keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Arvostelu: The King's Speech / Kuninkaan puhe (2010)

THE KING'S SPEECH (2010)

KUNINKAAN PUHE



Ohjaus: Tom Hooper
Pääosissa: Colin Firth, Geoffrey Rush, Helena Bonham Carter, Guy Pearce, Eve Best, Derek Jacobi, Timothy Spall ja Michael Gambon
Genre: draama
Kesto: 1 tunti 58 minuuttia
Ikäraja: S

The King's Speech, eli suomalaisittain Kuninkaan puhe perustuu tositapahtumiin änkyttävän Yorkin herttuan elämästä 1930-luvulla. Elokuvan suunnittelu lähti liikkeelle, kun änkyttävä käsikirjoittaja David Seidler kiinnostui Yorkin herttuan tarinasta. Hän tutki herttuan elämää vuosien ajan ja alkoi kirjoittamaan siitä käsikirjoitusta. Seidler sai ideansa myytyä ja elokuvan teko lähti tosissaan liikkeelle. Kun The King's Speech lopulta ilmestyi syksyllä 2010 (tai no, Suomessa vasta tammikuussa 2011), se ei ollut sellainen elokuva, mikä olisi kiinnostanut minua. Silloin makuni oli hyvin erilainen, enkä kiinnittänyt huomiota tällaisiin elokuviin lähes ollenkaan. Monet ovat kuitenkin vuosien varrella suositelleet sitä minulle ja tiesin, että se oli voittanut vuoden 2011 Oscar-gaalassa mm. parhaan elokuvan palkinnon. Eräänä päivänä huomasin, että se oli ilmestynyt Netflixiin, joten päätin vihdoin katsoa sen ja ajattelin, että kun sen kerran katsoo, niin miksei siitä kirjoittaisikin? Pakko sanoa, että hieman kyllä harmittaa, etten ollut katsonut The King's Speechia aiemmin, sillä kyseessä todella on hieno elokuva.

1930-luvulla änkytyksestä kärsivä Yorkin herttua Albert tarvitsee puheterapeutti Lionel Loguen apua, jotta kykenisi pitämään puheita ja toimimaan sosiaalisissa tilanteissa ilman ongelmia.

Yorkin herttua Albertina nähdään Colin Firth, joka on aivan huikea roolissaan. Se ei tietenkään tule yllätyksenä, sillä Firthän on erittäin hyvä näyttelijä. Parasta hänen esiintymisessään tässä on hänen änkytyksensä, mikä tuntuu tulevan kuin luonnostaan hänen suustaan. Firthista löytyy myös todellista arvokkuutta, mitä rooli vaatii ja hän on uskottava kuninkaallisena. Hahmo ei täysin kuitenkaan ole sinut viransa kanssa, etenkään loppupuolella elokuvaa. Paikoitellen herttua on myös hieman ylimielinen ja inhottava. Colin Firth voitti roolistaan parhaan miespääosan Oscar-pystin ja kyseisen kilpailun ehdokkaista hän todella ansaitsi sen.
     Geoffrey Rush näyttelee puheterapeutti Lionel Logueta ja suoriutuu roolistaan erinomaisesti. Rushista löytyy paljon elävyyttä ja energiaa, ja joissain kohdissa loistaa Firthin yli. Rush oli ehdolla parhaasta miessivuosasta, muttei voittanut palkintoa, mikä on sinänsä sääli, sillä jos Firth ansaitsi tästä elokuvasta näyttelijäpalkinnon, niin mielestäni myös Rush olisi ansainnut sellaisen. Lionel auttaa herttuaa ystävällisesti, vaikka tämä ei joskus Lionelin ystävällisyyttä ja neuvoja ansaitsisikaan.
     Helena Bohnam Carter esittää herttua Albertin vaimoa, herttuatar Elizabethia. Elizabeth on herttuaan tukena ja saakin tämän käymään puheterapeuttien luona. Bonham Carter on tuttuun tyylinsä todella hyvä, mutta hänen roolinsa ei ole kovin suuri, joten loistamaan hän ei pääse. Siitä huolimatta hän oli ehdolla parhaasta naissivuosasta, voittamatta patsasta.
     Guy Pearce näyttelee Walesin prinssi Edwardia, joka perisi kruunun kuninkaan kuoltua. En erityisemmin pidä Pearcesta näyttelijänä, mutta tällaisissa pienemmissä rooleissa hän toimii. Eve Best esittää Edwardin rakasta, Wallis Simpsonia. Prinssin ja Wallisin suhde ei ole hyväksytty, mutta prinssi haluaa suhdetta enemmän kuin kuninkuutta.
     Elokuvassa nähdään myös Derek Jacobi arkkipiispa Langina, Timothy Spall Winston Churchillina ja Michael Gambon kuningas Yrjö V:nä.




Elokuva alkaa vuodesta 1925, jolloin herttua Albert yrittää pitää puhetta Wembley Stadiumilla. Änkytys pilaa puheen ja vuosien ajan Albert on yrittänyt löytää hoitokeinoa puhevikaansa. Lopulta hänen vaimonsa herttuatar Elizabeth löytää puheterapeutti Lionel Loguen ja saa Albertin käymään tämän luona. Aluksi Albert ei usko hoidon tehoavan, mutta alkaa pikku hiljaa huomata muutosta. Kun kuningas Yrjö V menehtyy, täytyy prinssi Edwardin ottaa tämän paikka. Prinssi Edward kuitenkin haluaa enemmän halveksuttua suhdetta Wallis Simpsonin kanssa kuin valtaistuinta, jolloin alkaa näyttää siltä, että Albertista tulisi uusi kuningas...

The King's Speech on paikoitellen hieman hidastempoinen elokuva, mutta se ei todellakaan tarkoita, että se olisi tylsä. Kyseessä on hyvin kiehtova ja otteessaan pitävä teos, mikä on vahvimmillaan aina, kun Colin Firth ja Geoffrey Rush esiintyvät yhdessä. Heidän yhteiset kohtauksensa ovat mestarillisesti hyvin mietittyjä ja niihin kirjoitettu dialogi on loisteliasta, eikä sinänsä mikään ihme, että elokuva voitti käsikirjoituksestaan Oscar-pystin. Puheterapiaosuuksia olisi jaksanut katsoa vieläkin enemmän ja niissä on juuri sopivasti huumoria ja vakavuutta yhdisteltynä. Välillä hahmot huutavat toisilleen ja välillä harjoittelevat puheen sujuvuutta eriskummallisten kehon liikkeiden kautta. Filmistä löytyy kuitenkin paljon muutakin mielenkiintoista ja mukaan mahtuu useita vaikuttavia hetkiä. Elokuvan lopetus nosti ihoni kananlihalle ja filmi sai minut parissa kohtaa myös herkistymään.

Ajankuva on mielestäni onnistuneesti toteutettu. En tietenkään elänyt 1930-luvulla, mutta silti pidin siitä, miten lavastuksessa ja puvustuksessa oltiin tehty paljon sen eteen, että elokuva tuntuisi kuuluvan sille vuosikymmenelle. Toisen maailmansodan uhkakin alkaa elokuvan loppupuolella lähestyä. Muutamissa kohdissa kiroillaan yllättävän paljon, ottaen huomioon kyseessä olevan "sallittu kaikenikäisille" -elokuva. Itse en kuitenkaan näyttäisi tätä kovin nuorille, mutta lähinnä siitä syystä, ettei tämä luultavasti jaksa heitä innostaa. Koulussa yläasteen historiantunnilla tämä voisi toimia sekä opetuksena että viihdykkeenä. Välillä elokuva hyppii eteenpäin kuukausia ja jopa vuosia, mutta siinä kerrotaankin puolen vuosikymmenen tapahtumia.




Elokuvan on ohjannut Tom Hooper, joka voitti parhaan ohjauksen palkinnon Oscar-gaalassa ja oli ehdolla useasta muustakin palkinnosta koskien ohjaustyötään tässä elokuvassa. Hooper taitaa ohjauksen ja hänellä tuntuu olevan visiota tällaisiin leffoihin. Käsikirjoituksesta vastaa David Seidler. Kuvaus on tavallaan ainoa heikkouteni elokuvassa. Vaikka se on selkää ja mukaan mahtuu useita hienoja otoksia, on kuvasommittelu paikoitellen hieman liian kummallista. Hahmot asetellaan usein kuvan reunaan, jolloin suuri osa kuvasta on pelkkää tyhjää. Leikkaus taas on erittäin sujuvaa ja kuten jo mainitsin, puvustus ja lavastus ovat ammattitaidolla toteutettuja. Musiikista vastaa Alexandre Desplat ja hänen sävellyksensä ovat tuttuun tapaan hienoja.

Yhteenveto: The King's Speech on erinomainen elokuva, joka hitaasta temmostaan huolimatta pitää mahtavasti otteessaan. Parhaat osiot ovat selkeästi herttua Albertin ja puheterapeutti Lionelin väliset kohtaukset, joissa on voimakkaasti tunteita esillä. Colin Firth ja Geoffrey Rush ovat kummatkin erinomaisia rooleissaan. Kuvaus on elokuvan ainoa "heikko" lenkki ja itseäni huono sommittelu kuvissa häiritsi välillä paljon. Yllätyin positiivisesti, kuinka vapaasti elokuvassa uskallettiin kiroilla. Ajankuva on toimivasti tuotu esille. Huumoria on juuri sopiva määrä, kuten myös vakavuutta. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa tämä elokuva vilkaista. Suosittelen historianopettajia näyttämään tätä oppilaille jossain kohtaa, sillä uskoisin, että jotkut voivat tästä innostua. The King's Speech on kyllä aivan huikea teos ja kyllä minua ärsyttää, etten ole sitä aiemmin katsonut. Silti mielestäni sinä vuonna Inceptionin (2010) olisi kuulunut viedä parhaan elokuvan palkinto.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.10.2016 - Muokattu 26.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
The King's Speech, 2010, See Saw Films, The Weinstein Company, UK Film Council, Momentum Pictures, Aegis Film Fund, Molinare Investment, FilmNation Entertainment, Bedlam Productions


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti