torstai 5. tammikuuta 2017

Arvostelu: The Great Wall (2016)

THE GREAT WALL (2016)



Ohjaus: Zhang Yimou
Pääosissa: Matt Damon, Tian Jing, Pedro Pascal, Willem Dafoe ja Andy Lau
Genre: fantasia, toiminta
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 12

Kun kuulin The Great Wallista, en ollut erityisemmin kiinnostunut. Matt Damon ei kuulu suosikkinäyttelijöihini, eikä idea taistelusta Kiinan muurilla oikein innostanut. Luin myös, että kyseessä olisi todella huono elokuva, joten odotukseni eivät todellakaan olleet korkealla. Vähäinenkin mielenkiinto katosi, kun näin elokuvan trailerin Rogue One: A Star Wars Storyn (2016) ensi-illassa. En ollut tietoinen, että kyseessä olisi jokin hirviöpätkä ja koko leffa näytti todella kehnolta. Päätin kuitenkin mennä katsomaan elokuvan, toivoen, ettei kyseessä olisi mitään kauheaa ripulia. Yllättävää kyllä, loppujen lopuksi päänsärky yhdistettynä 3D-kuvaan ei erityisemmin haitannut kokemustani, sillä vaikka elokuva on huono, se on kuitenkin aika viihdyttävää huttua.

Ruudinvarastusreissulla Kiinassa oleva kaksikko joutuu keskelle kiinalaisten ja taotie-hirviöiden välistä pitkään kestänyttä sotaa.

En tiedä, miten Matt Damon on saatu elokuvaan mukaan. Suostuiko hän rahan takia, vai uskoiko hän oikeasti tähän projektiin? Joka tapauksessa hänet nähdään pääroolissa Williamina, joka haluaa löytää paljon puhutun ruutiaseen Kiinasta. Elokuvan aikana hahmo muuttuu ryöstelijästä sankariksi erittäin nopeasti ja hän osaakin hienoja taistelutaitoja, vaikka vaikuttaakin vain tavalliselta tallustajalta. Damon suoriutuu osastaan ihan hyvin ja useaan otteeseen hänen kasvoiltaan näkee, kuinka Damon tietää olevansa mukana todella hölmössä leffassa.
     Pedro Pascal esittää Williamin toveria nimeltä Tovar, joka ei ole yhtä sankarillinen tapaus kuin William. Tovar vähät välittää kiinalaisista ja heidän hirviöongelmastaan, ja hänellä pysyykin vain ruuti mielessä koko elokuvan ajan. Tovarin hahmo ei oikeastaan syvenny ollenkaan, eikä Pascalin suoritus ole kovin erikoinen.
     Tian Jing näyttelee komentaja Linia, joka osaa puhua sujuvaa englantia, toisin kuin suurin osa elokuvan kiinalaisista. Komentaja Lin on aika kova mimmi ja listiikin taotie-hirviöitä noin vain. Williamin ja Linin kemia toimii, ja Jingin suoritus on hyvä.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Willem Dafoe Ballardina, jota pidetään vankina, sillä hänkin saapui Kiinaan ruudinvarastusaikeissa, sekä Andy Lau kiinalaisarmeijan strategi Wangina. Vaikea sanoa, miksi Dafoe lähti mukaan, sillä häntä ei tunnu kiinnostavan koko homma yhtään.

Elokuvan alussa selitetään, että tarina perustuu yhteen Kiinan muurin myyttiin. Myytin mukaan Kiinan muuri rakennettiin suojaamaan maailmaa taotie-nimisiltä vihreiltä hirviöiltä, jotka syövät ihmisiä. Tarina kuulostaa aika älyvapaalta ja sitä on myös elokuvakin. The Great Wall ei ota itseään tosissaan, vaan kulkee suoraviivaisesti eteenpäin sillä idealla, että Matt Damon ja joukko kiinalaisia taistelee digihirviöarmeijaa vastaan. Mutta noh, juttu toimii! ...ja ei toimi. Pakkohan se on myöntää, ettei kyseessä ole hyvä elokuva. Useaan otteeseen katsoja voi miettiä elokuvan aikana poistumista teatterista, eikä tästä todellakaan kannata maksaa senttiäkään. Useat eivät luultavasti kykene nauttimaan leffan hölmöydestä, mutta jotkut voivat jopa rakastaa sitä. Omasta mielestäni elokuvan typerät jutut ovat syy, miksi tämän jaksaa katsoa.

The Great Wall on niin kuin hyvää paskaa. Se on huono elokuva, mutta siinä on silti jotain, miksi siitä voi jollain kierolla tavalla jopa nauttia. Vaikea sanoa, kuinka totisina tätä on tehty, mutta totisena sitä ei kannata katsoa. Elokuva kannattaa katsoa aivot nollatilassa, sillä liiallinen ajattelu pilaa nautinnon. Jos elokuvista kaipaa aina laatua, eikä harmitonta viihdettä kykene katsomaan, jätä The Great Wall väliin! Luultavasti vain menetät uskosi ihmiskuntaan ja elokuvataiteeseen tämän jälkeen. Jos taas innostut aivottomasta hömpästä, niin kannattaahan tämä vilkaista. Hyvät naurut siitä välillä saa, vaikkei vitsit ole hauskoja. Mukaan on keksitty yhä vain tyhmempiä ja oudompia asioita, jolloin voi vain hämmästellä tekijöiden luovuutta. Samalla kuitenkin naureskelee, että miten tämä leffa koskaan edes näki päivänvalon? Koko elokuva on lähinnä sitä, että taistellaan mörököllejä vastaan, joten vaikka pitäisi pidemmänkin vessatauon elokuvan pyöriessä yhä, ei tarina mitä luultavimmin ole mennyt mihinkään suuntaan, kun palaat takaisin. Taistelukohtaukset ovat viihdyttäviä ja kun niitä on paljon, niin aika kuluu todella nopeasti. Kuitenkin jos elokuva olisi pidempi, se menettäisi paljon. Mukaan on tungettu jonkinlainen sivujuonikin, jonka olisi voinut poistaa kokonaan, sillä se vain pitkittää leffaa turhaan, eikä sisällä minkäänlaista mättöä.

Taotie-hirviöt ovat oikea kiinalainen myytti. Elokuvan tekijät ovat kuitenkin ottaneet vapauksia leffaa tehdessään. Hirviöt ovat nopeita ja ne kulkevat massiivisena laumana. Niiden silmät sijaitsevat olkapäiden kohdalla, mikä oli ihan hauska keksintö. Hirviöt syövät ihmisiä, mikä tekee niistä heti jollain lailla karmivia. Ja koska se on trendikästä, niin taotieillä on kuningataryksilö, jota ne seuraavat ja tottelevat. Hirviökuningatarhan on todella omaperäinen juttu, eikä sellaista ole aiemmin hyödynnetty missään (Alien, 1979-) elokuvasarjassa (Independence Day: Resurgence, 2016) aiemmin.

Elokuvan on ohjannut Zhang Yimou, joka on tehnyt elokuvia lähinnä Kiinan puolella. Tämä tuntuukin jonkinlaiselta yritykseltä herättää Yhdysvaltojen kiinnostus kiinalaistuotantoa kohtaan. Kiinasta on myös tullut viime vuosien aikana hyvä maa Yhdysvaltojen tuotantoyhtiöille, sillä Kiinassa varsinkin tehostesekoilut tuntuvat menevän kaupaksi. Jännä juttu, että vaikka tarinasta vastaa kolme henkilöä ja käsikirjoituksesta vastaa toiset kolme henkilöä, niin silti lopputuloksena on tällainen hölmöys. Dialogi on paikoitellen aivan hirveän kauheaa ja välillä vain naurettavan kökköä. Elokuva on leikattu ja kuvattu ihan hyvin, vaikka välillä toimintakohtauksissa kamera heiluukin liikaa. Visuaaliset tehosteet ovat toimivat, mutta heikkojakin efektejä on mukana. Äänitehosteita on käytetty luovasti. Puvustus on hienosti toteutettu. Musiikista vastaa Ramin Djawadi, joka on yhdistänyt kiinalaisia musisointeja länsimaiseen toimintajumputukseen onnistuneesti.

Yhteenveto: The Great Wall on niin surkea, että se on välillä jopa ihan loistava... mutta on se silti heikko. Jotkut jutut ovat nerokkaasti keksittyjä. Tarinassa on mukana turha sivujuoni, jonka olisi voinut poistaa kokonaan. Mättöpätkät ovat viihdyttäviä. Kokonaisuus ei itsessään kuitenkaan oikein vakuuta. Vaikea sanoa, miksi Matt Damon on mukaan lähtenyt. Näyttelijäntyö on ihan kivaa. Dialogi on suurimmaksi osaksi kehnoa. Tehosteet ovat ihan hyvät, mutteivät ihmeelliset. Musiikki on aika luovasti sävelletty. Jos "fiksut" elokuvat ovat juttunne, vältelkää tätä, mutta jos aivoton hömppä kelpaa, niin voihan tämän vilkaista. The Great Walliin ei kuitenkaan kannata käyttää rahaa. Kyllä se joskus vielä televisiosta tulee tai ilmestyy Netflixiin.




Kirjoittanut: Joonatan, 21.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.trailers.tube
The Great Wall, 2016, Legendary East, Atlas Entertainment, China Film Group, Kava Productions, Le Vision Pictures, Legendary Entertainment

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti