▼

tiistai 3. marraskuuta 2026

Carrie (1976) - elokuva-arvostelu

CARRIE



Ohjaus: Brian De Palma
Näyttelijät: Sissy Spacek, Piper Laurie, Amy Irving, Betty Buckley, William Katt, Nancy Allen, John Travolta, P. J. Soles ja Sydney Lassick
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16

Carrie perustuu Stephen Kingin samannimiseen esikoiskirjaan vuodelta 1974. Ohjaaja Brian De Palma luki kirjan ystävänsä suosituksesta ja innostui siitä, ehdottaen Red Bank Films -yhtiötä hankkimaan sen filmatisointioikeudet. Yhtiö suostui ja tuolloin vielä tuntematon King myi oikeudet vain kahdella ja puolella tuhannella dollarilla. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 1976 ja lopulta Carrie sai maailmanensi-iltansa jo muutamaa kuukautta myöhemmin, 3. marraskuuta - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai parhaan naispääosan ja naissivuosan Oscar-ehdokkuudet ja josta on vuosien varrella muodostunut ehta klassikko. Itse olen katsonut elokuvan kerran aiemmin ja pidin siitä paljon. Kun huomasin Carrien täyttävän nyt 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

Ääriuskovaisen äitinsä tiukassa valvonnassa kasvava ja koululaisten kiusaama Carrie-tyttö huomaa omaavansa yliluonnollisia kykyjä, samalla kun koulu valmistautuu tuleviin tanssiaisiin.




Ohjaaja Brian De Palma halusi päärooliin Carrieksi Betsy Sladen, mutta Sissy Spacekin suoritus koekuvauksissa teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että tämä sai roolin. Spacek onkin nappivalinta Carrieksi. Hän tulkitsee täydellisesti hahmonsa naiiviutta ja viattomuutta, sekä tämän kasvavaa kapinahalua, kun Carrie huomaa pystyvänsä liikkuttamaan esineitä mielensä voimalla. Spacekissa on juuri oikeaa herkkyyttä, mutta loppupäässä myös vaikuttavaa hulluutta, kun Carrie ei enää kestä, miten muut ihmiset häntä kohtelevat. Spacekin Oscar-ehdokkuus olikin täysin ansaittu.
     Ansaittu oli myös Piper Laurien ehdokkuus parhaasta naissivuosasta. Laurie näyttelee Carrien äitiä, rouva Whitea, joka on hurahtanut uskoon suorastaan sairaalla tavalla. Laurie on hyytävä Carrien julmana äitinä, joka on isoin syy sille, miksi tyttö on niin sisäänpäin kääntynyt ja tietämätön.
     Muukin näyttelijäkaarti hoitaa hommansa oivallisesti. Betty Buckley esittää liikunnanopettaja Collinsia, joka on ainoa mukava ihminen Carrien elämässä, Nancy Allen nähdään Carrien pahimpana kiusaajana Chrisinä ja John Travolta tämän hömelönä poikaystävänä Billynä, Amy Irving katumapäälle kiusaamisesta tulleena Suena ja William Katt tämän poikaystävänä Tommynä. Allenin esittämää kiusaajatyttö Chrisiä voi huomata inhoavansa jo tämän ensiesiintymisestä lähtien.




Carrie on täysin ymmärrettävästi noussut suureen klassikkoasemaan, niin tämä elokuva kuin kirja, johon se perustuu. Carrie esitteli maailmalle Stephen Kingin, ja kirjan ja sen elokuvasovituksen suosion jälkeen Kingin myöhemmät työt ansaitsivat miehelle maineen kauhun kuninkaana. Jo esikoisessaan Kingin monet tutut tavaramerkit olivat mukana; pienessä Mainen kaupungissa nuorille hahmoille alkaa tapahtua jotain kummaa ja yliluonnollista. Carrie-tytön tarina on erinomainen ja jo pintapuoleisesti monille samaistuttava. Moni on kokenut kiusaamista ja tuntenut halua kostaa. Kun Carrie vielä huomaa omaavansa telekineettisiä voimia, halu vain voimistuu. Kertomus ja samalla jännite rakentuvat tehokkaasti kohti ikonista finaalia tanssiaisissa, joka on kaiken kaikkiaan fantastisesti luotu, äärimmäisen tiivistunnelmainen kohtaus. Niin Carrien kuin katsojan tunteet myllertävät kohtauksen aikana aika lailla.

Sen lisäksi, että Carriessa hahmot ja heidän näyttelijänsä, tarina ja tunnelma ovat kohdillaan, ovat sen yhteiskunnalliset teemat erinomaisia. Elokuva käsittelee vakuuttavasti niin muutosta tytöstä naiseksi, leffan käynnistyessä Carrien ensimmäisillä kuukautisilla koulun suihkussa, sekä murrosikää yleisesti yliluonnollisen twistin kautta, ääriuskonnon hirveyttä, sekä koulukulttuuria. Monilla tavoin Carrie tuntuu jopa harmillisen ajankohtaiselta edelleen, etenkin kun Yhdysvalloissa äärikonservatismi tekee paluutaan, vetäen vaikkapa nuorille tärkeää seksivalistusta kehityksessä reippaasti taaksepäin. Katsoi elokuvaa sitten nuoren naisen nyt riitti -tarinana tai terävänä yhteiskuntakommentaarina, Carrie toimii hienosti yhä 50 vuotta ilmestymisensä jälkeen ja kuuluu kauhuelokuviin, jotka jokaisen kuuluu katsoa ainakin kerran elämässään.




Elokuva on ohjattu pätevästi, mitäpä muuta voikaan odottaa Brian De Palmalta? De Palma kuvaa hienosti Carrien muutosta ja teini-iän heräämistä eri tavoin. Lawrence D. Cohen taas kääntää Kingin kirjan sujuvasti elokuvamuotoon, unohtamatta kirjan syvempiä teemoja. Onkin jännä, kuinka miehen kirjan pohjalta miehen kirjoittama käsikirjoitus miehen ohjauksessa voikin olla näin onnistuneen feministinen työ. Carrie on oivallisesti kuvattu ja pääasiassa sulavasti leikattu. Sekaan mahtuu tosin parit tyylirikot, kuten poikien tanssiaisasusovituksen hetkellinen nopeutuskuva pikkuoravaäänten kera. Lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat mainioita ja erikoistehosteet ovat kestäneet aikaa todella hyvin. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Pino Donaggio tunnelmoi suorastaan kauniisti musiikeillaan.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.11.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Carrie, Yhdysvallat, 1976, Red Bank Films


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti