torstai 29. syyskuuta 2016

Arvostelu: Harry Potter ja Feeniksin kilta (Harry Potter and the Order of the Phoenix - 2007)

HARRY POTTER JA FEENIKSIN KILTA

HARRY POTTER AND THE ORDER OF THE PHOENIX



Ohjaus: David Yates
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Matthew Lewis, Bonnie Wright, Evanna Lynch, Michael Gambon, Robbie Coltrane, Maggie Smith, Alan Rickman, Imelda Staunton, Gary Oldman, Emma Thompson, Robert Hardy, Brendan Gleeson, Jason Isaacs, Helena Bonham Carter, Natalie Tena, Mark Williams, Julie Walters ja Ralph Fiennes
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 18 minuuttia
Ikäraja: 12

J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarjaan (1997-2007) perustuvat elokuvat Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001), Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002), Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004) ja Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the Goblet of Fire - 2005) olivat suurmenestyksiä, joten sarjaa päätettiin jatkaa myös elokuvien muodossa. Liekehtivän pikarin ohjaaja Mike Newell kuitenkin kieltäytyi tekemästä toista elokuvaa, joten uudeksi ohjaajaksi valittiin David Yates. Myös sarjan edelliset osat käsikirjoittanut Steve Kloves ilmoitti, ettei kirjoittaisi seuraavaa osaa, sillä neljän jättikirjan kääntäminen elokuvaksi oli ollut kamalan väsyttävä prosessi. Lopulta käsikirjoitus saatiin kuitenkin tehtyä Michael Goldenbergin toimesta ja kuvaukset lähtivät käyntiin. Harry Potter ja Feeniksin kilta sai lopulta ensi-iltansa kesällä 2007 ja se oli jälleen suurhitti, mikä voitti myös kriitikot puolelleen. Ja kyseessä oli ensimmäinen Harry Potter -elokuva, minkä minä pääsin katsomaan leffateatteriin! Olin tietysti äärimmäisen innostunut tästä. Minulla oli jopa pari julistetta elokuvasta ja olin kiireellä lukenut kirjat ja katsonut aiemmat elokuvat uudestaan valmistautuakseni. Kuitenkin kun poistuin teatterista elokuvan jälkeen, olin todella pettynyt näkemääni. Vuosien varrella olen oppinut hyväksymään useat muutokset, mitä filmissä tehtiin, mutta Feeniksin kilta on silti aina pysynyt sarjan heikoimpana osana. Nyt kun Rowlingin luoma velhomaailma saa lisäystä elokuvalla Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016), täytyi minun katsoa Harry Potter -leffat taas kerran uudestaan ja arvostella ne vihdoin. Odotin jokseenkin innolla Feeniksin killan näkemistä, jos vaikka mielipiteeni siitä muuttuisi viimein.

Lordi Voldemort on palannut, mutta Taikaministeriö yrittää kieltää tiedon leviämisen ja ottaa Dolores Pimennon avulla vallan Tylypahkasta, Harry Potterin aloittaessa viidettä kouluvuottaan.




Daniel Radcliffen näyttelemä Harry Potter elää vaikeaa aikaa. Ei ainoastaan ole Voldemort palannut, vaan myös hänen päänsä sisällä on alkanut tapahtua asioita, jotka huolestuttavat häntä. Azkabanin vangissa nähty synkkyys on palannut Harryn mieleen ja elokuvassa etsitäänkin syytä tälle. Hän näkee läpi elokuvan painajaisia Voldemortista ja Cedric Diggoryn kuolemasta. Radcliffen suoritus on edellisen osan tapaan välillä hyvä ja välillä heikompi. Jostain kumman syystä Radcliffen hiukset on leikattu paljon lyhyemmiksi, jolloin hän ei samalla lailla enää muistuta Rowlingin kuvailemaa hahmoa. Edellisessä elokuvassa Harry iski silmänsä Cho Changiin (Katie Leung), jonka kanssa hänellä alkaa olla hieman juttua tämän elokuvan aikana...
     Rupert Grintin esittämä Ron Weasley ja Emma Watsonin näyttelemä Hermione Granger ovat tietty Harryn tukena. He pääsevät myös vihdoin toimimaan enemmän ja Hermione alkaa innostua sääntöjen rikkomisesta. Kummankin suoritus on hyvä, vaikkei kovin ihmeellinen.
     Dursleyt ovat palanneet, mutta eivät kuitenkaan esiinny kovin paljoa. Vernon-sedän (Richard Griffiths) ja Petunia-tädin (Fiona Shaw) roolit jäävät hyvin vähäisiksi, mutta heidän poikansa Dudley (Harry Melling) pääsee osoittamaan olevansa se kiusaajahahmo, miksi hänet ollaan kuviteltu. Hahmo ei kuitenkaan olisi mitään ilman kiusaajakavereitaan ja pelkää Harryn taitoja.
     Rehtori Albus Dumbledore (Michael Gambon) tuntuu koko elokuvan ajan erittäin etäiseltä, mikä ärsyttää Harrya. Hän on kuitenkin suojelemassa Potteria, kun tarve vaatii. Professori McGarmiwa (Maggie Smith) ja professori Kalkaros (Alan Rickman) ovat myös mukana ja jälkimmäisen taustaa avataan lisää, jolloin käy selville, miksi hahmo tuntuu inhoavan Harrya. Emma Thompsonin näyttelemä ennustuksen opettaja professori Punurmio nähdään taas ja Thompson suoriutuu osastaan hyvin. Hahmoa käy hieman sääliksi elokuvassa. Warwick Davisin näyttelemällä professori Lipetitillä on yksi hauska kohta, mutta muuten hahmo jää jälleen erittäin taka-alalle. Robbie Coltranen esittämää Hagrid-jättiä joutuu odottaa kauan ja hahmo pysyy hyvin synkkänä läpi elokuvan.




Tuttuja oppilaita, sekä yksi uusi merkittävä oppilas nähdään elokuvassa. Neville Longbottomin (Matthew Lewis) ja Ginny Weasleyn (Bonnie Wright) merkittävyys kasvaa ja he pääsevätkin lopussa mukaan taistelemaan. Neville on alkanut päästä ulos kömpelöstä kuorestaan ja Ginny todistaa olevansa soturihenkeä. Heidän kanssaan taisteluun lähtee myös uusi hahmo Luna Lovekiva, jota näyttelee Evanna Lynch. Luna on hieman kummallinen, eikä hänellä ole paljoa ystäviä. Lynchin suoritus on oikein mainio ja hänen hieman utuinen äänensä sopii täydellisesti hahmolle. Muita tuttuja hahmoja, kuten Fred ja George Weasley (James ja Oliver Phelps), sekä Seamus Finnigan (Devon Murray) ja Draco Malfoy (Tom Felton) näkee myös.
     Elokuvan yksi merkittävimmistä uusista hahmoista on Imelda Stauntonin näyttelemä Dolores Pimento, jonka Taikaministeriö asettaa opettamaan pimeyden voimilta suojautumista. Hahmo pukeutuu pinkin eri sävyihin ja hymyilee paljon, hänen seinänsä ovat täynnä kissakuvia ja hän juo hyvin elegantisti teetä, mutta totuus on täysin toinen. Pimento on häijy nainen, joka pyrkii saamaan koko Tylypahkan komentoonsa ja yrittää olla taikaministeri Toffeen lojaalein avustaja. Staunton on aivan mahtava roolissa ja vaikka hahmo kuinka ärsyttäisi, eikä mikään toisi yhtä paljoa iloa katsojalle kuin Pimennon kuolema, niin on hän silti todella hauska. Tylypahkan vahtimestari Vorosta (David Bradley) tulee Pimennon suurin fani.
     Gary Oldmanin esittämä Sirius Musta on palannut, eikä esiinny vain takkatulen kautta nähtynä naamana (vaikka sellaisena hänet nähdään kerran tässäkin). Oldman on täydellinen valinta Siriukseksi ja hän toimii hyvänä isäkorvikkeena Harrylle. Hahmon taustaa avataan hieman.




Taikaministeri Cornelius Toffee (Robert Hardy) ei suostu uskomaan Voldemortin paluuta ja yrittää kaikkensa pitää kansankin siinä uskossa, että kaikki on hyvin. Hardyn suoritus sekoavana johtajahahmona on oivallinen ja hänestä välittyy selkeä pelko Voldemortia kohtaan.
     Elokuvan nimessä mainittu Feeniksin kilta on velhoryhmä, joka yrittää taistella Voldemortia ja tämän kannattajia vastaan. Kiltaan kuuluvat mm. aito Villisilmä Vauhkomieli (Brendan Gleeson), Ronin vanhemmat Arthur ja Molly Weasley (Mark Williams ja Julie Walters) ja ihmissusi Remus Lupin (David Thewlis), joka ei kuitenkaan tee elokuvassa lähes mitään. Uusina hahmoina esitellään Kingsley Kahlesalpa (George Harris) ja Nymfadora Tonks, jota näyttelee Natalie Tena. Tonks kykenee muuttaa tahdonvoimallaan omaa ulkonäköään. Hän pystyy muuttamaan nenänsä sian kärsäksi tai vaihtamaan hiustensa väriä.
     Viimeisenä merkittävänä uutena hahmona nähdään Siriuksen serkku Bellatrix Lestrange, jota näyttelee huikea Helena Bonham Carter. Bellatrix on Voldemortin uskollisin ja inhottavin kannattaja, joka on ihan yhtä julma ja säälimätön kuin mestarinsa. Bonham Carter suoriutuu roolista erinomaisesti ja sopii hullun noita-akan rooliin täydellisesti. Toisena pahiksena nähdään tuttu Dracon isä Lucius Malfoy, jota esittää Jason Isaacs.
     Myös Ralph Fiennesin esittämä lordi Voldemort, eli koko sarjan suurin paha nähdään jälleen ja pakko sanoa, ettei Fiennes täysin vakuuta minua tässä. Hän sopii rooliin loistavasti, mutta muutamassa kohtaa Fiennes tuntuu hoitavan hommansa vain sinne suuntaan, eikä hahmo tunnu samalla lailla uhkaavalta kuin Liekehtivässä pikarissa.




Elokuvan alussa kaksi ankeuttajaa käy Harryn ja Dudleyn kimppuun. Suojellakseen itseään ja Dudleyta, Harry käyttää suojelius-loitsua, jonka seurauksena hän joutuu Taikaministeriön kuulusteluun taikuuden käytöstä alaikäisenä. Villisilmä Vauhkomieli, Tonks ja muutama muu Feeniksin killan jäsen hakee Harryn Dursleyn luota ja vie tämän heidän päämajaansa. Kuulustelun jälkeen Harry pääsee lopulta jatkamaan opiskeluaan Tylypahkassa. Siellä hän huomaa, että ihmiset pitävät häntä huijarina, sillä Taikaministeriö yrittää pitää kaikki siinä luulossa, että Voldemort olisi yhä kuollut. Kun uudesta pimeyden voimilta suojautumisen opettajasta, professori Pimennosta, on vain enemmän haittaa kuin hyötyä, Harry, Ron ja Hermione perustavat oppilaiden yhteisen ryhmän nimeltä Albuksen kaarti, joka valmistautuu tulevaan sotaan pimeyden velhoja vastaan.

Ehkä jopa parasta elokuvassa on mielestäni se, että Taikaministeriö uskottelee ihmisille kaiken olevan hyvin. Todellisessa maailmassa monessa paikkaa on ongelmana, että hallitus pimittää kansalta tietoja ja kertoo näille täysin muuta kuin mikä totuus on. Elokuvassa tuodaan hyvin esille, miten jokainen uskoo kaiken, mitä hallitus sanoo, mutta ne jotka eivät usko, ovat väärinajattelijoita ja valehtelijoita. Toinen asia mistä pidän paljon, on että oppilaat päättävät itse tehdä jotain, kun eivät saa kunnon opetusta. He harjoittelevat salaa Harryn johdolla Tarvehuoneessa, jonne muut eivät pääse. Kolmas asia mistä pidän paljon, on uudenlainen tapa taistella taialla. Nopeatempoiset loitsimiset tuntuvat aseiden tulitukselta. Muitakin hyviä juttuja löytyy monta.




Elokuvan heikkous onkin sen rakenteessa. Harry Potter ja liekehtivä pikari otti vakavamman ja synkemmän suunnan, ja Voldemortin palaaminen viesti katsojalle, että asiat eivät olisi enää hyvin. Tämä elokuva lähtee täysin eri suuntaan ja on jopa oudon hilpeä. Onnistuneita kohtauksia ja jopa pidempiä osioita löytyy kyllä, eikä elokuva todellakaan ole huono, mutta siitä tuntuu puuttuvan jotain. Ei pelkästään, että yli tuhatsivuisesta kirjasta on väännetty vain vähän päälle kaksi tuntia kestävä elokuva. Vaikka lähdemateriaalia on paljon, ei elokuva tunnu osaavan hyödyntää sitä. Se kulkee paikoitellen jopa liian nopealla sykkeellä eteenpäin. Pitkiä montaaseja, joissa tapahtuu paljon, nähdään pariinkin otteeseen ja ne toimivat vain osittain. Lopputaistelu on kuitenkin aivan mahtava ja kirsikkana kakun päällä toimii Dumbledoren ja Voldemortin välinen kamppailu. Erittäin onnistuneita ovat kohdat, joissa näytetään vilaukselta menneitä tapahtumia, jotka tapahtuvat Harryn pään sisällä.

Heikkouksista syytän lähes täysin käsikirjoittajaa. Neljä edellistä osaa käsikirjoittanut Steve Kloves oli palanut puhki siirtäessään Liekehtivää pikaria kirjasta elokuvaksi ja hänen tilalleen tuli Michael Goldenberg. Tämä oli selkeästi huono ratkaisu. Goldenberg tuli kesken sarjaa kirjoittajaksi ja hän on selkeästi ollut hieman pihalla, miten sellainen eepos kuin Feeniksin kilta muokattaisiin elokuvakäsikirjoituksen muotoon. Tämän näkee lopputuloksesta. Hän on osannut pitää pääpointteja mukana, mutta etenkin loppupuolella, jolla on eniten väliä, juttu alkaa kiirehtiä, jolloin tunteita nostattava kohtaus ei ehdi saada katsojassa reaktiota ja lopun keskustelu Harryn ja Dumbledoren välillä on typistetty lähes olemattomiin. Myöskään Harryn ja Chon suhdetta ei erityisemmin syvennetä, jolloin se jää hieman turhaksi. Edellisessä elokuvassa oli löytynyt täydellinen tasapaino huumorin ja synkkyyden välillä, sekä siinä saatiin hahmot aivan nappiin. Tämä elokuva ei erityisemmin saa syvennettyä hahmojaan (paitsi Kalkarosta ja Siriusta) ja jotkut asiat jäävät ontoiksi. Onneksi kuitenkin pohjalla oleva tarina on niin toimiva, että elokuvasta voi nauttia ja sitä kykenee pitämään hyvänä elokuvana, vaikka kirjaan verrattuna se on aika tyhjentävä kokemus. Olen kerran nähnyt Feeniksin killan ilman, että katsoin sitä ennen aiempia osia tai luin kirjoja, jolloin se tuntui toimivalta seikkailuelokuvalta. Sillä katselukerralla ihmettelinkin, että muistinko koko jutun ihan väärin. Valitettavasti elokuvan heikkoudet tulevat esille, kun sen yhdistää muuhun sarjaan.




Uutena paikkana nähdään vihdoin Taikaministeriö, jonka lavaste on todella upea ja massiivinen. Muita uusia asioita on mm. tarvehuone, joka muuttuu henkilön tarpeiden mukaan; V.I.P. -tutkinto, joka aiemmin on vain lyhyesti mainittu; thestraalit, joita voivat nähdä vain kuoleman nähneet; kentauriarmeija Kielletyssä metsässä; ankeuttajien vartioima Azkaban-vankila; sekä ilmiintyminen/kaikkoontuminen, jolla pääsee paikasta toiseen kuin teleporttaamalla. Elokuvassa nähdään tosiaan jälleen ankeuttajia, mutta niiden ulkonäköä on muutettu paljon, jolloin ne näyttävät enemmänkin hölmöiltä kuin uhkaavilta. Mukana on myös ensimmäistä kertaa jättiläinen ja sen nimi on Ruaah. Elokuvassa esiintyy uusi kotitonttu nimeltä Oljo, joka palvelee Mustan sukua. Oljo on hyvin erilainen kuin Salaisuuksien kammiossa nähty Dobby. Oljo on vanhempi ja ilkeämpi hahmo, ja hänen äänenä kuullaan Timothy Bateson.

Toinen syy heikkouksiin on jälleen uusi ohjaajan vaihto. Vaikka David Yates todisti minulle kykynsä myöhemmin, ei hän tunnu tässä tietävän lainkaan, miten käsitellä näin massiivista kokonaisuutta. Yates olisi voinut toimia apulaisohjaajana, samalla kun edellisen osan ohjannut Mike Newell olisi toiminut ohjaajana myös tässä. Tämä on myös tähän mennessä huonoiten kuvattu Harry Potter -elokuva. Välillä kamera heiluu täysin turhaan ja leikkauksiakin on paikoitellen muutama liikaa. Säveltäjä on myös vaihtunut ja tällä kertaa musiikista vastaa Nicholas Hooper. Musiikki on hyvää, mutta elokuvalla on silti tähän mennessä kaikista heikoin soundtrack Harry Potter -sarjassa. Elokuvassa kuullaan usein todella hilpeää musiikkia, vaikka tarina onkin periaatteessa hyvin synkkä. Tämä ei värimaailmansa ja musiikkiensa takia tunnu selkeältä jatkumolta Liekehtivälle pikarille, joka pyrki aloittamaan vakavamman suunnan. Elokuvassa kuullaan myös rocktempoa ja sen värimaailma on hyvin sinertävä. Muuten värikkyys tosin sopii oivallisesti Pimennon hahmoon.




Ottaen huomioon, että kyseessä on vuoden 2007 megabudjetin elokuva, tehosteet eivät ole parhaimmasta päästä. Monet visuaaliset kohdat näyttävät tyylikkäiltä, mutta todella huonosti toteutettu Ruaah vie makua kaikista kohtauksista, joissa hän on mukana. Elokuvan montaasikohtauksissa tarinaa yritetään kuljettaa eteenpäin lehtiartikkelien kautta, joita heiluu ruudulla miten sattuu. Tyyli toimii vain hetkittäin, mutta elokuvassa jonka kuuluisi olla synkempi Harry Potter -osa, se lähinnä häiritsee. Lavastuksesta, puvustuksesta ja maskeerauksesta ei ole mitään pahaa sanottavaa, eikä myöskään äänitehosteista, jotka ovat jälleen kaikki taidokkaasti toteutettuja. Lempilavasteeni elokuvassa on ehdottomasti jättimäinen Taikaministeriö.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on Trailing Tonks, jossa pääsee kierrokselle kulissien takana Natalie Tenan kanssa, neljäkymmentä minuuttia kestävä The Hidden Secrets of Harry Potter, jossa käydään läpi koko tarina tähän mennessä ja miten eri asiat liittyvät toisiinsa, sekä poistettuja kohtauksia ja Fun + Games -osio, jossa on lyhyt pätkä Harry Potter and the Magic of Editing, jonka jälkeen voi itse kokeilla leikkaamista todella lyhyellä kohdalla elokuvasta. Elokuvan voi myös katsoa Focus Pointien kanssa, jolloin läpi elokuvan voi katsoa lyhyitä tietoiskuja tietyistä asioista. Nämä Focus Pointit voi myös katsoa erikseen. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten elokuvan esittelyvideo The Rebellion Begins, lavasteista kertova Building the Magic: The Sets of Harry Potter, lähes tunnin kestävä Behind the Magic, jossa pääsee katsomaan elokuvan kuvauksia Ben Shephardin kanssa, sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter viides, tunnin kestävä osa Evolution, jossa kerrotaan elokuvasarjan kehittymisestä alusta loppuun.




Yhteenveto: Harry Potter ja Feeniksin kilta on todella hyvä elokuva, mutta Potter-pätkänä se jää hieman latteaksi. Siinä on paljon mahtavia kohtia, mutta paikoitellen elokuva kiirehtii liikaa ja loppu tuntuu hieman hätiköidyltä ja tönköltä. Erillään muista elokuva toimii paremmin kuin yhdistettynä sarjaan. Uudet hahmot Luna Lovekiva, Bellatrix Lestrange ja Dolores Pimento ovat eri tavoin mahtavia ja rooleihin on saatu juuri oikeat näyttelijät. Tehosteet eivät täysin vakuuta ja etenkin Ruuah näyttää erittäin huonosti tehdyltä. Lopputaistelu on kuitenkin hieno ja on hienoa nähdä Dumbledore ja Voldemort kamppailemassa nopealla temmolla. Lehtiartikkelijutut ja pitkät montaasit ovat erikoinen tapa kuljettaa elokuvaa eteenpäin, enkä näe mitään syytä, miksi ankeuttajien ulkonäkö täytyi pilata. Loppujen lopuksi eniten minua taitaa elokuvassa suututtaa Harryn ja Dumbledoren keskustelun jättäminen pois, sillä siinä kerrotaan todella paljon merkittävää informaatiota. Tämä ei tosiaan ole paras mahdollinen osa, mutta kaikesta huolimatta sen jaksaa katsoa yhä uudestaan. David Yatesilla on vielä vähän haussa tapa käsitellä tällaista elokuvaa. Elokuvasta olisi saanut kertaheitolla paremman pitämällä Steve Klovesin käsikirjoittajana ja Mike Newellin ohjaajana. Jos olet Potter-fani, niin täytyyhän tämä tietysti nähdä ja omistaa, mutta muuten suosittelen katsomaan tämän vain, jos aiemmat osat ovat uponneet. Tarina on tärkeä, joten ei tätä kannata missatakaan.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldbergblog.com
Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2007, Warner Bros, Heyday Films, Cool Music, Harry Potter Publishing Rights, River Road Entertainment


keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Arvostelu: Deepwater Horizon (2016)

DEEPWATER HORIZON (2016)



Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Mark Wahlberg, Kurt Russell, Gina Rodriguez, John Malkovich, Brad Leland, Dylan O'Brien ja Kate Hudson
Genre: jännitys, draama
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 12

En muista lukeneeni tai kuulleeni Deepwater Horizonin tapahtumista vuonna 2010, kun Yhdysvaltain suurin öljyonnettomuus tapahtui. Muistan hämärästi, että olisin kuullut öljyn leviämisestä mereen, mutten muista, tiesinkö tapahtuneen johtuvan öljynporauslautalla käyneestä onnettomuudesta. Yhdysvaltoja tilanne tietenkin kosketti suuresti ja tottakai siitä täytyi Hollywoodissa saada elokuva aikaiseksi. Usein kun kyseessä on tositapahtumiin perustuva elokuva, niin pitäisi tarkkaan miettiä, miksi tästä tapahtumasta täytyisi tehdä elokuva? Deepwater Horizonin kohdalla tämä on ymmärrettävää, sillä jo pelkästään fiktiivinen öljynporauslauttatapaturma voisi helposti kerätä katsojia, varsinkin kun pääosassa on Mark Wahlberg. Kun kyseessä on vielä tositarina, niin leffa saa heti omanlaistaan lisäsyvyyttä. En erityisemmin odottanut elokuvalta paljoa, mutta halusin silti nähdä sen ja toivoin, että se olisi onnistuneempi tekele oikeasti tapahtuneesta vaaratilanteesta kuin esimerkiksi aika lattea Everest (2015).

Työmiehet joutuvat hengenvaaraan, kun painetesti Deepwater Horizon -öljynporauslautalla menee pahasti pieleen.

Elokuvan pääosassa nähdään tosiaan Mark Wahlberg, joka näyttelee lautalla töissä olevaa Mike Williamsia. Elokuvasta ei oikeastaan täysin käy selväksi, miksi siinä seurataan juuri Miken osuutta elokuvassa, mutta kun hahmo sekä hänen näyttelijänsä toimivat erinomaisesti, niin miksi pitäisi valittaa? Wahlberg oli joskus mielestäni aika rasittava tyyppi, mutta olen vuosien varrella alkanut tottua häneen. Nykyään hän on mielestäni ihan kelpo näyttelijä, vaikka aikamoisia pohjanoteerauksiakin hän on päässyt tekemään (köh Max Payne, 2008 köh). Tämän pääosaan hän on oiva valinta ja tuntuu uskottavalta roolissaan. Williamsin vaimona, Feliciana nähdään Kate Hudson ja heidän tyttärenään Stella Allen, jotka eivät erityisemmin pääse tekemään paljoa elokuvassa. Kumpikin esiintyy alussa yhdessä Wahlbergin kanssa, mutta myöhemmin Hudson on ruudulla vain näyttääkseen huolestuneelta miehensä puolesta.
     Kurt Russell esittää lautalla johdossa olevaa herra Jimmy Harrellia ja suoriutuu roolistaan mainiosti. Russellin uskoo helposti auktoriteettihahmoksi, etenkin kun näkee, kuinka muut hahmot käyttäytyvät hänen ollessa läsnä. Syy voi johtua myös siitä, että muut näyttelijät oikeasti kunnioittivat veteraaninäyttelijää ja heistä oli hienoa olla samassa tilassa Russellin kanssa.
     Työtiimistä löytyvät myös Gina Rodriguezin esittämä Andrea Fleytas, sekä Dylan O'Brienin näyttelemä Caleb Holloway. Fleytas vaikuttaa alkupuolella aika kovalta mimmiltä, mutta hänen mukanaolonsa muuttuu kaiken aikaa vain vähäisemmäksi, mikä oli mielestäni sääli, sillä Rodriguez veti rooliaan toimivasti. Hahmoa ei ole kirjoitettu uusavuttomaksi, vaan tuntuu parissa kohtaa äijemmältä kuin muut työmiehet. Dylan O'Brien tuli minulle tutuksi The Maze Runnerista (2014) ja pakko sanoa, että tässä hänen esiintymisensä tuntuu paljon luontevammalta kuin kyseisessä seikkailupätkässä. Koska Calebin naama on koko elokuvan ajan lian peitossa, minun oli aluksi vaikea tunnistaa näyttelijä.
     Deepwater Horizonilla toimii kaksi mulkvistia, Vidrine ja Kaluza, jotka miettivät vain rahaa ja ovatkin yksi syy, miksi lautalle lopulta käy huonosti. Vidrinenä nähdään legendaarinen John Malkovich, joka on erinomainen - vaikkakin koko elokuvan ajan toivoisi, että öjynporauslautta sortuisi hänen niskaansa - ja Kaluzana Brad Leland, joka on sekä hahmona että näyttelijänä selkeästi Malkovichin varjossa jokaisessa kohtauksessa.
     Öljynporauslautalla työskentelee myös paljon muitakin, mutta he ovat erittäin pienissä rooleissa ja vain muutamalle edes annetaan nimi. Alkupuolella monet työmiehistä vaikuttavat aika ärsyttäviltä, mutta siihen onneksi tottuu nopeasti ja hahmoista välittää edes jotenkin, vaikkei tietäisikään heidän nimiään.

Elokuvan alkupuolella esitellään päähenkilöt ja avataan Miken ja Andrean taustoja. Miken työnkuva esitetään toimivalla tavalla, kun hänen tyttärensä aikoo pitää koulussa esitelmän isänsä työstä ja lukee tekstinsä vanhemmilleen, sekä havainnollistaa öljynporauslautan toiminnan limutölkillä. Etenkin alussa nähdään ruudulla myös paljon tekstejä, jotka selittävät, missä Deepwater Horizon sijaitsee, mitä se tekee, sekä että miten ja millä öljyn etsintä tapahtuu. Välillä nähdään uhkaavia kuvia merenpohjasta, jotka näyttävät katsojille, että minä hetkenä hyvänsä voi käydä ikävästi. Onnettomuuden alkamista joutuu kuitenkin odottamaan lähestulkoon tunnin verran, mikä ei toisaalta edes haittaa, sillä kun aluksi ärsyttäviltä vaikuttaviin työmiehiin tottuu, niin huomaa kuinka nokkelasti heitä on käytetty elokuvassa. Paikoitellen elokuva tuntuu dokumentaariselta, etenkin kun nähdään lyhyitä pätkiä, joissa työmiehet käyvät yllättävän uskottavaa small talkia keskenään omista elämistään. Nopeasti kuultavat repliikit osoittavat hieman, että kyseessä on todellisia ihmisiä, eikä vain mahdollisia uhreja. Tämän takia alkupuoli tuntuu kulkevan nopealla temmolla.

Kun tapahtumat vihdoin kunnolla alkavat, niin alun "ihan toimiva" -meininki muuttuu yllättävänkin jännittäväksi. Juuri kun Deepwater Horizon saa jälleen yhden turvallisuuspalkinnon, alkaa mutaa sun muuta mömmöä suihkuta paineella kannelle. Kaasu leviää ilmastointiin ja jättimäiset koneistot räjähtävät. Yhtäkkiä koko lautta on liekeissä. Vaikka alku jo paljastaa, miten lopulta käy, niin elokuva on silti jännittävä ja hieman koskettavakin. Elokuva ei onneksi yritä olla ylidramaattinen tai liian eeppinen, vaikka onkin näyttävä ja toimii sujuvasti juuri näin. Ainoa, mikä hieman sai minut pois tunnelmasta, oli hidastettu kuva, jossa yksi työmies kääntyy katsomaan palavaa lauttaa ja keskellä ruutua näkyy Yhdysvaltojen lippu heilumassa, muistuttaen katsojia, kuinka isänmaallinen paikka Hollywood onkaan. Deepwater Horizon tietysti alkaa isolla "Perustuu tositapahtumiin" -tekstillä, mikä sai minut hieman pyörittelemään silmiäni, mutta yritin antaa kliseen mennä ohi pelkällä olankohautuksella. Elokuvasta näkee selkeästi, miksi juuri tämä tarina on haluttu kertoa ja itse halusin tietää lisää aiheesta heti, kun pääsin kotiin. Hieman pelkäsin, että loppu lässähtäisi samalla tavalla kuin Everestissä, mutta olin huojentunut, että elokuva kantoi lopputeksteihin asti mainiosti.

Deepwater Horizonin on ohjannut Peter Berg, joka on aiemmin toiminut Wahlbergin ohjaajana elokuvassa The Lone Survivor (2013). Hän on selkeästi osannut pitää homman kasassa ja toiminut hyvin näyttelijöiden kanssa. Kuvaus on vähän siinä ja siinä, sillä monet kuvat ovat todella vaikuttavia, mutta käsivarakuva heiluu aivan liikaa ja muutamassa kohdassa kamera lähtee kääntymään juuri ennen kuin tulee leikkaus, mistä taas voi syyttää hätäisempää leikkausta. Näitä ja paria hyppäävää leikkausta lukuunottamatta editointi on sujuvaa. Tehosteet ovat useasti näyttäviä, mutta muutamat kohdat näyttävät hieman liian digitaalisesti tehdyiltä. Onneksi suurimmaksi osaksi visuaaliset efektit vaikuttavat katsojan. Ääniefektit ovat myös mainiosti suunniteltuja ja on pakko mainita loistava maskeeraus. Tyylikkäästi toteutetut haavat ja ruhjeet näyttävät erittäin uskottavilta. Aluksi hieman apaattiselta vaikuttava musiikki muuttuu onneksi loppua kohden paremmaksi.

Yhteenveto: Deepwater Horizon on mainio ja jännittävä tositapahtumiin perustuva katastrofileffa. Mark Wahlberg toimii erinomaisesti pääosassa ja sivurooleista esille nousevat parhaiten Kurt Russell ja John Malkovich. Gina Rodriguezille olisin toivonut enemmän tekemistä, mutta jos oikeat tapahtumat menivät niin kuin tässä nähdään, niin miksi lähteä muuttelemaan? Oli hienoa, että nimettömille sivuhahmoillekin oli annettu hieman lisäsisältöä dialogilla. Loppupuoli on vaikuttavaa katseltavaa, vaikka välillä digitehosteet eivät täysin vakuuta. Jos elokuva kiinnostaa, niin suosittelen sen katsomista. Se ei ole mitenkään erityisen hieno, mutta sellaisenaan toimii oikein hyvin. Jos ei tiedä, että elokuvan asiat tapahtuivat todella, niin siitä voi helposti nauttia popcornviihteenä, sillä siinä on toimivasti jännitystä ja räjähdyksiä. Deepwater Horizon pääsee helposti kilpailemaan vuoden parhaan tositapahtumiin perustuvan elokuvan tittelistä. Lopputekstien aikana nähdään kuvat lautalla menehtyneistä henkilöistä, sekä tietoa öljyvuodon vaikutuksesta.




Kirjoittanut: Joonatan, 26.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
Deepwater Horizon, 2016, Closest to the Hole Productions, Di Bonaventura Pictures, Imagenation Aby Dhabi FZ, Leverage Entertainment, Lionsgate, Participant Media, Summit Entertainment

tiistai 27. syyskuuta 2016

Arvostelu: Miss Peregrine's Home for Peculiar Children / Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (2016)

MISS PEREGRINE'S HOME FOR PECULIAR CHILDREN (2016)

NEITI PEREGRINEN KOTI ERISKUMMALLISILLE LAPSILLE



Ohjaus: Tim Burton
Pääosissa: Asa Butterfield, Ella Purnell, Eva Green, Finlay MacMillan, Lauren McCrostie, Milo Parker, Terence Stamp, Chris O'Dowd, Samuel L. Jackson ja Judi Dench
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

Kuten nykyään monen muunkin kirjan kohdalla, en ollut kuullutkaan mistään "Miss Peregrine's Home for Peculiar Childrenistä" (2011), ennen kuin siitä oli tulossa elokuva. Näin mainoksen YouTubessa ja ajattelin, että kyseessä voisi olla ihan viihdyttävä pätkä. En kuitenkaan ollut erityisemmin kiinnostunut aiheesta. Hieman mielenkiintoni nousi, kun huomasin, että kyseessä olisi Tim Burtonin elokuva, muttei kuitenkaan erityisen paljoa, sillä nykyään Burtonin nimi elokuvassa ei vastaa taattua laatua (eihän se aiemminkaan, mutta taso on tuntunut laskevan selkeämmin 2000-luvulla). Pidän kuitenkin fantasiatarinoista ja seikkailukertomuksista, joten halusin päästä katsomaan elokuvan. Viime viikon torstaina lopulta istuinkin Tennispalatsin salissa odottelemassa, että elokuva alkaisi.

Kun isoisä Abe kuolee, lähtee nuori Jake etsimään mystistä neiti Peregrinen lastenkotia, josta Abe kertoi hänelle tarinoita vuosia sitten.

Vaikka elokuvan julisteissa lukee isolla "Neiti Peregrine", niin elokuvan päähenkilö on kuitenkin Jake, jona nähdään Asa Butterfield, joka tuli minulle tutuksi Hugosta (2011) ja Ender's Gamesta (2013), jotka katsoin kummatkin pienen aikavälin sisällä. Hugossa Butterfieldin kyvyt jokseenkin näkyivät, mutta tuntuu kuin hänen suorituksensa olisivat sen jälkeen vain heikentyneet. Tässä elokuvassa hän ei oikein tee vaikutusta, mikä on todella harmillista kokonaisuuden kannalta, sillä Jake esiintyy lähes jokaisessa kohtauksessa. Jake väittää katsojille olevansa kunnon jänishousu, mutta silti kävelee aivan pokkana kohti vaaroja läpi elokuvan. Välillä hän sanoo, ettei uskalla tehdä jotain, mutta loppujen lopuksi uskallusta löytyy aina. En ollut täysin varma, oliko hahmo vain kirjoitettu vähän sinne suuntaan, vai eikö Butterfield vain ollut oikea valinta päärooliin.
     Itse elokuvan nimikkohahmona, neiti Peregrinenä nähdään Eva Green, joka esiintyy yllättävän vähän elokuvassa. Hän käy kääntymässä silloin kun tarve vaatii, mutta ei oikeastaan tee kovin paljoa. Mielestäni Eva Green ei ole erityisen kummoinen näyttelijä, mutta sopii rooliinsa silti. Green on hieman mysteerisen näköinen oikeastikin, joten hänen ei varmaan tarvitse hirveän paljon olla muuta kuin oma itsensä, jotta löytää tavan esittää neiti Peregrineä.
     Enemmän tai vähemmän eriskummallisia lapsia neiti Peregrinen kodista löytyy useita. Isoimmassa roolissa on Emma (Ella Purnell), joka on niin kevyt, että tarvitsee lyijykengät, jottei vain leijuisi pois - mistä herää tietysti kysymys, että miten on mahdollista, ettei hän jo vauvana vain lentänyt kohti avaruutta, kun ei vielä tiedetty, mistä on kysymys? Purnellin suoritus on oikein mainio. Muita lapsia ovat Enoch (Finlay MacMillan), joka kykenee tuomaan elottomia asioita henkiin; Olive (Lauren McCrostie), joka kykenee luomaan tulta käsistään; Horace (Hayden Keeler-Stone), joka näkee enneunia ja pitää vaatteista; Fiona (Georgia Pemberton), joka kontrolloi kasveja; Hugh (Milo Parker), jonka sisällä on paljon ampiaisia; Claire (Raffiella Chapman), jolla on ylimääräinen suu takaraivossa; Bronwyn (Pixie Davies), joka on yliluonnollisen vahva; Millard (Cameron King), joka on näkymätön; sekä kaksoset, jotka pitävät kaiken aikaa pusseja päässään. Välillä elokuvan aikana tuntuu, että erikoismuksuja on liikaa, eikä kaikille riitä tekemistä, mutta onneksi lopulta kaikki pääsevät tekemään edes jotain. Etenkin kaksoset tuntuvat suurimman osan elokuvan ajasta erittäin hyödyttömiltä.
     Elokuvan pahista, herra Barronia näyttelee Samuel L. Jackson, joka tekee aivan järkyttävän surkean roolisuorituksen. Kingsman: The Secret Servicessa (2014) Jacksonin ylinäyttely toimi täydellisesti, mutta tässä hänen sähellyksensä on vain myötähäpeällistä seurattavaa. Hahmo ei ole lainkaan uhkaava, eikä Jackson tunnu olevan millään tapaa kiinnostunut koko elokuvasta. Barronin syy olla paha on aika hölmö ja hänen ilkikurinen suunnitelmansa vielä hölmömpi.
     Muita hahmoja elokuvassa on mm. Jaken isoisä Abe (Terence Stamp), Jaken isä (Chris O'Dowd), eriskummallinen neiti Avocet (Judi Dench), sekä Jaken psykiatri tohtori Golan (Allison Janney).

Elokuva alkaa sillä, kun Jaken kertojaääni selittää, kuinka hanurista ja turhauttavaa hänen elämänsä on; kuinka hän haluaisi olla hyödyllinen elämällään jne. Hän matkaa hieman kummallisen isoisänsä luo ja huomaa, että tämä tekee kuolemaa ja häneltä on revitty silmät päästään. Juuri ennen viimeistä hengenvetoaan isoisä Abe antaa ohjeet Jakelle, jotta tämä pääsisi neiti Peregrinen luokse. Viikkoja myöhemmin tapahtuneen jälkeen Jake käy terapiassa keskustelemassa tapahtuneesta ja siellä päädytään ratkaisuun, että parasta Jakelle olisi, jos hän pääsisi käymään Walesissa, jossa lastenkoti sijaitsee. Parin pettymyksen jälkeen Jake tapaa eriskummalliset lapset, jotka vievät hänet aikasilmukkaan, jossa he ovat jumissa päivämäärässä kolmas syyskuuta 1943. Siellä he eivät vanhene, eivätkä kuole, mutta joutuvat elämään saman päivän yhä uudestaan ja uudestaan. He piileskelevät herra Barronilta ja tämän kuorioilta, jotka syövät eriskummallisten silmiä.

Elokuvan alkupuoli tuntuu hieman kiirehtivän, eikä siitä ole kovin helppo ottaa kiinni. Asiat jotenkin ymmärtää, mutta olisi silti toivonut hieman rauhallisempaa kerrontaa. Siinä kohtaa, kun Jake tapaa eriskummalliset lapset, muuttuu elokuva liian rauhalliseksi, eikä siinä oikeastaan tapahdu paljoa pitkään aikaan. Jakelle ja katsojille selitetään tietoa eriskummallisista, Barronista ja aikasilmukasta. Silti oli hieman vaikea ymmärtää, onko tarinalla jokin oikea pointtikin? Kovin huikeasta fantasiamaailmasta ei ole kyse ja elokuva jättää katsojan hieman kylmäksi. Loppupuolella kun alkaa tapahtua jotain jännittävää, niin mielenkiinto herää jälleen, mutta lopputaistelu on lähinnä vain typerä, mikä vei itseltäni makua koko jutusta. Ja jos alku tuntuu kiirehtivän, niin lopun viimeiset minuutit kulkevat sellaisella nopeudella lopputeksteihin, että päällimmäinen ajatus oli "jaahas". Silti kyseessä on ihan kiva ja viihdyttävä seikkailupätkä, jonka voisi ehkä joskus tulevaisuudessa vilkaista uudestaan, mutten usko menettäväni paljoa, jos tämä jäisi ainoaksi kerraksi, kun näen elokuvan.

Elokuvan on tosiaan ohjannut Tim Burton, jonka kädenjälki on yleensä todella selkeää elokuvissa, mutta tässä ei niinkään. Muutamat kohdat ovat jännittäviä, mutta Burton-henkeä ei elokuvasta oikeastaan löydy. Olisin toivonut tuttua kontrastia värikkyyden ja synkkyyden välille, mutta sitä saa kyllä hakemalla hakea elokuvasta kissojen ja koirien kanssa. Yhdessä kohtaa elokuvaan on yhdistetty nukkeanimaatiota ja oikeita näyttelijöitä, josta tuli heti mieleen Burton, kuten myös uponneessa laivassa istuvista luurangoista, mutta siihen se sitten jääkin.  Musiikistakaan ei vastaa Danny Elfman, vaan Michael Higham ja Matthew Margeson. Puvustukseen on panostettu selkeästi ja neiti Peregrinen talon lavaste on tyylikäs. Elokuva on kuvattu hyvin, mutta leikkauspöydältä tuntuu selkeästi lähteneen hieman liian reilulla kädellä pätkiä. Voihan se tietty olla, että viimeisin käsikirjoitusversio oli itsessään kiirehtivä. Monissa kohdissa dialogi on todella huonosti kirjoitettua ja aiheuttaa helposti myötähäpeää. Huumoria on yritetty tunkea mukaan ja välillä elokuva onnistuu saamaan katsojan pienesti hörähtämään, mutta sen kummempia nauruja ei ole luvassa. Tietokonetehosteet eivät ole parhaimmasta päästä ja etenkin digikuoriot näyttävät lähinnä naurettavilta, vanhempien tietokonepelien päävastuksilta. Äänimaailma on sentään onnistuneen kiehtova. Näin elokuvan 3D:nä, mutta efekti ei tuntunut tuovan paljoa elokuvaan. Ainoastaan pysähtyvät vesipisarat näyttävät leijuvan suoraan näkökentän edessä, jos on tarpeeksi lähellä valkokangasta.

Yhteenveto: Miss Peregrine's Home for Peculiar Children on ihan kiva, mutta aika unohdettava elokuva. Se tuntuu kiirehtivän hieman liikaa alussa ja lopussa, mutta keskivaihe kulkee paikoitellen jopa puuduttavan rauhallisesti eteenpäin. Asa Butterfield ei toimi tarpeeksi hyvin pääosassa, jotta katsojan mielenkiinto säilyisi kaiken aikaa ja leffan nimikkohahmo neiti Peregrine käy lähinnä vain kääntymässä. Parhaimman roolisuorituksen tekee Ella Purnell ja huonoimman Samuel L. Jackson, jota oli todella kauheaa katsoa. Tim Burtonille tyypillistä henkeä ei elokuvasta löydy, mikä itseäni hieman harmittaa. Tehosteet eivät ole kovin hulppeat, mutta nukkeanimaation yhdistäminen näyteltyyn osuuteen toimi erinomaisesti. Dialogi on monessa kohtaa todella huonosti kirjoitettua. Elokuvan maailmaa ei joko avata tarpeeksi tai sitten se ei vain ole kovin laaja, sillä tällaisenaan se tuntuu hyvin yksinkertaiselta ja ontolta. Voi olla, että tässä nähdään vain pintaraapaisu siitä, mitä tulevaisuudessa olisi luvassa. Kirjalla on nimittäin kaksi jatko-osaa, "Hollow City" (2014) ja "Library of Souls" (2015), joten jos tämä elokuva menestyy, niin uskoisin, että Twentieth Century Foxilla alkaisi jatko-osan teko. Jos Miss Peregrine's Home for Peculiar Children kiinnostaa, niin voihan sen käydä katsomassa, muttei kannata odottaa suuria. Suosittelen ennemminkin odottamaan vuokrausmahdollisuutta.




Kirjoittanut: Joonatan, 25.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.blastr.com
Miss Peregrine's Home for Peculiar Children, 2016, Twentieth Century Fox Film Corporation, Chernin Entertainment, Scope Pictures, St. Petersburg Clearwater Film Commission, Tim Burton Productions

lauantai 24. syyskuuta 2016

Arvostelu: Thor: The Dark World (2013)

THOR: THE DARK WORLD



Ohjaus: Alan Taylor
Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston, Idris Elba, Anthony Hopkins, Christopher Ecclestone, Kat Dennings, Stellan Skarsgård, Rene Russo, Jonathan Howard ja Adewale Akinnuoye-Agbaje
Genre: supersankarielokuva, fantasia, toiminta
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 12

Thor (2011) ei saanut minua erityisemmin vakuutettua ja se jäi aika latteaksi pätkäksi. The Avengersissa (2012) huomasin kuitenkin, että hahmohan pärjää nyrkkitappelussa Hulkia ja Iron Mania vastaan ja että Hemsworth toimiikin roolissa. Olin silti erittäin skeptinen, kun menin katsomaan Thor: The Dark Worldia, kun se ilmestyi vuonna 2013. Iron Man 3 (2013) ja Man of Steel (2013) olivat ne supersankarielokuvat, joita kyseiseltä vuodelta pääasiassa odotin, joten ehkä siksi tämä yllättikin. Nyt kun Marvel Cinematic Universeen (2008-) on ilmestymässä uusi elokuva, Doctor Strange (2016), on aika katsoa sarjan aiemmat osat läpi ja arvostella ne.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia Thor ja The Avengers!

Kun mystinen Aether-voima tarttuu Jane Fosteriin, Thor palaa suojelemaan häntä pimeiltä haltioilta, jotka aikovat hyödyntää Aetherin voimaa muokatakseen maailmasta sellaisen kuin he haluavat.

Chris Hemsworth parantaa jälleen suoritustaan Thorina. Tässä elokuvassa nähdään Thor paljon vakavampana, mikä toimii erittäin hyvin. Hauskojakin kohtia tietysti löytyy. Thorin "siisteys" on osattu parissa kohtaa tuoda toimivasti esille, etenkin alkupuolella.
     Natalie Portmanin esittämä Jane Foster on erittäin keskeisessä roolissa tarinan kannalta, muttei tee kovin paljoa elokuvassa. Hän jälleen lähinnä ihmettelee asioita. Onneksi loppupuolella hän alkaa keksiä tapoja ratkaista ongelmia, eikä ole samanlainen avuton neito hädässä kuin alkupuolella.
     Yllättävää kyllä, mutta Tom Hiddlestonin näyttelemä Loki ei ärsytä tässä... ainakaan niin paljon kuin aiemmin. Heikkoja osioita löytyy, mutta pääosin hahmo toimii todella hyvin ja onkin kiva nähdä hänet hieman erilaisessa roolissa kuin aiemmin. Loki joutuu hieman vastahakoisesti auttamaan Thoria.




Idris Elba inhosi tämän elokuvan tekoa, mutta onneksi se ei erityisemmin näy hänen suorituksessaan Asgardin vartija Heimdallina. Heimdall pääsee paremmin esille kuin aiemmin ja todistaa myös olevansa kunnon soturi, jos niin haluaa.
     Anthony Hopkins näyttää jälleen arvokkuutta Thorin isän, Odinin roolissa, mutta valitettavasti hahmon osuus jää aika vähäiseksi. Hopkins on silti yhä loistava valinta rooliin. Thor: The Dark Worldissa Thorin äiti Frigga (Rene Russo) pääsee paremmin esille kuin aiemmin.
     Tietysti mukana ovat myös Stellan Skarsgårdin näyttelemä Erik Selvig, joka on hieman pimahtanut, Kat Denningsin esittämä Darcy, joka on yhä aika ärsyttävä, sekä uusi hahmo Ian (Jonathan Howard), joka on Darcyn harjoittelija. Thorin ystävät Sif (Jaimie Alexander), Hogun (Tabanodu Asano), Volstagg (Ray Stevenson) ja Fandral (Zachary Levi) nähdään tietysti. Nämä neljä hahmoa ovat kuitenkin niin pienessä roolissa, ettei kovin moni varmaankaan edes huomannut, että Fandralin näyttelijä on vaihtunut. Tai sitten ketään ei edes kiinnostanut.
     Elokuvan pääpahishaltiaa, Malekithia, näyttelee Christopher Ecclestone. Malekith vaikuttaa alkupuolella aika uhkaavalta hahmolta ja pidän hänen synkemmästä puolestaan. En vain tiedä, mikä siinä on, mutta hahmo on äärimmäisen unohdettava. Malekith on todella yksiulotteinen ja vaikka usein olen sitä vastaan, että hahmo on paha vain ollakseen paha, niin tässä se toimii yllättävän hyvin. Koska kyseessä on pimeyden haltia, niin ei mikään ihme, että hahmo haluaa langettaa koko maailmankaikkeuden pimeyteen. Silti hahmo ei tee lähes minkäänlaista vaikutusta. Malekithin tärkeintä kätyriä, Kursea, näyttelee Adewale Akinnuoye-Agbaje.

Kuten Thor, myös Thor: The Dark World alkaa Odinin kertojaäänellä, joka selittää voimakkaasta vihollisesta. Katsojille näytetään lähtökohdat, jotta heillä on jonkinlainen käsitys, mistä on kyse pimeissä haltioissa ja Aetherissä. Siitä päästään kohtaukseen, joka tapahtuu mitä luultavimmin aika lailla heti The Avengersin tapahtumien jälkeen. Loki viedään vankilaan, rangaistuksena teoistaan New Yorkissa. Thor on lähtenyt palauttamaan rauhaa maailmoihin, kun taas Jane Foster tutkii Darcyn kanssa merkillistä ilmiötä Lontoossa. Ilmiö vie Janen paikkaan, jossa Aetheria säilytetään ja se tarttuu häneen. Thor saapuu Janen luo ja vie tämän Asgardiin, jotta Aether saataisiin pois hänestä. Valitettavasti Malekith aistii Aetherin olevan Asgardissa ja lähtee sinne tuhoisin aikein, yhdessä haltia-armeijansa kanssa.




Thor: The Dark World on selkeästi synkempi elokuva kuin ensimmäinen osa ja pidän ratkaisusta paljon. Elokuva on myös huima parannus edelliseen osaan. Muistan, kun lähdin elokuvateatterista ja olin jopa yllättynyt kuinka onnistunut seikkailupätkä oli kyseessä, etenkin kun ottaa huomioon, ettei Thor tehnyt erityistä vaikutusta. Tässä elokuvassa on löydetty hyvä kohtaamispiste höpöhöpölle ja realismille, jolloin ne tavallaan kulkevat "käsi kädessä" alusta loppuun asti. Asgardilaisten asut eivät tunnu yhtä koomisilta ja elokuva on muutenkin vakavampi. Huumoria toki löytyy, etenkin yhdessä Thorin ja Lokin välisessä kohtauksessa, mutta pidän enemmän elokuvan tunnelmasta, jossa tuhon uhka on läsnä. Elokuvassa on näyttäviä toimintakohtauksia ja tyylikäs takaa-ajo. Myös pari surullisempaakin kohtausta nähdään, joista toinen valitettavasti pilataan myöhemmin elokuvan aikana. Vaikka pahis tuntuu paikoitellen hieman liian yksiulotteiselta, elokuva on muuten erittäin viihdyttävä, jonka jaksaa katsoa useasti uudestaan.

Thor-sarjan ohjaus on vaihtunut Kenneth Branaghilta Alan Taylorille, mikä on todella hyvä päätös. Taylor on ohjannut muutaman jakson Game of Thronesia (2011-), joten hän tietää, miten ohjata totisempaa fantasiaa. Elokuva on myös kuvattu paljon paremmin kuin ensimmäinen osa, mihin ei paljoa vaadita. Kamera nimittäin on suorassa, eikä jatkuvasti vinottain. Leikkaus on sujuvaa ja äänitehosteet toimivia. Visuaalisesti elokuva on myös paljon näyttävämpi kuin Thor. Musiikin on säveltänyt Brian Tyler ja se kuulostaa hyvin paljon samalta kuin ensimmäisen osan musiikki. Tässä elokuvassa nähdään myös ensimmäistä kertaa uusi Marvel Studiosin logo, joka on oma suosikkini tähän mennessä.




Elokuva sisältää tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, sarjoihin, hahmoihin jne. Tässä elokuvassa nähdään mm. Stan Leen cameo, sekä yksi tuttu supersankari... Kovimmat fanit tunnistavat myös monia viittauksia sarjakuvista tuttuihin ulottuvuuksiin ja etenkin lopputekstien aikana tuleva kohtaus kannattaa katsoa muutaman kerran, jotta kaikki piilotetut asiat varmasti huomaa.

Blu-rayn kuvanlaatu on hieno. Lisämateriaalina Blu-raylla on lyhytelokuva "All Hail the King", joka kannattaa katsoa etenkin, jos Iron Man 3:ssa ei yksi juoniratkaisu toiminut mielestäsi, poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, mokaotoksia, sekä elokuvan teosta kertova kaksiosainen "A Brother's Journey: Thor & Loki" -pätkä, musiikin sävellyksestä kertova "Scoring Thor: The Dark World with Brian Tyler", sekä lyhyt vilkaisu Captain America: The Winter Soldierin (2014) tekoon.

Yhteenveto: Thor: The Dark World on huomattava parannus ensimmäiseen osaan verrattuna. Se on synkempi elokuva, mutta osaa silti olla erittäin höpöhöpöpätkä, jolloin se on oikein mainio ja viihdyttävä. Chris Hemsworthin ja Tom Hiddlestonin suoritukset paranevat, eikä Loki enää ärsytä. Malekith ei erityisemmin vakuuta, mutta hahmo toimii ihan tarpeeksi hyvin. Tehosteet ovat parempia, kuten myös kuvaus. Oli selkeästi hyvä ratkaisu vaihtaa ohjaaja. Toivottavasti tuleva Thor: Ragnarok (2017) on yhtä hyvä kuin tämä - ellei jopa parempi - sillä tämän jälkeen katsoisi mieluusti toisenkin Thor-pätkän. Marvel-elokuville tuttuun tyyliin lopputekstit sisältävät pari kohtausta, joten levyä ei kannata ottaa pois vielä, kun ohjaajan nimi ilmestyy ruutuun.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.8.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.webpronews.com
Thor: The Dark World, 2013, Marvel Studios


perjantai 23. syyskuuta 2016

Arvostelu: Spy / Vakoojan asussa (2015)

SPY (2015)

SPY - VAKOOJAN ASUSSA



Ohjaus: Paul Feig
Pääosissa: Melissa McCarthy, Miranda Hart, Jason Statham, Rose Byrne, Peter Serafinowicz, Bobby Cannavale, Jude Law ja Curtis "50 Cent" Jackson
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia / Extended Cut: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 16

Spectren (2015) oli tarkoitus olla viime vuoden kovin agenttielokuvatapaus. Vaikka näin ei ollutkaan, niin 2015 oli muuten agenttielokuvien ystäville hieno vuosi, sillä uuden James Bond -elokuvan lisäksi tulivat myös Mission: Impossible - Rogue Nation (2015), The Man from U.N.C.L.E. (2015), sekä Kingsman: The Secret Service (2015). Vielä näiden lisäksi kesällä ilmestyi myös Spy, josta tiesin vain, että kyseessä oli komedia elokuvan Bridesmaids (2011) tekijöiltä ja joka kulki Suomessa hölmöllä lisänimellä "Vakoojan asussa". Mainokset vaikuttivat ihan kivoilta, muttei elokuva silti tuntunut erityisemmin siltä, että se olisi pakko nähdä. Kävin kuitenkin mielenkiinnosta katsomassa Spyn ja onneksi niin, sillä vau!

Susan Cooper pääsee toimistolta tositoimiin, kun hänet lähetetään peitetehtäviin kentälle saadakseen CIA:n haltuun terroristeilla olevan ydinaseen.

Susan Cooperina nähdään Melissa McCarthy, joka jakaa vahvasti mielipiteitä. Monien mielestä hän on loistava, kun taas monien mielestä lähinnä ärsyttävä. Vaikka hän on omasta mielestäni ihan hyvä, niin on minun silti pakko myöntää, että kyllä hän useasti myös ärsyttääkin. Tässä hän on onneksi oikein mainio, vaikka muutamaan otteeseen hänen kovaäänisyytensä käy hermoille. Susanin hahmokaari toimistotyöläisestä agentiksi on toimivasti toteutettu, eikä prosessi tapahdu liian nopeasti. Välillä hän toimii kuten moni muukin tavis toimisi, kun taas välillä hänestä näkyy, että koulutusta löytyy hieman enemmänkin. Susan tekee myös kakkuja, mikä mainitaan pariin otteeseen, mutta mitä ei koskaan erityisemmin tuoda esille.
     CIA:n toimistolla työskentelee myös Nancy, jota esittää Miranda Hart. Kuten McCarthy, niin myös Hart on paikoitellen ärsyttävä, etenkin ollessaan kovaääninen. Hart on ärsyttävämpi kuin McCarthy, joten on onni, ettei hahmo esiinny ihan hirveästi elokuvassa.
     Hauskuutta elokuvaan tuo mukaan Jason Statham, joka näyttelee agentti Rick Fordia, joka kertoo aikamoisia paisuttelukertomuksia itsestään. Hän kertoo esimerkiksi juttuja siitä, kuinka hän kuoli ja tuli takaisin henkiin, kiinnitti irronneen kätensä takaisin paikoilleen ja kun häneltä kysytään, mistä hän yhtäkkiä sai itselleen uuden takin, niin vastaushan kuuluu: "No vittu tein sen itse, enkö vain?" Rick Ford on ehkä jopa lempisuoritukseni Stathamilta, joka muuttuu hahmossaan hieman karikatyyriksi itsestään ja kaikista niistä rooleista, joita hän on aiemmin esittänyt.
     Elokuvan pahiksena nähdään Rose Byrnen näyttelemä Rayna Boyanov, joka jatkaa isänsä jalanjäljissä ydinaseen kauppiaana. Byrne toimii suurimmaksi osaksi, mutta välillä häntä on erittäin vaikea ottaa tosissaan, ja kuten McCarthy ja Hart, niin myös hän on aika ärsyttävä korottaessaan ääntään. Raynan hiustyyli on aika kauhea.
     Muita hahmoja elokuvassa on mm. Peter Serafinowiczin näyttelemä härski Aldo, joka haluaa olla liiankin intiimisti tekemisissä Susanin kanssa; Jude Law'n esittämä agentti Bradley Fine, jonka tehtävää Susan Cooper lähtee suorittamaan; Bobby Cannavalen näyttelemä Sergio De Luca, joka tekee kauppaa asediilereiden ja terroristien kanssa; sekä Curtis "50 Cent" Jackson omana itsenään.

Bradley Fine on yksi CIA:n parhaista agenteista, mutta hän ei olisi mitään ilman henkilöä, joka neuvoo hänen korvaansa kaiken aikaa, mitä tehdä ja minne mennä. Susan Cooper on juurikin tämä henkilö. Kaiket päivät Susan seuraa tietokoneeltaan, missä Fine liikkuu tehtäviensä aikana ja opastaa tätä suoriutumaan operaatioista. Hän on myös rakastunut Fineen, muttei uskalla myöntää tätä, sillä ei usko komistusvakoojan koskaan kiinnostuvan hänestä. Yhden tehtävän mennessä pieleen kaikki CIA:n aktiiviset agentit paljastuvat, jolloin ainoa toivo suorittaa operaatio loppuun, on lähettää Susan ensimmäistä kertaa kentälle. Susanin täytyy löytää Rayna ja saada tältä ydinase, ennen kuin Rayna ehtii myymään sen terroristeille.

Tuttuja James Bond -viittauksia löytyy kyllä elokuvasta, mutta Spy ei silti ole onneksi vain täysi parodia. Siitä löytyy kyllä alusta alkutekstien aikana soiva kappale, joka on erittäin samanlainen kuin 007-elokuvissa, agentit saavat tietysti ennen tehtävälleen lähtöä tyylikkäitä varusteita ja jo Bradley Finesta pelkästään tulee helposti mieleen itse Bond, mutta siihen se oikeastaan jääkin. Se ei ole Bond-parodia, vaan enemmänkin vitsailee siitä, millainen agenttigenre nykyään on juurikin Bondin takia. Agenttielokuvissa on myös tavaramerkkinä matkustelu ja tässä käydäänkin mm. Bulgariassa, Ranskassa, Italiassa ja Unkarissa. Kovin uusi juttu ei myöskään ole se, että pahikselta löytyy ydinase, joka täytyy saada takaisin Yhdysvaltain viranomaisten haltuun.

Spy poikkeaa monista muista agenttikomedioista siten, että se on yllättävän härö ja raaka. Parit toimintapätkät ovat jopa yllättävän brutaaleja - niskoja katkeaa ja hieman vertakin roiskahtaa. Elokuvassa kiroillaan runsaasti ja etenkin Aldon puheessa monet sanat viittaavat seksiin ja naisen ruumiinosiin. Elokuva selkeästi ansaitsee K16-luokituksensa, sillä sen verran roisia meininkiä on paikoitellen luvassa. Itseni tämä yllätti täysin. Elokuva yllättää todella useasti, etenkin alkupuolella, sillä mainokset eivät kuitenkaan täysin näyttäneet, millainen elokuva olisi oikeasti kyseessä. Ja hyvä niin. Läpi elokuvan saa nauraa paljon, mutta kuten tavallista, niin huumori vähenee siinä kohtaa, kun loppuratkaisu alkaa häämöttää ja keskitytään pääasiassa tarinan päättämiseen, eikä katsojien naurattamiseen. Loppupuolelta löytyy aika arvattava juonenkäänne, mutta eipä se erityisemmin haittaa. Jos katsoo paljon agenttielokuvia, niin käänteen arvaa jo alussa, mutta jos genre ei ole tuttu, niin homma voi tulla yllätyksenä.

Elokuvan on ohjannut Paul Feig, joka on tehnyt jo kolme elokuvaa tämän lisäksi, joissa Melissa McCarthy esiintyy: Bridesmaids, The Heat (2013) ja Ghostbusters (2016). Feig osaa selkeästi tehdä toimivia komedioita, kun sille päälle sattuu ja mielestäni tämä on hänen paras tuotoksensa. Hän on myös käsikirjoittanut elokuvan ja saanut jutun pysymään hienosti kasassa. Paikoitellen dialogi on erittäin nokkelaa ja kulkee sujuvasti ja nopeasti eteenpäin. Elokuva on kuvattu ja leikattu hyvin. Hidastuskuvat ovat erittäin hyvin otettuja. Tehosteita ei ole paljoa käytetty, mutta äänimaailma toimii. Etenkin niskojen katkeamisia on korostettu kunnon rusahduksilla, mitkä ainakin itseäni naurattivat. Musiikista vastaa Theodore Shapiro. Elokuvaa varten sävelletty musiikki ei erityisemmin jää mieleen, sillä siinä on käytetty niin paljon valmiita kappaleita. Tämän elokuvan "Bond-tunnari" on Ivy Levanin biisi "Who Can You Trust".

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Vain Blu-ray sisältää elokuvasta myös Extended Cutin, eli kymmenisen minuuttia pidemmän version, joka sisältää pidempiä, kuten myös kokonaan uusia kohtauksia. Lisämateriaalia Blu-raylta löytyy jopa kahdeksi ja puoleksi tunniksi, eli yllättävän paljon ottaen huomioon, että kyseessä on komediaelokuva. Pelkkä "How Spy Was Made" kestää yhteensä noin viisikymmentä minuuttia. Poistettuja kohtauksia on puolen tunnin edestä.

Yhteenveto: Spy on todella hyvä, hauska ja yllättävä agenttikomedia. Vaikka siinä on selkeitä lainauksia esimerkiksi Bond-leffoista, niin se ei ole vain parodia, vaan oma juttunsa. Melissa McCarthy vetää mielestäni parhaan suorituksen, mitä olen häneltä nähnyt, vaikka onkin paikoitellen hieman ärsyttävä. Rose Byrne ei pahiksena erityisemmin vakuuta, mutta Jason Statham taas on aivan loistava. Paul Feig on selkeästi tiennyt, mitä on ollut tekemässä. Dialogi on välillä erittäin nokkelaa. Lopun juonikäänne on aika arvattava, mutta se ei erityisemmin haittaa. Lasten elokuva tämä ei todellakaan ole, sillä se sisältää paljon kiroilua, hieman verta, niskojen katkeilua, sekä Extended Cutissa useita miehen sukuelimen kuvia. Agenttielokuvien, sekä hieman roisimpien komedioiden ystäville suosittelen tätä lämpimästi, sillä Spy kyllä toimii - lähes yhtä hyvin jopa muutamankin katselukerran jälkeen. Älkää ottako levyä pois vielä, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana nähdään vielä pätkiä. Tavallaan toivoisin, että tälle tulisi jatkoa, mutta tavallaan toivon, että tämä pysyisi itsenäisenä teoksena.




Kirjoittanut: Joonatan, 21.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.mi6community.com
Spy, 2015, Twentieth Century Fox Film Corporation, Chernin Entertainment, Feigco Entertainment

torstai 22. syyskuuta 2016

Arvostelu: Harry Potter ja liekehtivä pikari (Harry Potter and the Goblet of Fire - 2005)

HARRY POTTER JA LIEKEHTIVÄ PIKARI

HARRY POTTER AND THE GOBLET OF FIRE



Ohjaus: Mike Newell
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Michael Gambon, Robbie Coltrane, Maggie Smith, Alan Rickman, Brendan Gleeson, Robert Pattinson, Jason Isaacs, Roger Lloyd Pack, David Tennant, Miranda Richardson, Mark Williams, Timothy Spall ja Ralph Fiennes
Genre: fantasia, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 37 minuuttia
Ikäraja: 12

J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarjaan (1997-2007) perustuvat elokuvat Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001), Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets - 2002) ja Harry Potter ja Azkabanin vanki (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004) olivat suurmenestyksiä, joten jatkoa oli tottakai luvassa. Azkabanin vangin ohjaaja Alfonso Cuarón kuitenkin ilmoitti tekevänsä vain yhden filmin, joten kun sitä leffaa kuvattiin, neljännen elokuvan ohjaajaa alettiin jo etsimään. Lopulta tuottajat päätyivät Mike Newelliin ja samalla kun Azkabanin vankia viimeisteltiin, neljännen osan kuvaukset lähtivät käyntiin. Lopulta Harry Potter ja liekehtivä pikari ilmestyi loppuvuodesta 2005. Elokuva nousi siihen aikaan sarjan toiseksi tuottoisammaksi leffaksi ja kriitikotkin pitivät filmistä kovasti. Itselleni Rowlingin kirjat ovat suunnattoman tärkeitä ja rakastan niihin pohjautuvia elokuvia, joten vuonna 2005 minua ärsytti äärettömän paljon, kun minulla ei ollut vielä tarpeeksi ikää mennä katsomaan Liekehtivää pikaria. Vasta alkuvuodesta 2006 sain sen DVD:nä ja katsoin sen monen, monen monta kertaa. Nyt kun Rowlingin luoma taikamaailma on laajenemassa uuden elokuvan Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them - 2016) voimin, oli aika katsoa Harry Potter -elokuvasarja (2001-2011) uudestaan ja arvioida niistä jokainen.

Harry Potterin neljäs kouluvuosi muuttuu hengenvaaralliseksi, kun hän joutuu hurjaan kilpailuun, Kolmivelhoturnajaisiin. Samalla on luotu juoni, minkä toteuduttua velhomaailma vajoaisi pimeyteen...




Daniel Radcliffen näyttelemä Harry Potter ei tunnu koskaan pääsevän viettää rauhallista kouluvuotta. Radcliffen suorituksen taso vaihtelee läpi elokuvan - joskus hän on todella hyvä ja joskus hieman kehno. Ainakin Radcliffe näyttää täysin siltä, miten hänet kuvittelee kirjan perusteella. Hiukset ovat vielä sotkuisemmat kuin aiemmin. Vaikka Harry on pelastanut Tylypahkan väen jo pariin otteeseen, häntä aletaan kummasti inhoamaan kesken elokuvan.
     Harryn ja Rupert Grintin esittämän Ron Weasleyn ystävyys käy koetukselle, kun Ron tulee kateelliseksi Harryn pääsystä Turnajaisiin. Grintin suoritus paranee, mutta Ronin hiustyyli on aika järkyttävä elokuvassa. Hermione Grangeria näyttelevä Emma Watson todistaa yhdessä kuvassa olevansa täydellinen valinta Bellen rooliin tulevassa Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö -elokuvassa (Beauty and the Beast - 2017). Watson on tuttuun tyyliinsä hyvä ja joutuu seuraamaan vierestä, kun entiset ystävät tappelevat.
     Monet kritisoivat sitä, että rehtori Albus Dumbledore (Michael Gambon) käyttäytyy hieman liian voimakkaasti, kun Harryn nimi putkahtaa liekehtivästä pikarista. Mielestäni tämä on hyvä ratkaisu ja osoittaa, että tarpeen vaatiessa rauhallisena pidetystä Dumbledoresta löytyy muitakin puolia. Gambon on aivan mahtava Dumbledorena. Hahmo on hieman tavallista enemmän hukassa, mikä johtuu tulevia tapahtumia enteilevästä, uhkaavasta ilmapiiristä.
     Tutut opettajahahmot nähdään tietysti. Robbie Coltranen Hagridille tuodaan hieman uusia puolia, kun hän kohtaa elämänsä naisen. Edesmenneen Alan Rickmanin näyttelemälle professori Kalkarokselle tuodaan lisäsisältöä paljastamalla, että hän oli aikoinaan lordi Voldemortin kannattaja. Harrylla ja Kalkaroksella on yksi erittäin toimiva kohtaus yhdessä, jossa ei ilmene yhtä paljoa inhoa kuin aiemmin. Maggie Smithin esittämä professori McGarmiwa näyttää todellista huolta, kun Harry joutuu Turnajaisiin. Warwick Davisin näyttelemällä professori Lipetitillä on yksi hauska kohta elokuvassa, kuten myös David Bradleyn näyttelemällä vahtimestari Vorolla.




Uutena opettajana nähdään Alastor "Villisilmä" Vauhkomieli, jota näyttelee Brendan Gleeson. Vauhkomieli on hieman sekaisin oleva hahmo ja Gleeson suoriutuu osasta erinomaisesti. Muina uusina hahmoina nähdään Kolmivelhoturnajaisten tuomari Barty Kyyry (Roger Lloyd Pack), tämän poika Barty Kyyry Jr (David Tennant), juorulehteä kirjoittava Rita Luodiko (Miranda Richardson), Noitakoulu Beauxbatonsin jättimäinen rehtori Madame Maxime (Frances de la Tour), jonka kanssa Hagridilla on sutinaa, sekä velhokoulu Durmstrangin rehtori Igor Irkoroff (Pedja Bjelac), joka on hieman hämärämpi tyyppi.
     Neville Longbottomilla (Matthew Lewis) on isompi ja tärkempi rooli kuin aiemmin ja hahmon taustoja avataan hieman. Myös veljekset Fred ja George Weasley (James ja Oliver Phelps) ovat hieman isommassa osassa, mutta heidän siskonsa Ginny (Bonnie Wright) ei pääse paljoa tekemään. Draco Malfoy (Tom Felton) pysyy samanlaisena kuin aina aiemmin. Uusina hahmoina nähdään Parvati ja Padma Patil, joita näyttelevät Shefali Chowdhury ja Afshan Azad. Harry ihastuu elokuvassa Cho Changiin, jota näyttelee Katie Leung. Elokuvaa varten luotiin myös kokonaan uusi hahmo nimeltä Nigel (William Melling), joka on aika samanlainen fanipoika kuin Harry Potter ja salaisuuksien kammiossa nähty Colin Creevey, mutta ilman kameraa.
     Uusia hahmoja ovat myös muut Kolmivelhoturnajaisten kilpailijat. Tylypahkasta kilpailuun osallistuu Cedric Diggory, jota esittää Robert Pattinson. Pattinson sopii rooliinsa ja hänessä näkee potentiaalia... harmi vain, että kaikki potentiaali meni hukkaan, kun hän päätyi Twilight - Houkutukseen (Twilight - 2008). Cedricin isää, Amos Diggorya, näyttelee Jeff Rawle. Beauxbatonsin osallistuja on Clémence Poésyn näyttelemä Fleur Delacour, jolla ei kilpailu oikein tunnu sujuvan. Durmstrangin osallistuja on maailmanluokan huispauspelaaja Victor Krum, jota näyttelee Stanislav Ianevski. Krum on hieman tönkkö tyyppi, mutta silti naisten suosiossa, mikä tekee hänestä paikoitellen hieman huvittavan hahmon.




Muitakin tuttuja hahmoja esiintyy, mutta vain pienissä rooleissa, kuten Mark Williamsin näyttelemä Ronin isä Arthur Weasley (Julie Waltersin esittämä Ronin äiti Molly ei esiinny elokuvassa ollenkaan), Peter "Matohäntä" Piskuilan (Timothy Spall), Sirius Musta (Gary Oldman), joka esiintyy vain digitaalisesti nähtynä naamana takassa, sekä Dracon isä Lucius Malfoy (Jason Isaacs). Parasta on nähdä Salaisuuksien kammiosta tuttu Murjottava Myrtti (Shirley Henderson) jälleen mukana, vaikkakin vain lyhyesti.
     Kaikkein merkittävin uusi roolitus on Ralph Fiennes, joka (SPOILER!) nähdään itse lordi Voldemortina. Fiennesin suoritus on aivan mahtava ja hän on täydellinen valinta sarjan suureksi pahuudeksi. Voldemort on julma, säälimätön hahmo, mikä tekee hänestä arvaamattoman. Vaikka hahmolla ei ole kirjan mukaisesti punaisia silmiä, on hänen nenättömyytensä saatu tehtyä onnistuneesti. Hänen seuraajansa, eli Kuolonsyöjät, muistuttavat mustiin pukeutuvia Ku Klux Klanin jäseniä, jotka tappavat jästejä, sekä kuraverisiä noitia ja velhoja. He myös jättävät oman merkkinsä, Pimeän piirron, merkkinä toiminnastaan.

Elokuvan alussa Harry näkee painajaista, jossa jästimies Frank (Eric Sykes) törmää hylätyksi luullussa talossa Matohäntään ja Voldemortiin, jota ei vielä näytetä. Voldemortin tappaessa Frankin Harry herää Weasleyn Kotikolo-talosta. Tämä on hyvin erilainen aloitus verrattuna aiempiin, sillä Liekehtivä pikari ei sisällä Dursleyn perhettä ollenkaan. Harry ja Hermione matkustavat Weasleyn perheen, sekä Amos ja Cedric Diggoryn kanssa katsomaan huispauksen maailmanmestaruuskisojen loppuottelua. Itse peliä ei näytetä, mutta voiton juhlinnan aikana Kuolonsyöjät hyökkäävät ja polttavat kaiken. Päähenkilöt selviävät kuitenkin turvassa Tylypahkaan, jossa on aika karistaa huonot fiilikset pois, kun laajennetaan taikamaailmaa ja kerrotaan, että Tylypahka on vain yksi lukuisista velhokouluista. Beauxbatonsin, Durmstrangin ja Tylypahkan koulut ovat kerääntyneet yhteen viettämään Kolmivelhoturnajaisia, jonka voittaja saisi mainetta ja mammonaa. Kun jokaisesta koulusta on valittu kilpailija, osallistujat valitseva liekehtivä pikari ilmoittaa kilpailuun vielä yhden nimen, joka on - kukapa muukaan kuin - Harry Potter. Läpi elokuvan Harry joutuu selviytymään Turnajaisten sisältämistä koetuksista ja yrittää samalla selvittää, kenen takia hän joutui mukaan kilpailuun.




Elokuva on jälleen paljon synkempi kuin edeltäjänsä. Vahva tunnelma, että jokin uhkaa Harrya, on läsnä läpi elokuvan, välillä jopa piinaavasti. Elokuvan ensimmäinen kuva, jossa Voldemortin Nagini-käärme luikertelee pääkallon sisältä hautausmaalle, viestii jo katsojalle, että nyt mennään paljon vakavammin, eikä enää ole kyse lapsille sopivasta jutusta. Kuolonsyöjien hyökkäystä huispauksen maailmanmestaruuskilpailuihin voi pitää helposti vertauksena terrorismille. Etenkään elokuvan loppupuolella ei enää naurata. Itselläni Harry Potter ja liekehtivä pikari aiheuttaa jatkuvasti kylmiä väreitä ja vaikka olen nähnyt elokuvan lukuisia kertoja, minua edelleen jännittää, mitä hahmoille käy. Niin voimakas tunnelataus elokuvasta iskee katsojaan ja siihen kovin monet elokuvat eivät pysty.

Onneksi kaiken synkkyyden ja pelottavuuden vastapainona on huumoria. Etenkin Tylypahkassa - jonne päästään vielä nopeammin kuin Azkabanin vangissa - on kevyempi tunnelma hahmojen kesken. Hahmot ovat päätyneet teini-ikään, joka tuodaan täydellisesti esille elokuvassa. Hormonit jylläävät ja siinä missä pojat vilkuilevat kauniiden tyttöjen perään, tytöillä meinaa jalat pettää alta komeiden poikien läheisyydessä. Monet vanhemmat katsojat voivat elokuvaa katsoessaan muistella, kuinka noloa saattoi olla, kun itse oli teini-ikäinen. Elokuvassa on monia myötähäpeällisiä kohtia, esimerkiksi Ronin sovittaessa tanssiaisasua päälleen tai kun Harry yrittää saada kysytyksi, voisiko Cho tulla hänen tanssiparikseen. Kolmivelhoturnajaisiin nimittäin kuuluvat tanssiaiset ja lähes kaikki niihin liittyvä on erittäin onnistunutta elokuvassa. Ainoa, mikä häiritsee minua, on outo velhobändi, joka tulee esittämään velhorockia, jolloin oppilaat pomppivat ja moshaavat kuin villeimmässä konsertissa ikinä. Yhtyeen esittämä kappale Do the Hippogriff on mielestäni hauska ja oikein mainio, mutta se ei täysin tunnu sopivan elokuvaan. Toinen heidän esittämänsä kappale, Magic Works sopii, mutta se johtuukin siitä, ettei itse yhtye näy sen soidessa. Mielipiteeni yhtyeen mukanaolosta vaihtelee lähes joka katselukerralla. Tällä hetkellä se tuntuu hieman turhalta lisäykseltä sarjaan, eikä se edes esiinny kirjassa.




Vaikka kirjasta on otettu paljon pois, kun sitä on siirretty elokuvaksi, niin oleellinen on silti saatu pidettyä mukana. Kirjassa on Barty Kyyryn lisäksi tuomarina myös Ludo Bagman, mutta elokuvassa hahmot ovat yhdistetty yhdeksi. Sivujuonena kirjassa Hermione yrittää vapauttaa orjina pidettyjä kotitonttuja perustamalla S.Y.L.K.Y. -järjestön ja sen myötä myös suosikkihahmoni Dobby esiintyy kirjassa. Rita Luodikolla on oma salaisuutensa, jonka Hermione selvittää. Hagridin äiti paljastuu kirjassa jättiläiseksi, mikä aiheuttaa Hagridille ongelmia, kun tieto leviää muille. Sirius Musta esiintyy kirjassa enemmän ja käy visiitillä Tylyahossa, mutta tässä hän kommunikoi Harryn kanssa vain kirjeen ja takkatulen välityksellä. Elokuvassa loppua on myös lyhennetty hieman ja koomisia kohtia on poistettu, jolloin vakava tunnelma säilyy loppuun asti. Muutamia kohtia olisi voitu lisätä elokuvaan kirjasta, mutta tällaisenakin elokuva toimii erittäin hyvin. Tunnelma on saatu täydelliseksi, millä on suuri merkitys. Kirjan pääpointit on siirretty onnistuneesti elokuvaan. Joitain juttuja on myös hieman muutettu, kuten labyrintin aiheuttamia vaaroja ja ensimmäistä koetusta on pidennetty jahdilla Tylypahkan ympärillä. Elokuva kestää lähes kaksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia, mutta silti paljon on jäänyt puuttumaan. Eikä mikään ihme, sillä itse kirja on lähes puolet pidempi kuin yksikään aiemmista osista.

Uusien hahmojen lisäksi elokuvassa on myös uusia asioita, kuten kidusruoho, jonka avulla voi hengittää veden alla; ajatusseula, jonne voi tyhjentää päätään ja säilöä mietteitään; porttiavain, joka on uusi tapa siirtyä paikasta toiseen helposti; aurorit, jotka metsästävät pimeyden velhoja; kirskuristajat, jotka käyvät veden alla uhrinsa kimppuun laumana; sekä anteeksiantamattomat kiroukset, joita pimeyden velhot hyödyntävät kiduttamiseen, tappamiseen ja ihmisten manipuloimiseen. Elokuvassa nähdään myös merenneitoja ja lohikäärmeitä, jotka eivät keksintönä ole uusia, mutta hyviä lisäyksiä taikamaailmaan.




Harry Potter ja Azkabanin vangin ohjaaja Alfonso Cuarón ilmoitti, että ohjaa vain yhden Potter-elokuvan, jolloin täytyi jälleen löytää uusi ohjaaja. Mike Newellia oltiin jo aiemmin mietitty Harry Potter ja viisasten kiven ohjaajaksi, mutta hän ei kiireiltään ehtinyt. Nyt hän oli kuitenkin vapaa ja ohjasi sarjan neljännen osan. Newell suoriutuu hommastaan huikeasti. Elokuvaan on löydetty täydellinen tasapaino synkkyyden ja huumorin välille, ja se kykenee olla samaan aikaan sekä hieno fantasiaseikkailu, että myös hahmoja syventävä tarina. Nuoret hahmot näytetään tavallisina nuorina  - ei ylikorostetusti, vaan juuri sopivasti. Onnistuneesta kokonaisuudesta (josta löytyy kuitenkin omat hölmöt hetkensä) voi kiittää Newellin lisäksi käsikirjoittaja Steve Klovesia, joka on tehnyt mahtavaa työtä siirtäessään kirjaa elokuvaksi.

Elokuva on kuvattu taidokkaasti, kuten myös leikattu. Värimaailma vaihtelee: välillä on lämpimiä sävyjä, välillä ankean harmaata ja välillä kelmeän vihreää. Lavastajat, maskeeraajat ja puvustajat ovat jälleen tehneet työnsä esimerkillisesti, eivätkä kovin monen muun elokuvan tekijät pysty samanlaisiin asioihin. Lempilavasteeni elokuvassa on hautausmaa, joka on todella karmiva, mutta silti tyylikäs. Visuaalisesti elokuva on erittäin hieno. Unkarilainen sarvipyrstö -lohikäärme on todella hyvin tehty, kuten myös vedenalainen maailma, sekä huipauksen maailmanmestaruuskisoissa nähtävä jättimäinen stadion. Äänimaailma pysyy erittäin mielenkiintoisena. John Williams ei jatkanut enää säveltäjänä, vaan tämän elokuvan musiikista vastaa Patrick Doyle, joka on ottanut työn onnistuneesti vastaan. Elokuvalla on hyvä soundtrack ja piinaava musiikki tuo lisätunnelmaa uhkaaviin kohtiin. Myös klassinen tanssimusiikki on erittäin hyvä.




Blu-rayn kuvanlaatu on todella hyvä. Lisämateriaalina elokuvassa on poistettujen kohtauksien ja mainoksien lisäksi keskustelua päänäyttelijöiden kanssa; koetuksista kertovat pätkät Harry vs. Horntail: The First Task, In Too Deep: The Second Task, "The Maze: The Third Task; Cedricistä, Fleurista ja Krumista kertova Meet the Champions; lordi Voldemortista kertova He Who Must Not Be Named; tanssiaisiin valmistautumisesta kertova Preparing for the Yule Ball, sekä Reflections of the Fourth Film, jossa käsitellään sekä aiempia että tätä elokuvaa. - Uudella kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on mukana uusia extroja, kuten esittelyvideo elokuvalle vuodelta 2005, näyttelijöiden ja tekijöiden haastatteluja, lavasteiden esittelyä, sarjan eläimistä kertova Harry Potter and the Goblet of Fire: Some Animal Magic, sekä sarjan teosta kertovan dokumentin Creating the World of Harry Potter neljäs, lähes tunnin kestävä osa Sound and Music, jossa kerrotaan sarjan äänitehosteista ja musiikeista.

Yhteenveto: Harry Potter ja liekehtivä pikari on aivan mielettömän hieno jatko-osa sarjalle. Siinä jännitys ja huumori ovat täydellisessä tasapainossa keskenään. Myötähäpeää ja pelottavuutta löytyy myös. Elokuva kykenee keskittymään hahmoihin, vaikka siinä tapahtuu paljon muutakin. Uusi ohjaaja Mike Newell saa paketin pysymään onnistuneesti kasassa. Tekninen puoli on hienoa myös. Uudet roolitukset ovat sopivat. Gleeson Vauhkomielenä ja Fiennes Voldemortina ovat täydelliset ratkaisut. Tässä elokuvassa alkaa synkkä aikakausi Harryn elämässä ja aikuistuminen alkaa näkyä. Kirja on saatu hyvin siirrettyä elokuvaksi, vaikka monet asiat puuttuvat. Oleellinen on löydetty ja tunnelma on täydellinen. Harry Potter ja liekehtivä pikari kuuluu kaikin tavoin sarjan parhaimmistoon. Suosittelen sitä Potter-faneille ja kaikille muillekin. Muistakaa myös lukea kirja! Hauskana yksityiskohtana on lopputeksteissä tuleva teksti, ettei yhtäkään lohikäärmettä satutettu elokuvan teon aikana.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.7.2016 - Muokattu 27.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.ratscape.tumblr.com
Harry Potter and the Goblet of Fire, 2005, Warner Bros, Heyday Films, Patalex IV Productions Limited


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Arvostelu: Blair Witch (2016)

BLAIR WITCH (2016)



Ohjaus: Adam Wingard
Pääosissa: James Allen McCune, Callie Hernandez, Brandon Scott, Corbin Reid, Wes Robinson ja Valorie Curry
Genre: kauhu, found footage
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 16

The Blair Witch Project (1999) on kehuttu kauhuelokuva, joka toi uusia tuulahduksia genreensä. Siitä alkoi mm. ärsyttävän "found footage" -kameratyöskentelyn laaja käyttö kauhuelokuvissa. Elokuvaa markkinoitiin aikoinaan erittäin hienosti, sillä monet uskoivat, että elokuvan tapahtumat olivat totta, kun he menivät katsomaan elokuvan. Näyttelijät esiintyivät omilla nimillään ja homma meni niin pitkälle, että päähenkilön perhe sai kuulla osanottoja, kun monet tosissaan luulivat, että elokuvan nuoret ovat kadonneet metsään. Loppujen lopuksi elokuva tosiaan nousi hyvään maineeseen, joten tietty sille täytyi tehdä jatkoa. Itse en ole nähnyt The Blair Witch Projectia, enkä sen jatko-osaa Book of Shadows: Blair Witch 2 (2000), joten en ajatellut meneväni katsomaan uutta Blair Witchia, kun kuulin, että sellainen oli tulossa. Toisin kävikin ja yhtäkkiä huomasin olevani elokuvateatterissa, odottamassa elokuvan alkua. Tämän kohdalla ihmiset sentään tiesivät, että kyseessä on vain elokuva. Nykyään ei samanlaisia tempauksia voida yhtä hyvin tehdä, kun kaiken maailman sosiaaliset mediat sun muut on keksitty.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa The Blair Witch Project!

James uskoo vihdoin tietävänsä, minne hänen siskonsa Heather katosi vuosia sitten ja lähtee viiden nuoren kanssa etsimään häntä Blairin metsästä. Ei kovin hyvä idea...

Elokuvan pääosassa on The Blair Witch Projectin päähenkilön pikkuveli James, jota esittää James Allen McCune. James on mystisesti päätynyt vasta yli kymmenen vuoden jälkeen tutkimaan kadonneen siskonsa tapausta internetin ihmeellisestä maailmasta ja uskoo samantien, että hänen siskonsa olisi yhä elossa, kun näkee lyhyen videopätkän YouTubessa. Välillä James on jopa oudonkin rohkea hahmo ja ainoa mihin katsojana hänestä saa kiinni, on hänen halunsa löytää Heather. Muuten hahmo on todella ontto, eikä McCunen suorituskaan ole kovin kummoinen. Tarpeeksi kivasti hän kuitenkin toimii roolissaan.
     Jamesin hyvä ystävä Lisa (Callie Hernandez) tekee jotain dokumenttiprojektia koskien Blairin tapausta, joten hän haluaa tietysti lähteä mukaan etsintäretkelle. Callien suoritus on selkeästi vahvempi, jolloin Lisa nousee elokuvan aikana paljon mielenkiintoisemmaksi hahmoksi. Hän myös saa yhä vain enemmän ruutuaikaa.
     Jostain kumman syystä eräjormailemaan lähtevät myös Jamesin ja Lisan kaverit Peter (Brandon Scott) ja Ashley (Corbin Reid). Peter oli alkupuolella suosikkini porukasta ja hän tuntuu toimivan jokseenkin juuri siten, miten normaalit ihmiset toimisivat kyseisissä tilanteissa. Ashley ei tunnu kuuluvan porukkaan mukaan ollenkaan ja on selkeästi liian kaupunki-ihminen, jotta viihtyisi patikointireissulla luonnon keskellä. Hahmo lähinnä valittaa ja hänen jalkansa haavoittuu jo elokuvan alkupuolella, eli kovin paljoa Ashley ei tee.
     Mukaan tulevat myös Lane (Wes Robinson) ja Talia (Valorie Curry), jotka löysivät Heatherin kuvaaman nauhan metsästä ja haluavat tutkia, onko noidan legenda totta. Hahmoilla ei ole täysin kiltit ajatukset mielessään, kun he lähtevät nelikon mukaan, mikä oli ihan kiva lisäys tarinaan. Lanen hahmo menee tosin valitettavasti jossain kohtaa pahasti yli ja hän alkaa lähinnä ärsyttämään.

Alussa nähdään lyhyt pätkä, joka on mitä luultavimmin otettu suoraan The Blair Witch Projectin lopusta. Heather juoksee paniikissa talon portaat ylös ja päätyy huoneeseen, johon joku yrittää tunkeutua. Tämän pätkän perusteella James päättää lähteä Blairin metsään ja hänen kaverinsa lähtevät mukaan, kuten myös Lane ja Talia. Alkupuoli on lähinnä höpötystä noidan legendasta ja kameroiden testailua. Säikyttelyjä joutuu odottamaan valitettavan kauan... niinkin kauan, että alkoi jopa haukotuttaa. Nuoret pyörivät hetken metsässä ja vihdoin kun teltat on pystytetty ja nukkumaan on käyty, alkaa tapahtua. Metsästä kuuluu outoja ääniä ja aamulla telttojen ylle on ilmestynyt mystisiä puu-ukkoja. Toisen päivän aikana tuli huokailtua pariin otteeseen ja teki mieli katsoa kelloa, sillä elokuvan mainokset olivat pelottavampia kuin kaksi kolmasosaa, mitä itse elokuvasta oli ehtinyt kulua. Sitten päästään toiseen yöhön ja siinä kohtaa alkaakin tapahtua kunnolla.

Jos elokuva olisi kokonaan samanlainen kuin viimeiset puoli tuntia, niin kyseessä olisi kauhuelokuvaksi jokseenkin timanttinen teos. Kun ensimmäinen tunti saa katsojan tylsistymään, niin loppu taas pitää katsojan naulittuna penkkiin, sillä tunnelma muuttuu kaiken aikaa uhkaavammaksi. Aiemmin elokuvan kauhu on pohjautunut koviin ääniin ja äkillisiin asioihin ruudulla, mutta lopussa tekijät ovat löytäneet paljon enemmän tarjottavaa. Klaustrofobiaa on hyödynnetty oivallisesti, yhden hahmon ryömiessä ahtaassa mutatunnelissa. Pimeys ahdistaa katsojaa ja kun päästään talon sisälle, niin sokkelomaiset käytävät alkavat inhottaa katsojaa, sillä ei enää tiedä, mitä kautta pääsisi ulos. Sydän hakkaa välillä tuntuvasti rinnassa ja useaan otteeseen pääsee säikähtämään oikein kunnolla. Heikoin asia lopussa on itse noidan paljastuminen. Todella kömpelösti tehty digiukko, joka päästelee outoja ääniä ja murisee, ei kovin paljoa säikäytä. Onneksi noita ei kuitenkaan kovin montaa kertaa esiinny ruudulla. Puolessa välissä elokuvaa äänet metsässä kuulostavat siltä kuin siellä liikkuisi jokin todella iso. Hetken aikaa jo mietin, että olisiko noita todellisuudessa jokin tolkuttoman kokoinen puu-ukko, joita telttojen ympärille ilmestyy. Loppuratkaisu on hieman ennalta-arvattava, mutta mikäs siinä, sillä se toimii.

Kuten alkuperäinen The Blair Witch Project, niin myös tämä on kuvattu "found footage" -meiningillä, mikä tarkoittaa sitä, että hahmot itse kuvaavat elokuvan. Joskus kikka toimii ja joskus taas miettii, että miksi hahmot edes haluavat kuvata kaiken? Tässä elokuvassa kikka välillä toimii, mutta eniten vain ihmettelee, miksi jokainen hahmo haluaa kuvata? Ihan kivasti ovat kamerat varmaan tuntuneet lompakoissa, sillä matkaan lähtee järjestelmäkameroiden lisäksi lennokkikamera, web-kamera, sekä korvaan kiinnitettävät pienet kamerat. Korviin kiinnitettävät antavat hahmojen käyttää käsiään vapaasti, jolloin katsoja ei vain ihmettele, miksei hahmo heitä kameraa jorpakkoon, kun pitää juosta? Muutamassa kohdassa hahmot katsovat suoraan kameraan, kun heidän olisi selkeästi tarkoitus katsoa vastanäyttelijäänsä silmiin, mikä itseäni häiritsi. Noh, ainakin kuvakulmia on useita, sillä jokainen tosiaan kuvaa jotain. Leikkauksia on paikoitellen liikaa, kun kaikki hahmot ovat samassa tilassa, mutta loppupuolella leikkaus on rauhallisempaa. Itseäni häiritsivät hieman liikaakin digikamerakuvaan nopeasti välähtävät vihreät palkit ja kuvan säröily, mikä toimisi paremmin, jos kyseessä olisi oikeasti filmille kuvattu juttu.

Elokuvan on ohjannut Adam Wingard, joka on ohjannut aiemmin mm. kauhuelokuvat You're Next (2011) ja V/H/S (2012), joten genre ei selkeästi ole uusi tuttavuus hänelle. Lopusta huomaa, että kyllä Wingard osaa, kun vain viittii, mutta on harmi, ettei alusta voi sanoa samaa. Elokuvan äänitehosteet on paikoitellen mietitty tarkkaan, mutta monet äänet kuulostavat lähinnä risujen katkeamisilta. Musiikkia ei ole paljoa käytetty. Alkupuolella on lyhyt kohtaus klubilla, jossa bilemusiikki pauhaa, mutta kohtaus on aika turha ja sen olisi voinut leikata kokonaan pois. Hieman ihmetyttää, että kun Blair Witchin budjetti on noin neljä miljoonaa ja yhdeksänsataa neljäkymmentätuhatta dollaria isompi kuin alkuperäisen elokuvan, niin mihin kaikki tuo raha on tuhlattu? Vai onko tällaistenkin elokuvien teko niin paljon kalliimpaa nykyään?

Yhteenveto: Blair Witch olisi paljon parempi, jos se olisi kokonaisuutena sellainen kuin elokuvan viimeiset puoli tuntia. Ne nimittäin jännittävät ja säikäyttävät, sekä välillä myös ällöttävät. Valitettavasti hahmot, eivätkä edes niiden näyttelijät erityisemmin vakuuta ja itse noita näyttää aika hölmöltä. Paikoitellen "found footage" -tyyli toimii ja välillä se vain ärsyttää. Kohdissa, joissa hahmot juoksevat, kamerat heiluvat niin paljon, että on vaikea saada kunnon käsitystä, mitä ruudulla edes tapahtuu. Tyylin olisi tarkoitus saada katsoja kokemaan olonsa niin kuin olisi mukana elokuvassa, mutta huonosti toteutettuna kikka työntää katsojan kauemmas. Jos alkuperäinen The Blair Witch Project toimi, niin käykää vilkaisemassa. Jos kaipaatte kauhua ja säikäyttelyjä elämäänne, niin katsokaa toki, mutta varoitan, ettei ensimmäiseen tuntiin oikeastaan tapahdu mitään. Tällaisenaan kyseessä on ihan kiva, mutta hieman heikomman puolelle kallistuva elokuva, jota ei välttämättä muista enää ensi vuonna. Toisaalta se herätti suuremman kiinnostuksen nähdä alkuperäinen elokuva, eli jotain se onnistui saavuttamaan. Kovin suurta tarvetta telttailemaan en koe tällä hetkellä. Olen niin kaupunki-ihminen, että olisin metsässä varmaan samanlainen valittaja kuin Ashley ja yhtä hyvä kasaamaan telttaa kuin Peter. Nettiäkään ei ole luultavasti saatavilla, niin mitä tekemistä siellä edes olisi...




Kirjoittanut: Joonatan, 20.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.reddit.com
Blair Witch, 2016, Lionsgate, Room 101, Snoot Entertainment, Vertigo Entertainment