PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 2 - FREDDYN KOSTO
A NIGHTMARE ON ELM STREET 2: FREDDY'S REVENGE
Ohjaus: Jack Sholder
Pääosissa: Mark Patton, Kim Myers, Clu Gulager, Hope Lange, Robert Englund, Robert Rusler, Christie Clark, Marshall Beli, Melinda O. Fee, Tom McFadden ja Sydney Walsh
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 27 minuuttia
Ikäraja: 18
Wes Cravenin kauhuelokuva Painajainen Elm Streetillä (A Nightmare on Elm Street - 1984) oli kriitikoiden kehuma menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Leslie Bohem esitteli idean, jossa unimurhaaja Freddy Krueger riivaisi raskaana olevan äidin, mutta New Line Cineman tuottaja Sara Risher oli parhaillaan itse raskaana ja torjui idean, pitäen sitä liian kaameana. Sen sijaan yhtiö tarttui David Chaskinin esittelemään jatkotarinaan. Cravenille tarjottiin ohjausmahdollisuutta, mutta hän piti käsikirjoitusta niin kehnona, ettei suostunut palaamaan hommaan, joten hänet korvattiin Jack Sholderilla. Kuvaukset pyörähtivät käyntiin kesäkuussa 1985 ja lopulta Painajainen Elm Streetillä 2 - Freddyn kosto saapui elokuvateattereihin jo neljä kuukautta myöhemmin, marraskuussa 1985. Elokuva ei ollut edeltäjänsä veroinen hitti, eikä se saanut erityisen lämmintä vastaanottoa kriitikoilta, joskin vuosien saatossa leffasta on muodostunut kulttiklassikko, erityisesti sen homoeroottisten teemojen takia. Itse olen katsonut Painajainen Elm Streetillä 2 - Freddyn koston pariinkin otteeseen ja kun huomasin alkuperäisen elokuvan täyttäneen viime syksynä 40 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella koko leffasarjan läpi. Vajaa kuukausi ensimmäisen osan jälkeen katsoin Freddyn koston.
Walshin perhe muuttaa uuteen kotiin Elm Streetillä ja pian perheen teinipoika Jesse alkaa kärsiä kammottavista painajaisista, joissa häntä piinaa palanut, punavihreää raitapaitaa ja veitsihanskaa käyttävä Freddy Krueger.
Painajainen Elm Streetillä 2 - Freddyn kosto ei kerro enää samoista nuorista, jotka joutuivat tappavien painajaisten uhreiksi ensimmäisessä leffassa, vaan se nostaa keskiöön Mark Pattonin näyttelemän Jesse Walshin, joka muuttaa perheineen asumaan Elm Streetillä - ja vieläpä juuri samaan taloon, missä ykkösleffan Nancy (Heather Langenkamp) asui. Ei kestäkään kauaa, kun Jesse alkaa jo nähdä samanlaisia painajaisia kaameasta Freddy Kruegerista, jota esittää toistamiseen mahtava Robert Englund. Freddy kuitenkin haluaa käyttää Jesseä eri tavalla, mikä on johtanut useiden kriitikoiden ja katsojien tulkintaan, että Freddyn kostossa on kyse Jessen tukahdutetusta homoseksuaalisuudesta, joka pyrkii paljastamaan itsensä. Tämä tekee hahmosta toimivan erilaisen ykkösleffan hahmoihin, mutta samalla myös pistää kummastelemaan Freddyn uusia voimia, jotka eivät tunnu pelaavan viimeksi nähdyn säännöillä. Elokuvan teon aikaan itse kaapissa ollut homoseksuaali Patton suoriutuu osastaan pääasiassa hyvin ja hänet onkin vuosien varrella tituleerattu ensimmäiseksi "scream kingiksi". Englund taas vetää jälleen täysillä vekkulin Freddyn roolissa.
Elokuvassa nähdään myös Clu Gulager ja Hope Lange Jessen vanhempina ja Christie Clark Jessen pikkusiskona Angelana, Kim Myers ja Robert Rusler Jessen luokkatovereina Lisana ja Ronina, sekä Marshall Bell äksynä valmentaja Schneiderina. Sivunäyttelijät hoitavat hommansa ailahtelevasti ja erityisesti Myers joko ali- tai ylinäyttelee kiusallisesti läpi ruutuaikansa Lisana.
Vähemmän yllättäen Painajainen Elm Streetillä 2 - Freddyn kosto ei ole edeltäjänsä veroinen kauhugenren merkkiteos ja klassikko, mutta on kyseessä ihan katsottava kauhuraina. Sen ensimmäiseltä puoliskolta löytyy pätevästi rakennettua tunnelmointia ja muutama onnistuneen karmiva kohtaus, kun Jesse kohtaa Freddyn ensimmäisiä kertoja. Karmivuus kuitenkin hiipuu hiljalleen leffan edetessä, lähinnä kun käsikirjoittaja David Chaskin luo uusia kykyjä Freddylle, jotka tuntuvat sotivan ykkösosassa nähtyä vastaan. En siis ihmettele, että Wes Craven torjui tarjouksen ohjata elokuvan, luettuaan Chaskinin tekstin. On toisaalta kiinnostavaa seurata, kuinka Freddy hiljalleen riivaa Jesseä toimimaan tahtonsa mukaan, mutta se ei saavuta samaa epämiellyttävyyttä kuin ajatus siitä, että jos nukahdat, joku odottaa sinua unissasi ja jahtaa sinut kuoliaaksi. Elokuvassa on myös yritetty herättää samanlaista epätietoisuutta ja vainoharhaisuutta siitä, ovatko hahmot hereillä vai unessa, mutta ajoittain kömpelöin tuloksin. Loppuhuipennus on harmillisen lattea kaiken kasvattelun jälkeen, vaikka siitä löytyy joitain tehokkaan ällöttäviä erikoistehosteita.
Elokuvan mielenkiintoisin puoli on sen homoeroottinen puoli, josta on kovasti kohistu viimeisten neljän vuosikymmenen ajan. Ilman tätä puolta Freddyn kosto olisi kokonaisuutena varsin lattea tapaus, mutta nämä vivahteet tuovat siihen kiinnostavaa lisäsisältöä. Vuosien varrella tämä puoli on joidenkin katsojien toimesta tulkittu homofoobiseksi, kun homous esitetään kieron Freddyn kautta, joka houkuttelee Jesseä syntiselle tielle. Toiset katsojat taas katsovat tätä positiivisimpien linssien kautta ja nimenomaan intoilevat juuri tästä vivahteesta, kannustaen homouden metaforana toimivaa Freddyä nousemaan pintaan.
Cravenin torjuttua ohjausmahdollisuuden, tilalle valittiin Jack Sholder, joka oli tehnyt aiemmin vain yhden leffan, Armottoman yön (Alone in the Dark - 1982). Sholderin työ ei ole läheskään yhtä vakuuttavaa kuin Cravenin, vaikka hän saakin luotua muutaman kelpo kauhukohtauksen. David Chaskinin työstämä käsikirjoitus sisältää kiintoisia metaforia, mutta kompastelee, kun mies ei tunnu lainkaan ymmärtävän, mikä Freddyssä niin toimi ykkösleffassa. Painajainen Elm Streetillä 2 - Freddyn kosto on pääasiassa hyvin kuvattu. Valaisu on suurimmaksi osaksi oivallista ja leikkaus tarpeeksi sujuvaa. Lavasteet ja asut toimivat ja maskeeraukset ovat parhaimmillaan erittäin mainiot. Seasta löytyy edelleen vakuuttavia käytännöntehosteita, erityisesti kun Freddy purkautuu loppusuoralla vihdoin esiin. Äänimaailma on ihan hyvin rakennettu, mutta Christopher Youngin musiikit eivät aiheuta samanlaisia kylmiä väreitä kuin ensimmäisen elokuvan musiikeista vastanneen Charles Bernsteinin työt.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.10.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
A Nightmare on Elm Street 2: Freddy's Revenge, 1985, New Line Cinema, Heron Communications, Smart Egg Pictures, Second Elm Street Venture, Media Home Entertainment
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti