Arvostelu: District 9 (2009)

DISTRICT 9

Ohjaus: Neill Blomkamp
Pääosissa: Sharlto Copley, Jason Cope, David James, Eugene Khumbanyiwa ja Louis Minnaar
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 16

District 9 on ohjaaja Neill Blomkampin esikoiselokuva. Se perustuu Blomkampin lyhytleffaan "Alive in Joburg" vuodelta 2006. Blomkamp ja Taru sormusten herrasta -trilogian (The Lord of the Rings - 2001-2003) ohjaaja Peter Jackson olivat pitkään suunnitelleet tekevänsä elokuvan "Halo"-pelisarjan pohjalta (2001-), mutta projekti ei edennyt. Kaksikko halusi kuitenkin tehdä yhteisen scifielokuvan, jolloin Blomkamp ehdotti, että he tekisivätkin pitkän filmatisoinnin lyhytelokuvastaan. He alkoivat suunnittelemaan leffaa ja lopulta District 9 näki päivänvalon elokuussa 2009. Filmi oli yllätysmenestys, mitä scififanit ja kriitikot rakastivat. Elokuva voitti useita palkintoja ja oli jopa ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta! Kuten monelle muulle, myös itselleni District 9 tuli täysin puskista. En muista nähneeni ollenkaan mainontaa leffasta ja kuulin siitä vasta, kun serkkuni ehdotti, että katsoisimme sen. Olin aluksi hieman epäileväinen, mutta lopulta elokuva teki minuun suuren vaikutuksen ja olen katsonut sen useasti uudestaan. Ja koska olen vuosien varrella huomannut, että monet eivät ole kuulleetkaan koko elokuvasta, päätin kirjoittaa siitä arvostelun, jotta saisin mahdollisimman monta katsomaan tämän huikean scifin mestariteoksen.

20 vuotta sitten avaruusalus laskeutui Johannesburgin ylle. Aluksessa olleet oliot, joita alettiin kutsua rapumiehiksi, vietiin slummialueelle, nimeltä "alue 9". MNU-yhtiö aloittaa operaation, jossa rapumiehet siirretään kauas ihmisten lähettyviltä. Operaation aikana johtaja Wikus van de Merwelle käy kuitenkin onnettomuus, minkä takia hän alkaa hitaasti muuttaa muotoaan ja MNU alkaa jahtaamaan häntä läpi alue 9:n.

Sharlto Copley on loistava valinta elokuvan pääosaan Wikus van de Merweksi. Hän tuo hahmossaan hyvin esille paniikin, kun häntä jahtaa yhtäkkiä sama yhtiö, jolle hän aiemmin työskenteli. Hänen pelkonsa muodonmuutostaan kohtaan on myös erinomaisesti näytelty. Hahmossa on toimivana lisäyksenä se, että hän yrittää ajaa omaa etuaan, eikä ole perinteinen "puhdas hyvis". Aluksi Wikus ei vaikuta kaikista fiksuimmalta eikä todellakaan kovimmalta tapaukselta, mutta tarinan kulkiessa eteenpäin hänen täytyy muuttaa itseään henkisesti selvitäkseen tilanteesta. Copleyn vahva aksentti toimii Wikusilla hyvin.
     Rapumiehistä isoimmassa roolissa on hauskasti nimetty Christopher Johnson. Oikeasta, kenen avaruusolion nimi on "Christopher Johnson"? Vaikka rapumiehellä onkin isompi suunnitelma taustalla, hän on myös huolehtiva isähahmo ja hänestä alkaa välittää katsojana nopeasti. Hahmosta tehdään hienosti inhimmillisempi kuin monista ihmishahmoista, jolloin hän on samaistuttavampi. Tavallaan olio on jopa pidettävämpi ja samaistuttavampi kuin Wikus. Christopher Johnsonia esittää Jason Cope, joka esittää myös yhtä haastateltavista elokuvassa.
     David Jamesin esittämä Koobus on hyvä pahishahmo, joka tuntuu vihaavan kaikkea ja kaikkia. Koobus nauttii rapumiesten tappamisesta ja James on uskottava roolissaan.
     Ongelmia Wikusille tuottaa myös nigerialaisten jengi, johtajanaan Eugene Khumbanyiwan esittämä Obesandjo. Obesandjo on mielenkiintoinen ja häijy hahmo. Hän on kylmän rauhallinen, mutta silti erittäin uhkaava ja Kumbanyiwan sopii osaan täydellisesti.

District 9 ei todellakaan ole mikään perinteinen alienelokuva. Sen kertoo jo se, että avaruusalus laskeutuukin Afrikkaan eikä Yhdysvaltoihin. On myös hienoa, että tällä kertaa olennot eivät halua vallata maailmaa, vaan he eivät vain kykene lähtemään pois. Muutenkin kyseessä on todella poikkeava teos ja juuri sen takia se on niin erityinen ja vaikuttava. Elokuvan alkupuoli tuntuu dokumentilta, mikä on hyvin kiehtova lähtökohta. Alussa on muka 20 vuotta vanhoja uutiskuvia avaruusaluksen laskeutumisesta, joista päästään operaation alkuun. Uutiskuvat ja dokumentaarisuus saa elokuvan tuntumaan jopa hämmästyttävän realistiselta ja useaan otteeseen ajattelin, että jos avaruusalus laskeutuisi Maahan ja huipputeknologialla varustetut olennot asutettaisiin slummiin, tapahtumat voisivat mennä juuri niin kuin tässä leffassa. Todellisuuden tuntua tuo mukaan erilaiset haastattelut ihmisiltä, jotka kertovat mielipiteitään olennoista ja operaatiosta. Hieman ennen puolta väliä elokuva kuitenkin muuttuu dokumentista sulavasti tavallisemmaksi filmiksi ja kertoo tarinaansa perinteisemmin. Lopussa dokumentaarisuutta lisätään kuitenkin taas, jotta hurja lopputaistelukin saataisiin tuntumaan todelliselta. Loppu on hienosti erilainen ja jopa yllättävän koskettava.

Vaikka District 9 on scifielokuva, siinä on selkeästi tuotu esille tosielämän slummien huonoja oloja ja viittauksia siihen, että ulkopuoliset ja maahanmuuttajat koetaan pelottavana ja pahana asiana. Teemat elokuvassa ovat hyvin erilaisia kuin muissa scifileffoissa, mikä tekeekin District 9:stä merkkiteoksen omassa lajityypissään. Jo E.T. the Extra-Terrestrial (1982) käsittelee erilaisuuden hyväksymistä avaruusolioiden muodossa, mutta District 9 vie koko jutun uudelle tasolle. Kyseessä on myös erittäin raaka elokuva, eikä filmi todellakaan säästele katsojaansa karuudessa. Esimerkiksi nigerialaiset uskovat, että rapumiesten voimat saa syömällä niiden lihaa, mikä johtaa siihen, että rapumiehiä pilkotaan ruuaksi. Irtoraajojen lisäksi elokuvassa lentää veri ja ihmisiä räjähtelee. Muutakin ällöttävää tapahtuu elokuvassa. En siis suosittele syömään leffan aikana, sillä siinä näytetään paljon asioita, mitkä voivat viedä ruokahalun. Tässä K16-ikäraja on hyvä päätös, vaikkakin on pakko sanoa, etten ollut vielä 16, kun näin elokuvan ensimmäisen kerran...

Ohjaaja Neill Blomkamp on selkeästi tiennyt mitä tekee ja kyseessä on aivan uskomaton esikoistyö. Elokuvan maailma on äärimmäisen kurja, mutta silti vangitseva. Harvoin näkee scifielokuvaa, mikä vaikuttaa näin vahvasti todelta. District 9 herättää monenlaisia tunteita katsojassa, mikä on varmasti yksi syy, miksi elokuva on niin kehuttu. Tarinaa ja käsikirjoitusta on selvästi hiottu kauan ja lopputulos todella on upea. Elokuva on myös kuvattu erittäin hyvin. Välillä kamera heiluu, mutta dokumenttia muistuttavassa leffassa se ei edes häiritse. Alun uutiskuvat ovat laadultaan selkeästi heikompia, mutta muuten kokonaisuus on visuaalisesti hieno. Rapumiesten toteutus on huikea. Pienen budjetin elokuvaksi tehosteet ovat erinomaisesti tehtyjä ja ne näyttävät yhä upeilta. Lavasteet ja maskeeraus ovat täydellisiä. Etenkin Wikuksen muodonmuutos on jopa kuvottavasti toteutettu. Leikkaus on sujuvaa ja äänimaailma on hienosti suunniteltu aina rapumiesten naksuttavasta puheesta taisteluääniin. Musiikki elokuvassa on myös loistavaa ja se tuo hienosti mukaan afrikkalaista tunnetta.

Blu-rayn kuvanlaatu on todella hyvä. Elokuvassa ei tule erikseen valikkoa, kun levyn laittaa sisään, vaan asetukset joutuu määrittämään elokuvan aikana. Elokuvan loputtua tulee valikko lisämateriaalille, jota on yhteensä lähes 2 tuntia. Extroina on poistettujen kohtausten (joita on paljon) lisäksi pätkät: "Alien Agendan" kolme osaa "Chapter 1: Envisioning District 9", "Chapter 2: Shooting District 9" ja "Chapter 3: Refining District 9", ja "Metamorphisis: The Transformation of Wikus", "Innovation: The Acting and Improvisation of District 9", "Conception & Design: Creating the World of District 9" ja "Alien Generation: The Visual Effects of District 9".

Yhteenveto: District 9 on yksi parhaista scifielokuvista, mitä on ikinä tehty. Kun ehti luulla, ettei genreen enää mitään uutta keksittäisi, paikalle ilmestyi Blomkamp ensimmäisen pitkän elokuvansa kanssa ja sai katsojien suut loksahtamaan auki. Toivoisin, että voisin kokea ensimmäisen näkemiskerran uudestaan, sillä muistan, kuinka häkeltynyt olin. Elokuvan maailma on mestarillisesti luotu, sen tarina on kiehtova, efektit upeita ja kerrontatapa nerokkaan vangitseva. Scifielokuvien faneille District 9 on pakollista katsottavaa, minkä lisäksi suosittelen sitä kaikille, joiden kiinnostus heräsi tästä arvostelusta. Joillekin se saattaa aiheuttaa pahan olon karun kuvastonsa takia, mutta siinä on silti jotain todella kaunista, etenkin filmin lopussa. Monet ovat vuosien aikana toivoneet elokuvalle jatkoa, mutta itse en sitä halua, sillä pelkään, että siten upea tarina pilattaisiin. Harmi, etteivät Blomkampin muut scifielokuvat olleet enää yhtä ihmeellisiä. Puhutaan niistä lisää sitten myöhemmin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.3.2016 - Muokattu 30.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.aliexpress.com
District 9, 2009, TriStar Pictures, Block / Hanson, WingNut Films, Canadian Film or Video Production Tax Credit, Covert Media, Department of Trade and Industry of Africa, Key Creatives, Majority Entertainment, New Zealand Post Digital and Visual Effects Grant, Province of British Columbia Production Services Tax Credit, QED International

Arvostelu: Edge of Tomorrow (2014)

EDGE OF TOMORROW (2014)

Ohjaus: Doug Liman
Pääosissa: Tom Cruise, Emily Blunt, Bill Paxton, Brendan Gleeson ja Noah Taylor
Genre: scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: 12

Vaikka kyseessä onkin Tom Cruisen tähdittämä scifielokuva, niin en mennyt katsomaan Edge of Tomorrowia elokuvateattereihin, kun se ilmestyi keväällä 2014. Kesällä minulle tuli kaksi tilaisuutta mennä katsomaan se, mutta kumpanakin kertana päädyin katsomaan muuta - ensimmäisellä kerralla elokuvan Maleficent (2014) ja toisella kerralla elokuvan Snowpiercer (2013). Maleficentin kohdalla ärsytti oikeasti, että valintana olikin se elokuva, eikä Edge of Tomorrow. Syksyllä 2014, kun Edge of Tomorrow oli ilmestynyt myyntiin, niin kävin vuokraamassa sen Makuunista. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä en osannut odottaa niinkin toimivaa pätkää. Samana jouluna sain elokuvan kokoelmaani Blu-raylla.

Majuri William Cage pakotetaan sotatantereelle Ranskan rannikolle taistelemaan avaruusolioita vastaan. Tapettuaan alfamatkijaolion, Cage huomaa, että hänelle on tullut kyky aloittaa sama päivä uudestaan aina kuoltuaan. Hän lyöttäytyy yhteen kersantti Rita "Full Metal Bitch" Vertaskin kanssa, löytääkseen ratkaisun sodan lopettamiseksi.

Tom Cruise ei ole maailman parhaimpia näyttelijöitä, mutta hänessä on aina ollut karismaa toimintastarana. Edge of Tomorrowissa Cruise esittää majuri Cagea, joka ei halua joutua sotimaan ja vetää osan hyvin. Pelkuri hahmo, joka päättää kuitenkin yrittää kaikkensa pelastaakseen muut, on aina mielenkiintoinen tyyppi ja Cruise sopii osaan.
     Emily Blunt todistaa olevansa kova mimmi Rita Vertaskina, mätkiessään avaruusolioita palasiksi miekallaan. Hän pystyy vakuuttavasti esittämään hahmoa, jota muut sotilaat ihailevat ja kunnioittavat.
     Elokuvassa on valitettavasti mukana Bill Paxton, joka esittää vääpeli Farellia. Paxton on aina ollut erittäin ärsyttävä ja häntä on hieman vaikea katsoa tässäkin elokuvassa. Onneksi Paxtonin rooli ei ole suuri.
     Brendan Gleeson on mukana pienessä roolissa kenraali Brighamina. Elokuvassa esiintyy myös paljon stereotypisiä sotilashahmoja, jotka eivät ole kovin muistettavia. Pääosin Edge of Tomorrow pyörii vain Cagen ja Vertaskin ympärillä.

Avaruusoliot hyökkäävät nykyään Maapallolle elokuvissa ja televisiosarjoissa lähestulkoon joka vuosi. Miten samaan genreen voi tuoda jotain uutta? Ottamalla Bill Murrayn tähdittämä elokuva Groundhog Day (1993) ja lisäämällä se mukaan. William Cage joutuu käymään samaa päivää läpi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Itse päiviä katsoja ei näe kuin noin 25, mutta puheista päätellen Cage on elänyt saman päivän ehkä jopa yli 100 kertaa tai enemmän. Groundhog Day + avaruusoliot + Tom Cruise on mielenkiintoinen ja toimiva yhdistelmä. Etenkin ensimmäisellä katsomiskerralla oli jännittävää ja paikoitellen myös hauskaa seurata saman päivän toistumista yhä uudestaan. Kliseitäkin on totta kai mukana, kuten että alussa kaaosta ja tapahtumia esitellään uutiskuvien muodossa.

Ja koska avaruusolioelokuvia tulee todella paljon, niin on myös mielenkiintoista nähdä, millaisia uudenlaisia olentoja Hollywoodissa kehitellään. Edge of Tomorrowin avaruusoliot, joista käytetään nimeä "matkijat", ovat hieman sekavan näköisiä lonkeromörköjä. Tavallisten matkijoiden joukossa on alfaolentoja, joiden tappamisella saa mystisesti käyttöönsä voiman muuttaa aikaa, johon kykenee matkijoiden johtoaivo, eli omega. Matkijat ovat erittäin nopeita ja niitä näkyy elokuvassa useita, joten toimintaa on mukana paljon. Taistelu Ranskan rannalla on upeasti toteutettu ja katsojalle on hienoa, että taistelua näytetään läpi elokuvan, eikä se silti käy tylsäksi.

Kuten arvata saattaa, niin tehosteet elokuvassa ovat erittäin tyylikkäitä. Lentävät sota-alukset ja taistelukohdat näyttävät hienoilta. Edge of Tomorrow on kuvattu ja leikattu taidokkaasti. Myös puvustus - varsinkin sotilaiden huipputeknologiset puvut - ja lavastus ovat hyvin toteutettuja. Juoni kulkee hyvällä temmolla eteenpäin, eikä elokuva tunnu läheskään kaksituntiselta. Elokuvan ohjaaja Doug Liman on tunnettu elokuvista The Bourne Identity (2002), Mr. & Mrs. Smith (2005) ja Jumper (2008), ja Edge of Tomorrow on hänen ensimmäinen ison luokan scifielokuva. Liman on hoitanut homman tyylillä ja elokuva pysyy hyvin kasassa.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Taistelukohtaukset näyttävät upealta teräväpiirtona. Lisämateriaalina elokuvassa on poistettuja kohtauksia ja elokuvan tekoa käsittelevät pätkät "Operation Downfall" (joka sisältää rannan taistelusta kertovat osiot "Operation Downfall: Adrenaline Cut" ja "Storming the Beach"), "Weapons of the Future", "Creatures Not of This World" ja yli 40-minuuttinen "On the Edge with Doug Liman".

SPOILER! -mietteitä elokuvasta:
- Loppua kohti ei ole enää niin uskottavaa, että Vertaski on tuntenut Cagen vain pari päivää ja että he tutustuisivat joka kertaa uudestaan.
- Jännä juttu, että aurinko nousee tunnelmallisesti juuri, kun lopputaistelu on päättynyt...
- Elokuvan ihan loppu on aika outo, enkä ole vieläkään löytänyt järkevää selitystä, miten elokuvan loppu on mahdollinen. Elokuvan nähneet ymmärtävät, mitä tarkoitan.

Yhteenveto: Edge of Tomorrow on oiva valinta illan toimintaelokuvaksi. Se ei ole päätähuimaava seikkailu, mutta onnistunut scifipätkä. Tom Cruise ja Emily Blunt puhaltavat hyvin yhteen hiileen tappaessaan matkijoita. Elokuva on todella viihdyttävä ja sen jaksaa helposti katsoa uudelleen. Jotkut kohtaukset voivat olla liian jännittäviä lapsille, mutta siinä ei kuitenkaan ole paljoa haitallista materiaalia. Lopputaistelusta tulee hieman mieleen Pacific Rim (2013), joka on hieman häiritsevää. Lopputaistelu tapahtuu pimeässä, eli jos ruudulta haluaa nähdä kunnolla, niin elokuva kannattaa katsoa hämärässä. Pakko sanoa, että hieman ärsyttää, etten nähnyt Edge of Tomorrowia elokuvateattereissa 3D:nä.

Kirjoittanut: Joonatan, 21.3.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.heyuguys.com
Edge of Tomorrow, 2014, Warner Bros. Entertainment Inc, Village Roadshow Films

Arvostelu: Hail, Caesar! (2016)

HAIL, CAESAR! (2016)

Ohjaus: Joel Coen ja Ethan Coen
Pääosissa: Josh Brolin, George Clooney, Alden Ehrenreich, Ralph Fiennes, Scarlett Johansson, Tilda Swinton, Channing Tatum, Jonah Hill ja Michael Gambon
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Ikäraja: 7

Coenin veljesten tuotanto ei ole minulle kovin tuttu. Vuosia sitten näin komedian O Brother, Where Art Thou? (2000) ja tänä vuonna katsoin kulttielokuvan The Big Lebowski (1998) ja Oscar-voittajan No Country for Old Men (2007). "Hail, Caesar! on vuoden suurin elokuva." sanotaan elokuvassa Hail, Caesar!. Mutta onko Hail, Caesar! sitten myös vuoden 2016 suurin elokuva?

Hollywoodissa sattuu ja tapahtuu. Länkkärinäyttelijä laitetaan ensimmäistä kertaa draamarooliin, mikä ei sovi kyseisen elokuvan ohjaajalle yhtään. Näyttelijätär on saamassa aviottoman lapsen ja hänelle pitäisi löytää mies. Ärsyttävät toimittajasiskokset utelevat salaisuuksien perässä. Kaikkien näiden ongelmien lisäksi Eddie Mannixin on löydettävä kidnapattu näyttelijä, josta vaaditaan lunnaita.

Möreällä äänellä murahteleva Josh Brolin vetää perinteiseen tapaansa Eddie Mannixina. Brolinin hahmo ei ole kovin erikoinen, joten hän ei pääse esille muistettavana.
     George Clooney ei ole koskaan vakuuttanut minua. Ensikosketukseni näyttelijään oli elokuvassa Batman & Robin (1997), jossa hänen suorituksensa oli kauhea. Mielipide näyttelijästä ei ole paljoa muuttunut, eikä Clooney pystynyt minua vakuuttamaan tässäkään elokuvassa. Clooney esittää elokuvassa kidnapattua näyttelijää, Baird Whitlockia.
     Minulle tuntematon naama Alden Ehrenreich vetää hyvän suorituksen Hobie Doylena, länkkäreistä draamaan päätyneenä näyttelijänä. Ehrenreichiä olisi kiva nähdä tulevaisuudessa, sillä hänen kohtauksensa olivat erittäin toimivia ja hän esitti hahmoaan hauskasti.
     Legendaarinen Ralph Fiennes esittää ohjaaja Laurence Laurentzia ja on tuttuun tyyliinsä aivan mahtava. Harmi, että Fiennesin rooli jää pieneksi.
     Scarlett Johanssonin näyttelijätärhahmo DeeAnna Moran on hyvin perinteinen diivahahmo ja Johansson sopii osaan. Moranin hahmolla on myös hauska tapa puhua ja häntä olisi voinut kuunnella enemmänkin. Juonen kannalta taas tuntuu, että Johanssonin hahmon mukanaololla ei ole paljoa merkitystä ja hänet olisi voinut jättää pois, mutta onpahan elokuva hieman pidempi.
     Tilda Swinton esittää toimittajasiskoksia Thora ja Thessaly Thackeria, jotka ovat aluksi hauskoja, mutta itse henkilökohtaisesti kyllästyin ja ärsyynnyin hahmoihin nopeasti.
     Channing Tatum vetää elokuvassa hauskan tanssi/lauluosion, mutta muuten hänen osansa jää pieneksi, kuten myös usein samoissa elokuvissa hänen kanssaan esiintyneen Jonah Hillin, joka ei tee elokuvassa lähes mitään.
     Elokuvassa on myös monia muita tuttuja naamoja ja kertojaäänenä toimii Michael Gambon.

Hail, Caesar! on hyvin tyylitelty elokuva. Ajankuvaa on ylikorostettu, mikä tuo mukaan tunnelmaa. Coenin veljesten tyyli on vahvasti mukana elokuvan kerronnassa, sillä katsojana huomaa, että jokin leffassa häiritsee. Joitakin asioita tapahtuu, koska niin nyt vaan sattuu tapahtumaan - esimerkiksi yhdessä ravintolakohtauksessa kaksi hahmoa ryhtyy laulamaan, ilman järkevää selitystä, mikä ei toiminut yhtään. The Big Lebowskin tapaan hahmot eivät koe oikeastaan minkäänlaista muutosta elokuvan aikana. Tavallaan sen ymmärtää, sillä Hail, Caesar! ei käsittele kovin pitkää ajanjaksoa. Kertojaääni on hyvä lisä, mutta välillä ei oikein tiedä, onko kyseessä kertojaääni elokuvalle Hail, Caesar! vai elokuvassa tehdylle elokuvalle nimeltä Hail, Caesar!.

Elokuvan parasta antia on dialogi. Repliikit ovat selkeästi tarkkaan mietittyjä, sillä ne toimivat täydellisesti. Aivan parhaita kohtia ovat, kun Fiennesin Laurentz-hahmo yrittää ohjata Hobie Doylea ja kun eri uskontojen edustajat puhuvat pöydän ääressä Jeesuksen merkityksestä, samalla kun Mannix yrittää saada selville, onko Jeesuksen hahmo kuvattu oikein käsikirjoituksessa. Samankaltaista dialogia ja sellaisia kohtauksia tulee harvoin vastaan, joten ainakin niiden takia elokuva kannattaa nähdä. Mukana on myös paljon muitakin hyviä dialogipätkiä ja siinä tehdään hyvin pilaa elokuvien tekemisestä.

Elokuva on kuvattu taidokkaasti. Siinä on muutamia outoja leikkauksia, mutta muuten päällekäin kulkevat tapahtumat on saatu onnistuneesti kasaan, vaikka ne eivät välttämättä kunnolla edes liity toisiinsa.

Yksi iso ongelmani sekä Hail Caesar!:in, että No Country For Old Menin kanssa on, että kumpikin loppuu kuin seinään. Kumpikin herätti lopuksi ensimmäisenä tunteen "Tässäkö tämä nyt sitten oli?", mikä ei ole tietenkään kovin hyvä merkki elokuvalle.

Yhteenveto: Hail, Caesar! on hauska ja hyvin kirjoitettu, mutta jotenkin hieman tarpeeton elokuva. En osaa sanoa, onko sillä uudelleenkatsottavuus-arvoa, enkä tiedä, aionko katsoa sitä edes parin seuraavan vuoden aikana uudestaan. Palkintogaaloissa se luultavasti huomioidaan, mutta omalla kohdalla elokuva ei täysin toiminut. Siinä on paljon hyvää heikossa paketissa. Kannattaako se käydä katsomassa? En sanoisi, että se olisi teatterikäymisen arvoinen teos, mutta kyllä se kannattaa jossain kohtaa vilkaista. Jos Coenin veljesten muut elokuvat toimivat, niin sitten mene ihmeessä katsomaan myös Hail, Caesar!. Voisin lähiaikoina tutustua tarkemmin Coenin veljesten muuhun tuotantoon, kuten elokuviin Fargo (1996), Burn After Reading (2008) ja True Grit (2010).

Kirjoittanut: Joonatan, 16.3.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
Hail, Caesar! 2016, Working Title Films

Arvostelu: Grimsby (2016)

GRIMSBY (2016)

Ohjaus: Louis Leterrier
Pääosissa: Sacha Baron Cohen, Mark Strong, Isla Fisher, Rebel Wilson, Penélope Cruz ja Ian McShane
Genre: komedia, toiminta
Kesto: 1 tunti 23 minuuttia
Ikäraja: 16

Tämä on ensimmäinen elokuva, jonka käyn katsomassa yksin elokuvateatterissa. Tämä on myös ensimmäinen kunnon elokuva, jonka käyn katsomassa Tampereen elokuvateatteri Plevnassa. Kaikkea uutta ja jännää sitä tuleekin koettua. Sen lisäksi Grimsby on ensimmäinen elokuva, josta teen arvostelun vain teatterissa näkemisen perusteella. Saa nähdä, mitä siitä syntyy.

Ali G. Borat. Brüno. Amiraalikenraaliprinssi Aladeen. Sacha Baron Cohenin elokuvat tuntuvat olevan vain niin hyviä kuin hänen hahmonsa. Hahmonhan varassa jokainen elokuvista kantautuu. Uusimpana hahmona hänellä on Nobby elokuvassa Grimsby (alkuperäiseltään nimeltä USA:ssa The Brothers Grimsby). Ali G:stä en tiedä lähes mitään, mutta Boratin, Brünon ja Diktaattorin juonet tuntuvat lähes samalta, sillä jokaisessa seurataan erikoista ulkomaalaista, joka matkustaa USA:han toteuttaakseen jonkinlaisen unelman. Grimsby ei onneksi noudata samaa juonikaavaa.

Hömelö Nobby on etsinyt veljeään Sebastiania 28 vuotta. Kun hän vihdoin löytää Sebastianin, hänelle selviää, että Sebastian on oikeasti MI6:n agentti. Nobby joutuu mukaan puhdistamaan veljensä maineen ongelman sattuessa, josta Nobby itse on vastuussa.

Sacha Baron Cohenin esittämä Nobby on kaiken aikaa pilaamassa asioita hölmöydensä takia. Hän on monen lapsen isä, eikä edes muista jokaisen nimeä, vaikka lapsien nimet ovat luokkaa "Skeletor", "Gangnam Style" ja jopa "Django Unchained". Nobbyllä on kuitenkin sydän (jokseenkin) paikallaan, kun kyseessä on hänen tyttöystävänsä tai veljensä. Kuten äsken sanoin aiemmista elokuvista, niin myös tämä kulkee Baron Cohenin hahmon varassa.
     Mark Strongin Sebastian-hahmo ei ole kovin hauska, mutta ihan mielenkiintoinen. Strong puhuu omaan murahtelevaan tapaansa ja vetää roolinsa hyvin. Läpi elokuvan näytetään muistoja hänen ja Nobbyn menneisyydestä, joka tuo tunnetta yllättävän onnistuneesti hahmoihin.
     Penélope Cruz on elokuvan pahis Rhonda George, joka on aika väkisin väännetty hahmo ja Cruz on mukana enemmänkin ulkonäkönsä takia. Hänen hahmollaan on perinteinen "tosi ilkikurinen juoni", jolla saisi koko maailman vapisemaan. Rhondan suunnitelma tuntuu hätäisesti keksityltä, mikä on varmaan ollut ideana, sillä elokuvassa pilaillaan agenttielokuvien kustannuksella.
     Järkyttävän huono Rebel Wilson esittää Nobbyn tyttöystävää, Dawnia. Onneksi hahmo ei esiinny kovin paljoa elokuvassa.
     Sacha Baron Cohen on ottanut mukaan vaimonsa Isla Fisherin, joka esittää Jodie Figgisiä, Sebastianin ainoaa tukea MI6:ssa, kun häntä ollaan jahtaamassa. Fisherin hahmo on todella kliseinen ja hän vetää roolin niin hyvin kuin kyseisen, yksinkertaisen roolin voi.
     Mukana on myös Ian McShane, jonka hahmo on hieman mitäänsanomaton. Rooliin olisi voinut pestata melkein kenet tahansa, mutta roolituksessa kai haettiin isoa nimeä tuomaan näkyvyyttä.
     Harry Potter -tähti Daniel Radcliffestä ja presidentiksi pyrkivästä Donald Trumpista tehdään myös enemmän tai vähemmän pilkkaa. Harmi vain, että kumpikaan ei oikeasti esiinny elokuvassa, mutta heistä heitetyt läpät ovat hulvattomia.

Vitsit ovat hyvin samanlaisia kuin muissa Baron Cohenin elokuvissa. Grimsby on todella härö elokuva. Esimerkiksi miltä kuulostaa Nobby imemässä myrkkyä pois Sebastianin kivespussista? Tai että Nobby ja Sebastian menevät pahiksia piiloon naaraselefantin sisään ja yhtäkkiä tulee uros paikalle, joka johtaa siihen, että Nobby ja Sebastian ovat kirjaimellisesti mukana norsujen aktissa? Ja kun kyseiset kohtaukset kestävät kauan ja saavat vielä pahempaa jatkoa, niin katsojien nauru muuttuu siihen, että jokainen sanoo kovaan ääneen: "Hyi!" Onneksi elokuvassa on myös miedompia vitsejä. Pissa/kakkahuumoria on tietenkin mukana - jälleen yhdessä kohtauksessa siihen pisteeseen asti, että katsoja vajoaa nolostuneena penkkiinsä. Myös vakavista aiheista tehdään julmasti pilaa, jonka monet voivat kokea loukkaavana.

Elokuvan laajat kuvat ovat tyylikkäitä. Välillä Grimsbyssä on käytetty käsivarakuvaa, joka häiritsee etenkin kohdissa, joissa kamera voisi olla täysin paikoillaan jalustalla. Toimintakohtaukset on leikattu paikoitellen hieman epäselviksi. Alussa on first person shooter -kaltainen kohtaus, jossa Sebastian ajaa takaa pahiksia ja ampuu heitä. Kohtaus on toimiva, vaikka sekin paikoitellen sekava, jonka tosin voi selittää sillä, että kyseessä on hahmon näkökulmakuva. Erikoistehosteet eivät ole parhaimmasta päästä, mutta niiden kömpelyys itsessään on jo koomista.

Grimsby on todella lyhyt elokuva. Alle puolentoistatunnin kestollaan elokuvassa esitellään nopeasti hahmot ja näytetään lähtökohdat, jotta päästään näkemään itse tarinaa. Toiminta- ja komediakohtauksia tulee peräkkäin ja ennen kuin huomaakaan, niin on jo katsomassa lopputekstejä. Elokuva alkaa melkein samalla tavalla, miten kotini televisio aukeaa: Sonyn logolla. Logon ilmestyminen ja mukana oleva ääni ovat erilaisia. Muita logoja tulee monia ja sitten jo näytetäänkin Baron Cohenia toilailemassa tuttuun tyyliinsä.

Yhteenveto: Grimsbyssä ei ole samaa hohtoa kuin Boratissa, mutta se on silti todella hauska komedia. Elokuvassa tapahtuu kaiken aikaa jotain, joten aika ei käynyt kertaakaan - edes pieneksi hetkeksi - tylsäksi elokuvaa katsoessa, mikä on tietenkin plussaa. Elokuva ei itsessään ole kovin muistettava, eikä Nobbyn hahmo ole yhtä loistelias kuin Boratin. Valitettavasti parhaiten elokuvasta jää mieleen Sacha Baron Cohen imuttelemassa Mark Strongin sukukalleuksia ja samat näyttelijät keskellä elefanttiseksiä. Herkille ihmisille kyseiset kohdat voivat olla traumatisoivia ja lapsille elokuva ei sovellu, mutta jos tykkää hieman roisimmasta huumorista, niin Grimsby naurattaa varmasti. Se on hauska elokuva, mutten sanoisi, että se olisi kovin kummoinen. Kannattaako se nähdä? Komedioista tykkäävänä henkilönä sanon, että kannattaa. Kannattaako se omistaa? Jos halvalla lähtee mukaan, niin miksipä ei? Kannattaako elokuviin asti lähteä katsomaan? Sanotaan vaikka, että jos on tylsä ilta Tampereella, niin Grimsby on oikein mukava - tosin erittäin lyhyt - ajantappopätkä. Muistakaa jäädä istumaan vielä sen jälkeen, kun lopputekstit ovat alkaneet, sillä niiden jälkeen tulee lyhyt pätkä!

Kirjoittanut: Joonatan, 13.3.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.traileraddict.com
The Brothers Grimsby, 2016, Sony Pictures Entertainment, Columbia Pictures, Working Title Films, Village Roadshow Pictures

Arvostelu: The Simpsons Movie (2007)

THE SIMPSONS MOVIE

Ohjaus: David Silverman
Pääosissa: Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Yeardley Smith, Hank Azaria, Harry Shearer, Tress MacNeille, Albert Brooks ja Tom Hanks
Genre: animaatio, komedia
Kesto: 1 tunti 27 minuuttia
Ikäraja: 7

Vuonna 1989 alkanut The Simpsons, eli suomalaisittain Simpsonit saattaa olla maailman tunnetuin televisiosarja. 27. tuotantokausi alkoi juuri pyöriä Suomessa ja aiempia jaksoja on jo satoja, joten on ihan mahdotonta, että joku ei olisi koskaan kuullut tai nähnyt mitään sarjaan liittyvää. Sarjan isona fanina Simpsoneista tehty elokuva on upea juttu. En kuitenkaan ollut kummoinen fani silloin, kun vuosien työstämisen jälkeen The Simpsons Movie ilmestyi kesällä 2007. Teattereihin sen menin katsomaan, mutten ollut päässyt vielä täysin mukaan juttuun ja suuri osa Springfieldin naamoista oli minulle tuntemattomia. The Simpsons Movie saikin minut innostumaan enemmän Homerin perheen seikkailuista ja olen vuoden 2007 jälkeen nähnyt lähes kaikki sarjan jaksot, sekä nähnyt itse elokuvan useita kertoja uudestaan. Olen nähnyt leffan niinkin monta kertaa, että muistan sen repliikit lähestulkoon ulkoa.

Lisa Simpsonin aloitteesta Springfieldin järven saastutus lopetetaan, mutta hänen isänsä Homerin mokatessa pahemman kerran, EPA-järjestö sulkee Springfieldin kuvun alle liian saasteisena kaupunkina. Vihaiset kaupunkilaiset saavat Simpsonien perheen pakenemaan, joka lähtee etsimään uutta elämää muualta.

Homer on oma ihanan tyhmä itsensä, joka on kuitenkin kaikkien sankari. Hänen toilailujaan on aina hulvatonta katsoa. Kuten suurimmaksi osaksi sarjan jaksoista, Homer on elokuvankin päähenkilö. Dan Castellanetan suoritus Homerin lisäksi myös Abe Simpsonina, Hassuna ja tämän apinana, Sideshow Melinä, pormestari Quimbynä, Barneyna ja monena muuna, on huikea.
     Bartin villiys menee äärirajoille, hänen rullalautaillessa kaupungin halki alasti. Aikoinaan Bart oli oma lempihahmoni, mutta hahmo osaa olla myös usein ärsyttävä ja vanhetessani Homer on noussut ykkössijalle. Nancy Cartwright, joka esittää Bartia, on äänenä myös Nelsonille, Ralphille ja Toddille. Cartwright vetää lasten äänet loistavasti, varsinkin kun ottaa huomioon, että naisnäyttelijän roolit ovat kaikki poikia. Harmi, ettei Bart pääse elokuvassa soittelemaan pilapuheluita Moelle, kuten hän usein sarjassa tekee.
     Lisaan saadaan lisää syvyyttä, hänen ihastuessa kaupunkiin muuttaneeseen poikaan, Coliniin. Perinteinen ympäristöstä luennointi on pysynyt ennallaan ja hahmo on edelleen perheen fiksuin, mutta hahmoa on kiva nähdä ihastuneena. Milhouse on tietenkin mukana yrittämässä iskeä Lisaa. Yeardley Smith esittää vain Lisaa ja vetää tuttuun tapaansa onnistuneesti.
     Marge on aina ollut mielestäni tylsin hahmo perheestä, sillä hän on vain aika tavallinen kotiäiti. The Simpsons Moviessa Marge pääsee näyttämään enemmän tunteita, mikä on hyvä. Ja tietysti hänellä on mukana perheen vauva, Maggie. Julie Kavner näyttelee kaikkia Bouvierin sukuun kuuluvia, eli esittää myös Margen siskoja, Pattya ja Selmaa, jotka eivät kuitenkaan pääse tekemään elokuvassa mitään.
     The Simpsons Moviessa esiintyvät myös muut Springfieldin asukeista, vaikka suurin osa onkin mukana vain todella lyhyen ajan. Naapurissa asuva Ned Flanders on isossa roolissa, mutta muut tuntuvat olevan elokuvassa vain, koska kuuluvat sarjaan. Onneksi kaikille ei ole yritetty saada hirveästi ruutuaikaa, sillä muuten elokuva olisi todella sekava.
     Pahiksena on A. Brooksin esittämä Russ Cargill, joka on luotu elokuvaa varten. Hahmo on ihan hyvä lisäys, muttei kovin muistettava. Sarjan kaltaisesti elokuvaan on myös saatu lisättyä muutama cameo. Green Day -yhtyeen jäsenet Billie Joe Armstrong, Mike Dirnt ja Tré Cool esiintyvät elokuvan alussa ja mukana on myös Tom Hanks omana itsenään.

Elokuva ei käytä ollenkaan aikaa esitelläkseen sarjan maailmaa ihmisille, joille Simpsonit eivät ole vielä tuttuja. The Simpsons Movie on periaatteessa yksi todella pitkä jakso tavallisten jaksojen joukossa. Minusta on parempi, ettei elokuvassa käytetä aikaa turhaan, vaan näin se yhdistyy sarjaan sulavasti ja myöhemmin sarjassa leffaan on viitattu hauskoilla tavoilla. Joidenkin mielestä ylipitkä jakso ei ole toimiva ratkaisu, mutta minusta se toimii, eikä leffa koskaan käy tylsäksi - ei edes silloin, kun sen on nähnyt parikymmentä kertaa kuten minä olen. Sarja käsittelee yhteiskunnallisia asioita ja tässä käsitellään saastuttamista. Simpsonien perinteiseen tapaan asiat näytetään siten, että amerikkalaiset ovat hölmöjä ja etenkin saastuttamisen esteeksi rakennetun muurin testaaminen kuvastaa hyvin hahmojen idioottimaisuutta. USA:n hallitusta pilkataan sillä, että Arnold Schwarzenegger on presidenttinä - harmi vain, ettei oikea Arska ole mukana ääninäyttelemässä.

The Simpsons Movie on teemaltaan isä-poikaleffa. Bart ei koe, että Homer on isänä sellainen, kuin hän kaipaa ja alkaa toivoa, että kuuluisi Flandersin perheeseen, jossa lapsia hoivataan. Varsinkin Homerin ottaessa Hämähäkkipossun huostaansa, Bart kokee jääneensä ulkopuolelle. Homer tuntuu vähät välittävän omasta lapsestaan. Kun sarjaa on katsonut vuosia, hahmojen kohtaloilla tuntuu oikeasti olevan iso merkitys ja siksi Homerin ja Bartin totaalisesti murenevan ihmissuhteen näkeminen voi olla vaikeaa. Parissa kohtaa elokuva onnistuu olemaan yllättävänkin liikuttava.

Elokuva on täynnä vitsejä, jotka ovat hyvin samanlaisia kuin sarjassa. Jokainen hahmo toilailee normaaliin tapaansa ja varsinkin Homerin kivulle nauretaan useaan otteeseen. Kun Simpsonit-jaksossa katsotaan Tikku ja Takku -sarjaa, niin The Simpsons Moviessa katsotaan loogisesti Tikku ja Takku -elokuvaa. Tämän lyhyen prologin jälkeen alkaa hieman muunnettu alkutunnari, josta on valitettavasti jätetty pois perinteinen "sohvaläppä". Viittauksia sarjaan on kuitenkin mukana, joista yksi tärkeimmistä on, kun Homerin ja Margen häävideon taustalla soiva kappale "Close to You", joka soi sarjan jaksossa, jossa näytetään, miten Homer tapaa Margen ensimmäistä kertaa. Monilta biisi menee luultavasti ohi, mutta tarkkaavaisimmille katsojille saattaa vierähtää tippa linssiin - riippuen kuinka kova juttu Simpsonit itselle on. Sarjassa on ollut vitsinä, ettei kerrota, missä Springfieldissä Simpsonit asuvat, joten myös elokuvaan on saatu ujutettua viittaus siihen. Sarjan teemamusiikin luojan Danny Elfmanin sijaan elokuvan musiikista vastaa Hans Zimmer. Elokuvan musiikki poikkeaa Zimmerin muusta tuotannosta ja hän on saanut luotua hyviä teemoja eri hahmoille.

Elokuva on animoitu samoin kuin sarja, mutta paikoitellen taustojen animointiin tuntuu olevan panostettu hieman enemmän. Elokuvassa on paljon klaffivirheitä (esim. jokin asia ei ole samalla lailla seuraavassa kuvassa kuin edellisessä). Välillä taustalta puuttuu joitain yksityiskohtia, mutta niiden huomaamiseen tarvitaan erittäin tarkka ihminen tai joku, joka on nähnyt elokuvan todella monta kertaa. Elokuvassa on otettu pieniä vapauksia Springfieldin kartassa - esimerkiksi Simpsonien talo on yhtäkkiä kaupungin laidalla, ja kirkko ja Moen baari ovat vierekkäin, joka tosin toimii täydellisesti yhden elokuvan vitsin kannalta.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Hahmojen, paikkojen ja asioiden ääriviivat ovat tarkat ja selkeät, eikä kuva ole mitään pikselimössöä. Elokuvan voi katsoa alkuperäisen englannin kielen lisäksi muutamalla muulla kielellä, kuten suomeksi ja painotan sitä, ettette katso elokuvaa suomeksi puhuttuna, sillä se kuulostaa ihan kauhealta. Kerran olen nähnyt elokuvan kokonaisuudessaan suomeksi ja se oli ihan kauhea kokemus. Blu-raylla ei ole erikseen valikkoa, vaan elokuva alkaa heti. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja kohtauksia, trailereita ja noin kolme ja puoli minuuttia kestävän "Special Stuffin", joka sisältää lyhyet videot: "Homer's Monologue on the Tonight Show", "The Simpsons Judge American Idol", "Homer Introduces American Idol" ja "The Lobby".

Yhteenveto: The Simpsons Movie on todella viihdyttävä elokuva. Vaikka elokuvan on käsikirjoittanut kymmenhenkinen tiimi, se pysyy toimivasti kasassa yhtenäisenä tarinana ja siinä on samanlaista henkeä kuin sarjassa. Leffa on todella hauska vielä useammankin katselukerran jälkeen ja näiden mahtavien hahmojen seikkailua on aina ilo seurata. Elokuva on monen vuoden työn tulos ja sarjan fanien on pakko nähdä se. Leffaa ei kannata pistää pois heti, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana tulee vielä lyhyitä pätkiä. Todella toivon, että The Simpsons Movielle tehtäisiin joskus jatkoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 8.3.2016 - Muokattu 12.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.reggiestaketwo.wordpress.com
The Simpsons Movie, 2007, 20th Century Fox Film Corporation

Arvostelu: Man of Steel (2013)

MAN OF STEEL

Ohjaus: Zack Snyder
Pääosissa: Henry Cavill, Amy Adams, Michael Shannon, Diane Lane, Russell Crowe, Kevin Costner ja Laurence Fishburne
Genre: supersankarielokuva, toiminta, scifi
Kesto: 2 tuntia 23 minuuttia
Ikäraja: 12

En ole koskaan ollut suuri Superman-fani. Hahmo, joka pystyy mihin vain ja on lähes kuolematon, ei ollut mielestäni kovin mielenkiintoinen. DC Comicsin toisen hahmon, Batmanin vieressä Superman ei vaikuttanut yhtä hienolta. Olin pienenä nähnyt Christopher Reeven klassiset Superman-elokuvat (1978-1987), jotka päättyivät katastrofaalisen huonoon Teräsmies ja uhka auringosta -elokuvaan (Superman IV: The Quest for Peace - 1987). Sarjaa yritettiin käynnistää uudestaan Bryan Singerin ohjaamalla Superman Returnsilla (2006), mutta siitä ei tullut mitään. Viimein ilmoitettiin, että Superman palaisi valkokankaille Zack Snyderin (Watchmen, 2009) ja Christopher Nolanin (Yön ritari - The Dark Knight -trilogia, 2005-2012) voimin. Ensimmäinen kuva, joka elokuvasta julkaistiin, oli Supermanista seisomassa tuhoutuneen pankkiholvin edessä. Kuva - yhdessä Snyderin ja Nolanin nimien kanssa - sai minut kiinnostumaan elokuvasta ja kun trailereita alkoi saapumaan YouTubeen, niin innostuin ja menin tietenkin katsomaan elokuvan teattereihin. Nyt omistan Blu-rayn ja olen nähnyt elokuvan ainakin neljästi.

HUOM! Tämä arvostelu valmistelee maaliskuun 23. päivä ilmestyvää Batman v Superman: Dawn of Justicea (2016) varten - yritän käydä Man of Steelin kunnolla läpi, mutta vältän isoja spoilereita.

Krypton-planeetan ydin on luhistumassa, ja Jor-El ja Lara lähettävät poikansa Kal-Elin Maahan, jotta hän olisi turvassa. Maassa kasvaessaan Kal-El, ihmisnimeltään Clark Kent, huomaa omaavansa kykyjä, joihin muut eivät kykene. Kun kryptonilaisesta Phantom Zone -vankilasta paennut kenraali Zod ja hänen joukkonsa saapuvat vihamielisin aikein Maahan, on Kal-Elin päätettävä, käyttääkö hän voimiaan hyvään ja nouseeko hän ihmisten sankariksi, Supermaniksi.

Henry Cavill on oiva valinta Kal-Eliksi/Clark Kentiksi/Supermaniksi. Kun kuulin, että Cavill oli roolitettu, en osannut yhdistää, kuka hän on, mutta kun sain selville, että kyseessä on Immortalsin (2011) päähahmon näyttelijä, niin toivoni hyvästä Supermanista tuntuivat katoavan. Cavill kuitenkin onneksi kantaa viittaa harteillaan tyylillä ja vetää sankarin roolin hyvin. Man of Steelissa Superman ei ole samanlainen rehti ja reipas partiopoika kuin Reeven elokuvissa, vaikka sitä kohti hahmo menee elokuvan kuluessa. Lisäpisteitä Cavillille pitää vielä antaa siitä, että hän treenasi itsensä oikeasti ihan tolkuttomaan kuntoon roolia varten. Olisi hän tosin voinut vielä järkyttävät rintakarvansa ajella pois. Tässä elokuvassa Superman ei ehdi kaikkialle ajoissa, vaan ihmisiä kuolee elokuvassa paljon. Se ratkaisu myös tuo hieman enemmän sisältöä hahmoon, sillä hän ei tunnu yhtä lailla voittamattomalta.

Voittamattomuuden tunnetta vie pois myös Michael Shannonin esittämä kenraali Zod, joka on parempi ratkaisu ensimmäiseksi vastustajaksi kuin Supermanin arkkivihollinen Lex Luthor, sillä Zod kykenee samaan kuin Superman, mikä tekee hänestä erittäin vaarallisen hahmon. Shannon esittää roolinsa hyvin ja tuo esille Zodin hulluuden lisäksi sen, että hahmon ajattelussa ja toiminnassa on järkeäkin.

     Amy Adams esittää toimittaja Lois Lanea, joka iskee silmänsä Supermaniin. Adamsin suoritus elokuvassa on toimiva, vaikka aluksi hahmo hieman ärsyttää. Onneksi Lois ei ole tässä yhtä avuton neito kuin Reeven elokuvissa.
     Diane Lane on jopa hieman koskettava Clarkin ihmisäitinä, Martha Kentina. Hänen hahmoaan olisi voinut olla hieman enemmän, esimerkiksi flashbackeissa, mutta se olisi vienyt aikaa pois muulta tarinalta.
     Flashbackeissa käytetään enimmäkseen aikaa siihen, kun Kevin Costnerin esittämä Jonathan Kent ohjaa Clarkia kulkemaan elämässä hyvään suuntaan. Costnerin suoritus ei ole päätähuimaava, mutta hänenkin osuutensa elokuvassa on koskettava.
     Russell Crowe esittää Clarkin oikeaa isää, Jor-Elia. Crowe vetää tuttuun tapaansa hyvin, vaikka suurimmaksi osaksi hahmo vain puhuu seisoessaan tai kävellessään. Onneksi hahmo pääsee toimintaan alussa Kryptonilla. Hassua, että kummankin Clarkin isän esittäjistä on näytellyt myös Robin Hoodia - Kevin Costner elokuvassa Robin Hood - varkaiden ruhtinas (Robin Hood: Prince of Thieves - 1991) ja Russell Crowe elokuvassa Robin Hood (2010).
     Muissa rooleissa nähdään Laurence Fishburne Daily Planetin pomona, Perry Whitena, Harry Lennix kenraali Swanwickinä, Richard Schiff tohtori Emil Hamiltonina, Antje Traue Zodin kätyrinä, Faora-Ulina ja Ayelet Zurer Kal-Elin äitinä, Lara Lor-Vanina, jonka suoritus on todella heikko. Muut äsken mainituista vetävät roolinsa toimivasti.

Joku selvästi huomasi Warner Brosilla, että Nolanin synkät Batman-elokuvat toimivat ja Supermanille päätettiin kokeilla samaa, "realistisempaa" kosketusta. Man of Steelissa on muutamia hauskoja hetkiä, kuten Clarkin kosto ärsyttävälle rekkakuskille, mutta suurimmaksi osaksi elokuva on erittäin vakava ja synkkä. Aiempien Superman-elokuvien ollessa valoisampia, teki hyvää nähdä toivon symboli karummassa maailmassa. Vai miltä kuulostaa näky, jossa Superman hukkuu pääkalloihin? Monet eivät kuitenkaan tästä ratkaisusta pitäneet ja huomiota eritoten sai se, että Superman tappaa. Internet oli täynnä vihapuhetta, kuten myös vitsikuvia siitä, ettei Superman tapa. Minun mielipiteeni on, että Superman voi tappaa, jos siltä tuntuu. Minulle Supermanin synkistäminen toimi erittäin hyvin.

Vaikka elokuva onkin tumma ja tyly, niin Supermanin teemana on aina ollut toivo - sitähän puvun iso S-kirjain edustaa. Superman on toivo ihmiskunnalle, yhtä lailla kuin ihmiskunta on toivo Supermanille. Sitä Jonathan Kent on opettanut Clarkille pienestä pitäen. Clarkin päässä pyörivä "Kuka minä olen?" -kysymys tuodaan hyvin esille läpi Man of Steelin ja laittaessaan Supermanin asun päälleen, hän saa kysymykseensä viimein vastauksen.

Man of Steelin voi jakaa helposti kolmeen osaan/näytökseen. Ensimmäisessä osassa ollaan Kryptonilla, jonka kulttuuria ja teknologiaa näytetään noin 20 minuuttia kestävässä introssa. Siinä myös esitellään hyvin elokuvan pahis, kenraali Zod.

Toisessa osassa keskitytään Lois Laneen, kun hän tutkii, kuka on Superman ja kun Clark Kent yrittää selvittää, kuka hän itse on. Toinen osa on paikoitellen hieman oudosti rakennettu, sillä se hyppii paljon tapahtumasta toiseen ja sisältää flashbackeja Clarkin nuoruudesta. Tämä poikkeaa alkuperäisestä Supermanista (1978), jossa käytiin yksinkertaisen selkeästi läpi Clarkin elämä. Ratkaisu saa Man of Steelin muistuttamaan hieman Batman Beginsiä (2005), muttei yhtä toimivasti.

Kolmannessa osassa Zod joukkoineen saapuu Maahan. Yksi elokuvan jännittävimmistä kohdista on, kun kaikkialla maailmassa televisiot alkavat lähettämään Zodin viestiä ihmisille, joka alkaa toistuvalla lauseella ja tekstillä: "You are not alone." Ainoa ongelma kohtauksessa on, että kyseinen viesti alkaa näkyä kaikkialle maailmassa illalla, mikä on mahdotonta, sillä toisella puolella Maapalloa pitäisi olla päivä. Viestistä päästään nopeasti toimintaan, joka tulee lähes kerralla, 40 minuuttisena tulituksena, jossa on vain muutamia hengähdystaukoja. Lähes kaikki toiminta tulee vasta kolmannessa osassa, vaikka alussa hieman taistellaan.

Man of Steel on kuvattu hyvin, vaikka sisältää paljon heiluvaa käsivarakuvaa. Zack Snyderin tavaramerkkeihin kuuluvia hidastuskuvia ei ole käytetty hirveästi, mutta outoja, äkillisiä zoomauksia elokuvassa on paljon. Elokuvassa on myös useita linssiheijastuksia, joista ohjaaja J.J. Abrams olisi varmasti ylpeä. Lähikuvia on paljon, etenkin flashbackeissa Kentin maatilalla. Elokuva on värimääritelty useassa kohdassa erittäin lämpimäksi, muttei kuitenkaan niin kellertäväksi kuin Snyderin elokuva 300 (2006). Tehosteet ovat huikeita. Kryptoniin on suunniteltu uudenlainen tyyli ja siellä nähdään avaruusaluksia, laseraseita ja otuksia, jotka tuovat mieleen oliot elokuvasta Avatar (2009). Kryptonin tuhoutuminen näyttää myös hienolta. Lopputaistelu, jossa Smallville ja Metropolis saavat kunnolla kyytiä, on toteutettu upeasti. Sortuvat talot ja turpaanveto ilmassa ovat nannaa silmille. Huono kohta, joka pisti silmään, on kun Superman lentää savannin yli. Jokin siinä kuvassa ei vain toimi yhtään.

Musiikista elokuvassa vastaa Hans Zimmer, joka on jälleen säveltänyt hienon soundtrackin. Vanha klassinen Supermanin lallattelutunnari on poissa ja tilalla on täydellisen eeppinen jymistely. Parasta antia soundtrackilla ovat herkkä Goodbye My Son, pitkä Terraforming, lopputaistelukappale You Die or I Do, ensilentobiisi Flight ja lopputekstikappale/tunnusmusiikki What Are You Going to Do When You're Not Saving the World?. Saman säveltäjän mukanaolo tuo vielä enemmän tuntua, että Man of Steel jatkaa Yön ritari -trilogian hengessä. Samaa henkeä tuo myös elokuvan logon näkyminen vasta, kun lopputekstit alkavat.

Man of Steelissa on monia easter eggejä, eli viittauksia muihin elokuviin tai tässä tapauksessa muihin DC Comicsin sarjakuviin liitännäisiin asioihin. Supermanin arkkiviholliseen, Lex Luthoriin viitataan useasti. Hänen yhtiönsä LexCorpin logo näkyy moneen otteeseen elokuvan aikana. Myös muihin supersankareihin viitataan. Wayne Enterprisesin logo näkyy satelliitin kyljessä ja kohtauksessa, jossa Clark Kent vajoaa mereen, näkyy kaksi valasta, jotka monet yhdistävät Aquamaniin. Reeven elokuviin viitataan myös, kun Henry Cavillin naama muuttuu nopeasti Christopher Reeven naamaksi ja siitä takaisin Cavilliksi. Tarkkaavaisimmat katsojat huomaavat sen varmasti, mutta muille vihjeenä, että se tapahtuu, kun Superman on tuhoamassa maailmanmoottoria. Snyder on piilottanut viittauksia muuhun tuotantoonsa, joista itse huomasin dialogillisen yhteyden elokuvaan 300. Kovimmat fanit huomaavat varmasti vielä enemmänkin easter eggejä. Myös vanha kunnon "The Wilhem Scream" on bongattavissa elokuvan loppupuolella.

Pari lisämietettä elokuvasta:
- Miten Superman treenaa? Hän on aina lihaksikas, mutta millä hän pitää kuntonsa hyvänä? Ei varmasti pelkkä salilla käyminen ole tarpeeksi hänelle.
- Miksi mittatilaus-Superman-asu on melkein 20 000 vuotta vanhassa kryptonilaisessa aluksessa valmiina?

Blu-rayn kuvanlaatu on täydellistä, kuten voi arvatakin. Lisämateriaalina Blu-raylla on kolme, yhteensä lähes tunnin kestävää Behind the Scenes Featurettea: Strong Characters, Legendary Roles, jossa puhutaan Supermanista ja hahmon vaikutuksesta nykymaailmaan; All-Out Action, jossa näytetään, miten näyttelijät valmistautuivat fyysisesti vaativiin rooleihinsa; ja Krypton Decoded, jossa esitellään lyhyesti elokuvan kryptonilaisia asuja ja teknologiaa. Mukana myös Supermanin 75-vuotisjuhlan kunniaksi tehty lyhytanimaatio, jossa Superman lentää kautta oman historiansa ja jostain kumman syystä Man of Steel Blu-ray sisältää Hobitti - Odottamattoman matkan (The Hobbit: An Unexpected Journey - 2012) extroista revityn New Zealand: Home of Middle-earth -pätkän, jonka mukanaololle ei ole mitään järkevää selitystä. Lisämateriaali ei sisällä suomenkielistä tekstitystä.

Yhteenveto: Man of Steel jakaa paljon mielipiteitä, mutta minun mielestäni se on paras Superman-elokuva. Se nimittäin sai minut innostumaan hahmosta. Siinä on onnistuneesti yhdistettynä tarinaa ja täyslaidallinen toimintaa. Paikoitellen mukana hieman kökköä dialogia ja kyllähän siitä saisi leikattua sekunteja sieltä täältä, että se olisi muutaman minuutin lyhyempi, mutta se toimii hyvin lähes kaksi- ja puolituntisena. Vaikkei Man of Steel jatkanutkaan Yön ritari -trilogiaa, niin se aloitti uuden jatkumon DC Comicsin sankareille ja teki sen hyvin. Ihan lapsille elokuva ei sovellu synkkyytensä takia, mutta nuorisolle elokuva toimii takuulla. Hölmöintä elokuvassa on koodeksi, jota Zod jahtaa. Sen olisi voinut jättää pois elokuvasta, sillä kovin moni ei varmaan muista sitä elokuvan loputtua. Nyt olen valmis Batman v Supermaniin ja toivon, että sankarien yhdistäminen yhteen elokuvaan on toimiva ratkaisu. Man of Steel on erittäin viihdyttävä elokuva ja toimii yhä monen katsomiskerran jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.3.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.henrycavill.org
Man of Steel, 2013, Warner Bros. Entertainment Inc, Legendary Pictures

Arvostelu: Kaunotar ja hirviö (Beauty and the Beast - 1991)

KAUNOTAR JA HIRVIÖ

BEAUTY AND THE BEAST

Ohjaus: Gary Trousdale ja Kirk Wise
Pääosissa: Paige O'Hara, Robby Benson, Richard White, Rex Everhart, Angela Lansbury, Jerry Orbach, David Ogden Stiers, Bradley Pierce ja Jesse Corti
Genre: animaatio, seikkailu, romantiikka, lastenelokuva
Kesto: 1 tunti 24 minuuttia / Extended Version: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 7

Beauty and the Beast, eli suomalaisittain Kaunotar ja hirviö on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 30. osa. Elokuva perustuu Jeanne-Marie Leprince du Beaumontin kirjaan "La Belle et la Bête" vuodelta 1756, mikä on lyhennetty versio Gabrielle-Suzanne Barbot de Villeneuven samannimisestä sadusta vuodelta 1740. Jo 1930-luvulla Walt Disney suunnitteli sadun kääntämistä piirrosanimaation muotoon, mutta se projekti ei vain lähtenyt liikkeelle. Vasta 1980-luvun lopulla studio päätti kokeilla tarinaa uudestaan ja elokuvan teko alkoi vihdoin. Kaunotar ja hirviö ilmestyi vuonna 1991 ja se oli suuri hitti, jota kriitikotkin ylistivät. Sitä ylistettiin itse asiassa jopa niin paljon, että se oli ensimmäinen animaatio, joka sai parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden! Nykyään kyseessä onkin yksi Disneyn rakastetuimmista teoksista. Itse näin Kaunottaren ja hirviön ensimmäistä kertaa kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaana ja muistaakseni vielä kahtena päivänä peräkkäin. Kesti kuitenkin monta vuotta, ennen kuin näin elokuvan jälleen, mikä tapahtui viime vuonna syntymäpäivänäni, eli niin ikään "prinsessapäivänäni". Blu-rayn sain haltuuni jouluna ja nyt tuntui, että oli aika katsoa elokuva uudestaan.

Keksijä Maurice lähtee tiedemessuille esittelemään uusinta keksintöään, mutta matkalla hän eksyy salaperäiseen linnaan, missä asuva Hirviö vangitsee hänet. Keksijän tytär Belle lähtee etsimään isäänsä ja saa sovittua Hirviön kanssa, että Maurice voi päästä vapaaksi, kunhan Belle pysyy ikuisesti Hirviön vankina. Linnassa Belle alkaa ymmärtämään, keitä linnan asukit oikeasti ovatkaan ja että heille on asetettu kaamea kirous, jonka Belle saattaa kyetä rikkomaan...

Elokuvan pääosassa nähdään kaunotar, eli Belle, joka on kunnon lukutoukka, mikä herättää vahvaa kummastusta kyläläisissä. Monet pitävät häntä outona, mutta Belleä tämä ei vaikuta kiinnostavan. Bellen äänenä kuullaan Paige O'Hara, joka vetää roolin erittäin hyvin. Hahmosta kiinnostuu heti alussa ja hän on hyvä roolimalli pienille katsojille. Parissa kohtaa Belle tosin heittäytyy dramaattiseksi, mikä saattaa mennä hieman yli. Hänen heittäytymisensä surullisena lattialle tai sängylle saivat minut kohottamaan kulmiani hieman huvittuneena.
     Toinen päähenkilö on Hirviö, josta on hienosti saatu tehtyä sekä pelottava että hellyyttävä hahmo. Harmi vain, että Hirviö näytetään liian aikaisin, eikä hahmon piilottelulla kasvateta kunnolla jännitystä. Lapsille Hirviö voi olla yksinään jo liian karmiva, mutta itse jäin kaipaamaan lisää uhkaavuutta hahmoon leffan alussa. Hirviötä esittää Robby Benson, joka on möreän äänensä kanssa oiva valinta rooliin.
     Elokuvan pahis on Gaston, itseään täynnä oleva machoilija, joka haluaa saada Bellen omakseen. Gaston nauttii kylän naisten ihailusta, mutta hänen itsetuntonsa kokee pahan kolauksen, sillä Belle torjuu hänet jatkuvasti. Gastonin iskuyritykset eivät ymmärrettävästi toimi, sillä hän vain kehuskelee itseään ja nauraa Bellen isälle. Gaston on ehdottomasti yksi Disneyn parhaimmista pahishahmoista ja hän osaa olla sekä julma että huvittava. Gastonia ääninäyttelee Richard White, jonka ääni sopii itsekeskeiselle ääliölle. Hänellä on apurina hölmö Töppö, jota ääninäyttelee Jesse Corti ja joka tarjoaa muutamat hyvät naurut.
     Bellen isää, Mauricea, ääninäyttelee Rex Everhart, jonka rooli on huolehtiva, mutta hieman höpsähtänyt isähahmo. Maurice on tosiaan keksijä, minkä takia kyläläiset pitävät häntäkin outona. Valitettavasti läpi elokuvan jää täysin epäselväksi, mitä Bellen äidille on tapahtunut.
     Hirviön linna on täynnä huonekaluiksi muutettuja ihmisiä, joista isoimmissa rooleissa ovat kynttilänjalka Lumiére (Jerry Orbach), Könni (David Ogden Stiers), rouva Pannu (Angela Lansbury) ja hänen poikansa Kippo (Bradley Pierce). Jokainen ääninäyttelijöistä vetää roolinsa hyvin ja omaksi suosikikseni hahmoista on aina noussut Lumiére, joka on aikamoinen hurmuri kynttilänjalaksi.

Elokuva alkaa kertojaäänellä, joka selittää, miten prinssistä tuli Hirviö tyylikkäiden lasimaalausten avulla. Heti alussa esitellään elokuvan keskeinen teema, eli sisäinen kauneus. Ketään ei kannata tuomita ulkoisen olemuksen perusteella, vaan siitä, millainen persoona oikeasti on. Jälleen yksi opetus lapsille Disney-elokuvan muodossa. Siitä tarina lähtee reippaasti käyntiin. Hahmot ja elokuvan maailma esitellään taidokkaasti, eikä aikaakaan, kun Maurice jo päätyy Hirviön linnaan. On hyvin kiehtovaa seurata, kuinka Belle ja Hirviö alkavat vähitellen lämpenemään toisilleen. Leffa ei ole kovin pitkä, mutta se ehtii silti kertoa romanssin tarpeeksi rauhallisesti, jotta se on uskottavaa. Rakkaustarina ei koskaan muutu siirappiseksi, vaikka hempeilyä löytyy, vaan tunnelma on hyvin kaunis ja tästä elokuvasta todella löytyy Disneyn magiaa! Vaikka olenkin mies, voin silti sanoa, että Bellen ja Hirviön tanssikohtaus on aivan ihana. Loppuun on saatu hyvää jännitystä ja lopun suuri taistelu on erinomaisesti toteutettu. Mukana on myös useita hauskoja kohtia.

Vaikka kyseessä onkin hieno teos ja yksi Walt Disneyn loistavimmista klassikoista, on mukana silti joitain juoniaukkoja ja elokuva herättää useita kysymyksiä. Bellen äidin kohtalon lisäksi voi myös ihmetellä, missä Hirviön vanhemmat ovat? Alun mukaan prinssi oli vain noin 10-vuotias muuttuessaan hirviöksi, joten pakkohan hänellä oli vanhemmat olla. Epäkohdista huolimatta Kaunotar ja hirviö on lumoava elokuva, jonka katsoo moneen otteeseen uudestaan ja se toimii aina yhtä loistavasti!

Elokuva on myös piirretty todella taidokkaasti. Hahmojen liikkeet ovat erittäin sulavia - Hirviö on suunniteltu hienoksi ja Lumiéren liekit ovat tyylikäs lisäys. Tyylikkäitä ovat myös taustat, etenkin hirviön linnassa olevat suuret salit, portaikot ja käytävät. Myös kylän visuaalinen toteutus on upea. Ainoa huono puoli on Bellen ja Hirviön tanssikohtaus, jossa tausta on tehty tietokoneella. Vaikka kohtaus on muuten huikea, näin melkein 15 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen voi kuitenkin sanoa, etteivät tanssikohtauksen tehosteet ole kovin hyvin aikaa kestäneet.

Kaunotar ja hirviö on hyvin perinteinen Disney-musikaali ja se voittikin Oscarin parhaasta musiikista. Prologin jälkeen, jota säestää erinomaisesti tunnelmaa luova musiikki, tulee ensimmäinen laulu "Belle", jossa esitellään hyvin päähenkilö ja hänen erilaisuutensa muiden kyläläisten keskuudessa. Kappaleessa esitellään myös Gaston ja hänen apurinsa. Toisena kappaleena on "Gaston", joka tuo vielä paremmin esille Gastonin ylimielistä luonnetta, jota kuitenkin muut kaupungin miehet ihannoivat. Kolmantena kappaleena on oma suosikkini elokuvasta "Be Our Guest", jossa Lumiére ja muut elävät huonekalut toivottavat Bellen tervetulleeksi, laulavat itsestään ja kertovat, kuinka he ovat joutuneet kestämään kirousta jo vuosia. Tämä musikaalinumero on häikäisevän upeasti piirretty! Seuraavana on "Something There", jossa Hirviö ja Belle laulavat alkavasta romanssista ja laulantaan yhtyvät myös huonekalut. Sen jälkeen tulee elokuvan mm. Oscar-palkinnolla huomioitu kaunis nimikkobiisi "Beauty and the Beast", jossa lauletaan kaunottaren ja Hirviön rakkaudesta. Viimeisenä lauluna on "The Mob Song", jossa Gaston ja muut kyläläiset lähtevät Hirviön kimppuun. Mukana on myös "Beauty and the Beast" Celine Dionin ja Peabo Brysonin duettona. Elokuvan pidennetyssä versiossa on kuultavissa myös huonekalujen laulama "Human Again", mikä tuo hyvin lisäsyvyyttä huonekalujen persooniin. Kaunotar ja hirviö on siinä mielessä äärimmäisen onnistunut teos, että sen kaikki laulut ovat todella hyviä. Yleensä musikaaleissa on mukana pari tylsempää täytekappaletta.

Kaunotar ja hirviö ei sisällä paljoa easter eggejä, eli viittauksia muihin elokuviin, mutta se sisältää paljon Mikki Hiiren pään siluettia muistuttavia kuvioita. Myös monista elokuvista tuttu "Wilhelm-huuto" esiintyy leffan loppukahakassa.

Blu-rayn kuvanlaatu on muiden Disney-klassikkojen tapaan upea. Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray julkaisulla on poistettuja kohtauksia ja pätkät "Composing a Classic" ja "Broadway Beginnings", joista ensimmäisessä puhutaan elokuvan musiikista ja toisessa puhutaan elokuvan Broadway-musikaalista. Blu-ray sisältää sekä teatteriversion, että pidennetyn version leffasta.

Yhteenveto: Kaunotar ja hirviö on upean lumoava Disney-elokuva, joka toimii yhä vain vuosienkin jälkeen yhtä hienosti. Disney-faneille elokuva on tietysti pakko-ostos ja vaikkei se täysin perinteinen Disneyn prinsessapätkä ole, niin varmasti moni pikkutyttö innostuu Bellen hahmosta. Kaunotar ja hirviö toimii tietysti myös pojille ja ainakin itseäni elokuvassa on aina kiehtonut itse Hirviö. Elokuva sisältää kunnon Disney-taikuutta, joka jaksaa viehättää aina vaan uudestaan. Hahmot ovat mahtavia, huumori naurattaa ja jotkut kohdat jopa jännittävät, minkä lisäksi mukana on myös kauniita kohtauksia. Lapsille Kaunotar ja hirviö saattaa olla paikoitellen liian karmiva, mutta kannattaa se silti muksuille näyttää ja jos et ole katsonut elokuvaa, niin katso se heti! Elokuvalle on tehty jatko-osat Kaunotar ja hirviö - Lumottu joulu (Beauty and the Beast: The Enchanted Christmas - 1997) ja Kaunotar ja hirviö - Bellen lumottu maailma (Beauty and the Beast: Belle's Magical World - 1998), mutta niitä en ole nähnyt. Ensi vuonna on tulossa live action -versio elokuvasta, jossa pääosassa Bellenä on Harry Pottereista (2001-2011) tuttu Emma "Hermione" Watson.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.3.2016 - Muokattu 7.8.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.goldenglobes.com
Beauty and the Beast, 1991, Walt Disney Pictures