The Ice Tower (La Tour de glace - 2025) - elokuva-arvostelu

THE ICE TOWER

LA TOUR DE GLACE

Ohjaus: Lucile Hadžihalilović

Näyttelijät: Clara Pacini, Marion Cotillard, August Diehl, Gaspar Noé, Marine Gesbert, Lilas-Rose Gilberti Poisot, Dounia Sichov, Raphael Reboul ja Wilhelm Bonnelle

Genre: fantasia, draama

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 12

The Ice Tower on Lucile Hadžihalilovićin uusi fantasiaa ja draama yhdistelevä elokuva. Hadžihalilović ryhtyi työstämään Hans Christian Andersenin Lumikuningatar-sadun (Snedronningen - 1844) pohjalta elokuvaa jo vuonna 2017, jolloin se kulki työnimellä "La Reine des Neiges". Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa The Ice Tower sai Berliinin elokuvajuhlilla Saksassa helmikuussa 2025. Myöhemmin samaisena syksynä elokuva esitettiin Suomessa Night Visions -festivaaleilla ja nyt Night Visions on päättänyt tuoda leffan kunnon teatterilevitykseen. Minulta elokuva jäi väliin viimevuotisilla festivaaleilla, mutta leffan juliste jäi mieleen. Kun huomasin The Ice Towerin saapuvan kunnon teatterikierrokselle, päätin vihdoin käydä katsomassa, mistä onkaan kyse?

1970-luvulla nuori karkuteillä oleva tyttö päätyy uuden Lumikuningatar-elokuvan kuvauksiin ja herättää päätähti Cristinan huomion.

The Ice Towerin keskiössä ovat Clara Pacinin näyttelemä teinityttö Jeanne, joka on karkuteillä ja Marion Cotillardin esittämä näyttelijä Cristina, joka on valittu tähdittämään uutta elokuvaa Lumikuningattaresta. Kun Jeanne eräänä yönä päättää yöpyä studiolla, jossa elokuvaa kuvataan, hän päätyy mukaan leffan tekoon ja kohtaa sen päätähden. Pacini on mainio aikuisuutta lähestyvänä naisena, joka ei tunnu löytävän paikkaa maailmasta. Hänen harhailuaan jämähtää seuraamaan ja on kiinnostavaa nähdä, miten hän toimii, kun satunnainen yösija muuttaakin hänen elämänsä. Cotillard taas on nappivalinta Cristinaksi. Hänestä löytyy oikeanlaista glamouria, mutta myös tiettyä vaaran tunnetta, jolloin Jeannen tapaan myös katsojan on vaikea erottaa Cristina ja hyytävä Lumikuningatar toisistaan. Näyttelijöiden väliltä löytyy niin hyvää jännitettä kuin kemiaakin. 

Pidin The Ice Towerista, mutta ei elokuva onnistunut tekemään minuun mitään sen suurempaa vaikutusta. Leffa pitää hyvin mukaan kiinnostavan tarinansa ja sopivan unenomaisen tunnelmansa ansiosta, jolloin Cristinan tapaan myös itse elokuva häilyy todellisuuden ja sadun rajamailla. On yhä hankalampi sanoa, milloin kuvataan elokuvaa ja milloin nämä henkilöt muuttuvat heidän satuhahmoikseen. Samalla minun on tosin pakko myöntää, että leffan unenomaisuus muuttui myös omalla kohdallani pienoiseksi uneliaisuudeksi ja elokuvan aikana oli hetkiä, jolloin minun piti oikein ryhdistäytyä teatterin penkissä pysyäkseni varmasti hereillä.

Kiinnostavinta tarinassa on toki Jeannen ja Cristinan välinen suhde, etenkin tietynlainen valta-asetelma, joka muovautuu elokuvan aikana. Samalla myös itse Jeanne muuttuu, rohkaistuu ja alkaa löytämään suuntaa hajanaiselle elämälleen ja sumuiselle mielelleen. Lopputuloksena on leffa, jonka veikkaisin jakavan mielipiteitä aika rajustikin. Osan katsojista näiden naisten suhteen seuraaminen ja omanlaisensa fiilis vievät täysin mennessään, kun taas toiset tulevat todennäköisesti tuomitsemaan leffan pitkäveteiseksi. Itse pidin The Ice Toweria oikein kelpo satudraamana, mutta tuskin palaan leffan pariin enää toiste. 

Ohjaaja-käsikirjoittaja Lucile Hadžihalilović hoitaa tonttinsa pääasiassa hyvin, rakentaen ilmapiiriä oivallisesti ja saaden näyttelijöistä irti mainiot suoritukset. Hänen käsikirjoituksensa jää kuitenkin mielestäni pienoisesti vaiheeseen, etenkin loppusuoran aikana. Hänellä on kuitenkin silmää vahvoille visuaalisuuksille. The Ice Tower on taitavasti kuvattu ja valaistu, lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeerauksetkin pätevät. Tehosteet toimivat ja äänimaailma on osaavasti rakennettu. Musiikit on rakennettu edesmenneen Olivier Messiaenin sävellyksistä, jotka tunnelmoivat mukavasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

La Tour de glace, Ranska, Saksa, Italia, 2025, 3B Productions, Sutor Kolonko, Davis Film, Arte France Cinéma, Bayerischer Rundfunk, Canal+, Ciné+OCS, Arte France, Centre national du cinéma et de l'image animée, La Région Île-de-France, Filmförderungsanstalt, iDM Filmförderung Südtirol, Ministero della Cultura, Agence Nationale de Gestion des Oeuvres Audiovisuelles, Le Groupe Ouest, Breizh Film Fund, Indéfilms 13, Sofica La Banque Postale Image 17, Cinécap 7, Cinémage 18, Cofinova 20, Albolina Film

My Hero Academia: Heroes Rising (僕のヒーローアカデミア THE MOVIE ヒーローズ: ライジング - 2019) - elokuva-arvostelu

MY HERO ACADEMIA: HEROES RISING

僕のヒーローアカデミア THE MOVIE ヒーローズ: ライジング

Ohjaus: Kenji Nagasaki

Näyttelijät: Daiki Yamashita, Nobuhiko Okamoto, Ayane Sakura, Yūki Kaji, Yoshino Inoue, Tomoyo Kurosawa, Yuka Terasaki, Kaito Ishikawa, Marina Inoue, Toshiki Masuda, Aoi Yūki, Ryō Hirohashi, Tasuku Hatanaka, Kei Shindō, Eri Kitamura, Yoshimasa Hosoya, Masakazu Nishida, Kosuke Kowano, Kosuke Miyoshi, Kiyotaka Furushima, Kaori Nazuka, Toru Nara, Takuma Nagatsuka, Mio Imada, Kōsuke Toriumi, Shunsuke Takeuchi, Kenta Miyake, Junichi Suwabe, Tetsu Inada, Yuichi Nakamura ja Kōki Uchiyama

Genre: anime, toiminta

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 12

Kōhei Horikoshin mangaan perustuva animesarja My Hero Academia nousi jättisuosioon, kun sen ensimmäisen kauden esitys alkoi keväällä 2016, joten jatkoa oli luvassa. Sarjaa päätettiin laajentaa myös anime-elokuvilla, joista ensimmäinen, My Hero Academia: Two Heroes (僕のヒーローアカデミア THE MOVIE 〜2人の英雄ヒーロー〜 - 2018) oli iso hitti. Alkuvuodesta 2019 animen tekijät ilmoittivat, että toinen elokuva oli jo tekeillä ja alun perin Horikoshi totesi, että se tulisi toimimaan omanlaisenaan finaalina. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikit, animaattorit kävivät töihin ja lopulta My Hero Academia: Heroes Rising julkaistiin Japanin elokuvateattereissa joulukuussa 2019. Elokuva oli menestys, joka keräsi kehuja niin kriitikoilta kuin faneilta. Itse olin jo pitkään pohtinut My Hero Academian katselua ja kun huomasin animen täyttävän tänä vuonna kymmenen vuotta, päätin juhlan kunniaksi ryhtyä tuumasta toimeen. Pidin paljon sarjan viidestä ensimmäisestä kaudesta, mutta ensimmäinen leffa Two Heroes oli mielestäni aika unohdettava, joten en juuri odottanut Heroes Risingin näkemistä.

1-A -luokan oppilaat saavat tehtäväkseen matkustaa Nabun saarelle ja auttaa paikallisia. Leppoisat päivät saavat kuitenkin ikävän käänteen, kun neljä supervihollista hyökkäävät saarelle, etsiessään poikaa, jonka parantavan oikun he aikovat varastaa.

My Hero Academian tutut supersankariopiskelijat nähdään jälleen. One For All -voiman omaava Izuku "Deku" Midoriya (Daiki Yamashita), ärhäkkä Kacchan (Nobuhiko Okamoto), painovoiman kanssa kikkaileva Uraraka (Ayane Sakura), tuli-jäävoimainen Shoto (Yūki Kaji), nopea Ida (Kaito Ishikawa), esineitä luova Momo (Marina Inoue), ihonsa kovettava Kirishima (Toshiki Masuda), sammakkomainen Tsuyu (Aoi Yūki), palloja päästään heittelevä Mineta (Ryō Hirohashi), sähkövoimainen Denki (Tasuku Hatanaka), korviensa kuulokepiuhoja käyttävä Kyoka (Kei Shindō), happoa syöksevä Ashido (Eri Kitamura), varjoaan hyödyntävä Fumigake (Yoshimasa Hosoya), monikätinen Shoji (Masakazu Nishida), navastaan laseria ampuva Aoyama (Kosuke Kowano), hännän omaava Ojiro (Kosuke Miyoshi), teippiä käsistään ampuva Hanta (Kiyotaka Furushima), näkymätön Hagakure (Kaori Nazuka), sokerilla vahvistuva Sato (Toru Nara) ja eläimille kommunikoiva Koda (Takuma Nagatsuka) lähetetään pienelle Nabun saarelle auttamaan paikallisia, osana opintojaan. Hahmot ovat aina yhtä mainioita ja parasta on, että vain varttia vaille kahden tunnin kestosta huolimatta kaikki 20 oppilasta onnistuvat saamaan omat tähtihetkensä leffan varrella.

     Vastaansa tutut sankariopiskelijat saavat elokuvaa varten kehitetyn vihollisnelikon, Ninen (Yoshino Inoue), joka pystyy imemään muiden oikut itselleen, Slicen (Mio Imada), joka voi käyttää hiuksiaan veitsenterävinä aseina, Mummyn (Kōsuke Toriumi), joka kykenee kietomaan kääreensä erilaisten kohteiden ympärille ja manipuloida ne käyttöönsä, sekä hirviömäisen Chimeran (Shunsuke Takeuchi). Jokainen nelikosta on erittäin väkevä vastus ja varsinkin useita oikkuja hyödyntävä Nine pistää sankarit tehokkaasti kunnon koetukselle.

Olen tosiaan pitänyt paljon varsinaisesta My Hero Academia -sarjasta, mutta edellinen elokuva Two Heroes tuntui liiankin selvästi helppojen rahojen perässä tehdyltä lisäykseltä, jonka voisi ihan yhtä hyvin jättää väliin, koska sen tapahtumilla ei ole mitään väliä isomman kokonaisuuden kannalta. Periaatteessa myös Heroes Risingin voisi hypätä yli, koska sekään ei perustu suoraan alkuperäiseen mangaan, vaan on yksittäinen lisäseikkailu, jonka tapahtumat eivät pysty vaikuttamaan isompaan kaanoniin. Mutta siinä, missä Two Heroes jäi lähinnä kelvolliseksi bonustarinaksi, Heroes Rising on yllättävän, jopa hämmästyttävän loistokas lisäys Dekun ja kumppaneiden tarinaan.

On kiva nähdä nämä nuoret yhdessä auttamassa pienen saaren asukkaita. Näin he pääsevät harjoittelemaan sankarihommia ilman mentoreidensa valvontaa ja paperilla työn pitäisi olla helppo homma. Mutta kun paikalle tupsahtavat Nine, Slice, Mummy ja Chimera, jotka etsivät parannuskykyä omaavaa poikaa (Yuka Terasaki), nuorten täytyy tehdä kaikkensa, mikäli he eivät halua Nabun tuhoutuvan. Luvassa on kenties jopa intensiivisintä supersankaritoimintaa, mitä My Hero Academia on tähän asti tarjonnut. Saman tien käy selväksi, että suunnilleen jokainen näistä neljästä on jopa kahdellekymmenelle supersankarioppilaalle turhankin kova pala purtavaksi ja yhdessä heistä on ehkä liikaakin vastusta. Jännitettä vain lisää se, että heti hyökkäyksen alettua yhteydet ulkomaailmaan katkeavat, joten nuoret ovat täysin omillaan, eivätkä voi luottaa vaikkapa Endeavorin (Tetsu Inada) saapuvan apuun.

Varttia vaille parin tunnin kesto kulkee kuin hujauksessa, sillä niin tehokkaasti tämä saaren ja pienen Katsuma-pojan suojeluyritys vie mukanaan. Kuten jo totesin, kaikki 1-A -luokan oppilaista pääsevät esille elokuvan aikana ja jokaisen kyvyille tulee hyvin käyttöä taistelun tiimellyksessä. Kierroksia kasvatellaan tasaisin väliajoin ja juuri kun luulet nähneesi kaikki tavat, joilla nämä viholliset voivatkaan rääkätä supersankaripyrkyreitä, he pistävät entistä pahemmaksi. Kaiken mäiskeen ja räiskeen keskellä elokuvan parasta antia on Dekun ja Kacchanin välille muodostuva luottamus ja yhteistyö. Kummatkin tavoittelevat maailman ykkössankarin titteliä, mutta he molemmat ymmärtävät, että päihittääkseen nämä ylivoimaisilta tuntuvat vastukset, on heidän puhallettava yhteen hiileen. Monia kymmeniä jaksoja jatkunut kahnaus saa luvan väistyä, mikä tuntuu äärimmäisen palkitsevalta, kun päästään vihdoin loppumatsin äärelle. Siinä, missä My Hero Academia: Two Heroes tuntui ylimääräiseltä sivuseikkailulta, My Hero Academia: Heroes Rising on mahtavaa supersankariviihdettä, jonka katsoo erittäin mielelleen uudestaankin.

Kehut ansaitsee toki elokuvan upea animaatiojälki. Hahmot näyttävät aina yhtä hyviltä ja he liikkuvat erittäin sulavasti toimintakohtausten aikana. Animaattorit päästävät mielikuvituksensa valloilleen erilaisten oikkujen kanssa ja parastahan on nähdä, kun eri hahmot yhdistelevät kykyjään kekseliäillä tavoilla. Taistelun rymistellessä eteenpäin animaattorit pääsevät myös muovaamaan ihastuttavan vehreää saarta liekehtiväksi sotatantereeksi. Leffa on miellyttävän yksityiskohtainen ja värikäs ja valojen ja varjojen käyttö on tyylikästä. Äänimaailma on väkevän räjähtävä ja Yuki Hayashin musiikit säestävät toimintaa jännittävästi.

Plus Ultra!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

僕のヒーローアカデミア THE MOVIE ヒーローズ: ライジング, Japani, 2019, Bones, Dentsu, Movic, My Hero Academia Production Committee, Nippon Television Network (NTV), Shueisha, Sony Music Entertainment, Toho, Yomiuri-TV Enterprise

Idioluutio (Idiocracy - 2006) - elokuva-arvostelu

IDIOLUUTIO

IDIOCRACY

Ohjaus: Mike Judge

Pääosissa: Luke Wilson, Maya Rudolph, Dax Shepard, Terry Crews, Andrew Wilson, Brad Jordan, Stephen Root, Justin Long, Thomas Haden Church ja Sara Rue

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Ikäraja: 12

Idiocracy, eli suomalaisittain Idioluutio on Luke Wilsonin tähdittämä komediaelokuva. Mike Judge sai idean elokuvaan jo 1990-luvun alkupäässä, vierailtuaan Disneylandissa perheensä kanssa ja nähtyään ihmisten typerää käyttäytymistä. Hän pohti, kuinka pitkälle tämä käytös eskaloituisi ja alkoi kirjoittaa käsikirjoitusta yhdessä Etan Cohenin kanssa, joka kulki työnimillä "The United States of Uhh-merica" ja "3001". Kuvaukset käynnistyivät vuonna 2004, mutta kun testiyleisöt reagoivat negatiivisesti näkemäänsä, leffalle tehtiin uusintakuvauksia vuonna 2005. Tuotantoyhtiö 20th Century Fox pelkäsi elokuvan menestyvän huonosti, eikä tiennyt mitä tehdä leffalle, kunnes lopulta yhtiö päätti antaa elokuvalle todella lyhyen teatterikierroksen ilman mainontaa ja Idioluutio saikin maailmanensi-iltansa 1. syyskuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Markkinoinnin puutteen ja minimaalisen teatterikierroksen takia elokuva oli taloudellinen floppi, mutta myöhemmin DVD-myyntien kautta leffa on noussut pienimuotoiseksi hitiksi ja vuosien varrella siitä on muodostunut kulttiklassikko. Itse näin Idioluution jo lapsena, kun se näytettiin meille koulussa. Pidin elokuvasta, mutten ole katsonut sitä uudelleen. Kun huomasin Idioluution täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen toistamiseen ja samalla arvostella elokuvan.

Täysin keskinkertainen mies Joe Bauers valitaan armeijan kokeiluun, jossa hänet syväjäädytetään, tarkoituksena herättää hänet tasan vuotta myöhemmin. Kokeilu menee kuitenkin pieleen ja Joe herää vasta vuonna 2505, vain huomatakseen, että ihmiskunta on tyhmentynyt huomattavasti ja hän on nyt maailman fiksuin.

Luke Wilson näyttelee Joe Bauersia, Yhdysvaltain armeijan kirjastonhoitajaa, jonka työnkuvaan kuuluu lähinnä vain istuskelu pöytänsä äärellä päivät pitkät. Joella ei ole parisuhdekumppania, elossa olevia sukulaisia, eikä oikeastaan edes kavereita, minkä lisäksi hän on totaalisen keskinkertainen heppu kaikin puolin. Niinpä hänet mielletään täydelliseksi valinnaksi uuteen Horros-kokeeseen, missä hänet syväjäädytetään, jotta hänet herätettäisiin vuotta myöhemmin, ilman että hänelle on tapahtunut muutoksia. Erään tapahtumaketjun seurauksena Joe herää kuitenkin vasta 500 vuotta myöhemmin. Wilson on passeli valinta hahmoksi, tulkiten hyvin Joen hämmästelyä, kun tämä tajuaa nukkuneensa puoli vuosituhatta ja että tulevaisuudessa hän on kaikessa keskinkertaisuudessaankin maailman älykkäin ihminen. Joe on ihan tykättävä tyyppi, jonka kanssa lähtee mielellään selvittämään, millaiseksi maailma on muuttunut viidessäsadassa vuodessa.

     Elokuvassa nähdään myös Maya Rudolph toisena kokelaana Ritana, joka herää pian Joen jälkeen, Dax Shepard urpona Fritona, jonka kodista Joe herää, Justin Long lääkäri Lexuksena, Stephen Root tuomari Hectorina, Terry Crews Yhdysvaltain presidentti Camachona, sekä Luken veli Andrew Wilson showmies Beef Supremena. Sivunäyttelijät esittävät tyhmiä hahmojaan varsin hupaisasti, sössöttäen vuorosanansa ja näyttäen hölmistyneeltä kaikelle, mitä Joe yrittää selittää. Crews on erityisen hauska presidenttinä.

Jotkut elokuvat vain paranevat vanhetessaan ja Idioluutio on yksi näistä leffoista. Valitettavasti tosin sen takia, että elokuvan esittämä tulevaisuudenkuva tuntuu vuosi vuodelta ajankohtaisemmalta ja realistisemmalta. Kun opiskelusta leikataan rahoitusta reippaalla kädellä, yltiökapitalismi rehottaa, kirjat vaihdetaan nopeaa ja hölmöä viihdettä tarjoaviin TikTok-videoihin, ihmiset turvautuvat tekoälyyn yhä arkisimmissakin askareissa ja maailmalla valitaan johtajiksi omaa etuaan ajavia höynäyttäjiä, ei ole ihme, että maailma on kulkemassa kohti Idioluutiota. Elokuva on ajoittain jopa ahdistava kuvaus, vaikka se onkin lähinnä kieli poskessa tehty satiiri. 

On hupaisaa seurata, kun Joe sulaa horroksestaan ja alkaa selvittää, millaiseen aikaan hän onkaan herännyt. Ihmiset ovat tyhmentyneet niin, että monet perusasiat ovat unohtuneet, sanavarasto on köyhtynyt, käytöstavoista ei ole tietoakaan, vesi on korvattu gatoradella, kaikki ravintolat tarjoavat pelkkää pikaruokaa, talous on romahtanut, misogynia on valloillaan ja maailman hittiviihdettä on elokuva nimeltä "Perse", joka tarjoaa juuri sitä, mitä nimi vihjailee: puolitoista tuntia videota ihmisen takapuolesta. Vaikka elokuva on täynnä tyhmiä juttuja, on itse leffa varsin nokkela. Se kaipaisi vielä hieman lisää älykkyyttä, jotta sen varoitussanoma olisi entistä ytimekkäämpää, mutta jo tällaisenaan Idioluutio toimii mainiosti. Vajaa puolitoista tuntia on myös oikein passeli mitta tälle, jolloin nämä urpot tulevaisuuden ihmiset eivät ala tosissaan syömään katsojan aivosoluja.

Ohjaaja Mike Judgen työ on lystikästä ja hän todella pitää hauskaa konseptinsa kanssa. Teknisesti Idioluutio ajaa asiansa, mutta esimerkiksi leffan tietokonetehosteet ovat ajoittain vaivaannuttavan huonot. Leffa on kuitenkin osaavasti kuvattu ja äänimaailma on pätevästi rakennettu Theodore Shapiron säveltämiä musiikkeja myöten. Tulevaisuuden huolimattomuudesta ränsistyneet miljööt on toteutettu oivallisin lavastein ja puvustuskin on veikeää. Hauska juttu muuten, että kun puvustajat etsivät hahmoille mahdollisimman typerän näköisiä kenkiä, he päätyivät tuolloin vielä vähemmän tunnettuun yritykseen, jonka tossuja he pitivät täysin naurettavina. Kyseinen yrityshän oli siis Crocs. 

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Idiocracy, 2006, Twentieth Century Fox, Ternion Pictures, Major Studio Partners