Hotel Transylvania -elokuvat heikoimmasta parhaimpaan

HOTEL TRANSYLVANIA -ELOKUVAT

HEIKOIMMASTA PARHAIMPAAN





Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018) sai ensi-iltansa viime viikolla ja nyt on aika käydä läpi sarjan kolme osaa heikoimmasta parhaimpaan, samalla tavalla miten listasin Marvelin elokuvat ja Jurassic Park -leffasarjan osat.

Tämä on tietysti minun henkilökohtainen listani, joten se saattaa olla täysin erilainen kuin teillä. Olisi hauska kuulla teidän mielipiteenne sarjasta ja sen osista alhaalla kommenteissa!


3. HOTEL TRANSYLVANIA 2



Hotel Transylvania 2 on selkeästi sarjan kehnoin osa. Se on hyvin laiskasti tehty, sen vitsit eivät naurata, eivätkä käsikirjoittajat ole edes saaneet aikaiseksi kunnon tarinaa. Filmi tuntuu vain usealta animaatiosketsiltä yhdistettynä tyhjentäväksi ja ennen kaikkea totaalisen unohdettavaksi paketiksi. Yksittäisinä animaatiolyhäreinä sketsit voisivat toimia, mutta kokonaisuus ei mitenkään tunnu kokonaiselta, vaikka siihen onkin väkisin lisätty jonkinlainen loppuhuipennus. Elokuva aloittaa mielenkiintoisia ideoita, muttei osaa kuljettaa niitä minnekään. Huumori koostuu pelkästä älyvapaasta kohelluksesta ja Adam Sandlerin vetäessä kreivi Draculan roolin pahasti yli, muuttuu meininki välillä hyvinkin ärsyttäväksi. Lapset saattavat riemastua jatkuvasta säheltämisestä ja lisäkestoa tuovista tanssinumeroista, mutta aikuiset leffa jättää hyvin suurella todennäköisyydellä kylmäksi. Sentään filmi on kelvollisesti animoitu, vaikka jääkin kauas Disneyn ja Pixarin huikeasta tasosta.




2. HOTEL TRANSYLVANIA 3: MONSTERIT MATKALLA

HOTEL TRANSYLVANIA 3: SUMMER VACATION



Noin tunnin ajan Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla kilpailee sarjan parhaan osan tittelistä ensimmäisen elokuvan kanssa, mutta viime hetkillä leffa luovuttaa täysin ja tarjoaa mitä kauheimman huipennuksen. Finaali on käsittämättömän myötähäpeällistä ja raivostuttavaa seurattavaa, mikä osoittaa, että tekijät aliarvioivat lapsikatsojia todella pahasti. Tämän lisäksi Sandler on jälleen ärsyttävä pääroolissa, eikä hänen juonikuvionsa kiinnosta. Muuten elokuvan tarina on kuitenkin mielenkiintoinen ja risteilyasetelma tuo sarjaan uutta tuulta. Aikuisten on erittäin helppo arvata kaikki juonenkäänteet jo filmin alkupäässä, mutta lapset eivät sellaisia pohdi. Leffa sisältää paremmin vitsejä vanhemmille, jolloin katselukokemus on heille miellyttävämpi. Lapsiystävällistä kohellusta, pieruhuumoria ja tyhmiä tanssinumeroita on toki mukana, mutta esimerkiksi riiviöiden lentokone on aidosti hauska kohtaus kaikenikäisille. Ilman kreivi Draculaa ja kamalaa loppuhuipennusta kyseessä voisi olla sarjan paras osa. Tällaisenaan se on kuitenkin vain parhaiten animoitu osa, mutta muuten Monsterit matkalla jää heikoksi tekeleeksi.




1. HOTEL TRANSYLVANIA



Alkuperäinen Hotel Transylvania onkin sarjan paras osa... vaikkei sekään hyvä elokuva ole. Ilman Adam Sandlerin typerää esiintymistä, kehnoja vitsejä, ärsyttävää koheltamista ja irrallisia tanssinumeroita tämä voisi olla hyvä. Elokuvan idea on äärimmäisen kiehtova ja pidän todella paljon siitä, että näin lapsetkin voivat nähdä kreivi Draculan, Frankensteinin hirviön, zombit ja ihmissudet sun muut monsterit, jotka yleensä esiintyvät elokuvissa, joihin lapsilla ei ole riittävästi ikää. Leffasta löytyy myös mukavia teemoja erilaisuuden hyväksymisestä ja ennakkoluulojen torjumisesta, mutta nämä teemat ja ideat voisivat löytyä paljon paremmasta teoksesta. Ilman Sandleria - tai jos ohjaaja Genndy Tartakovsky olisi edes uskaltanut käskeä häntä hillitsemään itsensä useissa kohtauksissa - ja vaikkapa edes DreamWorks -animaatioyhtiön käsissä filmi voisi olla paljon enemmän. Näin elokuva on vain harmillinen pintaraapaisu siitä, mihin sillä olisi potentiaalia. Alkuperäinen Hotel Transylvania on sarjan ainoa osa, jonka katselua voin suositella. Jos tästä tykkää, niin voi siirtyä muihinkin osiin. Maailma on kuitenkin niin täynnä huomattavasti laadukkaampia perheleffoja, ettei tätä todellakaan kannata pistää katselulistan kärkeen.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.7.2018
Lähteet: elokuvien tiedot www.imdb.com ja elokuvien julisteet:
Hotel Transylvania 2: www.impawards.com
Hotel Transylvania 3: Summer Vacation: www.shyfyy.files.wordpress.com
Hotel Transylvania: www.fatmovieguy.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti