Arvostelu: Transformers: Dark of the Moon / Kuun pimeä puoli (2011)

TRANSFORMERS: DARK OF THE MOON (2011)

TRANSFORMERS: KUUN PIMEÄ PUOLI

Ohjaus: Michael Bay
Pääosissa: Shia LaBeouf, Rosie Huntington-Whiteley, Peter Cullen, Josh Duhamel, John Turturro, Tyrese Gibson, Frances McDormand, Patrick Dempsey, Leonard Nimoy, Alan Tudyk, Hugo Weaving, Kevin Dunn, Julie White, Jess Harnell, Robert Foxworth, Charlie Adler, Ken Jeong ja John Malkovich
Genre: toiminta, scifi
Kesto: 2 tuntia 34 minuuttia
Ikäraja: 12

Huippusuosittuun Hasbron lelusarjaan perustuva Transformers (2007) oli suuri menestys ja pääasiassa pidetty elokuva, vaikka saikin myös kritiikkiä niskaansa. Sen jatko-osa Transformers: Revenge of the Fallen (2009) ei ollut erityisen pidetty, mutta tienasi vielä enemmän kuin ensimmäinen osa, joten kolmannen osan teko lähtikin käyntiin nopeasti. Ongelmia syntyi, kun yksi sarjan isoimmista tähdistä, Megan Fox erotettiin projektista, verratessaan ohjaaja Michael Bayta usein Hitleriksi, jolloin uusi naispääosa täytyi löytää. Foxin tilalle kirjoitettiin Victoria's Secret -malli Rosie Huntington-Whiteley, mikä aiheutti kohua. Kuvaukset alkoivat loppukeväästä 2010 ja lopulta Transformers: Dark of the Moon, eli suomalaisittain koomiselta kuulostava Transformers: Kuun pimeä puoli ilmestyi teattereihin kesällä 2011. Se oli suuri hitti ja sai hieman positiivisemmat arviot kuin edeltäjänsä. Kävin katsomassa elokuvan ensi-iltanapäivänä ja muistan kokemuksen hyvin, sillä suuren lopputaistelun alussa vedin karkin väärään kurkkuun. Sain kyllä yskittyä sen sieltä pois, mutta loppuleffan ajan kurkussani oli ikävä tunne. Elokuvasta pidin kyllä todella paljon ja kävinkin katsomassa sen toistamiseen kuukautta myöhemmin. Olen nähnyt leffan jälkikäteen muutamaan otteeseen ja nyt kun sarja on saamassa jatkoa elokuvalla Transformers: The Last Knight (2017) oli jälleen aika katsoa Dark of the Moon ja arvostella se.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Transformers ja Transformers: Revenge of the Fallen!

Sam Witwicky turhautuu, kun hänen aiemmilla sankariteoillaan ei tunnu olevan merkitystä ja hän on jälleen yksi nuori muiden joukossa. Ei aikaakaan, kun Samin täytyy jälleen nousta sankariksi, Decepticonien ottaessa Maan valtaansa. Alkaa suuri sota ihmiskunnan selviämisestä.

Shia LaBeouf on jälleen mainio pääosassa Sam Witwickynä ja elokuva tuo hyvin esille hahmon turhautumisen. Sam on kaksi kertaa pelastanut maailman, mutta hän ei silti pääse taistelemaan Decepticoneja vastaan Autobotien rinnalla, vaan joutuu etsimään tavallista työtä. Juoksupojan hommat eivät tietenkään kuulosta entisen sankarin korvaan kovin edustavilta. On hienoa, miten Sam pistetään jälleen mahdollisimman tavalliseksi hepuksi, jotta hänen nousemisensa sarjan sankariksi tuntuisi uudestaan loistokkaalta. Sam on selkeästi vakavampi kuin aiemmin, mutta häneltä löytyy myös vitsikkäitä hetkiä.
     Samin uutena tyttöystävänä, Carlyna nähdään tosiaan Rosie Huntington-Whiteley, jonka roolitusta ei oikein ymmärrä. Hollywood on jo täynnä hyviä naisnäyttelijöitä sekä innokkaita näyttelijänalkuja, joten miksi ihmeessä tekijät päätyivät alusvaatemalliin? Kai tarkoituksena oli löytää mahdollisimman hyvännäköinen nuori nainen, mikä vetäisi lisää mieskatsojia teattereihin. Lähinnä sitä vain ihmettelee, että miten sosiaalisesti kömpelö ja hömelö Sam päätyy jatkuvasti yhteen malleilta näyttävien naikkosten kanssa? Huntington-Whiteley ei ole kovin kummoinen näyttelijä ja useasti leffan aikana kaipaisi Megan Foxia takaisin. On hänellä myös onnistuneet hetkensä, mutta siihen se jääkin. Carly tuntuu paikoitellen aika turhalta hahmolta.
     Josh Duhamelin esittämä eversti Lennox on hieman edellisiä osia pienemmässä roolissa, eikä hänen teoillaan ole samalla lailla merkitystä tarinalle. On kuitenkin hienoa, että tuttu naama johtaa ihmisiä edelleen ja Duhamel on yhä uskottava armeijan sotilaana. On myös miellyttävää nähdä Lennox ja Sam yhdessä taistelemassa.
     John Turturron näyttelemä ex-agentti Simmons on jälleen muuttunut paljon. Edellisten osien tapahtumien jälkeen hänestä on muodostunut ylimielinen kirjailija, joka yrittää varoittaa ihmisiä muukalaisroboteista. Turturron on kai tarkoitus hauskuuttaa, mutta siinä hän onnistuu vain muutamaan otteeseen. Lähinnä hän ärsyttää kovaäänisyydellään. Walt Disneyn animaatioiden vakioääneksi muodostuva Alan Tudyk esittää Simmonsin avustaja Dutchia, joka on pomonsa tavoin välillä ihan huvittava, mutta usein ärsyttävä.
     Samin, Lennoxin ja Simmonsin lisäksi edellisistä osista sarjaan palaavat Samin vanhemmat Judy (Julie White) ja Ron Witwicky (Kevin Dunn), joiden rooli on todella pieni, mutta he ehtivät silti hieman naurattaa ja antaa elämänohjeita pojalleen. Myös Tyrese Gibsonin näyttelemä kersantti Epps on mukana ja selvästi isommassa roolissa kuin Revenge of the Fallenissa.
     Uusina ihmishahmoina nähdään Carlyn ja Dutchin lisäksi itseään täynnä oleva Carlyn pomo Dylan Gould (Patrick Dempsey), joka kuvittelee olevansa muiden yläpuolella, ärsyttävä tiedustelupalvelujohtaja Charlotte Mearing (Frances McDormand), joka ei ole kertaakaan elokuvan aikana pidettävä, Samin pomo Bruce Brazos (legendaarinen John Malkovich), joka on hauska lisäys, sekä Samin kanssa samassa paikassa töitä tekevä Jerry Wang (The Hangover -sarjasta, 2009-2013, tuttu Ken Jeong), joka lähinnä ärsyttää, mutta jolla on onneksi todella pieni rooli.
     Tutut Autobotit, eli johtaja Optimus Prime (Peter Cullen), monien suosikki Bumblebee, asespesialisti Ironhide (Jess Harnell) ja lääkintämies Ratchet (Robert Foxworth) ovat tietenkin mukana. Edellisestä osasta tutut rullailija Sideswipe (James Remar) ja pienikokoinen Wheelie (Tom Kenny) ovat myös leffassa. Bumblebee nousee helposti suosikiksi tässäkin osassa, mutta on upeaa, että edellisessä osassa pääasiassa kuolleena maannut Optimus nousee yhdeksi päähenkilöksi. Uusina hyvisformereina nähdään älykäs laitesuunnittelija Que (George Coe), teriä käyttävä punainen Dino (Francesco Quinn) ja pienikokoinen Brains (Reno Wilson), joka liikkuu yhdessä Wheelien kanssa. Tärkein uutuus on kuitenkin Leonard Nimoyn ääninäyttelemä vanha Autobot-johtaja Sentinel Prime, joka on mainiosti suunniteltu hahmo.
     Sarjan pääpahis, eli Decepticonien johtaja Megatron (Hugo Weaving) on yhä mukana, mutta hän jää usein todella paljon taka-alalle. Hänen oikea kätensä Starscream (Charlie Adler) ja ensimmäisestä osasta tuttu poliisiautoksi muuttuva Barricade (Frank Welker) tekevät myös paluun. Uusia Decepticoneja ovat mm. soluttautuva Soundwave (myös Welker), petolinnuksi muuttuva ilkikurinen Laserbeak (Keith Szarabajka) ja yksisilmäinen Shockwave (jälleen Welker), jolla on lemmikkinä todella suuri robomatoa muistuttava Driller.

Minun on pakko myöntää, että Transformers: Dark of the Moon on edelleen mielestäni todella hyvä leffa. Se ei ole kovin älykäs elokuva, eikä sitä voisi kutsua taiteeksi millään tavalla. Sen näyttelijäsuoritukset eivät ole parhaimmasta päästä, sen juoni on yksinkertainen, eivätkä tarinan yllätykset erityisemmin hämmästytä ja siinä on paljon fysiikan lakeja vastustavia tapahtumia. Repliikit ovat paikoitellen kehnoja ja yhdessä kohtaa elokuvaa käydään katsojia tyhmentävä keskustelu, jossa pari hahmoa selventävät katsojille, mitä juuri äsken tapahtui, ettei kukaan olisi pihalla todella helposta tarinasta. Näiden lisäksi leffa on myös hieman liian pitkä. Nämä asiat eivät kuitenkaan vie pois siitä, että Dark of the Moon on viihdettä parhaimmillaan ja sitä se pyrkiikin olemaan. Se pitää otteessaan alusta loppuun asti ja kasvattaa hienosti eeppisyyttään, jolloin lähes tunnin mittainen lopputaistelu pitää katsojaa jännityksessä, vaikka lopputuloksen arvaakin etukäteen. Edellisen osan virheistä on opittu, eikä mukaan ole tungettu liikaa, vaan juttua on yksinkertaistettu. Eeppisyys on myös saatu oikeasti tuntumaan eeppiseltä ja hienolta, jolloin sarjan pääteema, eli sankarillisuus nousee erinomaisesti esille. Revenge of the Fallenin typerästä seksihuumorista on päästy eroon, eikä enää ole näkyvissä koiria nussimassa toisiaan. Samin vanhempien koirat eivät ole edes mukana elokuvassa! Myös idioottimaiset kaksosformerit on saatu pois, vaikka he näkyvätkin vilaukselta yhdessä kohtaa.

Tarinaltaan elokuva kulkee aika samanlaista kaavaa kuin kaksi edellistä, mutta se ei erityisemmin haittaa, sillä mukana on mainioita uutuuksia. Leffassa on kekseliäästi mietitty, että kaksi isoa tapahtumaa, ensimmäinen Kuussa käynti ja Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus, johtuisivatkin transformereista. Samanlaista kekseliäisyyttä nähtiin myös samana vuonna elokuvassa X-Men: First Class (2011), jossa Kuuban ohjuskriisin aiheuttivatkin mutantit. Ensimmäistä tuntia kuljetetaan eteenpäin kuten edellistä osaa, eli välillä näytetään Autoboteista ja ihmisistä koostuvan NEST-iskuryhmän toiminnallisempaa menoa ja välillä taas nähdään Samin elämää. Suurimmaksi osaksi elokuva kulkee jälleen ihmishahmojen, etenkin Samin kautta, mutta loppupäässä robotit nousevat tärkeämpään osaan. Noin puolessa välissä elokuvaa sarja viedään ihan uudelle tasolle, kun Decepticonit ottavat vallan Maassa... tai noh, ainakin Chicagossa, mutta aikamoinen maailmanlopun meininki lähtee liikkeelle. Tässä kohtaa elokuva myös vakavoituu hienosti ja katsojana todella tajuaa, että on tosi kyseessä. Pahisformerit ammuskelevat ihmisiä kaduilla ja orjuuttavat kansaa omiin tarkoituksiinsa. Lopputaistelu tuntuu todella siltä, että nyt oikeasti taistellaan koko planeetan kohtalosta. Itse en voi muuta kuin nauttia ja saan joka katselukerralla kylmiä väreitä jossain kohtaa taistelun aikana. Lopun sota vaikuttaa siltä, mitä luultavasti tapahtuisi, jos jättimäiset robotit saapuisivat Maahan mätkimään toisiaan pataan.

Valitettavasti mukana on heikkouksia, jotka vievät leffasta makua. Dark of the Moonin suurimmat heikkoudet ovat jotkut sen näyttelijät. Rosie Huntington-Whiteleyn vaihtaisi tosiaan mielellään Megan Foxiin, mutta Ken Jeongin esittämän Jerry Wangin poistaisi mielellään ihan kokonaan tarinasta. Simmonsista ja Dutchista voisi tehdä siedettävämmät. Näin ihmishahmoilla olisi enemmän väliä katsojalle. Carlyn ja Samin suhde tuntuu paikoitellen jotenkin väkinäiseltä, eikä sen pohjustus ole kovin onnistuneesti tehty. Heti leffan alussa he ovat suhteessa ja Foxin esittämä Mikaela mainitaan vain nopeasti. Elokuvan lopetus on toteutettu todella hätäisesti, sillä heti kun suuri ja eeppinen sota on ohi, lopputekstit alkavat pyöriä, ilman sen kummempia selityksiä siitä, miten taistelu vaikutti hahmoihin ja maailmaan? Varsinkin kun tämän leffan jälkeen päähenkilöt vaihtuvat, olisi äärimmäisen kiinnostavaa tietää, mitä heille käy? Näitä asioita kun korjailisi ja muutaman minuutin sieltä täältä napsisi pois, olisi Transformers: Dark of the Moon parempi teos. Tällaisenaan se on kuitenkin jo todella hyvä tunnelmansa ja viihdyttävyysarvonsa ansiosta.

Dark of the Moonin ohjaajana toimii edellisten osien tapaan Michael Bay, jolla on silmää tyylikkyydelle ja upealle toiminnalle. Bay olisi halunnut pitää yhden välivuoden ennen tämän leffan tekoa, mutta Paramount Pictures ehti ilmoittaa leffan ilmestymisajankohdan kesälle 2011, joten Bay joutui heti palaamaan robottitaisteluiden pariin, kun Revenge of the Fallen ilmestyi teattereihin. Käsikirjoituksesta vastaa Ehren Kruger, joka tuli sarjaan mukaan edellisessä osassa. Kruger on päässyt keksimään hauskoja juonikuvioita, jotka yhdistävät transformerien maailmaan todelliseen maailmaan. Valitettavasti monet repliikit ovat typeriä ja kuten jo aiemmin mainitsin, yksi selityskeskustelu on todella tyhmentävä. Elokuva on kuvattu hyvin, vaikka mukana on myös heiluvia kuvia. Leikkaus on ihan sujuvaa, vaikka muutamia kohtia voisi pätkiä pois, minkä lisäksi muutamat hyppyleikkaukset kuvan sisällä ja parissa kohtaa jatkuva mustassa ruudussa käynti tuntuvat tarpeettomilta. Visuaalisesti Dark of the Moon on todellista silmäkarkkia alusta loppuun; etenkin suuri taistelu lopussa on erinomaisesti toteutettu. Ääniefektit tuovat upeita lisäyksiä mukaan ja Steve Jablonskyn säveltämä musiikki nostattaa koko homman eeppisyyttä nerokkaasti. Tämän elokuvan Linkin Park -kappale on "Iridescent", joka ei valitettavasti ole kovin kummoinen kipale.

Elokuva sisältää "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, sarjoihin, hahmoihin jne. Tässä tapauksessa etenkin Star Trekiin (1966-). Ensinnäkin Sentinel Primen äänenä kuullaan yhtä Star Trekin päähenkilöä, Spockia esittävä Leonard Nimoy, joka lausuu yhdessä kohtaa elokuvaa Spockin tunnetun lausahduksen "The needs of the many outweigh the needs of the few", eli karkeasti suomennettuna "Enemmistön tarpeet ovat tärkeämmät kuin vähemmistön". Leffan alussa Wheelie ja Brains katsovat Star Trek -sarjaa, jossa Spock näkyy ruudulla ja toinen heistä sanoo asian, joka paljastaa paljon, jos yhteyden tajuaa. Yhdessä kohtaa leffaa Sam myös kuvailee erästä rakennusta U.S.S. Enterprise -alukseksi. Elokuva sisältää tietty myös viittauksia vanhaan The Transformers -animaatiosarjaan (1984-1987).

Blu-rayn kuvanlaatu on täydellinen. Valitettavasti yksikään Blu-ray -julkaisu ei sisällä lisämateriaalia elokuvalle.

Yhteenveto: Transformers: Dark of the Moon on todella mainio scifitoimintaleffa, joka osuu nappiin eeppisyydessään. Mukana on hölmöjä juttuja, typeriä repliikkejä, arvattavia yllätyksiä, kehnoa näyttelemistä, muutamia minuutteja liikaa pituutta ja fysiikan lakeja rikkovia hetkiä, mutta silti viihdyttävyysarvo nostaa leffan samalle tasolle kuin sarjan aloittaja. Huumoria on mukana aika sopiva määrä ja vakavampi henki toimii hienosti, kun kyseessä on robottien välinen sota. Tunnelma on osuvasti rakennettu ja jännitystä kasvatetaan hyvin. Visuaalisesti elokuva on erittäin näyttävä ja musiikit toimivat todella hyvin. Shia LaBeouf on jälleen mainio pääosassa, mutta naistähtenä Rosie Huntington-Whiteley ei vakuuta. Optimus Primesta on tehty vihdoin todellinen sankari, jonka seikkailua on mukava seurata. Suosikkinani pysyy silti Bumblebee. Valitettavasti leffan lopetus on liian äkkinäinen ja katsojana jää kaipaamaan parempaa näyttöä siitä, miten sota vaikutti maailmaan ja ihmisiin. Jos pidit edellisistä sarjan osista tai jos eeppiset scifitoimintaleffat ovat juttunne, niin katso Transformers: Dark of the Moon. Jos taas kuulut niihin, joiden mielestä Transformersit ovat hirveintä ikinä, niin älä katso tätä. Elokuvan lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus, joten sitä ennen ei kannata pistää leffaa pois.

Kirjoittanut: Joonatan, 14.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Transformers: Dark of the Moon, 2011, Paramount Pictures, Hasbro, Di Bonaventura Pictures, Amblin Entertainment, Platinum Dunes