tiistai 4. lokakuuta 2016

Arvostelu: Café Society (2016)

CAFÉ SOCIETY



Ohjaus: Woody Allen
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Kristen Stewart, Steve Carell, Jeannie Berlin, Ken Stott, Corey Stoll, Sari Lennick, Stephen Kunken ja Blake Lively
Genre: draama, romantiikka
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 12

En tiennyt paljoa Café Societysta, kun menin katsomaan sen. Tiesin, että sen pääosissa nähtäisiin kolmatta kertaa yhdessä olevat Jesse Eisenberg ja Kristen Stewart, ja että ohjauksesta vastaa Woody Allen, mutten tiennyt yhtään, mistä itse elokuva kertoisi. Silti jostain syystä halusin nähdä elokuvan, ehkä jopa puhtaasta mielenkiinnosta, että mistä koko jutussa olisi kyse. Hirveästi ei houkuttanut nähdä Stewartia ruudulla, mutta Carellin mukanaolo sai minut lopulta katsomaan elokuvan.

1930-luvun Hollywoodiin saapuu Bobby Dorfman paremman elämän perässä. Agenttienonsa avustuksella hän pääsee nauttimaan seurapiirielämästä ja tapaa uskomattomalta vaikuttavan tytön, Vonnien.

Bobby Dorfmania esittää Jesse Eisenberg, joka saattaa välillä ärsyttää ja välillä olla oikein mainio. Tässä Eisenberg on onneksi hyvä ja häntä katsoo mielellään koko elokuvan läpi. Hänen tuttu, nopea puherytminsä ja takeltelunsa sopivat hahmolle täydellisesti. Bobby on etenkin alussa erittäin epävarma henkilö, mutta osaa silti tehdä jämäkästi päätöksiä, kun tarve vaatii. Elokuvan aikana hahmo muuttuu yhä vain itsevarmemmaksi, mikä ei välttämättä olekaan enää niin hyvä juttu.
     Bobbyn rakkauden kohteena Veronicana, eli Vonniena nähdään The Twilight Sagasta (2008-2012) tuttu Kristen Stewart, josta en näyttelijänä pidä lähes yhtään. Hän vaikuttaa ruudulla aina todella apaattiselta, minkä takia ihmettelen, miksi hän edes saa rooleja. Stewartin näytteleminen on yleensä todella tönkköä, epäluontevaa ja vaikeaa katsottavaa, eikä hän tunnu saavan katseeseensa eloa tai suutaan kiinni, kun ei puhu. Tässä hän onneksi tekee poikkeuksen. Olin jopa yllättynyt, ettei Stewart ärsyttänyt minua lähes ollenkaan. Ehkä oikeassa ohjauksessa hänestä onkin johonkin. Loppua kohden itse hahmo muuttuu hieman ärsyttäväksi, jolloin Stewart voi olla enemmän oma itsensä.
     Bobbyn agenttienoa Phil Sterniä näyttelee Steve Carell, joka on mielestäni hyvä näyttelijä. Hän toimii sekä komediassa että draamassa, mikä on hieno merkki näyttelijälle. Monilla komedianäyttelijöillä, kuten Jim Carreylla, on ongelmana, ettei heitä voi ottaa tosissaan vakavissa rooleissa. Carellin suoritus ei ole tässä mitenkään ihmeellinen, mutta hyvä silti.
     Bobbyn vanhempia esittävät Jeannie Berlin ja Ken Stott. Sekä Rose-äiti että Marty-isä ovat omilla tavoillaan hieman erikoisia - Rose hössöttää paljon, kun taas Marty jumittaa sängynpohjalla. Berlin ja Stott ovat hyvät valinnat rooleihinsa ja suoriutuvat osistaan tyylillä. Aluksi Rose ei erityisemmin vakuuta, mutta hahmosta tulee hauskempi, kun tarina menee eteenpäin.
     Bobbyn veli Ben (Corey Stoll) on gangsteri, minkä muut perheestä tietävät, mutta minkä vakavuutta eivät täysin ymmärrä. Läpi elokuvan nähdään lyhyitä pätkiä, joissa näytetään, kun Ben käy teloittamassa jonkun tai jotain muuta hieman jopa koomista tapahtuu hänelle. Stoll tuli minulle tutuksi Ant-Manin (2015) pahiksena, missä hän ei erityisemmin vakuuttanut, mutta tässä hän on hyvä. Bobbyn sisko Evelyn (Sari Lennick) on aika tavallinen, eikä kovin ihmeellinen hahmo, mutta hänen filosofimiehensä Leonard (Stephen Kunken) on paikoitellen pienesti myötähäpeää aiheuttava heppu. Elokuvassa nähdään myös Blake Lively ja Woody Allen kuullaan kertojaäänenä.

Kiireinen Hollywood-agentti Stern saa puhelun siskoltaan, joka kertoo, että hänen poikansa on tulossa Los Angelesiin ja tarvitsisi töitä. Bobby saapuu Hollywoodiin ja lopulta pääseekin tekemään töitä enolleen. Hän tapaa isoja leffatähtiä, sekä rikkaita alan henkilöitä. Bobby ihastuu Sternin sihteeriin, Vonnieen ja heidän välilleen alkaakin kehkeytyä jotain juttua. Harmi vain, että Vonniella on jo poikaystävä. Eipä siinä tosin hirveästi ongelmaa ole, sillä näköjään pettäminen on suosittu asia Hollywoodissa. Tai oli aikoinaan, eikä toivottavasti ole enää samalla lailla kuin tämän mukaan 1930-luvulla. Se, että ukkomiehet pettävät vaimojaan nuorempien tyttöjen kanssa, tuntuu olevan tuttu juttu monille hahmoille. Ympäri Yhdysvaltoja nuoret naiset matkaavat Hollywoodiin, unelmanaan nousta seuraavaksi tähtöseksi, jotta pääsisi hienoihin seurapiireihin ja upeisiin ensi-iltoihin kävelemään punaisella matolla. Elokuvatuotantojen pomoja tuntuu kiinnostavan lähestulkoon vain mammona ja Bobby saa kokea, että kyseinen bisnes voi olla julmaa. Läpi elokuvan kertojaääni kertoo hahmojen taustoista ja miten aika kuluu, sekä millainen meininki oli Hollywoodissa kahdeksankymmentä vuotta sitten.

Mielestäni 1930-luku on tuotu todella hyvin esille. Ei pelkästään hienojen lavasteiden ja taidokkaasti toteutetun puvustuksen kautta tai että hahmot ajelevat vanhoilla autoilla. Alkutekstit on toteutettu muistuttamaan sen ajan elokuvia, kuten myös kuvaus, leikkaus, valaisu, värimäärittely ja äänimaailma. Kuvakulmat on aseteltu useasti hyvin eri lailla kuin nykyään ja ah kuinka tasaisia kuvat ovatkaan! Jopa pidemmät kuvat, jotka liikkuvat ympäri asuntoa, on kuvattu todella tasaisella liikkeellä. Heiluvaa käsivarakuvaa en huomannut yhtään ja voi olla, että tässä on tämän vuoden parhaiten kuvattu elokuva omasta mielestäni. Leikkauksessa on käytetty erilaisia siirtymiä, joissa uusi kuva liukuu edellisen päälle tai kuva kääntyy ympäri ja vaihtuu toiseksi. Tässä siirtymät toimivat erinomaisesti, sillä sopivat täydellisesti elokuvan tyyliin. Valaisu on monessa kohtaa todella selkeästi toteutettu ja värimäärittelyllä on tuotu joitain värejä voimakkaammin esille ja muutamat kohtaukset tehty lämpimämmän näköisiksi. Ei toimisi kaikissa elokuvissa, mutta tässä toteutus on aivan nappisuoritus... tai ainakin melkein. Kun tyyliksi on niin vaivalla haettu 1930-lukua, niin miksei elokuvaa voitu kuvata vanhemmalle filmille, jolloin kuva ei olisi yhtä terävä ja siinä olisi enemmän vilahtavia pikkuhäiriöitä, joita vanhoista elokuvista löytyy? Tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun valitan siitä, että kuva olisi liian tarkka, mutta tähän ei kuulu mielestäni pienintäkään tunnetta visuaalisesti siitä, että tämä olisi tehty 2000-luvulla. Mielestäni myös kuvasuhteen olisi pitänyt olla tiiviimpi ja äänityksenkin tason olisi pitänyt olla ihan hieman heikompi. Näillä muutoksilla tyyli olisi saatu täydelliseksi. En tosin elänyt siihen aikaan, joten mitä minä siitä oikeastaan tiedän? Musiikki on kyllä valittu todella hyvin.

Elokuvan on ohjannut Woody Allen, joka jakaa mielipiteitä töillään. Joidenkin mielestä hän on nero ja joidenkin mielestä hänen tuotoksensa ovat täyttä kuraa. Minä (aika epäsivistyneenä) olen nähnyt häneltä vain Radio Daysin (1987) ennen tätä, joten erityisen voimakasta mielipidettä minulla ei Allenista ole. Café Society on mielestäni oikein mainio elokuva ja olinkin yllättynyt, että se oli minun mielestäni oikeasti hyvä pätkä. Jälleen huomaa sen, että pitäisi vain mennä katsomaan kaikki, mitä elokuviin tulee. Allen on myös kirjoittanut elokuvan ja tehnyt käsikirjoituksen kanssa hyvää työtä. Etenkin dialogi on useassa kohtaa erittäin loistavasti kirjoitettua. Komediaksi tätä ei mielestäni voi kutsua, mutta hauskoja tilanteita ja repliikkejä löytyy silti. Puolitoista tuntia on juuri sopiva pituus elokuvalle ja se saa kerrottua toimivasti tarinansa kiirehtimättä, eikä se myöskään tunnu liian hitaalta.

Yhteenveto: Café Society on yllättävän hyvä elokuva. Se on juuri niitä elokuvia, joiden jälkeen ihmettelen, että mitä ihmettä minulle on tapahtumassa, kun olen alkanut pitää tällaisista pätkistä. Jesse Eisenberg on hyvä, kuten myös - yllättävää kyllä - Kristen Stewart. Tämä on kolmas elokuva, jossa he näyttelevät yhdessä, edellisten ollessa Adventureland (2009) ja American Ultra (2015). Kun näyttelee jo kolmatta kertaa yhdessä, niin kemia toimii sujuvasti kameran edessä. Elokuva on kuvattu aivan täydellisesti ja siihen on löydetty lähes täydellinen tunnelma tyylillisesti. Kuva on liian terävä, äänityksen taso liian hyvä ja kuvasuhde väärä, mutta muuten homma toimii. Woody Allenin käsikirjoitus on mainio ja hän tuntuu tietävän, mitä tekee. Isoin miinukseni elokuvalle on, etten tiedä jaksaisinko katsoa sitä kovin montaa kertaa uudestaan. Aion kyllä ehdottomasti katsoa sen joskus toisen kerran. Tämä elokuva ei varmasti toimi kaikille, mutta jos elokuva kiinnostaa, niin kannattaa se katsoa. Voisin jossain kohtaa sivistää itseäni ja katsoa lisää Woody Allenin elokuvia...




Kirjoittanut: Joonatan, 28.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
Café Society, 2016, FilmNation Entertainment, Gravier Productions, Perdido Productions

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti