Arvostelu: Jumanji: Welcome to the Jungle (2017)

JUMANJI: WELCOME TO THE JUNGLE

Ohjaus: Jake Kasdan
Pääosissa: Dwayne Johnson, Jack Black, Kevin Hart, Karen Gillan, Alex Wolff, Madison Iseman, Ser'Darius Blain, Morgan Turner, Bobby Cannavale, Nick Jonas ja Rhys Darby
Genre: seikkailu, toiminta, komedia
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 12

Siitä asti kun ilmoitettiin, että on tulossa uusi Jumanji-elokuva, sosiaalinen media on ollut täynnä keskustelua siitä, onko se jatko-osa vuoden 1995 Jumanjille. Monet sanoivat, että kyseessä on uuden sarjan avausosa, kun taas jotkut olivat sitä mieltä, että tämä sijoittuu samaan elokuvauniversumiin. Nyt kun olen Jumanji: Welcome to the Junglen nähnyt, voin sanoa heti alkuun, että kyseessä todella on jatko-osa alkuperäiselle Jumanjille. Elokuvan teko lähti käyntiin 2010-luvun alussa, mutta se ei herättänyt kovin innostunutta reaktiota faneissa. Alkuperäisen filmin päätähti Robin Williamsin menehtyessä loppukesästä 2014, monet pitivät tökerönä, että uutta elokuvaa tehdään siinä kohtaa. Tuotanto ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan kuvaukset alkoivat viime vuonna ja nyt Jumanji: Welcome to the Jungle on saamassa ensi-iltansa. Itse en nähnyt alkuperäistä leffaa lapsena, joten koko Jumanji-juttu ei ole minulle kovin tärkeä. Silti pidin jotenkin tyhmänä, että elokuva saisi jatkoa, varsinkin siinä kohtaa kun sen juoni paljastettiin. Trailerit olivat mielestäni kehnoja, joten kiinnostukseni leffaa kohtaan laski siihen pisteeseen, etten odottanut elokuvan näkemistä enää ollenkaan. Menin silti katsomaan Jumanji: Welcome to the Junglen sen lehdistönäytökseen ja hyvä niin, sillä kyseessä on viihdyttävämpi seikkailu kuin odotin.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Jumanji!

Neljä nuorta löytävät jälki-istuntonsa aikana vanhan Jumanji-videopelin ja päättävät kokeilla sitä. Videopeli kuitenkin imaisee nuoret sisäänsä, jolloin he joutuvat kirjaimellisesti olemaan pelihahmonsa ja voittamaan pelin, päästäkseen takaisin todelliseen maailmaan.

Elokuvan päähenkilö on hintelä ja helposti säikkyvä nörtti Spencer (Alex Wolff), jonka pelihahmo on lihaksikas tohtori Smolder Bravestone (Dwayne Johnson). Wolff sopii epävarman nuorukaisen rooliin ja yllättävää kyllä, niin sopii myös Johnsonkin. Vaikka pelimaailmassa Spencerin hahmo onkin muskelisankari, on hän henkisesti se sama epävarma ja pelokas poika kuin todellisuudessakin. Tämän takia Johnson pääsee loistamaan, sillä hän heittää vitsiä tyypillisistä lihastenpullistelijarooleistaan kummastelemalla ja ihailemalla omaa vartaloaan. Johnson pystyy tarpeeksi uskottavasti vakuuttamaan, että hän olisi henkisesti teini ja onkin mielenkiintoista seurata, kun Spencer yrittää leffan aikana muuttua henkisesti vastaamaan tohtori Bravestonen fyysistä sankariolemusta.
     Madison Iseman näyttelee suosittua teinityttö Bethanya, joka joutuu Jumanjissa olemaan pullea keski-ikäinen mies, professori Sheldon Oberon (Jack Black). Kyseessä on selvästi elokuvan hauskin hahmo, kun täysin kaupunkielämään tottunut Bethany päätyy keskelle viidakkoa, eikä häneltä löydy puhelinta, jolla ottaa jatkuvasti selfieitä ja lisätä niitä Instagramiin. Kyseessä on todella stereotyyppinen kuvaus ylimielisestä teinitytöstä, jonka aikuiset mieskäsikirjoittajat ovat mitä luultavimmin luoneet Mean Girlsin (2004) pohjalta. Tämän takia Blackin ylinäytteleminen ei haittaa katsojaa, sillä todellisuudessakin Bethany on vedetty överiksi. Black jopa onnistuu muuttamaan yliampumisensa elokuvan parhaaksi roolisuoritukseksi.

Morgan Turner esittää ujoa lukutoukka Marthaa, jonka pelihahmo on toimintasankari Ruby Roundhouse (Karen Gillan). Guardians of the Galaxy -leffojen (2014-) kautta Gillan on totuttu näkemään vahvana taistelijana, jolloin onkin hienoa, että tässä hän esittää vain ulkoisesti sellaista. Johnsonin tavoin Gillan pääsee heittämään vitsiä tyypillisestä roolityöstään ja saa katsojan uskomaan, että henkisesti hänkin on epävarma. Hän tuo hahmon puolet paremmin esille kuin todellisuudessa Marthaa esittävä Turner, joka lähinnä vaikuttaa luulevan olevansa henkisesti muiden yläpuolella.
     Ser'Darius Blainin esittämälle Fridgelle käy juuri päinvastoin kuin Spencerille, eli todellisuudessa hän on aikamoinen järkäle, mutta Jumanjissa hän muuttuu lyhyeksi eläintieteilijä Franklin "Hiiri" Finbariksi (Kevin Hart). Kun Johnson, Black ja Gillan pääsevät esittämään joko erilaista hahmoa kuin yleensä tai karikatyyriä perinteisistä rooleistaan, Hart on lähinnä oma kovaääninen itsensä. Hän kyllä heittää vitsiä siitä, kuinka lyhyt hänestä on tullut, mutta sitähän Hart tekee todella usein. Onhan se mielenkiintoista nähdä, kuinka iso Fridge totuttelee uuteen kehoonsa, mutta Hart ei valitettavasti ole kovin kummoinen roolissaan.
     Elokuvan pahis on professori Van Pelt (fanit ymmärtävät viittauksen alkuperäiseen Jumanjiin), jota näyttelee Bobby Cannavale. Päähenkilöihin verrattuna Van Pelt on harmillisen tylsä roisto. Hänelle annetaan hieman taustatarinaa, mutta silti hän vaikuttaa lähinnä pahalta pahan vuoksi. Hahmolle on keksitty kiinnostavia voimia, mutta hän käyttää niitä niin vähän ja laimeasti, että tuntuu siltä kuin Jumanjia pelattaisiin helpoimmalla vaikeustasolla. Cannavale yrittää parhaansa kehnon hahmon kanssa, mutta vajoaa helposti unholaan.
     Leffassa nähdään myös Rhys Darby Jumanjin oppaana Nigelinä, Nick Jonas lentäjä Jefferson "Vesitaso" McDonoughina, sekä Marc Evan Jackson koulun rehtorina.

Ennen elokuvan näkemistä pidin todella typeränä, että tällä kertaa Jumanji olisikin videopeli. Sellaisesta ei vain löydy samaa mystisyyttä kuin perinteisestä lautapelistä. Leffaa katsoessa olin kuitenkin tyytyväinen siihen, miten videopeli-osa oli ratkaistu. Alussa selitetään ihan toimivasti, miksi kyseessä ei tällä kertaa ole lautapeli. Alku myös pistää samantien epäilijät hiljaisiksi, sillä leffa lähtee käyntiin rannalta, jonne Jumanji-lauta huuhtoutui alkuperäisen elokuvan lopussa. Kyseessä on sama peli, mutta se on vain muuttunut. Itse viidakossa nähdään nimittäin jotain Robin Williamsin Alan Parrish -hahmoon liittyvää... Viidakko itsessään oli sellainen muutos, josta pidin kovasti. Alkuperäisessä elokuvassa todelliseen maailmaan ilmestyy pelilaudan kautta viidakon kauheuksia, kun taas tässä hahmot päätyvätkin pelin sisälle, mikä tarjoaa täysin erilaisen seikkailun. Valitettavasti viidakon vaaroja nähdään paljon vähemmän kuin edellisessä osassa, mutta kyseessä on silti vauhdikas seikkailu, jossa tapahtuu vähän väliä jotain hurjaa.

Jumanji: Welcome to the Junglen parasta antia on tapa, miten videopelipuoli tuodaan esille, eikä se ole vain sitä, että hahmot joutuvat suoriutumaan erilaisista tasoista ja tehtävistä. Esimerkiksi päänelikon kohtaamat henkilöt ovat nimittäin juuri sellaisia kuin peleissäkin. He saapuvat yhtäkkiä jostain paikalle, kertovat asiansa ja lähtevät. Jos heiltä yrittää kysyä jotain muuta, he alkavat toistamaan lauseitaan, sillä heiltä ei löydy kuin tietyt vastaukset. Kun päähenkilöille selitetään, mitä pahaa Jumanjissa on tapahtunut, he joutuvat katsomaan pakollisen videon, jonka monet haluaisivat vain hypätä yli ja aloittaa itse pelaamisen. Jokaisella nelikosta on eri taidot ja heikkoudet, minkä lisäksi jokaisella on kolme elämää käytettävänä. Tämä on todella mielenkiintoista ja ennen kaikkea kekseliästä, vaikka sitäkin olisi voinut hyödyntää hieman enemmän pahiksen voimien tapaan. Videopeliteema on silti selkeästi paremmin tuotu esille kuin pelkäsin, eikä koko juttu olekaan niin typerää kuin ajattelin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö mukana olisi myös typeryyksiä. Elokuva on tietysti huumorivetoinen, mutta valitettavasti vitsit eivät välillä ole kovinkaan hauskoja. Välillä niiden pöhköys on huvittavaa, mutta usein ne ovat myös todella tyhmiä. Varsinkin kohtaus, jossa Bethanyn on pakko päästä vessaan ja hän tekee tarpeensa ensimmäistä kertaa miehenä, on todella myötähäpeällisen katseltavaa. Pöhköjä juttuja on muutenkin luvassa esimerkiksi toimintakohtausten aikana, mutta ne elokuva onnistuu muuttamaan hassuksi viihteeksi. Alkuperäisen Jumanjin tasoa Welcome to the Jungle ei täysin tavoita, mutta tästä löytyy pari selkeää parannusta siihen verrattuna. Ensinnäkin filmi lähtee napakammin käyntiin, eikä siinä ole kahta prologia hämmentämässä katsojaa. Toiseksi tällä kertaa on olemassa kunnon syy sille, miksi peli täytyy voittaa, sillä vain siten nelikko palaa takaisin todellisuuteen. Kyseessä on kelpo seikkailuleffa, jonka katsoo kerran tai pari, muttei se mikään erityinen silti ole.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Jake Kasdan, joka on aiemmin ohjannut mm. komediat Bad Teacher (2011) ja Sex Tape (2014). Tyylilaji on siis tuttu Kasdanille, miksi onkin hieman outoa, ettei Jumanji: Welcome to the Jungle onnistu erityisemmin naurattamaan. Ohjaaja ei ole myöskään onnistunut luomaan kovin hyvää seikkailuhenkeä, eikä filmi saa katsojaa jännittämään kertaakaan. Käsikirjoituksen ovat työstäneet viisi eri henkilöä, jotka eivät ole yhdessä saaneet aikaiseksi aidosti hauskoja juttuja, eivätkä he tiedä oikeasti melkein mitään teinitytöistä. Leffa on kuvattu hyvin, mutta leikkaus on paikoitellen hieman sekavaa toimintakohtauksissa. Puvustus on toteutettu taidokkaasti, mutta visuaaliset tehosteet näyttävät valitettavasti jo nyt aika kököiltä. Eläimet ovat todella digitaalisen näköisiä ja taustakankaan käytön huomaa usein. Joku voisi puolustella, että elokuvan kuuluu näyttää siltä, koska se on videopeli, mutta kyllä se johtuu joko liian pienestä budjetista tai taidon puutteesta. Vuonna 2017 pitäisi ison tehostepläjäyksen näyttää paljon paremmalta. Ääniefektit kuulostavat kuitenkin hyviltä. Säveltäjä Henry Jackman ei ole saanut aikaiseksi muistettavia sävellyksiä, mutta Jumanji-pelin tutut rummut jytisevät useasti leffan aikana. Lopputekstien aikana soi tietty Guns N' Rosesin "Welcome to the Jungle" -kappale.

Yhteenveto: Jumanji: Welcome to the Jungle on viihdyttävä, muttei muuten kovin ihmeellinen seikkailuelokuva. Leffassa on kuitenkin hyödynnetty videopeli-ideaa paljon paremmin kuin etukäteen ajattelin, eikä tarina ole yhtä typerä kuin pelkäsin. Typeriä juttuja löytyy kyllä, mutta ne tulevat pääasiassa vitsipuolelta. Hurjaa menoa ja meininkiä kuitenkin löytyy, mikä pitää katsojan kiinnostuneena alusta loppuun. Silti itse ainakin olisin toivonut, että viidakon vaaroja olisi hyödynnetty paremmin. Myös filmin pahis Van Pelt jää harmillisen tylsäksi hahmoksi, eikä hän luo kunnon uhkaa päähenkilöille. Päänelikko on suurimmaksi osaksi toimiva, lähinnä näyttelijöiden puolelta, kun Dwayne Johnson ja Karen Gillan pääsevät heittämään vitsiä tyypillisistä toimintasankarihahmoistaan. Jack Black on myös aivan mahtava, mutta valitettavasti Kevin Hart on vain Kevin Hart. Hän ei näyttele kovin hyvin, eikä tuo itsestään mitään uutta esille. Kyllä me jo tiedämme, että hän on lyhyempi kuin muut. Visuaaliset tehosteet ovat paikoitellen yllättävän kehnot ja todella monet kohtaukset näyttävät efektiensä puolesta siltä kuin leffa olisi ilmestynyt kymmenen vuotta sitten. Muuten tekninen toteutus on ihan hyvää. Jos Robin Williamsin Jumanji on sinulle yksi rakkaimmista lapsuusmuistoista, niin tämä kannattaa ehkä jättää väliin, sillä mukana ei ole samaa taianomaisuutta, mystisyyttä ja seikkailuhenkeä. Muuten taas Jumanji: Welcome to the Jungle sopii hyvin loppuvuoden efektirymistelyksi, jonka aikana ei tarvitse miettiä. Ajatukset lähinnä siirtyvät pois teatteria ympäröivästä kylmyydestä viidakkomaisemia katsellessa. Muutama parannus tästä löytyy edeltäjäänsä verrattuna, muttei elokuva ole tarpeeksi osuva, jotta sille kannattaisi tehdä jatkoa. Ehkä "Jumanji 3" ilmestyy sitten kahdenkymmenen vuoden päästä...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.12.2017 - Muokattu 31.12.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Jumanji: Welcome to the Jungle, 2017, Sony Pictures Entertainment, Matt Tolmach Productions, Radar Pictures, Seven Bucks Productions