THE SMASHING MACHINE
Ohjaus: Benny Safdie
Näyttelijät: Dwayne Johnson, Emily Blunt, Ryan Bader, Bas Rutten, Oleksandr Usyk, Olga Dzyurak, Lyndsey Gavin, Satoshi Ishii, James Moontasri, Yoko Hamamura, Paul Cheng, Cyborg Abreu ja Andre Tricoteux
Genre: draama, urheilu
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16
The Smashing Machine perustuu vapaaottelija Mark Kerrin elämään ja uraan. Vuonna 2019 Dwayne Johnson ilmoitti näyttelevänsä Kerriä hänestä kertovassa elokuvassa ja vuonna 2023 Benny Safdie tarttui projektiin käsikirjoittajana ja ohjaajana. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2024 ja maailmanensi-iltansa The Smashing Machine sai syyskuussa 2025 Italiassa Venetsian elokuvajuhlilla. Elokuvan oli tarkoitus saapua Suomenkin teattereihin loppuvuodesta, mutta kun se osoittautui maailmalla taloudelliseksi epäonnistumiseksi, teatterikierros täällä peruttiin ja vasta nyt The Smashing Machine on saapunut digimyyntiin ja vuokrattavaksi. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun luin Johnsonin tähdittävän poikkeuksellisesti elämäkertadraamaa. Minua harmitti, kun elokuvan Suomen teatterikierros peruttiin ja vuokrasinkin The Smashing Machinen lähes heti, kun se oli mahdollista.
1990-luvun lopussa vapaaottelija Mark Kerr tavoittelee unelmiaan, samalla kun hän painiskelee pahan kipulääkeaddiktion ja vaikean parisuhteen kanssa.
Pääroolissa Mark Kerrinä nähdään tosiaan Dwayne Johnson, joka tunnetaan elokuvien puolella pääasiassa toimintastarana. Hyppy draaman puolelle voikin tuntua oudolta, mutta projekti on selvästi ollut Johnsonille poikkeuksellisen tärkeä, koska hänhän on alun perin nimenomaan showpainija. Johnson onkin siis jo kokonsa ja alatuntemuksensa myötä nappivalinta rooliin, joskin ajoittain tällainen vaativampi rooli tuntuu vaativan mieheltä näyttelijänä liikoja. Pääasiassa Johnson suoriutuu roolistaan pätevästi, mutta häneltä eivät täysin luonnistu Markin herkemmät hetket. Mark taas on henkilönä kiinnostava, vaikkei paini ja vapaaottelu olekaan koskaan minua napanneet. Miestä nimittäin riivaa ikävä kipulääkeriippuvuus, joka alkaa tulla jo uran tielle. Tätä puolta esittäessään Johnson pääsee yllättämään positiivisesti.
Elokuvassa nähdään myös Emily Blunt Markin vaimona Dawnina, painija Bas Rutten omana itsenään, Ryan Bader vapaaottelija Mark Colemanina, Oleksandr Usyk ukrainalaisena vapaaottelija Igor Vovchanchyninä, sekä Satoshi Ishii, James Moontasri ja Yoko Hamamura japanilaisina vapaaottelijoina Enson Inouena, Akira Shojina ja Kazuyuki Fujitana. Sivunäyttelijätkin ovat vähintään kelvollisia rooleissaan, Bluntin noustessa vähemmän yllättäen näyttelijäkaartin parhaaksi puoleksi. Dawn on hahmona ajoittain hieman kömpelösti kirjoitettu, mutta Blunt hoitaa hommansa vakuuttavasti ja toisinaan jopa kompensoi sitä, että vastaparina nähtävä Johnson ailahtelee draamaosastolla.
The Smashing Machine on päänäyttelijänsä tapaan oikein kelvollinen, mutta elokuva jättää aika ajoin toivomisen varaa. On tosiaan kiinnostavaa ryhtyä seuraamaan Mark Kerrin uraa ja elämää, etenkin kun sitä ei kuvata täysin tyypillisenä ryysyistä rikkauksiin -tarinana. Elokuva käynnistyy, kun Mark on juuri noussut tähteyteen vapaaottelun kenties kovimmaksi nimeksi, mutta leffan edetessä miehen erilaiset ongelmat alkavat nostella päätään. Nämä ongelmat ovat lopulta kiinnostavampaa seurattavaa kuin varsinaiset matsit, joita on ripoteltu leffan varrelle ja joissa Johnson on totta kai elementissään. Elokuvan vahvinta antia on Markin lääkeriippuvuuteen liittyvät kuviot, jotka on uskottavasti toteutettu. Kohtaukset, joissa mies joko vähättelee ongelmaansa vaimolleen tai yrittää keplotella itselleen lääkäreiltä vahvempaa kamaa hymyssä suin, ovat onnistuneen raskaita.
Leffan heikompaa antia on hieman köykäisesti kirjoitettu parisuhdekuvaus. Markin ja Dawnin rakkauteen on tullut ryppyjä jo aikapäiviä sitten, mitä ei tietenkään auta Markin totaali omistautuminen uralleen, sekä lääkeaddiktio. Markin ja Dawnin väliset kohtaukset alkavat jopa ärsyttävyyteen asti toistamaan samaa rataa ja jossain kohtaa pariskunnan jatkuvaa kiukuttelua on todella turhauttavaa seurata. The Smashing Machine on muutenkin vähän epätasainen teos, joka nousee kuitenkin plussan puolelle. Mitään erityistä vaikutusta leffa ei kuitenkaan tarjoa ja Safdien veljesten viimevuotisista urheiludraamoista mielestäni Josh Safdien Marty Supreme - unelmoi isosti (Marty Supreme - 2025) on se huomattavasti vahvempi tapaus.
Benny Safdie on sekä ohjannut ja käsikirjoittanut, että myös leikannut The Smashing Machinen ja suoriutuu töistään pääasiassa hyvin. Dialogi jää ajoittain ontumaan riitelykohtauksissa, mutta addiktiopuolen Safdie hoitaa väkevästi. Ohjaajana hän myös saa sopivasti intensiteettiä matseihin. Teknisesti elokuva on osaavasti tehty. Kameratyöskentely on mainiota ja jo pelkkä filmille kuvaaminen tuo leffan visuaalisuuteen sopivasti ajan henkeä. Lavasteet ovat oivalliset, samoin puvustus. Maskeeraajat ovat tehneet hyvää työtä erilaisten ruhjeiden kanssa, kuten myös muokatessaan Johnsonin naamasta enemmän Mark Kerrin näköisen. Aluksi on jopa hämmentävää katsoa Johnsonia, koska hän näyttää samanaikaisesti itseltään, sekä joltakulta ihan muulta. Äänityöskentely on kanssa pätevää nyrkiniskuja ja potkuja myöten ja Nala Sinephron säveltämät musiikit tunnelmoivat menevästi taustalla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.3.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Smashing Machine, Yhdysvallat, 2025, A24, Magnetic Fields Entertainment, Out for the Count, Seven Bucks Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti