sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Arvostelu: Mudbound (2017)

MUDBOUND (2017)



Ohjaus: Dee Rees
Pääosissa: Carey Mulligan, Jason Mitchell, Garrett Hedlund, Jason Clarke, Mary J. Blige, Rob Morgan, Jonathan Banks ja Kennedy Derosin
Genre: draama
Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia
Ikäraja: 16

Mudbound perustuu Hillary Jordanin samannimiseen kirjaan vuodelta 2008. Kirjan filmatisoinnista ilmoitettiin alkuvuodesta 2016, kun sitä alettiin tosissaan toteuttamaan. Samana kesänä kuvaukset alkoivat ja lopulta Mudbound sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2017. Sen jälkeen filmiä on esitetty erilaisissa elokuvatapahtumissa, kunnes se julkaistiin kaikkien saataville Netflixin suoratoistopalveluun. Itseltäni leffa meni täysin ohi, kun se ilmestyi ja kuulinkin siitä vasta tänä vuonna, kun se sai neljä Oscar-ehdokkuutta (paras naissivuosa, paras sovitettu käsikirjoitus, paras alkuperäislaulu ja paras kuvaus). Aloin heti tutkimaan, milloin leffa saapuisi Suomeen ja yllätyinkin iloisesti, kun sain tietää, että se on ollut nähtävissä Netflixissä jo useamman kuukauden ajan. Vaikken yleensä arvostele suoraan Netflixissä julkaistuja teoksia, päätin tämän kohdalla tehdä poikkeuksen sen Oscar-ehdokkuuksien takia. Katsoin Mudboundin viikkoa ennen Oscar-gaalaa, mikä teki siitä 32. ehdokasleffan, jonka tämän vuoden ehdokkaista olen nähnyt.

Tarina kahdesta perheestä; tummaihoisista Jacksoneista ja valkoihoisista McAllaneista, jotka asuvat vierekkäisillä maatiloilla, ja perheiden nuorista miehistä, jotka palaavat kotiinsa toisesta maailmansodasta ja totuttelevat rasismin täyteiseen elämään samalla, kun he yrittävät toipua sodan aiheuttamista traumoista.

Carey Mulligan näyttelee Laura McAllania, joka ainakin ensimmäisen tunnin ajan vaikuttaisi olevan tarinan päähenkilö. Aluksi hän nimittäin kertoo elämästään ja kuinka päätyi yhteen Henry McAllanin (Jason Clarke) kanssa. Pariskunta sai lapsia (Elizabeth Windley ja Piper Blair) ja he muuttivat maatilalle asumaan. Mulligan näyttelee erinomaisesti kaupunkielämään tottunutta naista, joka rakastuneena kulkee miehensä perässä siihen asti, että tajuaa, ettei hänen elämänsä mennytkään niin kuin hän ajatteli, vaan hän on joutunut umpikujaan. Clarke taas suoriutuu oivallisesti Henryn roolista, joka ei vaikuta ajattelevan erityisemmin muita ihmisiä, mikä tekee hänen vaimostaan onnettomamman. Koska Henry ei kykene huomaamaan Lauran surua, katsojana on vaikea välittää hänestä lainkaan. Lauran ja Henryn mukana maatilalle muuttaa myös Henryn leskeksi jäänyt isä (Jonathan Banks), joka on ihan kauhea rasisti. Banks hoitaa homman täydellisesti, jolloin katsojana suorastaan vihaa isähahmoa. On aivan kauheaa nähdä, miten hän katsoo Jacksonien perhettä ja kuinka hän puhuu heistä.
     Jacksonin perheeseen taas kuuluvat mukava isä Hap (Rob Morgan), huolehtiva äiti Florence (Oscar-ehdokkuuden roolityöstään saanut Mary J. Blige), pojat Ruel (Joshua J. Williams) ja Marlon (Frankie Smith), sekä tytär Lilly May (Kennedy Derosin), joka haaveilee tekevänsä aikuisena jotain isoa. Lilly May saa selvästi enemmän persoonallisuutta kuin Ruel ja Marlon, joista ei oikeastaan kerrota mitään. Hap sen sijaan on esillä paljon ja Morgan on erittäin mainio näytellessään rehtiä miestä, joka tekee mitä vain perheensä eteen, vaikka se tarkoittaisikin työskentelyä rasisteille. Blige on myös hyvä osassaan ja katsojana pystyy hyvin nopeasti tuntemaan paljon Jacksonin perhettä kohtaan.
     Vaikka aluksi leffan päähenkilö vaikuttaa olevan Laura, noin puolessa välissä se tuntuukin kertovan Hapin ja Florencen vanhimmasta pojasta Ronsel Jacksonista (Jason Mitchell) ja Henryn veljestä Jamie McAllanista (Garrett Hedlund), jotka palaavat kotiin toisesta maailmansodasta. On erittäin mielenkiintoista seurata, kuinka sota on vaikuttanut molempiin hahmoihin ja millaista heidän kotielämään totuttelu on. Mitchell on hyvä valinta Ronseliksi ja hän tekee hahmosta helposti pidettävän. Hedlund taas tuo surua Jamie-hahmoonsa ja katsojana voi ymmärtää täysin, miksi Jamiesta on tullut sellainen kuin on. Kun sodasta palanneet persoonat ovat näin kiehtovia, on suuri harmi, ettei heidän sota-ajastaan näytetä ensimmäisen puoliskon aikana kuin todella lyhyitä pätkiä.

Mudbound ei ole hilpeä filmi, ei sitten millään. Pari iloisempaa kohtaa nostivat hymyn huulilleni ja pari vitsinheittoa naurattivat pienesti, mutta muuten kyseessä on erittäin karu elokuva. Joillekin voi tuottaa vaikeuksia katsoa leffa loppuun, mutta omasta mielestäni Mudbound on jopa vangitseva teos, vaikka ensimmäisen tunnin aikana olinkin hieman hämilläni, mikä leffan juoni oikein on? Elokuvan ensimmäinen tunti nimittäin esittelee McAllanin ja Jacksonin perheet, ja näyttää, miten perheiden elämät linkittyvät toisiinsa. Mutta siinä ei tunnu olevan tarinaa. Ensimmäisen puoliskon aikana en kyennyt sanomaan filmille muuta juonta kuin että se näyttää näiden hahmojen elämää. No mutta tottakai se näyttää näiden hahmojen elämää, sitähän elokuvat yleensä tekevät! Harry Potteritkin kertovat Harry Potterin ja kumppaneiden elämästä, mutta jokaisesta sen leffasarjan osasta voi helposti kertoa selkeämmänkin juonen. Mudboundin juoni tuntuu alkavan vasta puolessa välissä elokuvaa, kun Ronsel ja Jamie palaavat sodasta. Vasta siinä kohtaa filmi tuntuu kertovan jotain selkeää tarinaa, eikä näytä vain kahden perheen elämää.

Toinen puolisko onkin siinä mielessä kiinnostavampi kuin ensimmäinen, eikä se vaihda kertojaansa vähän väliä. Ensimmäisen tunnin ongelmana on nimittäin myös se, että se ei vaikuta tietävän, kuka sen päähenkilö on; kenestä se kertoo? Siinä pohjustetaan Ronselin ja Jamien perheitä, jotta katsoja tietää tasan tarkkaan, millaisiin oloihin miehet palaavat. Mutta kun he palaavat, leffa unohtaa usein muut perheenjäsenet ja keskittyy lähinnä kaksikkoon. Ja vaikka katsojana seuraa kiinnostuneena kaksikkoa, on tosiaan harmi, ettei ensimmäisen puoliskon aikana nähdä lähes lainkaan, kun he ovat sodassa, mikä auttaisi katsojaa ymmärtämään entistä paremmin, millaisia kauheuksia he ovat joutuneet kokemaan. Tarinankerronta on siis hyvin epätasapainoista läpi leffan ja paikoitellen tuntuu siltä, että Mudbound olisi saavuttanut potentiaalinsa paremmin televisiosarjana, jossa on enemmän aikaa näyttää useampia hahmoja. Silti, jostain kumman syystä, hahmosta toiseen oudosti hyppivä kerronta ei häirinnyt minua niin paljon kuin voisi luulla. Pidin Mudboundia itse asiassa todella hyvänä elokuvana!

Heikkouksistaan huolimatta elokuvan tunnelma on erinomaisesti luotu ja katsojana pääsee hyvin filmin maailmaan mukaan. Ensimmäisen tunnin "juonettomuus" tavallaan auttaa katsojaa tutustumaan hahmoihin hyvin. Alkupuoliskon parasta antia onkin nähdä, kuinka kaksi hyvin erilaista perhettä ovat niin linkitettyjä toisiinsa. On erikoisen vangitsevaa seurata, miten karut oltavat Jacksoneilla on ja miten McAllanit käyttävät heitä. Pidän erittäin paljon siitä, kuinka ahdistava henki leffaan on luotu ja kuinka se ei päästä katsojaansa helpolla. Mudbound on hyvin raskas teos, mutta silti se tuntuu olevan nopeasti ohi. Ennen leffaa pelkäsin yli kaksituntisen draamaleffan käyvän pitkäveteiseksi, mutten kertaakaan tylsistynyt sen aikana. Sen lisäksi elokuva onnistuu loppupäässä yllättämään niin vaikuttavasti, että leffan päätyttyä kesti kyllä hetki, ennen kuin sain sen nostaman raskauden pois mielestäni. Elokuvan erinomainen lopetus yhdistää hienosti sen epätasapainoisen aloituksen ja sai minut antamaan hieman anteeksi kummalliselle tarinankerronnalle, vaikkakin täytyy sanoa, että olisihan tämä parempi teos selkeämmän käsikirjoituksen kanssa.

Elokuvan on ohjannut Dee Rees, joka on tehnyt erinomaista työtä tunnelman luomisessa ja hän on myös saanut näyttelijöistä irti parhaat roolisuoritukset. Onkin siis harmi, että hänen ja Virgil Williamsin työstämä käsikirjoitus on hieman epätasapainoinen. Keskustelukohtaukset he ovat kuitenkin osanneet kirjoittaa kiinnostaviksi. Ja vaikka leffan kertoja vaihtuu jatkuvasti, on jokaiselle kertojalle kirjoitettu upeita puheita, mitkä avaavat enemmän tarinaa ja hahmoja. Visuaalisesti Mudbound on todella tyylikkään näköinen. Ajankuva on mahtavasti luotu läpi leffan mestarillisen lavastuksen, puvustuksen ja maskeerauksen ansiosta. Karu maailma on saatu usein näyttämään lumoavalta, mistä voi kiittää myös Rachel Morrisonin taidokasta kuvausta. Morrison pitää muutenkin nostaa esille, sillä hän on ENSIMMÄINEN naiskuvaaja, joka on saanut Oscar-ehdokkuuden kuvauksesta. Hän on siis tehnyt historiaa, vaikken uskokaan hänen voittavan, kun vastassa ovat häkellyttävästi kuvatut teokset Dunkirk (2017) ja Blade Runner 2049 (2017). Ja vaikka kritisoinkin tarinankerrontaa, on vika mielestäni käsikirjoituksessa eikä leikkauksessa, sillä mielestäni leikkaus on todella sujuvaa. Valaistusta täytyy kuitenkin hieman kritisoida, sillä joistain yökohtauksista on vaikea saada selvää. Äänet tosin kuulostavat hyviltä ja Tamar-kalin säveltämät musiikit säestävät mainiosti tunnelmaa.

Yhteenveto: Mudbound on erittäin mainio, vaikkakin hyvin raskas teos. Ensimmäisen tunnin ajan elokuvassa ei tunnu olevan selkeää juonta, mutta filmi esittelee ja näyttää hahmojaan niin taidokkaasti, ettei se oikeastaan haittaa. Toisen tunnin aikana on kiehtovaa seurata Ronselia ja Jamieta, kun he yrittävät sopeutua elämäänsä sodan jälkeen. Silti, vaikka molemmat puoliskot tavallaan toimivat hyvin, olisin kaivannut ensimmäiseen tuntiin enemmän kohtauksia sodasta, jolloin kaksikosta välittäisi enemmän toisen puoliskon aikana. Ja toisen tunnin aikana olisi voinut näyttää enemmän muita perheenjäseniä, jotka vaikuttavat jäävän unholaan. Loppuhuipennus kuitenkin veti maton jalkojeni alta niin hienosti ja läpi leffan tunnelma oli niin taidokkaasti luotu, että olin lähinnä vaikuttunut näkemästäni. Näyttelijät tekevät erittäin mainiota työtä, minkä lisäksi ajankuva on erinomaisesti toteutettu. Yli kahden tunnin elokuvaksi Mudbound tuntui olevan hetkessä ohi, sillä sitä oli niin koukuttavaa katsoa. Silti olen täysin varma, ettei leffa tule voittamaan ainuttakaan ehdokkuuttaan seuraavan yön gaalassa. En usko, että akatemia välittäisi tarpeeksi Netflixin alkuperäistuotannosta, vaikka se olisikin parempi kuin jotkut parhaan elokuvan ehdokkaat. Suosittelen kuitenkin katsomaan Mudboundin, jos Netflix löytyy ja jos olette kiinnostuneet historiallisista elokuvista, eikä teille tuota suuria vaikeuksia katsoa rankkojakin teoksia.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Mudbound, 2017, Armory Films, ArtImage Entertainment, Black Bear Pictures, Elevated Films, MACRO, MMC Joule Films, Zeal Media

2 kommenttia:

  1. Jahas! Tämä siis täytyy katsoa. Mielenkiintoinen lähtökohta, moninkertainen taitekohta amerikkalaisessa lähihistoriassa.

    VastaaPoista