torstai 26. tammikuuta 2017

Arvostelu: xXx: State of the Union / xXx 2: The Next Level (2005)

XXX: STATE OF THE UNION (2005)

XXX 2: THE NEXT LEVEL



Ohjaus: Lee Tamahori
Pääosissa: Ice Cube, Samuel L. Jackson, Willem Dafoe, Scott Speedman, Michael Roof, Sunny Mabreu, Nona Gaye, Peter Strauss ja Xzibit
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 16

Vin Dieselin tähdittämä toimintaelokuva xXx (2002) oli negatiivisista arvosteluista huolimatta hitti, joten sille tehtiin tietysti jatkoa. Kuitenkin Dieselin elokuvasarjaksi suunniteltu xXx ei mennytkään niin kuin piti, sillä Diesel käveli pois jatko-osasta, jolloin täytyi löytää uusi näyttelijä tilalle. Päätähdeksi valittiin jostain syystä rap-artisti Ice Cube, eli O'Shea Jackson. Itse näin ensimmäisen xXx:n vuosia sitten, enkä pitänyt siitä, joten jätin jatko-osan xXx: State of the Union (tai kuten se kulkee useissa maissa nimellä xXx 2: The Next Level) kokonaan väliin. Kuitenkin nyt kun sarjan yllättäen ilmestyvä kolmas osa, xXx: Return of Xander Cage (2017) on tulossa elokuvateattereihin, päätin antaa edellisille osille uudet mahdollisuudet. Ensimmäinen osa ei ollut mielestäni vieläkään hyvä, joten odotukseni jatko-osaa kohtaan olivat nollassa. xXx: State of the Unionia on haukuttu useassa paikassa ensimmäistäkin osaa huonommaksi elokuvaksi, joten odotin lähinnä läpimätää leffaa. Minua lohdutti ajatus, että tarvitsisi kärsiä vain alle kaksi tuntia ja sitten se olisi ohi. Ensimmäisen osan katsoin tyttöystäväni kanssa, mutta hänen mielestään se oli niin hirveä, ettei hän suostunut katsomaan toista osaa kanssani. Ymmärrän hyvin ja säästyipä hänen elämästään tunti ja neljäkymmentä minuuttia.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa xXx!

NSA:n maanalaiseen tukikohtaan hyökätään, jolloin Augustus Gibbons värvää vanhan tuttunsa, Darius Stonen uudeksi xXx-agentiksi tutkimaan, mistä on kyse.

Vin Diesel tosiaan pudottautui pois hittielokuvansa jatko-osasta ja Xander Cage on kirjoitettu ulos tappamalla koko hahmo. Niinpä elokuvassa nähdään kokonaan uusi agentti, Ice Cuben näyttelemä Darius Stone. On harmi, että Diesel käveli pois, sillä vaikkei ensimmäinen osa ollut hyvä, Diesel on parempi näyttelijä kuin Ice Cube. Darius päätyy uudeksi agentiksi vastentahtoisesti, mutta päättää kuitenkin suorittaa tehtävänsä loppuun. Hahmo ei erityisemmin jää mieleen, eikä häneltä löydy Cagen toimivaa persoonallisuutta. Ice Cube tuntuu esittävän samaa hahmoa kuin aina, eli tuiman näköistä "kovaa jätkää", jolle ei kannata ryttyillä. Joskus hänen tyylinsä toimii, kuten 21 Jump Streetissa (2012), mutta tässä häntä on paikoitellen hieman vaikea katsoa tosissaan. Ice Cube hymyilee ehkä kaksi kertaa leffan aikana ja muuten hänellä on yksi ja sama vihainen ilme kasvoillaan.
     Samuel L. Jackson palaa rooliinsa NSA:n johtoagentti Augustus Gibbonsiksi. Tässä elokuvassa hahmo jopa tekee jotain ja on isommassa roolissa, eikä vain yllättäen ilmesty paikkoihin antamaan ohjeita sankarille. Hahmo ei kuitenkaan tee erityistä vaikutusta vieläkään, vaikka häntä näytteleekin Jackson.
     Elokuvan pahiksena nähdään Willem Dafoen esittämä puolustusministeri George Dackert, jolla on omat ilkeät suunnitelmansa. Tiedän, että Dafoe voisi olla hyvä pahis - minkä hän osoittikin esimerkiksi Spider-Manissa (2002) - mutta kun hahmo ei oikein toimi, niin Dafoen lahjat eivät pääse näkyviin.
     Scott Speedman esittää agentti Kyle Steelea, joka jostain syystä kääntyy alkupuolella Gibbonsia vastaan, vaikka pysyykin hyvishahmona. Agentti Steelen tarkoitus on useaan otteeseen epäselvä elokuvan aikana, mutta kyllä hänestä hieman hyötyäkin löytyy. Speedman on roolissaan toimiva.
     Elokuvassa nähdään myös Michael Roof Gibbonsin assistentti Toby Shaversina, Sunny Mabreu kontakti Mayweatherina, Nona Gaye Dariuksen entisenä tyttöystävä Lolana, Peter Strauss Yhdysvaltain presidenttinä ja Xzibit (Alvin Joiner) Dariuksen entisenä rikoskumppani Zekena.

Positiivisena yllätyksenä on, että xXx: State of the Union on edeltäjäänsä viihdyttävämpi ja parempi elokuva. Negatiivista on, ettei kyseessä kuitenkaan ole hyvä tai edes ihan kiva elokuva. xXx: State of the Union on heikko elokuva, jonka katsoo kerran, mutta jota ei tarvitse nähdä enää uudestaan. Kovin hyväksi tämä ei varmaan muuttuisi millään ja yksi ainoista parannuksista olisi, jos päähenkilönä olisi Xander Cage, sillä Ice Cube ei kuulu päärooleihin. NSA on yhtäkkiä ottanut Cagen niskassa olevan tatuoinnin agenttiryhmänsä nimeksi ja vaikka Dariuksella ei olekaan samaa tatuointia, on hänen arvonimensä silti xXx. Elokuvan juoni on hyvin yksinkertainen, eikä siihen ole tungettu ylimääräisiä hömpötyksiä mukaan. Plussaa tulee myös siitä, että tässä elokuvassa ei ole samalla lailla tietokonepelin tai Music Televisionin ohjelman tunnelma vahvasti läsnä, vaan tämä tuntuu enemmän elokuvalta, vaikka näyttääkin paikoitellen halvalta, suoraan DVD:lle tehdyltä pätkältä.

xXx: State of the Union ei plussistaan huolimatta ole hyvä elokuva. Hieno juttu on, että sen kykenee katsomaan loppuun asti ja tällä kertaa toimintakohtaukset ovat jopa ihan viihdyttäviä. Juttu on myös ymmärretty pitää reilusti alle kaksituntisena, jolloin tarina kulkee nopealla sykkeellä, eikä jää jumittelemaan paikoillaan. Joitain älyvapaita juttuja on jälleen mukana, mutta ne kuuluvat asiaan. Silti on pakko sanoa, että loppuhuipennus on jo niin älyvapaa - puhumattakaan huonoista tehosteista - että viimeisetkin uskottavuuden rippeet katoavat kokonaan. Bond-tunnelmaa ei ole yhtä paljon mukana ja tällä kertaa vaikutteita on otettu lähinnä Mission: Impossible -elokuvista (1996-). Välillä leffa tuntuu huonolta, mutta onneksi mukana on ihan toimiviakin hetkiä, jolloin kokonaisuus kelpaa kerran katsottavaksi viihteeksi. En silti lähtisi suosittelemaan tätä. Elokuva menestyi heikosti teattereissa, vaikka lopulta tienasikin budjettinsa takaisin ja vähän päälle. Ei siis mikään ihme, että kolmatta osaa ei kuulunut vuosiin. Vielä ihmeellisempää on, että jatkoa edes on tulossa, sillä kovin suosittu sarja ei ole kyseessä.

Päätähden lisäksi myös ohjaaja on vaihtunut. xXx: State of the Unionin ohjauksesta vastaa Bond-leffa Die Another Dayn (2002) ohjaaja Lee Tamahori, joka tuntuu pitävän hölmöjen toimintapätkien teosta. Omasta mielestäni Die Another Day ei ole niin kammottavan huono kuin useat sanovat, eikä ole tämäkään pätkä. Kuvaus on ihan sujuvaa, kuten myös leikkaus. Simon Kinbergin kirjoittama dialogi tuntuu paikoitellen kehnolta. Visuaaliset tehosteet eivät ole parhaasta päästä. Loppuhuipennuksessa huonot digiefektit näkyvät selvästi ja useat räjähdykset ovat kökköjä. Äänitehosteet ovat sentään ihan toimivia. Musiikista vastaa Marco Beltrami, mutta hänen työnsä jää täysin useiden olemassa olevien kappaleiden varjoon, joita elokuvassa on käytetty.

Yhteenveto: xXx: State of the Union on parempi kuin edeltäjänsä, mutta jää silti vain tasolle heikko. Mukana ei ole onneksi samaa pelileffan tai MTV:n ohjelman tunnelmaa ja paikoitellen leffa on viihdyttävä. Tarina kulkee nopealla sykkeellä eteenpäin, eikä tunnu liian pitkältä, kuten edeltäjänsä. Voisi se Vin Diesel silti olla mukana, sillä Ice Cube ei vain yksinkertaisesti toimi pääosassa. Muuten näyttelijätyö on ihan menevää. Visuaaliset efektit eivät ole kovin hyvin toteutettuja. Loppuhuipennus on naurettavan epärealistinen. Jos jostain syystä pidit ensimmäisestä osasta, niin vilkaise toki tämäkin. Muuten kannattaa jättää väliin. Kyllä xXx: State of the Unionin kerran katsoi, mutten usko, että minun tarvitsisi koskaan nähdä sitä uudestaan. Hieman jännittää, tuleeko xXx: Return of Xander Cage olemaan yhtä heikko, vai ovatko tekijät oppineet jotain vuosien varrella. Kovin hyviä arvioita se ei ole tähän mennessä saanut, joten mitään ihmeellistä en odota.




Kirjoittanut: Joonatan, 20.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.imdb.com
xXx: State of the Union, 2005, Columbia Pictures Corporation, Revolution Studios, Original Film

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti