Arvostelu: Fargo (1996)

FARGO

Ohjaus: Joel Coen
Pääosissa: Frances McDormand, William H. Macy, Steve Buscemi, Peter Stormare, Harve Presnell, Kristin Rudrüd, Tony Denman, Steve Reevis, John Carroll Lynch, Steve Park ja Larry Brandenburg
Genre: rikos, draama, trilleri, komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16

"Tämä on tositarina.
Kaikki tapahtui vuonna 1987 Minnesotassa.
Selviytyjien pyynnöstä nimet on muutettu.
Kunnioituksesta kuolleita kohtaan kaikki muu on kerrottu tarkasti."

Fargo on Coenin veljesten mustan huumorin rikoselokuva. Leffan alkutekstistä huolimatta se ei kuitenkaan perustu oikeasti tositapahtumiin. Joel ja Ethan Coen ottivat vaikutteita todellisista rikoksista, mutta loivat niiden pohjalta täysin oman tarinansa. Elokuvan kuvaukset alkoivat tammikuussa 1995 ja lopulta Fargo sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 1996, missä se voitti parhaan ohjauksen palkinnon ja oli myös ehdolla pääpalkinnosta, Kultaisesta palmusta. Seuraavien kuukausien aikana leffa sai kunnon teatterilevityksen, jolloin siitä muodostui kriitikoiden ylistämä menestys. Elokuva oli ehdolla seitsemästä Oscar-palkinnosta (mm. paras elokuva, ohjaus, miessivuosa, kuvaus ja leikkaus), joista se voitti parhaan naispääosan ja käsikirjoituksen palkinnot, neljästä BAFTA-palkinnosta (paras elokuva, ohjaus, naispääosa ja käsikirjoitus), joista se voitti ohjauksen palkinnon, sekä neljästä Golden Globe -palkinnosta (paras elokuva, ohjaus, naispääosa ja käsikirjoitus). Itse olin tiennyt Fargosta jo useiden vuosien ajan, mutta katsoin sen ensimmäisen kerran vasta tämän vuoden alussa, kun huomasin, että leffan pohjalta tehdyn Fargo-televisiosarjan (2014-) neljäs tuotantokausi oli tulossa. Katsoin ensin elokuvan ja sitten sarjan kolme ensimmäistä tuotantokautta, ajatuksenani arvostella vain sarjan tuotantokaudet. Koronaviruksen aiheuttaman pandemian vuoksi neloskauden tuotanto kuitenkin keskeytettiin ja sen julkaisua on jouduttu siirtämään. Neloskauden oli tarkoitus alkaa tänään, 20. huhtikuuta, mutta joudumme valitettavasti odottamaan sitä vielä pidemmän aikaa. Sen sijaan päätinkin katsoa Fargo-elokuvan uudestaan ja arvostella sen tälle päivälle.

Autokauppias Jerry Lundegaard palkkaa kaksi miestä kidnappaamaan hänen vaimonsa, jotta hän voi huijata vaimonsa rikkaalta isältä miljoonan dollarin lunnaat. Kidnappaus muuttuu kuitenkin pian useaksi murhaksi, joita alkaa selvittämään poliisi Marge Gunderson.

Hämäräbisneksiin sekaantuvana Jerry Lundegaardina nähdään William H. Macy, joka on täydellinen valinta jatkuvasti hermostuneen, änkyttävän ja epävarman hepun rooliin. Hahmon persoonallisuuden vuoksi ei olekaan ihme, että Jerryn suunnitelma miljoonan dollarin saamiseksi ei lähtökohtaisestikaan kuulosta kovin vedenpitävältä. Alusta alkaen on huvittavaa huomata, kuinka Jerryllä ei tunnu olevan mitään hajua, kuinka kidnappaus ja lunnaiden vaatiminen pitäisi hoitaa.
     Jerryn palkkaamaa rikolliskaksikkoa, hassun näköistä kaveria Carlia ja isoa kaveria Gaearia näyttelevät Steve Buscemi ja Peter Stormare. Heihinkin on panostettu hienosti ja tapahtumia kerrotaan usein heidän vinkkelistään. Carl ja Gaear ovat todella erilaiset persoonat ja sen vuoksi heidän yhteiset kohtauksensa ovatkin niin mahtavat ovelasta sanailusta jo pelkkiin katseisiin. Buscemi on todella hyvä hieman niljakkaana ja häijykatseisena roistona, kun taas Stormare uhkaa vakuuttavasti vähäsanaisena, mutta armottomana tappajana.
     Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin poliisi Marge Gundersonia näyttelevä Frances McDormand, joka sai oikeutetusti roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Oscar-palkinnon. McDormand on valtavan lahjakas ja karismaattinen näyttelijä, minkä hän osoittaa jälleen kerran. Jo hänen läsnäolonsa on jotenkin vangitseva. Marge vaikuttaa usein todella lempeältä, mutta hänestä löytyy hurjempikin puolensa. Poliisihahmoon mielenkiintoisen poikkeuksen tuo se, että Marge on raskaana, joten hän ei ole kovin nopea liikkeissään.
     Muita hahmoja leffassa ovat mm. Jerryn kidnapattu vaimo Jean Lundegaard (Kristin Rudrüd), tämän isä Wade (Harve Presnell), jolta Jerry yrittää saada huijattua lunnaat, sekä Margen aviomies Norm Gunderson (John Carroll Lynch). Läpikotaisin kaikki näyttelijät tekevät fantastista työtä, olivat roolit kuinka pieniä tahansa.

Upeiden näyttelijäsuoritusten ohella Fargon vahvuus todella syntyy Joel ja Ethan Coenin erinomaisesta käsikirjoituksesta ja Joel Coenin mestarillisesta ohjauksesta. Elokuva nappaa välittömästi mukaansa Carter Burwellin säveltämän täydellisen tunnusmusiikin säestämänä, minkä haikea ja lohduton, mutta samalla erittäin mahtipontinen tunnelma viestii siitä, mitä on luvassa. Tarina lähtee samantien liikkeelle, sen kummempia viivästelemättä. Kestoa elokuvalla on vain hieman yli puolitoista tuntia, eikä siihen liiemmin täytettä mahdu. Oikeastaan vain kohtaus, missä Marge tapaa vanhan tuttunsa Miken (Steve Park) tuntuu siltä, että sen voisi poistaa, eikä sillä olisi sen kummempaa vaikutusta. Muuten filmi kulkee ripeästi eteenpäin, silti onnistuen rakentamaan hahmojaan esimerkillisesti. Erityisen hienoa on, kuinka kertomusta kuvataan useista eri näkökulmista, eikä se keskity vain poliisitutkimiseen tai kidnappaajiin tai hermostuneeseen aviomieheen, jonka päätöksestä koko tapahtumaketju lähtee liikkeelle.

Tunnelma on äärimmäisen iskevästi luotu läpi elokuvan ja siitä löytyy samaa monisävyisyyttä kuin kaikesta muustakin Fargossa. Kertomus on mukaansatempaavan koukuttava, mikä vain tiukentaa otettaan, mitä pidemmälle se etenee. Katsojan on aivan pakko saada tietää, mihin tässä päädytään. Yllätyksiä on matkan varrella, eikä leffan aikana osaa lainkaan sanoa, mitä kenellekin käy. Jännitystä rakennetaan useissa kohtauksissa tehokkaasti, kuten roistokaksikon yöllisellä ajelulla. Välillä taas panostetaan mustaan huumoriin ja koko homman absurdiuteen. Koskettavuudeltakaan ei voida välttyä. Fargo ei todellakaan ole mikään tavanomainen poliisitutkimusraina, vaan jotain paljon enemmän. Se onnistuu olemaan syvällinen ja jättää erikoisen tunteen katsojalle, kun lopputekstit alkavat. Se herättää ajatuksia, jotka jäävät pyörimään päässä vielä pidemmäksikin aikaa ja elokuvan haluaa nähdä pian uudestaan. Katsoin elokuvan ensimmäisen kerran helmikuussa, minkä jälkeen katsoin Fargo-sarjan kolme tuotantokautta ja nyt katsoin filmin uudestaan, eikä se menettänyt lainkaan tehoaan, vaikka tiesin hyvin, mitä tulee käymään. Upea elokuva!

Sen lisäksi, että Coenit tekevät käsikirjoituksessaan hienoa työtä, kun he kertovat tarinaa sujuvasti useasta vinkkelistä, he ovat myös panostaneet dialogiin paremmin kuin mitä monet voivat edes kuvitella saavuttavansa. Keskusteluissa on jotain erittäin luontevaa, eivätkä ne tunnu kirjoitetuilta repliikeiltä. Repliikkiensä puolesta Fargo on tietty legendaarinen "yah"-sanan käytöstä, mitä viljellään läpi leffan hullun lailla. Sen ja muutaman muun useasti lausutun sanan pohjalta onkin luotu juomapeli, missä pitää ottaa huikka joka kerta, kun sana sanotaan. Elokuvan päättyessä on siis luultavasti aikamoisessa hiprakassa, sillä itse sekosin noin 70 kerran kohdalla laskuista, kun hahmot toistivat "yah"-sanaa. Repliikkien kirjoituksen lisäksi myös näyttelijöiden tapa puhua on jotain todella tarkkaan mietittyä ja tuo oman lisälumoavuutensa elokuvaan.

Tekninenkin puoli on täysin kunnossa. Fargo on hienosti kuvattu - mitäpä muutakaan voi odottaa alan mestarilta, Roger Deakinsilta? Ei ole mikään ihme, että Deakinsin töitä käytetään oppimateriaalina elokuvakouluissa. Hän onnistuu tuomaan jotain niin tehokasta otoksiinsa, että monet kuvat muistuttavat jo taideteosta, minkä haluaisi kehystää ja ripustaa seinälle esille. Moni kuvaaja ei osaisi välittää kuvalla lumisesta tiestä niin paljon tuntemuksia kuin Deakins. Hänen työtään tukee napakka leikkaus (minkä Coenin veljekset hoitivat itse valenimellä), tyylikäs valaisu, sekä mainiot lavasteet, joissa kohtaukset tapahtuvat. Äänimaailma on myös vaikuttava ja täytyy vielä uudestaan kehua säveltäjä Carter Burwellia. Hänen luomat melodiansa ovat iso tekijä Fargon tunnelmassa.

Yhteenveto: Fargo on erinomainen ja monisävyinen rikoselokuva. Coenin veljekset todella loistavat tarkkaan kirjoitetulla käsikirjoituksellaan, kiemurtaen juonikuvioita hienosti. Myös heidän dialogitaitonsa ovat esimerkilliset ja sitä vain parantaa, kuinka upeaa työtä näyttelijät tekevät repliikkejä lausuessaan. Muutenkin näyttelijät tekevät huikeaa työtä kaikin puolin, Frances McDormandin kuitenkin noustessa elokuvan kirkkaaksi tähdeksi. Hahmot ovat fantastisesti kirjoitetut, mikä vain tekee leffasta entistäkin vangitsevamman. Yllätyksellisyyttä todella löytyy ja leffaa katsoessa on hyvin vaikea sanoa, mihin tapahtumat tulevat eskaloitumaan. Onkin vain parempi antaa Coenin veljesten kuljettaa sinut tämän absurdin, jännittävän ja synkästi hauskan kertomuksen läpi. Elokuva jää pyörimään pitkäksi aikaa ajatuksissa monien kiehtovien juttujensa ansiosta. Visuaalisesti leffa on todella näyttävä Roger Deakinsin aina yhtä vaikuttavan kuvauksen kanssa. Kirsikkana kakun päällä on Carter Burwellin mielettömän hienosti tunnelmoiva tunnusmusiikki. Sen lumoavuus, jännittävyys, liikuttavuus, leikkisyys ja mahtipontisuus ovat kaikkea, mitä itse elokuvastakin löytyy. Fargo on huikea filmi, mikä jokaisen pitäisi nähdä ainakin kerran elämässään!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Fargo, 1996, PolyGram Filmed Entertainment, Working Title Films