The Conjuring -elokuvauniversumi heikoimmasta parhaimpaan

KIROTTU-ELOKUVAUNIVERSUMI
HEIKOIMMASTA PARHAIMPAAN





The Conjuring- eli suomalaisittain Kirottu-kauhuelokuvauniversumin uusin osa Nunna (The Nun - 2018) on vihdoin saanut ensi-iltansa, joten on jälleen aika käydä yksi elokuvasarja läpi ja listata sen osat heikoimmasta parhaimpaan.

Haluan jälleen painottaa, että kyseessä on oma henkilökohtainen listani, mikä saattaa olla erilainen kuin teillä. Olisi erittäin kiinnostavaa tietää, mihin järjestykseen itse pistäisitte filmit, joten laitelkaa listauksianne alas kommenttiosioon!


5. ANNABELLE



Ensimmäinen Annabelle (2014) on yleisestikin Kirottu -elokuvista inhotuin. Itse en inhoa tätä leffaa, mutten pidä sitä kovin hyvänäkään. Mukana on yksi ainoa oikeasti erittäin mainio kohtaus (kellarissa tapahtuva piinaava pätkä), mikä saa leffan nousemaan juuri ja juuri keskinkertaiseksi kokonaisuudeksi. Muuten kyseessä on unohdettava äkkisäikäyttelyfilmi, mikä näkee hyvin vähän vaivaa herättääkseen katsojassa jännitystä. Elokuvassa on myös ongelmana se, että suurimman osan säikäytyksistä arvaa etukäteen, kun laajassa kuvassa jätetään tarkoituksella taustalle avonainen ovi, jolloin katsoja tietää, että kohta siellä tapahtuu jotain karmivaa. Tällaista kamerakikkailua käytetään niin paljon, että se käy tylsäksi jo ennen puolta väliä. Hahmoissa ja heidän näyttelijöissäkään ei ole kehumista. Annabelle Wallis sopii pääosaan, mutta hänen työkseen jää lähinnä kulkea ympäri asuntoaan ja odottaa säikyttelyjä. Wallisin hahmon miestä esittävä Ward Horton on jopa armottoman kehno, puhumattakaan ylinäyttelevästä Alfre Woodardista. Onneksi Annabelle onnistuu muutaman kerran säikyttämään ja saa edes jollain tapaa pitämään katsojansa viihdytettynä, jotta sen katsoo loppuun asti. Loppujen lopuksi jää lähinnä harmittamaan, että Annabellen nimikkoleffaksi mukana on yllättävän vähän itse Annabelle-nukkea.




4. NUNNA

THE NUN



Valitettavasti sarjan uusin osa Nunna ei nouse kovin paljoa Annabellen yläpuolelle. Minä itse asiassa jopa pohdin muutaman päivän ajan, kummin päin laitan nämä elokuvat listalleni, sillä molemmat ovat todella keskinkertaisia kauhurainoja. Annabellen tavoin myös Nunnan "kauhu" pohjautuu böö-säikyttelyihin ja mikä pahinta, leffa kierrättää samoja pelottelutapoja useaan otteeseen lyhyen kestonsa aikana. Tämä on vielä suurempi sääli kuin Annabellessä, sillä Nunnan puitteina on todella karmiva romanialaisluostari, minkä synkkiin käytäviin ei minua saisi kirveelläkään uhaten. Näyttävä ympäristö, vaikuttavat lavasteet ja taidokas kameratyöskentely ovatkin isoimmat syyt, miksi Nunna nousee juuri ja juuri Annabellen yläpuolelle. Hahmot ovat tylsiä, mutta tällä kertaa näyttelijät sentään tekevät kelpo työtä. Isoimmat ongelmat löytyvätkin Corin Hardyn osaamattomasta ohjauksesta ja Gary Daubermanin lähes tarinattomasta käsikirjoituksesta. Filmiin on yritetty lisätä huumoria, mikä tuntuu todella oudolta, eikä todellakaan naurata. Sen sijaan katsoja alkaa hekottelemaan juonen hölmöyksille leffan loppupäässä. Myös itse nimikkohahmo demoninunna Valak muuttuu aika koomiseksi lopussa, ärjyessään typerän näköisesti kohti kameraa. Ei näin.




3. KIROTTU 2

THE CONJURING 2



Nyt päästään vihdoin niihin hyviin kauhuelokuviin! Kirottu 2 (2016) on oikein mainio ja hyvinkin jännittävä kauhuteos. Ohjaaja James Wan osoittaa ties kuinka monetta kertaa taitavansa hyytävän ilmapiirin ja tiiviin tunnelman rakentamisen. Wan hyödyntää kyllä äkkisäikäytyksiä, mutta luo ne oikeasti yllättäviksi, tehokkaiksi ja mikä parasta, hän ei kevennä tunnelmaa niiden jälkeen, jolloin katsoja ei ehdi naureskella omalle reaktiolleen. Mukana on useita erittäin pelottavia hetkiä ja tässä leffassa demoninunna Valak todella toimii. Muutaman kohtauksen pelkkä muisteleminen aiheuttaa jo kylmiä väreitä! Vera Farmiga ja Patrick Wilson ovat toistamiseen mainioita paranormaaleja asioita tutkivana Warrenin pariskuntana, mutta näyttelijöistä todellinen tähti on riivattua nuorta Janetia näyttelevä Madison Wolfe. Valitettavasti leffasta löytyy selkeä heikkouskin ja se on filmin kesto. Elokuvasta saisi helposti leikattua vartin pois, sillä loppupäässä voi huomata, että Wanilta on alkanut loppumaan ideat kesken. Tämän takia loppuhuipennus ei valitettavasti edes jännitä enää, etenkään kun koko homma ratkeaa aivan naurettavan helposti. Tiiviimmällä kestolla (sekä huomattavasti paremmalla loppuratkaisulla) kyseessä olisi paljon tehokkaampi paketti.




2. ANNABELLE: CREATION



Laiskan Annabellen jälkeen kukaan ei tainnut odottaa mitään Annabelle: Creationilta. Kyseessähän on kauhuelokuvan lisäosan esiosa. Senhän on pakko olla surkea, eikö? Väärin! Annabelle: Creation ylitti villeimmätkin odotukseni (jotka olivat totta puhuen aika alhaiset) ja olikin erittäin hyvä kauhufilmi. Ohjaaja David F. Sandberg näyttää, kuinka luoda erinomaista tunnelmaa ja hän onkin saanut aikaiseksi inhottavan karmivan ilmapiirin, mikä kestää leffan alusta loppuun. Toisin kuin ensimmäisessä Annabellessä, tämä elokuva ei montaa hengähdystaukoa tarjoa, vaan se haluaa piinata oikein kunnolla ja niin se myös onnistuu tekemään. Omasta mielestäni kyseessä on jopa koko Kirottu-sarjan pelottavin osa! Lapsikaksikko Talitha Bateman ja Lulu Wilson suorituvat upeasti rooleistaan ja on aivan mahtava idea, että päähenkilö tarvitsee kävelykeppiä liikkuakseen, sillä sen kanssa ei paljoa juosta demoneita karkuun. Filmi on taidokkaasti käsikirjoitettu (outoa, että Dauberman teki tämän kanssa hyvää jälkeä, mutta Nunna ei tuntunut kiinnostavan häntä lainkaan) ja se yhdistetään nokkelasti sarjan muihin osiin.




1. KIROTTU

THE CONJURING



Kirottu-elokuvauniversumin paras osa on kuitenkin yhä se aito ja alkuperäinen Kirottu. Ensimmäisellä katselukerralla elokuvan hienous ei jostain syystä auennut minulle, mutta toisella kerralla olin suorastaan hämmästynyt, kuinka nerokkaasti filmi onkaan tehty. James Wan todella osoittaa ymmärtävänsä, mikä on pelottavaa ja hän on saanut aikaiseksi todella karmivia, painostavia, ahdistavia ja jopa piinaavia hetkiä. Hän käyttää kaikessa rauhassa aikaa oikean tunnelman luomiseksi ja saa katsojan nostamaan käsiä silmien eteen, kunnes päästää kauhun valloilleen. Wanin työ on jopa niin nerokasta, ettei katsojana edes välitä, kuinka paljon hän kierrättää klassisia kauhujuttuja aina kummitustalosta riivauksiin ja karmivista kellareista itsestään liikkuviin oviin. Wan käyttää niitä sellaisella ammattitaidolla, että kaikkien kauhuleffojen teosta kiinnostuneiden täytyy katsoa tämä elokuva. Tekninen toteutus on aivan huikeaa ja paljon tasokkaampaa kuin suurimmassa osassa nykypäivän kauhurainoista. Ja vielä kun näyttelijätkin ovat erittäin hyviä - etenkin jo aiemmin mainitut Farmiga ja Wilson, joiden kemia iskee täysillä - niin filmi toimii todella hyvin. Pientä miinusta elokuva saa parista hölmöstä huumorihahmostaan ja pienesti liian pitkästä kestostaan. Esimerkiksi Warrenien tyttären kanssa tapahtuva pelottelu on aika tarpeetonta ja sen olisi voinut leikata pois. Nämä pari asiaa kun muuttaisi, kyseessä olisi erinomainen kauhuelokuva.




Kirjoitettu: Joonatan Porras, 12.9.2018
Lähteet: elokuvien tiedot www.imdb.com ja elokuvien julisteet:
Annabelle: www.impawards.com
The Nun: www.impawards.com
The Conjuring 2: www.impawards.com
Annabelle: Creation: www.shyfyy.wordpress.com
The Conjuring: www.joblo.com
Alun kuva elokuvasta The Conjuring

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti