torstai 12. huhtikuuta 2018

Arvostelu: Rampage: Iso kohtaa isomman (Rampage - 2018)

RAMPAGE: ISO KOHTAA ISOMMAN

RAMPAGE



Ohjaus: Brad Peyton
Pääosissa: Dwayne Johnson, Naomie Harris, Jeffrey Dean Morgan, Malin Åkerman, Jake Lacy, P. J. Byrne, Joe Manganiello ja Demetrius Grosse
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 47 minuuttia
Ikäraja: 12

Rampage, eli suomalaisittain hölmöltä kuulostava Rampage: Iso kohtaa isomman, perustuu samannimiseen videopeliin vuodelta 1986. Warner Bros. -yhtiö hankki pelin elokuvaoikeudet vuonna 2009 ja alkoi samantien työstämään filmiä. Elokuvan kuvaukset alkoivat keväällä 2017 ja nyt se saa vihdoin ensi-iltansa... eikä minua oikeastaan kiinnosta koko tekele. Kuulin koko hommasta ensimmäisen kerran, kun leffan traileri julkaistiin ja se näytti mielestäni niin typerältä, että kyseessä voisi olla koko vuoden urpoin elokuva. Ja siinä kohtaa, kun elokuvan suomenkieliseen nimeen otettiin mukaan filmin mainoslause "big meets bigger", en vain voinut ottaa leffaa enää millään lailla tosissaan. Pitihän minun silti kuitenkin nähdä elokuva ja yritin pysyä mahdollisimman avoimin mielin, kun menin katsomaan Rampage: Iso kohtaa isomman sen lehdistönäytökseen. Viihdyin kyllä ohjaaja Brad Peytonin ja päätähti Dwayne Johnsonin edellisen yhteistyöleffan, San Andreasin (2015) parissa, joten toivoin saman käyvän myös Rampage: Iso kohtaa isomman kanssa.

Villieläimiä suojelevan Davis Okoyen gorillaystävä George alkaa yllättäen kasvamaan suuremmaksi ja aggressiivisemmaksi. Riehuva jättigorilla ei ole kuitenkaan ainoa ongelma, sillä tuhoa ilmestyvät aiheuttamaan myös jättimäinen susi ja hirviömäinen krokotiili.

Elokuvan pääroolissa Davis Okoyena nähdään tosiaan Dwayne Johnson, joka sopii aika lailla täydellisesti rooliinsa tällaisessa leffassa. Aluksi Johnsonin lihaksikkuus ihmetyttää, kun hahmo vaikuttaisi pelkältä eläinrakkaalta tavikselta, mutta muskeleille on tietty annettu selitystä sillä, että Davis on ollut armeijan leivissä. Tällä selitetään myös se, miksi Davis osaa lentää helikopterilla ja käyttää aseita. Yritän tässä siis sanoa, että oli Johnsonin rooli mikä tahansa, hän tuppaa aina olemaan aika lailla täysin samanlainen joka leffassa. Eikä sillä hahmolla niin väliä, kunhan Johnson pääsee pullistelemaan hauiksiaan, heittämään hölmöjä vitsejä ja näyttämään coolilta. Eihän Johnson kummoinen näyttelijä ole, mutta löytyy hänestä tarpeeksi karismaa, jotta häntä jaksaa katsoa elokuvasta toiseen samassa roolissa.
     Davisin ei kuitenkaan tarvitse taistella jättieläimiä vastaan yksin, vaan hän saa mukaansa Naomie Harrisin esittämän tohtori Kate Caldwellin, joka tietää, mitä näille eläimille on käynyt. Hänen tehtävänsä on siis pääasiassa selittää asioita Davisille ja katsojille, sillä toimintakohtauksissa hänestä ei ole erityisemmin hyötyä. Tohtori Caldwell tuntuukin usein vain roikkuvan mukana, eikä Harris pääse koskaan näyttämään oikeita lahjojaan. Vaikka Harris onkin selkeästi Johnsonia lahjakkaampi näyttelijä, jää hän silti täysin Johnsonin varjoon läpi leffan.
     Muita hahmoja Rampagessa ovat mm. cowboy-henkinen agentti Russell (Jeffrey Dean Morgan), Davisin ystävä Nelson (P. J. Byrne), huipputehokas sotilas Burke (Joe Manganiello), sekä tympeä eversti Blake (Demetrius Grosse). Davisia ja tohtori Caldwellia lukuunottamatta elokuvalla on suuria vaikeuksia käsitellä hahmojaan. Uusia henkilöitä esitellään vähän väliä ja se tehdään niin, että heistä syntyy todella tärkeä vaikutelma. Etenkin sotilas Burken kohdalla esittely tehdään todella voimakkaasti, mutta hahmoa ei sitten hyödynnetäkään lähes lainkaan. Aivan kuin hänet olisi lisätty mukaan uusintakuvauksia varten. Agentti Russell taas on kirjoitettu aika kummallisesti, jolloin hänen muutoksensa tapahtuvat hieman liian äkillisesti. Jeffrey Dean Morgan sopii kyllä osaansa, mutta hahmo itsessään ei oikein toimi. Grosse on oiva valinta kylmän sotilasjohtajan rooliin, kun taas Byrne tuo ihan kelpo huumoria mukaan, miksi onkin harmi, että hänet unohdetaan aika nopeasti.
     Ja sitten ovat Malin Åkermanin ja Jake Lacyn näyttelemät Wydenin sisarukset, jotka johtavat Energyne-nimistä yhtiötä. En halua paljastaa hahmoista sen enempää, mutta sanon vain, että minä suorastaan vihasin heitä. En sen takia, mitä hahmot tekevät, vaan millaisiksi heidät on kirjoitettu. Åkermanin esittämä Claire on raivostuttava ämmä ja hän vetää roolin pahasti yli. Vielä pahempi on kuitenkin Lacyn roolityö Brett-veljenä, joka on jostain syystä tehty täydeksi tolloksi. Molemmat ylinäyttelevät ihan liikaa, mikä tekee heidän kohtauksistaan tuskallista katseltavaa ja koko leffan ajan toivoin, että jättimäiset eläimet repisivät heidät riekaleiksi.
     Ai niin, pitäähän niistä jättieläimistäkin puhua, etenkin George-apinasta, josta on onnistuneesti tehty kunnon hahmo. George ei ole pelkkä hirviö, vaan hänet pohjustetaan niin mainiosti, että katsojasta tuntuu oikeasti pahalta, kun hän alkaa muuttumaan. Olin yllättynyt, kun huomasin sääliväni digiapinaa, jota selvästi sattuu äkillinen kasvaminen. Davisin ja Georgen välille on myös luotu todella vahva yhteys, jolloin katsoja ei vain halua nähdä, kun jättigorilla tuhoaa kaupunkia. Katsoja haluaa nähdä, miten ihmeessä Davis ja tohtori Caldwell voivat pelastaa poloisen. Megasusi ja suurkrokotiili ovat sen sijaan pelkkiä hirviöhahmoja, joista katsoja ei välitä, mutta se ei todellakaan haittaa. Niistä kyllä tosin löytyy omat ongelmansa, mutta palataan siihen vähän myöhemmin...




Rampage: Iso kohtaa isomman ei onneksi ole niin kehno ja typerä elokuva kuin pelkäsin, mutta eihän sitä voi oikeasti hyväksi tai fiksuksi kutsua. Se onnistuu kuitenkin viihdyttämään tarpeeksi, jotta sitä voi pitää ihan kelpo hömppänä. Elokuva alkaa yllättävän jännittävästi, mikä saa katsojan heti mukaan tarinaan, vaikka jo prologi antaa vihjeitä leffan pöhköydestä. Sen jälkeen tapahtumia pohjustetaan tarvittavan onnistuneesti, vaikkakin hieman liian hidastempoisesti. Mielestäni elokuvalla kestää liian kauan käynnistyä kunnolla, mutta kun hirviöryminä vihdoin alkaa, vie filmi kunnolla mukanaan. Leffaan on saatu oivaa jännitettä mukaan ja suuri osa vitseistä saa ainakin hymähtämään. Hauskinta on, että Wydeneiden toimistoon on pistetty taustalle alkuperäinen "Rampage"-pelikone. Siistejä hetkiä on tarpeeksi, eivätkä tapahtumat ratkea liian helposti. Mukana on myös jonkinlaista sydäntä Davisin ja Georgen ystävyyden ansiosta, jolloin meininki ei äidy pelkäksi tuhoksi tuhon vuoksi.

Silti elokuvasta löytyy niitä selkeitä ongelmia. Ei minua se haittaa yhtään, kuinka hölmö leffan tarina on. Minua vain harmittaa, kuinka jotkut kohtaukset menevät täysin siitä, mistä aita on matalin, eivätkä edes yritä olla jotain mullistavaa omassa genressään. Ja minua tosiaan ärsyttää, miten useita hahmoja käsitellään elokuvassa. En koskaan odottanut Oscarin arvoisia suorituksia tai oikeasti kiehtovia henkilöitä, mutta se tapa, miten uusia henkilöitä vain esitellään aina, kun edellinen on käsitelty kiirehtien loppuun, on ärsyttävää. Elokuva ei myöskään löydä kunnon tasapainoa sille, onko se urpo sekamelska, jossa jättisusi osaa lentää ja suuryhtiötä voi johtaa täysin vajaaälyinen henkilö, vai onko se vakavasti otettava teos, jossa maailma täytyy pelastaa, ennen kuin kaikki kuolevat. Näiden lisäksi leffa myös jättää katsojan ihmettelemään jättieläimiin liittyviä asioita. Jos kerran George, susi ja krokotiili altistuvat täsmälleen samalla aineelle, miksi se vaikuttaa jokaiseen eri tavalla? Miksi eläimet kasvavat täysin eri kokoisiksi? Miksi krokotiili ja susi saavat supervoimat, mutta George on vain iso gorilla? En tiedä, eikä taida elokuvakaan tietää, kunhan tekijöillä on ollut hauskaa. Kieltämättä minullakin oli ihan hauskaa. Lopputuloksena on viihdyttävä paketti, muttei mitään sen ihmeellisempää.




Filmin on ohjannut Brad Peyton, jonka aiempi leffa San Andreas osoitti, että häneltä löytyy silmää katastrofielokuville. Tässä hän osoittaa sen jälleen, kun Chicagon talojen nuijiminen maan tasalle tuntuu ja näyttää hienolta. Ongelmat eivät johdukaan niinkään Peytonista, vaan Ryan Englen, Carlton Cusen, Ryan J. Condalin ja Adam Sztykielin käsikirjoituksesta. Jatkuvasti esiteltävät hahmot ja heidän heikko kehityksensä ei ole mitään verrattuna joihinkin repliikkeihin, joita elokuvassa kuullaan. Filmiin on kai yritetty ottaa mallia kasarin ja ysärin one-linereistä, mutta epäonnistuttu pahasti. Leikkauskin ontuu välillä ja jotkut toimintakohtaukset muuttuvat hieman sekaviksi liian nopean editoinnin takia. En myöskään tiedä, johtuiko se valaistuksesta vai 3D:stä, mutta yökohtaukset olivat niin pimeitä, että niistä oli vaikea saada selvää. Rampage: Iso kohtaa isomman on sentään kuvattu oivallisesti, minkä lisäksi sen visuaaliset tehosteet ovat pääasiassa näyttävät. Jotkut asiat, kuten jättisusi, näyttävät selkeästi digitaalisilta, mutta monet muut jutut on saatu näyttämään uskottavilta. Georgeen on selvästi panostettu enemmän kuin muihin hirviöihin. Äänimaailma on aivan mahtava ja oli hienoa, miten leffateatterin penkit tärisivät hirviöiden karjaisujen ja sortuvien talojen päästämän metelin takia. Andrew Lockingtonin säveltämät musiikit sopivat hyvin elokuvaan, mutteivät jää mieleen.

Yhteenveto: Rampage: Iso kohtaa isomman on kaikessa hölmöydessään kelpo viihdettä, jonka jaksaa katsoa ainakin kerran. Kovin hyvästä elokuvasta ei ole kyse, mutta filmi tarjoaa tarpeeksi nauruja, hirviöitä, tuhoa ja jännitystä, jotta siitä voi jollain lailla pitää. Leffan pelastava tekijä on Davisin ja George-apinan välille luotu luja ystävyys, johon on saatu oikeaa sydäntä mukaan. Tämä saa katsojan paremmin mukaan leffaan ja saa antamaan anteeksi joitain umpityperiä repliikkejä, sekä leffan kehnoa tapaa käyttää hahmojaan. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan suunnilleen juuri niin hyvin kuin vain voivat, jos ylinäytteleviä Åkermania ja Lacya ei lasketa mukaan. Dwayne Johnson sopii pääosaan täydellisesti. Visuaalisesti leffa on tyylikästä katseltavaa, vaikka paikoitellen digitaalisuus puskee selkeästi esille. Rampage: Iso kohtaa isomman sopiikin parhaiten niille, jotka kaipaavat elokuvalta lähinnä siistejä juttuja, hirviöitä, efektejä ja toimintaa. Jos itse olisin kohderyhmää, eli vähän yli 10-vuotias poika, olisin varmasti todella innoissani leffasta. Itseäni hieman kummastuttaa, ettei lopputekstien jälkeen nähdä normiksi tullutta lisäkohtausta. Mielestäni filmi olisi kaivannut loppuun kohtauksen, jossa selviää, että hirviöitä onkin vielä lisää jossain. Kenties tekijät olivat epävarmoja siitä, menestyykö elokuva vai ei...




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Rampage, 2018, Flynn Picture Company, New Line Cinema, Twisted Media, Wringley Pictures


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti