Arvostelu: Bad Moms (2016)

BAD MOMS (2016)

Ohjaus: Jon Lucas ja Scott Moore
Pääosissa: Mila Kunis, Kristen Bell, Kathryn Hahn, Christina Applegate, Jay Hernandez, David Walton, Annie Mumolo, Jada Pinkett Smith, Clark Duke ja Wanda Sykes
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 12

En tiedä olisinko mennyt katsomaan Bad Momsia, jos olisin joutunut maksaa siitä. Olisin sen silti viimeistään Netflixistä katsonut tai vuokrannut jossain kohtaa. Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet samat henkilöt, jotka kirjoittivat The Hangoverin (2009), joka oli hauska, joten toivoin tämänkin olevan. Mennessäni katsomaan Bad Momsia en todellakaan odottanut paljoa. Toivoin kuitenkin viihtyväni - edes paremmin kuin Mike and Dave Need Wedding Datesia (2016) katsoessani.

Amy Mitchell yrittää todella kovasti olla täydellinen äiti ja silti tuntuu kuin hän saisi pelkkää kuraa niskaansa. Jokaisella on murtumispisteensä ja tässä tapauksessa murtumisen jälkeen muututaan täydellisestä mammasta huonoksi mutsiksi.

Mila Kunis ei kuulu suosikkinäyttelijöihini millään tasolla, mutta kyllä häntä tällaisissa elokuvissa jaksaa katsoa. Kunis nähdään pääosassa Amy Mitchellinä ja suoriutuu roolistaan suurimmaksi osaksi hyvin. Hänen lahjansa ovat selkeästi rajalliset ja kohtauksissa, joissa Amy itkee, Kunis vetää joko täysin yli tai sitten ei ole yhtään uskottava. Onneksi hahmo on kuitenkin kirjoitettu hyvin, joten pohja on vahva. Komediaelokuvan päähahmoksi Amylla on todella loppuun asti suunniteltu tausta, mistä pitää antaa plussaa.
    Amyn miestä, Mikea, näyttelee David Walton, ja hahmo lähinnä ärsyttää. Amylla on myös kaksi lasta, Dylan (Emjay Anthony) ja Jane (Oona Laurence). Anthony vakuutti minut Chefissa (2014), mutta tässä hän ei valitettavasti ole kovin hyvä. Jane valittaa paljon, mikä tekee hahmosta ärsyttävän, eikä kumpikaan lapsinäyttelijöistä ole kovin uskottava lapsi tässä. En tiedä, ovatko lapset tyhmiä, vai mikseivät nämä lähes yläasteikäiset muksut osaa tehdä itselleen edes aamupalaa, eli tässä tapauksessa kaataa kulhoon muroja ja maitoa siihen päälle?
    Amyn kanssa huonoiksi mutseiksi ryhtyvät Kristen Bellin näyttelemä Kiki ja Kathryn Hahnin esittämä Carla, joka on tosin valmiiksi aika huono äiti. Carla ei nimittäin suurimmaksi osaksi tunnu välittävän pojastaan. Hahn vetää usein todella yli ja Carla on välillä erittäin ärsyttävä, mutta Bellin suoritus toimii.
     Elokuvan "pahis", eli tässä tapauksessa hahmo, joka aiheuttaa ongelmia päähenkilölle, on Christina Applegaten esittämä vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Gwendolyn. Hahmo yrittää olla kaikkein täydellisin ihminen/äiti koko maailmassa. Monet hahmot pelkäävät häntä, joten hän voi tehdä lähes mitä ikinä huvittaakin. Hahmolla on hieman outoja tavoitteita, esimerkiksi saada lapset käymään koulua joka ikisenä päivänä vuodessa. Muut äidit eivät voi kuin vain kuunnella ja nyökytellä päätään, kuunnellessaan Gwendolynin juttuja. Hahmolla on tietysti kaksi henkilöä tukemassa häntä; Jada Pinkett Smithin näyttelemä Stacy ja Annie Mumolon esittämä Vicky, jotka ovat todella yksiulotteisia hahmoja, eikä etenkään Smithin suoritus ole kovin kummoinen.
     Muita hahmoja ovat mm. leski-isä Jessie (Jay Hernandez), Amyn pomo Dale (Clark Duke) ja parisuhdeterapeutti Karl (loistava Wanda Sykes). Elokuvassa nähdään myös Martha Stewart esittämässä itseään.

Elokuva alkaa Amyn kertojaäänellä, hänen selittäessään elämästään - kuinka hän sai nuorena kaksi lasta ja meni naimisiin, jolloin hänen elämänsä tuntui tavallaan "päättyvän". Kaikki alkoi pyöriä hänen lastensa ympärillä ja kun hänen miehensä osoittautui lopulta olevan saamaton urpo, joutui Amy hoitaa kaiken yksin. Ja yrittää siinä sitten tehdä töitä kahvilassa ja vieläpä huonolla palkalla, vailla kunnioitusta. Amy on koko ajan myöhässä kaikesta ja hänelle tuntuu aina käyvän huonosti, sillä hänen hermonsa pettävät ja hän viettää useat hetket vain itkien parkkapaikalla autossaan. Aviomies ei ymmärrä häntä ja hemmotellut, uusavuttomat lapset kiukkuavat kaikesta, mikä menee vähänkin pieleen. Koirallakin tuntuu olevan jokin ongelma. Viimeinen pisara on, kun hän saa tietää, että Mike on jo kymmenen kuukautta ollut salasuhteessa internetin välityksellä toisen naisen kanssa. Siihen päälle hänet halutaan kakkupoliisiksi vahtimaan, ettei myyjäisissä löydy vääriä tuotteita, jotka tässä tapauksessa kattavat kaiken, millä kakun edes saa aikaiseksi. Muka-niin-täydellinen-vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Gwendolyn saa jokaisella lauseellaan huomautettua, kuinka huono ihminen Amy muka on. Amy ei enää jaksa sitä ja kun hän tapaa baarissa enemmän tai vähemmän samoista ongelmista kärsivät Kikin ja Carlan, on kolmikon aika alkaa elää täysillä.

Ja tässä vaiheessa on pakko vain sanoa, että ymmärrän täysin, miksi Amy haluaa muuttaa elämäänsä. Kuka tahansa tavallinen ihminen haluaisi ampua päänsä irti jossain kohtaa, jos joutuisi elämään tuolla lailla. Tässä on tietysti liioiteltu ja suurenneltu asioita, mutta pohjalla on silti hyvä sanoma. Uskoisin, että monet äidit näkevät itsensä Amyssa. Mies ei tunnu tekevän tarpeeksi perheen tai parisuhteen eteen ja lapset kritisoivat äitiä esimerkiksi siitä, että tämä asettaa säännöt. Tilanne on vielä stressaavampi, jos töissä ei mene hyvin tai jos lapsilla menee koulussa huonosti. Vaikeita asioita kasaantuu kaiken aikaa ja se pitäisi muka kaikki kestää. Elokuvassa vitsaillaankin siitä, että äidin suurimpia fantasioita olisi syödä aamiaista yksin omassa rauhassa. En itse ole bilehile-tyyppi, mutta jos elämäni tuntuisi noin kahlitulta, niin ehdottomasti haluaisin olla niin vapaa kuin vain voi.

Kovin hauska elokuva Bad Moms ei kuitenkaan ole, vaikka nauraakin saa. Minut jopa hieman yllätti se, että päähenkilön tarina oli tuotu paljon vahvemmin esille kuin kaikki muka-hauskat jutut. Elokuva vei hyvin mukanaan, jolloin ei edes haitannut, että nauraminen jäi vähemmälle. Komediaelokuvien kliseitä on tietysti mukana, mutta olisi tästä saanut helposti myös toimivan draamaelokuvan muuttamalla joitain asioita. Komediaelokuvan olemus tulee helposti esille jo musiikista, joka koostuu lähinnä vain tutuista radiohiteistä. Elokuvassa kuullaan mm. Icona Popin "I Love It" ja David Guettan "Hey Mama". Myös villit biletyskohtaukset ja viimeiselle mahdolliselle hetkelle jätetyt ratkaisut ovat tuttuja nuorisokomedioissa. Bad Momsissa myös viitataan monin tuttuihin elokuviin. Elokuvassa yritetään vitsailla alapäähuumorilla, mutta ei se mielestäni kovin hauskaa ole, kun esimerkiksi sanaa "kalu" hoetaan useaan otteeseen minuutin sisällä. Paljon myös kiroillaan, mutta sitä on siistitty suomennoksissa, jotta ikäraja saataisiin pidettyä alempana ja katsojaluvut korkeampina.

Bad Momsin ovat tosiaan ohjanneet elokuvan The Hangover käsikirjoittajat, eli Jon Lucas ja Scott Moore. Tämä on kummallekin vasta toinen pitkä elokuva ohjauspuolelta. He ovat aiemmin ohjanneet yhdessä elokuvan 21 & Over (2013). Mielestäni kaksikko on tehnyt ihan hyvää työtä sekä käsikirjoituksen, että ohjauksen parissa ja pääosin kokonaisuus toimii ja viihdyttää. Siihen on saatu mukaan hyvä sanoma, ettei kaikkien äitien täydy yrittää olla täydellisiä, ollakseen lopulta sellaisia. Elokuva on myös kuvattu todella vakuuttavasti. Sekavasti kuvatun Jason Bournen (2016) jälkeen oli upeaa nähdä jälleen tasaisia kuvia ja tyylikkäitä kamera-ajoja. Hidastuskuvat ovat myös erittäin hienosti toteutettuja ja parhaiten kuvattu osio oli mielestäni kaupassa käynti, kun äitien uusi, vapaampi elämä saa alkunsa. Leikkaus on myös sujuvaa ja äänityöskentely toimii. Ainoa mikä minua häiritsi elokuvakokemuksessani - mikä tosin johtui luultavasti vain elokuvasalista - oli että yhden kaiuttimen äänet tulivat hieman jäljessä, jolloin koko elokuvan ajan kuului pieni kaiku. Toivottavasti tätä ei esiinny muilla, kun elokuva alkaa pyöriä teattereissa.

Yhteenveto: Bad Moms on oikein viihdyttävä elokuva ja siinä on hyvä sanoma. Komediaelokuvien tunnusmerkit ovat usein läsnä, mutta kovin paljoa ei tässä saa nauraa. Se ei kuitenkaan vie katselukokemuksesta nautintoa pois, sillä tarina toimii hyvin. Näyttelijäntyö ei ole täysin vakuuttavaa, mutta ihan tarpeeksi toimivaa. Jos tämä olisi ilmestynyt viisitoista vuotta sitten, Mila Kunisin tilalla olisi varmaankin Jennifer Aniston. Päähenkilölle on luotu tarkka tausta, jolloin Amyn tunteet välittyvät erittäin helposti katsojalle. Ihan loppua olisi voitu lyhentää hieman, mutta muuten kokonaisuus on sujuva. Nuorillehan tämä on selkeästi tehty ja uskoisin, että suuri osa yleisöstä tulee olemaan nuoria naisia ja teinityttöjä, mutta suosittelen tätä myös äideille. Jättäkää lapsenne isän vastuulle muutamaksi tunniksi ja menkää vaikka kaveriporukalla katsomaan tämä. Pakko sanoa, että vaikka en usko olleeni mikään kauhukakara, niin tämä elokuva sai minut arvostamaan vielä enemmän kaikkea, mitä oma äitini on joutunut takiani kestämään. Elokuvan lopputekstien aikana nähdään keskusteluja näyttelijöiden ja heidän äitiensä kanssa.

Kirjoittanut: Joonatan, 26.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.pinterest.com
Bad Moms, 2016, Block Entertainment, STX Entertainment

Arvostelu: Jason Bourne (2016)

JASON BOURNE (2016)

Ohjaus: Paul Greengrass
Pääosissa: Matt Damon, Tommy Lee Jones, Alicia Vikander, Vincent Cassel, Julia Stiles ja Riz Ahmed
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16

Bourne-elokuvat (2002-) eivät ole koskaan olleet kovin iso juttu minulle. Kun näin alkuperäiset kolme elokuvaa (2002-2007), en pitänyt niistä ja ne olivat mielestäni tylsiä. Näin sarjan lisäosan The Bourne Legacy (2012) pari vuotta sitten ja se oli minusta vain huono. Valmistautuakseni uuteen Jason Bourne -elokuvaan, päätin antaa mahdollisuuden aiemmille osille. The Bourne Identity (2002) parani vain hieman, mutta The Bourne Supremacy (2004) ja The Bourne Ultimatum (2007) olivat mielestäni oikein mainiot, vaikkakin huonosti kuvatut elokuvat. The Bourne Legacy ei vieläkään vakuuttanut millään lailla. The Bourne Supremacy sai minut jopa hieman innostumaan tulevasta Jason Bournesta, mutten silti oikein tiennyt, mitä odottaa elokuvalta, mennessäni sitä katsomaan.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää mahdollisia SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä elokuvia The Bourne Identity, The Bourne Supremacy, The Bourne Ultimatum ja The Bourne Legacy!

Nicky Parsons saa selville tietoja CIA:n ohjelmista ja etsii käsiinsä Jason Bournen, välittääkseen tälle nämä tiedot. Samalla uutta Iron Hand -ohjelmaa valmisteleva CIA alkaa jälleen jahdata Bournea.

Matt Damon lähti Bourne-sarjasta, kun hänen ja ohjaaja Paul Greengrassin mielestä Ultimatum oli hyvä päätös sarjalle. Studio halusi tietysti tehdä lisää, suosittuja pätkiä kun olivat. Legacy ei toiminut ollenkaan, joten Damon oli pakko saada takaisin. Harmi vain, mutta paikoitellen Damon näyttää tässä siltä, kuin tekisi tätä vain rahan takia. Kunnioitusta pitää kuitenkin antaa siitä, millaiseen kuntoon Damon on itsensä pistänyt roolia varten. Ja kyllähän Damon suurimmaksi osaksi hyvin roolinsa vetää. Hymyä ei vieläkään nähdä ja Bourne puhuu todella vähän. Muutamassa kohdassa Bourne todistaa olevansa aikamoinen äijä.
     Myös Julia Stilesin esittämä Nicky Parsons nähdään taas. Stilesin suoritus ei ole kovin vakuuttava ja onneksi hän esiintyy elokuvassa vain hetken.
     Tommy Lee Jones on tämän elokuvan vanha-harmaantuva-CIA-johtaja-joka-on-ylläripylläri-pahis, eli Robert Dewey. Lee Jonesin suoritus on hyvä, mutta hahmo alkaa olla nähty tässä sarjassa, sillä samanlaista on esittänyt jo Brian Cox kahdessa ensimmäisessä elokuvassa. Hahmo muistuttaa myös hieman kolmannen osan Noah Vosenia (David Strathairn).
     Hollywoodissa uraa nopeasti luova Alicia Vikander, joka voitti Oscar-palkinnon roolistaan The Danish Girlissa (2015), nähdään agentti Heather Leena. Heather on hieman erilainen hahmo, kuin mitä aiemmin ollaan nähty sarjassa, mikä on hyvä juttu. Vikander on todella hyvä näyttelijä ja suoriutuu roolistaan tässä kunnialla. Häntä ollaan selvästi näkemässä tulevaisuudessakin paljon, eikä minua haittaa ollenkaan.
     Koska aiemmissa Bourne-elokuvissa on nähty pakollinen palkkamurhaaja, myös tässä täytyy olla sellainen. Tässä nimetöntä tappajaa esittää Vincent Cassel, ja tämä tappaja on erittäin ontto hahmo, vaikka hänelle yritetään luoda taustaa, joka liittyy Bournen menneisyyteen. Elokuvassa nähdään myös tietokonetaituri Aaron Kalloor, jota näyttelee Riz Ahmed. Hahmo on paikoitellen ihan mielenkiintoinen, mutta on elokuvan isoista henkilöistä unohdettavin.

Jos olet nähnyt alkuperäiset kolme osaa, muttet The Bourne Legacya, niin ei hätää. Jason Bourne ei nimittäin ota Legacya millään lailla huomioon ja onkin selkeä jatkumo The Bourne Ultimatumille. Elokuva alkaa Bournen muistelulla, jossa näytetään katsojille aiempia tapahtumia, jos ne ovat vaikka päässeet unohtumaan. Vaikka ensimmäinen repliikki on "Minä muistan kaiken", niin tässä elokuvassa tulee taas esille paljon uutta sekä katsojalle että Bournelle, kuten Bournen isän, Richard Webbin, osallistuminen Treadstone-ohjelmaan, jossa Jason oli osallisena. Vaikka alunperin olikin mielenkiintoinen idea, että samaan aikaan katsoja saa selville sen, minkä Bournekin, niin nyt viimeistään sarja alkaa toistamaan itseään.

Bourne-fanit voivat varmasti nauttia tästä, sillä se on aika lailla sama elokuva kuin alkuperäiset kolme. On joku salainen ohjelma ja Bournea jahdataan, samalla kun Bourne yrittää selvittää menneisyyttään. Agenttielokuvissa yleensä toimii samankaltaisuus, mutta ne ovatkin yleensä itsenäisiä tarinoita, kun taas Bourne-elokuvat ovat yhtä selkeää jatkumoa. Onhan tämä selkeää jatkoa aiemmille, mutta juttu alkaa valitettavasti mielestäni käydä vanhaksi. Hyvä maailmanmatkailupätkä tämäkin on ja tällä kertaa käydään mm. Kreikassa, Englannissa, Islannissa ja Las Vegasissa. Elokuvan alkupuoli on hieman sekava, mutta elokuva paranee onneksi loppua kohti. Alussa nähdään pitkä takaa-ajo pitkin Ateenan katuja, mutta se on jopa liiankin pitkä. Paljon on saatu porukkaa paikalle kyseiseen kohtaukseen, sillä samaan aikaan on menossa mellakka - ihmiset heittelevät polttopulloja ympäriinsä ja poliisivoimat yrittävät pitää heitä kurissa. Samalla Bourne ja Julia pakenevat palkkatappajaa ympäri kaupunkia. Sen jälkeen elokuva muuttuu aika hidastempoiseksi ja jotkut jutut tuntuvat ratkeavan turhan helposti, mutta onneksi Las Vegasissa juttu muuttuu mielenkiintoiseksi ja jännittäväksi, jolloin elokuva saa jälleen otteen katsojasta.

Kun elokuva on hyvin samanlainen kuin aiemmat osat, herää kysymys: tarvitsiko tätä tehdä? Onhan se toisaalta ihan kiva nähdä Matt Damon jälleen mukana, etenkin kun tämä on hänen tunnetuin roolinsa. Silti kun miettii, että ohjaaja ja pääosan esittäjä lähtivät kumpikin aiemmin pois projektista, koska kokivat, ettei heillä ollut enää mitään annettavaa sille, niin alkaa epäilyttää, tekivätkö he tämän vain rahan takia? Sille ei välttämättä koskaan saada vastausta, mutta se on sinänsä selvää, että annettavaa sarjalle ei taida löytyä paljoa, kun juttu ei tunnu muuttuvan mihinkään. Loppu tietenkin viittaa siihen, että jatkoa on tulossa ja ei siinä mitään, kunhan sarjaan löydettäisiin uudenlainen lähestymistapa. Studio on sanonut, että aikoo pitää Damonin ja ohjaaja Greengrassin mukana hamaan tappiin asti, eli jos se on studiosta kiinni, niin Bournella tullaan tahkoamaan rahaa vielä todella kauan. Eihän tämä huono ole ja siitä voi nauttia sellaisenaan, mutta toivoisin, että sarja alkaisi hieman muuttua jo seuraavassa osassa. Uskoisin tämän toimivan paremmin, jos on pidempi aika edellisten näkemisestä. Tavallaanhan se on hyvä, että elokuva on hyvin lähellä alkuperäisiä osia, jotta katsojilla on kaiken aikaa vahva käsitys siitä, mitä tulivat katsomaan. Silti olisin kaivannut jotain selkeästi uutta.

Elokuvan on tosiaan ohjannut kahden edellisen Damonin tähdittämän osan tapaan Paul Greengrass, jonka kädenjälki on hyvin selkeä tässä. Hän suosii selvästi käsivarakuvaa, jota itse vierastan yhä vain enemmän. Jason Bourne on yksi huonoiten kuvatuista elokuvista, joita olen vähään aikaan nähnyt. Kuva heiluu kaiken aikaa ihan miten sattuu ja toimintakohtauksista on välillä vaikeaa ottaa selvää. Siinä ei yhtään auta, kun leikkauksia on todella paljon ja tuntuu siltä kuin kaikki kuvattu materiaali olisi käytetty. Monet kohdat ovat aivan varmasti kuvattu vain kerran, sillä kuvia on niin paljon. Tärkeintä ei pitäisi olla määrä, vaan laatu, mihin ei olla keskitytty. Kuvauksessa toinen ongelma on zoomien käyttö, jota esiintyy todella useaan otteeseen ja paria poikkeusta lukuunottamatta täysin turhaan. Kuvaajan ja kameran pitää liikkua, ja zoomauksen pitäisi olla sallittua vasta, kun kumpikaan edellä mainituista ei voi liikkua. Monet kuvat ovat myös epätarkkoja. Myös tämä vahvistaa sitä tunnetta, että suurin osa kuvista on otettu yhdellä otolla nopeasti, eikä olla keskitytty tarpeeksi, millaista jälkeä saadaan. Ehkä kuvaussuunnitelma tehtiin vasta lokaatiossa ja kuvauspäiviä oli rajattu määrä, jolloin piti saada mahdollisimman monipuolisesti kaikkea. Jason Bourne on siis kuvauksellisesti hyvä esimerkki siitä, miten ei kannata tehdä elokuvaa. On ihme, että elokuvan kuvaaja edes saa töitä taidoillaan. Musiikkina kuullaan tuttua jumputusta, joka soi läpi elokuvan. Sävellyksestä vastaavat John Powell ja David Buckley. Mobyn kappale "Extreme Ways" kuullaan tietysti, mutta se soi hieman oudosti miksattuna.

Yhteenveto: En osaa oikein sanoa, onko Jason Bourne loppujen lopuksi edes hyvä, vai jääkö se lähinnä vain "ihan kivaksi". Se ei ole kovin erikoinen pätkä, mutta kyllä se jaksoi viihdyttää, joten jokseenkin neutraali tunne siitä jäi. Välillä elokuvasta näkee, että sitä oltaisiin tehty raha mielessä. Damon on pistänyt itsensä tiukkaan kuntoon, mistä hatunnosto. Tommy Lee Jonesin hahmo alkaa käydä tylsäksi ja toivon, että seuraavassa osassa sarjaan luotaisiin jotain uutta. Juttu alkaa käydä hieman vanhaksi. The Bourne Legacya ei huomioida ollenkaan, mikä on ollut hyvä päätös. Ehkä juuri sen takia nimi ei ole "The Bourne jotain", vaan yksinkertaisesti päähenkilön nimi, jolloin kaikki tietävät, että oikea henkilö on jälleen pääosassa. Ateenan takaa-ajo kestää liian kauan ja sen jälkeen meno on hieman liian hidastempoinen, mutta Las Vegas -osio toimii suurimmaksi osaksi. Paikoitellen elokuva tuntuu hieman hätäisesti suunnitellulta ja tuntuu kuin tekijät olisivat keskittyneet siihen, että Bourne-sarja saataisiin tuotua takaisin mahdollisimman nopeasti, eikä siihen että tästä saataisiin mahdollisimman toimiva jännityselokuva. Kuvaus on kaikin puolin aivan hirveää ja toivon, että seuraavassa osassa kuvaus olisi tasaisempaa. Jos ei, niin ainakin zoomit pois ja tarkaksi se kuva! Jos olet sarjan fani, niin kyllähän tämä luultavasti uppoaa, ollessaan todella samanlainen kuin kolme ensimmäistä osaa. Jos Bourne ei ole tuttu, niin tämä voi helposti jättää kylmäksi. Jatkoa on aivan takuulla luvassa, paitsi jos tämä ei menesty. Ja tietystihän tämä menestyy.

Kirjoittanut: Joonatan, 25.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Jason Bourne, 2016, Universal Pictures, The Kennedy/Marshall Company, Captivate Entertainment, Pearl Street Films, Double Negative, Sur-Film

Arvostelu: The Bourne Legacy / Medusan perintö (2012)

THE BOURNE LEGACY (2012)

MEDUSAN PERINTÖ

Ohjaus: Tony Gilroy
Pääosissa: Jeremy Renner, Rachel Weisz, Edward Norton, Zeljko Ivanek, Oscar Isaac ja Scott Glenn
Genre: jännitys, toiminta
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 12

En ole koskaan ollut suuri Bourne-sarjan (2002-) fani. Näin Matt Damonin tähdittämän trilogian (2002-2007) monta vuotta sitten ensimmäisen kerran, enkä erityisemmin perustanut siitä. Vielä vähemmän perustin sarjaa jatkaneesta lisäosaelokuvasta The Bourne Legacy, jonka näin alle kaksi vuotta sitten ensimmäisen kerran. Nyt kun uusi lisäys sarjaan, eli Jason Bourne (2016) on ilmestymässä, täytyi minun vilkaista sarjan aiemmat osat uudestaan muistinvirkistykseksi. Damonin tähdittämät elokuvat paranivat mielestäni, kun ne näki uudestaan, mutta entäpä Jeremy Rennerin tähdittämä lisäosa?

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia The Bourne Identity (2002), The Bourne Supremacy (2004) ja The Bourne Ultimatum (2007)!

Outcome-ohjelma lopetetaan ja kaikki muut sen agentit tapetaan paitsi Aaron Cross, joka selviytyy ja alkaa selvittää, mistä on kyse.

Kun kahden edellisen osan ohjaaja Paul Greengrass päätti jättää Bourne-sarjan, myös Matt Damon lähti, jolloin hänet päätettiin korvata. Uudeksi tähdeksi valittiin ei-kenenkään-suosikki-Avenger Hawkeye, eli Jeremy Renner. Hän ei kuitenkaan onneksi näyttele itse Jason Bournea, vaan on päärooliin on luotu kokonaan uusi hahmo, nimeltään Aaron Cross. Crossiin ei valitettavasti olla saatu samaa äijähenkeä kuin itse Bourneen ja Rennerin potentiaali tuntuu menevän hukkaan. Ainakin Cross sentään hymyilee enemmän kuin Bourne.
     Uutena naistähtenä on Rachel Weiszin näyttelemä tohtori Marta Shearing. Shearing on erittäin unohdettava hahmo. Ainoa mikä jää mieleen, on että Crossin mukana roikkuu joku naikkonen. Syy ei ole Weiszin, joka tuntuu joutuvansa pidättelemään taitojaan, vaan huonosti kirjoitetun hahmon.
     Myös Edward Norton on saatu mukaan ja hän on se pakollinen takapiru, joka jahtaa päähenkilöä. Nortoninkin potentiaali on hukkaan heitettyä, sillä pääasiassa hän vain istuskelee ja antaa ohjeita muille. Varmaan ihan kivan palkan Norton on kuitenkin tästä tienannut. Nouseva tähti Oscar Isaac nähdään myös alkupuolella nimettömänä agenttina, johon Cross törmää Alaskassa.

Alkupuoli Crossin seurassa vietetään lähinnä kylmässä, lumisessa Alaskassa, jossa erikoisjoukot kouluttautuvat. Elokuva käynnistyy aika hitaasti ja mielenkiintoisinta onkin, että The Bourne Legacyn alku tapahtuu samaan aikaan kuin The Bourne Ultimatumin alku. Simon Rossin kuolema Waterloo-asemalla näytetään uusintana ja Jason Bournesta puhutaan paljon, mutta hahmo ei itse esiinny valokuvaa (joka on yhä täsmälleen sama Matt Damonin nuoruuskuva, jota käytettiin muissakin Bourneissa) enempää elokuvassa. Mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä vähemmän edes mainitaan Bournea, jolloin alkaa miettiä, miksi tämä edes kulkee "The Bourne" nimen alla. Tavallaan voisi sanoa, että onneksi elokuva lopettaa jatkuvan muistuttamisen Damonin hahmosta, sillä vasta silloin se alkaa keskittyä omaan tarinaansa. Harmi vain, että elokuvan tarina ei ole kovin kummoinen tai edes jännittävä. Loppupuolella unohtaa katsovansa Bourne-elokuvaa ja sen muistaakin vasta, kun tuttu Mobyn "Extreme Ways" alkaa soida.

Kertaakaan ei oikeastaan tunnu, että Cross olisi hengenvaarassa ja toimintakohtauksista selvitään hieman liiankin helpolla. Toimintaa ei myöskään ole tarpeeksi, etenkään alussa. Elokuva on erittäin pitkäveteinen ja se alkaa laahata jo ihan alkuminuuteilla. Muutamia hyviä kohtia lukuunottamatta The Bourne Legacy ei jaksa pitää katsojan mielenkiintoa yllä. Se ei ole millään lailla tarpeellinen lisäys sarjaan, joten suosittelen jättämään tämän väliin. Jason Bournen voi aika varmasti mennä katsomaan ilman, että on tätä nähnyt. Itse uskoisin, että tämä on viimeinen kerta (ainakin hyvin pitkään aikaan), kun katson tämän elokuvan.

Koska Paul Greengrass lähti pois projektista, täytyi löytää uusi ohjaaja tilalle ja sen paikan vei edellisten elokuvien käsikirjoittaja Tony Gilroy. Gilroy olisi voinut keskittyä enemmän kirjoittamiseen, jolloin tarinasta olisi voinut tulla parempi ja kompaktimpi paketti, sillä nyt se tuntuu vain hätäiseltä rahan kalastelu -pätkältä, jolla ei ole lähes mitään tekemistä Bourne-elokuvien kanssa. Muutamat vanhat naamat näyttäytyvät, mutta siihen se jää. Kuvaus ei ole onneksi yhtä sekavaa kuin Bourne-trilogiassa, mutta toimintakohtauksissa leikkauksia on yhä tarpeettoman monta. Musiikki jumputtaa taustalla ja aseiden tulituksesta kuuluva meteli toimii, mutta aika latteaksi kaikki jää.

Yhteenveto: Paras sana kuvaamaan The Bourne Legacya on "turha", sillä sitä tämä elokuva todella on. Se on huono ja tylsä, eikä ole millään lailla jännittävä. Ja sanoinko jo, että se on täysin tarpeeton? Näyttelijäntyö on aika heppoista, enkä olisi koskaan uskonut sanovani näin; mutta onneksi Matt Damon palaa takaisin seuraavaan osaan! Toivottavasti Jason Bourne jättää The Bourne Legacyn tapahtumat kokonaan pois sarjasta ja jatkaa siitä, mihin The Bourne Ultimatum jäi. Parasta Legacyssa on ehkä se, että Ultimatum tapahtuu samanaikaisesti. Vaikka olisit sarjan fani, niin jätä tämä suosiolla väliin. Vieläkään ei selitetä, miksi suomennoksissa on sana "Medusa".

Kirjoittanut: Joonatan, 16.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.collider.com
The Bourne Legacy, 2012, Universal Pictures, Relativity Media, The Kennedy/Marshall Company, Captivate Entertainment, Dentsu

Arvostelu: The Bourne Ultimatum / Medusan sinetti (2007)

THE BOURNE ULTIMATUM (2007)

MEDUSAN SINETTI

Ohjaus: Paul Greengrass
Pääosissa: Matt Damon, Julia Stiles, David Strathairn, Joan Allen, Paddy Considine, Albert Finney, Édgar Ramírez, Joey Ansah, Scott Glenn ja Daniel Brühl
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 12

Olen kerran aiemmin nähnyt Bourne-elokuvat (2002-). Silloin en niistä pahemmin perustanut, mutta nyt kun uusi Jason Bourne (2016) on ilmestymässä, niin päätin antaa edellisille osille mahdollisuuden ja katsoa ne uudestaan. The Bourne Identity (2002) ei vieläkään oikein vakuuttanut, mutta The Bourne Supremacy (2004) sai minut jollain tapaa jopa hieman innostumaan sarjasta. Innostuin jopa niin paljon, että katsoin kolmannen osan, The Bourne Ultimatumin, lähes putkeen toisen osan päättymisen jälkeen.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan kahta edellistä osaa; The Bourne Identity ja The Bourne Supremacy!

Lehtimies Simon Ross kirjoittaa juttua Jason Bournesta, mikä kiinnittää Bournen huomion. Bourne lähtee etsimään Rossin lähdettä, Neal Danielsia ja hänelle selviää asioita CIA:n uudesta operaatiosta, joka lähti alunperin liikkeelle hänestä itsestään.

Matt Damon palaa kolmatta kertaa Jason Bourneksi ja tuntuu parantavan suoritustaan jälleen. Hymyä ei ole vieläkään nähtävissä, mutta muuten Damon pääsee jälleen mätkimään turpaan ja piilottelemaan CIA:lta. Kyllä tämä rooli vaan on Damonille tarkoitettu.
     Julia Stilesin esittämän Nickyn rooli kasvaa jälleen ja hän päätyykin Bournen mukaan ympäri Eurooppaa. Kahdessa edellisessä osassa ontoksi jäänyt hahmo saadaan nopeasti tykättäväksi ja Stilesin näyttelijänsuoritus on hyvä.
     Pamela Landy palaa mukaan ja häntä esittää Joan Allen. Tällä kertaa hän onkin salaa Bournen puolella, mutta Bourne ei vieläkään ole turvassa CIA:lta, sillä tässä elokuvassa häntä jahtaa David Strathairnin näyttelemä Noah Vosen. Harmi, että jahtaajahahmot jäävät usein ontoiksi ja niin jää myös tämä. Toisaalta hahmo on parempi kuin ensimmäisessä elokuvassa nähty Chris Cooperin näyttelemä Conklin.
     Onttoja hahmoja ovat myös Bournen kohtaamat palkkatappajat, joita on tässä kaksi ja heitä esittävät Édgar Ramírez ja Joey Ansah. Daniel Brühl nähdään edellisessä elokuvassa kuolleen Marien veljenä, Martinina, ja toivoisi, että häntä näkisi enemmän, sillä Brühl on hyvä näyttelijä. Lehtimies Simon Rossina nähdään Paddy Considine.

Elokuva jatkuu The Bourne Supremacyn tapahtumista. Bourne pakenee Venäjällä ja kärsii jälleen näyistä menneisyydestään. Siitä hypätään kuusi viikkoa eteenpäin. Supremacyn lopetus, kun Pam Landy paljastaa Bournelle tämän oikean nimen, on nokkelasti lisätty mukaan Ultimatumiin ja tässä se tapahtuu noin puolessa välissä elokuvaa. Alussa nähtävä Waterloo-asemalla tapahtuva kohtaus nappaa katsojan samantien mukaansa ja elokuva pitääkin suurimmaksi osaksi otteessaan loppuun asti, vaikka välillä heikompiakin kohtia löytyy.

Jälleen päästään näkemään enemmän tai vähemmän maailmaa. Elokuvassa käydään mm. Venäjällä, Italiassa, Ranskassa, Englannissa, Espanjassa, Marokossa ja New Yorkissa. Etenkin Marokon takaa-ajokohtaus on oikein toimiva pätkä. Toimintaa on mukana useassa kohtaa, mutta silti elokuva perustuu enemmän jännitykseen kuin puhtaaseen väkivaltaan. Lähitappeluissa kuultavat äänet korostuvat selkeinä ja yksinkertaisina. Jotkut lyöntiäänet kuulostavat niin kliseisiltä, että niitä voisi löytää ennemminkin paljon vanhemmista elokuvista tai netistä löytyvistä videoista. Mistä lie valmiita äänitehosteita on ladattu elokuvaa varten. Joka tapauksessa elokuva sai Oscar-palkinnot parhaasta äänityksestä ja parhaista äänitehosteista, enkä oikein tiedä oliko tämä oikea vaihtoehto niille pysteille.

Elokuva sai Oscar-palkinnon myös kuvauksesta ja sitä tämä ei todellakaan ansaitse. Leikkaus on hieman rauhoittunut, mutta kuvaaja ei. Yhä on turvauduttu käsivarakuvaan ja sen myös huomaa. Kamera liikkuu usein liikaa aivan turhaan ja kameran asemoinnit olisi voitu miettiä useassa kohdassa uudestaan. Elokuvassa on myös käytetty zoomauksia, jotka näyttävät aivan hirveiltä. Ohjaajana jatkaa Paul Greengrass ja toivon todella, ettei kuvaustyyli ollut hänen ideansa. Elokuvan director of photography on Oliver Wood, enkä muista, että muissa hänen kuvaamissaan elokuvissaan olisi niin holtitonta kameratyöskentelyä. Wood on ollut kuvaamassa mm. elokuvia Die Hard 2 (1990), Face/Off (1997), sekä tulevaa Ben-Huria (2016).

Sitten hieman The Bourne -trilogiasta kokonaisuutena, sillä vaikka sarjaa on jatkettu, niin tämän voi miettiä alkuperäisenä trilogiana, The Bourne Legacyn (2012) lisäosana ja Jason Bournen uuden sarjan aloittavana elokuvana. Sisällöltään elokuvissa on aika samanlainen kaava, kun Bourne yrittää selvittää menneisyyttään, häntä jäljitetään ja hän joutuu kohtaamaan palkkatappajia. Vakava tunnelma kulkee läpi sarjan, eikä päähenkilö näytä hymyä varmaan kertaakaan trilogiassa. Samanlaisuudessaankin kaikki sarjan osat eivät silti ole täysin onnistuneita. Sarjan aloittaja The Bourne Identity jää mielestäni selkeästi heikoimmaksi osaksi. Se alkaa toimivasti, mutta jännitys ei jaksa kantaa loppuun saakka. The Bourne Supremacy nousee suosikikseni, vaikka elokuvan kuvaus ja leikkaus ovatkin jotain aivan kamalaa. Siinä jännitys pysyy läpi elokuvan, kuten myös katsojan mielenkiinto. The Bourne Ultimatum jää näiden kahden osan väliin. Se on hyvä, muttei niin mainio kuin Supremacy.

Yhteenveto: The Bourne Ultimatum on mainio pätkä, joka olisi sellaisenaan toiminut hyvänä lopetuksena Bourne-sarjalle. Kuvaus on jälleen sekavaa, mutta tarina toimii. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä uusi Jason Bourne tarjoaa. Tässä välissä on kuitenkin vielä Jeremy Rennerin tähdittämä sarjan lisäosaelokuva The Bourne Legacy. Jos pidit kahdesta edellisestä Bourne-elokuvasta, niin tämä toimii mitä luultavimmin. Jos et ole nähnyt kahta edellistä osaa, niin käy vilkaisemassa ne ennen tätä. Vieläkään en tiedä, mistä suomennetun nimen "Medusa"-kohta tulee. Jännä juttu, että kaikissa osissa Bournesta leviävä kuva on lähestulkoon aina täsmälleen sama. Eikö nuoresta Matt Damonista ollut muita valokuvia?

Kirjoittanut: Joonatan, 4.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldposter.com
The Bourne Ultimatum, 2007, Universal Pictures, MP BETA Productions, The Kennedy/Marshall Productions, Ludlum Entertainment

Arvostelu: The Bourne Supremacy / Medusan isku (2004)

THE BOURNE SUPREMACY (2004)

MEDUSAN ISKU

  

Ohjaus: Paul Greengrass

Pääosissa: Matt Damon, Joan Allen, Brian Cox, Karl Urban, Julia Stiles ja Franka Potente

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 12

Olen nähnyt Bourne-leffat (2002-) vain kerran aiemmin, alkuperäisen trilogian (2002-2007) joskus 2009 tai 2010 ja lisäosa The Bourne Legacyn (2012) pari vuotta sitten. Uusi osa, Jason Bourne (2016), on tulossa, joten tietty oli hyvä palata vilkaisemaan, mistä edellisissä osissa olikaan kyse. Muistelisin, että viimeksi kun katsoin The Bourne Supremacyn, eli suomennettuna Medusan isku, meinasin nukahtaa elokuvan aikana, koska pidin sitä niin tylsänä. Saa nähdä, onko mielipiteeni muuttunut...

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa, The Bourne Identity (2002)!

Jason Bourne viettää hiljaiseloa Mariensa kanssa Intiassa. Kun hänet lavastetaan kahden ihmisen murhaan, Bourne-jahti alkaa taas ja jälleen Jasonin pitää selvittää, mistä on kysymys.

Matt Damonia hymyilyttää vielä vähemmän kuin edellisessä osassa. Vakava ilme kasvoillaan kulkeva, Damonin esittämä Jason Bourne puhuu yllättävän vähän elokuvassa ja useasti keskitytäänkin häntä seuraaviin ihmisiin. Damon parantaa roolisuoritustaan edellisestä osasta.

     Tällä kertaa Bournea jahtaa Pamela Landy, jota näyttelee Joan Allen. On mielenkiintoinen ratkaisu, ettei jahtaaja olekaan pahis ja luulee Bournen olevan joku muu kuin tämä todellisuudessa on.

     Brian Coxin esittämä Ward Abbott palaa takaisin ja on ihan yhtä ontto hahmo kuin edellisessä osassa.

     Karl Urban esittää Bournea metsästävää palkkatappajaa, joka on sellainen hahmo kuin The Bourne Identityssa nähdyn Clive Owenin hahmon olisi pitänyt olla. Urban nähdään alussa ja lopussa, ja häntä kaipaisi hieman elokuvan keskivaiheillekin, mutta hahmo on saatu toimivaksi ja välillä hän vaikuttaa jopa kunnon uhalta Bournelle, mutta valitettavasti vain välillä. Kuten edellisestä osasta en muistanut Owenin mukanaoloa, niin en myöskään muistanut, että tässä esiintyy Karl Urban.

     Franka Potenten näyttelemä Marie on mukana, vaikkakin todella vähän aikaa, kuten myös edellisessä osassa pariin otteeseen nähty Nicky, jota näyttelee Julia Stiles.

Elokuva tapahtuu pari vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen. Bourne näkee painajaista edellisestä tehtävästään, muttei silti muista vieläkään menneisyyttään. Ei aikaakaan, kun alkaa jo tapahtua. Urbanin esittämä palkkatappaja jahtaa Bournea ja Marieta Intiassa ja siitä lähtee matka ympäri Eurooppaa. Elokuvassa pistäydytään parissakin paikassa Saksassa, Venäjällä, Englannissa, Italiassa ja USA:n puolella käväistään New Yorkissa. Aikamoista maailmanmatkailua elokuva sisältää, kuten monet agenttielokuvat. Bournen lisäksi myös James Bond -elokuvat (1962-) ovat hyviä matkailuohjelmia. The Bourne Supremacyssa siirrytään paikasta toiseen välillä niin nopealla tahdilla, että voi tuottaa vaikeuksia pysyä perässä siitä, missä mennään.

The Bourne Supremacy on mielestäni toimivampi elokuva kuin edeltäjänsä. Se pitää paremmin otteessaan, ei hidastele loppua kohti, sen loppuratkaisu ei ole "helppo", siinä on enemmän toimintaa ja näyttelijäntyö on parempaa. Ohjaaja on vaihtunut Doug Limanista Paul Greengrassiin. Ohjaajan vaihdoksen voi huomata paikoitellen elokuvan tyylissä. Tarina lavastuksesta ja lavastajan selvittämisestä on usein mielenkiintoinen ja niin se on myös tässä elokuvassa. Harmi vain toisaalta, että lavastajan arvaa jo ihan elokuvan alussa, jos on nähnyt edellisen osan. Muuten tarinan puolelta elokuva toimii ja pääasiassa heikkoa onkin visuaalinen toteutus.

Elokuva on kuvattu ja leikattu huonosti. Paras sana kuvaamaan kameratyöskentelyä ja leikkausta on "levoton", sillä sitä se todella on. Suurimmaksi osaksi käsivaralta kuvatussa elokuvassa kamera heiluu tarpeettomasti jo pelkissä dialogikohtauksissa. Siitä sitten kuvittelemaan toimintakohtauksia. Etenkin lopun takaa-ajokohtaukseen on kuvattu varmaan tziljoona kuvaa ja niistä on päätetty käyttää jokainen. Kuvia hyppii ruudulle niin kuin citykanilauma ja paikoitellen on todella vaikea saada mitään selvää, mitä tapahtuu. Auton keulan ryttääntyminen näytetään ainakin viidestä eri kuvakulmasta ja jokaisessa käännöksessä leikkauksia on vähintäänkin kolme. Sitä ei tosiaan helpota se, että kamera heiluu miten sattuu ja minne sattuu. Lähitaistelukohtauksetkin ovat todella epäselviä, eikä kameramies ole pysynyt perässä turpaanmätkijöiden liikkeessä. Tosi monia leikkauksia on myös kohtauksissa, joissa porukka vain keskustelee keskenään. Selvästi on täytynyt näyttää jokaisen henkilön reaktio jokaiseen lauseeseen. Pariin otteeseen elokuvan aikana kysyin ääneen "Mitä helevettiä tässä oikein tapahtuu?" kun heiluvaa kameraa ja miljoonia leikkauksia on käytetty jopa viisi minuuttia putkeen yhtä kyytiä. Kuva on myös välillä epätarkka. Musiikki jumputtaa jälleen taustalla ja paikoitellen musiikin huomaa, eikä se jää vain piiloon taustalle. Tuttu Mobyn "Extreme Ways" -kappale kuullaan myös tässä elokuvassa.

Yhteenveto: The Bourne Supremacy on oikein hyvä elokuva. Jos aivan kauhean kuvauksen ja vielä kauheamman leikkauksen unohtaa, niin kyseessä on toimiva jännäripätkä, joka pitää otteessaan loppuun asti. Vieläkään ei valitettavasti ota selvää, mistä nimen suomennoksen "Medusa" tulee. Toisin kuin The Bourne Identity, Supremacy sai minut jollain tapaa innostumaan sarjasta ja mielenkiinnolla odotan, mitä uudesta Jason Bournesta seuraa. Suosittelen elokuvaa toimintaelokuvafaneille, kuten myös kaikille, jotka pitävät vakoojajännäreistä. Lastenelokuva tämä ei ole. Voisiko Bourne hymyillä seuraavassa osassa? Ai eikö? Ei sitten.

Kirjoittanut: Joonatan, 30.6.2016

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Bourne Supremacy, 2004, Universal Pictures, The Kennedy/Marshall Productions, MP THETA Productions, Ludlum Entertainment

Arvostelu: The Bourne Identity / Medusan verkko (2002)

THE BOURNE IDENTITY (2002)

MEDUSAN VERKKO

Ohjaus: Doug Liman
Pääosissa: Matt Damon, Franka Potente, Chris Cooper, Brian Cox, Clive Owen ja Adewale Akinnuoye-Agbaje
Genre: jännitys
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 16

The Bourne Identity, eli suomalaisittain Medusan verkko, perustuu Robert Ludlumin samannimiseen kirjaan vuodelta 1980. En ole kyseistä kirjaa tai muita sarjan teoksia lukenut, mutta olen kerran aiemmin nähnyt Matt Damonin tähdittämän Bourne-trilogian (2002-2007) ja Jeremy Rennerin tähdittämän lisäosan The Bourne Legacy (2012). Nyt kun Damonin Bourne-sarja on laajentumassa ja pian ilmestyy sarjan uusin osa, Jason Bourne (2016), oli aika katsoa aiemmat osat uudestaan. Viime kerrasta, kun näin Damonin tähdittämät osat, on kulunut kauan aikaa. Jos oikein muistan, näin ne joko vuonna 2009 tai 2010. Kovin paljoa en siis muistanut enää The Bourne Identitysta, ennen kuin katsoin sen uudestaan.

Kalastajaryhmä löytää merestä miehen, joka ei muista mitään, ei edes omaa nimeään. Mies alkaa tutkia menneisyyttään ja ennen kuin huomaakaan, hän pakenee palkkatappajia, jotka yrittävät saada hänet hengiltä.

En pahemmin perustanut Matt Damonista, ennen kuin näin hänet elokuvissa Interstellar (2014) ja The Martian (2015). Tässä hän esittää päähenkilö Jason Bournea ja suoriutuu osastaan hyvin. Damon vetää roolin todella vakavasti, eikä paljoa hymyile elokuvan aikana, mikä toisaalta sopii hahmoon.
     Bournen mukaan tarttuu Franka Potenten näyttelemä Marie, joka joutuu tietenkin myös kohteeksi liikkuessaan Bournen seurassa. Potenten roolisuoritus on hyvä, ja hänen ja Damonin kemia toimii.
     Bournen perässä ovat Chris Cooperin näyttelemä Conklin, Brian Coxin esittämä Ward Abbott ja palkkatappaja, jona nähdään Clive Owen. Cooperin ja Coxin hahmot ovat aika samankaltaiset ja tyhjät, vaikka yleensä Cox toimiikin hyvin elokuvan roistona, mutta Owenissa on potentiaalia pahikseksi, jonka odottaisi olevan hyvä vastus Bournelle. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole ja Owenin rooli elokuvassa jää todella pieneksi.
     Mukana on myös Adewale Akinnuoye-Agbajen esittämä Nykwana Wombosi on tärkeä osa juonta, mutten paljasta, mikä hänen roolinsa tarkalleen ottaen on. Akinnuoye-Agbaje esittää osaansa hyvin ja häntäkin toivoisi näkevän enemmän elokuvassa.

Elokuvan alussa Bourne löydetään tajuttomana ja kalastajat miettivät, mistä hän on tullut - etenkin kun huomaavat kaksi luotia Bournen selässä ja lonkkaan, ihon alle työnnetyn tilinumeron. Sen jälkeen CIA:ssa kerrotaan, että tehtävä on epäonnistunut ja katsojana ajattelee heti, että Bourne on vaarallinen ja CIA:n tehtävä on tappaa hänet. Ajatus vahvistuu, kun Bournea aletaan jahdata. Tällä tietenkin yritetään ajaa katsojaa harhaan, mutta jos tietää elokuvan lähtökohdista jotain enemmän, niin elokuva ei pysty höynäyttämään. Alkupuoli on jännittävä, Bournen yrittäessä muistaa, kuka hän on, ja poliisien jahdatessa häntä ja Marieta. Harmi vain, että elokuva alkaa hidastella ja alkaa loppupuolella tuntua hieman pitkäveteiseltä, eikä tunnelma enää ole samalla tasolla kuin alussa.

Muistinmenetys on aina mielenkiintoinen lähtöasetelma, kuten myös asioiden ratkaisemista on kiinnostavaa seurata. Harmi vain, ettei aina lopputulos olekaan niin ihmeellinen, kuin elokuvan aikana annetaan olettaa. The Bourne Identity kokee juuri tämän ja se on toinen syy, miksei elokuva pidä mielenkiintoa loppuun asti. Elokuva on vakavasti eteenpäin kulkeva jännäri, eikä se oikeastaan naurata kertaakaan. Toimintaa ei ole paljon ja lähes kaikki toimintakohtaukset loppuvat liian lyhyeen, paitsi autotakaa-ajo, joka on ehkä jopa elokuvan parasta antia. Erityistä loppuskabailua on turha odottaa.

Kuvaus on alkupuolella todella epätasaista, mutta paranee loppua kohti. Leikkaus on välillä hieman sekavaa, mutta suurimmaksi osaksi sujuvaa. Elokuvan on ohjannut Doug Liman, joka on ohjannut myös mm. agenttipätkän Mr. & Mrs. Smith (2005) ja oivan scifileffan Edge of Tomorrow (2014). Musiikki soi taustalla, muttei jää mieleen, paitsi Mobyn kappale "Extreme Ways", joka on noussut Bourne-sarjan tunnariksi.

Yhteenveto: The Bourne Identity on ihan kiva jännäriagenttipätkä. Jos siis pitää hieman vakavammista vakoojaelokuvista, niin tämä voi toimia, mutta jos kepeyttä kaipaa, niin sitä tästä ei irtoa. Viimeksi kun katsoin elokuvan, pidin sitä tosi tylsänä, mutta nyt se toimi paremmin. Ehkä seuraavalla katselukerralla sen arvosana nousee jälleen hieman. En tosin koe, että minun tarvitsisi nähdä sitä vähään aikaan uudestaan. Alku on jännittävä ja autotakaa-ajo on hieno, mutta loppu lässähtää, vaikka lopun tappelussa portaikossa on yksi kohta, joka ansaitsee peukutuksen. Elokuvan nähneet tietävät, mistä kohdasta puhun. Elokuvasta ei käy selväksi, miksi sen nimen suomennoksessa on sana "Medusa".

Kirjoittanut: Joonatan, 30.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
The Bourne Identity, 2002, Universal Pictures, The Kennedy/Marshall Company, Hypnotic

Arvostelu: Ghostbusters (2016)

GHOSTBUSTERS (2016)

Ohjaus: Paul Feig
Pääosissa: Kristen Wiig, Melissa McCarthy, Kate McKinnon, Leslie Jones, Chris Hemsworth, Neil Casey ja Andy Garcia
Genre: scifi, komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 12

Minun on tunnustettava, että näin alkuperäisen Ghostbustersin (1984) ja sen jatko-osan Ghostbusters II (1989) vasta viime vuonna, joten sillä sarjalla ei ole erityistä nostalgia-arvoa minulle. Tiesin tietysti jo lapsena, mistä suunnilleen oli kyse ja tiesin logon sekä tunnuskappaleen. En innostunut, kun ilmoitettiin, että on tulossa uusi Ghostbusters, mutten myöskään vihannut ideaa niin kuin suuri osa alkuperäisten elokuvien faneista, koska sarja ei ole minulle tärkeä. Odotin elokuvaa kuitenkin jollain lailla, sillä enemmän tai vähemmän pidän ohjaaja Paul Feigin aiemmista elokuvista, joita olen nähnyt. Katsoin viime viikonloppuna alkuperäiset elokuvat uudestaan ja pääsin hieman oikeaan tunnelmaan. Silti mielenkiintoni ei ollut korkealla, sillä internet oli niin täynnä vihapuhetta, enkä enää edes tiennyt, mitä odottaa elokuvalta, kun menin sitä katsomaan.

Paranormaaleja ilmiöitä selvittävät tutkijat ryhtyvät taistoon haamuja vastaan.

Melissa McCarthy on ollut jokaisessa Paul Feigin elokuvassa, jonka olen nähnyt ja hän on tässäkin keskeisessä roolissa. Silti Kristen Wiig oli tämän elokuvan kaikkein keskeisin hahmo. Wiigin hahmolla, Erinillä, on loppujen lopuksi eniten tehtävää ja alkupuolella näytetään, etteivät McCarthyn esittämän Abbyn ja Erinin välit ole kovin lämpimät, mikä tekee Abbysta vaikeammin lähestyttävän hahmon kuin Erin. Wiig ja McCarthy toimivat joka tapauksessa hyvin parivaljakkona, olivat he toisiaan vastaan tai ystäviä. He toimivat ehkä juuri sen takia, että heidät on aiemminkin nähty samoissa elokuvissa, joten he ovat tunteneet toisensa kauan. Heidän rikkinäinen ystävyys alkaa tietenkin korjaantua elokuvan aikana.
     Ghostbusters-tiimiin kuuluvat myös Kate McKinnonin näyttelemä Holtzmann ja Leslie Jonesin näyttelemä Patty. Holtzmann on muka kaikkein nerokkain henkilö, mitä maa päällään kantaa ja Patty on stereotypinen, kovaääninen musta nainen. Holtzmann lähinnä ärsyttää, eikä McKinnonin suoritus vakuuta ollenkaan, mutta Jonesilla tuntuu olevan jonkinlaista potentiaalia. Kun hän ei huuda ja sekoile, voi huomata, että Jones olisi oikeasti täysin toisenlainen. Patty myös toimii parissa tilanteessa niin kuin oikea ihminen, eikä juokse suoraan vaaroja kohti. Alkuperäisen elokuvan tapaan tummaihoinen hahmo ei kuulu alunperin jengiin, vaan tulee mukaan vasta myöhemmin. Ottaen huomioon, millainen maailma on nykyään, olisi voinut tällaisen viittauksen alkuperäiseen elokuvaan ottaa pois.
     Ghostbustersien vastaanottovirkailijana nähdään Chris Hemsworthin näyttelemä Kevin. Vaikka on toimiva ratkaisu, että välillä esineellistetään mieshahmoja, niin hahmona tyhmä prettyboy-Kevin on vain rasittava. Tässä huomataan myös, ettei Chris Hemsworth todellisuudessa ole kovin hyvä näyttelijä - jos ei ole sitä aiemmin tajunnut. Thorina (2011-) hän toimii, mutta siihen ei hirveästi vaadita.
     Jonkinlaisena pahiksena elokuvassa on Neil Caseyn esittämä Rowan, joka on jostain syystä pimahtanut ja haluaa vallata maailman haamujen avulla. Todella yksiulotteiseksi jäävä Rowan ei innosta millään lailla, eikä häntä koe kertaakaan uhkaavana pahiksena. Leslie Jonesin lisäksi myös Casey osoittaa, että jotain potentiaalia voisi olla, mutta se on mennyt hukkaan tätä elokuvaa tehdessä. Hölmöä hahmossa on myös se, että hän on jostain kumman syystä tehnyt piirroksina koko suunnitelmansa maailman valloitukseen. Hän on piirtänyt tyylikkäitä kuvia, värittänyt ne ja kirjoittanut vielä "Sitten kaikki kumartavat sinulle" -tyylisiä juttuja kuvien viereen. Oliko tämä oikeasti paras tapa selittää pahiksen juoni katsojille ja päähenkilöille?
     Elokuvassa esiintyy myös Andy Garcia pakollisena pormestarihahmona, joka oli todella väkisin tungettu mukaan, sekä alkuperäisistä elokuvista tutut Bill Murray, Dan Aykroyd, Ernie Hudson ja Sigourney Weaver nähdään elokuvassa. Alkuperäisistä tähdistä vain Hudson on saatu sujuvasti ujutettua mukaan, mutta muut cameot vedetään yli.

Elokuva alkaa museoksi muunnetusta Aldridgen kartanosta, jossa pidetään turistikierrosta. Opas (Zach Woods) kertoo kävijöille kauhutarinaa Aldridgen perheestä ja myöhemmin kun paikka on jo suljettu ja opas on kartanossa yksin, alkaa tapahtua kummia. Vaikka en olekaan sarjan fani, minulle nousi silti hymy huulille, kun opas alkaa huutaa kauhusta ja vanha tuttu tunnuskappale alkaa soida. Harmi vain, että kappaleesta on otettu mukaan vain lyhyt pätkä. Samoihin aikoihin toisaalla kaupungissa Erin saa tietää, että Abby on aikoinaan salaa julkaissut heidän kirjoittamansa kirjan haamuista, jota Erin ei olisi halunnut julkisuuteen. Abby ja Holtzmann ovat juuri tiedehommissa, kun Erin saapuu paikalle ja alkaa huutaa Abbylle tämän toiminnasta. Välienselvittelyt jäävät kesken, kun käy selville, että Aldridgenin kartanossa kummittelee ja kolmikko lähtee tutkimaan tapausta. Myöhemmin porukkaan liittyy myös Patty, joka työskentelee elokuvan alussa metroasemalla.

Elokuvan alkupuoli on lähinnä sitä, että Ghostbusters-ryhmä syntyy, testailee laitteitaan ja nähdään muutama haamu. Loppupuolella rymistelläänkin kunnolla, kun haamut meinaavat ottaa vallan maailmasta. Läpi elokuvan päähahmot puhuvat kaikenlaisilla muka-tiedetermeillä, joista monet eivät varmasti edes ole oikeita sanoja, jotka tarkoittaisivat jotain. Juonikuvioiltaan tämä ja alkuperäinen Ghostbusters ovat aika samanlaiset. Ryhmä kasaantuu, tappelee muutamaa haamua vastaan - ja silti kukaan ei kuitenkaan usko, että haamuja olisi olemassa - taivaalle aukeaa portaali, josta haamut pääsevät elävien maailmaan ja lopuksi taistellaan isoa hirviötä vastaan. Tutut sädetykit ja auto ovat tietysti mukana ja elokuvassa nähdään myös alkuperäisissä elokuvissa esiintyneet vihreä Slimer ja jättikokoinen vaahtokarkkimies.

Kun niin moni asia on samalla lailla kuin alkuperäisessä, niin herää kysymys: miksi tämä täytyi tehdä? Nykyään kaikista isoista elokuvista tulee joko jatko-osia tai uusia versioita. Koska 1984 Ghostbustersin tähdet ovat liian vanhoja ja yksi heistä, Harold Ramis, on kuollut, niin ei voitu tehdä enää kolmatta osaa, jolloin vaihtoehtona jäljelle jää vain uusi versio. Monet valittivat siitä, että nyt päähenkilöt ovat kaikki naisia, mutta omasta mielestäni ratkaisu toimii osittain. Se on ihan kivaa vaihtelua, mutta itse olisin halunnut nähdä ryhmän, jossa olisi tasapuolisesti naisia ja miehiä. Totuushan on, että tämä elokuva on aika turha, mutta onneksi siinä on myös ihan hyviä kohtia ja tunnelma on välillä saatu onnistuneeksi. Lopputaistelu on näyttävä ja muutamat kohdat alkupuolella olivat jopa hieman jännittäviä. Suurin ongelmani elokuvassa onkin, ettei se ole hauska. Muutamia kohtia löytyy sieltä täältä, jolloin voi hieman hörähtää, mutta suurimman osan ajasta mietin päässäni, että pitikö minun nauraa näille jutuille? Hienot kohdat menevät pilalle, kun niihin tungetaan väkisin mukaan tyhmää huumoria.

Elokuvan on ohjannut Paul Feig, jolta olen aiemmin nähnyt elokuvat Bridesmaids (2011), The Heat (2013) ja Spy (2015). Bridesmaids oli hyvä, The Heat oli ihan kiva ja Spy oli mielestäni aivan mahtava, jolloin onkin suuri pettymys, ettei Ghostbusters ole hauska. Feig on jopa toiminut käsikirjoittajana tässä, jolloin olisi voinut odottaa paljon parempaa. Kovin luovia vitsejä ei saada kuulla kertaakaan. Visuaalisesti elokuva on onneksi todella tyylikäs. Haamut näyttävät paremmilta kuin mainoksissa ja loppu näyttää suurimmaksi osaksi upealta. Elokuva on myös kuvattu hyvin ja sen äänimaailma on toimivasti rakennettu. Leikkaukseen miinusta tulee siitä, että muutaman kerran elokuvan aikana jokin lyhyt tilanne näytetään pari kertaa peräkkäin monesta kulmasta kuvattuna. Tuttu Ray Parker Jr:n "Ghostbusters"-tunnuskappale on tosiaan mukana ja siitä kuullaan erilaisia versioita läpi elokuvan. Onneksi tätä elokuvaa varten tehty Fall Out Boyn järkyttävä kappale "Ghostbusters (I'm Not Afraid)" soi vain kerran, eikä edes kokonaan. 3D-efekti toimi välillä, mutta tuntui suurimmaksi osaksi aika turhalta. 3D:tä korosti se, että kuvan asiat tulivat oikeasti välillä kuvarajan ulkopuolelle. Elokuvan kuvasuhde on pääasiassa widescreen, jolloin televisiosta katsottuna kuvan ylä- ja alapuolella ovat mustat palkit. Toimintakohtauksissa asioita kuten tykkien säteet näkyvät myös mustien palkkien päällä, mitä ei yleensä näe elokuvissa. 3D:nä katsottuna se tuo vahvemman illuusion siitä, että jotain oikeasti tuli ulos ruudulta. Loppupuolella kikka ei toimi, kun sitä käytetään liikaa ja lopussa kuvasuhde muuttuu kokonaan yhden kohtauksen ajaksi.

Yhteenveto: Ghostbusters ei ole onneksi niin huono kuin pelkäsin. Se ei tosin tarkoita, että se olisi kovin hyväkään. McCarthy ja Wiig toimivat, mutta muut näyttelijät jättävät aika kylmäksi ja vanhojen tuttujen cameot tuntuvat lähinnä väkisin mukaan tungetuilta. Juoni on aika pitkälti kopio alkuperäisestä elokuvasta muutamilla muutoksilla. Pahiksen "maailman valloitus" -piirustukset ovat katsojia tyhmentävä lisä, eikä hahmo muutenkaan oikein toiminut. Jotkut viittaukset alkuperäiseen elokuvaan olivat hyviä. Alkuperäinen tunnusmusiikki olisi voinut soida kokonaisuudessaan edes lopputeksteissä ja on hyvä, ettei Fall Out Boyn kappaletta kuulla kuin kertaalleen. Pääongelmani on, ettei Ghostbusters ole hauska elokuva, mutta onneksi toimintakohtauksissa huonot vitsit unohtaa ja tehosteet näyttävät tyylikkäiltä. Se on ihan kivaa kesähömppää, mutta samana päivänä ilmestyvistä elokuvista kävisin mieluummin katsomassa Star Trek Beyondin (2016). Mutta jos minun pitäisi valita, katsonko tätä vuorokauden putkeen, vai The Legend of Tarzanin (2016) uudestaan, valitsisin Ghostbustersin. Salista ei kannata poistua, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana ja jälkeen tulee vielä kohtauksia, joista viimeinen vihjailee mahdollisesta jatko-osasta.

Kirjoittanut: Joonatan, 19.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.screencrush.com
Ghostbusters, 2016, Columbia Pictures, Feigco Entertainment, Ghostcorps, LStar Capital, The Montecito Picture Company, Pascal Pictures, Village Roadshow Pictures

Arvostelu: Star Trek Beyond (2016)

STAR TREK BEYOND

Ohjaus: Justin Lin
Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Karl Urban, Zoë Saldana, Simon Pegg, Idris Elba, John Cho, Anton Yelchin, Sofia Boutella,
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 12

En ole koskaan ollut Star Trek -fani ja vaikka olin nähnyt yksittäisiä jaksoja vanhoista sarjoista, kunnon ensikosketukseni oli vasta vuoden 2009 Star Trek -elokuva, joka sai minut innostumaan. Vaikka monet eivät pitäneet elokuvan jatko-osasta Star Trek Into Darkness (2013), niin itse pidin siitäkin erittäin paljon. Kummatkin on ohjannut yksi lempiohjaajistani, J.J. Abrams ja kun ilmoitettiin, ettei hän ohjaisi sarjan kolmatta osaa, niin mielenkiintoni hiipui. Kun sain tietää, että Star Trek Beyondin ohjaisi The Fast and the Furious -sarjan neljä elokuvaa (The Fast and the Furious: Tokyo Drift, 2006, Fast & Furious, 2009, Fast Five, 2011 ja Fast & Furious 6, 2013) ohjannut Justin Lin, niin minua alkoi pelottaa, että sarja muuttuisi täysin "aivot narikkaan" toimintamässäilyksi, mikä ei ollut syy, miksi pidin kahdesta edellisestä osasta. Ja älkää käsittäkö väärin, pidän uusimmista Fast & Furious -elokuvista, mutta en vain koe niiden tyylin sopivan tähän. Kun katsoin kaksi edellistä osaa uudestaan, innostuin jälleen ja Star Trek Beyondista tuli yksi kesän eniten odottamistani elokuvista. Tänä aamuna näin sen Finnkinon uudessa, paljon mainostetussa Scape-salissa.

Pelastustehtävää suorittaessaan U.S.S. Enterprisen miehistö päätyy ansaan, jolloin avaruusoliolaji sieppaa suurimman osan miehistöstä ja loput ryhtyvät pelastustoimiin.

Chris Pinen näyttelemä James T. Kirk ei enää tiedä, mikä hänet pitää kapteenina. U.S.S. Enterprise on ollut jo kauan avaruudessa ja Kirk tuntuu hädin tuskin muistavan, mikä päivä on kyseessä. Alkupuolella voisi luulla, että Kirk alkaa seota pikkuhiljaa, mutta elokuva ei kuitenkaan ota tätä suuntaa, vaan hahmo pysyy yhä miehistöään suojelevana sankarina. Kirk on alkanut aikuistua ja naistenmieshömpötykset tuntuvat olevan jo poissa. Pine on edelleen toimiva valinta Kirkiksi.
     Zachary Quinton esittämä Spock näyttää yllättävän paljon tunteita elokuvassa. Mielestäni Quinto on ollut täydellinen roolitus nuoreksi Spockiksi ja mielipiteeni pysyy yhä samana. Välillä hahmo ärsyttää, mutta niin se vain kuuluukin olla. Vanhan Spockin näyttelijä Leonard Nimoy menehtyi yli vuosi sitten ja hahmo on tapettu myös elokuvassa, mikä herättää nuoremmassa, Quinton näyttelemässä Spockissa tunteita.
     U.S.S. Enterprisen miehistössä nähdään tietysti tutut naamat jälleen mukana. Zoë Saldanan esittämällä Uhuralla ja Spockilla on parisuhdeongelmia ja Karl Urbanin näyttelemä tohtori Bones synkistelee jälleen. Simon Pegg, joka näyttelee Scottya, on myös toiminut elokuvan käsikirjoittajana ja hänellä on isompi rooli kuin kahdessa edellisessä osassa. Internetissä nousi kohu, kun kävi ilmi, että John Chon näyttelemä Hikaru Sulu on homoseksuaali ja tällä on mies. Mietin vain, milloin homoudesta tulee niin normaali asia, ettei sitä tarvitse enää hehkuttaa, kun jossain elokuvassa joku mieshahmo sattuukin olemaan kiinnostunut miehistä. Asiaa ei edes erityisemmin korosteta elokuvassa, vaan näytetään vain, kun Sulu tapaa hänen miehensä ja tyttärensä ja he kävelevät pois yhdessä. Chekovia näyttelevä Anton Yelchin menehtyi kuukausi sitten, jolloin tämä jäi yhdeksi hänen viimeisistä näyttelijänsuorituksistaan. Olen pitänyt Yelchiniä lahjakkaana siitä asti, kun näin hänet Star Trekissa, mutta hän on valitettavasti muuten ajautunut hieman vääriin leffoihin. Elokuva on omistettu hänen ja Nimoyn muistoille.

Star Trek Beyondin pahiksena nähdään Idris Elban näyttelemä Krall, jolla on hieman hölmö suunnitelma tappaa Liiton ja Tähtilaivaston jäseniä. Hahmolla on mielenkiintoinen tausta ja Elba on aina hyvä pahiksena. Etenkin Elban ääni toimii täydellisesti pahishahmolla ja hänet onkin juuri vastikään nähty The Jungle Bookin (2016) Shere Khan -pahiksena. Elba on todella voimakkaasti maskeerattu, jolloin häntä voi olla hieman vaikea tunnistaa. Ääni kuitenkin paljastaa, kuka on kyseessä.
     Uutena hahmona sarjaan tulee Sofia Boutellan esittämä Jaylah, joka tuo naispoweria mukaan. Jaylah on oikein hyvä hahmo ja hän pääsee vetämään paljon turpaan, mikä tekee hahmosta myös tyylikkään. Boutellan suoritus on oikein mainio ja toivottavasti hänet nähdään vielä tulevissa elokuvissa.

Star Trek Into Darkness päättyi siihen, että U.S.S. Enterprise lähti miehistönsä kanssa viiden vuoden tutkimusmatkalle avaruuteen. Tämän elokuvan alussa on kulunut noin kolme vuotta siitä. Kirk tosiaan haahuilee yksinään ja seuraa sivusta, miten hänen miehistönsä - joka on kuin perhe hänelle - toimii, kun kaikki joutuvat olla niin pitkään samassa tilassa tekemisissä toistensa kanssa. Alkupuoli vihjailee ihan pienesti, että elokuva voisi käsitellä miehistössä tapahtuvia asioita, jotka aiheuttavat ongelmia hahmoille, kun jokainen vähitellen sekoaisi. Näin ei kuitenkaan valitettavasti tapahdu. Ei siinä mitään, sillä elokuvan todellinen tarina on myös hyvä. Hieman kummallisen aloituskohtauksen jälkeen Kirkin kertojaääni selittää katsojille, mitä suunnilleen on tapahtunut kolmen vuoden aikana. On sinänsä mielenkiintoista, että toisin kuin edelliset osat, tämä elokuva on vain yksi pieni osa hahmojen matkasta avaruuden halki. Elokuvan tapahtumat eivät vie montaa päivää aikaa, joten katsojana alkaa miettiä, mitä kaikkea muuta heille on ehtinyt tapahtua.

Kun U.S.S. Enterprise pistäytyy Liiton uudella avaruusasemalla nimeltä Yorktown, Kirk saa kuulla, että läheiselle planeetalle on pudonnut alus, joka tarvitsee apua. Yorktownin ja planeetan välillä leijuu tähtisumua ja jostain kumman syystä vain Enterprise pääsee sen läpi, jolloin miehistö lähtee pelastusmatkalle. Yllättäen heidän kimppuun hyökätään, miehistö viedään ja Enterprise tuhotaan täysin. Faneilla voi vierähtää kyynel poskelle, kun joutuu katsomaan, miten rakasta tähtilaivaa revitään riekaleiksi avaruudessa. Lopun elokuvan ajan kapteeni Kirk, Spock, Bones ja Scotty yrittävät Jaylahin avustuksella pelastaa miehistönsä Krallin ja tämän joukkojen kynsistä.

Ottaen huomioon, että pelkäsin elokuvan olevan pelkkää rymistelyä alusta loppuun, niin toimintaa onkin yllättävän vähän. Alkupuolen hyökkäys U.S.S. Enterprisea kohtaan ja pitkä loppuskabailu ovat ainoat kunnon taistelut elokuvan aikana. Star Trek Beyond on silti jännittävä ja se tuntuu paljon lyhyemmältä kuin se todellisuudessa on. Taistelukohtaukset ovat erittäin toimivia, vaikka ihan loppu meneekin hieman yli ja jopa musiikkia käytetään aseena avaruusolioita vastaan. Huumoria löytyy vähemmän kuin edellisistä osista ja aika synkällä teemalla mennään läpi elokuvan. Muutamia epäloogisuuksia löytää, esimerkiksi että mistä Krall hommasi suuren mega-armeijansa ja miten Yorktownin painovoima oikein toimii, mutta jälkimmäisenkin voi pistää helposti sen piikkiin, että tämä on täyttä höpöhöpöä ja se pitäisi katsoa sellaisenaan. Valittiko kukaan vuosikymmeniä sitten, että vanhassa Star Trekissä nähtiin teleporttauslaitteita, joita ei ole oikeasti olemassa.

Ohjaaja Justin Lin onnistui tehtävässään loppujen lopuksi paremmin kuin odotin. Tämä on selkeästi hänen paras elokuvansa, minkä minä olen nähnyt. Elokuva on kuvattu hyvin ja vaikka olenkin yleensä käsivarakuvaa vastaan elokuvissa, niin tässä on onnistuttu käyttää tehostekeinona sitä, että kuva tärisee, kun esimerkiksi U.S.S. Enterprise hajoaa palasiksi. Erikoisena kuvauskikkana on, että monta kuvaa alkaa hieman vinottain ja ne suoristuvat tasaisella liikkeellä oton aikana, mikä yllättävää kyllä toimii erittäin hyvin. Leikkaus on sujuvaa myös ja äänitehosteet on suunniteltu loppuun asti. Visuaalisesti elokuva on aivan huikean näköinen. Avaruustaistelujen lisäksi myös maalla käytävät mätkimiset ovat tyylikästä katsottavaa. Maskeeraus ja puvustus ovat myös erinomaisesti toteutettuja. Musiikin sävellyksestä vastaa jälleen Michael Giacchino, joka on tehnyt tuttuun tyyliinsä hyvää työtä.

Yhteenveto: Pienestä pelostani huolimatta Star Trek Beyond on oivaa jatkoa sarjalle. Pidin alun osiosta, jossa Kirk ei enää oikein tiedä, miksi edes liittyi Tähtilaivastoon ja haahuilee yksinään, ja olisin toivonut, että tätä olisi hyödynnetty läpi elokuvan, mutta silti elokuvan oikea tarina toimii. On virkistävää, että tämä tosiaan on vain yksi tapahtuma heidän viisi vuotta kestävällä reissullaan ja mietin, mitä muuta heille on tapahtunut ja mitä muuta tulee tapahtumaan. Idris Elba on hyvä pahis, mutta hänen hahmonsa on paikoitellen hieman liian maailmanvaltaaja -tyyppiä, mikä on alkanut käydä vanhaksi jo aikoja sitten. Boutellan näyttelemä Jaylah on hyvä lisäys ja toivon, että häntä näkisi seuraavissa osissa. J.J. Abramsin mukaan "Star Trek 4":n roolitus on jo alkanut ja mm. Chris Hemsworthin näyttelemä Kirkin isä olisi jälleen mukana. Ehkä hän voisikin tulla kohtauksessa, jossa Kirk on täysin valmis lopettamaan kapteenina olon, seotessaan pitkällä matkalla ja Kirkin hallusinaatiossa hänen isänsä tulisi ohjeistamaan poikansa takaisin oikealle polulle. Joka tapauksessa olen innostunut, että jatkoa on luvassa, sillä tämä on jälleen erittäin mainio scifiseikkailu, vaikka jääkin kahden edellisen osan jalkoihin. Vaikka Justin Lin onnistui ohjauksessa, niin toivon, että Abrams palaisi ohjaamaan seuraavan osan. Jos pidit edellisistä osista, niin käy katsomassa myös tämä ja jos scifitoimintaseikkailut uppoavat, niin suosittelen. Jos rakastat vanhaa Star Trekiä yli kaiken, niin jätä tämä väliin, sillä tässä on varmaan jo ensimmäisen kuvan aikana liikaa toimintaa ja tehosteita sinulle. Neljättä odotellessa; eläkää pitkään ja menestykää!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot ww.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Star Trek Beyond, 2016, Paramount Pictures, Bad Robot, Perfect Storm Entertainment, Skydance Productions, Sneaky Shark

Arvostelu: Star Trek Into Darkness (2013)

STAR TREK INTO DARKNESS

Ohjaus: J.J. Abrams
Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Benedict Cumberbatch, Zoë Saldana, Karl Urban, Simon Pegg, John Cho, Anton Yelchin, Bruce Greenwood, Peter Weller, Alice Eve ja Leonard Nimoy
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 12

Minun on pakko tunnustaa, että en ole kovin iso Star Trek -fani. Ei minua kai voi oikeastaan sanoa minkäänlaiseksi faniksi, sillä en ole nähnyt kuin pätkiä alkuperäisestä sarjasta (1966-1969) ja Star Trek: The Next Generationista (1987-1994), sekä nämä uudet elokuvat (Star Trek, 2009 ja Star Trek Into Darkness). Uudet elokuvat saivat minut kuitenkin kiinnostumaan aiheesta ja odotan innolla tulevaa Star Trek Beyondia (2016). Sitä ennen täytyi kuitenkin käydä läpi uuden Star Trek -elokuvasarjan kaksi aiempaa osaa. Näin Star Trek Into Darknessin sen ensi-iltaviikolla, kun se ilmestyi kesällä 2013.

Huonosti menneen operaation jälkeen kapteeni Kirk ja hänen uskollinen miehistönsä lähtee U.S.S. Enterprisella metsästämään vaarallista rikollista, John Harrisonia. Kaikki ei kuitenkaan ole, niin kuin heille on kerrottu...

Chris Pinen suoritus kapteeni James "Jim" Kirkinä vain paranee. Hahmo on edelleen aika villi naistenmies, mutta tiukan paikan tullen hän on valmis tekemään kaikkensa miehistönsä puolesta. Kirk on loistava päähenkilö, sillä hahmossa on useita puolia. Pinen ilmeistä käy hyvin selville hänen tunnetilansa.
     Zachary Quinton Spock on edelleen sekä ärsyttävä, että hauska ja hahmo pääsee kunnolla mätkimään turpaan loppupuolella. Quinto on erittäin hyvä roolitus Spockiksi. Kirkin ja Spockin ystävyys - sekä pieni vihamielisyys - on hyvin tuotu esille elokuvassa ja heidän käymät dialogikohdat ovat hyvin näyteltyjä ja hyvin kirjoitettuja. Myös Leonard Nimoyn näyttelemä alkuperäinen Spock nähdään taas.
     U.S.S. Enterprisen miehistössä tärkeimpinä henkilöinä nähdään jälleen Simon Peggin näyttelemä Scotty, joka on tosin hieman liian vähän elokuvassa, Zoë Saldanan esittämä Uhura, jolla on vaikeuksia Spockin kanssa, Karl Urbanin näyttelemä "Bones", joka on edelleen hauska, vaikka suurimmaksi osaksi erittäin yrmyilevä ja hän heittää outoja vertauskuvia, John Chon näyttelemä Sulu, joka pääsee näyttämään, että hänestä olisi ainesta kapteeniksi, sekä vastikään edesmenneen Anton Yelchinin esittämä Chekov, joka on todella alikäytetty. Mukaan tulee myös Alice Even näyttelemä tiedeupseeri Carol Wallace. Elokuvassa on kohtaus, jossa hahmo on pelkissä alusvaatteissaan Kirkin vieressä ja tästä kohtauksesta on tehty paljon pilkkaa, sillä ei ole mitään syytä, miksi hän riisuuntuisi.

Elokuvan pahiksena nähdään Benedict Cumberbatchin näyttelemä John Harrison, jonka todellinen henkilöllisyys ei tule yhdellekään Star Trek -fanille yllätyksenä. Harrisonilla on hyvä motiivi, hän on sekä viisas, että voimakas ja häntä näyttelee Cumberbatch - voiko mennä vikaan? Ei. Cumberbatchin äänessä on jotain maagista, mitä löytyy todella harvoilta ihmisiltä.
     Bruce Greenwoodin näyttelemä Christopher Pike on ylentynyt amiraaliksi. Harmi vain, ettei häntä näe paljoa elokuvassa. Uutena hahmona on myös amiraali Marcus (Peter Weller), jonka todellista luonnetta ei ole vaikea arvata.

Star Trek Into Darkness tapahtuu noin vuosi ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen. Heti alussa päästään jo vauhtiin, kun U.S.S. Enterprisen väki vierailee M-luokan Nibiru-planeetalla, jossa alkuasukkaat jahtaavat Kirkiä ja Bonesia. Samalla Spock, Uhura ja Sulu yrittävät pysäyttää purkautuvan tulivuoren, joka tuhoaisi planeetan väestön. Muuten kohtaus toimii, mutta on hieman hölmöä laittaa yhtä päähenkilöistä hengenvaaraan heti alussa, sillä sen arvaa helposti, ettei tämä kuole. Intron jälkeen itse tarina lähtee käyntiin ja jälleen on Star Trekilla koskettava alku. Tähtilaivaston upseerin (Noal Clarke) tytär on kuolemassa ja Harrison tulee tarjoamaan tälle apua. Jotta Harrison pelastaisi tyttären, upseerin täytyy räjäyttää Liiton arkisto. Tämä sivutarina tapahtuu ihan alussa, mutta se on omalla tavallaan erittäin vaikuttava, eikä se tarvitse lähes ollenkaan repliikkejä, jotta kaikki ymmärtäisivät, mistä on kyse. Koko osiosta saisi täydellisen, jos ainoa repliikki olisikin Harrisonin: "Minä voin pelastaa hänet."

Arkiston räjäyttämisen, sekä Tähtilaivaston korkea-arvoisimpien henkilöiden kimppuun hyökkäyksen seurauksena Kirk ja hänen miehistönsä lähtee jahtaamaan Harrisonia, johon epäilykset osuvat ja jonka he paikallistavat Kronokseen. Pelkästään Kronoksen kuuleminen mahtoi saada fanit innostumaan, sillä se on klingonien kotiplaneetta. Klingonit ovat yksiä tunnetuimmista asioista Star Trekissä - vulcanuslaisen tervehdyksen ja U.S.S. Enterprisen lisäksi. Ne ovat armottomia olentoja, jotka eivät ole lämpimissä väleissä Tähtilaivaston tai Liiton kanssa. Elokuva saa hyvin vanhat fanit innostumaan klingoneista, sekä uudet katsojat ymmärtämään heti, että tässä on oliolaji, jolle ei kannata ryttyillä.

Tässä elokuvassa on enemmän toimintaa kuin edellisessä, kuten myös enemmän toimintaa kuin olen nähnyt yhdessäkään jaksossa vanhoissa Star Trek -sarjoissa. Tämä aiheutti suuttumusta monessa, sillä alunperin U.S.S. Enterprise toimi tutkimusaluksena, kun taas tässä se on kuin sota-alus, joka metsästää vaarallista rikollista. Itse pidän toiminnasta ja vauhdikkaista scifielokuvista, joten ratkaisu toimi minusta erittäin hyvin. Elokuvassa on hengähdystaukoja, joissa tarinaa avataan enemmän, mutta sitten taas mennään. U.S.S. Enterprise ottaa paljon osumaa ja punapaitaisia kuolee. Yksi parhaista kohtauksista on, kun Kirkin ja Harrisonin täytyy päästä U.S.S. Enterpriselta toiseen alukseen sinkoutumalla siihen avaruusroinan läpi. Sen lisäksi muitakin jännittäviä kohtia löytyy paljon ja elokuva pitää otteessaan loppuun asti, vaikka siinä on muutamia hölmöjäkin puolia.

Star Trek Into Darknessin on edellisen osan tapaan ohjannut J.J. Abrams, jonka kädenjälki on jälleen hyvin tunnistettavaa. Abramsin rakastamia linssiheijastuksia on paljon, kuten myös äkkinäisiä kameraliikkeitä ja arkisto, joka räjäytetään, on nimetty Abramsin isoisän mukaan Kelviniksi. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, kuten myös leikattu. Ääniefektit ovat jälleen erittäin huikeita ja visuaaliset tehosteet todella näyttäviä. Avaruusalusten lentely ja taistelut näyttävät erinomaisilta.

Erinomainen on myös Blu-rayn kuvanlaatu. Lisämateriaalina Blu-raylla ovat pätkät Creating the Red Planet, Attack on Starfleet, The Klingon Home World, The Enemy of My Enemy, Ship to Ship ja Brawl by the Bay, jotka kestävät yhteensä noin neljäkymmentä minuuttia. Lisämateriaalissa on myös Play All -toiminto, jolloin ei tarvitse erikseen jokaista pätkää valita, vaan ne voi katsoa putkeen yhdellä napinpainalluksella.

Yhteenveto: Star Trek Into Darkness on todella hyvä scifitoimintaelokuva ja paikoitellen edellistä osaa parempi. Hahmot toimivat hyvin ja Benedict Cumberbatch pahiksena on nappivalinta. Muutamat pikkujutut häiritsevät, mutta muuten elokuva toimii todella hyvin. Abrams on jälleen tehnyt loistotyötä. Alun osio, jossa kerrotaan kuolevasta tytöstä ja tämän isästä, joka on valmis kaikkeen pelastaakseen tyttärensä, on erittäin hienosti rakennettu, vaikka se olisikin mielestäni täydellinen vasta, kun dialogi on vähennetty yhteen ainoaan repliikkiin, jonka aiemmin mainitsin. Toimintakohtaukset ovat näyttäviä ja elokuva lupailee mielenkiintoista jatkoa. Nyt olen valmis Star Trek Beyondiin ja toivon, että sekin on yhtä mainio scifiseikkailu. Hieman kyllä jännittää, pysyykö taso samana, kun ohjaajana ei ole enää J.J. Abrams...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.wearemoviegeeks.com
Star Trek Into Darkness, 2013, Paramount Pictures, Bad Robot, Skydance Productions

Arvostelu: Star Trek (2009)

STAR TREK

Ohjaus: J.J. Abrams
Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Bruce Greenwood, Zoë Saldana, Eric Bana, Karl Urban, John Cho, Anton Yelchin, Simon Pegg ja Leonard Nimoy
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia
Ikäraja: 12

En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut Star Trekista (1966-), vaan olen itse enemmän Star Warsin (1977-) fani. Olin nähnyt yksittäisiä jaksoja Star Trek -sarjoista, mutta ne eivät erityisemmin innostaneet minua, joten en mennyt katsomaan uutta versiota, kun se ilmestyi vuonna 2009. Näinkin elokuvan vasta vuokralta ja olen kyllä katunut, etten lähtenyt elokuvateatteriin katsomaan sitä. Muistan, kun löysin sen DVD:llä kesänä 2010 matkalla mökille ja katsoinkin sen aika lailla heti pariin otteeseen muutaman päivän sisällä. Nyt kun Star Trek Beyond (2016) on ilmestymässä, oli aika katsoa uudestaan ja arvostella vuoden 2009 Star Trek.

Rämäpää James "Jim" Kirk liittyy Tähtilaivastoon ja joutuu suojelemaan maailmaa yhdessä muun U.S.S. Enterprisen miehistön kanssa pahoilta romuluslaisilta, jotka aikovat hävittää koko Liiton, johon Tähtilaivasto kuuluu.

Jim Kirkinä nähdään Chris Pine. Pinen suoritus villinä, mutta nokkelana päähenkilönä on erittäin hyvä ja hänen yrityksiään iskeä naisia on hauska seurata. Alkupuolella hahmo tuntuu vähät välittävän muista, mutta loppupuolella hänestä alkaa muodostua sankari.
     Lähes tunteettomana Spockina nähdään Zachary Quinto. Spock saattaa välillä ärsyttää, mutta hänessä on myös hauskat hetkensä, etenkin kun hän ei aina ymmärrä ihmisten asioita ja on turhan ilmeetön. Quinton roolisuoritus Spockina on erinomainen. Myös Leonard Nimoyn esittämä alkuperäinen Spock esiintyy elokuvassa.
     Tähtilaivastoon Kirkin houkuttelee kapteeni Christopher Pike, jota näyttelee Bruce Greenwood. Piken motivointipuhe Kirkille on hyvä, samoin Greenwoodin suoritus.
     U.S.S. Enterprisen miehistössä nähdään mm. kielitaituri Uhura (Zoë Saldana), jota Kirk yrittää iskeä, tohtori Leonard "Bones" McCoy (Karl Urban), joka on omassa kyynisyydessään erittäin hauska, lentäjä Hikaru Sulu (John Cho), joka pääsee tositoimiin tyylikkään miekkansa kanssa ja nuori Chekov (vastikään edesmennyt Anton Yelchin), jonka venäläinen aksentti on loistava.

Elokuvan pahiksena toimii Eric Banan näyttelemä Nero, joka johtaa romuluslaisia. En pahemmin perusta Banasta näyttelijänä, mutta tähän rooliin hän sopii. Hahmon motiivit kostolle ovat ymmärrettäviä, mikä tekee mistä tahansa pahiksesta aina hieman paremman.
     Elokuvassa esiintyvät myös Simon Pegg Scottina, joka tulee mukaan vasta elokuvan loppupuolella, Thorista (2011) tuttu Chris Hemsworth Kirkin isänä, joka nähdään vain elokuvan alussa, sekä Winona Ryder ja Ben Cross Spockin vanhempina.

Elokuva tapahtuu 2300-luvulla ja alkaa päivästä, jona Jim Kirk syntyi. U.S.S. Kelvin lentää avaruudessa ja kohtaa mustasta aukosta saapuvan romuluslaisen Narada-aluksen. Narada hyökkää U.S.S. Kelvinin kimppuun, jonka kapteenina toimiva Kirkin isä käskee muiden hylätä aluksen, kun hän itse johtaa sen päin Naradaa. Alun kohtaukseen, jossa Kirk syntyy ja tämän vanhemmat keskustelevat lapsen nimestä juuri ennen isän kuolemaa, on saatu hyvin tunnetta mukaan. Tämä on todella hyvä asia, sillä harva elokuva saa luotua tunnesidettä katsojaan heti ensiminuuteilla. Intron jälkeen nähdään kohtaus nuoren Kirkin kanssa, kuten myös nuoren Spockin kanssa. Siirtymä kummankin aikuisuuteen on toimiva, eikä kestä kauaa, kun Pike jo saakin Kirkin suostuteltua liittymään laivastoon.

Tämä elokuva tapahtuu ennen alkuperäisen sarjan kertomia seikkailuita ja tässä nähdään hahmojen nousu niihin asemiin, joissa heidät nähtäisiin myöhemmin. Elokuvaa voi pitää osana alkuperäistä tarinaa, sillä siinä alkuperäinen Spock saapuu menneisyyteen ja aikajatkumo muuttuu, jolloin hahmot voivat kohdata tuttuja pahiksia uudestaan. Näin on alkuperäinen ja uusi Star Trek saatu yhdistettyä erittäin kekseliäästi. Toisin kuin vanhat tutkimusmatkailu- Star Trekit, tämä elokuva on enemmänkin scifiseikkailu, jossa on mukana paljon toimintaa, mikä varmasti ärsyttää vanhimpia faneja, mutta siten on toimivasti tuotu mukaan jotain uutta ja erilaista. Tämä Star Trek on vauhdikas elokuva, joka ei päästä otteestaan.

Elokuvassa nähdään ihmisten lisäksi avaruusolentoja, kuten vihreäihoiset romuluslaiset, joilla on ihan tyylikkäitä tatuointeja päissään ja suippokorvaiset vulcanuslaiset, jollainen Spock on puoliksi.
Tähtilaivaston avaruusalusten design on tyylikkään yksinkertainen ja ne on saatu näyttämään erilaisilta muuttelemalla vain muutamia asioita. U.S.S. Enterprise on pidetty mahdollisimman uskollisena alkuperäiselle versiolle ja voin kuvitella, miten hienoa oli fanien nähdä heidän rakastamansa tähtilaiva jälleen isolla valkokankaalla. Narada-aluksen designista taas en pahemmin perusta, eikä siitä oikein ota tolkkua. Paikkoja, joissa elokuvassa käydään, on Maan lisäksi Vulcan, jossa tapahtuu tyylikäs taistelukohtaus korkealla maanpinnan yläpuolella, sekä Delta Vega -jääplaneetta, jossa Kirkiä jahtaa kaksi hirviötä.

Elokuvan on ohjannut J.J. Abrams, joka on yksi suosikkiohjaajistani. Hänen kädenjälki on vahvasti läsnä elokuvassa: valaistuksessa on käytetty linssiheijastuksia, kuvauksessa nähdään nopeita kameran käännöksiä, jälkikäsittelyssä on tehty mukaan äkkinäisiä zoomauksia, jotka tuovat vauhtia mukaan ja niistä tulee tavallaan tunne, että tapahtumat olisivat oikeita, sekä hänen isoisänsä Kelvinin nimi on käytetty ensimmäisenä nähtävän U.S.S. -aluksen nimessä. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, vaikka välillä kamera heiluukin hieman liikaa ja muutamat kuvat ovat epätarkkoja. Se on myös leikattu hyvin, jos ei ota huomioon, kun alkuosiosta siirrytään itse seikkailuun tekstillä "Kolme vuotta myöhemmin". En itse pidä kovin paljoa siitä, kun elokuvissa käytetään tekstejä selittämään aikasiirtymiä, paitsi jos se tapahtuu heti alussa tai ihan lopussa, jolloin se erottaa prologin tai epilogin muusta elokuvasta. Tässä se myös tulee hieman töksähtävästi. Musiikin sävellyksestä vastaa Michael Giacchino, joka on tehnyt todella hyvää työtä. Elokuvassa kuullaan vanhaa teemaa yhdistettynä uuteen musiikkiin. Elokuvan tunnusmusiikki on erittäin hieno. Visuaaliset tehosteet ovat näyttäviä. Avaruustaistelut näyttävät aivan huikeilta. Delta Vegan punainen avaruushirviö on hieman heikon näköinen verrattuna muihin elokuvan tehosteisiin. Äänimaailma on lahjakkaasti tehty monipuoliseksi ja välillä myös pelkkä äänettömyys on vangitsevaa. Lavasteet ja puvustus ovat tietysti hyvin lähellä alkuperäisiä. Jos olisin Tähtilaivastossa, niin minulla olisi varmaan punainen paita, sillä se on lempivärini. Toisaalta silloin kuolemismahdollisuuteni nousee noin 99,99 prosenttiin...

Blu-rayn kuvanlaatu on todella hyvä. Kaksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on paljon lisämateriaalia, jotka kertovat elokuvan teosta. Niissä käsitellään roolitusta, avaruusaluksia, alieneita, planeettoja, puvustusta, musiikkia, äänitehosteita ja visuaalisuutta. Kerrotaan myös siitä, kun tekijät alkoivat miettiä Star Trekin uudistamista ja tuomista takaisin elokuvapuolella. Mukana on myös "Gag Reel", jossa pääsee nauramaan näyttelijöiden mokaotoksille ja vitsailuille, sekä mainoksia.

Yhteenveto: Star Trek on todella koukuttava scifiseikkailu. Siinä on paljon kunnianosoituksia faneille, mutta se saa myös onnistuneesti uudet ihmiset kiinnostumaan sarjasta, kuten itseni yli kuusi vuotta sitten. Vaiheiset ja poimuajo ovat tottakai mukana elokuvassa, mutta siinä voi nähdä myös Star Warseista tutun R2-D2 -droidin... Elokuvassa on tosi lahjakas näyttelijäkaarti ja ohjaaja J.J. Abrams on selkeästi tiennyt, mitä haluaa elokuvalta. Tehosteet ovat näyttäviä ja toimintakohtaukset tyylikkäitä. Muutama kohta minua häiritsee, kuten "Kolme vuotta myöhemmin" -teksti, mutta ne voi helposti katsoa sormien läpi, sillä muuten kyseessä on todella mahtava elokuva. Odotan erittäin innolla näkeväni Star Trek Beyondin ja toivon, että se on hyvä, vaikka J.J. Abrams ei ole enää ohjaajana. Onkohan kenelläkään oikeasti Nokia Tunea soittoäänenä vielä yli kahdensadan vuoden päästä?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Star Trek, 2009, Paramount Pictures, Spyglass Entertainment, Bad Robot