Hopeanuoli (銀牙 -流れ星 銀 - 1986) - sarja-arvostelu

HOPEANUOLI

銀牙 -流れ星 銀-

Ohjaus: Tomoharu Katsumata

Näyttelijät: Eiko Yamada, Chika Sakamoto, Takeshi Watabe, Hirotaka Suzuoki, Hideyuki Hori, Hideyuki Tanaka, Toshiko Fujita, Kōji Totani, Ryōichi Tanaka, Kōzō Shioya, Daisuke Gōri ja Banjō Ginga

Genre: anime, seikkailu, jännitys, toiminta

Jaksomäärä: 21

Jakson kesto: noin 23 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 3 minuuttia

Ikäraja: 12

Hopeanuoli perustuu Yoshihiro Takahashin samannimiseen mangaan, jota julkaistiin alun perin Japanissa vuodesta 1983 vuoteen 1987. Toei Animation teki sopimuksen adaptoidakseen mangan animesarjan muotoon. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, piirrostyö alkoi ja lopulta Hopeanuoli alkoi pyöriä Japanin televisioissa 7. huhtikuuta 1986 - tasan 40 vuotta sitten! Kotimaassaan sarja sai positiivisen vastaanoton, mutta täällä Suomessa sarjasta muodostui suorastaan räjähdysmäinen hitti. Suomeen - kuten moniin muihin länsimaihin - Hopeanuoli saapui neljänä VHS-kasettina, joista oli sensuroitu pahimmat raakuudet pois, mutta jotka äimistyttivät silti suomalaisia lapsia, jotka eivät olleet koskaan nähneet vastaavaa rujoutta piirrossarjassa. Sarja keräsi nopeasti oman vannoutuneen fanikuntansa ja järjestetäänpä Suomessa edelleen Hopeanuoli-tapahtumia. Vuonna 2003 suosio sai uuden nousun, kun alkuperäiset ja sensuroimattomat leikkausversiot julkaistiin DVD:llä. Itse en ollut koskaan aiemmin katsonut Hopeanuolta - ainoastaan tiennyt sen maineesta hurjimpana lastenohjelmana ikinä. Kun huomasin sarjan täyttävän nyt 40 vuotta, ostin sensuroimattoman DVD-boksin ja katsoin sarjan läpi parissa viikossa.

Julma ja jättimäinen Akakabuto-karhu on terrorisoinut pientä Kaksoissolaa jo usean vuoden ajan, eikä edes kylän paras metsästäjä Gohē Takeda ole onnistunut saamaan tätä hirviötä hengiltä. Uskollisen karhukoiransa Rikin kuoltua Gohē alkaa koulia Rikin pennusta, Hopeanuolesta uutta soturia Akakabutoa vastaan.

Kuten sarjan nimestä voi päätellä, sarjan keskiössä on itse Hopeanuoli (äänenä Eiko Yamada), harvinainen raidakas Akita-koiranpentu, jota pidetään raitojensa takia täydellisenä karhukoirana. Niin Hopeanuolen isä Riki (Banjō Ginga) kuin Rikin isä Shiri kuolivat taistelussa valtavaa Akakabuto-karhua vastaan ja niinpä heti syntyessään Hopeanuolen kohtalona on tehdä sukunsa ylpeäksi ja päihittää tämä hurja petonalle. Hopeanuoli voittaa katsojan heti puolelleen - mihin vaikuttaa toki se, että pentuna hauva on varsin ylisöpö. Kasvaessaan Hopeanuoli muuttuu yhä vain sinnikkäämmäksi ja päättäväisemmäksi ja koiran matkaa jämähtää seuraamaan suurella mielenkiinnolla. Vastapuolelta löytyvä Akakabuto taas aiheutti ihan ymmärrettävästi lapsikatsojille painajaisia, niin karmiva tästä verenhimoisesta ja täysin tunteettomasta tappajakontiosta on saatu aikaiseksi.

     Muita hahmoja sarjassa ovat muun muassa Hopeanuolen omistava Daisuke-poika (Chika Sakamoto) ja tämän vaari, metsästäjä Gohē Takeda (Takeshi Watabe), joka ryhtyy koulimaan Hopeanuolesta soturia heti Rikin kuoltua, tohtori Hidetoshi (Hirotaka Suzuoki) ja tämän uskollinen koira John (Hideyuki Hori), sekä lukuisat muut koirat, joita Hopeanuoli kohtaa, kuten pariskunta Benin (Hideyuki Tanaka) ja Crossin (Toshiko Fujita), raivoisat veljekset Akatoran (Kōji Totani), Kurotoran (Ryōichi Tanaka) ja Chūtoran (Kōzō Shioya), Sumuvuorten suuren Mossin (Daisuke Gōri) ja Kōgan ninjakoirat. Daisuke on mainio ihmishahmo Hopeanuolen rinnalle ja onkin hieman harmi, että hahmo pusketaan sarjan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen lähes täysin paitsioon. Gohē-vaari on kaikesta tylyydestään huolimatta kiinnostava ja Hidetoshi on oiva tapaus hyvin erilaisena metsästäjänä koirineen. Muut koirahahmot ovat toimivan erilaisia persoonia ja muodostavat lopulta vahvan joukon, jonka kanssa Hopeanuoli lyöttäytyy yhteen tuhotakseen Akakabuton.

En yhtään ihmettele, miksi Hopeanuoli sai aikoinaan lapset ensin järkyttymään ja sitten innostumaan aivan toden teolla näkemästään, samalla kun heidän vanhempansa kauhistelivat ja katuivat siinä sivussa, että mitä sitä tulikaan ostettua. Japanissa paikalliset penskat olivat jo varmaan tottuneet hurjempaan menoon, mutta Suomessa oltiin nähty paljon kesympiä piirrossarjoja. Vaikka esimerkiksi Turtles - teinimutanttikilpikonnissa (Teenage Mutant Ninja Turtles - 1987-1996) ja He-Manissa (He-Man and the Masters of the Universe - 1983-1985) oltiin nähty toimintaa, se oli huomattavasti lapsiystävällisempää ja sarjakuvamaisempaa turpaanvetoa, eikä se ollut mitään verrattuna Hopeanuolen raakuuksiin. Siitä huolimatta, että sarjaa oli sensuroitu reilulla kädellä ja Suomeen VHS-kaseteilla saapuneen Hopeanuolen yhteiskesto oli suunnilleen kaksi tuntia lyhyempi kuin Japanin leikkaamattoman version, oli meno silti karua.

No mitenkä Hopeanuoli iski sitten minuun, katsojaan, joka ei ollut nähnyt sarjaa aiemmin ja jolla ei ollut minkäänlaista nostalgiasidettä sarjaa kohtaan? Pakko sanoa, että todella hyvin! Vaikka olenkin nähnyt rankempaa menoa vuosien varrella, Hopeanuoli pääsi silti yllättämään meiningillään heti avausjaksossa, kun Akakabuton vaanima Gohē leikkaa irti jalkansa ja pakkosyöttää sen Riki-koiralle, pitääkseen tämän elossa, kaksikon ollessa jumissa jo useampaa päivää putkeen hyytävän kylmässä luolassa.

Ei Hopeanuoli kuitenkaan ole hyvä vain siksi, että se on raaempi kuin monet muut nähdyistä piirrossarjoista, vaan siksi, että siitä löytyy vahva tarina ja hyvät hahmot, joiden pariin hyppää jakso jaksolta innokkaammin, jännittäen, miten ihmeessä Hopeanuoli ja kumppanit voisivat ikinä päihittää Akakabutoa, joka pystyy pistämään niin koiria kuin ihmisiä hengiltä yhdellä käpälänhuitaisulla? Sarjan kaksikymmentäyksi jaksoa voisi periaatteessa jakaa kolmeen osaan. Alkupää seuraa Hopeanuolta pentuna ja kuinka tämä joutuu Gohēn rääkkikoulutukseen ja pääsee auttamaan turhankin innokasta Daisuke-poikaa, joka päättää uhmakkaasti itse päästää Akakabuton päiviltään jousipyssynsä avulla. Hopeanuolen ja Daisuken dynamiikka on niin mainio, että minua tosiaan harmitti, kun sarjan toinen kolmannes vie Hopeanuolen pois ihmisten luota ja kohtaamaan erilaisia koiria, jotka tämä yrittää saada tekemään yhteistyötä yhteisen vihollisen edessä. Ja kolmas osio on tietenkin itse taisto Akakabutoa vastaan.

Vaikka harmittelinkin Daisuken lähes täyttä katoamista sarjan edetessä, lämpenin lopulta melkein kokonaan koiriin keskittyvään osuuteen, sillä siinä Hopeanuoli pääsee hahmona tosissaan vauhtiin. Hänen on näytettävä kaikki kykynsä ja tomeruutensa, mikäli hän mielii kerätä ympärilleen uskollisen joukon karhunkaatajia. Osio on jakso jaksolta inspiroivampi, rakentaen jännitettä kohti suurta yhteenottoa varten. Matkan varrelle mahtuu niin tragediaa kuin hupaisempiakin hetkiä ja suurta sydäntä. Teemat rohkeudesta, veljeydestä, periksiantamattomuudesta sun muusta pureutuvat katsojaankin ja kaiken tämän päätteeksi odottava finaali on kaiken odotuksen arvoinen - mahtipontinen, tyly ja tiivistunnelmainen.

Myös visuaalisesti Hopeanuoli vakuuttaa yhä tänä päivänä. Animaatiojälki on hienoa, oli kyse sitten hahmoista (ihmisistä tai eläimistä) tai taustalla näkyvistä luontomaisemista, jotka ovat toinen toistaan upeampia näkyjä. Kauniit luontokuvat ovatkin aikamoisessa kontrastissa brutaaliin taistelukuvastoon. Oman vivahteensa tuo myös lumituisku, joka herättää katsojassakin onnistuneesti kylmiä väristyksiä. Äänimaailma on kanssa hyvin rakennettu ja Gorō Oumin säveltämät musiikit ovat mainiot... joskin on pakko sanoa, että jossain kohtaa käy huvittavaksi, kuinka Oumi kierrättää samoja melodioita jaksosta toiseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.2.2025

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja televisiosarjan juliste www.imdb.com

銀牙 -流れ星 銀-, Japani, 1986, TV Asashi, Toei Animation