sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Arvostelu: Interstellar (2014)

INTERSTELLAR (2014)



Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Matthew McConaughey, Anne Hathaway, Jessica Chastain, Mackenzie Foy, David Gyasi, Wes Bentley, Michael Caine, John Lithgow, Casey Affleck, Timothée Chalamet, Bill Irwin, Josh Stewart, Topher Grace, Matt Damon ja Ellen Burstyn
Genre: scifi
Kesto: 2 tuntia 49 minuuttia
Ikäraja: 12

Interstellarin teko lähti käyntiin, kun elokuvatuottaja Lynda Obst ja teoreettinen fyysikko Kip Thorne keksivät tarinan avaruusmatkasta, joka pohjautuisi mahdollisimman paljon tieteeseen. Elokuvan ohjaajaksi valittiin Steven Spielberg ja kaksikon idean pohjalta käsikirjoituksen työsti Jonathan Nolan. Spielberg kuitenkin jätti projektin, jolloin filmille tarvittiin uusi ohjaaja ja Jonathan ehdotti veljeään, Christopher Nolania. Christopher ja Jonathan työstivät käsikirjoituksen uudestaan, ja alkoivat kunnolla tekemään elokuvaa. Kuvaukset alkoivat kesän lopussa 2013 ja päättyivät joulukuussa. Interstellar ilmestyi loppuvuodesta 2014 ja se oli suuri menestys. Kriitikot ihailivat elokuvaa ja se sai nopeasti "uuden 2001: A Space Odysseyn (1968)" maineen. Monet fyysikot kehuivat, kuinka hyvin leffan tapahtumat perustuivat todelliseen tieteeseen. Elokuva pääsi useilla listoilla ilmestymisvuotensa parhaiden elokuvien joukkoon, minkä lisäksi se oli ehdolla mm. viidestä Oscar-palkinnosta, joista se voitti vain yhden eli Parhaat erikoistehosteet. Itse näin Interstellarin heti ensi-illassa. Olin äärimmäisen innoissani leffasta, sillä Christopher Nolan on ehdoton suosikkiohjaajani. Hänen neljä edellistä elokuvaansa (The Prestige, 2006, The Dark Knight, 2008, Inception, 2010 ja The Dark Knight Rises, 2012) olivat mielestäni kaikki täyskymppejä, eikä Batman Begins (2005) jäänyt niistä kauas. Odotukseni olivat siis todella suuret ja olin todella huojentunut, sillä en pettynyt lainkaan. Interstellar oli ja on edelleen mielestäni vuoden 2014 paras teos, sekä yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Kun vuoden 2016 lopussa päätin, että Inception on ensimmäinen elokuva, jonka arvostelen vuodelle 2017, päätin samalla Interstellarin olevan viimeinen. Niinpä joulun ja uuden vuoden lähestyessä katsoin elokuvan uudestaan, enkä voinut olla ihastelematta sen mestarillisuutta jälleen kerran.

Kun ihmiskunta on vaarassa kuolla kuivuneelle maapallolle, ryhmä tutkijoita lähtee etsimään uutta planeettaa, jonka ihmiset voisivat asuttaa.

Elokuvan päähenkilö on entinen lentäjä, nykyinen maanviljelijä Cooper, jota näyttelee Matthew McConaughey. Ja kuinka upeasti näytteleekään! McConaughey on aivan täydellinen valinta Cooperin rooliin, josta katsoja kiinnostuu heti alussa. Cooperin vaimo on kuollut, joten hän joutuu hoitamaan kahta lastaan yksin (tai no, lasten isoisän kanssa), eikä hän ole mitä parhain hommassa. Maanviljely ei erityisemmin kiinnosta häntä, vaan hän unelmoi jatkuvasti Maan ulkopuolisesta maailmasta. Avaruusmatka onkin samalla sekä parasta että huonointa, mitä Cooperille koskaan tapahtuu. McConaughey tuo hienosti esille hahmon ihailun maailmankaikkeutta kohtaan, mutta samalla katsojana voi kaiken aikaa nähdä, kuinka häntä sattuu jättää lapsensa kotiin, tietämättä milloin hän näkee heidät seuraavan kerran... tai näkeekö hän heitä koskaan. Parhaiten McConaughey onnistuu Cooperin traagisessa puolessa, sillä katsojana voi täydellisesti tuntea hänen surunsa.
     Uutta kotia lähtevät etsimään myös Anne Hathawayn näyttelemä tohtori Brand, David Gyasin esittämä tohtori Romilly ja Wes Bentleyn näyttelemä tohtori Doyle. Kolmikosta parhaiten esille pääsee tohtori Brand, joka joutuu myös jättämään jotain taakseen Maahan. Toisin kuin muilla, häneltä kuitenkin löytyy jotain henkilökohtaisesti tärkeää odotettavaa määränpäässään. Hathaway on erittäin mainio osassaan ja McConaugheyn tavoin hän taitaa traagisimmat hetken parhaiten. Gyasin ja Bentleyn esittämät hahmot ovat toimivat lisäykset, mutta hahmot jäävät aika ontoiksi. Tohtori Romilly pääsee esille lähinnä sen takia, että nelikon aluksen huojuminen aiheuttaa hänelle heikon olon. Nelikon mukana liikkuvat myös robotit TARS (äänenä Bill Irwin) ja CASE (äänenä Josh Stewart). Roboteista on saatu aikaan yllättävän aidot, minkä lisäksi heistä on tehty erinomaisesti erilaiset. TARS on enemmän äänessä ja heittää vitsiä, kun taas CASE on paljon hiljaisempi ja asiallisempi.
     Cooperin lapsia ovat Murphy ja Tom, joita näyttelevät lapsina Mackenzie Foy ja Timothée Chalamet, ja aikuisina Jessica Chastain ja Casey Affleck. Lapsista Murphy pääsee paljon selkeämmin esille, sillä tuntuu täysin siltä, että hän on Cooperin suosikki. Minun ainoa ongelmani elokuvassa onkin se, ettei Cooper vaikuta välillä piittavan lainkaan pojastaan. Avaruusmatkan aikana hän puhuu lähinnä Murphysta, mikä tuntuu paikoitellen ikävältä, kun näytetään Maan tapahtumia ja Tomia. Paikoitellen siihen löytyy syitä, mutta muutamassa kohdassa tuntuu siltä kuin Tom olisi unohtunut käsikirjoitusvaiheessa kokonaan. Hahmojen kehitys on kuitenkin onnistunutta molempien lasten osalta, kuten on myös näyttelijöiden työ. Näyttelijät ovat täydellisesti valitut, sillä Chastain ja Affleck näyttävät ja tuntuvat siltä, että he todella olisivat aikuisiksi kasvaneet Foy ja Chalamet. Jopa ulkonäöstä löytyy hämmästyttävän samanlaisia piirteitä.
     Elokuvassa nähdään myös Christopher Nolanin vakionäyttelijä Michael Caine tohtori Brandin isänä professori Brandina, joka lähettää Cooperin avaruuteen; John Lithgow Cooperin kuolleen vaimon isänä, eli Murphyn ja Tomin ukkina; sekä Topher Grace lääkärinä, jonka osuus jää harmillisen mitättömäksi. Mukana on myös eräs näyttelijä, jonka esiintyminen elokuvassa taisi tulla ihan kaikille yllätyksenä.

Mikä Interstellarissa on sitten niin täydellistä mielestäni? Itse asiassa lähestulkoon kaikki. Elokuvan maailma, sen hahmot, niiden näyttelijät ja heidän kokema tarinansa, mahtavasti luodut tunnelmat, sekä filmin teemat ja pohdinnat, kuten myös sen rytmitys, outous ja fantastinen tekninen toteutus. Interstellar on erittäin pysäyttävä teos. Se on todellinen kokemus, joka pitää vain yhä tiukemmin ja tiukemmin otteessaan. Heti alussa elokuva nappaa mukaansa dokumentin kaltaisten videoiden avulla, minkä lisäksi on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, millaiseksi maailma on muuttunut. Maapallo ei ole nimittäin kovin hilpeä paikka elää. Maanviljelijöiden sadot kuivuvat, jolloin joka vuosi ruokaa on aina vain vähemmän ja vähemmän. Kuivuus aiheuttaa hiekkamyrskyjä, jotka jättävät kaiken tomun peittoon, mikä aiheuttaa sairauksia ihmisissä. Elokuvan maailmanlopussa ei ole kyse mistään asteroidista, joka kiitää kohti Maata tai Maan sisuksen räjähtämisestä. Filmissä viedään ilmastonmuutos hyvin pitkälle ja näytetään, kuinka ihmisten maailma tekee hidasta ja tuskallista kuolemaa. Kuten elokuvassa sanotaan, suurin ongelma ei ole ruoan puute, vaan se, että lopulta ihmiset tukehtuvat, kun ilma ei ole enää hengitettävää. Uuden kotiplaneetan löytymisen tarve on selvä katsojille heti alussa, sillä ilmastonmuutoksen takia jotain tällaista voisi hyvinkin olla tiedossa monien vuosien päästä.

Realistisen maailmanlopun lisäksi myös filmin tiedepuoli on saatu erittäin uskottavaksi. Monet asiat saattavat aluksi tuntua pelkältä höpöhöpöltä, mutta silloin kannattaa katsoa elokuvan lisämateriaaleja, joissa oikeat tutkijat kertovat, miten paljon leffan avaruusihmeistä pohjautuu oikeaan tieteeseen. Interstellarissa nähdään esimerkiksi tutkijoiden mukaan elokuvahistorian realistisin musta aukko, minkä lisäksi siinä käsitellään aikaa tavalla, mitä en ole aiemmin nähnyt filmeissä. Monien katsojien kannattaakin heti aluksi ymmärtää, että monet asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät meillä Maassa. Se, miten aika toimii elokuvassa, on täyttä totta. Joissain paikoissa aika kulkee paljon nopeammin kuin toisissa paikoissa, mitä on hyödynnetty aivan täydellisesti. Ajan kuluminen luo yhden filmin surullisimmista hetkistä, jota on hieman sydäntäsärkevää katsoa. Elokuva ei siis paikoitellen edes ole tieteisfiktiota, vaan ihka oikeaa tiedettä. Mitään avaruusolentoja laserpyssyjen kanssa on siis turha odottaa näkevän. Fiktiota löytyy tietysti leffasta, mutta sitä on käytetty lähinnä avaruuden asioissa, joita tiede ei vielä ymmärrä. Ne ovat kuitenkin katsojille ymmärrettävissä, kunhan leffaa seuraa tarkkaan ja pitää mielessä, että aika ei ole sitä, miten me ajattelemme sitä joka kerta katsoessamme kelloa.

Niin ja ajasta puheen ollen... Interstellar kestää lähes kolme tuntia, mutta siinä aika on käytetty niin mestarillisesti hyödyksi ja se on rytmitetty niin taidokkaasti, ettei kesto tunnu missään. Olen nähnyt puolentoista tunnin filmejä, jotka tuntuvat tätä pidemmiltä. Mukana ei ole ainuttakaan tylsää kohtaa, sillä silloin kun elokuva ei saa katsojaa lumoutumaan maailmankaikkeudesta ja sen outouksista, leffa osuu tunteillaan suoraan maalitauluun. Minä en lähes koskaan itke elokuvien aikana, mutta Interstellar sisältää kolme niin koskettavaa kohtausta, että minullakin tuli tippa linssiin! Ja jos kaksi jälkimmäistä niistä ovat liikuttavia, niin se hetki alkupäässä, kun Cooper hyvästelee tyttärensä ja poikansa, ja jättää maatilansa lähteäkseen avaruuteen pelastamaan ihmiskunnan, on kaikessa sydämenhajottavuudessaan ja traagisuudessaan aivan käsittämättömän upea. Sillä hetkellä elokuva nousee täyskympin tasolle, kun katsojana on täysin mukana Cooperin tunteissa. Samalla haluaisi lähteä huikealle avaruusmatkalle, mutta samalla ei voi olla miettimättä, että Cooperin pitäisi kääntää autonsa ja palata takaisin perheensä luokse. Se on sekä Interstellarin paras kohtaus, että yksi kaikkien aikojen parhaimmista kohtauksista! Filmiä vallitsee yleisestikin lohduton tunnelma, jolloin pienet ilon hetket saavat katsojan taidokkaasti onnelliseksi.

Traagisuuden lisäksi leffaan on myös luotu todella voimakas eeppisyys. Kyseessä on erittäin mahtipontinen elokuva, joka on kuitenkin niin nappiin työstetty, ettei se kertaakaan huku massiivisuuteensa. On upeaa, kuinka elokuvassa näytetään pieniä asioita isolla taustalla, oli se sitten visuaalisesti tai teemallisesti toteutettu. Sen lisäksi, että avaruusalus näyttää planeettojen vieressä todella pieneltä, leffa tuo asian esille myös siten, että melkein mitättömän pieni ihmismäärä lähtee pelastamaan koko suurta ihmiskuntaa. Eeppisyys tuodaan huikeasti esille teknisessä toteutuksessakin, mutta siitä lisää kohta. Ensin on kuitenkin pakko puhua hieman loppuhuipennuksesta, muttei kuitenkaan juonta paljastavasti. Monille leffan finaali on nimittäin todella vaikea kynnys ylittää. Jotkut eivät ymmärrä loppua, kun taas jotkut eivät vain pidä siitä. Ensimmäisellä katselukerralla pidin lopetusta todella kummallisena, enkä oikein tiennyt mitä siitä pitäisi ajatella. Kuitenkin toisella ja tällä katselukerralla huomasin yhä enemmän vihjeitä läpi leffan siihen, että huipennuksesta tulee järkevä. Tai no, järkevä ja järkevä... Interstellar osoittaa usein, ettei maailmankaikkeudessa ole järkevää selitystä kaikelle. On paljon asioita, joita ihmismieli ei kykene ymmärtämään ja joita he ovat valmis paikkaamaan omilla uskomuksillaan. Tämän loppuhuipennus tuo hienosti esille. Sitä ei selitetä, vaikka sille pohditaankin syitä. Mitä useammin filmin katson, sitä enemmän pidän sen huipennuksesta. Se on outo, mutta niin on meitä ympäröivä maailmakin. Ja siitähän Interstellar kertoo.

Oi Christopher Nolan, älä ikinä lopeta elokuvien tekoa! Sinun kaltaistasi ei ole toista tässä maailmassa! Pitipä hänen filmeistään tai ei, se on selvää, että Nolan tullaan muistamaan yhtenä merkittävimpänä ohjaajana koko maailmassa. Hänen tarinankerrontatapansa, tunnelmanluomisensa ja muutenkin elokuvantekotyylinsä on vain niin mieletöntä, ettei kukaan mielestäni pysty samaan. Nolan osaa käsitellä tunnelmaa niin hienosti, etteivät hänen pitkät filminsä tunnu pitkiltä. Hän saa mukaan niin paljon maagisuutta, ettei katselua edes haluaisi lopettaa. Nolan tuo näyttelijöistä parhaat puolet esille, minkä lisäksi hän on kirjoittanut veljensä kanssa loistokkaan tarinan, eikä käsikirjoituksen dialogista heikkoja repliikkejä oikeastaan löydy. Visuaalisesti ja audiollisesti Interstellar on pelkkää upeutta. Filmi on aivan mahtavasti kuvattu ja leikattu. Etenkin jäisellä planeetalla leikkaus eri tilanteista toiseen on erinomaisesti toteutettu. Lavastus- ja puvustustiimit ovat tehneet upeaa työtä avaruusalusten ja hahmojen avaruusasujen kanssa. Visuaaliset efektit ovat puhdasta silmäkarkkia. Pienoismallit ja digitehosteet on yhdistetty toisiinsa täydellisesti. Äänitehosteet ovat myös mahtavat ja on hienoa, että niissä on otettu huomioon se, ettei avaruudessa kuulu ääntä. Nolanin monen aiemman leffan tavoin myös Interstellarin musiikit on säveltänyt Hans Zimmer. Tässä Zimmer tekee aivan mielettömän hyvää työtä. Hänen musiikkinsa lisäävät elokuvan traagisuuden, eeppisyyden ja koskettavuuden tunteita. Etenkin leffateatterissa katsottuna Zimmerin pauhaava musiikki sai ihoni nousemaan kananlihalle useita kertoja.

Yhteenveto: Interstellar on mielettömän upea ja äärimmäisen koskettava tarina ihmiskunnan pelastamisesta ja rakkaudesta. Heti alussa elokuva näyttää maailmanlopun uskottavasti, jolloin katsoja kokee suurempaa halua nähdä nelikon avaruusmatkan onnistuvan. Matkasta ei mahtipontisuutta ja outouksia puutu, ja monet saattavat kokea jotkut tiedejutut liian kummallisina. Elokuva kuitenkin näyttää, että maailmankaikkeus todella on kummallinen paikka, eikä kaikelle voi löytää selitystä. Filmin teemat ovat upeasti luodut, minkä lisäksi se sisältää kolme erittäin liikuttavaa hetkeä. Kohtaus, jossa Cooper jättää lapsensa Maahan ja lähtee kohti tuntematonta, on aivan mielettömän täydellinen. Myös näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia. Matthew McConaughey suoriutuu varsinkin traagisista hetkistä loistavasti. Myös Anne Hathaway tekee loistotyötä, minkä lisäksi on pakko kehua sitä, että Murphin ja Tomin lapsinäyttelijöiksi löydettiin aika samannäköiset henkilöt kuin heidän aikuisvastineensa. Ja tietenkin sitä, että Mackenzie Foy on paras mahdollinen valinta Murphiksi. Tekninen toteutus filmissä on aivan mestarillinen. Efektit, äänet, kuvaus, valaisu ja leikkaus ovat huikeasti toteutetut. Myös puvustus- ja lavastustiimit ovat tehneet taidokasta työtä. Isoin kunnia kuuluu kuitenkin ohjaaja Christopher Nolanille, joka on luonut suoraan sanottuna mestariteoksen. Hän on jälleen kerran pistänyt kaikkensa peliin ja saanut aikaiseksi parhaan mahdollisen lopputuloksen. Ainoa asia, mikä minua häiritsee elokuvassa, on se ettei Cooper vaikuta välittävän pojastaan. Muuten suosittelen Interstellarin näkemistä todella lämpimästi scifielokuvien ystäville, sekä niille jotka pitävät pohdiskelevista, koskettavista, eeppisistä ja yksinkertaisesti erinomaisista elokuvista. Interstellar on todella pitkä, mutta sen katsoo helposti ilman taukoja, sillä se on niin koukuttava. Monet eivät ymmärrä leffan juttuja kunnolla, joten siihen kannattaa todella keskittyä. Kyseessä ei nimittäin ole kovin helppo avaruusleffa. Ja pitäähän se sanoa, että onhan tämä päivänselvästi uusi 2001: A Space Odyssey. Se filmi ei ollut kuitenkaan mielestäni mitä ihmeellisin, vaan paikoitellen todella pitkäveteinen. Samankaltaisuuksia on kuitenkin useita, eivätkä ne jää siihen, että molemmat tapahtuvat avaruudessa. Kumpikin kertoo ihmiskunnasta, minkä lisäksi molemmat päättyvät todella kummallisesti. Lisäksi TARS ja CASE -robotit muistuttavat ulkoisesti hyvin paljon outoja mustia palikoita, joita 2001:ssä esiintyy.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Interstellar, 2014, Warner Bros. Pictures, Paramount Pictures, Legendary Entertainment, Syncopy, Lynda Obst Productions, Government of Alberta, Alberta Media Fund

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti