Arvostelu: The Blues Brothers (1980)

THE BLUES BROTHERS

Ohjaus: John Landis
Pääosissa: John Belushi, Dan Aykroyd, Cab Calloway, James Brown, Ray Charles, Aretha Franklin, Carrie Fisher, John Candy, Henry Gibson, Charles Napier, Steve Cropper, Donald Dunn, Murphy Dunne, Willie Hall, Tom Malone, Blue Lou Marini, Alan Rubin, Kathleen Freeman, Twiggy, Frank Oz ja Steven Spielberg
Genre: komedia, musikaali
Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia - Extended Version: 2 tuntia 28 minuuttia
Ikäraja: 12

The Blues Brothers on John Belushin ja Dan Aykroydin tähdittämä musikaalikomedia, mikä pohjautuu kaksikon sketsibändiin Saturday Night Live -ohjelmassa (1975-). Belushi ja Aykroyd perustivat yhtyeen vuonna 1978 ja tekivät ensiesiintymisensä Saturday Night Livessa tunnettujen muusikkojen kera. Sen jälkeen he julkaisivat esikoislevynsä "Briefcase Full of Blues" samana vuonna. Pian duo alkoi pohtia elokuvan tekoa näistä hahmoista ja eri studiot aloittivat kilpailun siitä, ketkä saisivat tehdä filmin. Lopulta Universal voitti ja John Landis valittiin ohjaajaksi. Aykroyd itse kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen, mitä hän ei ollut koskaan ennen tehnyt. Kävikin ilmi, ettei hän osannut edes tehdä prosessia oikein, työstäen lopulta yli 300-sivuisen teoksen, mikä Landisin piti muokata oikeaan muotoon, missä kesti kaksi viikkoa. Elokuvan kuvauksista tuli Universalille yllättävänkin kalliit, sillä massiiviseksi paisuva tuotanto vaati tunnettujen ja samalla kalliiden muusikoiden, sekä suurien avustajamäärien palkkaamista isoihin kohtauksiin. Leffaan kuului myös yliampuva autojen tuhoaminen ja filmi pitikin pitkään ennätystä autojen tuhoamismäärästä yhden elokuvan aikana, 103:lla romutetulla autolla. Kuvaukset saatiin kuitenkin valmiiksi ja lopulta The Blues Brothers sai maailmanensi-iltansa 20. kesäkuuta 1980 - tasan neljäkymmentä vuotta sitten! Elokuva ei ollut aluksi erityisen suuri hitti, sillä sen tekeminen oli muodostunut niin tyyriiksi, eivätkä kriitikotkaan aluksi täysin tienneet, mitä miettiä elokuvasta. Pikkuhiljaa se on kuitenkin muuttunut menestyksekkääksi ja arvostetuksi komediaklassikoksi. Itse näin The Blues Brothersin ensimmäisen kerran lapsena isoäitini kanssa ja pidin siitä kovasti. En ole kuitenkaan katsonut sitä uudestaan, vaikka olenkin sen jo jonkin aikaa omistanut Blu-raylla. Kun huomasin filmin täyttävän 40 vuotta, päätin juhlistaa tätä katsomalla elokuvan pitkästä aikaa ja arvostelemalla sen.

Kun Elwood Blues ja hänen vasta vankilasta päässyt veljensä Jake Blues saavat kuulla, että heidän vanha orpokotinsa suljetaan, jos sen 5000 dollarin verorahoja ei makseta, he päättävät koota vanhan bändinsä takaisin ja soittaa unohtumattoman konsertin, minkä lipputuloilla he pelastaisivat orpokodin.

Vankilasta päässeenä Jake Bluesina nähdään John Belushi ja Dan Aykroyd taas näyttelee Elwood Bluesia. Yhdessä he muodostavat Bluesin veljekset, jotka eivät pue päälle mitään muuta kuin tyylikkäät mustat puvut, mustat hatut ja mustat aurinkolasit, joita käytetään pilkkopimeässäkin. Bluesin veljekset ovat erinomainen parivaljakko, joiden matkaan hyppää heti elokuvan alussa. Heissä on jotain salaperäistä, jotain hupaisaa, jotain seikkailullista ja paljon energiaa, mikä tarttuu katsojaan ja pitää otteessaan läpi leffan. Belushi ja Aykroyd ovat fantastiset rooleissaan ja on selvää, kuinka he olivatkaan innoissaan luomistaan hahmoista elokuvaa tehdessään. Kuvauksissa ongelmia tuotti Belushin vakava huumeongelma, mihin hän lopulta kuolikin kaksi vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen. Huumeiden käyttö aiheutti konflikteja ja sai Aykroydin vakavasti huolestumaan. Tämä huoli ei kuitenkaan välity itse leffassa, vaan kaksikko pursuaa riemua.
     Elokuvassa tosiaan nähdään iso määrä muusikoita, jotka Belushi ja Aykroyd itse halusivat valita mukaan. James Brown esittää pastoria, Cab Calloway veljeksiä auttavaa Curtisia, Ray Charles musiikkikaupan omistajaa ja Aretha Franklin erään yhtyeen jäsenen vaimoa. Bluesin veljesten bändiin taas kuuluvat omina itsenään esiintyvät Steve "Colonel" Cropper, Donald "Duck" Dunn, Murph, Willie "Too Big" Hall, Tom "Bones" Malone, "Blue Lou" Marini, Matt "Guitar" Murphy ja "Mr. Fabulous" Alan Rubin. Lisäksi leffassa nähdään pienissä rooleissa mm. koomikko John Candy veljeksiä jahtaavana poliisina, Carrie "prinsessa Leia" Fisher mysteerisenä naisena, joka yrittää tappaa veljekset eri keinoin, Henry Gibson natsijoukon johtajana, Charles Napier The Good Old Boys -yhtyeen solistina, Kathleen Freeman orpokodin nunnana, Frank "Yoda" Oz vankilan työntekijänä, sekä ohjaaja Steven Spielberg loppuhuipennuksen virkailijana. Myös sivunäyttelijät uhkuvat energiaa ja heidän antautumisensa elokuvan ja musiikin vietäväksi nostavat jatkuvan hymyn katsojan huulille.

Hymy koristaa muutenkin katsojan kasvoja läpi The Blues Brothersin. Filmi on aivan mielettömän mahtava paketti, mikä tarjoaa suurta iloa yli kahden tunnin ajan ja jättää valtavan hyvän mielen vielä pitkäksi aikaa elokuvan päätyttyä. Elokuva lähtee käyntiin hieman synkemmistä maisemista, kun Jake on vielä kiven sisässä, mutta piristyy siitä nopeasti, lähtien aikamoiseen vauhtiin, mikä ei ota laantuakseen. Leffa nostattaa aivan kaikkea koko ajan: tunnelmaa, panoksia, energiakierroksia, sekä kaiken massiivisuutta. Kun katsoo suurta loppuhuipennusta, missä todella romutetaan autoja ennätysmäärin, isoa konserttia, missä Bluesin veljekset esiintyvät sadoille ihmisille tai sitä määrää avustajia, jotka esittävät ties mitä poliiseja, sotilaita, palokuntaa, uusnatseja sun muita, jotka jahtaavat veljeksiä, on täysin ymmärrettävää, että budjetti paisui mittoihin, mikä sai Universalin studiopomot hikoilemaan. Meno ampuu yhä vain pahemmin yli, mitä pidemmälle päästään, mutta kaikki pysyy äärimmäisen tyylitajuisena loppuun asti.

Tunnelma on kaikin puolin mestarillisesti rakennettu. Vaikkei kyseessä ole mikään hulvaton komediateos ja tiedän monia leffoja, mitkä ovat naurattaneet minua enemmän, on tässä jotain valloittavan ihastuttavaa, mitä niin monista elokuvista puuttuu. Huumori liittyy usein täysin absurdeihin asioihin, mutta ohjaaja John Landis tietää tasan tarkkaan, kuinka hoitaa nämä eriskummalliset tilanteet tyylillä. Samalla mukaan onnistutaan ujuttamaan aitoa jännitystäkin kaiken koomisuuden keskelle. Kun takaa-ajajien määrä paisuu käsittämättömiin mittoihin, huomaa katsoja sydämensä hakkaavan veljesten onnistumisen puolesta. Takaa-ajokohtaukset ovat vaikuttavia vielä tänäkin päivänä ja kaahailullaan ja ryminällään elokuva onnistuu päihittämään monet toimintarainatkin. Nykypäivän komediatekijät voivat vain haaveilla saavansa aikaan yhtä timanttisen elokuvan kuin The Blues Brothers.

Iso vaikuttaja elokuvan henkeen on tietty musiikki - musikaali kun on kyseessä. Monissa kohtauksissa saattaa pärähtää täysin yllättäen käyntiin iso musikaalinumero, missä laulu raikaa ja katsojankin tanssijalkaa vipattaa. Elokuvassa nähtävät laulajat pääsevät esittämään omia kappaleitaan, kuten Aretha Franklinin "Think" ja Cab Callowayn "Minnie the Moocher". Kappaleet itsessään rakentavat vahvan hengen filmiin ja tekevät kokonaisuudesta entistä svengaavamman. Landiksen ohjaus on loistokasta kaiken aikaa ja hän tietää tasan tarkkaan, kuinka rakentaa vitsejä ja tunnelmaa. Hänen ja Aykroydin käsikirjoitus on myös erittäin hyvä. Teknisestikin The Blues Brothers on onnistunut teos. Kuvaus on erittäin sulavaa etenkin vauhdikkaissa takaa-ajoissa. Leikkauskin toimii hienosti. Lavasteet ovat näyttävät ja puvustus tyylikästä. Elokuvan aikana katsojankin tekee mieli pistää aurinkolasit, jotta voisi näyttää yhtä coolilta kuin Bluesin veljekset.

The Blues Brothersista on olemassa noin vartin pidempi versio. Elokuva oli alunperin kahden ja puolen tunnin pituinen, mutta Universal pakotti tekijöitä leikkaamaan siitä materiaalia pois teatterikierrosta varten. Pidennetty versio on lähempänä alkuperäistä visiota. Suurimmaksi osaksi kyseessä on pidennettyjä kohtauksia, mitkä näyttävät enemmän kuin teatteriversio, minkä lisäksi mukana on vaihtoehtoisia otoksia kuvista. Kunnollisia uusia kohtauksia ei mukana oikeastaan ole.

Yhteenveto: The Blues Brothers on upea musikaalikomedia, minkä mahtava ja riemastuttava tunnelma jättää hymyn vielä pitkäksi aikaa katsojan kasvoille leffan päätyttyä. John Belushi ja Dan Aykroyd ovat fantastiset Bluesin veljeksinä ja hoitavat roolinsa läpi leffan suurella energialla. Veljesten seikkailuun hyppää heti mukaan, etenkin kun meno muuttuu koko ajan hauskemmaksi ja hullunkurisemmaksi. Loppupään massiivisuudesta huolimatta homma pysyy tiukasti kasassa John Landis vaikuttavan ohjauksen ansiosta. Musikaalikohtaukset ovat mahtavia ja katsojankin tekisi mieli tanssia. Hauskojen hetkien ja musikaalinumeroiden oheen mahtuu myös oivallista jännitettä, eikä veljesten matkasta ole tehty helppoa reissua. Toimintakohtaukset ja takaa-ajot ovat todella näyttävää rymistelyä yhä tänä päivänä. Kaikin puolin The Blues Brothers on erinomainen teos ja ikivihreä klassikkoelokuva, mikä jokaisen kannattaa katsoa ainakin kerran elämässä! Lähes 20 vuotta myöhemmin elokuvalle tehtiin jatko-osa Blues Brothers 2000 (1998), mutta puhutaan siitä joskus toiste...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.3.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Blues Brothers, 1980, Universal Pictures