Arvostelu: Downsizing (2017)

DOWNSIZING

Ohjaus: Alexander Payne
Pääosissa: Matt Damon, Christoph Waltz, Kristen Wiig, Hong Chau, Jason Sudeikis, Udo Kier, Rolf Lassgård, Neil Patrick Harris ja Laura Dern
Genre: draama, scifi
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
Ikäraja: 7

Downsizingin teko lähti liikkeelle, kun ohjaaja Alexander Payne keksi sen idean Sideways-leffaa (2004) tehdessään. Elokuvan oli tarkoitus olla Paynen seuraava teos, mutta hän päättikin tehdä tässä välissä The Descendantsin (2011) ja Nebraskan (2013). Jälkimmäisen ilmestymisen jälkeen Payne alkoi vihdoin kunnolla työstämään Downsizingia. Alunperin elokuvaan oli roolitettu Reese Witherspoon, Paul Giamatti ja Sacha Baron Cohen, mutta vuosien varrella suunnitelmat muuttuivat ja he saivat potkut. Kuvaukset alkoivat keväällä 2016 ja Downsizing sai ensiesityksensä Venetsian elokuvajuhlilla elokuussa 2017. Syksyn aikana leffaa on esitetty eri tapahtumissa, mutta vasta tammikuussa se saa kunnon teatterilevityksen myös täällä Suomessa. Minä olin hyvin kiinnostunut leffasta, kun kuulin siitä ensimmäisen kerran. Tarina vaikutti todella mielenkiintoiselta ja luin siitä paljon hyviä asioita. Kun huomasin, että eräs elokuvasivu oli valinnut sen vuoden 2017 parhaimpien leffojen joukkoon, halusin entistä enemmän nähdä sen. Olinkin iloinen, kun huomasin, että sille järjestettiin lehdistönäytöksiä ennen joulua, joten kävin katsomassa sen positiivisin mielin. Valitettavasti lähdin teatterista todella ristiriitaisin tuntein...

Ylikansoittumisen estämiseksi luodaan oiva keksintö, jolla ihmisiä voi pienentää noin kymmenen sentin pituisiksi. Elämäänsä kyllästyneet Paul ja Audrey Safranek päättävät kokeilla pienen ihmisen elämää, mikä ei kuitenkaan mene niin kuin voisi toivoa...

Elokuvan pääroolissa Paul Safranekina nähdään Matt Damon, joka on totuttu näkemään isoissa toimintarooleissa kuten Jason Bournena, mutta jolta löytyy myös uskottavuutta esittämään ihan tavallista heppua. Sellainen Paul onkin: ihan tavallinen tyyppi. Leffassa ei nimittäin tarvitse olla kukaan erityinen, jotta voi käydä läpi pienennysprosessin, vaan se on mahdollista kaikille. Ja kun päähenkilönä on ihan tavallinen mies, voi katsojana samaistua paremmin häneen ja ihmetellä hänen kanssaan pienikokoisten ihmisten maailmaa. Paulille on luotu hieman tarinaa itsensä löytämisestä, mutta sitä ei ole valitettavasti tuotu kovin hyvin esille. Damon on kuitenkin mainio roolissaan ja hänen takia leffan katsoo jokseenkin mielellään loppuun asti.
     Paulin lisäksi muita tärkeitä hahmoja ovat hänen vaimonsa Audrey Safranek (Kristen Wiig), rikas naapuri Dusan (Christoph Waltz) ja vietnamilainen siivooja Ngoc (Hong Chau). Audrey on hahmona jokseenkin tylsä, eikä hänen tavallisuudestaan löydy samanlaista otetta kuin Paulista. Wiig yrittää parhaansa ja hahmon kanssa tehdään oivallinen ratkaisu, mutta muuten Audrey on aika unohdettava. Waltz taas pääsee valloilleen hieman ylimielisenä Dusanina, joka yrittää saada Paulin nauttimaan luksuselämästä. Paikoitellen Waltzin roolisuoritus on yliampuvaa, mutta pääasiassa hän pysyy tarpeeksi maltillisena, jottei vedä koko hommaa yli. Ngoc-siivooja aiheutti minussa voimakkaasti ristiriitaisia tunteita. Tavallaan hän on hyvä lisä taustansa takia ja on karua miettiä, että hänelle tehtiin kokomuutos vastoin hänen tahtoaan, mutta paikoitellen hän on hyvinkin ärsyttävä puhuessaan jatkuvasti todella kovaäänisesti. Hänestä löytyy muitakin ärsyttäviä puolia, mutta myös hyväsydämisyyttä. Chau ei ole kovin ihmeellinen roolissa, mutta ihan tarpeeksi hyvä silloin, kun hän ei huuda.
     Elokuvassa nähdään myös Jason Sudeikis ja Maribeth Monroe Paulin ja Audreyn tuttuina, jotka innostavat pariskuntaa muuttamaan itsensä pieneksi; Udo Kier Dusanin Konrad-ystävänä, joka vajoaa todella helposti unholaan; sekä Rolf Lassgård pienennyksen keksineenä tohtori Jørgen Asbjørnsenina. Mukana on myös cameoita tutuilta näyttelijöiltä, kuten Neil Patrick Harrisilta ja Laura Derniltä.

Aloitetaan ensin Downsizingin hyvistä puolista... tai siis elokuvan ensimmäisestä puolikkaasta. Filmi nimittäin lähtee todella hyvin liikkeelle. Vaikka ihmisten pienentäminen noin kymmensenttisiksi voi aluksi tuntua pöhköltä idealta, tekee leffa sen uskottavasti ja saa katsojat toivomaan, että pystyisivät itsekin kokemaan sellaisen maailman, jossa se olisi mahdollista. Paul esitellään alussa erinomaisesti, jotta katsoja ymmärtää, miksi hän haluaa muuttaa elämänsä niin voimakkaasti. Katsojana ei malta odottaa näkevänsä, mitä pienenä eläminen tarjoaa. Onko tiedossa jonkinlainen seikkailu tai jopa trilleri? Tarinaa voisi nimittäin jopa viedä siihen suuntaan. Leffan alkupää on erittäin kiehtova senkin takia, että kaikki pienennyksessä vaikuttaa olevan vain positiivista ja hyvää. Se tuntuu niin täydelliseltä, että katsoja alkaa nopeasti epäilemään, että siinä on jotain pielessä. Katsoja pohtiikin, että voisiko koko homman takana olla jokin ilkeyksiä suunnitteleva yhtiö tai vaikuttaako pienennys ihmisiin vakavasti luoden jonkinlaisen sairauden? Mitä jos ihmisen elinikä vähenisikin huomattavasti samalla tai pienten kaupunkia suojaava turvakatos pettäisi ja hahmot joutuisivat pakenemaan lintuja, jotka näkevät alla juoksevat pienet olennot ruokana? Pienennyksessä on pakko olla jotain pielessä.

Harmillisesti se ei ole kuitenkaan pienennys, missä on jotain pielessä, vaan itse elokuvassa. Vielä Paulin muuttuminen on aivan mahtavasti tehty ja sitä katsellessa ajattelee, että kyseessä voisi ollakin yksi vuoden parhaista leffoista, mutta hyvin nopeasti elokuva ottaa uuden suunnan. Ja se suunta on voimakas alamäki. Dusanin luona nähtävän biletyskohtauksen jälkeen leffa muuttuu vain koko ajan kehnommaksi. Tarina alkaa kulkemaan täysin sivuraiteilla, eikä toinen puolisko tunnu kertovan enää samaa tarinaa kuin ensimmäinen. Aivan kuin käsikirjoittajat eivät olisi keksineet mitä tehdä, kun päästään vihdoin pienten kaupunkiin, jolloin mukaan on otettu uusi kirjoittaja, joka ei kuitenkaan lukenut käsikirjoituksen aiempia sivuja. Filmiin tuodaan uusia aiheita mukaan, kuten maahanmuuttamista ja maailmanloppua, mutta ne tuntuvat kuuluvan ihan eri elokuvaan kuin siihen, mitä Downsizing oli ensimmäisen tuntinsa ajan. Maailmassa on kuin onkin jotain pahaa, mutta se ei ole sitä, mitä toivoisi. Tarinassa tehdyt ratkaisut ovat paikoitellen jopa surkeita. Ne ovat niinkin kehnoja, että viimeisen puolen tunnin ajan vain toivoin, että elokuva osaisi päättyä, ennen kuin se tekee todellisen pohjanoteerauksen. Lopussa sentään osataan näyttää pienten ihmisten kokoero isojen ihmisten maailmaan verrattuna, mutta sitä olisi pitänyt tapahtua paljon enemmän leffan aikana.

Elokuvan tunnelma on myös kehnosti luotu ja vaihtelevat tunnelmat lisäävät katsojan tunnetta siitä, ettei kyseessä ole kokonainen paketti. Downsizingia on markkinoitu paljon komediana, mutta sitä se ei ole. Mukana on kyllä nokkelia vitsejä ja hauskoja juttuja, mutta monet vitsit ovat niin laimeita, etteivät ne tarjoa edes hymähdystä. Usein vitsit eivät edes sovi mukaan, kun elokuva yrittää olla oudon ankeaa draamaa. Yli kahden tunnin kestossa mukaan mahtuu myös pitkäveteisiä hetkiä ja välillä tuntuu, ettei leffa etene mihinkään, kun se muuttaa juonikuviotaan vähän väliä. En voi käsittää, miten niin loistokas lähtökohta on päästetty pilaantumaan mitäänsanomattoman lopun kanssa. Teatterista ulos kävellessäni en osannut sanoa, pystynkö edes kutsumaan tätä hyväksi elokuvaksi. Jos olisin nähnyt vain ensimmäisen tunnin, sanoisin Downsizingin olevan erittäin hyvä. Kun mukaan lisää kehnon toisen tunnin, on kokonaisuus lähinnä todella keskinkertainen yritys olla jotain erilaista.

En ole nähnyt Alexander Paynen aiempia ohjauksia, eikä tämä saa minua kiinnostumaan niistä. Payne vaikuttaa sellaiselta, joka keksii hyviä ideoita, muttei osaa viedä niitä loppuun. Hän ei saa erilaisia tunnelmia yhdistymään, minkä lisäksi hänen työstämä käsikirjoituksensa yhdessä Jim Taylorin kanssa tuntuu siltä kuin kaksikko olisi vain jatkuvasti kyllästynyt siihen, mitä oli tekemässä ja keksinyt uusia juttuja ilman erityisempää pohdintaa, sopivatko ratkaisut elokuvaan. Downsizing on sentään kuvattu hyvin, mutta leikkauksessa olisi pitänyt tehdä tiivistämistä. Lavasteet ovat kuitenkin tyylikkäästi tehtyjä ja visuaaliset efektit ovat erinomaiset. Pienet ihmiset on yhdistetty kuviin todella taidokkaasti, jolloin toivoisi näkevänsä sellaista enemmänkin. Äänimaailma ei erityisemmin korostu, mutta säveltäjä Rolfe Kent on tehnyt yllättävän hyvää työtä musiikkien parissa.

Yhteenveto: Downsizingin erinomainen idea menee täysin hukkaan laimean lopputuloksen takia. Elokuvan ensimmäinen tunti on todella mainio ja lupailee erittäin hyvää filmiä, mutta juhlimiskohtauksen jälkeen taso aloittaa huiman laskunsa. Tarina lähtee kulkemaan ihan minne sattuu, leffa muuttuu tylsemmäksi, eikä tunnelma ole enää yhtä menevä. Viimeisen puolen tunnin ajan sitä vain toivoo, että elokuva loppuisi jo, sillä on inhottavaa katsoa, kuinka mahtava lähtökohta pilaantuu lisää ja lisää. Elokuvasta löytyy kyllä joitain hyviä juttuja myös toisella puoliskolla, mutta pääasiassa se on vain huono. Jotkut vitsit toimivat, kun taas toiset eivät naurata millään. Matt Damon, Christoph Waltz ja Kristen Wiig sentään suoriutuvat rooleistaan mainiosti. Damon on nappivalinta pääosaan tavalliseksi hepuksi, mutta Hong Chau on jokseenkin ärsyttävä siivooja Ngocina. Visuaalisesti kyseessä on tyylikäs teos, etenkin kun pääsee näkemään pienten ja isojen ihmisten kokoeroa. Kuitenkin Alexander Paynen ja Jim Taylorin kehno käsikirjoitus, ja Paynen usko luoda taidetta erilaisuuden kautta tekevät kokonaisuudesta erittäin keskinkertaisen. Haluaisin kovasti suositella Downsizingia, sillä sen ensimmäinen puolisko on niin hyvä. Toisaalta ainahan voi katsoa vain sen ja jättää tarinan kesken vielä kun ollaan voiton puolella.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Downsizing, 2017, Paramount Pictures, Ad Hominem Enterprises, Annapurna Pictures