lauantai 16. joulukuuta 2017

Arvostelu: Pitch Perfect (2012)

PITCH PERFECT (2012)



Ohjaus: Jason Moore
Pääosissa: Anna Kendrick, Anna Camp, Brittany Snow, Rebel Wilson, Skylar Astin, Adam DeVine, Alexis Knapp, Ester Dean, Hana Mae Lee, Ben Platt, Kelley Jakle, Wanetah Walmsley, Shelley Regner, Elizabeth Banks, John Michael Higgins, John Benjamin Hickey, Jinhee Joung ja Christopher Mintz-Plasse
Genre: musiikki, komedia
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 7

Pitch Perfect perustuu Mickey Rapkinin kirjaan "Pitch Perfect: The Quest for Collegiate a Cappella Glory" (2008), joka kertoo oikeista nuorten a cappella -lauluryhmistä. A cappella -laulaminen tarkoittaa sitä, että laulajat muodostavat äänillään myös taustamelodiat, eivätkä ryhmät käytä aitoja soittimia lainkaan. Elokuvaa varten etsittiin nuoria, jotka osaavat sekä näytellä että laulaa, ja heitä valmennettiin a cappella -harjoitusleirillä. Kuvaukset lähtivät käyntiin vuonna 2011 ja Pitch Perfect ilmestyi syksyllä 2012 - Suomessa tosin vasta maaliskuussa 2013. Elokuva oli iso hitti, minkä lisäksi myös kriitikot pitivät siitä. Itse en nähnyt leffaa, kun se ilmestyi elokuvateattereihin. Muistan kyllä nähneeni sen julisteita ja että monet tytöt olivat innoissaan siitä. Filmi vaikuttikin lähinnä tyttöjen jutulta, joten en uskonut, että voisin kokea siitä kovin suurta riemua, enkä katsonut sitä. En katsonut myöskään Pitch Perfect 2:a (2015), kun se ilmestyi. Mutta nykyään kirjoitan arvosteluita, joten katson paljon laajemmin filmejä, ja kun huomasin, että sarjasta on tulossa uusi osa, Pitch Perfect 3 (2017), päätin vihdoin katsoa ja arvostella sarjan edellisetkin osat. Olinkin tyytyväinen, sillä olin pari vuotta aiemmin tallentanut filmin, kun se näytettiin televisiossa. Katsoin Pitch Perfectin tyttöystäväni kanssa, joka oli jo katsonut leffan aiemmin ja yllättävää kyllä, viihdyin sen parissa, vaikkei elokuva erityisen hyvä ollutkaan.

Yliopiston juuri aloittanut Beca liittyy tyttöjen a cappella -ryhmä Belloihin, jotka osallistuvat laulukisaan. Heidän pahin vastuksensa on suosittu poikien ryhmä Särmäsoinnut.

Pääroolissa Becana nähdään Twilighteista (2008-2012) tuttu Anna Kendrick, joka pääsee tämän roolin kautta hienosti yli siitä imagosta, että hän esiintyi joskus Twilightien sivuosassa. Nyt hänen imagonsa on vaihtunut siihen, että hän esiintyy Pitch Perfectien pääosassa, mikä on tietty huima askel parempaan suuntaan. Kendrick ei ole ihmeellinen näyttelijä, mutta hän sopii rooliinsa ja osaa laulaa. Becaa ei opiskelu kiinnosta (eikä oikeastaan a cappella -laulaminenkaan), vaan hän haluaisi toimia DJ:nä ja onkin miksannut omia kappaleitaan. Hahmo on aluksi hieman tympeä yksinäinen susi, mutta leffan aikana hänen täytyy oppia puhaltamaan yhteen hiileen ryhmänsä kanssa.
     A cappella -ryhmä Bellojen jäseniä ovat sen ärsyttävän itserakas johtaja Aubrey (Anna Camp), kiltti Chloe (Brittany Snow), lihavuudestaan vitsiä heittävä Läski-Amy (Rebel Wilson), seksiaddikti Stacie (Alexis Knapp), lesboksi epäilty Cynthia Rose (Ester Dean), hiljainen ja outo Lilly (Hana Mae Lee), sekä Jessica (Kelley Alice Jakle), Ashley (Shelley Regner) ja Denise (Wanetah Walmsley), joille ei ole vaivauduttu luomaan minkäänlaista persoonaa - he näkyvät vain taustalla ja heidän nimensä mainitaan ehkä kerran. Muille hahmoille on luotu tietynlainen persoona, eikä heistä oikeastaan löydy muita puolia. Aluksi minua ärsytti, että Rebel Wilson esittää tässäkin filmissä hahmoa, joka heittää vitsiä ylipainoisuudesta, mutta yllätyin positiivisesti, sillä hän oli jopa hauska useaan otteeseen, toisin kuin yleensä. Nämäkään näyttelijät eivät ole kovin kummoisia, mutta Kendrickin tavoin sopivat rooleihinsa ja ovat ihan taitavia laulajia.
     Elokuvassa nähdään myös Skylar Astin Jesse-nuorukaisena, joka iskee silmänsä Becaan; Adam DeVine poikien a cappella -ryhmä Särmäsointujen ylimielisenä Bumper-johtajana; Ben Platt Jessen nörttinä kämppäkaveri Benjinä, joka tykkää taikatempuista ja Star Warsista (1977-); Jinhee Joung Becan tympeänä kämppiksenä Kimmy Jininä, jonka vitsi vanhenee lähes heti; John Benjamin Hickey Becan opettajaisänä; Elizabeth Banks ja John Michael Higgins a cappella -kisojen juontajina; sekä Superbadista (2007) tuttu Christopher "McLovin" Mintz-Plasse koelaulajien esittelijänä. Nämäkin hahmot ovat aika yksiulotteisia Jesseä lukuunottamatta, mutta silti ihan kelpo valintoja rooleihinsa. Becan ja Jessen välille luotu romanssi on toimiva lisäys, ja heiltä löytyy ihan kivaa kemiaa.

Pitch Perfect on hyvin ennalta-arvattava elokuva. Jos samanlaisia leffoja on nähnyt edes muutaman, voi helposti tietää, miten tarina kulkee eteenpäin ja mihin filmi päättyy. Belloilla ei aluksi mene kovin hyvin, eivätkä he ole suosittuja, joten elokuvan aikana he tietty kasvattavat suosiotaan ja parantavat taitojaan. Ja tietty juuri ennen loppuhuipennusta on tiedossa se dramaattinen hetki, kun positiivisuus katkeaa noin kymmeneksi minuutiksi tai vartiksi. Hahmot pohtivat huonoja tekojaan "surullisen" musiikin soidessa taustalla, eikä kenelläkään tunnu menevän kovin hyvin. Elokuvan a cappella -teema on kuitenkin raikas idea, ja mukana on niin paljon hyvää fiilistä ja energiaa, että filmi onnistuu viihdyttämään lähes koko kestonsa ajan. Pitch Perfect nappaa heti alussa katsojan mukaansa a cappella -versiolla Universal-yhtiön logosta, mistä se siirtyy kisoihin, jotka pistävät katsojan hämmästelemään, onko tällainen laulaminen oikeasti noin suosittua? Elokuva herättää mielenkiinnon ja pitää sitä yllä tarpeeksi taidokkaasti. Laulukohtaukset ovat mainioita tanssikoreografioidensa ansiosta, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole musikaali. Laulut kuuluvat pääasiassa kilpailukohtauksiin ja treeneihin, eikä mukana ole (onneksi) ainuttakaan kohtausta, jossa hahmot tanssisivat ympäri yliopiston kampusta ja hoilaisivat. Elokuvan aikana pääsee nauramaan useasti, vaikka mukana on kehnompiakin vitsejä. Yksi hauskimmista jutuista koko leffassa on mielestäni se, etteivät hahmot kertaakaan käy oppitunneilla, vaikka tarina sijoittuu yliopistoon.

Vaikka leffaan onkin saatu onnistunutta raikkautta mukaan, on sen ennalta-arvattavuus silti ongelma. Elokuva heittää välillä hauskan itseironista vitsiä, mutta yhdessä kohtauksessa sen pilkka osuu omaan nilkkaan. Siinä Beca ja Jesse keskustelevat elokuvista, ja Beca tunnustaa, ettei ole jaksanut katsoa ainuttakaan filmiä loppuun asti, sillä ne ovat hänen mielestään niin ennalta-arvattavan tylsiä. Tämä herättää helposti ajatuksen, että miksi ihmeessä tämä elokuva sitten pitäisi katsoa loppuun asti, kun kyseessä on hyvinkin arvattava tekele? Kliseisyys ei haittaisi niin paljon, jos Pitch Perfect onnistuisi käyttämään kliseitä ovelasti hyödykseen tai jos se osaisi yllättää edes pari kertaa kunnolla. Kumpaakaan ei valitettavasti tapahdu. Se on kuitenkin pakko sanoa, että yksiulotteiset hahmot leffa osaa kääntää edukseen, sillä henkilöitä on niin paljon, että on ihan hyvä, että heillä on todella voimakkaat luonteet, jotta heidät muistaa. Tämän huomaa varsinkin kolmen persoonattoman Bella-ryhmäläisen kohdalla, jotka vajoavat täysin unholaan kaiken aikaa. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin ihan kelpoa viihdettä, joka nostaa hyvän mielen pintaan. Energisyyttä on juuri oikea määrä, eikä tylsiä kohtia ole... jos pakollista melankolisuutta loppupäässä ei lasketa mukaan. Kohderyhmälleen, eli esiteinitytöille Pitch Perfect on varmasti erittäin mainiota viihdettä, mutta olen silti tyytyväinen, sillä pidin siitä enemmän kuin aikoinaan ajattelin. Suurin miinukseni elokuvalle on, että se nosti ilmestyessään kupin liikuttelulaulun, eli "When I'm Gonen" suureen suosioon. Muistan kuinka raivostuttavaa oli vuonna 2013, kun koulun käytävillä ja kauppakeskuksissa monet tytöt kerääntyivät rinkeihin, ja hakkasivat ja liikuttelivat muovikuppeja lattialla.

Leffan ohjauksesta vastaava Jason Moore ei ollut tätä ennen tehnyt ainuttakaan elokuvaa. Tätä ennen hän oli työskennellyt musikaalinäytelmien ja televisiosarjojen parissa. Moorella onkin silmää laulukohtauksien toteutukseen ja hän on saanut luotua mukavan tunnelman. Kay Cannon olisi voinut olla hieman luovempi käsikirjoituksensa kanssa ja tarjota muutamia yllätyksiä mukaan. Elokuva on taidokkaasti kuvattu ja kisakohtaukset ovat tyylikkäästi valaistut. Leikkauksessa on hauskasti hyödynnetty Youtube-tapaa leikata a cappella -videoita niin, että monta hahmoa näkyy eri ruuduilla samanaikaisesti. Elokuvaa varten sävelletyt taustamusiikit eivät ole muistettavat, mutta leffassa käytetyt kappaleet toimivat ja niitä on yhdistelty hyvin.

Yhteenveto: Pitch Perfect on iloisen energinen hyvän mielen elokuva, mikä tuo raikkautta sen ennalta-arvattavuuteen. Jos tällaisia leffoja on nähnyt edes pari, voi tapahtumat arvata alusta loppuun helposti. Kliseitä on paljon ja loppupäähän on ollut pakko tunkea tylsä "surullinen" osio. Hahmot ovat yksiulotteisia, mutta sen elokuva saa toimimaan, sillä hahmoja on niin paljon, että vain voimakkaiden piirteiden avulla heidät voi muistaa. Näyttelijät eivät ole ihmeellisiä, mutta sopivat rooleihinsa ja osaavat laulaa. Rebel Wilson pääsi yllättämään minut sillä, ettei hän ollutkaan ärsyttävä. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta kyseessä on hyvin viihdyttävä teos, jota katsoo oikein mielellään. Jos se olisi tarjonnut edes jonkun yllättävän juonikäänteen tai erityisen roolisuorituksen, antaisin filmille yhden pisteen enemmän. Kuitenkin jo nyt pidin teoksesta enemmän kuin etukäteen luulin. Pitch Perfect on selvästi tytöille suunnattu elokuva ja etenkin esiteinit pitävät tästä varmasti. Vanhemmat saattavat nauraa joillekin jutuille, mutta heidät tämä jättää luultavasti kylmäksi. Huonointa elokuvassa oli sen takia suosioon noussut kuppilaulu, ja parasta oli se, että filmi sai minut ensimmäistä kertaa oikeasti kiinnostumaan sarjasta ja aloin jopa odottamaan jatko-osien näkemistä!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pitch Perfect, 2012, Brownstone Productions, Gold Circle Films

1 kommentti: