keskiviikko 10. elokuuta 2016

Arvostelu: Nerve (2016)

NERVE (2016)



Ohjaus: Henry Joost ja Ariel Schulman
Pääosissa: Emma Roberts, Dave Franco, Emily Meade, Miles Heizer, Juliette Lewis ja Colson Baker
Genre: trilleri, jännitys
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 12

En tiennyt oikeastaan muuta Nervestä kuin sen päänäyttelijät, mennessäni katsomaan sitä. Julistetta internetistä etsiessäni, näin yksittäisiä julisteita, joissa lukee asioita, kuten "Hanki tatuointi" tai "Makaa junan alla", joiden alapuolella olivat tekstit "Hyväksyn" ja "En hyväksy". Tästä pystyi helposti päätellä, että kyseessä on jonkinlaisia haasteita, joita hahmot joutuvat toteuttamaan elokuvan aikana. Tietääkseni lisää, täytyi tietysti katsoa itse elokuva.

Venus "Vee" Delmonico päätyy mukaan Nerve-peliin, jossa katsojat haastavat kilpailijat tekemään yhä vain hullumpia asioita rahasta.

Pääosassa Veenä nähdään Emma Roberts, joka ei ole minulle tuttu näyttelijä. Vee on menettänyt veljensä, mikä näkyy hahmosta aina välillä. Hän on hieman ujo ja hiljainen, mutta pelin aikana kerää paljon rohkeutta. Ehkä jopa oudonkin paljon. Roberts suoriutuu osastaan ihan toimivasti.
     Pelin aikana Vee tapaa Ianin, jota näyttelee Dave Franco. Dave ei ole koskaan erityisemmin vakuuttanut minua näyttelijänä ja hänellä on aina tietty tyyli siristellä silmiään, hymyillä siten, että hampaat varmasti näkyvät selvästi ja hän puhuu todella laiskasti. Tässä häntä jaksaa katsoa, mutta olisi roolin voinut vetää joku toinenkin. En tiedä onko sattumaa, mutta Daven veljen, James Francon, nimi vilahtaa nopeasti elokuvan alussa tietokoneen ruudulla näkyvässä uutisartikkelissa.
     Muita hahmoja elokuvassa on mm. Veen äiti, jota esittää Juliette Lewis. Lewis on minulle erittäin tuttu naama, mutten koko elokuvan aikana saanut päähäni, mistä hänet tiedän. Valitettavasti nopean IMDb-tutkinnan jälkeen en vieläkään oikein tiedä, mistä elokuvasta hän olisi jäänyt mieleeni. Lewisin hahmo on aika yksiulotteinen, eikä oikeastaan tee paljoa, mutta totta kai teinityttö Veellä pitää äiti olla.
     Veellä on myös kaksi ystävää; Sydney (Emily Meade) ja Tommy (Miles Heizer). Sydney tuntuu olevan aika pissisluonne ja haluaa olla Nerve-pelissä paras. Tommy taas tuntuu vain roikkuvan mukana ja on jonkinlainen hakkerinero, jonka taidoille löytyy tietysti käyttöä elokuvan aikana. Kummatkin ovat ihan hyviä. Kovin laadukas ei siis näyttelijäkaarti ole kyseessä.

Elokuva alkaa tietokoneruudulla tapahtuvasta klikkailusta ja videopuhelusta, jonka kautta Vee saa kuulla Nervestä. Heti hän ei suostu siihen, mutta kuitenkin myöhemmin kun hän kokee olevansa ystävien mielestä liian pelokas, hän päättää palata tietokoneensa ääreen (jossa Nerven osallistumislinkki on jostain syystä yhä auki) ja osallistuu peliin. Ei aikaakaan, kun hän saa ensimmäisen tehtävänsä, nimittäin suudella ventovierasta. Näin hän törmää Ianiin. Siitä heidän seikkailunsa alkaa ja he käyvät yhdessä suorittamassa tehtäviä, jotka vaikuttavat aluksi harmittomilta, mutta muuttuvat jopa hengenvaarallisiksi. Silti voitto on vahvana Veen mielessä, kuten myös ystävilleen näyttäminen, joten hän yrittää päästä finaaliin.

Nerve-peli toimii siten, että siihen osallistutaan joko katsojaksi tai pelaajaksi. Katsojat nimensä mukaan vain seuraavat älypuhelimillaan pelaajien menoa ja voivat ehdottaa heille uusia tehtäviä. Jos pelaaja ei ehdi suorittaa tehtävää tai hylkää sen, niin putoaa pois pelistä. Kaksi eniten katsojia saanutta pelaajaa pääsee finaaliin, jossa selviää voittaja. Koskaan ei oikeastaan kerrota, että kuka loi pelin, miten se levisi tietoisuuteen, mistä voittorahat tulevat, miten ihmiset voivat 24/7 katsoa pelaajien toimintaa ja miksi kaikki tapahtuu vain yhdessä kaupungissa? Silti juttu toimii tarpeeksi hyvin ja elokuva onnistuu viihdyttämään. Pari haastetta ovat oikeasti jännittäviä. Ne ovat hyvin rakennettuja kohtauksia ja niissä on saatu sekä peliä seuraavat katsojat, että elokuvan katsojat pysähtymään paikoilleen.

Muistatteko elokuvan I Am Number Four (2011)? Ette? Ei ihme. Se on sellainen elokuva, että se jaksaa viihdyttää läpi lyhyen kestonsa, mutta vähän ajan päästä ei edes muista nähneensä sitä. Se on teinidraamaa sekoitettuna trilleriin. Sitä on myös tämä ja vaikka Nerve onkin onnistuneempi pätkä kuin I Am Number Four, niin uskoisin, että sille käy samoin, eli vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa ei edes muista nähneensä sitä. Se on kelpo pätkä teineille, jotka aika varmasti viihtyvät elokuvan parissa, mutten usko aikuisiän saavuttaneiden innostuvan tästä.

Elokuvan ovat ohjanneet Henry Joost ja Ariel Schulman, ja se perustuu Jeanne Ryanin kirjaan. Joost ja Schulman ovat aiemmin ohjanneet esimerkiksi elokuvat Paranormal Activity 3 (2011) ja Paranormal Activity 4 (2012), joten he osaavat selkeästi luoda oikeanlaista tunnelmaa, jos niin haluavat. Nerve on kuvattu ihan hyvin, vaikka välillä kamera heiluukin. Elokuvassa on käytetty hahmojen puhelimilla otettua videokuvaa, joka toimii yllättävän hyvin elokuvassa. Tämä on yksi harvoista elokuvista, jossa hahmojen kuvaamat pätkät oikeiden kuvaajien ottamien pätkien välissä tuntuvat luonnollisilta. Musiikki jumputtaa voimakkaana taustalla, muttei jää erityisemmin mieleen. Leikkaus on sujuvaa ja elokuva on saatu pysymään toimivassa, lyhyessä paketissa, eikä sen edes tarvitsisi olla pidempi. Tehosteina on käytetty mm. laajoissa kaupunkikuvissa näkyviä tekstejä, joissa näkyvät Nerven pelaajat ja välillä katsojien tekstit näkyvät kuplina ruudulla, kuten myös pelaajien haasteet.

Yhteenveto: Nerve on aika harmitonta ja toimivaa viihdettä, joka pitää ihan hyvin otteessaan loppuun asti, vaikkei sen näkemistä välttämättä muistakaan vuoden lopussa. Näyttelijät eivät erityisemmin vakuuta, mutta toimivat tarpeeksi hyvin. Jännittäviä kohtauksia löytyy elokuvasta, mistä on pakko antaa plussaa. Välillä olisi toivonut lisäselitystä Nerve-pelin toiminnalle, mutta se sujui näinkin kivasti. Jos tämä kiinnostaa, niin kannattaa se vilkaista, mutta suosittelisin ennemminkin odottamaan vuokrausmahdollisuutta tai että se tulee esimerkiksi Netflixiin. Elokuva ei erityisemmin aiheuttanut tarvetta lukea kirjaa, johon se perustuu, mutta voisin sujuvasti katsoa elokuvan uudestaan. Omistustarvetta en koe. Tämä toimii selkeästi parhaiten teineille, joten suosittelisin aikuisia jättämään tämän väliin.




Kirjoittanut: Joonatan, 2.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.thenerveapp.com
Nerve, 2016, Allison Shearmur Productions, Keep Your Head, Lionsgate, Supermarché

2 kommenttia:

  1. Näin trailerin ja sen perusteella olen kanssasi samaa mieltä:tämä aikuinen jättää väliin

    VastaaPoista
  2. Näin trailerin ja sen perusteella olen kanssasi samaa mieltä:tämä aikuinen jättää väliin

    VastaaPoista