torstai 3. elokuuta 2017

Arvostelu: The Dark Tower / Musta torni (2017)

THE DARK TOWER (2017)

MUSTA TORNI



Ohjaus: Nikolaj Arcel
Pääosissa: Tom Taylor, Idris Elba, Matthew McConaughey, Katheryn Winnick, Nicholas Pauling, Claudia Kim ja Jackie Earle Haley
Genre: fantasia, toiminta
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 12

The Dark Tower, eli suomalaisittain Musta torni perustuu Stephen Kingin samannimiseen kirjasarjaan (1982-2012). "The Dark Tower" -kirjat ovat hyvinkin suosittuja, joten niistä on jo kauan mietitty tehdä leffa. Jo helmikuussa 2007 IGN-yhtiö ilmoitti, että olisivat tekemässä niistä filmiä, jonka ohjaisi mm. uudesta Star Trekistä (2009) ja sen jatko-osasta Star Trek Into Darkness (2013) tuttu J. J. Abrams. Elokuvan suunnittelu kuitenkin junnasi paikoillaan, kunnes lopulta vuonna 2009 Abrams ilmoitti, ettei aio jatkaa projektin parissa. Alle puoli vuotta myöhemmin uudeksi ohjaajaksi valittiin Ron Howard, joka on tehnyt esimerkiksi sellaisia elokuvia kuin Apollo 13 (1995) ja The Da Vinci Code (2006). Kirjoista aiottiin tehdä hänen työstämänään kolme filmiä ja kaksi kautta televisiosarjaa. Niiden suunnittelut jatkuivat kesään 2011 asti, kunnes uutena tuotantoyhtiönä toimiva Universal Pictures päätti lopettaa projektin. The Dark Toweria yritettiin myydä muille yhtiöille, mutta ne eivät kiinnostuneet ideasta, mikä johti siihen, että Howard lähti pois ohjaajan hommista vuonna 2015. Samana vuonna Sony alkoi kuitenkin työstämään projektia ja uudeksi ohjaajaksi valittiin tanskalainen Nikolaj Arcel, joka oli aiemmin tehnyt leffoja vain Tanskassa, kuten Mads Mikkelsenin tähdittämän En kongelig affære (A Royal Affair - 2012). Leffan teko lähti kunnolla liikkeelle ja vaikka kehnojen testinäytösten jälkeen Sony ajatteli vaihtaa Arcelin johonkin tunnetumpaan ohjaajaan, hän sai kuitenkin pysyä pestissä, kunhan hän teki useita uusintakuvauksia. The Dark Towerin oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo tämän vuoden tammikuussa, mutta se vain viivästyi ja viivästyi, kunnes se on nyt ilmestymässä elokuussa. Kun elokuva käy tällaisen tuotantohelvetin läpi, ei lopputulos voi olla hyvä. Monet kirjasarjan fanit ovat olleet todella ärsyyntyneitä siihen, miltä leffan mainokset näyttävät, minkä lisäksi leffan lyhyt pituus on hämmästyttänyt monia ja herättänyt lisää negatiivista palautetta. Kun on lukenut ihmisten kommentteja internetistä, ei kukaan tunnu odottavan The Dark Toweria positiivisin mielin. Itse en ole lukenut "Musta torni" -kirjoja, joten minulla ei oikeastaan ole edes mitään käsitystä koko hommasta. Trailerit ja julisteet eivät saaneet mielenkiintoani heräämään ja kaikki negatiivinen puhe leffaa kohtaan on saanut minun pienetkin toiveet viihdyttävästä toimintapätkästä katoamaan. Menin katsomaan The Dark Towerin siis todella pienin odotuksin ja toivoin lähinnä, ettei se olisi totaalinen katastrofi.

Paha mustiin pukeutunut mies yrittää tuhota universumia kasassa pitävän mustan tornin, kun taas yksinäinen revolverimies Roland yrittää suojella sitä. Tämä taisto on jatkunut jo ikuisuuden, mutta erikoisia voimia osaava nuori poika Jake Chambers voi tuoda päätöksen sodalle.

Pääosassa nuorena Jake Chambersina nähdään Tom Taylor, joka ei ole kovin hyvä näyttelijä. Taylor toimii muutamassa kohtaa, mutta pääasiassa hän ei ole vakuuttava roolissaan. Hahmona Jake on kuitenkin mielenkiintoinen. Hän näkee outoja unia eri maailmoista ja sen kaiken tuhosta, minkä takia hän päättää selvittää, mistä koko jutussa on kyse. Katsojana seuraa mielenkiinnolla Jaken matkaa - tosin lähinnä vain sen takia, kun pääsee näkemään erilaisia paikkoja (joita ei kuitenkaan nähdä kovin monta).
     Revolverimies Rolandia näyttelee erinomainen Idris Elba, joka on tuttuun tapaansa erittäin mainio. Elbasta löytyy oikeanlaista karskeutta ja sankaruutta, jota rooli vaikuttaa tarvitsevan. Valitettavasti Rolandin hahmo jää paikoitellen hieman auki, eikä hänen taustojaan esitellä lähes yhtään. Kahden pyssynsä ja nahkatakkinsa kanssa hän on kuitenkin niin tyylikäs tyyppi, että katsojana kannustaa häntä alusta alkaen. Elban suoritus tuo vielä lisäsiisteyttä, jolloin toivoisi, että hän olisi filmin päähenkilö eikä Jake.
     Matthew McConaughey esittää leffan pahista, eli mustiin pukeutunutta miestä, joka osaa erilaisia taikavoimia, joilla hän voi esimerkiksi laittaa ihmiset tekemään mitä ikinä häntä huvittaa. Mustiin pukeutunut mies voisi helposti olla uhkaava vastus, mutta harmillisesti hänenkään taustoja ei sen ihmeellisemmin esitellä, eikä McConaughey täysin sovi rooliinsa. Hänellä on oivallisen karhea ääni, mutta muuten hänen tapansa näytellä hahmoa ei välillä vakuuta lainkaan. Tarpeeksi toimivan antagonistin hän on kuitenkin saanut aikaan ja on hyvä, että hahmoa pääsee näkemään paljon leffan aikana.
     Elokuvassa nähdään myös Katheryn Winnick Jaken äitinä, Nicholas Pauling Jaken isäpuolena, Claudia Kim näkijänä, Michael Barbieri Jaken kaveri Timmynä ja Watchmenista (2009) tuttu Jackie Earle Haley roolissa, jonka tarkoitus jää todella epäselväksi katsojalle.

Vaikka pelkäsinkin niin ennakkoon, ei The Dark Tower ole hirveä elokuva. Ei se sinänsä ole edes huono, muttei se hyväkään ole. Leffa yhdistelee hauskasti länkkäreiden yksinäisiä ratsastajia fantasialeffojen demoneihin ja toimintafilmien taisteluihin, jolloin sitä on itse asiassa aika viihdyttävää seurata. Elokuva saa alussa herätettyä katsojan mielenkiinnon ja saa pidettyä sen jokseenkin koko leffan alusta loppuun (mikä ei tosin ole ihme, sillä puolentoista tunnin kestollaan kyseessä on yllättävän lyhyt elokuva). Vaikkei Rolandin ja mustiin pukeutuvan miehen taustoja selitetä tarpeeksi, ei leffa onneksi luota täysillä siihen, että katsoja olisi lukenut myös kirjat, jolloin tarinassa pysyy kaiken aikaa mukana. Vain pari kertaa mainittua Purppurakuningasta ei selitetä ollenkaan. Leffan juoni on todella simppeli, mutta silti ihan tarpeeksi toimiva, jotta se kiinnostaa - ja tosiaan ennen kaikkea viihdyttää - katsojaa. Viihdyttävintä ovat tietty toimintakohtaukset, Rolandin päästessä esittelemään revolveritaitojaan. Koko elokuvan parasta antia on nähdä, kuinka hahmo lataa aseensa erilaisilla, todella kekseliäillä tavoilla. Hieman koomisia ne tavat tietysti ovat, mutta se niistä tekeekin niin mahtavaa seurattavaa. Huumoria on muutenkin lisätty pienesti mukaan ja pari kertaa leffa onnistuu jopa tarjoamaan pienet naurut.

The Dark Towerin yksinkertaisuus on valitettavasti pahasta, vaikka se tarjoaakin myös hyvät puolensa. Elokuva on täynnä kliseitä ja monet jutut on nähty monissa muissakin filmeissä, jolloin mitään uutta tai ihmeellistä ei ole tarjolla. Pohjaidea on kyllä huvittavan kiehtova, mutta koska teos kestää vain puolitoista tuntia, ei siinä hirveästi ehdi tapahtua ja tarina kulkee todella nopeasti eteenpäin. Outoa tosin on, että parissa kohtaa leffalla on aikaa todella tarpeettomiin toimintakohtauksiin, joissa ei ole mitään jännitystä mukana, sillä heti arvaa, ettei hahmoille käy mitään. Jännitettä ei tosin muutenkaan tunnu löytyvän - varsinkaan lopputaistelusta, joka vie viihdyttävyysarvoa kehnoudellaan. Loppuhuipennus on todella hätäisesti tehty ja vaikka siitä löytyykin suuri sankarihetki, ei se kertaakaan liikuta katsojaa. Elokuvassa oli kuulemma alunperin erilainen loppu, mutta kun testiyleisö ei pitänyt siitä, kuvattiin se kokonaan uudestaan, minkä myös huomaa. Leffan laimea lopetuskohtaus on selvästi kirjoitettu minuutissa tai kahdessa ja se on varmaankin hyväksytty yhtiöllä ilman sen kummempia mietintöjä. Kun lopputekstit alkavat, katsojana toteaa "jaahas" ja kävelee ulos salista jo uudet asiat mielessä. Hyvä jos illalla nukkumaan mennessä enää edes muistaa mitään koko pätkästä. Kyllähän The Dark Towerin kerran katsoi, muttei sitä tarvitse uudestaan nähdä. Eniten leffan jälkeen jäi harmittamaan, että itse mustaa tornia ei nähdä kuin muutaman kuvan verran, eikä siellä koskaan käydä.

Leffan ohjaaja Nikolaj Arcel ei selvästi tiedä, miten suuria kokonaisuuksia käsitellään. Useasti elokuvan aikana toivoin, että joko J. J. Abrams tai Ron Howard olisi sittenkin tehnyt tämän. Arcel on toiminut myös yhtenä käsikirjoittajana, joita on hänen lisäkseen kolme muutakin, mm. Akiva Goldsman, joka on aiemmin kirjoittanut sellaisia... öh "mestariteoksia" kuin Batman & Robin (1997) ja hieman yli kuukausi sitten ilmestynyt Transformers: The Last Knight (2017). Käsikirjoitus ei tietenkään ole kovin hyvä ja mukana on useita kehnoja repliikkejä. On The Dark Tower sentään kuvattu ja valaistu hyvin. Myös puvustus ja maskeeraus ovat toimivasti toteutetut. Leikkaus on kuitenkin paikoitellen huonoa, minkä lisäksi visuaaliset efektit eivät ole mitä parhaimmat. Äänitehosteet ovat sen sijaan mainiot ja Junkie XL:n säveltämät musiikit toimivat leffan aikana, vaikkeivät jääkään mieleen.

Yhteenveto: The Dark Tower on parempi leffa kuin pelkäsin, muttei se silti hyvä ole. Se menee ihan viihdyttävänä toimintafantasiana, mutta vaikea kuvitella, että se todella aloittaisi jonkinlaisen elokuvauniversumin. Tarina on todella simppeli, mutta se ei välillä haittaa, sillä westernin, fantasian ja toiminnan yhdisteleminen on niin toimiva idea, että kiinnostaa tietää, mitä kaikkea pääsee näkemään (valitettavasti ei kuitenkaan kovin paljoa). Usein yksinkertaisuus aiheuttaa kuitenkin ongelmia, kun elokuva ei kykene tarjoamaan mitään erityistä, uutta tai ihmeellistä, vaikka Rolandin revolvereiden latailut ovatkin hauskan kekseliäitä. Roland on muutenkin mainio hahmo ja Idris Elba sopii osaan todella hyvin. Matthew McConaughey ei kuitenkaan täysin vakuuta filmin pahiksena ja pääpoika Tom Taylor ei ole kovin hyvä näyttelijä. Lopputaistelu on valitettavan hätäisesti tehty ja viimeinen kohtaus on todella laimea. Eniten leffan jälkeen jää harmittamaan kuitenkin se, ettei itse mustaa tornia nähdä kuin yhteensä noin kymmenen sekunnin ajan. Tietysti jos on kirjojen iso fani, niin tätä harmittelee suuresti, kuten eräs ystäväni Episodila taitaa tehdä. Elokuvan tarina ei kuulemma perustu kirjoihin kunnolla, joten monet fanit luultavasti pettyvät, mutta jos kirjat eivät ole tuttuja, niin The Dark Tower menee kevyenä hömppänä kerran. Jatkoa pohjustavaa lopputekstikohtausta ei mukana ole, mutta noin puolessa välissä elokuvaa on hauska viittaus Stephen Kingin kauhukirjaan "It" (1986), josta on tulossa filmatisointi ensi kuussa.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.8.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.superherohype.com
The Dark Tower, 2017, Sony Pictures Entertainment, Media Rights Capital, Imagine Entertainment, Weed Road Pictures

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti