maanantai 5. syyskuuta 2016

Arvostelu: Zoolander 2 (2016)

ZOOLANDER 2 (2016)



Ohjaus: Ben Stiller
Pääosissa: Ben Stiller, Owen Wilson, Penélope Cruz, Will Ferrell, Kristen Wiig, Cyrus Arnold, Kyle Mooney, Justin Theroux, Milla Jovovich, Kiefer Sutherland, Sting ja Benedict Cumberbatch
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12

Zoolander (2001) oli hauska elokuva, kun katsoin sen ensimmäisen kerran. Toisella kerralla se oli paljon heikompi kuin muistin. Miksi katsoin sen uudestaan? Koska Zoolander 2, jota en nähnyt elokuvateatterissa, ilmestyi vihdoin vuokrattavaksi ja sen yhteydessä täytyi tietenkin vilkaista ensimmäinen osa uudestaan. Zoolander 2 ei saanut kovin hyviä arvosteluja, kun se ilmestyi vuoden alussa. Se haukuttiin pahasti lyttyyn, joten odotukseni eivät olleet korkeat. Odotuksiani ei nostattanut edes teksti "alkuperäisen klassikon veroinen", sillä tämä "alkuperäinen klassikko" ei ole erityisen hyvä elokuva.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Zoolander!

Julkkiksia tapetaan ja viimeiseksi nämä kuolevat julkkikset postaavat nettiin kuvan itsestään, jossa heillä on Derek Zoolanderin tavaramerkki-ilme. Erakoitunut Zoolander ja orgioissa viihtyvä Hansel päätyvät takaisin mallialalle, josta he ovat paenneet ja Interpol-agentti ottaa heidät mukaan tutkimaan, kuka murhaa julkkiksia.

Ben Stillerillä on edelleen taito tallella esittää idiootti-Zoolanderia. Zoolanderilla ei tosin ole taitoaan tallella. Hänen vaimonsa Matilda (Christine Taylor) on kuollut ja hänen poikansa Derek Jr. on viety häneltä. Legendaariset ilmeet ja asenne ovat kadonneet, eikä Zoolander tiedä, mihin häntä maailmassa tarvittaisiin. Hahmo pysyy onneksi aika lailla samanlaisena, eikä häntä ole tyhmennetty entisestään, jolloin häntä sietää yhä katsoa. Hänen lastaan, Derek Jr:a esittää Cyrus Arnold, joka suoriutuu osastaan ihan hyvin, vaikka onkin paikoitellen hieman ärsyttävä kakara.
     En ole koskaan erityisemmin pitänyt Owen Wilsonista, enkä pidä vieläkään. Hän ei missään tapauksessa kuulu lempikomedianäyttelijöideni joukkoon ja tässä häntä kestää juuri ja juuri katsoa. Wilson esittää Hanselia, joka on elokuvan alussa henkisesti eksyksissä ja viettää aikaa aavikolla orgiaporukkansa kanssa, johon jostain kumman syystä osallistuu myös näyttelijä Kiefer Sutherland.
     Penélope Cruzista tuntuu huomaavan välillä, että hän on kuvausten aikana miettinyt, miksi suostui tähän elokuvaan. Alkupuolella hänen hahmonsa, Interpol-agentti Valentina Valencia, vaikuttaa lupaavalta, mutta mitä pidemmälle elokuva menee, sitä enemmän tuntuu siltä, kuin Cruz haluaisi vain nopeasti palkkansa ja päästä kotiin kuvauksista.
     Will Ferrellin näyttelemä Mugatu on mukana elokuvassa, mutta hän tulee mukaan vasta loppupuolella. Jos on nähnyt mainoksia elokuvasta, niin tietää, millainen hänen roolinsa on.
     Kristen Wiig näyttelee Alexanya Atozia, muotimaailman uusinta uutta, joka pukeutuu ties mihin asuihin ja hänellä on niin paljon meikkiä naamassa, etten edes tunnistaisi Wiigiä, jos en tietäisi, ketä hän esittää. Alkupuolella merkittävässä roolissa oleva Atoz muuttuu loppua kohti turhemmaksi. Hahmo puhuu todella kummallisesti ja pakko olla samaa mieltä Zoolanderin kanssa siitä, etten ymmärtänyt lähes mitään, mitä Atoz puhuu. Onneksi on tekstitykset! Muotimaailmassa heiluu myös Kyle Mooneyn näyttelemä Don Atari, jonka hauskuus katoaa muutaman ensimmäisen repliikin jälkeen ja loppuelokuvan ajan hän vain ärsyttää.
     Kiefer Sutherlandin lisäksi elokuvasta löytyy myös joukko muitakin tunnettuja henkilöitä. Elokuvassa nähdään mm. Billy Zane, Katy Perry, Sting, Skrillex, Alexander Skarsgård ja John Malkovich.

Monet innostuivat nähdessään elokuvan mainoksen, sillä siinä näytetään, kun poptähti Justin Bieber ammutaan. Elokuva alkaa tällä kohtauksella ja tekijät ovat halunneet mässäillä sillä ja Bieber saa aika monta luotia rintaansa. Avauksen jälkeen päästään lyhyeen kertaukseen siitä, mitä edellisessä osassa on tapahtunut ja mitä on tapahtunut edellisen ja tämän elokuvan välissä. Zoolander 2 ilmestyi viisitoista vuotta ensimmäisen osan jälkeen ja myös elokuvassa on kulunut viisitoista vuotta aiemmista tapahtumista. Uutiskuvissa kerrotaan, miksi Zoolanderin vaimo on kuollut, miksi hänen lapsensa on viety ja miksi Hansel on myös kadonnut mallimaailmasta. Alku tuntuu kestävän hieman liian kauan, mutta siitä itse juoni lähtee onneksi heti liikkeelle.

Kysymys taitaa kuulua: miksi tämä elokuva täytyi tehdä? Ja se onkin todella hyvä kysymys, sillä mielestäni sille ei oikein löydy mitään hyvää vastausta. Ensimmäinen elokuva saattoi naurattaa ilmestyessään, mutta viisitoista myöhemmin kun tehdään jatkoa, ei lopputulos voi olla kovin kummoinen. Monet eivät välttämättä edes muista enää, mikä tai kuka on Zoolander. Yksi syy voi olla, että sekä ensimmäisen että tämän osan on ohjannut päätähti Ben Stiller, joka toimii myös yhtenä käsikirjoittajana ja tuottajana. Tuntuukin siltä, että Stiller itse halusi elokuvalle jatkoa, eivät katsojat. Stillerin on varmasti ollut helppo saada vanhat naamat takaisin, mutten ymmärrä, miten hän on saanut ylipuhuttua kaikki muut tunnetut tähdet mukaan. Tehosteista päätellen suuri osa budjetista on mennyt siihen, että joku Benedict Cumberbatch on saatu näyttäytymään elokuvassa muutaman minuutin ajan todella hämäränä hahmona.

Elokuvassa saa kyllä nauraa, muttei se tarkoita, että se kovin hyvä elokuva olisi. Suurin osa vitseistä on selkeästi keksitty muussa tilanteessa ja ne on tungettu mukaan, jotta koko ajan edes joku nauraisi. Tällä kertaa onneksi Zoolander itse ei ole hauskinta. Jotkut oudot jutut naurattavat, kuten vanha Aqua Vitae -mainos, jossa Derek esiintyi aiemmin, mutta monet niistä ovat niin turhia, että ne olisi suosiolla pitänyt kirjoittaa pois, ennen kuin kamera alkoi pyöriä ensimmäistä kertaa. Koko tarina, johon liittyy jonkinlainen "Valittu", on niin käytetty ja tässä jopa paikoitellen sekava, että itse juonen unohtaa ja muistaa vain vitsejä. Ja kun kyseessä on elokuva, eikä sketsisarja, niin tarinan pitäisi mennä edelle ja tarinan osalta Zoolander 2 ei ole onnistunut. Komediaelokuvana sille täytyy tietty kuitenkin antaa plussaa siitä, että saa nauraa.

Elokuva on kuvattu ja leikattu taidokkaasti. Alun takaa-ajosta oli välillä vaikea saada selvää, mutta muuten kameratyöskentely oli aika tasaista. Musiikista vastaa Theodore Shapiro, mutta hänellä ei ole varmaan ollut paljoa töitä, sillä ainoa musiikki, jonka huomasin, koostui eri artistien ja yhtyeiden kappaleista. Tehosteisiin ei tosiaan ole selkeästi ollut budjettia, jolloin paikoitellen elokuva näyttää aika halvalta.

Yhteenveto: Zoolander 2 jaksaa naurattaa kaikenlaisilla omituisuuksillaan ...mutta se on silti huono elokuva. Ben Stiller halusi selkeästi tehdä jatko-osan luomalleen jutulle, mutta kukaan muu ei tunnu haluavan. Owen Wilson on mukana varmaan Stillerin takia, mutta Penélope Cruz näyttää usein siltä, että haluaisi äkkiä pois. Paljon on taas saatu tuttuja naamoja mukaan, joita on niin paljon, ettei kaikkia edes tunnista. Suurin osa huumorista koostuu oudoista asioista, joista kovin moni ei vain toimi. Elokuvan perusteella en aio käydä New Jerseyn pohjoisosassa, sillä siellä näyttäisi olevan todella kylmä. Toivottavasti tästä ei tule kolmatta, ihan oikeasti Stiller. Ei kiitos.




Kirjoittanut: Joonatan, 19.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Zoolander 2, 2016, Red Hour Films, Scott Rudin Productions

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti