maanantai 2. huhtikuuta 2018

Arvostelu: An American Werewolf in London / Ihmissusi Lontoossa (1981)

AN AMERICAN WEREWOLF IN LONDON (1981)

IHMISSUSI LONTOOSSA



Ohjaus: John Landis
Pääosissa: David Naughton, Jenny Agutter, Griffin Dunne, John Woodvine, Frank Oz, Brian Glover ja David Schofield
Genre: kauhu, komedia
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 18

Ihmissudet ovat kiehtoneet minua todella nuoresta lähtien. Yksi ensimmäisistä kosketuksista hirviöön oli "Harry Potter and the Prisoner of Azkaban" -kirjan (1999) kautta ja sen jälkeen olen nähnyt erilaisia ihmissusia mm. elokuvissa Underworld (2003), Van Helsing (2004) ja The Wolfman (2010). Sitten ovat tietenkin The Twilight Sagan (2008-2012) jättikoiria muistuttavat "ihmissudet", mutta niistä ei tarvitsekaan puhua. Ihmissusi on ikivanha kansantarujen hirviö, joka on esiintynyt useissa nykytarinoissa, lähinnä kauhuhahmona. Jos ette tienneet, ihmissudet ovat ihmisiä, jotka muuttuvat täysikuun aikaan ihmisen ja suden sekoitukseksi. Ihmissuden purema muuttaa purtavan myöhemmin samanlaiseksi pedoksi. Kulttimaineessa paistatteleva An American Werewolf in London (eli suomalaisittain Ihmissusi Lontoossa) on yksi tunnetuimmista ihmissusielokuvista. Sitä on suositeltu minulle, mutta en ollut silti saanut aikaiseksi katsottua elokuvaa. Leffa kuitenkin kiinnosti minua ja tammikuussa katsoin sen vihdoin - samalla päätin myös kirjoittaa siitä.

Kaverukset David Kessler ja Jack Goodman ovat matkalla Euroopassa, kun erään kylän lähistöllä heidän kimppuunsa hyökkää ihmissusi. Jack menehtyy, mutta David herää lontoolaisessa sairaalassa. Ihmissusi jätti jälkensä myös Davidiin ja hän tajuaakin, että pian on hänen vuoronsa ulvoa täysikuun aikaan.

Pääosassa David Kesslerina nähdään David Naughton, jonka kyvyt eivät täysin vakuuta elokuvassa ja hän on paikoitellen aika heikko roolissaan. Toisaalta välillä huonompi suoritus tuo oman lisäyksensä leffaan. Davidilla kestää tajuta totuus, mitä hän ei täysin osaa hyväksyä - eikä mikään ihme, sillä olisihan se outoa muuttua hirviöksi millaisia näkee televisiossa. Joissain ihmissusielokuvissa ihmissudet ovat käsite, jota maailmassa ei vielä tunneta, mutta tämän tarinassa hahmot tietävät elokuvista ja saduista jo valmiiksi nämä pedot.
     Griffin Dunne näyttelee Davidin ystävää Jack Goodmania, jonka ihmissusi raatelee alussa kuolleeksi. Hahmoa ei elävänä nähdä kovin paljoa, mutta hän palaa epäkuolleena kummittelemaan Davidia ja kertomaan, että seuraavaksi Davidista tulee hirviö. Dunne on ihan toimiva roolissaan.
     Lontoon sairaalassa Davidia hoitaa neitokainen nimeltä Alex Price (Jenny Agutter), jonka kanssa Davidilla tulee tietty juttua elokuvan aikana. Alex on tavallaan aika tylsä hahmo, vaikka yrittääkin auttaa Davidia, eikä Agutter ole kovin ihmeellinen.
     Sairaalassa toimii myös tohtori Hirsch (John Woodvine), joka haluaa selvittää, onko Davidin ihmissusikertomuksessa jotain perää, vai huijaako David häntä. Elokuvassa nähdään myös Frank "Yoda" Oz herra Collinsina, sekä Brian Glover ja David Schofield kylän pubin kanta-asiakkaina, jotka yrittävät varoittaa kaverikaksikkoa ihmissudesta.

An American Werewolf in London on mustalla huumorilla höystetty kauhuelokuva. Se ei sinänsä kertaakaan pelota, vaikka muutamia äkkisäikäytyksiä on luvassa, kun ihmissusinukke pomppaa ruudulle jostain kameramiehen vierestä. Jos synkempi huumori iskee, niin elokuva naurattaa useasti. Itse ainakin huomasin hörähtäväni, kun ihmissusi aiheuttaa Lontoossa ketjukolarin ja yksi auto ajaa epäonnekkaan henkilön päälle, jolloin kuuluu kunnon rusahdus ja verta roiskahtaa. Kai olen sitten vain hieman kipeä päästäni... En voinut olla ainoa, joka naurahti, enhän? Internet Movie Databasessakin tämä on luokiteltu komediaksi!

Leffa kulkee aika tutulla kaavalla eteenpäin ja voisi sinänsä sanoa, että jos on nähnyt yhden ihmissusielokuvan, niin on nähnyt jollain tapaa ne kaikki. Tuohan ei kuitenkaan ole totta, sillä jokaisessa on eri hahmot ja tunnelmat. Kaari on kuitenkin perinteinen, eli päähenkilöä puree ihmissusi, sitten voivotellaan, että mitäs tässä nyt tehtäisiin, mutta lopulta muututaan sudeksi ja lähdetään metsästämään. Tarinakaari on toimiva, joten miksei sitä hyödyntäisi tässäkin? Juttuun on heitetty mukaan jonkinlaisia zombejakin, niin onhan se ihan oma tarinansa. Alkupuolella David näkee outoja unia, joissa hän metsästää eläimiä. Ne ovat ihan toimivia, mutta unet, joissa esiintyy hölmöjä susinaamareita käyttäviä heppuja, eivät niinkään. Elokuvassa on ihan kiva tunnelma ja ihan kiva on elokuva kokonaisuudessaankin. Loppu hieman yllättää, sillä se tapahtuu niin äkillisesti ja lopputekstit alkavat samantien. Tekijät varmaan ajattelivat, että on turha kertoa mitään ylimääräistä. Onhan niitäkin leffoja, jotka lopettelevat tarinaa vielä usean minuutin ajan täysin turhaan, mutta ei näin tönkösti tarvitsisi lopettaa leffaa.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut John Landis, joka teki tätä ennen esimerkiksi mainion The Blues Brothersin (1980). Landiksen kirjoitus tuntuu toimivan samaan aikaan sekä vanhojen ihmissusileffojen uusintafilmatisoinnilta että myös parodialta vanhoista ihmissusipätkistä. Elokuva on kuvattu ihan hyvin, vaikka joissain kohdissa kuvat heiluvat liikaa - etenkin ihmissusikohtauksissa. Leikkaus on muuten onnistunutta, mutta ihmissusivälähdykset ovat paikoitellen hölmösti mukaan tungettuja ja paikoitellen leikkauksen tapahtuessa ääni katkeilee. Visuaalisesti elokuva on kärsinyt vuosien varrella. Ihmissudeksi muuttuminen näyttää ihan hyvältä, mutta ihmissusi itse ei ole kovin hyvin toteutettu. Sen sijaan kuollut Jack on maskeerattu mielettömän tyylikkäästi ja etenkin kun epäkuollut Jack esiintyy ensimmäisen kerran, ei voi olla tuijottamatta hänen kaulassaan roikkuvaa, ällöttävää nahanpalaa. Loppupuolella esiintyvä, lähes mädäntynyt Jack ei tosin näytä kovin hyvin toteutetulta enää. Äänitys on paikoitellen heikkoa, mutta äänitehosteet toimivat. Musiikista vastaa Elmer Bernstein, mutta hänen sävellyksensä eivät jääneet mieleen.

Yhteenveto: An American Werewolf in London on vaikea työntää täysin kauhukategoriaan, sillä se ei ole pelottava ja se on täynnä huumoria. Tarinakaari on aika samanlainen kuin monissa ihmissusielokuvissa ja välillä elokuva tuntuu tutun tarinan uudelleenfilmatisoinnilta, mutta samalla leffassa on parodiatunnelma. Näyttelijäntyö on ihan hyvää. Visuaalisesti elokuva on heikentynyt vuosien varrella, eikä ihmissusi näytä enää kovin hyvältä. Jackin ensimmäisestä epäkuollut-maskeerauksesta pitää kyllä antaa täydet pisteet - etenkin siitä roikkuvasta nahanpalasta, joka varmaan jumittui mieleeni. Äänen katkeilu haittaa leikkauksissa. Jos ihmissusileffat toimivat, niin kannattaa An American Werewolf in London vilkaista, mutta jos ne eivät ole iskeneet, niin turha on tätäkään katsoa. Perheen pienimmille tätä ei todellakaan ole tehty. Vuonna 1997 tälle väännettiin jatko-osa An American Werewolf in Paris, mutta siitä olen kuullut pelkkiä haukkuja. Kai se on silti muodon vuoksi pakko joskus katsoa...




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldposter.com
An American Werewolf in London, 1981, PolyGram Filmed Entertainment, Lyncanthrope Films

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti