Arvostelu: Ouija (2014)

OUIJA (2014)

Ohjaus: Stiles White
Pääosissa: Olivia Cooke, Ana Coto, Daren Kagasoff, Douglas Smith, Bianca A. Santos, Shelley Hennig, Vivis Colombetti ja Lin Shaye
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 16

Ouija on spiritismissä käytettävä lauta, jolla voi ottaa yhteyttä henkimaailmaan. Lautaan on merkitty aakkoset, numerot, sekä sanat "kyllä", "ei" ja "hyvästi". Henkilöt, jotka käyttävät lautaa, pistävät sormensa osoittimen päälle, joka on laudalla ja esittävät hengille tai demoneille kysymyksiä ja nämä vastaavat siten, että osoitin liikkuu itsekseen joko suoraan myönteisen tai kielteisen sanan päälle tai muodostaa sanoja kirjaimista. Lautaa käytettäessä tärkeimmät säännöt ovat, ettei sitä saa käyttää yksin, sitä ei saa käyttää hautausmaalla, eikä laudan luota saa koskaan lähteä sanomatta hyvästejä, sillä muuten kanava henkimaailmaan jää auki ja mitä tahansa hirveyksiä voi päästä vapaaksi. Jotkut tosissaan uskovat Ouija-laudan voimiin, eivätkä suostu koskemaan kyseisiin kapistuksiin pitkällä tikullakaan, kun taas jotkut pitävät koko juttua hölynpölynä. Internet on täynnä kertomuksia Ouija-laudan käytöstä, joita voi joko uskoa tai ei. Ne jotka suhtautuvat koko juttuun paljon kevyemmin, ovat päättäneet pitää sitä pelinä, jolloin Hasbron myymiä Ouija-lautoja voi ostaa ties mistä. Suosittu asia kun on, on Ouija-lauta pitänyt saada mukaan erilaisiin tarinoihin ja elokuviin - etenkin kauhuun. Esimerkiksi elokuvat The Exorcist (1973), Alison's Birthday (1981) ja Paranormal Activity (2007) sisältävät laudan. Kokonaan laudan ympärille keskittyy esimerkiksi The Ouija Experiment (2011), mutta kaikkein tunnetuin on vuoden 2014 kauhuelokuva, joka kulkee yksinkertaisesti nimellä Ouija. Muistan, kun leffa ilmestyi ja näin useaan otteeseen sen trailerin käydessäni elokuvissa. Silloin en ollut erityisen innoissani kauhusta, joten en katsonut itse elokuvaa. Kuitenkin ajan kuluessa genre on alkanut kiinnostaa minua. En kuitenkaan käynyt katsomassa Ouijan jatko-osaa, Ouija: Origin of Evil (2016), kun se ilmestyi viime vuonna. Jatko-osan ilmestyessä vuokrattavaksi, tiesin, että jossain kohtaa minun täytyisi katsoa kummatkin osat ja kirjoittaa niistä. Ensimmäinen osa löytyikin kätevästi C Moresta, josta katsoin sen tyttöystäväni kanssa.

Lainen paras ystävä Debbie tekee itsemurhan, mutta kun Laine ja hänen kaverinsa alkavat tutkia kuolemaa tarkemmin, he huomaavat, että siihen liittyy mystinen Ouija-lauta...

Pääosassa Lainena nähdään Olivia Cooke, joka ei oikein tunnu osaavan tuoda kunnon tunnetta hahmoon. Hahmo itsessään ei ole erityisen kiinnostava, eikä hänessä olekaan mitään muuta erityistä kuin että hän asuu kolmistaan siskonsa ja isänsä kanssa, eikä äitiä enää ole. Muuten hahmo on vain tavallinen teinityttö. Se voisi olla kiinnostavaa, jos näyttelijästä löytyisi jotain ihmeellistä, mutta kun ei. Hahmon muistaa lähinnä vain sen takia, että hän oli leffan päähenkilö.
     Muita nuoria, eli Lainen kavereita ovat treenaavan oloinen Trevor (Daren Kagasoff), kuolleen Debbien poikaystävä Pete (Douglas Smith), pelokas Isabelle (Bianca A. Santos) ja Lainen sisko Sarah (Ana Coto), joka ei pidä yhtään koko spiritismistä, eikä haluaisi liittyä muiden mukaan viestimään hengille. Nuoria ei erityisemmin syvennetä, vaan heistä annetaan lähinnä vain pintaraapaisut ja nopeat persoonallisuudet. Yksi on esimerkiksi selkeästi muita rohkeampi, kun taas toinen pelästyy muita helpommin. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan saa katsojaa välittämään hahmoista, jolloin ei oikein hetkauta, kun nuoria alkaa kuolla Ouija-laudan käytön takia.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Shelley Hennigin esittämä Debbie, joka tekee itsemurhan leffan alussa, Lin Shayen näyttelemä Paulina Zander, joka elää mielisairaalassa, Vivis Colombettin näyttelemä Nona, joka varoittaa nuoria laudan käytöstä ja tietää henkimaailmasta, sekä Matthew Settlen esittämä Lainen ja Sarahin isä, joka on todella pienessä roolissa. Hauskaa on, että Colombettin Nona-hahmo muistuttaa pienesti näyttelijän hahmoa elokuvassa Paranormal Activity 2:ssa (2010), jossa hän yritti karkottaa demonia päähahmojen talosta.

Heti elokuvan alusta asti katsojalle syötetään tunne siitä, että jotain hämärää tulee tapahtumaan. Jo ensimmäisten minuuttien aikana leffa yrittää pelästyttää muutamaan otteeseen ja riippuen siitä, kuinka herkkä katsoja on, elokuva myös onnistuu. Elokuvan ensimmäiset puoli tuntia kulkevat nopeasti eteenpäin, kun hahmoja esitellään, eikä aikaakaan, kun nuoret jo yrittävät Ouija-laudan kautta ottaa yhteyttä Debbieen, sillä Laine uskoo, että tämä haluaisi kertoa heille jotain kuolemastaan. Vähitellen nuoret huomaavat, että laudalla todella on karmivia voimia, nähdessään kummallisia hahmoja varjoissa ja peileissä, löytäessään outoja kirjoituksia ja seuraavan henkilön kuollessa. Lähtökohdat tarinalle ovat mielenkiintoiset, vaikka laudan käytöstä herääkin muutamia kysymyksiä. Kummallisuudet voi kuitenkin katsoa sormien läpi, sillä elokuva tuntuu osaavan jännittää toimivasti. Ensimmäisen tunnin ajan leffa onkin ihan kiva kauhupätkä, mutta viimeiset puoli tuntia lässähtävät täysin. Viimeisen puolen tunnin ajan kohtaukset hyppivät kiireellä eteenpäin, ihan kuin käsikirjoitusvaiheessa olisi tullut kiire tai leikkaajia olisi pakotettu pätkimään leffa puoleentoista tuntiin. Ihan sama, milloin on menty vikaan, sillä lopussa on menty niin pahasti vikaan, että katsojaa jää lähinnä ärsyttämään. Lopun kohtaukset kulkevat kuin pikakelauksella, eikä enää mistään osaa oikein ottaa kiinni, jolloin on pudonnut tunnelmasta lähes kokonaan pois.

Vaikka Ouija saakin katsojan jännittämään useasti, ei kovin kummoista kauhua ole mukana, paitsi alussa, jolloin ei vielä täysin tiedä, millainen elokuva on kyseessä. Valitettavasti suurimmaksi osaksi kauhu perustuu kliseisiin, eikä koko jutussa ole oikein mitään uutta. Alkupäässä kerrotaan, että henget voi nähdä vain laudan mukana tulevan osoittimen läpi, jolloin toivoisi, että jossain kohtaa hahmojen täytyy kulkea eteenpäin pimeydessä, vilkuillen osoittimesta nähdäkseen, mitä heillä on vastassa. Tällaista tapahtuu kuitenkin vain parissa kohtaa ja todella nopeasti, jolloin koko pohjustus tuntuu turhalta. Useaan otteeseen luotetaan siihen, että pimeys pelottaa katsojaa, sillä hengillä on tietysti kyky sammuttaa valot koko asunnosta, jotta mukaan saataisiin piinaava tunnelma. Mukana on tietysti myös karmiva ullakko ja jos se ei ole tarpeeksi, niin samasta talosta löytyy vielä karmivampi kellari. Pääasiassa Ouija luottaa äkkisäikäytyksiin, jolloin jotain hyökkää yhtäkkisesti jostain kovan äänen saattelemana, jolloin katsoja sätkähtää tuolissaan. Mitään yllättävää leffa ei tarjoa ja suuri juonenkäännekin on arvattavissa, kun elokuvaa on vielä yksi kolmannes jäljellä ja jotain pitäisi vielä tapahtua. Ja kun hahmoilla ei ole erityisemmin väliä, niin katsojana ei jännitä, mitä heille käy, vaan lähinnä lyö katsojakavereidensa kanssa vetoa siitä, kuka kuolee seuraavaksi. Ei Ouija huono ole, mutta ei se erityisen hyväkään ole. Heikko se kuitenkin on, eikä sitä tarvitse toista kertaa katsoa.

Elokuvan on ohjannut Stiles White, joka toimi myös toisena käsikirjoittajana yhdessä Juliet Snowdenin kanssa. Aiemmin White on toiminut kirjoittajana, sekä efektitiimissä esimerkiksi elokuvissa The Sixth Sense (1999) ja Jurassic Park III (2001). Elokuvasta huomaa, ettei Whitella ole kummoista kokemusta, sillä leffasta näkee epävarmuuden ja niinä harvoina hetkinä, kun mukana on varmuutta, luottaa elokuva liikaa kauhukliseisiin. White ja Snowden ovat luoneet hyvän idean, mutta he olisivat voineet antaa muiden toteuttaa sen. Ouija on ihan hyvin kuvattu, mutta leikkauspöydällä on pätkitty lopetus aivan liian kiireiseksi. Lavasteet ovat mainiot, minkä lisäksi maskeeraukset ovat taidokkaasti toteutetut. Elokuvan lopussa nähtävä karmiva hahmo on erinomaisesti maskeerattu ja hahmosta tekee todella karmivan se, että hänen ulkonäköään ei olla muuteltu tietokoneella. Visuaaliset efektit eivät ole kovin kummoiset, mutta tarpeeksi toimivat. Anton Sankon musiikki sisältää uhkaavaa tunnelmaa, mutta se tuntuu paljastavan liikaa, milloin alkaa tapahtua jotain jännää.

Yhteenveto: Ouija alkaa ihan kivasti ja siitä löytyy karmivia hetkiä, mutta viimeisen puolen tunnin kiirehtiminen pilaa rytmityksen ja jättää pahan maun katsojan suuhun, jolloin lopputuloksena on heikko elokuva. Monet kauhujutut ovat kliseisiä aina äkkisäikäytyksistä karmiviin ullakoihin ja vielä karmivampiin kellareihin. Hahmot eivät ole kummoisia, eivätkä heidän näyttelijänsä ole kovin ihmeellisiä. Hahmoista on tehty lähinnä vain pintaraapaisuja, jolloin heistä ei erityisemmin kiinnosta välittää. Elokuva ei tarjoa yllätyksiä, eikä kovin paljoa mitään uutta. Jos haluat nähdä lyhyen kauhuleffan, niin kyllähän Ouija aina välillä säikäyttää, mutta olisi niitä parempiakin kauhupätkiä olemassa. Lähinnä jää vain harmittamaan, ettei mielenkiintoisista lähtökohdista oltu saatu aikaan parempaa teosta. Toivottavasti elokuvan jatko-osa Ouija: Origin of Evil olisi parempi. Ainakin olen lukenut useasta paikasta sen olevan paljon parempi kuin tämä heikko tekele.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.screencritix.com
Ouija, 2014, Universal Pictures, Platinum Dunes, Blumhouse Productions, Hasbro Studios, Dentsu, Fuji Television Network, Media Rights Capital, White Noise Factory