Arvostelu: Leijonakuningas (The Lion King - 1994)

LEIJONAKUNINGAS

THE LION KING

Ohjaus: Roger Allers ja Rob Minkoff

Pääosissa: Matthew Broderick, Jonathan Taylor Thomas, James Earl Jones, Jeremy Irons, Moira Kelly, Niketa Calame, Nathan Lane, Ernie Sabella ja Rowan Atkinson
Genre: animaatio, seikkailu, lastenelokuva, musikaali

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 7

The Lion King, eli suomalaisittain Leijonakuningas on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan 32. osa ja yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista Disneyn elokuvista. Filmin idea lähti liikkeelle vuonna 1988, kun Disney markkinoi Oliver ja kumppanit -elokuvaansa (Oliver & Company - 1988) ja tekijät keksivät Afrikkaan sijoittuvan tarinan. Elokuvan teko lähti innokkaasti käyntiin. Samalla kun Leijonakuningasta työstettiin, studiolla oli työn alla myös toinen animaatio, Pocahontas (1995) ja suuri osa Disney-yhtiöstä uskoi sen menestyvän paremmin kuin "iänikuinen eläinseikkailu". Epäilyt kuitenkin osoitettiin vääriksi, sillä ilmestyessään Leijonakuningas oli jättimäinen menestys, eikä Pocahontas saanut edes puolia Leijonakuninkaan massiivisista lipputuloista! Leffa pysyi kaikkien aikojen menestyneimpänä animaationa jopa 16 vuoden ajan, kunnes Toy Story 3 (2010) lopulta ohitti sen lipputuloissa. Leijonakuningas voitti mm. kaksi Oscar-palkintoa lauluistaan ja musiikeistaan, ja se on jättänyt todellisen jälkensä animaatiohistoriaan. Itse näin elokuvan jo pienenä lapsena ja se oli pitkään ehdoton suosikkielokuvani. Vuosien varrella olen nähnyt sen useasti uudestaan ja vaikka olenkin vanhentunut, kuuluu elokuva yhä suosikkieni joukkoon! Haluaisinkin nyt avata, miksi Leijonakuningas on niin arvostettu ja hieno elokuva, ja miksi itse pidän siitä niin valtavan paljon...

Jylhämaassa leijonakuningas Mufasalle on syntynyt poikalapsi, Simba, jonka kohtalona on jonain päivänä ottaa isänsä paikka kuninkaana. Mufasan valtaa janoava veli Scar kehittää suunnitelman, jolla päästä eroon Mufasasta ja Simbasta, jotta hänestä voisi tulla kuningas.

Elokuva seuraa Simbaa, joka saattaa aluksi vaikuttaa hieman ärsyttävältä ja nokkavalta nulikalta, mutta joka muuttuu paljon elokuvan myötä. Elokuva näyttää upeasti, miten Simban täytyy oppia tärkeitä asioita elämästä. On hienoa nähdä, kuinka Simba alkaa ymmärtämään, ettei kuninkuus ole vain luksusta ja hänen täytyy löytää sisältään rohkeus olla sellainen johtaja, mitä häneltä vaaditaan. Nuoren Simban äänenä on Jonathan Taylor Thomas ja aikuisen Simban äänenä Matthew Broderick.
     Darth Vaderin äänenä tuttu James Earl Jones kuulostaa aidosti kuninkaalliselta Simban Mufasa-isänä. Mufasa on arvokas kuningas, jota ei voi olla ihailematta ja kunnioittamatta. Hän on hieman pelottava sille tuulelle sattuessaan, mutta myös todella lempeä, jos käy hyvä tuuri. Simban äiti Sarabi (Madge Sinclair) jää harmillisesti loppujen lopuksi aika pieneen osaan.
     Jeremy Irons on täydellinen valinta Mufasan juonittelevaksi Scar-veljeksi. Lapsena pidin Scaria lähinnä inhottavana, mutta kun olen kasvanut, olen löytänyt paljon riemua hänen sarkastisesta asenteestaan elokuvan alkupäässä. Scar on yksi suosikkipahiksistani Disneyn animaatioissa, sillä hän on niin ihanan ilkikurinen, häijy ja salakavala. Hän on myös todella kauhea persoona, kun miettii, että hän on oikeasti valmis tappamaan veljensä ja veljenpoikansa! Hahmosta herää muuten hauska kysymys: Scarin nimi tarkoittaa suomeksi arpea ja hänellä onkin arpi peittämässä toista silmää. Onko Scar siis vain lempinimi jonkin tapaturman jäljiltä, vai onko hän ollut Scar pennusta asti?

     Huumoria elokuvaan tuovat Mufasan tiukka neuvonantajalintu Zazu (Mr. Beanina tunnettu Rowan Atkinson), sekä hulvaton kaksikko Timon-mangusti (Nathan Lane) ja Pumba-pahkasika (Ernie Sabella), joiden kaveruus on aivan mahtavasti luotu. Heidän repliikkinsä ovat hauskoja, etenkin kun nokkelampi Timon jatkuvasti varastaa hömelön Pumban ideat, minkä lisäksi heidän toilailujaan - ja etenkin hulatanssiaan - on hauska seurata.

Myös pahispuolelta löytyy huumoria. Scarin uskollisimmat kätyrit ovat kolme enemmän tai vähemmän typerää hyeenaa, Shenzi (Whoopi Goldberg), Banzai (Cheech Marin) ja Ed (Jim Cummings), jotka ovat todella häijyjä, mutta joille ei kannata jättää vastuullisia tehtäviä.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Simban ystävä (ja ehkä vähän muutakin) Nala, jonka äänenä toimivat Moira Kelly (aikuinen Nala) ja Niketa Calame (lapsi Nala). Viisaana, mutta myös hauskana Rafiki-apinana toimii Robert Guillaume.

Tavallaan Leijonakuningas on aikuisten elokuva suunnattuna lapsille. Vaikka mukana on mitä vauhdikkainta seikkailua, hurjimpia tilanteita ja hauskimpia hetkiä, elokuva keskittyy eniten Simban henkiseen matkaan ja kasvuun. Simban tarina on täydellisesti rakennettu ja se sisältää paljon tärkeitä oppeja, mitkä sekä lasten että aikuisten pitäisi ymmärtää. Simban täytyy oppia, että jos hänestä voisi tulla oikea kuningas, hänen täytyy ottaa vastuu teoistaan ja virheistään, eikä hän voi vain paeta asioita. Elokuva myös käsittelee vakavia asioita kuten kuolemaa erittäin kypsästi, mihin suuri osa lastenelokuvista ei kykene. Tämä voi herkästi johtaa kyynelvirtaan niin lapsikatsojilta kuin heidän vanhemmiltaankin. Elokuva sisältää yhden leffahistorian liikuttavimmista hetkistä ja se tuntuu joka kerta yhtä kauhealta. Onneksi mukana on hahmoja, kuten Timon ja Pumba, jotka tuovat vastapainona tarvittavaa huumoria. Vaikka kohellusta löytyy, ei se mene liian urpoksi, jolloin aikuisetkin voivat nauttia hölmöilystä. Elokuvasta löytyy myös mustaa huumoria. Elokuvan mahtipontisuudellekin on luotu hienoa vastapainoa pienemmillä kohtauksilla. Simban ja Mufasan käymät keskustelut sisältävät jopa yllättävänkin syvällistä dialogia, jolloin Leijonakuningas todella on paljon enemmän kuin pelkkä lastenleffa. Se on täynnä mitä vaikuttavimpia ja upeimpia kohtauksia, joiden rinnalla monet näytellytkin elokuvat kalpenevat. Joka katselukerralla ihoni nousee kananlihalle moneen kertaan alusta loppuun. Leijonakuningas on ihana, eeppinen, traaginen, filosofinen, kaunis, jännittävä, innostava, opettavainen ja ennen kaikkea täydellisesti kerrottu teos.

Kuten monet muutkin Disney-elokuvat, myös Leijonakuningas on musikaali. Hienoa Leijonakuninkaassa on, ettei siinä ole yhtä ainoaa huonoa tai edes keskinkertaista kappaletta, vaan kaikki laulut ovat erinomaisia. Täydellisenä aloituksena täydelliselle elokuvalle toimiva "Circle Of Life" nostaa joka kerta ihoni kananlihalle pariinkin otteeseen, eikä meno siitä heikkene. Tiesittekö muuten, että kappaleen alussa lauletaan "Nants ingonyama bagithi Baba", joka on englanniksi käännettynä "Here comes a lion, Father". Useimmiten ihmiset vain mölyävät mitä sattuu, kun yrittävät laulaa kappaletta... Kylmiä väreitä aiheuttaa myös Scarin laulama pahaenteinen "Be Prepared", jonka aikana näkyy upeita kuvia hyeena-armeijasta marssimassa Scarin edessä, luoden jättimäiset varjot seinälle. Nämä myös luovat vertausta Natsi-Saksaan, mikä menee lapsilta ohi, mutta tarjoaa aikuisille lisäsisältöä. Hilpeinä kappaleina ovat energinen "I Just Can't Wait To Be King" ja ainakin minun lapsuudessani monien suosikki "Hakuna Matata", mikä saa sekä hyvälle mielelle, että kuljettaa tarinaa nerokkaasti eteenpäin. Romantiikkaa taas tuo hempeilybiisi "Can You Feel The Love Tonight", mikä voitti parhaan laulun Oscar-palkinnon. Kun minulta kysytään, mikä on lempimusikaalielokuvani, vastaan aina Leijonakuningas. Elokuva on musiikkien puolella onnistunein Disney-elokuva, sillä mestarillisten laulujen lisäksi myös muukin musiikki on mielettömän huikeaa. Hans Zimmer todella ansaitsi palkintonsa tämän elokuvan säveltämisestä!

Leijonakuningas on visuaalisestikin aivan täydellinen. Se on upeasti piirretty ja värejä on käytetty hienosti. Alkukohtaus näyttää ja tuntuu massiiviselta, eläinten kokoontuessa Jylhäkallion juurelle todistamaan tulevan kuninkaan syntymää. Elefanttien hautausmaa on oikeasti karmivan näköinen paikka. Animoitu gnu-lauman villiintyminen on huikeaa katsottavaa ja siinä on täydellisesti yhdistelty piirrosanimaatiota tietokonetehosteisiin. Eläinten ilmeet ovat tarkkaan mietittyjä ja erinomaisesti toteutettuja. Elokuvaan on nähty niin paljon vaivaa, että lopussa tulipalon syttyessä, liekeistä tuleva savu aiheuttaa väreilyä ja vääristää pienesti taustalla kulkevia hahmoja, kuten oikeatkin liekit tekevät. Visuaalisessa ilmeessä ihailen paljon myös sitä, että elokuva on animoitu kuin näytellyt elokuvat kuvataan ja siinä hyödynnetään kamerakikkailua, mitä aiemmista piirretyistä ei löydy. Kamera-ajo kauhistuneeseen Simbaan on aina yhtä vaikuttava hetki.

Leijonakuninkaasta on olemassa muutaman minuutin pidempi Special Edition, mikä sisältää ylimääräisen laulun, "Morning Reportin".

Blu-rayn kuvanlaatu on upea. Lisämateriaalina Blu-raylla on elokuvan Laula mukana -versio, Timonin ja Pumban esittely 3D:lle, poistettuja kohtauksia ja huviksi tehtyjä mokaotoksia, galleria ja Disneyn virtuaaliholvi, jota varten Blu-rayn täytyy olla kytkettynä internetiin. Elokuva ei itsessään Blu-raylla sisällä "Morning Report" -kappaletta, mutta sen löytää extroista.

Yhteenveto: Leijonakuningas on suorastaan täydellinen elokuva. Eikä vain täydellinen lastenelokuva, vaan täydellinen elokuva ihan kaikille! Lapset voivat oppia siitä rankkojen asioiden käsittelemistä ja saattavat alkaa miettiä, mihin he kuuluvat maailmassa. Aikuinenkin voi oppia elokuvasta paljon. Leffan tarina on erinomaisesti kerrottu ja sitä seuraa kymmenienkin katselukertojen jälkeen yhtä kiehtoutuneena. Se saa nauramaan, jännittämään, välittämään, ajattelemaan ja suurella todennäköisyydellä jopa itkemään. Leijonakuningas on ehdoton klassikko ja ehkä jopa kaikkien aikojen paras animaatioelokuva! Jokaisen täytyy jossain kohtaa elämäänsä nähdä - ei, vaan kokea Leijonakuningas! Kyseessä on animaatioelokuvien mestariteos, joka hakee vertaistaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.1.2016 - Muokattu 15.8.2018

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.disney.wikia.com

The Lion King, 1994, Walt Disney Pictures, Walt Disney Feature Animation