THE LAST HOUSE
Ohjaus: Louis Leterrier
Näyttelijät: Wagner Moura, Greta Lee, Riley Chung, Noah Alexander Sosnowski, Emma Ho, Gabriel Chung, Arden Cho, Sid Edwards, Eveline Reynolds-Boison, Audrey Anderson ja Ali Asghar Shah
Genre: jännitys
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 13
The Last House on Netflixin uusi jännityselokuva. Matthew Robinson kehitteli elokuvan idean ja työsti ideansa pohjalta käsikirjoituksen, joka kulki aluksi työnimellä "11817". Tammikuussa 2025 Netflix nappasi projektin ja kuvaukset käynnistyivät saman vuoden huhtikuussa. Nyt The Last House on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa ja itse kiinnostuin sen premissistä. Katsoinkin leffan pari päivää sen julkaisun jälkeen.
Kun loputtomalta tuntuva sade yhtäkkiä alkaa, perheet ympäri maailman huomaavat että normaalin myrskyn sijaan kyse on jostain yliluonnollisesta, mikä estää heitä poistumaan kodeistaan.
The Last Housen keskiössä on Delgadon perhe, joka vetäytyy kotiinsa suojaan sateelta, vain huomatakseen, että sade estää mystisesti heitä poistumasta talostaan. Ovet eivät aukea, eivätkä myöskään ikkunat, aivan kuin taivaalta putoavat vesipisarat muodostaisivat taloa ympäröivän kilven. Perheeseen kuuluvat Jason-isä (Wagner Moura), Ann-äiti (Greta Lee), Ruth-tytär (Riley Chung) ja Graham-poika (Noah Alexander Sosnowski). Hahmot suhtautuvat sopivan eri tavoin tilanteeseen ja periaatteessa, ajatuksen tasolla heidän erilaisten persoonien yhteentörmäyksistä voisi saada aikaiseksi hyviä konflikteja, kun heidän kotinsa muuttuu omituiseksi vankilaksi. Hahmoille kirjoitettu dialogi on kuitenkin vaivaannuttavan jäykkää, saaden jopa yleensä mainiot Mouran ja Leen näyttämään kehnoilta, jopa melkein robottimaisen kömpelöiltä osissaan.
The Last House on kuin M. Night Shyamalanin nykytuotannon elokuva. Siitä löytyy kiehtova lähtöasetelma omaperäisen mysteerin kera, joka kuitenkin hukkuu kertakaikkisen töksähtelevän toteutuksen alle. Elokuvassa on runsaasti potentiaalia ja mielenkiintoisia ideoita ja vertauskuvia korona-ajan eristykseen, sekä luontoon liittyviin asioihin, luonnonsuojeluun ja luonnon ja ihmisen yhteentörmäykseen. Osaavissa käsissä The Last Housesta voisi kuoriutua oikein mainio selviytymistrilleri satumaisilla elementeillä höystettynä.
Potentiaalisuus tekeekin The Last Housen katsomisesta niin pirun turhauttavaa puuhaa. Aluksi näyttelijöiden jäykkyys ja yleensä hyvien pääosatähtien kömpelö yritys saada tönköt vuorosanat kuulostamaan luontevilta saavat kulmat kohoilemaan. Sitten leffan rytmitys alkaa häiritä. Kohtaukset on leikattu kuin trailereihin. Niistä on silputtu kaikki hengitysvara pois, mikä lisää luonnottomuuden ja robottimaisuuden tunnetta. Napakasta editoinnista huolimatta elokuva muuttuu jopa hieman pitkäveteiseksi. Kestoa on vajaat pari tuntia, mutta lopputulos tuntuu huomattavasti sitä pidemmältä.
Seuraavaksi silmät alkavat pyöriä kotisohvalla, kun The Last House sortuu siihen pahimpaan temppuun, joista Netflixin nykytuotannot saavat eniten lokaa niskaansa: hahmot pakotetaan selittämään ja toistamaan tilannettaan kohtauksesta toiseen, jotta jopa puhelintaan selaava katsoja pysyy perässä. Silloin tällöin leffa väläyttelee uusia, lähtökohtaisesta kiinnostavia juttuja mukaan, mutta nämä hetket saavat vain turhaantumaan voimakkaammin. Loppua kohti yritetään rakentaa suurta huipennusta, mutta tapa, jolla tarina viedään päätökseensä, tuntuu yhä hölmömmältä, mitä enemmän sitä jälkikäteen pureksii.
Elokuvan on ohjannut Louis Leterrier, jonka filmografia tarjoaa aika ailahtelevan kattauksen, oli kyse sitten mainiosta toimintaraina The Transporterista (2002), kelpuutettavasta taikurileffa Suuresta puhalluksesta (Now You See Me - 2013) tai kertakaikkisen upeasta nukkeanimaatiosarja Tumma kristalli: Vastarinnan ajasta (The Dark Crystal: Age of Resistance - 2019). The Last House valuu harmillisesti listan häntäpäähän, mitä ei toki auta yhtään Matthew Robinsonin kökkö käsikirjoitus tai Adam Goughin heikko editointi. Epätasaisiin puoliin kuuluvat myös ailahteleva kameratyöskentely ja halvan näköiset tietokonetehosteet. Leffan harvoja onnistumisia taas ovat lavasteet, jotka saavat Delgadojen kodin näyttämään ihan oikeasti eletyltä, sekä Yair Elazar Glotmanin säveltämät musiikit, jotka yrittävät parhaansa tuoda mukaan tunnelmaa, kun Leterrier ei siihen kykene.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.8.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Last House, Yhdysvallat, 2026, 3 Arts Entertainment, Carrousel Studios, Chernin Entertainment, Rocket Science, Thank You Pictures, Thank You Studios
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti