Arvostelu: Daddy's Home (2015)

DADDY'S HOME (2015)

Ohjaus: Sean Anders
Pääosissa: Will Ferrell, Mark Wahlberg, Linda Cardellini, Owen Wilder Vaccaro, Scarlett Estevez, Thomas Haden Church, Hannibal Buress, Bobby Cannavale, Alessandra Ambrosio ja John Cena
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 12

Daddy's Home on Will Ferrellin ja Mark Wahlbergin toinen yhteistyöelokuva vuoden 2010 The Other Guysin jälkeen. Leffan teko lähti liikkeelle 2010-luvun alussa ja sen kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2014. Filmi sai ensi-iltansa joulukuussa 2015 (Suomessa vasta 1. tammikuuta 2016) ja se oli suuri hitti, muttei kovin pidetty kriitikoiden keskuudessa. Itse näin elokuvan puoli vuotta ensi-illan jälkeen, kun katsoin sen vuokralta oman isäni kanssa. Pidin leffaa ihan hauskana, mutta se ei kuitenkaan jäänyt kovin hyvin muistiin, joten yllätyin kuullessani, että sille on tulossa jatko-osa. Tuttuun tyyliini päätin siis tietty katsoa Daddy's Homen uudestaan, arvostellakseni sen ennen Daddy's Home 2:a (2017). Filmi ei kuitenkaan ollut Viaplayssa enää, eikä sitä löytynyt Netflixistä, joten minun täytyi ostaa se. Hyvä, että tein niin, sillä elokuva oli toimivampi ja hauskempi kuin muistin, joten olin todella tyytyväinen lisätessäni sen leffakokoelmaani.

Hyväsydäminen Brad Whitaker on mennyt naimisiin Saran kanssa ja samalla hänestä on tullut kahden lapsen isäpuoli. Lapset eivät kuitenkaan erityisesti pidä Bradista, eikä tilannetta helpota lainkaan se, kun heidän oikea isänsä, kaikin tavoin Bradia siistimpi Dusty saapuu kylään.

Mukavan Brad Whitakerin roolissa nähdään Will Ferrell, joka ei ole kovin kummoinen näyttelijä, mutta sopii erittäin hyvin rooliin. Brad on tosiaan todella hyväsydäminen ja vähän turhankin kiltti kaikille. Tavallaan häntä voisi pitää herkkänä nössönä, mutta samalla hän on myös parasta isämateriaalia lapsille. Brad on loistava esimerkki siitä, kuinka ihmisiä pitäisi kohdella ja hänestä on helppo pitää. Samalla kuitenkin toivoisi, että häneltä löytyisi enemmän uskallusta tehdä asioita, eikä hän vain kiltisti tekisi kaikkea muiden sanomisen mukaan.
     Mark Wahlbergin näyttelemä Dusty Mayron on täysi vastakohta Bradille. Dusty tekee mitä huvittaa, eikä häntä kiinnosta selvittää tilanteita puhumalla. Hän pystyy manipuloimaan muita helposti, minkä lisäksi hän kiinnittää kaikkien huomion olemalla kova äijä. Dusty ei tottele Bradin tekemiä sääntöjä, eikä hänestä löydy huoltajamateriaalia. Ferrellin tavoin myös Wahlberg sopii erinomaisesti rooliinsa, vaikkei kovin hyvää näyttelijäntyötä teekään elokuvassa. Vaikka Dusty vaikuttaakin aluksi ylimieliseltä kusipäältä, Wahlberg onnistuu tekemään hahmosta pidettävän, jolloin katsojana ei ole vain täysillä Bradin puolella.
     Bradin uutta vaimoa, eli Dustyn ex-vaimo Saraa esittää Linda Cardellini, joka on selvästi miehiä fiksumpi että myös tylsempi hahmo. Sara joutuu lähinnä häpeillen seuraamaan vierestä Dustyn ja Bradin tekemisiä, eikä hänestä ole saatu luotua kiinnostavaa persoonaa. Tämän takia katsoja saattaa helposti ihmetellä, miksi miehet ylipäätään kisailevat niin tylsästä naisesta. Cardellini on ihan kelpo roolissaan, mutta olisi hänen tilalleen voinut jonkun toisenkin valita.
     Perheen lapsia ovat Dylan (Owen Wilder Vaccaro) ja Megan (Scarlett Estevez), jotka ovat paljon innokkaampia oikeasta, hurjemmasta isästään kuin tylsästä radiokanavalla työskentelevästä isäpuolestaan. Megan jopa piirtää kuvia, joissa muu perhe seuraa onnellisena vierestä, kun Brad kuolee jollain hirveällä tavalla. Dylan-parka taas kärsii koulukiusaamisesta, eikä asiaa helpota se, että toinen isähahmo neuvoo keskustelemaan asiasta kiusaajan kanssa, kun taas toinen kannustaa aloittamaan tappelun. Lapsinäyttelijät ovat onnistuneita rooleissaan.
     Elokuvassa nähdään myös Thomas Haden Church Bradin tarinoita kertovana pomona, Hannibal Buress aluksi ihan hauskana mutta loppujen lopuksi aika rasittavana työmies Griffinä ja Bobby Cannavale vitsailevana tohtori Franciscona.

Daddy's Homessa on aika kliseinen tarina, mutta se ei onneksi erityisemmin haittaa, sillä siitä pystyy helposti nauttimaan koko puolentoista tunnin keston ajan. Elokuva lähtee tietty liikkeelle Bradin kertojaäänellä, kun hän esittelee itsensä ja uuden perheensä, eikä aikaakaan kun Dusty jo saapuu paikalle moottoripyörällään. Vaikkei tietäisi filmistä mitään etukäteen, on sen tarina helposti arvattavissa siinä vaiheessa. Täysin erilaiset isät eivät tietenkään pidä toisistaan ja tottakai he alkavat kilpailemaan lasten ja Saran huomiosta. Tämä tietty kulkee siten, että kumpikin yrittää luoda tai ostaa jotain isompaa ja parempaa, tai muuten vain elvistellä, mutta jossain kohtaa he kisailevat vain siitä, kumpi heistä on siistimpi tyyppi, eikä siinä enää mietitä pitävätkö Sara ja lapset heidän käytöksestä lainkaan. Filmin loppuratkaisunkin voi arvata helposti, mutta kun elokuva onnistuu viihdyttämään niin taidokkaasti, arvattavuuden voi antaa anteeksi. Leffa tarjoaa niin monet hulvattomat hetket, että on ihme, jos sen aikana ei naura edes kerran.

Elokuvan huumori perustuu lähinnä myötähäpeään, mikä saattaa olla oma suosikkini. Ja vielä kun leffaan on pistetty uskallusta mukaan, se onnistuu välillä jopa yllättämään, kuinka yliampuvan myötähäpeällisiä kohtauksia se sisältää. Hauskimpia osioita ovat etenkin ne, joissa Brad yrittää todistaa lapsille olevansa yhtä cool kuin Dusty, jolloin katsojana miettii, ettei haluaisi tietää kuinka pahasti hän nolaa tai satuttaa itsensä, mutta samalla ei voi irrottaa katsettaan tapahtumista, sillä haluaa nähdä mahdollisimman isoa kohellusta. Mukana oli jopa pari hetkeä, joista on pakko nostaa hattua, sillä elokuva uskalsi mennä jopa niinkin pitkälle, eikä se varonut lainkaan. Jotkut vitseistä ovat tietty kehnompia, kuten Griffiin liittyvä läppä, joka käy nopeasti vanhaksi. Surkein vitsi on kuitenkin yritys luoda hauska juttu siitä, että eräässä tilanteessa elokuvat yleensä hyödyntävät tiettyä klisettä, mutta filmi ei teekään niin. Sellainen muka-metatason vitsi on kuitenkin vain todella kamalalla tavalla myötähäpeällistä, ja se tuntuu erittäin irralliselta kokonaisuudesta, minkä lisäksi sitä on pitkitetty aivan liikaa. Leffassa ei muuten rikota neljättä seinää, niin miksi yhdessä kohtaa on pakko? Loppuhuipennus aiheuttaa myös myötähäpeää väärällä tavalla. Samalla siitä huomaa parhaiten elokuvan pienen ongelman. Välillä se on nimittäin todella perheystävällinen, mutta paikoitellen siinä on yllättävänkin rivoja vitsejä, joita ei ole kaikkein parhaimmalla tavalla saatu tasapainoon.

Elokuvan on ohjannut Sean Anders, joka osaa taitavasti ampua yli, ilman että koko homma ampuu yli. Kovin ihmeellistä teosta hän ei ole saanut aikaiseksi, muttei Daddy's Homen tarvitsekaan olla sellainen. Muutamia ongelmia lukuunottamatta Daddy's Home on juuri niin hyvä kuin siitä voi saada. Anders on myös käsikirjoittanut filmin John Morrisin ja Brian Burnsin kanssa, joista jälkimmäinen keksi leffan idean. Kolmikko on tehnyt kelpo työtä, vaikka he olisivat voineet miettiä huipennuksen uudestaan ja poistaa yhden surkean vitsin kokonaan. Elokuva on hyvin kuvattu, kuten myös leikattu. Bradin ja Saran koti on tyylikkäästi lavastettu. Muutamat visuaaliset efektit ovat todella selkeästi tietokoneella tehtyjä, mutta toisaalta se vain lisää komediaa. Äänimaailma on ihan toimiva, mutta Michael Andrewsin musiikit eivät korostu lainkaan. Musiikeista parhaiten esille pääsevät AC/DC:n "Thunderstruck" ja Metallican "For Whom the Bell Tolls".

Yhteenveto: Daddy's Home on mainio komedia, joka sisältää useita myötähäpeällisen hulvattomia hetkiä. Leffan aikana saa nauraa useaan otteeseen ja on hienoa, että sitä tehdessä on monta kertaa uskallettu mennä pitkälle, eikä se vain varo koko aikaa. Jotkut vitseistä, kuten klisee- ja Griff-jutut ovat kehnompia, mutta pääasiassa elokuva onnistuu tarjoamaan monta kunnon naurua. Harmillisesti elokuva ei paikoitellen oikein tiedä, onko se perheleffa vai aikuisten komedia. Filmi kuitenkin viihdyttää hienosti, jolloin sitä katsoessa aika kuluu nopeasti. Ennalta-arvattavuus ei haittaa, mutta loppuhuipennuksesta olisi voinut miettiä paremman. Will Ferrell ja Mark Wahlberg sopivat erinomaisesti päärooleihin, vaikkeivät kovin ihmeellisiä roolitöitä teekään. Muut näyttelijät ovat myös ihan kivoja, mutta Linda Cardellini ei saa katsojaa vakuuttuneeksi siitä, että juuri hänestä pitäisi käydä massiivinen taisto. Kokonaisuudessaan Daddy's Home on kuitenkin oivallista viihdettä, joka on lähes niin hyvä kuin tällaisesta teoksesta voisi ikinä saada aikaiseksi. Mitään erityisen ihmeellistä ei ole luvassa, mutta suosittelen leffaa silti kaikille komedian ystäville. Kavereiden kanssa vietettävään leffahetkeen elokuva sopii mainiosti, mutta kaikkein parhaiten se toimii oman isän tai isäpuolen kanssa katsottuna. Toivon, että Daddy's Home 2 olisi myös kelpo filmi, vaikkakin pelkään että se ei saavuta tämän tasoa. Jos se on edes ihan kiva, niin olen tyytyväinen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.collider.com
Daddy's Home, 2015, Paramount Pictures, Red Granite Pictures, Gary Sanchez Productions