maanantai 15. tammikuuta 2018

Arvostelu: Darkest Hour / Synkin hetki (2017)

DARKEST HOUR (2017)

SYNKIN HETKI



Ohjaus: Joe Wright
Pääosissa: Gary Oldman, Lily James, Kristin Scott Thomas, Ben Mendelsohn, Ronald Pickup, Stephen Dillane ja Samuel West
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 12

Darkest Hour, eli suomalaisittain Synkin hetki perustuu tositapahtumiin Winston Churchillin ajasta Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerinä toisessa maailmansodassa. Elokuvan teko lähti käyntiin alkuvuodesta 2015, kun Working Title Films hankki Anthony McCarten käsikirjoituksen aiheesta. Vuoden 2016 alussa ohjaajaksi valittiin Joe Wright ja pääosaan Winston Churchilliksi roolitettiin Gary Oldman. Saman vuoden lopussa alkoivat kuvaukset ja Darkest Hour sai ensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlissa Yhdysvalloissa. Sen jälkeen sitä on näytetty eri tapahtumissa, mutta Suomeen se saapuu vasta tammikuussa. Elokuva on saanut erittäin positiivisia arvioita ja kun kuulin, että monet uskoivat Gary Oldmanin vihdoin saavan Parhaan miespääosan Oscar-palkinnon, kiinnostuin filmistä paljon. Aluksi ajattelin katsovani sen vasta vuokralta, kun pääsen armeijasta, mutta lopulta lehdistönäytöstä edeltävänä iltana päätin mennä katsomaan sen sittenkin jo nyt. Hyvä niin, sillä kyseessä on aivan mahtava elokuva!

Natsien vallatessa Euroopan valtioita, Yhdistynyt kuningaskunta valitsee uudeksi pääministerikseen Winston Churchillin. Samalla kun Churchill yrittää keksiä keinon pitää natsit loitolla Briteistä, hänen täytyy todistaa pätevyytensä niin kuninkaalle kuin kansalaisillekin.

Kyllä Gary Oldman voisi minun puolestani vihdoin napata sen Oscar-pystin, sillä hänen roolityönsä Winston Churchillinä on aivan mielettömän upea! Oldman ei vain näyttele roolia, vaan hän muuttuu hahmoksi aivan täysin ja häntä on suuri ilo katsoa läpi leffan. Hän jättää tietysti muut näyttelijät täysin varjoonsa ja välillä näyttää hyvin paljon siltä, että muut näyttelijät ihailevat Oldmanin lahjoja. Varsinkin kohtauksissa, joissa Churchill pitää puhetta, Oldmanin työtä ei edes voi muuta kuin ihailla. Oldman tekee myös kiehtovaksi sen, kun hän pohdiskelee, miten sota voisi kääntyä Brittien eduksi. Itse herra Churchill ei ole aina mitä mukavimmasta päästä, mutta hänestä löytyy silti huumoripuoltakin. Hänellä on vahvat mielipiteet sotaan liittyvistä asioista, mikä aiheuttaa monissa ärsyyntyneisyyttä. Oldman on myös maskeerattu todella taidokkaasti, jolloin näyttelijää on vaikeampi tunnistaa ja hän tuntuu muuttuvan enemmän ja enemmän hahmoksi.
     Muita tärkeitä hahmoja elokuvassa ovat Churchillin kirjuri Elizabeth Layton (Baby Driverista - 2017 - tuttu Lily "Debora" James), joka on herkkä, mutta josta löytyy rohkeutta työskennellä Churchillin kanssa; entinen pääministeri Neville Chamberlain (Ronald Pickup), joka yhdessä lordi Halifaxin (Stephen Dillane) kanssa yrittää miettiä, kuinka Churchillin saisi syrjäytettyä; Britannian kuningas Yrjö VI (Ben Mendelsohn), joka ei oikein tule toimeen Churchillin kanssa; sekä Churchillia tukeva sir Anthony (Samuel West), jonka merkitys jää kuitenkin aika vähäiseksi. Lily James on erittäin oivallinen valinta neiti Laytoniksi, joka vaikuttaa pelkäävän ja kunnioittavan Churchillia samanaikaisesti, ja hänestä näkyy, kuinka hän kerää kaiken aikaa rohkeutta puhuakseen hänelle. Ben Mendelsohnista löytyy sopivaa arvokkuutta kuninkaan rooliin, mutta hän ei tunnu oikein tuovan rooliin mitään, vaan näyttelee samalla lailla aika kylmästi kuin Rogue One: A Star Wars Storyssa (2016), jossa hän esitti pääpahista.

Ennen elokuvan näkemistä jännitin, mitä jos filmi olisikin mielestäni jokseenkin pitkäveteinen, sillä niin historiallisissa draamoissa tuppaa usein käymään. Gary Oldmanin roolisuoritus ei sinänsä tullut yllätyksenä, sillä tiesin jo etukäteen hänen olevan hieno näyttelijä. Eniten yllätyinkin siitä, kuinka mukaansatempaava elokuva Darkest Hour onkaan. Ensimmäisen kerran kun mietin, kauankohan leffaa on kulunut, se oli jo ohittanut puolen välin. Leffan rakenne ja rytmitys toimivat niin hyvin, ettei filmiä katsoessa käy aika pitkäksi. Elokuvaa voisi tavallaan kutsua sotaelokuvaksi, sillä tämähän tapahtuu toisen maailmansodan aikana. Sodan tunne on äärimmäisen vahvasti läsnä alusta alkaen ja elokuvassa pohditaankin, miten sodan voisi voittaa? Silti itse sotimista ei filmissä näytetä lähes ollenkaan. Mukana on muutama lyhyt hetki, joissa näytetään rintamaa, mutta muuten tapahtumat sijoittuvat Englantiin.

Darkest Hourin kiehtovuus syntyy loistavasti luodusta tunnelmasta. Vaikka sodan uhka on vahvasti läsnä, on siinä yllättävän paljon huumoriakin mukana. Etenkin ensimmäisen puoliskon aikana elokuva on jopa todella viihdyttävä. Se ei kuitenkaan muutu miksikään hömpäksi, vaan pitää realistisen tasonsa yllä. Paikoitellen tunnelma nousee pienesti liian mahtipontiseksi, mutta eipä se erityisemmin häiritse. Tunnelmaa luo hienosti myös filmin upea tyylikkyys. Ajankuva on luotu äärimmäisen näyttävästi kaikin puolin. Elokuva saa katsojan kiinnittämään huomiota pieniin yksityiskohtiin, sillä puvustus ja lavasteet ovat niin taidokkaasti toteutetut. Yksittäiset kohtaukset ovat tarkkaan mietittyjä, eikä yksikään niistä tunnu ylimääräiseltä. Jotkut kohtaukset ovat hieman heikompia kuin toiset, mutta mukaan mahtuu jopa täydellisyyttä hipovia hetkiä. Loppujen lopuksi parasta Darkest Hourissa on kuitenkin Gary Oldman. Yhdessä kohtaa Churchillille sanotaan, että ihmiset pelkäävät häntä, sillä koskaan ei voi tietää, mitä hän tekee tai sanoo. Se juuri tekee leffasta niin vauhdikkaalta tuntuvan, koska katsojana ei malta odottaa näkevänsä, mitä Churchill seuraavaksi tekee. Oldman on niin huikea, että häntä katsoisi paljon kauemminkin, joten on jopa hieman sääli, kun huomaa filmin päättyneen. Vähän päälle kaksituntinen kesto ei tuntunut yllättävää kyllä missään.

Elokuvasta löytyy kuitenkin jotain, mikä vaivasi minua sitä katsoessa. Filmissä on pitkä osio, joka käsittelee Dunkerquen kaupungin evakuointia. Itsessään tämä tapahtuma esitettiin jo aiemmin vuonna 2017 mielettömän huikeassa Dunkirk-elokuvassa, joten suurta jännitystä osiosta ei löydy, jos sen filmin on katsonut. Dunkerqueta käsittelevissä kohtauksissa huomasinkin usein miettiväni Dunkirkia ja unohdin välillä täysin katsovani jotain muuta. Darkest Houria katsoessani mietin, ettei voi olla hyvä merkki, jos elokuva saa minut toivomaan, että katsoisinkin jotain toista leffaa, mutta mitä enemmän mietin asiaa jälkikäteen, sitä voimakkaammin tulin siihen tulokseen, ettei asia luultavasti häiritse minua toisella katselukerralla. Tavallaan elokuva myös toimii erinomaisena esittelynä vuoden 2017 parhaalle elokuvalle, joten mikäs siinä. Leffan lopetuskin häiritsi minua hieman, sillä se tuntui vain pohjustavan tulevia tapahtumia, mutta senkin kohdalla kävi niin, että tunteja elokuvan näkemisen jälkeen mietin vain, kuinka vaikuttavasti lopetus oli tehty. Kirjoitan arvostelua päivä sen jälkeen, kun näin Darkest Hourin ja nyt mietin pelkästään, että olihan se upea filmi.

Leffan ohjauksesta vastaa Joe Wright, mikä aluksi hieman säikäytti minut. Wrightin edellinen ohjaustyö oli nimittäin surkea Pan (2015), joten pelkäsin, että hän epäonnistuisi tässäkin. Darkest Hour sai minut kuitenkin hämmästelemään, miten ihmeessä hän epäonnistui niin pahasti Panin kanssa ja sai minut kiinnostumaan hänen muista elokuvistaan, kuten Pride & Prejudice (2005), Atonement (2007) ja Hanna (2011). Wright on luonut erittäin toimivan tunnelman, ja Anthony McCarten on tehnyt loistotyötä käsikirjoituksen kanssa. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, kuten myös leikattu. Visuaalisuudessa pidin hienon lavastuksen ja puvustuksen lisäksi erittäin paljon siitä, miten kuvia on välillä rajattu eri tavoin. Parissakin kohtaa kuva on rajattu huoneen muotoiseksi, jolloin sitä ympäröi pimeys. Pidin myös todella paljon päivämääristä, jotka ilmestyivät isoina ruudulle aina välillä. Äänimaailma on erinomainen, minkä lisäksi Dario Marianellin säveltämät musiikit ovat yllättävän loistavat.

Yhteenveto: Darkest Hour on yllättävän upea elokuva, jossa Gary Oldman tekee aivan huikean roolityön Winston Churchillinä. Toivon todella, että Oldman nappaisi tämän elokuvan kautta vihdoin Oscar-palkinnon, sillä hän kyllä ansaitsee sen! Ilman häntä leffa ei varmasti toimisi yhtä hyvin, vaikka siitä löytyykin paljon hienoja asioita, jotka eivät liity häneen lainkaan. Filmin ajankuva on upeasti toteutettu aina lavastuksesta puvustukseen asti. Tekninen toteutus on muutenkin tyylikästä rajattujen kuvien ja isojen päivämäärien takia. Elokuvan tunnelma on erinomaisesti luotu ja historialliseksi draamaksi kyseessä on yllättävän viihdyttävä teos huumorinsa ja jännityksensä puolesta. Mahtipontisuutta löytyy, etenkin kun Churchill pitää puheita, mutta mukana on myös todella mainioita ja vangitsevia pienempiä hetkiä. Sodan tunne on vahvasti läsnä, vaikkei itse sotimista oikeastaan edes näytetä. Elokuvan loppukohtaus tuntuu hieman liikaa pohjustavan tulevia tapahtumia, mutta muuten ohjaaja Joe Wright on onnistunut loistokkaasti ja tehnyt yhden vuoden 2017 parhaista elokuvista! Suosittelenkin Darkest Houria kaikille historiallisista draamoista pitäville. Mielestäni tätä pitäisi näyttää kouluissa historian tunneilla jo pelkästään Oldmanin suorituksen vuoksi. Vaikkei aihe itsessään kiinnostaisi kovin paljon, suosittelen katsomaan elokuvan Oldmanin takia, sillä parempaa roolityötä vuodelta 2017 saa kyllä hakea!




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Darkest Hour, 2017, Working Title Films

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti