keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Arvostelu: Daddy's Home 2 (2017)

DADDY'S HOME 2 (2017)



Ohjaus: Sean Anders
Pääosissa: Will Ferrell, Mark Wahlberg, Linda Cardellini, John Lithgow, Mel Gibson, Owen Wilder Vaccaro, Scarlett Estevez, Didi Costine, Alessandra Ambrosio, Yamilah Saravong ja John Cena
Genre: komedia, jouluelokuva
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7

Vuoden 2015 komedia Daddy's Home ei ollut kriitikoiden mieleen, mutta se oli silti iso menestys, joten jatkoahan oli tietysti luvassa. Alkuvuodesta 2016 jatko-osa ilmoitettiin ja vuotta myöhemmin kuvaukset alkoivat. Daddy's Home 2 ilmestyi monissa maissa jo marraskuun alussa, mutta se ilmestyy Suomessa vasta nyt. Itse en erityisemmin odottanut leffaa, sillä sen juoni kuulosti mielestäni liian samanlaiselta kuin juuri ilmestynyt A Bad Moms Christmas (2017). Vasta kun katsoin ensimmäisen osan uudestaan arvostelua varten, innostukseni nousi, sillä filmi oli parempi kuin muistin (ja A Bad Moms Christmas huonompi kuin toivoin). Kehnoista arvioista huolimatta menin positiivisin mielin katsomaan Daddy's Home 2:a. En odottanut sen olevan yhtä kelpo pätkä kuin edeltäjänsä, mutta toivoin kuitenkin viihtyväni sen parissa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Daddy's Home!

Brad Whitaker ja Dusty Mayron lähtevät perheidensä kanssa viettämään joulua mökille. Ongelmia saapuvat aiheuttamaan Bradin ja Dustyn isät.

Will Ferrell nähdään toistamiseen Brad Whitakerin roolissa ja Mark Wahlberg jatkaa Dusty Mayronina. Brad on aika lailla samanlainen pehmo kuin edellisessä filmissä, kun taas Dusty on kokenut selkeän muutoksen. Dustysta on tullut parempi isä, eikä hän vaikuta enää yhtä "pahalta jätkältä". Dusty on pehmentynyt, ja hänestä ja Bradista on jopa muodostunut parhaat ystävykset. Aluksi kaksikon ystävyys tuntuu oudon pirteältä, mutta läpi filmin heidän välilleen syntyy pieniä erimielisyyksiä. Ferrell ja Wahlberg ovat jälleen kerran mainioita rooleissaan, vaikka eivät kovin ihmeellisiä suorituksia esitäkään.
     Bradin ja Dustyn isien rooleissa nähdään John Lithgow ja Mel Gibson, eikä ole vaikea arvata kumpi on kumman isä, jos näyttelijät ovat tuttuja. Lithgowin esittämä Don Whitaker on vielä isompi pehmo kuin poikansa Brad. Hän on niin täynnä hyvää sydäntä, ettei uskaltaisi edes pistää sudelle vastaan, jos sellainen hyökkäisi hänen kimppuunsa. Gibsonin näyttelemä Kurt Mayron on taas äijämäisempi kuin poikansa Dusty, eikä häntä kiinnosta vanhemmuusasiat lähes ollenkaan. Siinä missä Don käy joka pyhänä vierailemassa, Kurtista ei ole kuulunut mitään muutamaan vuoteen. Lithgow on todella sympaattinen, vaikkakin pienesti surkuhupaisa, ja Gibson sopii tylymmän vanhemman rooliin.
     Lapsihahmoja ovat vanhat tutut Dylan (Owen Wilder Vaccaro) ja Megan (Scarlett Estevez). Myös edellisen leffan lopussa nopeasti nähdyt Dustyn uusi tytärpuoli Adrianna (Didi Costine), sekä Bradin ensimmäinen oma lapsi Griffy (Connor, Daphne ja Dylan Wise) tekevät paluun ja ovat isommassa roolissa kuin ennen. Pienen Griffyn osa on tosin yhä pieni, mutta hemmoteltu esiteini Adrianna on mukana tapahtumissa alusta loppuun. Lapsista esille pääsee parhaiten Dylan, joka on ihastunut mökillä kohtaamaansa tyttöön (Yamilah Saravong), muttei tiedä miten toimia tilanteessa. Bradilla ja Dustylla on tietty erilaiset neuvot pojalle... Megan taas ihailee hieman vanhempaa Adriannaa ja yrittää olla kuin hän. Lapsinäyttelijät ovat yhä toimivia, vaikkakin Costine pääsee todella harvoin pois puhelimensa takaa murjottamasta.
     Äitihahmoja leffassa ovat Linda Cardellinin näyttelemä Bradin vaimo Sara ja Alessandra Ambrosion esittämä Dustyn uusi vaimo Karen. Sarasta on saatu aikaiseksi kiinnostavampi hahmo kuin edellisessä filmissä, mutta Karen jää todella pahasti sivuun. Hahmo on lähinnä hiljaa ja kirjoittaa pieniä muistiinpanoja vihkoonsa. Saran ja Karenin välille on luotu pientä kilpailuhenkeä, sillä Saran mielestä Karen on kaikessa parempi kuin hän, mutta Karen vaikuttaa vain halveksuvan Saraa. Juonikuvio olisi ihan kiinnostava, mutta se jää todella mitättömäksi, eikä oikein johda mihinkään. Harmillisesti Dustyn ja Karenin välille ei ole luotu minkäänlaista kemiaa, eikä heillä edes ole kunnon yhteisiä kohtauksia, joiden kautta syntyisi tunne siitä, että he ovat yhdessä.
     Elokuvassa nähdään myös showpainija John Cena pienessä roolissa Adriannan oikeana isänä. Lisäksi mukana on hauskasti toteutettu cameo eräältä tähtinäyttelijältä...

Kuten jo sanoin, Daddy's Home 2:n juoni tuo helposti mieleen A Bad Moms Christmasin. Kehnojen huoltajahahmojen vielä kehnommat huoltajahahmot saapuvat viettämään joulua, mistä syntyy kaikenlaista kohellusta. Leffan lopusta jopa löytyy todella samanlainen juttu kuin A Bad Moms Christmasin lopusta. Vielä muutama viikko sitten minua vain ärsytti, että samasta tarinasta väännetään kuukauden sisällä sekä naisten että miesten versio, mutta nyt olen ihan tyytyväinen, sillä Daddy's Home 2 on selvästi parempi elokuva kuin huono A Bad Moms Christmas. Enkä tarkoita, että tämä olisi parempi, koska se on miesten versio (vaikka onkin pakko myöntää, että tämän filmin miestähdet ovat parempia näyttelijöitä kuin Bad Momsin naistähdet), vaan koska tässä tarina on paremmin kerrottu. Eikä tämä ole ärsyttävä filmi. Eikä tämä tunnu tyhmentävän katsojaa. Loppuhuipennusta lukuunottamatta mukana ei ole surkeita kohtauksia, vaan Daddy's Home 2 on pääasiassa oikein viihdyttävä teos. Edeltäjänsä tasolle elokuva ei nouse, mutta sitä en odottanutkaan tapahtuvan.

Liian pikaisen prologin jälkeen elokuva saa napattua katsojan mukaansa, kun Kurt ja Don esitellään, ja perheet lähtevät joulunviettoon mökille. Siellä nähdään erilaisia kohelluksia koristeiden, kuusien, sun muiden jouluun liittyvien asioiden parissa. Vaikka aluksi (lähes) kaikki ovatkin hymyssä suin, löytyy melkein jokaiselta jotain ikävää sanottavaa jostakusta toisesta. Viikon mökkireissun aikana ehtiikin helposti syntyä jännittynyt ilmapiiri, mikä on jatkuvasti vaarassa räjähtää käsiin. Leffa onnistuu äitihahmoja lukuunottamatta keskittymään ja käyttämään aikaa useaankin juonikuvioon, jolloin se tuntuu tarpeeksi eheältä paketilta. Pari kehnompaa hetkeä on livahtanut mukaan, mutta muuten elokuva toimii loppuhuipennukseen asti, joka on aivan kamalaa katsottavaa. Edellisen filmin huumori perustui usein myötähäpeään (toisin kuin tämä leffa), mistä itse pidän paljon, mutta tämän leffan huipennus oli väärällä tavalla niin myötähäpeällistä seurattavaa, että oikein sattui. Se on vielä hirveämpi kuin edellisen osan tanssitaistelu ja sitä pahentaa se, kuinka se vain jatkuu ja jatkuu. Siitä myös huomaa, kuinka lapsiystävällinen leffa onkaan kyseessä. Rivoja vitsejä ei ole mukana ollenkaan, vaikka pari pientä vihjailua onkin lisätty aikuisia kosiskelemaan. Kohellus on kyllä ihan hassua, vaikka se onkin tehty lapsikatsojia ajatellen. Lapsiystävällisyys ei alun jälkeen onneksi itseäni häirinnyt kovin paljon, sillä filmi onnistui viihdyttämään hyvin ja jouluhan on koko perheen juhlaa, etenkin Yhdysvalloissa. Sen maan jouluperinteet ja -teemat ovat vahvasti läsnä läpi leffan, ja saattavat joistakin suomalaisista tuntua oudoilta.

Daddy's Home 2:n ohjauksesta vastaa edellisen elokuvan tavoin Sean Anders, joka on tehnyt tarpeeksi kelpoa työtä. Parhaiten Anders on suoriutunut koko perheen elokuvan tunnelman ja tietyn USA-jouluhengen luomisessa. Anders on myös käsikirjoittanut filmin John Morrisin kanssa. Kaksikko on saanut kerrottua useamman erilaisen ihmissuhteen niin, että ne toimivat samassa elokuvassa. Joitakin vitsejä he olisivat kuitenkin voineet lyhentää ja kirjoittaa lopun uudestaan. Elokuva on kuvattu tasaisesti ja leikkaus on sujuvaa, jos ei laske mukaan hölmöjä kohtauksesta toiseen tapahtuvia leikkauksia, kun vanha kuva liukuu uuden kuvan päältä pois. Parissa kohtaa käytetyt digiefektit ovat selkeitä, mutta tarpeeksi toimivia. Äänitehosteet ovat onnistuneet ja Michael Andrews on saanut aikaiseksi ihan kivoja sävellyksiä taustalle.

Yhteenveto: Daddy's Home 2 ei pääse edeltäjänsä tasolle, mutta se on silti ihan viihdyttävä jouluhömppä. Leffan aloitus on oudon kiirehtivä, mutta kun Kurt ja Don esitellään, ja perheet lähtevät mökille, tarina nappaa katsojan mukaansa. Elokuva on yllättävästi lapsikatsojia ajatellen tehty, mutta se ei häiritse liikaa, sillä mukaan on saatu hauskoja juttuja kaikenikäisille. Valitettavasti loppuhuipennuksesta on tehty liian lapsiystävällinen, jolloin se on vain kamalan myötähäpeällistä katsottavaa. Muuten filmi viihdyttää koko kestonsa ajan ja saa yllättävän hyvin kerrottua useat juonikuviot kunnolla. Näyttelijät ovat toimivia rooleissaan, etenkin Mark Wahlberg ja Will Ferrell, minkä lisäksi John Lithgow ja Mel Gibson ovat hyvät lisäykset. Jouluhenki - vaikkakin hyvin amerikkalainen - on vahvasti läsnä ja saa katsojan helpommin juhlatuulelle kuin samaa pohjajuonta kertova A Bad Moms Christmas. Jos piditte edellisestä osasta, niin kannattaa tämäkin vilkaista. Daddy's Home 2:a katsomaan voitte viedä lapsennekin, sillä rivouksia ei ole mukana melkein yhtään. Silti elokuva onnistuu naurattamaan aikuisiakin ja saa toivomaan jatkoa. Toivon kuitenkin, että mahdollinen "Daddy's Home 3" tehtäisiin vasta vaikka viiden vuoden päästä ja siinä päähenkilöiden lapset olisivat jo teinejä tai aikuisia, ja heidän ongelmansa (joita Brad ja Dusty yrittävät tietty selvittää) olisivat erilaisia kuin nyt. Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt, mutta aika turha kohtaus.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Daddy's Home 2, 2017, Paramount Pictures, Gary Sanchez Productions, Huahua Media

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti