KÄRPÄNEN
THE FLY
Ohjaus: David Cronenberg
Näyttelijät: Jeff Goldblum, Geena Davis, John Getz, Joy Boushel, Leslie Carlson ja George Chuvalo
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 18
The Fly, eli suomalaisittain Kärpänen on uudelleenfilmatisointi samannimisestä elokuvasta vuodelta 1958, joka puolestaan pohjautuu George Langelaanin novelliin The Fly vuodelta 1957. 1980-luvun alussa tuottaja Kip Ohman halusi tehdä uuden version novellin pohjalta ja pestasi Charles Edward Poguen työstämään käsikirjoituksen. He veivät ideansa 20th Century Foxille, missä innostuttiin aluksi. Poguen teksti ei kuitenkaan vakuuttanut studiopomoja, mutta edelleen innoissaan oleva tuottaja Stuart Cornfeld onnistui lopulta hieromaan diilin, missä Fox suostui levittämään leffan, kunhan elokuva saisi rahoituksen muualta. Cornfeld löysi rahat yllättävästä lähteestä, komedioista tunnetulta Mel Brooksilta. Brooks ei tosin myöskään lämmennyt Poguen käsikirjoitukselle ja tilalle pestattiin Walon Green. Greenin aikaansaannos sai vielä negatiivisemman vastaanoton, jolloin Pogue tuotiin takaisin kirjoittamaan teksti itse uusiksi. Robert Bierman pestattiin ohjaajaksi, mutta juuri kun kuvausten oli tarkoitus alkaa, Biermanin tytär menehtyi onnettomuudessa ja surusta rikkoutunut mies jätti projektin. Tilalle palkattiin David Cronenberg, jota oltiin pyydetty jo aiemmin, mutta joka oli tuolloin kiireinen Total Recall - unohda tai kuole -elokuvan (Total Recall - 1990) parissa, jonka hän oli kuitenkin lopulta jättänyt väliin. Cronenberg kirjoitti käsikirjoituksen lähes täysin uusiksi, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät joulukuussa 1985. Lopulta Kärpänen sai maailmanensi-iltansa 15. elokuuta 1986 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä pienimuotoinen menestys, joka voitti parhaan maskeerauksen Oscar-palkinnon. Itse katsoin Kärpäsen ensi kertaa kahdeksan vuotta sitten ja pidin siitä valtavasti. Olen katsonut leffan kerran tai pari uudestaan, pitäen siitä joka katselulla enemmän. Kun huomasin Kärpäsen täyttävän nyt 40 vuotta, päätin tietty juhlan kunniaksi katsoa elokuvan uudelleen ja samalla arvostella sen.
Seth Brundle on saanut aikaan mullistavan keksinnön, ihka aidon teleportaatiolaitteen. Kun mies testaa laitetta itseensä, hän ei kuitenkaan huomaa laitteeseen livahtanutta kärpästä ja kone yhdistää Sethin ja kärpäsen toisiinsa. Aluksi Seth luulee laitteen tehostaneen häntä ihmisenä, kunnes hän kauhukseen huomaa muuttuvansa hirviömäiseksi kärpäshybridiksi.
Päärooliin Seth Brundleksi valikoitui Jeff Goldblum, joka oli tuolloin vasta tekemässä nousuaan tähteyteen ja joka tultaisiin myöhemmin muistamaan elokuvista Jurassic Park (1993) ja Independence Day - maailmojen sota (Independence Day - 1996). Kärpäsessä Goldblum tarjoaa kuitenkin parhaan suorituksen, jonka olen häneltä nähnyt, pitkälti sen takia, että kyseessä on niitä harvoja isoja rooleja, joissa Goldblum ei tunnu vain esittävän itseään. Monet miehelle ominaisista maneereista ovat esillä leffan alkupäässä, mutta mitä pidemmälle Sethin hirvittävä muodonmuutos alkaa kehittyä, sitä paremmin Goldblum pääsee vakuuttamaan, ihmisyyden hiipuessa pois. Seth on erittäin mainio päähenkilö, joka on saman tien sympaattinen ja jonka haluaa nähdä onnistuvan hommassaan. Onkin siis sitäkin hirvittävämpää seurata sivusta, kun mies alkaa muuttua yhä vain enemmän hyönteismäisemmäksi.
Elokuvassa nähdään myös Goldblumin tuolloinen tosielämän tyttöystävä Geena Davis reportteri Veronicana, joka ryhtyy tekemään juttua Sethin huimasta keksinnöstä, joka toki rakastuu Sethiin ja joka joutuu katsojan tavoin seuraamaan avuttomana vierestä, kun mies alkaa käydä läpi muodonmuutostaan, sekä John Getz Veronican pomona ja entisenä poikaystävänä Stathisina, joka on katkera Veronican ja Sethin lämpenevistä väleistä. Davis ja Getz ovat molemmat mainiot osissaan, etenkin Davis, joka tulkitsee hienosti kasvavaa tuskaansa, kun hän ei meinaa enää tunnistaa rakastamaansa miestä.
Kärpänen on yksi kauhuelokuvasuosikeistani, sekä todennäköisesti paras body horror -leffa, joka on koskaan tehty. Eikä vain sen takia, että elokuva sisältää aidosti poikkeuksellisenkin ällöttävää, jopa kuvottavaa kuvastoa, kun Seth muuttuu ihmisen ja kärpäsen sekoitukseksi. Ensin ilmestyy kummallisia karvoja ja paiseita, sitten lähtevät kynnet ja hampaat ja sitten... noh, loput saatte nähdä itse. Mukana on useita otoksia, joissa tekisi mieli peittää silmät tai kääntää katse television ruudulta, sillä niin häijyjä näkyjä on saatu mukaan. Mitä enemmän hyönteismäiset piirteet näkyvät ulkoisesti Sethissä, sitä enemmän mies myös alkaa käyttäytyä kuin hyönteinen. Hänestä tulee arvaamaton, aggressiivinen ja monin tavoin karmiva.
Kuvottavalla kuvastolla pääsee kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen asti ja Kärpäsen todellinen hienous syntyy siitä, että se kuvataan suurena tragediana ja rakkaustarinana. Elokuva käyttää aikansa rakentaakseen Sethin ja Veronican suhdetta, jolloin on entistä hirvittävämpää nähdä, kun suhde murenee miehen muodonmuutoksen takia. Veronica yrittää tukea rakastamaansa miestä, mutta mitä vähemmän Seth on ihminen, sitä vaikeammaksi tukeminen muuttuu. Rakkaustarina ei ole millään lailla imelä, vaan aidosti työstetty ja siksi niin vahva. Elokuvan ilmestymisen aikaan monet viittasivat Kärpästä metaforaksi HIV:istä ja kuinka monet joutuivat olemaan rakkaidensa tukena, kun sairaus tuhosi heidät hitaasti.
Sen lisäksi, että Kärpänen on onnistuneen karmiva, se on myös todella surullinen teos. Katsojana ei voi olla tuntematta valtavaa sääliä Sethiä kohtaan, kun tämä hyvää tarkoittava ja todellisen maailmaa mullistavan keksinnön kehittäjä muuttuu kohtaus kohtaukselta hirviömäisemmäksi. Harvoissa kauhuleffoissa on kyynelhanojen avautuminen näin useasti herkässä, etenkin kohtauksessa, jossa Seth pyytää Veronicaa poistumaan hänen elämästään, koska miestä pelottaa, että hän satuttaisi naista haluamattaan. Viimeistään finaalin aikana on tippa linssissä. Eipä tule äkkiseltään mieleen toista kauhuelokuvaa, joka veisi katsojansa tällaiseen tunteiden vuoristorataan ja särkisi sydämen näin perusteellisesti. Kärpänen teki minuun jo ensimmäisellä katselulla suuren vaikutuksen ja joka katselukerralla huomaan rakastuvani elokuvaan entistä voimakkaammin.
Elokuvan ohjauksesta vastasi lopulta David Cronenberg, joka oli täysin oikea heppu hommaan. Cronenberg tunnetaan body horrorin kuninkaana, osittain juuri Kärpäsen ansiosta. Hän ei kuitenkaan tässä mässäile ällöttävyyksillä, vaan tarjoaa ne harvinaisella tyylitajulla. Väärissä käsissä Sethin muodonmuutos voisi näyttäytyä todella kömpelönä. Elokuva on myös teknisesti erinomainen. Se on taitavasti kuvattu ja ensiluokkaisesti leikattu kasaan. Puolitoistatuntisesta leffasta ei löydy mitään ylimääräistä. Lavasteet ovat näyttävät, puvustus oivaa ja maskeeraukset sekä erikoistehosteet... voi pyhä jysäys, millaista jälkeä Chris Walas kumppaneineen ovat saaneetkaan aikaiseksi! Sethin maskeeraukset näyttävät yhä vain inhottavammilta ja tämän ihmiskärpäsen lopullinen muoto on kaiken odotuksen arvoinen, sekä käytännön tehoste, joka ei ole menettänyt tippaakaan tehostaan vuosien varrella. Äänimaailma on myös hienosti rakennettu ja kirsikkana kakun päällä toimivat Howard Shoren fantastiset musiikit, jotka ovat niin jylhät kuin karmivat, sekä pohjattoman surumieliset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Fly, Yhdysvallat, 1986, SLM Production Group, Brooksfilms, Province of British Columbia Production Services Tax Credit




Muistan tämän ja oli kyllä katsomisen arvoinen leffa. Muistan myös sen ensimmäisen Kärpänen-elokuvan joka oli mustavalkoinen,suosittelen katsomaan myös sen....siinä se loppukohtaus oli jotenkin selkäpiitä karmiva....
VastaaPoista