lauantai 17. maaliskuuta 2018

Arvostelu: Pacific Rim / Hyökkäys Maahan (2013)

PACIFIC RIM (2013)

PACIFIC RIM: HYÖKKÄYS MAAHAN



Ohjaus: Guillermo del Toro
Pääosissa: Charlie Hunnam, Rinko Kikuchi, Idris Elba, Charlie Day, Burn Gorman, Max Martini, Robert Kazinsky, Clifton Collins Jr. ja Ron Perlman
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12

Pacific Rim, eli suomalaisittain Pacific Rim: Hyökkäys Maahan lähti liikkeelle käsikirjoittaja Travis Beachamin ideasta. Vuonna 2010 Legendary Pictures kiinnostui hänen ideastaan ja alkoi työstää sitä elokuvaksi. Samana vuonna ohjaaja Guillermo del Toro ilmoitti tekevänsä elokuvan H. P. Lovecraftin tieteiskirjasta "At the Mountains of Madness" (1936), mutta vieraillessaan Legendarylla, hän kiinnostui Beachamin ideasta todella paljon. Kun Universal hylkäsi del Toron työstämän scifileffan, hän päätti ohjata Pacific Rimin. Kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2011 ja filmin oli tarkoitus ilmestyä jo vuonna 2012, mutta sitä jouduttiin viivästyttämään. Lopulta Pacific Rim sai ensi-iltansa kesällä 2013 ja se oli menestys. Kriitikot ja katsojat pitivät filmiä kelpo scifitoimintana, mutta elokuva ei ole kuitenkaan jäänyt elämään monien muiden tehostefilmien tavoin. Siksi monille saattoikin tulla yllätyksenä, että leffalle on nyt tehty jatko-osa, Pacific Rim Uprising (2018). Itse en nähnyt ensimmäistä Pacific Rimia, kun se ilmestyi teattereihin. Mietin sen katsomista, mutta jostain syystä en sinä kesänä saanut aikaiseksi leffateatterissa käymistä. Näinkin elokuvan vasta tammikuussa 2014, kun sain sen myöhäisenä joululahjana. Pidin sitä monien muiden tavoin hyvänä, mutten kuitenkaan kovin ihmeellisenä. Olen katsonut elokuvan pariin otteeseen uudestaan ja nyt kun sen jatko-osa on ilmestymässä, päätin katsoa Pacific Rimin jälleen ja arvostella sen samalla.

Kun Tyyneenmeren pohjaan syntyy portti toiseen ulottuvuuteen, Maahan alkaa saapua jättimäisiä Kaiju-hirviöitä. Ihmiset rakentavat suuria Jäger-robotteja taistelemaan Kaijuja vastaan, ennen kuin ne tuhoavat koko ihmiskunnan.

Elokuvan päähenkilö on Charlie Hunnamin näyttelemä Raleigh Becket, joka toimii Gipsy Danger -nimisen robotin pilottina. Tavallaan Raleighista löytyy perinteistä rämäpääasennetta, jolloin hän on valmis tekemään johtajia uhmaavia päätöksiä, jos kokee sen tarpeelliseksi, mutta tavallaan hän on myös todella tottelevainen ja tekee kiltisti sitä, mitä käsketään. Alussa hahmolle on luotu kiinnostavaa taustaa perhetragedian kautta, mutta se tuntuu usein jäävän täysin unholaan, vaikka Raleigh sanoo sen vaivaavan häntä jatkuvasti. Valitettavasti Raleighista ei ole saatu luotua mitä kiinnostavinta sankarihahmoa, mikä johtuu lähinnä Hunnamista. Hänestä ei nimittäin löydy lähes ollenkaan karismaa rooliin ja hänen näyttelemisensä on usein harmillisen vaisua.
     Koska Jäger-robottien ohjaamiseen vaaditaan kaksi ihmistä, Raleigh saa parikseen nuoren Mako Morin, jota esittää Rinko Kikuchi. Valitettavasti Makokaan ei ole mitä vakuuttavin sankari, sillä hän tuntuu jatkuvasti vain valittavan kaikesta. Hänellekin on luotu pientä tragedian tynkää, mutta sekin jää liian pieneen osaan. Kikuchilta löytyy hetkiä, jolloin hän näyttäisi sopivan toimintaleffan naistähdeksi, mutta enemmänkin itämaisia taistelulajeja hyödyntävän toimintaleffan, eikä ison robottihirviömäiskeen.
     Jäger-ohjelmaa johtaa marsalkka Stacker, jona nähdään Idris Elba, joka on niin vaikuttava osassaan, että hän jättää Hunnamin ja Kikuchin jatkuvasti varjoonsa. Elbasta löytyy juuri tarvittavaa voimaa arvokkaan sotilaskomentajan rooliin, jolloin katsojana huomaa ajattelevansa, että tekisi varmaan kaiken, mitä marsalkka Stacker käskee. Elba pääsee myös pitämään huikean motivaatiopuheen, joka on yksi leffan rautaisimmista hetkistä. Ai että, Idris Elba olisi voinut yksin mennä mätkimään Kaijuja turpaan.
     Jostain kumman syystä todella vakavaan elokuvaan on lisätty kaksi tutkijahahmoa, jotka ovat enemmän tai vähemmän humoristisia. Charlie Dayn näyttelemä tohtori Geiszler uskoo, että sodan voi voittaa tutkimalla Kaijujen DNAta ja mieltä, kun taas Burn Gormanin esittämä tohtori Gottlieb uskoo, että hän voi ennustaa, milloin Kaijuja ilmestyy portaalin kautta meidän maailmaamme. Ja tietty nämä tutkijat kilpailevat siitä, kumpi on oikeassa. Valitettavasti he eivät sovi elokuvaan lähes yhtään, mutta heille luotu sivujuoni on liian tärkeä tarinalle, jolloin sitä ei voi leikata pois. Charlie Day on aika rasittava puhuessaan todella nopeasti kovaan ääneen, kun taas Burn Gorman vetää roolinsa vain todella pahasti yli. On outoa, kun välillä ruutuun saapuu linkuttava heppu, joka näyttää jatkuvasti siltä, että hän voisi saada halvauksen.
     Muita Jäger-pilotteja Raleighin ja Makon lisäksi ovat Herc Hansen (Max Martini) ja hänen ylimielinen poikansa Chuck (Robert Kazinsky), jotka ohjaavat huipputeknologista Striker Eurekaa; hiljaiset venäläiset Sasha (Heather Doerksen) ja Aleksis Kaidanovsky (Robert Maillet), jotka ohjaavat Cherno Alphaa; sekä japanilaiset Wei Tangin kolmoset (Charles, Lance ja Mark Luu), jotka ohjaavat kolmikätistä Crimson Typhoonia. Hanseneille on saatu luotua ihan toimivaa isä-poika-draamaa ja vaikka se jää hieman heppoiseksi, on se enemmän kuin mitä muilla piloteilla on tarjottavana. Kuitenkin venäläisten ja japanilaisten Jägerit kuvastavat erinomaisesti kyseisiä maita, sillä Cherno Alpha on suuri, mutta hieman kömpelön näköinen, aivan kuin se olisi tehty vuosia ennen muita, kun taas Crimson Typhoon tuntuu todella japanilaiselta, sillä se on roboteista pienimpänä nopein ja ketterin. Muistan kun Pacific Rim oli ilmestymässä ja internetissä julkaistiin paljon kuvia eri maiden Jäger-roboteista (Suomella ei tainnut olla omaa), joten minua harmittaa yhä, että leffassa Jägereitä on vain neljä.
     Elokuvassa nähdään myös Clifton Collins Jr. Tendona, joka on se tyyppi, joka istuu huipputeknologisen pöydän takana ja antaa ohjeita Jäger-piloteille; sekä Guillermo del Toron Hellboy-elokuvista (2004-2008) tuttu Ron Perlman mustan pörssin kauppias Hannibal Chauna.

Ottaen huomioon, että Pacific Rimin tarina on aika älyvapaa, kyseessä on yllättävän vakava elokuva. Leffa kertoo jättiroboteista, jotka vetävät jättihirviöitä turpaan, joten aluksi voisi kuvitella, että luvassa on vain todella vauhdikasta meininkiä, jonka aikana ahmii popcornia, samalla kun tuijottaa hurjia taisteluita. Valitettavasti heti alkupäässä voi huomata, ettei pöhkö elokuva osaa heittää vitsiä omalla kustannuksellaan. Mukaan on kyllä heitetty joitain aivan kamalia muka-hauskoja repliikkejä, jolloin filmiin on kai yritetty tuoda kasaritoimintahenkeä mukaan, mutta se aiheuttaa lähinnä myötähäpeää. Esimerkiksi yhden taistelun jälkeen Kaiju makaa kuolleena maassa, mutta silti sankarimme epäilevät sen olevan vielä elossa, joten yksi heistä tokaisee: "Tarkistetaan löytyykö pulssia." Sitten Jäger ampuu Kaijua isolla lasertykillään, jolloin Kaijun rintakehä räjähtää. "Ei pulssia". Surkein juttu koko leffassa... Ja kun elokuva on niin totinen, tutkijahahmot tuntuvat äärimmäisen irrallisilta, aivan kuin ne olisi ängetty mukaan leffaan, kun joku studiopomo sanoi, että elokuva tarvitsee lisää huumoria. Vitsejä ei ole saatu toimimaan leffassa lähes lainkaan, mikä on harmi, sillä niitä se todella tarvitsisi.

Toisaalta elokuva ei välttämättä kaipaisi huumoria, jos sen toimintakohtauksista otettaisiin kunnolla kaikki irti ja tekijät päästäisivät luovuutensa valloilleen. Harmillisesti erittäin usein tuntuu siltä, etteivät edes toimintaosuudet saavuta täyttä potentiaaliaan. Mukaan on lisätty joitain aivan mahtavia juttuja, kuten se että Gipsy Danger käyttää pitkulaista laivaa mailana, jota se läimii päin ilkikurisen Kaijun naamavärkkiä. Tällaisia hetkiä filmissä pitäisi olla enemmän, mutta valitettavasti toimintakohtaukset ovat paikoitellen jopa hieman pitkäveteisiä, mikä on todella outoa. Kun leffassa on jättiroboja ja jättimonstereita, senhän pitäisi olla toimintapuoleltaan parasta ikinä! Mutta ei. Yhden lyönnin valmisteluun tarvitaan noin kymmenen sekuntia aikaa, kun käsi aluksi taipuu hitaasti taaksepäin, sitten kyynärpäässä syttyvät raketit, jotka työntävät nyrkin kohti maalitaulua. Samalla tavalla myös lasertykit latautuvat todella hitaasti. Ei siis ihme, että Kaijut tuntuvat usein ylivoimaisilta. Sillä on kai tarkoitus luoda lisäjännitettä, mutta lähinnä katsoja vain pohtii, mikä tässä nyt kestää niin kauan. Oikeaa jännitettä syntyisi sillä, että välillä näkyisi tuhoa pakenevia ihmisiä, jolloin tulisi sellainen olo, että monien elämät ovat oikeasti vaakalaudalla. Elokuvassa on haluttu jostain syystä korostaa, ettei sivullisille käy oikeastaan mitään. Pääasiassa toimintakohtauksia on kuitenkin tylsä katsoa sen takia, että leffassa sataa lähes tauotta ja koko ajan on pimeää. Jägerit ja Kaijut hukkuvat täysin ruudun täyttävien pisaroiden taakse ja sulautuvat synkkiin taustoihin.

Sen lisäksi, että toimintakohtaukset eivät ole täysin sitä mitä toivoisi, niitä on yllättävän vähän. Pacific Rim keskittyy nimittäin paljon enemmän ihmisdraamaan ja siihen on lisätty useita sivujuonia, jotta hahmoille syntyisi persoonaa. Raleigh yrittää selvitä menneisyytensä traumasta. Samoin myös Mako. Tutkijat yrittävät kilpailla siitä, kumpi on oikeassa Kaijuista. Toinen tutkijoista lähtee etsimään vastauksia, mitä seurataan paljon. Hansenin isällä ja pojalla on vaikea suhde. Näitä seuratessaan katsoja yrittää pähkäillä syytä siihen, että Jägereitä tarvitaan ohjaamaan kaksi. Se olisi jo tarpeeksi riittävä selitys, että Jäger on ihan liian iso kone yhdelle ihmiselle, mutta mukaan on vielä lisätty koko sulautushömpötys. Pilottien täytyy olla yhteensopivia, mihin liittyy kokonainen ohjelma, jonka kautta he tuntevat toistensa ajatukset ja näkevät heidän muistonsa. Pacific Rim esittelee paljon kaikenlaista uutta ja pääasiassa mielenkiintoista, mitä luultavimmin pohjustaakseen mahdollista elokuvasarjaa, mutta valitettavasti se jättää kaiken hieman puolitiehen. Isä-poika-suhde jää liian pahasti taustalle, jotta siitä välittäisi lopussa. Makon lapsuutta ei avata tarpeeksi. Tutkijat ovat jokseenkin ärsyttäviä. Ja pahimpana kaikesta, Raleighia esittävällä Charlie Hunnamilla ei vain ole tarpeeksi karismaa, jotta hän saisi katsojat aidosti kiinnostumaan hahmostaan. Kyseessä on kyllä ihan viihdyttävä teos, mutta Pacific Rim on silti liian täynnä kaikenlaista, eikä se löydä tasapainoa vakavuutensa ja pöhköytensä välille.

Mielestäni Guillermo del Toro on erittäin hyvä ohjaaja. Hänen kolme edellistä elokuvaansa - Hellboy (2004), El laberinto del fauno (Pan's Labyrinth - 2005) ja Hellboy II: The Golden Army (2008) - ovat todella hyviä, El laberinto del fauno on jopa aivan mahtava, joten ihmettelen suuresti, mitä tämän filmin kohdalla tapahtui. Del Toro on selvästi parhaimmillaan fantasiapuolella, joten ehkä hänen olisi pitänyt pysyä siellä ja jättää scifipuoli muille. Hän vaikuttaa selvästi fanittavan animea, sillä leffasta huokuu paljon animevaikutteita. Harmi vain, ettei niitä oikein pysty yhdistämään länsimaisiin elokuviin toimivasti. Del Toron ja Travis Beachamin käsikirjoitus jää hieman laimeaksi, ja siihen tarvitsisi selkeää lisäpotkua ja siitä pitäisi ottaa joitain turhuuksia pois. Viimeistään leikkauksessa leffaa olisi pitänyt tiivistää hieman. Pacific Rim on kuitenkin hyvin kuvattu, minkä lisäksi robottien ja Kaijujen suunnittelijat ovat tehneet loistotyötä. Ne ovat selvästi erilaisia toisistaan, mutta kuuluvat silti täysin samaan maailmaan. Visuaaliset efektit ovat tyylikkäät, vaikkakin paikoitellen kohtaukset näyttävät hieman liian digitaalisilta. Sitä, joka keksi lisätä mukaan jatkuvan sateen, pitäisi hieman läpsäistä, sillä se saa monet kohtaukset näyttämään rumilta. Äänimaailma on kuitenkin huikea ja säveltäjä Ramin Djawadi on tehnyt yllättävän kelpoa työtä musiikkien parissa. Etenkin leffan tunnusmusiikki on erinomainen ja kenties jopa liian hyvä itse elokuvalle.

Yhteenveto: Pacific Rim on ihan viihdyttävä tehosterymistely, joka ei kuitenkaan saavuta potentiaaliaan. Elokuvan idea on tosi pöhkö, mutta filmi ei harmillisesti osaa heittää vitsiä omalla kustannuksellaan. Suurempi harmi on, että mukaan lisätyt vitsit ovat aika kauheita ja väkisin väännettyjä. Myös muka-humoristiset tutkijahahmot tuntuvat siltä, että ne on väkisin lisätty tuomaan hieman iloa oudon vakavaan ja synkkään kokonaisuuteen. Kaikkein suurin harmi on kuitenkin se, että jättirobottien ja suurhirviöiden väliset taistot ovat yllättävän pitkäveteisiä, mikä laskee leffan viihdearvoa. Elokuva keskittyy enemmän draamapuoleensa, mikä ei ole lainkaan sitä, mitä ihmiset haluavat nähdä leffassa, joka sisältää isoja roboja ja isoja monstereita. Draamapuoli voisi olla toimiva, mutta sitä on ihan liikaa, kuten on myös erilaisia juonikuvioita, joita ei pystytä viemään loppuun asti. Tehosteet eivät valitettavasti ole parhaasta päästä ja jotkut kohtaukset näyttävät hieman liian digitaalisilta. Jatkuva sade saa useat kuvat näyttämään rumilta, mikä vähentää viihdearvoa entisestään. Idris Elba on mahtava roolissaan, mutta muuten näyttelijät jättävät hieman kylmäksi - etenkin Charlie Hunnam, joka ei sovi pääosaan lähes ollenkaan. Säveltäjä Djawadi on sentään tehnyt loistotyötä musiikkien kanssa! Ihmettelen silti suuresti, mitä Guillermo del Torolle tapahtui tätä ohjatessaan. Ei Pacific Rim huono ole, ehei, mutta tiedän del Toron pystyvän parempaankin. Jos jättirobot ja -hirviöt ovat juttunne, niin kannattaa tämä vilkaista. Animefanit tunnistavat paljon vaikutteita, minkä lisäksi uskon, että leffan kohderyhmä, eli esiteinipojat voivat suorastaan rakastua tähän teokseen, vaikka he saattavat myös pettyä siihen, kuinka vähän turpaanvetoa se oikeasti sisältää. Elokuvan lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.knowyourmeme.com
Pacific Rim, 2013, Warner Bros. Pictures, Legendary Entertainment, Double Dare You

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti