, niin Poe muistuttaa lentäjä-Lukea.
     Uutena pahiksena on Kylo Ren, jota näyttelee Adam Driver. Jälkeenpäin olen nähnyt Driverin hyvin kummallisissa rooleissa, minkä takia onkin hieman outoa, että hänet on valittu tähän elokuvaan. Kun Kylo Ren ottaa maskinsa pois, hän ei ole enää kovin uhkaava hahmo (mitä hän on naamio päässään), mutta elokuvan mennessä eteenpäin tulee selkeäksi, ettei hahmon kuulukaan olla uhkaava. Ensimmäisessä kohtauksessa, jossa hahmo esiintyy ilman kypäräänsä, niin mieleeni tuli Javier Bardemin Silva-hahmo elokuvasta Skyfall (2012), puhetavan takia. Kylo Renin valomiekka on erilainen ja siinä on pari ns. lisäterää, joita hahmo hyödyntää toimivasti elokuvan loppupuolella. Kylo Ren on Darth Vaderin jälkeen Star Wars -saagan toiseksi paras pahis.
     Harrison Ford palaa Han Solona ja Peter Mayhew palaa hänen uskollisena Chewbaccana. Chewbaccaa esittää myös suomalainen Joonas Suotamo! Ford vetää roolinsa yhtä legendaarisesti kuin ennenkin ja hänen vanhempi Han-hahmonsa muistuttaa hieman Uuden toivon Obi-Wan Kenobia. Chewbacca pääsee hyvin esille tässä elokuvassa.
     Leiaa näyttelevä Carrie Fisher on vanhentunut todella paljon. Syynä on varmaankin heroiini ja muut huumeet, mitä näyttelijä on käyttänyt. Leia ei pääse elokuvassa toimintaan ja tulee mukaan vasta elokuvan puolen välin jälkeen. Fisherin puheesta ei välillä saa tolkkua ja tekee hieman pahaa nähdä, millaiseen kuntoon hän on itsensä saanut.
     Droidit C-3PO ja R2-D2 ovat tietysti mukana, vaikka vain hieman. Anthony Danielsin esittämä C-3PO ei ärsytä, koska hän esiintyy todella vähän elokuvassa. C-3PO:lla on punainen käsi, mitä ei pahemmin selitellä. R2-D2 ei esiinny melkein ollenkaan, eikä kumpaakaan oikeastaan kaipaa, sillä mukana on BB-8.




BB-8 on nimittäin yksi parhaista uutuuksista sarjassa. Pallodroidi saa saagan aiemmat droidit tuntumaan tarpeettomilta ja köykäisiltä. BB-8 on aivan ihana. Sille on saatu luotua persoonallisuus ja eleitä, mistä sen tunnetilat voi aistia. Ja kyseessä on oikea robotti! Tahtoo oman BB-8:n!!
     Lisäyksenä sarjaan on myös Maz Kanata, porkkanan näköinen alien, jota esittää Lupita Nyong'o. Ensimmäisillä katselukerroilla en oikein tiennyt, pidinkö hahmosta, mutta nyt olen tottunut hänen mukanaoloon.
     Pahiksia elokuvassa ovat myös Supreme Leader Snoke, kenraali Hux ja kapteeni Phasma. Snoke on tavallaan Keisari 2.0, sillä hahmo tuntuu todella samanlaiselta. Snokea esittää Andy Serkis, joten tottakai hahmo on toteutettu motion capture -tekniikalla. Domhnall Gleeson esittää Huxia, jossa parasta on hänen pitämänsä puhe, minkä aikana hän muistuttaa nuorta Hitleriä tai vastaavaa. Game of Thrones (2011-2019) -tähti Gwendoline Christie esittää stormtroopereiden johtajaa, kapteeni Phasmaa. Hahmo on tyylikäs, mutta todella alikäytetty. Toivottavasti hänelle löytyy enemmän puuhaa seuraavassa elokuvassa.
     Mark Hamillin esittämä Luke Skywalker esiintyy kyllä elokuvassa, mutten kerro, millainen osa hänellä on tässä leffassa. Mukana on myös kolme vaikeasti tunnistettavaa isoa nimeä. Näistä isoin rooli on Simon Peggillä, jonka hahmo on Jakku-planeetalla elävä Unkar Plutt. Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluussa (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) ewokkia näytellyt Warwick Davis esittää tässä Wollivania. Isoin cameo on kuitenkin James Bond -tähti Daniel Craigillä, joka esittää tässä stormtrooperia kohtauksessa, jossa Rey on vankina.

Monet ovat valittaneet, että elokuva muistuttaa liikaa Uutta toivoa. Toki tässäkin on droidi, jolla on jotain tärkeää sisällään, minkä pahikset haluavat. Ja toki tässä on orpo päähenkilö aavikkoplaneetalla. Tietenkin pahiksella on pelottava musta kypärä. Ja mutta totta kai mukana on iso ase, jolla pahikset voivat tuhota kokonaisia planeettoja. Kun prequel-trilogia ilmestyi, niin valitettiin, että se oli liian erilainen kuin alkuperäiset elokuvat. Nyt kun tämä ilmestyi, niin valitetaan siitä, kuinka tämä on liian samanlainen kuin alkuperäiset elokuvat. Nykypäivänä tuntuu, ettei faneja vain kykene miellyttämään. Minua elokuva miellytti suuresti, eikä minua kiinnosta, onko se liian samanlainen kuin saagan aloittanut elokuva.




The Force Awakens jatkaa tarinaa 30 vuotta siitä, mihin Jedin paluu päättyi. Olisi voinut luulla, että Imperiumin tuhon jälkeen kaikki olisi kivasti galaksissa, mutta olisihan tämä aika tylsä elokuva ilman vaaroja. Siksipä mukana on uusnatsimainen First Order, joka pyrkii samaan kuin Imperiumi. Kapinaliitto on muuttunut Vastarinnaksi ja Leian arvonimi on vaihtunut prinsessasta kenraaliksi. Luke Skywalker on alkanut kouluttaa uusia jedejä ja tietty siinäkin meni jokin pieleen. Hanin ja Leian välit eivät ole kovin lämpimät ja Han on palannut samoihin puuhiin, mitä hän teki ennen esittelyään Uudessa toivossa.

Muistan elokuvateatterissa ensi-illassa, kun kaikessa hiljaisuudessa ruutuun tuli Lucasfilmin logo ja tajusin, että elokuva alkaisi vihdoin. Tuttu sininen "Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa..." -teksti tulee ruutuun ja jännitys tiivistyy. Ensimmäinen ääni lähtee, kun Star Wars -logo ampaisee avaruuden halki tunnarin säestämänä ja perinteinen alkuselitysteksti lähtee rullaamaan. Ja koko sali taputtaa innostuneena. Star Wars on palannut. Olin siitä asti aivan myyty. Elokuvan alku on todella huikea, vaikkakin yksinkertainen. Alussa esitellään toimivasti lähes kerralla uudet hahmot; Poe, Kylo Ren, Finn ja Rey. Elokuvassa on otettu iso riski, että tiedostetusti Han Solon ja kumppaneiden ilmestymistä katsoja joutuu odottelemaan. Uusi loistava näyttelijäkaarti pitää kuitenkin katsojaa onnistuneesti otteessaan heti alusta lähtien.




Uusien hahmojen lisäksi myös uusia paikkoja on paljon elokuvassa. Alussa oleva Jakku muistuttaa monella tapaa aiempien osien aavikkoplaneetta Tatooinea. Maz Kanata asustaa Takodanalla, jossa on metsikköä ja Kanatan tyylikäs linnoitus. Vastarinnan päämajaplaneetta D'Qar ei näy kovin paljoa, mutta sekin näyttäisi olevan vehreä paikka. Tasavallan uusi pääplaneetta Hosnian Prime vilahtaa elokuvassa, mikä on toimiva pätkä, sillä se lisää tähän elokuvaan yhteen kohtaukseen tunnetta, mikä puuttui Uuden toivon Alderaanista. Viimeisimpänä uutuutena on planeettaan First Orderin rakentama Starkiller Base, jonka tuhovoima on paljon voimakkaampi kuin Death Starin. Se on myös paljon massiivisempi, sillä onhan koolla kai väliä tässäkin asiassa. Uusina olentoina nähdään muun muassa rathtareja, jotka muistuttavat hieman Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstun (Pirates of the Caribbean: Dead Man's Chest - 2006) Krakenia.

Tämä on ehdottomasti saagan hauskin elokuva. Vaikka The Force Awakens on paikoitellen todella synkkä, niin se onnistuu hauskuuttamaan erittäin simppeleillä asioilla läpi elokuvan. Varsinkin Finn ja BB-8 saavat useassa kohtaa nauramaan ääneen. Myös Han Solon ja Chewbaccan keskustelut ovat hauskoja. Elokuva onnistuu olemaan vakava oikeissa kohdissa, mutta koominen kun on tarvetta, eikä vakaviä pätkiä heitetä läskiksi vitseillä.

The Force Awakens on mahtava aloitus uudelle trilogialle, sillä se herättää useita kysymyksiä katsojissa. Ketkä ovat Reyn vanhemmat? Mitä Kylo Renille oikeasti kävi? Mitä kaikkea Finn näki, mikä sai hänet pelkäämään First Orderia niin paljon? Miksi Maz Kanatalla on Luken vanha valomiekka? Miksi C-3PO:lla on punainen käsi? Ja sitten on tietenkin kysymys R2-D2:sta koskien elokuvan loppua, mitä en nyt tosin paljasta. Elokuva jättää katsojan haluamaan lisää ja pitää otteessaan loppuun asti. Se oli hirveä tunne, kun tajusin, että joutuisin odottamaan vielä kaksi vuotta ennen Episode VIII:ä. Noh, onneksi tässä välissä tulee Rogue One: A Star Wars Story (2016), mutta se ei kuitenkaan vastaa kysymyksiin, eikä jatka uusien hahmojen seikkailua.




Kun ilmoitettiin, että J.J. Abrams ohjaa uuden Star Warsin, niin en aluksi pitänyt ideasta, sillä se tarkoitti, että hän ei tekisi kolmatta Star Trekiä. Tiesin kuitenkin, että hän onnistuisi elokuvan kanssa, sillä en ole nähnyt yhtään huonoa elokuvaa häneltä (eipä hän tosin ole tehnyt montaa leffaa ja omistan niistä kaikki). Nyt kun olen nähnyt The Force Awakensin, niin ärsyttää vain, ettei hän ohjaa seuraavaa episodia. Jos hän sitten palaisi tekemään Star Trek 4:sen... jooko? Abramsin tavaramerkkinä tunnettuja linssiheijastuksia ei kovin paljoa elokuvassa nähdä, enimmäkseen alussa, eivätkä ne ole häiritseviä. Abramsin toinen tavaramerkki, eli nimen "Kelvin" käyttö, tulee kohtauksessa, jossa Rey ja BB-8 tapaavat.

Elokuva on kuvattu hienosti. Abramsin tyyliin osa kuvista alkaa sillä, että kamera osoittaa seinää, mistä se panoroi nopeasti hahmoihin. Muutenkin panorointeja on elokuvassa useita ja ne toimivat erittäin hyvin. Tutut siirtymäleikkaukset Star Warsista ovat käytössä tietysti myös tässä ja ne ovat jopa läpeensä toimivia. Elokuva on paikoitellen todella synkkä, mutta usein myös erittäin valoisa. Takodanan vihreä metsä näyttää kivan värikkäältä. Äänimaailma on todella perinteistä Star Warsia. Vanhat tutut ääniefektit ovat yhä käytössä ja tietysti myös Wilhelm-huuto esiintyy elokuvan alkupuolella. Kylo Renin valomiekan ääni on uudenlainen ja todella hyvä. Se on saatu onnistuneesti kuulostamaan hieman siltä, että se saattaisi jopa räjähtää minä hetkenä hyvänsä.




Tehosteet elokuvassa ovat lähes täydellisiä. Tietokonetehosteet ovat huikeita, kuten myös lavasteet ja pienoismallit. Ainoana ongelmana ovat motion capture -tekniikalla toteutetut Supreme Leader Snoke ja Maz Kanata, jotka erottuvat selkeästi tietokonehahmoina. Massiiviset kuvat, joissa näkyy raunioituneita Imperiumin aluksia hautautuneina hiekkaan jne, ovat karkkia silmille. Vielä pitää antaa plussaa ja hehkuttaa sitä, että BB-8 on oikea robotti. Taistelut ovat näyttäviä, niin maankamaralla kuin avaruudessakin. Minusta on suuri vääryys, ettei tämä voittanut Oscar-palkintoa parhaista tehosteista.

Kuten aiempienkin saagan elokuvien kohdalla, niin myös tämän elokuvan musiikista vastaa John Williams. The Force Awakensin musiikki on todella hienoa ja se on selkeä paluu Star Warsiin. Ainoa miinus on, ettei samanlaisia uutuuksia kuin Pimeän uhkan "Duel of the Fates" tai Sithin koston "Battle of the Heroes" löydy tästä. Parhaat uutuudet elokuvan soundtrackilla (jota muuten kuuntelen juuri nyt) ovat Reyn teema, Kylo Renin teema, Vastarinnan tunnari ja loppukohtauksissa soiva musiikki. Toivottavasti seuraavasta osasta löytyy jo jotain aivan huikeaa uutuutta. Tosin ei minua haittaisi, jos vivahteita kahdesta prequel-trilogian esimerkkikappaleesta löytyisi... Lopputekstien ihan lopussa kuullaan hieman Disney-henkinen versio Star Wars -tunnarista.




Elokuvassa on easter eggsejä, eli viittauksia saagan aiempiin osiin. Esimerkiksi Millenium Falconista löytyy yhä sama robottipallo, jolla Luke treenasi valomiekkataitojaan Uudessa toivossa. Erikoinen pelilauta näkyy myös hetken ja se on toteutettu aivan samanlaiseksi kuin Episodi IV:ssä. Yodan ja Obi-Wanin äänetkin voi kaiketi laskea viittauksiksi. Ne voi kuulla Reyn hallusinaatioiden aikana.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietysti täydellinen. Kaksilevyinen Blu-ray -julkaisu sisältää lisämateriaalina poistettuja kohtauksia ja pätkät "Secrets of The Force Awakens: A Cinematic Journey", "The Story Awakens: The Table Read", "Building BB-8", "Crafting Creatures", "Blueprint of a Battle: The Snow Fight", "The Visual Magic of the Force", "John Williams: The Seventh Symphony" ja "Force for Change".

Yhteenveto: Star Wars: The Force Awakens on mielestäni aivan mahtava elokuva! Se ottaa alkuperäisen trilogian ja prequel-trilogian parhaat puolet, tuo mukaan uutta, ja pistää sen kaiken kasaan yhdeksi paketiksi, joka on erittäin toimiva elokuva. Se jatkaa saagaa tyylillä ja jättää katsojan odottamaan tulevaa suurella mielenkiinnolla. Tämä elokuva sopii alkuperäisen trilogian faneille, prequel-trilogian faneille ja se saa varmasti uudet ihmiset innostumaan Star Warsista. Uudet näyttelijät ovat loistavia ja he toimivat hyvin vanhan legendaarisen näyttelijäporukan kanssa. Visuaalisesti filmi on pelkkää silmäkarkkia ja muutenkin se pitää tiukasti mukanaan. En malta odottaa, että Episodi VIII ilmestyy ja saattaa olla, että katson tämän uudestaan jo ensi viikolla...




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwars.com
Star Wars: The Force Awakens, 2015, Lucasfilm Ltd


keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Arvostelu: Captain America: Civil War (2016)

CAPTAIN AMERICA: CIVIL WAR



Ohjaus: Anthony Russo, Joe Russo
Pääosissa: Chris Evans, Robert Downey Jr, Scarlett Johansson, Sebastian Stan, Don Cheadle, Jeremy Renner, Anthony Mackie, Chadwick Boseman, Paul Bettany, Elizabeth Olsen, Paul Rudd, Tom Holland, Daniel Brühl, Frank Grillo, Martin Freeman ja William Hurt
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 27 minuuttia
Ikäraja: 12

Tiistai-iltana ennen Captain America: Civil Warin näkemistä: Alunperin ajatukseni ei ollut kirjoittaa Civil Warista, ennen kuin olen saanut kaikki muut Marvel Cinematic Universe -elokuvat arvosteltua, mutta päädyin lopulta siihen, että kirjoitan nyt tämän ja kirjoittelen aiemmat MCU-elokuvat jälkikäteen. Marvel Cinematic Universen elokuviin kuuluvat siis pätkät Iron Man (2008), The Incredible Hulk (2008), Iron Man 2 (2010), Thor (2011), Captain America: The First Avenger (2011), The Avengers (2012), Iron Man 3 (2013), Thor: The Dark World (2013), Captain America: The Winter Soldier (2014), Guardians of the Galaxy (2014), Avengers: Age of Ultron (2015) ja Ant-Man (2015). Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA lähes jokaisesta edellä mainitusta elokuvasta, joten ne kannattaa katsastaa ennen tämän lukemista, etenkin niistä uusimmat. Ne on myös tietenkin hyvä nähdä, jotta Civil Warista ymmärtää jotain. MCU:n elokuvissa nimittäin on erikoista se, että elokuvasarjana se koostuu elokuvasarjoista, jotka luovat yhdessä ison kokonaisuuden. Ei siis riitä, että olet nähnyt vain kaksi edellistä Captain Americaa, jotta olisit valmis näkemään tämän uuden osan. Ehei, vaan sinun täytyy nähdä kaikki edelliset MCU-filmit. Guardians of the Galaxylla ei ole kai vielä niin väliä, kun hahmot eivät ole esiintyneet muissa sarjan elokuvissa.

Tällä hetkellä olen elokuvasta innostunut ja hieman jännittynyt. Kyseessä on kuitenkin yksi vuoden eniten odottamistani elokuvista. Tämän vuoden aiemmista supersankarielokuvista Deadpool (2016) oli aivan loistava, kun taas Batman v Superman: Dawn of Justice (2016) oli iso pettymys. Saa nähdä, miten tämän kanssa käy. Vaikka elokuvan nimi onkin CAPTAIN AMERICA: Civil War, niin odotan elokuvaa enemmän sen sivuhahmojen takia. Black Panther pääsee tekemään ensiesiintymisensä valkokankaalla. Hahmosta en paljoa tiedä, mutta mainosten perusteella hän näyttäisi olevan kovemman luokan toimintaäijä. Myös uudet pahikset Crossbones ja Zemo kiinnostavat. Hauskan piristävästä Ant-Manista tuttu nimikkohahmo palaa tähän elokuvaan, enkä malta odottaa näkeväni hänet jälleen mukana. Kaikista eniten kuitenkin odotan - kuten varmaan muutkin odottavat - Spider-Manin saapumista Marvel Cinematic Universeen. Hahmo on suosikkihahmoni Marvelin sankareista ja odotan innolla näkeväni hänet muiden sankarien kanssa. Kiinnostavaa tietenkin nähdä, miten melko uusi naama, Tom Holland, pärjää Hämiksenä isojen starojen keskellä. Huomennahan sen sitten näkee... Pliis, ole hyvä elokuva!

Pieleen menneen operaation jälkeen Avengerseille esitetään kaksi vaihtoehtoa: joko heidän pitäisi toimia YK:n alaisuudessa vain pahimmissa hätätapauksissa tai he joutuvat lopettamaan sankarihommansa. Tony Stark/Iron Man on tämän aatteen puolella, mutta Steve Rogers/Captain America on sitä vastaan. Nimittäin samat henkilöt, jotka ovat asettamassa heille rajoja, jahtaavat Steven ystävää Bucky Barnesia/Winter Soldieria ja Steve haluaa saada Buckyn pelastettua. Avengersit jakautuvat kahteen ryhmään taistellakseen toisiaan vastaan eri aatteiden takia. Samalla muuan Zemo on kiinnostunut hyvin vanhasta HYDRA-operaatiosta...

Tässä elokuvassa on lukuisia supersankareita, mutta koska tämän elokuvan nimessä lukee "Captain America", niin aloitetaan nimikkohahmosta. Chris Evans palaa Steve Rogersin/Captain American rooliin tyylikkäästi. Hän on päässyt kunnolla mukaan Marvel-elokuvissa ja tuntuu jo oikealta johtajahahmolta. Rogersin motiivi olla ystävänsä apuna on toimiva ja katsojana ymmärtää täysin, että sen takia hän on valmis kääntymään muita tiimiläisiään vastaan. Ensimmäisessä Avengersissa Captain America jäi pahasti muiden jalkoihin ja hän tuntui todella hyödyttömältä, mutta nyt hänen toimintakohtauksensa ovat hyviä ja hän osaa vetää kunnolla turpaan. Kaikkien tunteman kilven käyttöä on jälleen lisätty nokkelasti mukaan taisteluihin.
     Robert Downey Jr:n esittämä Tony Stark/Iron Man ei ole enää sama huoleton egopullistelija, mikä hän oli ensimmäisessä Iron Manissa. Vaikka perinteistä ylimielisyyttä ja vitsejä löytyy, niin hahmo on vakavoitunut ja sarjan aiemmat tapahtumat ovat selkeästi jääneet vainoamaan häntä. Hahmo päättää vihdoin toimia oikein ja haluaa kantaa vastuuta teoistaan. Ainoa kohta milloin tuntuu, että hahmo ei kanna vastuuta on, kun hän päättää tuoda erään teini-ikäisen mukaan taisteluun. Onneksi taistelun edetessä Stark tuntuu tajuavan toimineensa väärin. Tony Starkin tyttöystävä Pepper Potts (Gwyneth Paltrow) ei esiinny elokuvassa, eikä häntä kaipaisi, jos hänen olemassaolostaan ei muistutettaisi. Downey Jr. vetää edelleen loistavasti Iron Manin roolin. Harmi, että itse rautapukua näkee elokuvassa vähän.




Juonen keskiössä on aika pitkälti Sebastian Stanin Bucky Barnes/Winter Soldier. Edellisessä Captain Americassa alkanut Bucky-jahti on mukana tämän elokuvan tarinassa ja se on yksi suurimmista syistä, miksi sankarit jakautuvat erilleen. Stan ei ole kummoinen näyttelijä, mutta näyttää tyylikkäältä metallikätensä kanssa.
     Scarlett Johanssonin Natasha Romanoff/Black Widow ei ole onneksi mukana vain ulkonäkönsä takia. Vaikkei hahmo paljoa vedä turpaan, niin hän toimii kuitenkin hahmojen neuvonantajana, jotta nämä toimisivat oikein sekavia tunteita aiheuttavissa tilanteissa.
Naispoweria elokuvaan tuo myös Elizabeth Olsenin esittämä Wanda Maximoff/Scarlet Witch. Hahmo näyttää hyvin, että häntä pelottaa hänen mystiset kykynsä ja hänellä on traumoja aiheuttamastaan tuhosta. Outoa kyllä, Wanda ei tuo esille veljensä kuolemaa Avengers: Age of Ultronista.
     Don Cheadlen esittämän James Rhodesin/War Machinen kohtalo tuntui olevan selvillä mainosten perusteella, mutta onneksi tapahtumat eivät kuitenkaan menneet, niin kuin trailereidesta saattoi olettaa. War Machine tuntuu harmi vain yhä olevan mukana enemmänkin täytehahmona, mutta onhan se hyvä, että elokuvassa on kaksi rautamies-asuun pukeutunutta heppua.
     Sam Wilson/Falcon pääsee paremmin esille tässä osassa ja pääsee myös kunnolla toimintakohtauksiin mukaan. Anthony Mackien esittämä Falcon on tasapainoisesti hieman hauska, mutta silti vakava hahmo.
     Paul Bettanyn näyttelemä Vision on edelleen kaikista tylsin hahmo. Lähes kaikkeen pystyvän ja tunteettoman tekoälyn ruumiillistuman toivoisi olevan poissa kohtauksista, sillä ketä kiinnostaa taistelu jotain vastaan, jota ei voi mitenkään tappaa? No, mutta onneksi hahmon elossa pitävä kivi on välttämätön Avengers: Infinity Warin (2018) pahiksen superhanskalle, joten sormet ristissä toivon hahmon heittävän veivinsä jossain tulevassa osassa. Bettany ei muutenkaan ole kovin kaksinen näyttelijä.
     Jeremy Rennerin esittämä Clint Barton/Hawkeye ei ole vieläkään kovin hyödyllinen jousipyssynsä kanssa. Hahmo todistaa taitonsa lähitaistelussa, mutta ei silti ole kovin kiinnostava hahmo. Ehkä hänelle pitäisi vihdoin ottaa käyttöön sarjakuvista tuttu koominen puku.
     Scott Lang/Ant-Man pääsee vihdoin Avengersien joukkoon. Paul Rudd vetää jälleen nappisuorituksen ja toivoisi, että häntä näkisi enemmän elokuvassa. Suurimmaksi osaksi ajastaan ruudulla hahmo viettää puvussaan. Nörttien unelmat käyvät toteen Ant-Manin hyödyntäessä voimiaan ihan uudella tasolla. Vitsi minisankarista juoksemassa pikkuisena, kun normaalikokoiset hahmot pyörivät ympärillä, toimii yhä.
     Uutena tulokkaana on Chadwick Bosemanin esittämä T'Challa/Black Panther. Hahmoa ei hirveästi esitellä, mutta hänestä saa silti tarpeeksi hyvän käsityksen, jotta Black Pantherista ymmärtääkin jotain loppuelokuvan ajan. Monille tuntematon hahmo ei varmasti jätä kylmäksi vetäessään turpaan oikein antaumuksella. Mielenkiinnolla jään odottamaan vuonna 2018 ilmestyvää Black Panther -elokuvaa...




Kaikkien odottama uutuus on kuitenkin uusi Peter Parker/Spider-Man, jota esittää Tom Holland. Monia pelotti, että miten hahmo toimisi tässä ja miten Holland pärjäisi. Hollandin Peter Parkerissa on hieman sulateltavaa, mutta siinä on ehkä syynä hieman heikohko esittely hahmolle. Hämiksen kohdalla ei ole hätää. Uusi Spider-Man on aivan loistava! Koko ajan läppää heittävä hölösuu ihmettelee kaikkea jännää, kuten Winter Soldierin metallikättä. Monista kuvista trailereissa on leikattu Hämis pois. Esimerkiksi kuva, jossa Iron Manin tiimi seisoo vierekkäin lentokentällä sisältää Spider-Manin itse elokuvassa. Harmi vain, ettei hahmoa nähdä kovin paljoa ja hän tulee mukaan vasta loppupuolella. Ensi vuonna on tiedossa Spider-Man: Homecoming (2017), jota aloin odottaa innolla. Tässä elokuvassa oli hieman hölmö ratkaisu, että sanaa "homecoming" hoettiin useaan otteeseen ja nyt tulevan Spider-Man -elokuvan nimen yhdistää luultavasti väärään asiaan. Marisa Tomein esittämä May-täti on hieman erikoinen ratkaisu, sillä hahmo on niin nuori, mutta toisaalta miksi teini-ikäisen pojan täti olisikaan mikään mummeli? Jälleen kerran yritetään tunkea lause "Suuri voima tuo suuren vastuun" mukaan jollain tapaa elokuvaan. Tässä on ehkä kaikista kummallisin tapa tuoda lauseen merkitys esille.
     Captain America: The Winter Soldierissa esiintynyt Brock Rumlow (Frank Grillo) palaa tähän uutena pahiksena, Crossbonesina. Odotin hahmon näkemistä valkokankaalla ja hänet onkin tehty siististi. Harmi vain, hahmon osuus jää tosi vähäiselle, eikä häntä nähdä enää alun jälkeen loppuleffassa.
     Toinen uusi pahis on Daniel Brühlin näyttelemä Zemo. Se käsitys, minkä olen saanut hahmosta ei vastaa ollenkaan sitä, millainen hahmo on tässä elokuvassa. Jälleen todella alikäytetty pahishahmo Marvelilta. Noh, toivottavasti hahmo pääsisi oikeuksiinsa joskus tulevaisuudessa. Brühlin suorituksessa ei ole mitään moitittavaa, mutta hänen hahmonsa olisi voinut oikeastaan olla mikä tahansa.
     The Incredible Hulkista tuttu Hulkia jahtaava Ross (William Hurt) palaa vihdoin Marvel Cinematic Universeen. Hänen roolinsa on pieni, mutta riittävän suuri, ottaen huomioon, ettei Hulk edes esiinny tässä - hänet ja Thor kuitenkin mainitaan. Hobitti-trilogiasta (The Hobbit - 2012-2014) ja Uusi Sherlock (2010-) -sarjasta tuttu Martin Freeman on myös mukana elokuvassa ja hänenkin hahmon sukunimi on Ross, mutten tiedä onko kyseessä sattuma. Perinteinen Stan Lee -cameo on nähtävissä elokuvan lopussa, mutta Samuel L. Jacksonin esittämää Nick Furya on turha odottaa.




Elokuva alkaa ilman logoja. Jos ei ole valmis elokuvan alkuun, niin ensimmäiset sekunnit voivat mennä ohi. Alkukohtauksen jälkeen Marvel Studiosin logo ilmestyy ruutuun ja itse elokuvan nimi tulee vasta lopputeksteissä. Kuten jo aiemmin sanoin, niin jos kuvittelet, että tämän elokuvan ymmärtämiseksi riittää, että näet vain kaksi aiempaa Captain Americaa, niin olet pahasti väärässä. Tarinan kannalta kaikkein oleellisinta on nähdä Captain America: The Winter Soldier ja Avengers: Age of Ultron, mutta on tietysti suositeltavaa katsoa Ant-Man, jotta hahmon mukanaolon ymmärtää. Jotta taas ymmärtää noista aiemmin mainituista jotain, niin täytyy nähdä muutama elokuva ennen niitä. Elokuvassa ei selitellä edellisten osien tapahtumia kummemmin, vaikka niihin viitataan paljon. On hienoa nähdä, että nykypäivän supersankarielokuvissa näytetään, että massiivisilla lopputaisteluilla on oikeasti seuraamuksia, eikä niistä pääse yli pelkällä olankohautuksella. Elokuvassa on tietysti myös paljon viittauksia sarjakuviin, jotka menevät monilta katsojilta täysin ohi, mutta hardcore-faneille tämä elokuva on varmasti yhtä juhlaa, vaikkei Civil War -tarina mene samalla tavalla kuin sarjakuvissa.

Miksi tämä elokuva on nimeltään juuri Captain America: Civil War eikä "Avengers: Civil War"? Tai pelkkä "Civil War", sillä hahmoja on niin paljon. Miksi tämä elokuva kulkee juuri Captain American nimen alla? Tämä johtuu varmaan siitä, että keskiössä on loppujen lopuksi Kapun ja Buckyn ystävyys. Ja kuten jo sanoin, niin tarina jatkaa edellisessä Captain America -elokuvassa alkanutta Bucky-jahtia. Iron Man esiintyy kuitenkin lähes yhtä paljon elokuvassa, joten nimi olisi varmaan voinut olla myös "Captain America v Iron Man: Dawn of Civil War" tai jotain vastaavaa.




Yksi onnistuneimpia seikkoja elokuvassa on, että sankareiden välinen taistelu toimii. Tänä vuonna aiemmin ilmestyneessä Batman v Superman: Dawn of Justicessa oli myös sankareiden välinen kahakka, mutta se ei toiminut kovin hyvin, joten miksi se tässä toimii? Vaikka Batman v Supermanissa hahmojen motiivit olivat selvillä, niin tässä myös hahmojen todelliset tunteet välittyvät katsojille hyvin. Kun Batman v Superman tuntui keskittyvän lähes kaikkeen muuhun kuin itse sankarien tappeluun, niin tässä pidetään hyvin selkeänä, että missä tarinan focus on, vaikkei leffa ole onneksi pelkkää mätkimistä. Batman v Superman tuntui keskittyvän kaikkeen muuhun, etenkin pohjustamaan sarjan tulevia osia ja vaikka tässä tehdään myös pohjustusta, niin se ei tunnu väkisin mukaan tungetulta, eikä sitä ole liikaa. Loppupuolella aletaan näyttämään katsojalle hieman, että mitä tulevaisuudessa on tiedossa, mutta elokuva osaa keskittyä omaan tarinaansa. Viimeisinä eroina mainittakoon, että tässä elokuvassa sankareiden taistelu kesti pidempään, mutta piti kiinnostuksen kaiken aikaa yllä, kun taas Batman v Supermanissa turpaanveto kesti hädin tuskin kymmentä minuuttia ja se ratkesi todella helposti. Batman v Supermanin ongelmana oli, että se yritti aloittaa universumia ja saada liian monta asiaa samaan pakettiin, mutta Civil Waria ennen on tehty jo KAKSITOISTA elokuvaa, joten hahmojen pohjustusta on tehty tarpeeksi kauan ja heidän taistelunsa seurauksista oikeasti välittää. Jos Civil War olisi tehty vuosia sitten ilman muita MCU-leffoja, niin se kärsisi samoista ongelmista kuin Dawn of Justice.

Anthony ja Joe Russo palasivat ohjaamaan Civil Warin. He ohjasivat myös The Winter Soldierin. Elokuvasta näkee, että ohjaajat ovat tienneet, mitä ovat tekemässä, mikä on aina hyvä merkki. Studio ei tunnu olevan liikaa mukana elokuvan teossa ja elokuva saa rauhassa keskittyä omaan tarinaansa, ilman jatkuvia muistutuksia, että kahtia jaettu Avengers: Infinity War on tulossa. Elokuvan alkupuoli on hieman hidastempoinen, mutta loppupeleissä leffa ei tunnu kaksi- ja puolituntiselta. Veljekset ohjaavat myös Infinity Warit ja tämän elokuvan jälkeen olen varma, että kolmas/neljäs Avengers-elokuva on oikeissa käsissä.




Elokuva on kuvattu oikein mainiosti, vaikka kamera välillä heiluukin tarpeettomasti. Leikkauksia on toimintakohtauksissa paljon, mikä tekee niistä paikoitellen hieman vaikeasti seurattavia, muttei haittaa onneksi hirveästi. Muiden MCU-elokuvien tapaan musiikki on taustalla soivaa, toimivaa jumputusta, muttei jää erityisemmin mieleen. Civil War on visuaalisesti näyttävän näköinen. Se on maanläheisempi elokuva siinä mielessä, ettei uhkana ole jokin maailmankaikkeuden tuhoava voima, mikä on hyvä ratkaisu. Tietokone-efektejä on käytetty silti lähes yhtä paljon. 3D ei tuonut tietenkään mitään uutta elokuvaan. Kapun kilpi välillä käväisi päin katsojan näköä, mutta siihen se jäikin.

Yhteenveto: Captain America: Civil War on ehkä jopa paras Avengers-elokuva, vaikkei nimellisesti olekaan "Avengers: Civil War". Siinä on hyvin yhdistetty draamaa ja toimintaa. Tunteet välittyvät katsojille ja suurimmaksi osaksi elokuvasta laaja hahmogalleria on hyvin käytössä. Spider-Mania ja Ant-Mania jäin kaipaamaan lisää, muttei juoni oikeastaan keskittynytkään heihin. Thorin ja Hulkin poissaolo ei paljoa haitannut. Marvel-faneille suosittelen tätä ehdottomasti ja tämä käy muille ihan kelpona popcorn-viihteenä. Jos ei ole kiinnostunut elokuvasta, niin kannattaa jättää väliin. Jos ei ole mitään kosketuspintaa Marvel Studiosin aiempiin elokuviin, niin ei tästä paljoa saa irti. Verta elokuvassa näkyy hieman, mikä oli yllättävää, muttei kuitenkaan lähellekään samoissa määrin kuin esimerkiksi Deadpoolissa. Tänä vuonna vielä tiedossa Doctor Strange (2016), jota odotan ristiriitaisin tuntein, ja ensi vuonna Spider-Man: Homecoming, Thor: Ragnarok (2017) ja Guardians of the Galaxy Vol. 2 (2017), joita odotan enemmän tai vähemmän innolla. Kyseessä on oikein onnistunut elokuva - ei vain trikoohömpötyksenä, vaan ihan tarinana. Ja koska kyseessä on Marvel-elokuva, niin se sisältää kaksi lopputekstikohtausta - yksi puolessa välissä ja toinen lopputekstien jälkeen, joten ei kannata lähteä salista, ennen kuin elokuva on varmasti päättynyt.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.cosmicbooknews.com
Captain America: Civil War, 2016, Marvel Studios


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI III - SITHIN KOSTO

STAR WARS: EPISODE III - REVENGE OF THE SITH



Ohjaus: George Lucas
Pääosissa: Hayden Christensen, Ewan McGregor, Natalie Portman, Ian McDiarmid, Samuel L. Jackson, Frank Oz, Anthony Daniels, Kenny Baker, Peter Mayhew, Temuera Morrison ja Christopher Lee
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Viimeistä viedään ennen Star Wars: The Force Awakensia (2015)! Kahden pettymyksen aiheuttaneen Tähtien sota -pätkän jälkeen oli vielä tiedossa vuonna 2005 ilmestyvä elokuva, joka huipentaisi saagan, eli Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto. Tätä elokuvaa ihmiset olivat alunperinkin odottaneet, sillä tässä nähtäisiin viimein Anakinin kääntyminen pimeälle puolelle ja Imperiumin nousu. Se myös vastaisi moniin kysymyksiin alkuperäisestä trilogiasta. Sithin kosto oli monille pettymys, niin kuin muutkin leffat esiosa-trilogiasta, mutta se on silti yleisesti pidetyin trilogiasta. Nyt minä kerron oman mielipiteeni elokuvasta...

Kreivi Dooku ja kenraali Grievous ovat hyökänneet Coruscantiin ja kidnapanneet kansleri Palpatinen. Jedit Anakin Skywalker ja Obi-Wan Kenobi lähetetään pelastamaan Palpatine. Samaan aikaan Anakinia vaivaa pelko Padmén menettämisestä ja vaara vajota pimeälle puolelle ympäröi häntä yhä enemmän.

Hayden Christensen on edennyt näyttelijäntaidoissaan ja hänen suorituksensa Anakin Skywalkerina on parantunut huomattavasti. Hän kantaa hyvin tulevan Darth Vaderin taakan harteillaan - vaikka toki muutamia kohtia löytyy elokuvasta, joissa hänen suorituksensa ei ole kovin uskottava. Yleisesti kuitenkin hyvää työtä. Motiivi sille, miksi Anakinista tulee lopulta Darth Vader on oikein hyvä, vaikka kyseessä onkin hieman perinteikkäämpi "tuhoutunut rakkaustarina". Vaderin äänenä lopussa kuullaan tietenkin James Earl Jones.
     Ewan McGregorin suoritus Obi-Wan Kenobina on ihan hyvä, mutta hieman heikompi kuin Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäyksessä (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002). Hänen näyttelijäntaitojensa heikkous on uskottavasti reagoida järkyttäviin asioihin. Myös paikoitellen kuultava keskinkertainen dialogi vie uskottavuutta tietyistä kohdista. McGregorin jedimestarityyli on onnistunut.
     Natalie Portmanin Padmé jää pahasti taka-alalle elokuvassa, vaikka onkin tärkeässä osassa juonen kannalta. Senkin aikaa, kun hän on ruudulla, niin suurimmaksi osaksi hän itkee.
     Ian McDiarmidin kansleri Palpatine paljastaa vihdoin todellisen identiteettinsä. Tuliko jollekin, joka on nähnyt alkuperäisen trilogian muka yllätyksenä, että hän on Keisari? Keisarina hänen suorituksensa paranee, vaikkei hahmo vieläkään ole kovin kiinnostava. Parasta hahmossa ovat kummalliset kurkkuäänet, mitä hän päästelee välillä huppunsa alta.




Christopher Leen esittämä kreivi Dooku -hahmo on todella pienessä roolissa elokuvassa, eikä häntä kaipaakaan elokuvan aikana. Sääli, että sellainen näyttelijänlahja on tungettu aika turhaan mukaan Tähtien sotaan, missä hän olisi voinut olla jotain mahtavaa.
     Paras uutuus hahmojen osalta - ja lähes ainoa uutuus - on droidikenraali Grievous, jota ääninäyttelee Matthew Wood. Grievous on tyylikkään näköinen ja hienosti toteutettu hahmo. Grievous käyttää yhdessä kohtaa neljää valomiekkaa, mikä tekee hahmosta onnistuneesti uhkaavan vastustajan.
     Mace Windu, jota esittää Samuel L. Jackson, ei pääse samalla lailla toimintaan kuin edellisessä osassa, vaan pysyy suurimmaksi osaksi ruutuajastaan tuolissaan. Hänellä on yksi toimintakohtaus, mutta siihen se jääkin. Jälleen yksi lahjakkuus, joka on käytetty hukkaan väärässä roolissa.
     Frank Ozin ääninäyttelemä jedimestari Yoda kuulostaa hieman vanhemmalta kuin aiemmin. Hänen äänessään on jonkinlaista karheutta, mitä ainakaan omasta mielestäni aiemmissa osissa ei ollut.
     Anthony Daniels ja Kenny Baker jatkavat droideina C-3PO ja R2-D2. C-3PO on tässä lähes tarpeeton, eikä hän esiinny elokuvassa melkein ollenkaan. R2-D2:lle löytyy onneksi vihdoin käyttöä ja hän kulkeekin lähes koko ajan Anakinin mukana. Vanhoista elokuvista tuttu wookiee Chewbacca (Peter Mayhew) on myös mukana elokuvassa. Hahmo ei - yllättävä kyllä - edes tunnu väkisin mukaan laitetulta, vaan ihan loogiselta ratkaisulta, kun kerran wookieeiden kotiplaneetalla käydään taistelemassa.
     Temuera Morrison esittää jälleen klooneja ja Ahmed Best ääninäyttelee inhottua Jar Jar Binksiä. Binks-vihaajat, älkää huoliko; Jar Jar esiintyy elokuvassa vain pikaisesti ja hänellä on yksi ainoa repliikki.
     Myös ohjaaja George Lucasin voi bongata nopeasti sini-ihoisena Baron Papanoidana, juuri ennen kun Anakin kävelee sisään teatterisaliin tapaamaan kansleri Palpatinea. Muita bongattavia asioita on alun taistelussa kloonisotilaan päästämä Wilhelm-huuto ja taistelun jälkeisessä kohtauksessa laajan kuvan alareunassa lentävä Millenium Falcon.




Sithin kosto jatkaa tarinaa jokin aika siitä, mihin Kloonien hyökkäys päättyi. Kloonisodat ovat valloillaan ympäri galaksia, mutta ne ovat jo päättymässä, mikä on harmi, sillä edellisessä osassa niiden alkua pohjustettiin niin kauan, joten niitä olisi tehnyt mieli nähdä enemmänkin. Onneksi kloonisodista tehtiin animaatiosarja Star Wars: The Clone Wars (2008-2015) ja saman niminen animaatioelokuva (2008). Elokuvan alku on sarjan toiseksi paras. Erittäin vaikuttava taistelu heti elokuvan alussa, jossa lennetään pienillä aluksilla tähtihävittäjien välistä, on visuaalisesti yhä huikeaa katsottavaa. Alkupätkästä olisi tosin voitu ottaa pois turha kohtaus repijädroidien kanssa ja koko hissihässäkkä ennen taistelua kreivi Dookua vastaan. Tämä on myös sarjan ensimmäinen elokuva, jossa on valomiekkataistelu heti alussa.

Episodi III on selkeästi koko sarjan synkin osa. Muttei sitä voinutkaan kuvitella, että Darth Vaderin syntytarina olisi kovin pirteä. Alussa ollaan samoissa tunnelmissa kahden edellisen elokuvan kanssa, vaikka outoja vitsirepliikkejä on lisätty mukaan. Anakinin alkaessa nähdä painajaisia ja Obi-Wanin lähtiessä Utapaulle, elokuva synkkenee ja yhtäkkiä huomaa katsovansa, kun lapsia tapetaan säälittä. Eli perheen pienimmille ei tätä Tähtien sotaa ole tehty. Synkkyys tuo onnistuneesti uudenlaista tunnelmaa sarjaan ja tekee siitä hieman erilaisen Tähtien sota -elokuvan, mutta siinä pysyy silti saagan olennainen tunnelma.




Uusina planeettoina elokuvassa nähdään Utapau, Kashyyyk (ei kirjoitusvirhe, vaan planeetan nimessä on oikeasti kolme y-kirjainta) ja Mustafar. Utapaussa asutus on rakennettu leveisiin onkaloihin, joita planeetta näyttäisi olevan täynnä. Kashyyyk on metsäplaneetta, joka muistuttaa hieman Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluun (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) Endor-kuuta. Kashyyykin karvaveikkoset ovat kuitenkin vähän suurempikokoisia kuin Endorin. Mustafar on paras uutuus. Koko planeetta on laavan peitossa. Mustafarilla käytävä lopputaistelu on erittäin hienosti toteutettu.

Taistelut yleisesti ovat läpi elokuvan toimivia. Ainoastaan Mace Windun ja Palpatinen toisiaan valomiekoilla tökkiminen on hieman vaivaannuttavaa katseltavaa. Alun taistelu avaruudessa saisi olla pidempi ja siinä olisi voinut näyttää enemmän, mitä muissa aluksissa tapahtuu ja mihin taistelu lopulta päättyi, eikä vain keskittyä Anakiniin, Obi-Waniin ja Palpatineen. Kaikkien odottama taistelu Obi-Wanin ja Anakinin välillä lopussa on aivan täydellinen. Laavaplaneettaa hyvin hyödyntävä taistelu liikkuu nopeatempoisesti eteenpäin. Taistelukoreografia on erittäin upea ja valomiekat osuvat tämän taistelun aikana useammin toisiinsa kuin kaikissa muissa Tähtien sodissa yhteensä. Monet kritisoivat sitä, että taistelu näyttää liian koreografioidulta ja monet puolustavat väitettä sillä, että Obi-Wan ja Anakin tuntevat toisensa niin hyvin, että osaavat ennakoida toistensa iskut. Minulle on aivan sama, mikä selityksenä on nopeammalle valomiekkaheilutukselle, sillä se taistelu on aivan mahtava. Ainoa häiritsevä asia on, että siitä leikataan usein hieman tylsempään Yodan ja Keisarin väliseen taisteluun.




Elokuva lopetetaan erinomaisesti ja siinä saadaan yhdistettyä prequel-trilogia alkuperäiseen trilogiaan onnistuneesti. Onnellista loppua on turha odottaa, mutta siinä annetaan mahdollisuus uudelle toivolle (hehe). Siinä vastataan moniin kysymyksiin, jotka olivat jääneet auki muista elokuvista. Tunnelma säilytetään hienosti loppuun asti, mistä elokuva siirtyy tuttuun, pirteään lopputekstimusiikkiin. Sithin kosto jättää vahvimmin tyhjän olon elokuvan päättymisen jälkeen koko saagasta, sillä sen tunnelma, mukaansatempaavuus ja jännitys pitävät niin otteessaan.

George Lucas on vihdoin päässyt kärryille siitä, mitä tältä trilogialta odotettiin. Hän on vihdoin saanut kerrottua tarinansa onnistuneesti. Minusta on hienoa, että juuri synkkyydessä ei ole pihtailtu, vain jotta muksut pääsisivät elokuvaa katsomaan. Silti ongelmana on dialogi. Se on parempaa kuin Kloonien hyökkäyksessä, mutta silti paikoitellen kiusallisen kömpelöä. Jos siihen olisi panostettu enemmän, niin tämä elokuva olisi vieläkin parempi. Hän on myös selkeästi huomannut muutamassa kohdassa, että hahmojen tunteet voi välittää katsojalle jopa pelkillä katseilla.




Elokuva on kuvattu oikein hyvin, vaikkei tässäkään elokuvassa paljoa aitoa ole, sillä niin paljon on tietokonetehosteita käytetty. Tutut siirtymäleikkaukset ovat tietysti mukana ja ne menevät tässä jo naurettavuuksiin asti. Äänimaisema on tuttuun tapaan erittäin huikea. Sithin kostossa on esiosa-trilogian parhaat tehosteet. Muutamat kohdat ovat eläneet aikansa, mutta suurimmaksi osaksi tehosteet näyttävät yhä hyviltä, mikä tekee katselukokemuksesta miellyttävämmän. Jälleen kerran musiikin sävellyksestä on vastuussa John Williams. Tässä elokuvassa on tehosteiden lisäksi myös trilogian paras soundtrack. Useassa kohtaa jopa-piinaava musiikki välittää tunnelmaa vielä paremmin. Parasta antia on Grievousin tunnari, Utapaulla soiva musiikki ja lopputaistelussa käytettävät "Battle of the Heroes" ja "Anakin vs Obi-Wan", joita jaksaa kuunnella putkeen monta kertaa peräkkäin. Myös musiikki Anakinin ja kloonisotilaiden marssiessa jeditemppeliin on erittäin upeaa.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Spektaakkelikohtaukset näyttävät upealta teräväpiirtona. 9-levyisellä Blu-ray -julkaisulla elokuva on levyllä kolme ja sen lisämateriaali on levyllä seitsemän, kuten myös episodien I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) ja II. Lisämateriaalina on esimerkiksi poistettuja kohtauksia, gallerioita ja haastatteluja edellisten elokuvien tapaan. Elokuvan lisämateriaali on jaettu neljään osaan, jotka ovat "Coruscant", "Utapau", "Mustafar" ja "Kashyyyk and Order 66". Lisää extroja koko saagalle löytää levyltä yhdeksän.




Prequel-trilogiasta kokonaisuutena on pakko sanoa, ettei kyseessä ole kovin kompakti paketti. Episodi III - Sithin kosto on ylivoimaisesti trilogian paras osa, jonka jälkeen tulee ihan kiva Episodi II - Kloonien hyökkäys ja viimeisenä heikko Episodi I - Pimeä uhka. Trilogian avausosa ei tunnu olevan tarinan aloittaja, vaan esittelee nuoremmat versiot hahmoista, sekä uudet tulokkaat ja maailman, joka on jo tuttu. Vasta Episode II aloittaa tarinan kunnolla, mikä johtaa lopulta Tähtien sota: Episodi IV - Uuden toivon (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) tapahtumiin. Tehosteet ovat vuosien varrella kärsineet. Ongelmana trilogiassa on selkeästi huono ohjaus. Dialogi on suurimmaksi osaksi kehnoa ja näyttelijänsuoritukset välillä puisia. Trilogiasta suosittelen katsomaan Sithin koston, mutta muuten jos ei ole mikään suuri fani, niin ei välttämättä tarvitse käyttää aikaa kahteen ensimmäiseen osaan. Ehkä Lucasin olisi pitänyt odottaa vielä pari vuotta, että olisi saanut käsikirjoitukset hiottua valmiiksi, ennen kuin pisti kameran pyörimään.

Yhteenveto: Minun on pakko myöntää, että vastoin yleistä mielipidettä, minun mielestäni Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto on oikein mainio elokuva. Aiemmin tämä oli minun lempparini Star Warsien joukosta, mutta nykyään mielipiteeni on eri. Jos dialogi olisi parempaa ja siirtymäleikkaukset olisivat hillitympiä, niin tämä saisi minulta vielä yhden pisteen lisää. Ensimmäisen neljänkymmenen minuutin jälkeen elokuva lähtee kunnolla nousuun, vaikka alkutaistelu onkin toimiva. Synkkyys on hyvä ratkaisu ja toimintaa on mukana kunnolla. Tästä voisi hyvin jatkaa Tähtien sota: Episodi IV - Uuteen toivoon, mutta sen katsoinkin jo viime viikolla, joten jätän nyt väliin. Nyt olen valmis kokemaan jälleen Star Wars: The Force Awakensin, kunhan saan sen käsiini. The Force Awakensin näkemistä ja arvostelun naputtelua odotellessa... Olkoon Voima kanssanne!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.theverge.com
Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith, 2005, Lucasfilm Ltd


torstai 21. huhtikuuta 2016

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI II - KLOONIEN HYÖKKÄYS

STAR WARS: EPISODE II - ATTACK OF THE CLONES



Ohjaus: George Lucas
Pääosissa: Hayden Christensen, Ewan McGregor, Natalie Portman, Christopher Lee, Samuel L. Jackson, Frank Oz, Ian McDiarmid, Temuera Morrison, Ahmed Best, Anthony Daniels, Kenny Baker ja Pernilla August
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Pitkään odotettu Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I - The Phantom Menace - 1999) oli suuri pettymys ilmestyessään, mutta se tienasi kuitenkin niin paljon rahaa, että sarjan jatkaminen oli mahdollista. Koska edellinen elokuva ei ollut kovin hyvä fanien ja muiden katsojien silmissä, niin Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys ei ollut samanlainen menestys ilmestyessään vuonna 2002. Tähtien sota on yksi kolmesta ensimmäisestä live action -elokuvasarjoista, joita katsoin pienenä ja joista innostuin. Hassua, että näistä kolmesta sarjasta jokaisen toinen osa ilmestyi samana vuonna. Muut kaksi sarjaa ovat siis Harry Potter (2001-2011) ja Taru sormusten herrasta -trilogia (The Lord of the Rings - 2001-2003). Ennen Star Wars: The Force Awakensin (2015) ilmestymistä Blu-raylle perjantaina 22.4, pitää tietysti käydä läpi sarjan kuusi edellistä osaa - ihan niin kuin en muistaisi tasan tarkkaan, mitä näissä tapahtuu. Katsoin elokuvat läpi enemmänkin juuri näitä arvosteluja varten ja tämä on myös ensimmäinen kerta, kun katson Tähtien sodat läpi Blu-raylla.

Noin kymmenen vuotta Pimeän uhan jälkeen Anakin Skywalkerista on tullut jedipadawan, jota Obi-Wan Kenobi opettaa. Entinen kuningatar/nykyinen senaattori Padmé Amidala yritetään salamurhata, ja Anakin ja Obi-Wan alkavat selvittää, kuka oli murhayrityksen takana. Johtolangat vievät Obi-Wanin Kamino-planeetalle, jossa on vastassa yllätys Tasavallalle.

Anakin Skywalkerin näyttelijä on vaihtunut Jake Lloydista Hayden Christenseniin. Vaikka Christensen ei ole kovin kummoinen näyttelijä, niin hän on silti paljon parempi kuin Lloyd. Anakin osoittaa elokuvassa merkkejä raivosta, mitkä enteilevät hahmon vajoamista Darth Vaderiksi välillä ihan onnistuneestikin. Suurimmaksi osaksi hän vilkuilee niin häiritsevästi Padméa, että jopa kotikatsomossa tulee kiusallinen olo. Hahmo myös kiukuttelee paljon elokuvassa - tosin suurimmaksi osaksi ihan syystä.
     Ewan McGregor jatkaa nuorena Obi-Wan Kenobina, joka on omaksunut jediritarin roolin. Hieman vanhemman ja kokeneemman näköinen Kenobi pääsee suurempaan rooliin kuin edellisessä osassa.
     Natalie Portmanin suoritus Padména paranee. Hän pääsee loppupuolella osoittamaan, että pystyy toimintakohtauksiinkin, mutta se osoitus jää valitettavasti vähäiselle, eikä hän ehdi tekemään muuta, kuin ampua pari droidia. Portmanin ja Christensenin kemia ei tunnu toimivan elokuvassa ja heidän rakkaustarinansa on jopa hieman väkinäisesti väännettyä. Rakkaustarina on tietenkin tärkeämpää kokonaisuuden kannalta kuin palkkionmetsästäjän jahtaaminen, mikä on kuitenkin paljon kiinnostavampaa katsottavaa, verrattuna kuherteluun Naboolla.




Legendaarinen Christopher Lee esittää elokuvan pahista, kreivi Dookua. Hahmo ei ole valitettavasti kovin kiinnostava tai uhkaava, joten katsojana toivoisi mieluummin, että Darth Maul tuotaisiin takaisin kuolleista. Ja siis aivan varmasti sir Lee teki kaikki taistelustunttinsa itse...
     Temuera Morrison esittää palkkionmetsästäjä Jango Fettiä, kuten myös kloonisotilaita, jotka ovat kloonattu Jangosta. Morrison ei ole erikoinen näyttelijä, mutta hänen äänensä sopii klooneille ja Jango Fett on hahmona toimiva. Hahmon poika Boba Fett on erittäin ärsyttävä kakara, jolla on erittäin ärsyttävä ääni. Erittäin ärsyttävää nulikka-Boba Fettiä esittää Daniel Logan.
     Frank Oz, Anthony Daniels ja Kenny Baker jatkavat Yodana, C-3PO:na ja R2-D2:na. R2-D2 osaa tässä elokuvassa lentää, mutta muuten tuntuu vain roikkuvan hyödyttömänä mukana. Enpä oikein tiedä, että mitä Baker teki hahmon hyväksi, sillä suurimmaksi osaksi droidi on luotu tietokoneella C-3PO on saanut metallisen kuoren itselleen. Danielsin esittämä C-3PO on elokuvassa hieman isommassa osassa kuin edellisessä, mutta on silti aika turha tarinan kannalta. Yoda pääsee vihdoin tositoimiin ja taistelemaan vihreän valomiekkansa kanssa. Yodan taistelutyyli on jokseenkin koomisen ADHD:ta, sillä suurimmaksi osaksi hän pomppii paikasta toiseen taistellessaan Dookua vastaan.
     Samuel L. Jacksonin Mace Windu pääsee myös taistoon elokuvan loppupuolella. Hahmolla on käytössään uudenlainen, violetti valomiekka, joten hahmon voi bongata selvästi Geonosiksen taistelun laajoista kuvista.
     Ian McDiarmidin kansleri Palpatine käy nopeasti tylsäksi hahmoksi ja alkuperäisen trilogian nähneenä katsojana toivoo, että paljastus hahmon todellisesta henkilöllisyydestä tuotaisiin jo selville muiden hahmojen keskuudessa, eikä sitä yritettäisi hölmösti (muka) piilotella.
     Ahmed Bestin näyttelemän Jar Jar Binksin rooli on pienempi kuin Pimeässä uhassa, mikä johtuu varmaankin kritiikistä ja vihasta, mitä hahmo sai niskoilleen. Millainen älykääpiö muuten laittaa Jar Jar Binksin senaattiin tärkeään virkaan?




Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys jatkaa tarinaa sujuvasti, vaikka aikahyppy onkin kymmenen vuotta edellisen elokuvan ja tämän välillä. Ainoa outous on, että Anakin ja Padmé vaikuttavat elokuvassa saman ikäisiltä, vaikka heillä pitäisi olla ikäeroa lähes kymmenen vuotta. Vaikka elokuvassa on taustalla juoni salamurhasta, separatistien noususta ja kloonisotien alkamisesta, niin tärkeintä elokuvassa on tarinallisesti Anakinin ja Padmén rakkaustarina, jotta alkuperäisen trilogian sankarit Luke ja Leia saisivat alkunsa. Mutta kuten jo aiemmin sanoin, imelä rakkaustarina ei ole kovin onnistunut ja Obi-Wanin seikkailuja on paljon mielenkiintoisempaa, mukaansatempaavampaa ja jännittävämpää katsoa. Elokuva on muuten pääosin vain kaksituntinen pohjustus kloonisotien alkamiselle. Taustalla käydään tietenkin vihan nousemista Anakinin sisällä, jotta hahmosta muodostuisi trilogian lopuksi kaikkien rakastama pahishahmo Darth Vader.

Kloonien hyökkäys avaa jälleen enemmän Tähtien sodan maailmaa. Uusina paikkoina nähdään sateinen vesiplaneetta Kamino ja Geonosis, joka muistuttaa aavikkomaisemaltaan hieman Tatooinea (jossa myös käydään), mutta jossa on kuitenkin omanlainen designinsa. Edellisen osan uudet tuttavuudet Coruscant ja Naboo ovat hyvin keskeisiä tapahtumapaikkoja tässäkin elokuvassa. Coruscantin meininkiä näytetään hieman enemmän, jopa katutasolta. Coruscantissa sijaitseva Dexter Jettsterin kahvila ei tunnu kuuluvan Tähtien sodan -maailmaan lähes ollenkaan. Elokuvassa on uudenlaisia droideja ja uutuutena ovat kloonit, jotka elokuvan nimen mukaisesti hyökkäävät. Kloonit ovat erittäin toimiva lisä ja ei tarvitse olla kovinkaan viisas, että osaa yhdistää kloonit ja stormtrooperit toisiinsa asujen perusteella. Geonosiksen hyönteismäiset olennot ovat mielenkiintoisia, mutta niitä ei pääse näkemään samalla lailla syventävästi, kuin esimerkiksi edellisen osan gunganeita. Kaminon hujoppioliot ovat myös omalla tavallaan mielenkiintoisia, vaikka eivät teekään paljoa.




George Lucas tuntuu olleen keskittynyt elokuvan tarinaan ja sen spektaakkeleihin niin paljon, ettei hän ole yhtään miettinyt dialogin viimeistelyä. Monet repliikit ovat todella tönkköjä. Myös ohjausta Lucas olisi voinut miettiä enemmän, sillä näyttelijät tuntuvat paikoitellen olevan tietämättömiä siitä, mitä heidän pitäisi tehdä samalla, kun he puhuvat kökköä vuoropuhelua. Usein näyttelijät ovatkin melkein paikoillaan. Elokuva on kuvattu hyvin (sinistä kangasta vasten). Vaikea sanoa, että mikä on loppujen lopuksi aitoa leffan kuvassa, sillä siihen on käytetty niin paljon CGI-tehosteita (tietokoneella luotuja efektejä). Siirtymäleikkaukset ovat aina yhtä hölmöjä, mutta muuten leikkaus toimii. Harmi vain, että lähes aina kun jotain mielenkiintoista on tapahtumassa, niin leikataan Anakinin ja Padmén hempeilyyn Naboolla. Äänimaailma elokuvassa on muiden Tähtien sota tapaan kiehtova.

Kloonien hyökkäyksen tehosteet ovat alkaneet jo näyttää kömpelöiltä. Visuaalisesti kyseessä on hienomman näköinen pätkä kuin Episodi I, mutta siinä on silti paljon kohtia, jotka näyttävät nykypäivän kriteereillä huonoilta. Toivottavasti elokuvan tehosteet eivät tulevaisuudessa tuntuisi vanhenevan enää hirveästi, jottei se näyttäisi jonain päivänä siltä, miltä 70- ja 80-luvun tehosteleffat näyttävät tänä päivänä. Kloonisodan alkaminen on visuaalisesti tyylikästä katsottavaa. Harmi vain, että suurimmaksi osaksi kloonit on tehty tietokoneella, vaikka ovatkin ihmishahmoja, eivätkä avaruusmörköjä. Elokuvan musiikista vastaa tietenkin John Williams. Monet ovat varmasti huomanneet, että Williams käytti tiettyä säveltämäänsä kohtaa - joka tässä esiintyy alun takaa-ajossa - myös toisessa samana vuonna ilmestyneessä elokuvassa: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002). Parasta antia soundtrackilla on Kaminon kohtauksissa soiva musiikki, kloonisotilaiden tunnari ja elokuvan rakkausteema "Across the Stars".




Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä, mutta se korostaa heikkoja tehosteita. 9-levyisellä Blu-ray -julkaisulla elokuva sijaitsee levyllä kaksi ja sen lisämateriaalit levyllä seitsemän, Tähtien sota: Episodi I - Pimeän uhan ja Tähtien sota: Episodi III - Sithin koston (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005) extrojen kanssa. Lisämateriaalina on muun muassa haastatteluita, poistettuja kohtauksia ja gallerioita. Ne on jaettu neljään osaan, jotka ovat nimeltään "Coruscant", "Naboo", "Tatooine" ja "Geonosis".

Yhteenveto: Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys on hieman parempi kuin Episodi I, muttei silti kovin kummoinen. Se on ihan kiva, mutta siihen se jääkin. Alun takaa-ajo ja lopputaistelu ovat erittäin toimivia kohtia, mutta keskivaihe on aika tylsä. Obi-Wanin vierailu Kaminolla on mielenkiintoisinta elokuvan puolessa välissä, kuten myös takaa-ajo läpi asteroidikentän. Elokuva ei onneksi tunnu selkeältä väliosalta, vaan enemmän tarinan aloittajalta, vaikka onkin trilogian toinen osa. Edellisessä elokuvassa käytettiin niin paljon aikaa hahmojen esittelyyn, että tuntuu kuin itse tarina alkaisi vasta tässä. Näyttelijäntyö läpi elokuvan ei ole mitenkään erityistä, mistä voikin varmaan syyttää huonoa ohjausta ja dialogia. Siinä on hyviä kohtia, mutta ne eivät tee siitä vielä täysin hyvää elokuvaa. Seuraavana tiedossa siis Tähtien sota: Episodi III - Sithin kosto (ei Sh*tin) ja siihen asti olkoon Voima kanssanne!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.theverge.com
Star Wars: Episode II - Attack of the Clones, 2002, Lucasfilm Ltd


keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Arvostelu: Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (Star Wars: Episode I -The Phantom Menace - 1999)

TÄHTIEN SOTA: EPISODI I - PIMEÄ UHKA

STAR WARS: EPISODE I - THE PHANTOM MENACE



Ohjaus: George Lucas
Pääosissa: Liam Neeson, Ewan McGregor, Natalie Portman, Jake Lloyd, Ian McDiarmid, Pernilla August, Ahmed Best, Anthony Daniels, Kenny Baker, Frank Oz, Terence Stamp ja Ray Park
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia
Ikäraja: 12

Kauan sitten, kaukaisessa galaksissa...

Kolmen maailmaa muuttaneen Tähtien sota -elokuvan jälkeen (Episodi IV - Uusi toivo, Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977, Episodi V - Imperiumin vastaisku, Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980 ja Episodi VI - Jedin paluu, Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983) odotukset olivat erittäin korkealla, kun ilmoitettiin, että sarja saa jatkoa. Yli kymmenessä vuodessa tehosteet olivat kehittyneet, joten mainoksista pystyi jo näkemään, että kyseessä olisi visuaalisesti huikeampi elokuva. Jännityksellä kaikki menivät katsomaan T'ähtien sota: Episodi I - Pimeän uhan vuonna 1999 ja noh... lopputulos ei tuntunut miellyttävän ketään. Vieläkään, melkein jo kahdenkymmenen vuoden jälkeen fanit eivät tunnu antamaan anteeksi tätä elokuvaa ja sen "syntejä ihmiskuntaa kohtaan". Mutta mikä siinä sitten on niin pahasti vialla?

Kauppaliitto on saartanut Naboo-planeetan. Senaatti lähettää kaksi jediritaria, Qui-Gon Jinnin ja Obi-Wan Kenobin neuvottelemaan kauppasaarron päättymisestä. Neuvottelujen epäonnistuessa jedit joutuvat auttamaan Naboon kuningatar Amidalaa ja planeetan kansalaisia, näiden paetessa Kauppaliiton kynsistä. Matkalla he kohtaavat uusia tuttavuuksia, joista yhden, orpopoika Anakin Skywalkerin, tulevaisuus saattaa aikanaan koko galaksin kohtalon vaakalaudalle.

Liam Neeson on pääosassa Qui-Gon Jinninä. Toisaalta tästä elokuvasta on vaikea sanoa, että kuka on pääosassa, sillä periaatteessa tämän trilogian on tarkoitus seurata Anakinia ja hieman myös Obi-Wania, mutta he tuntuvat kuitenkin jäävän Neesonin hahmon jalkoihin. Enkä sano sitä sillä, että Liam Neeson olisi elokuvan näyttelijöistä paras. Neeson ei ole mielestäni kummoinen näyttelijä, vaikka Takenissa (2008) hän toimii oikein hyvin. Voimakkaana jedimestarina häntä on välillä vaikea ottaa tosissaan ja hänen lettinsä on aika kammottava.
     Ewan McGregor astui Alec Guinnessin saappaisiin, esittääkseen nuorta Obi-Wan Kenobia. Obi-Wan on tässä elokuvassa padawan, eli jedioppilas. McGregor on oiva valinta nuoreksi Kenobiksi.




Natalie Portman näyttelee Padméa, Naboon kuningattaren palvelijaa. Padmén todellinen henkilöllisyys voi olla arvattavissa, jos elokuvaa seuraa tarpeeksi tarkkaan. Yleisesti hyvä Portman vetää kuitenkin aika tönkön suorituksen, mutta niin tekevät suurimmaksi osaksi muutkin tässä elokuvassa. Ehkä tässä tapauksessa voi syyttää ohjaajaa näyttelijöiden sijaan.
     Ahmed Bestin Jar Jar Binks -hahmo on kerännyt äärimmäisen paljon vihaa niskoilleen. Jar Jar on uudenlaisen gungan-lajin edustaja, jotka ovat Naboolla veden alla asustavia olentoja. Hahmo puhuu ärsyttävästi ja jotkut väittävät sitä stereotypiseksi tummaihoiseksi, vaikka Lucasfilm ja itse Ahmed Best ovat kieltäneet nämä väitteet. Onhan hahmo ärsyttävä. Sitä ei voi kieltää. Jar Jar on elokuvan komediahahmo, joka ei oikeastaan ole edes hauska. Lapsille se varmaan toimii parhaiten.
     Ärsyttävintä elokuvassa on kuitenkin Jake Lloydin näyttelemä Anakin Skywalker. En tiedä mainitsiko kukaan Lloydille, että hänen hahmostaan tulee isona itse Darth Vader. Tai sitten Lloydilla ei ollut vielä edes ikää katsoa Tähtien sotia. Joka tapauksessa roolitus on mennyt aivan väärälle ipanalle ja Anakinia ei jaksa katsoa kauaa. Onneksi hän tulee mukaan vasta vähän ennen elokuvan puoltaväliä. Nykyään ei Jake Lloydilla tunnu menevän kovin hyvin ja "herttainen pikkupoika" on selkeästi kadonnut. Pidätyskuvista näyttelijää on oikeasti vaikea tunnistaa.
     Samuel L. Jackson tuntuu olevan tuskissaan, kun ei pääse päästelemään "f*ck"-sanaa läpi elokuvan, kuten lähes kaikissa Quentin Tarantinon elokuvissa, missä hän on esiintynyt. Samuel L. Jackson esittää tässä jedimestari Mace Windua, joka suurimmaksi osaksi ruutuajastaan vain istuskelee ringissä muiden jedien kanssa.
     Frank Oz, Anthony Daniels ja Kenny Baker jatkavat jedimestari Yodana, ja droideina C-3PO ja R2-D2. Tässä elokuvassa selitetään näiden tuttujen droidien alkuperät. Katsojana tajuaa, että joka kerta, kun C-3PO sanoi alkuperäisessä trilogiassa "thank the maker!", niin hän taisikin viitata Darth Vaderiin, sillä kyllä, Anakin Skywalker rakensi C-3PO:n. R2-D2 on vain droidi, joka sattuu roikkumaan mukana samassa aluksessa. Näiden droidien alkuperät tuntuvat hieman väkisin väännetyiltä ja niiden mukana olon syy oli varmaan se, ettei heitä voitu poiskaan jättää.
     Ray Park esittää uutta pahista, Darth Maulia. Maul on mysteerinen ja siisti hahmo, jolla on uudenlainen, kaksipäinen valomiekka. Hahmo on valitettavasti todella alikäytetty. Darth Maul on yksi elokuvan parhaista asioista ja siksi toivoisi, että häntä näkisi enemmän. Maulin äänenä toimii Peter Serafinowicz.
     Ian McDiarmid esittää Palpatinea, joka on senaattori Tasavallassa. Hänen todellinen henkilöllisyytensä on jonkinlainen salaisuus, jonka voi tosin arvata, jos on nähnyt alkuperäiset Tähtien sodat - auttaa myös, jos tietää, ketä McDiarmid esitti alkuperäisessä trilogiassa.
     Mukana on myös Pirates of the Caribbean -elokuvista tuttu Keira Knightley, jonka nimi on kirjoitettu lopputeksteihin Kieraksi - ja tietenkin mukana on paljon muitakin sivuhahmoja, joista ehkä merkittävin on Kauppaliiton johtaja Nute Gunray, jonka äänenä toimii Silas Carson.




Ensimmäinen asia, mikä tässä elokuvassa on pielessä, on juoni. Alkuperäinen Tähtien sota -elokuva oli prinsessanpelastus-seikkailutarina avaruudessa, mutta tässä onkin kyse kauppasaarroista, neuvotteluista ja politiikasta. Ei siis pahemmin piiloteltuja poliittisia viittauksia, vaan ihan näytettyjä poliittisia istuntoja ja väittelyitä. Uudessa toivossa hieman vihjaillaan, että paljon kaikkea mielenkiintoista oli tapahtunut ennen sen elokuvan tapahtumia, mutta tässä ei ole hyödynnetty lähes yhtään sitä mielenkiintoisuutta. Jedejä elokuvassa kyllä on, mutta heistä vain kaksi näkyy toiminnassa, kun taas muut istuvat ringissä ja juttelevat toisilleen. Tähän elokuvaan olisi voitu keksiä suuria taisteluita ja sotia, mutta niiden sijaan elokuvassa on useita kohtauksia, joissa muutama hahmo vain kävelee ja puhuu... tai istuu ja puhuu... tai toinen istuu ja toinen seisoo ja kummatkin puhuvat. Tähtien sodan taikaa löytää tästä elokuvasta vain muutamista kohdista, mikä on tietenkin harmi, sillä kyseessä on kuitenkin Tähtien sota -elokuva. Silti ihan sama, mikä Tähtien sodista on kyseessä, on se aina hienoa nähdä logon ampaisevan avaruuden halki ja alkuhöpötystekstien rullaavan ylöspäin.

Jotten vain hauku tätä elokuvaa, niin pitäähän tästä sanoa positiivisiakin asioita, sillä kyllä tämä niitäkin sisältää - vaikkei tosin kovin montaa. Rakettirekikilpailu on erittäin toimiva kohtaus, vaikka siinä häiritseekin, että kun ei kuvata edestä tai takaa, niin reet liikkuvat aina kuvassa vasemmalta oikealle. Muutamia tahattoman koomisia kohtia löytyy siitäkin pätkästä mukana. Lopputaistelut elokuvassa ovat hyviä - vaikka Naboon linnoituksen valloittaminen Padmén ja sotilaiden toimesta on hieman tylsä. Parasta onkin lopputaistelu Darth Maulia vastaan. Nopeampitempoinen valomiekkaskabailu on erittäin hyvä, mutta ehkä hieman liian lyhyt. Siitä myös leikataan muihin taisteluihin liian usein. Onneksi jostain YouTubesta sen voi kai löytää pelkkänä valomiekkataisteluna, mistä on pätkitty muut pois - ainakin aiemmin löysi. Droidit ovat oiva lisäys elokuvasarjaan. Pimeä uhka myös omalla tavallaan laajentaa Tähtien sodan maailmaa onnistuneesti uusilla planeetoilla ja hahmoilla, mutta koko midi-chlorian -hömpötyksen olisi voinut jättää pois. Midi-chlorianit siis jollain tapaa kertovat Voiman määrästä jossain henkilössä... tai jotain. Asia ei tunnu ketään kiinnostavan niin paljoa, että kukaan osaisi sanoa. Elokuva myös yhdistää Steven Spielbergin E.T. - The Extra Terrestrialin (1982) mukaan Tähtien sota -universumiin. Muutama E.T:n lajin edustaja on nähtävissä senaatin istunnossa. Toinen bongattava asia on aina elokuvaa täydellistävä Wilhelm-huuto, joka on kuultavissa lopussa Naboon taistelussa.




George Lucas oli tullut hieman suuruudenhulluksi tehdessään Pimeää uhkaa. Hirveästi rahaa tienanneet edelliset Star Warsit osoittivat sen, että uusi elokuvakin tienaisi tolkuttoman summan. Lucas taisi onneksi huomata suuruudenhulluutensa, sillä yhdessä videossa nähdään, kun hän katsoo leikkausversiota Episodi I:stä ja miettii ääneen, että hän on mennyt liian pitkälle. Loppujen lopuksi Pimeä uhka tienasi joka tapauksessa niin paljon rahaa, että siitä tuli menestynein Tähtien sota -elokuva... siihen asti, että Star Wars: The Force Awakens (2015) ilmestyi. Lucas on myös käsikirjoittanut elokuvan ja sen huomaa etenkin dialogista, joka on paikoitellen todella kökköä.

Elokuva on kuvattu hyvin ja tässä taitaa olla prequel-trilogiasta eniten oikeita lavasteita, joten ruudulla on varmaan enemmän aitoa kuin Episodi II - Kloonien hyökkäyksessä (Star Wars: Episode II - Attack of the Clones - 2002) ja Episodi III - Sithin kostossa (Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith - 2005). Hölmöt siirtymäleikkaukset alkuperäisestä trilogiasta on tietenkin otettu mukaan. Värimaailma elokuvassa on tyylikäs. Ärsyttävintä kuvan suhteen on jeditemppelissä tuleva takavalo, joka sumentaa hahmojen päiden rajat. Elokuvan tehosteet ovat jo pahasti alkaneet heikentyä, eivätkä ole enää nykypäivän kriteereillä kovin hulppeita. Taisteludroidit ovat visuaalisesti hienoja, mutta avaruusoliot näyttävät huonoilta. Merenalainen kohtaus on toimiva, vaikka jättikalat näyttävät suurimmaksi osaksi heikosti tehdyiltä. Yksi oudoimmista tehosteista on Qui-Gonin ja Obi-Wanin supernopeusjuoksu, kun droidekat yrittävät tappaa heidät alussa. Alkuperäisen trilogian tapaan myös tähän Tähtien sotaan on musiikin säveltänyt John Williams. Elokuvan musiikki on läpikotaisin hyvää ja toimivaa. Parasta antia soundtrackilla on "The Droid Invasion" -osio ja tietysti fanisuosikki "Duel of the Fates", joka soi lopun valomiekkataistelun aikana. Harmi, ettei kyseistä kappaletta oltu laitettu soimaan Blu-rayn valikon pyöriessä...




Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Blu-ray valitettavasti korostaa aikansa eläneitä tehosteita paljon. Kuten muihinkin Tähtien sotiin, niin myös Pimeään uhkaan on tehty Blu-raylle muutoksia, joista huomattavin on nukke-Yodan muuttaminen digi-Yodaksi. Vaikka digi-Yoda on tehty joskus 2010-luvun alussa, niin se näyttää silti huonolta. Muutoksissa ei ole vieläkään huomioitu lopputeksteissä väärin kirjoitettua Keira Knightleyn nimeä. 9-levyisellä Blu-ray -julkaisulla elokuva on levyllä yksi ja lisämateriaali löytyy levyltä seitsemän, muiden prequel-trilogian elokuvien extrojen kanssa. Lisämateriaalina on haastatteluita, poistettuja kohtauksia ja vähän muuta kivaa, jotka on jaettu kolmeen osaan. Nämä osat ovat nimeltään "Naboo", "Tatooine" ja "Coruscant".

Yhteenveto: Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka on heikko elokuva. Lopputaistelu, rakettirekikilpailu ja "Duel of the Fates" antavat kuitenkin elokuvalle lisäpisteen. Ja joka tapauksessa huomaan, että pystyn helposti katsomaan sen vuodesta toiseen uudestaan, joten ei se voi läpimätäkään olla. Pimeä uhka on harmitonta huttua, mutta jos sitä vertaa aiemmin tehtyihin Tähtien sota -elokuviin, niin onhan se köyhempi kaikin puolin. Lapsenahan tämä toimi loistavasti, kun tehosteet näyttivät paremmilta kuin alkuperäistrilogiassa. Muistelisin silti, että ensimmäisillä näkemiskerroilla jo mietin, että siinä ei ole kaikki ihan kohdallaan. Jos on Tähtien sota -fani, niin täytyyhän tämä katsoa ja omistaa. Se on ihan kiva pätkä, mutta ei siitä sen enempää oikein irtoa. Tulipa huomattua sellainen hassu juttu, että Jabba the Hutt on merkitty lopputeksteissä näyttelemään itseään. Seuraavaksi siis Tähtien sota: Episodi II - Kloonien hyökkäys. Siihen asti olkoon Voima kanssanne.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.4.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.starwarswikia.com
Star Wars: Episode I - The Phantom Menace, 1999, Lucasfilm Ltd