maanantai 12. maaliskuuta 2018

Arvostelu: Lady Bird (2017)

LADY BIRD (2017)



Ohjaus: Greta Gerwig
Pääosissa: Saoirse Ronan, Laurie Metcalf, Beanie Feldstein, Lucas Hedges, Tracy Letts, Timothée Chalamet, Stephen McKinley Henderson, Lois Smith, Jordan Rodriguez, Marielle Scott, Odeya Rush ja John Karna
Genre: draama, komedia, romantiikka
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 12

Näyttelijä-käsikirjoittaja-ohjaaja Greta Gerwig keksi idean Lady Birdiin vuosia sitten. Vuosien varrella hän ehti kirjoittaa siitä monta erilaista käsikirjoitusta - yhden jopa yli 350 sivuisen tekstin, joka kulki nimellä "Mothers and Daughters". 2015 Gerwig sai rahoituksen IAC Filmsiltä ja alkoi kunnolla työstämään elokuvaa. Kuvaukset alkoivat loppukesästä 2016 ja Lady Bird sai ensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla syyskuussa 2017. Sen jälkeen sitä on näytetty useissa filmitapahtumissa, kunnes se sai laajan teatterilevityksen talvella 2018. Leffa on saanut paljon positiivista palautetta ja se oli ehdolla mm. neljästä Golden Globe -palkinnosta, joista se voitti kaksi (paras elokuva - musikaali tai komedia, ja paras naispääosa - musikaali tai komedia). Itse kiinnostuin filmistä, kun se alkoi saamaan näitä ehdokkuuksia ja kun huomasin, keitä siinä oli näyttelemässä. Kun se sai viisi Oscar-ehdokkuutta, aloin jännittämään, ehtisinkö nähdä sitä ennen Oscar-gaalaa, sillä sen Suomen ensi-illaksi oli ilmoitettu vasta huhtikuu. Onneksi sille järjestettiin kuitenkin lehdistönäytös pari viikkoa ennen gaalaa, jolloin pääsin katsomaan sen.

Sacramentolainen Christine "Lady Bird" McPherson unelmoi opiskelevansa jossain New Yorkin taidecollegessa. Hänen äitinsä ei kuitenkaan innostu ajatuksesta, joten Lady Birdin täytyy itse keksiä keinot haaveen toteuttamiseksi.

Pääroolissa Christinenä, eli Lady Birdinä nähdään ihastuttava Saoirse Ronan, joka tekee parhaan roolisuorituksen, mitä olen häneltä nähnyt, eikä ole mikään ihme, että hän on toistamiseen ehdolla parhaan naispääosan Oscar-palkinnosta. Siihen kun laskee vielä päälle naissivuosaehdokkuuden leffasta Atonement (2007), voi helposti sanoa, että kyseessä on yksi lahjakkaimmista nuorista aikuisnäyttelijöistä tällä hetkellä. Ronan tuo äärimmäisen paljon sydäntä ja sielua hahmoonsa, ja antaa vain mennä, jolloin häntä on kaiken aikaa suuri ilo katsella. Lady Bird on todella päättäväinen persoona, joka tekee asiat kuten itse haluaa, mikä valitettavasti välillä tarkoittaa sitä, ettei hän mieti tarpeeksi päätöksiensä seurauksia muihin ihmisiin. Ronanin ilmeistä voi heti päätellä, jos hahmo saa jonkin oivalluksen ja katsoja haluaa heti tietää, mitä Lady Bird tekee seuraavaksi.
     Oscar-ehdolla on myös Lady Birdin Marion-äitiä näyttelevä Laurie Metcalf, joka on myös erinomainen roolissaan. Hänellä ja Lady Birdillä ei ole mitä helpoin äiti-tytär-suhde, mikä tekee filmistä paikoitellen hieman traagisen. Heidän suhteensa on kuitenkin saatu tuntumaan todella aidolta, minkä takia kaksikon kohtaukset toimivat erittäin hyvin. Marion on jatkuvasti stressaantunut, minkä Metcalf tuo hienosti esille, jolloin katsoja ymmärtää, miksi hän suuttuu niin helposti tyttärelleen. Lady Birdin Larry-isää taas esittää Tracy Letts, joka on kyllä hyvä, muttei tee mitään erityisempää vaikutusta. Marionilla ja Larrylla on myös aikuinen poika nimeltä Miguel (Jordan Rodriguez), joka on ihan hauska hahmo, mutta johon filmi ei oikeastaan koskaan keskity.
     Päähenkilön high school -elämästä kun tarina kerran kertoo, ovat monet leffan hahmoista tietty nuoria kuten Lady Bird itse. Lady Birdin paras ystävä Julie (Beanie Feldstein) on varsinainen ilopilleri. Danny (mainio Lucas Hedges) on luokan nuorukainen, johon Lady Bird iskee silmänsä ja Greg (Netflixin "Scream"-sarjasta, 2015-, minulle tuttu John Karna) on hänen kaverinsa. Väliinpitämättömältä angstiteiniltä vaikuttava Kyle (Timothée Chalamet) soittaa yhtyeessä ja Jenna (Odeya Rush) on se rikkaan perheen tyttö, jota Lady Bird ja Julie samaan aikaan halveksuvat ja ihailevat. Feldsteinin ja Ronanin väliltä löytyy oivallista kemiaa, jolloin heidän ystävyytensä tuntuu todelliselta. Hedges taas jatkaa tutulla hyvällä tyylillään ja Rush on mainio valinta rikkaan neidon rooliin. Valitettavasti Call Me by Your Namessa (2017) minut lahjoillaan häikäissyt Chalamet tekee todella tylsän roolityön tässä. Hänen hahmonsa on pienessä osassa ja tiedän ettei angstiteini välttämättä tarjoa paljoa esitettävää, mutta silti Call Me by Your Namen jälkeen tällainen roolityö Chalametilta on suuri pettymys. Tämä ei todellakaan ole hänen filminsä.
     Elokuvassa nähdään myös Lois Smith Lady Birdin uskonnollisen kirkon nunnarehtorina Sarah Joanina, Stephen McKinley Henderson näytelmäkerhon vetäjänä isä Leviatchina, sekä Marielle Scott Miguel-veljen tyttöystävänä Shellynä.

Väärän tekijän käsissä Lady Bird olisi vain yksi geneerinen romanttinen hömppäkomedia muiden joukossa, joita teinitytöt tykkäävät katsella. Toki tästä löytyy romantiikkaa ja komediaa, mutta oikeissa käsissä, Greta Gerwigin käsissä, siihen syntyy raikkautta ja jotain paljon enemmän. Jotain millä pääsee Oscar-ehdokkaaksi. Kyseessä on voimakas kuvaus erään henkilön nuoruudesta ja miten hän kasvaa ihmisenä, mikä on tietty tärkeää tällaisessa elokuvassa. Leffa kertoo taidokkaasti kokonaisen opiskeluvuoden tapahtumat puolessatoista tunnissa ilman, että se tuntuu koskaan kiirehtivän. Filmi pystyy yllättävänkin hyvin kertomaan tarinansa niin lyhyessä ajassa. Pidempänä se saattaisi muuttua tylsäksi, joten voi olla että näin yllättävän lyhyenä tarina kulkee kaikkein sujuvimmin. Tarinankerronnan sujuvuus on myös yllättävää, sillä väärin toteutettuna leffa tuntuisi liian episodimaiselta, jolloin näytetään yksi Lady Birdin päähänpisto ja mitä siitä tapahtuu, ja kun se on päättynyt, siirrytään seuraavaan. Näin elokuva kyllä kulkee eteenpäin, mutta se tapahtuu luontevammin kuin se voisi jonkun toisen ohjaajan käsissä tapahtua. Tarina pitää katsojan mielenkiinnon yllä taidokkaasti, mikä johtuu hienon näyttelemisen ja hyvien hahmojen lisäksi oivallisesta tunnelmasta.

Silti Lady Bird ei valitettavasti kyennyt täysin koskettamaan minua, eikä se saanut minua erityisemmin tuntemaan mitään hahmoja kohtaan, mutta se onnistui silti esimerkiksi naurattamaan. Kyseessä ei ole mikään hulvaton teos, vaan vitsit ovat lähinnä nokkelaa sanailua tai ihan hassuja hetkiä, mutta ne toimivat tarpeeksi hyvin. Parissa kohtaa naurahdin ihan ääneen, mutta usein pääasiassa hymähtelin tyytyväisenä. Huumorin ja leffan mukavan ilmapiirin vuoksi Lady Birdiä on erittäin miellyttävää katsella. Traagisuutta tarinaan taas tuodaan Lady Birdin epäonnella poikien ja ystävien kanssa, sekä hänen rikkinäisillä väleillään hänen äitinsä kanssa. Äiti-tytär-suhde onkin filmin hieno kantava voima, joka viedään lopussa upeaan, mutta tavallaan hienovaraiseen huipennukseen. Ainoa kunnon ongelmani elokuvan kanssa on se, että yhdessä kohtaa mukaan tuodaan merkittävältä vaikuttava juonikuvio, jossa eräälle hahmolle kerrotaan ikäviä uutisia. Mutta sitten koko juttu ja hahmo unohdetaan täysin, eikä tähän palata enää lainkaan, jolloin ihmettelin suuresti, miksi koko sivujuoni oli alunperin täytynyt kirjoittaa mukaan? Enkä voinut olla miettimättä The Roomin (2003) tiettyä samanlaista hetkeä, joka ei johda yhtään mihinkään. Siinä hahmo ei tosin katoa loppuleffan ajaksi... Joka tapauksessa Lady Bird on kuitenkin erittäin mainio ja ilahduttava teos, jonka katsoo erittäin mieluusti uudelleenkin!

Greta Gerwig on todella tehnyt hyvää työtä ohjauksen kanssa, minkä lisäksi hän on tosiaan myös käsikirjoittanut filmin ja onnistuu tuomaan aluksi liian nähdyltä tarinalta kuulostavaan juttuun raikkautta mukaan. Gerwig on myös onnistunut saamaan monet tällaiselle tarinalle perinteikkäät jutut vaikuttamaan tuoreilta, jolloin kliseitä ei huomaa, jos niitä ei ala oikein kunnolla miettimään. Dialogi on erinomaista ja luontevaa läpi leffan. Lady Bird on myös hyvin kuvattu elokuva. Se on muutenkin visuaalisesti tyylikäs teos hyvin mietityn värimaailmansa ansiosta. Leikkaus on sujuvaa läpi leffan, mutta aiemmin mainitsemaani ongelmaa olisi voinut miettiä tarkemmin, vaikka se olisi tosin pitänyt huomata jo käsikirjoitusvaiheessa. Ääniefektit eivät erityisemmin korostu, mutta säveltäjä Jon Brionin musiikit tuovat mukaan oivallista lisätunnelmointia.

Yhteenveto: Lady Bird on erittäin mainio kasvutarina, jossa Saoirse Ronan pääsee jälleen vakuuttamaan lahjoillaan. Hän on loistovalinta päärooliin, minkä lisäksi muutkin näyttelijät tekevät hyvää työtä, etenkin Laurie Metcalf Lady Birdin äitinä, Beanie Feldstein Lady Birdin parhaana ystävänä ja Lucas Hedges Lady Birdin ihastuksen kohteena. Vain Timothée Chalamet jättää pahasti kylmäksi laiskan roolisuorituksensa takia. Ohjaaja-käsikirjoittaja Greta Gerwig on muokannut hyvin perinteikkäältä kuulostavan kasvukertomuksen tuntumaan tuoreelta, jolloin se onnistuu yllättämään ilahduttavasti useaan otteeseen, vaikka kliseitäkin löytyy. Tarina kulkee muuten erittäin sujuvasti eteenpäin, mutta yhdessä kohtaa esitellään täysin turha juonikuvio, mikä ei johda yhtään mihinkään ja mikä on heikointa koko leffassa. Mutta toisaalta ketä se kiinnostaa enää filmin lopussa, mikä on erinomaisesti toteutettu. Jos filmi nappaisi minut paremmin mukaansa ja saisi minut oikeasti tuntemaan asioita leffaa katsoessani, saattaisi se saada yhden pisteen enemmän. Jo tällaisenaan kyseessä on kuitenkin todella hyvä elokuva, jonka katsomista voin suositella oikeastaan kenelle tahansa. Nuoret voivat helposti samaistua siihen, minkä lisäksi vanhempien kannattaa vilkaista Lady Bird sen voimakkaan äiti-tytär-suhteen takia, jos vaikka näkisivät lapsensa uudessa valossa - tai tietty toisinpäin kun nuoret katsovat.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Lady Bird, 2017, Scott Rudin Productions, Entertainment 360, IAC Films

1 kommentti:

  1. Loved it but I was expecting a comedy. It was not comedic.I gave it 5 stars because it was an excellent film, albeit painful. Maybe one would have had to be in this type of mother-daughter relationship, be a bit of an outcast w/a best friend-outcast, and have lived circa that time period to have understood the emotional jarring it gave me. *However*, that's said, I understand why the critics loved it: The actors were well cast, the Directing was excellent, the writing/script - phenomenal . It was an excellently performed drama but not even close to a comedy. Although it did have some comedic moments, it was her warm and loving, very cool, dad and their close relationship which saved the movie from being a complete cry-fest, for me.
    vexmovies
    yidio

    VastaaPoista