PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ
A NIGHTMARE ON ELM STREET
Ohjaus: Wes Craven
Pääosissa: Heather Langenkamp, Johnny Depp, Ronee Blakley, John Saxon, Amanda Wyss, Nick Corri, Robert Englund ja Lin Shaye
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia
Ikäraja: 18
One, two, Freddy's coming for you...
Three, four, better lock your door...
Five, six, grab a crucifix...
Seven, eight, gonna stay up late...
Nine, ten, never sleep again.
A Nightmare on Elm Street, eli suomalaisittain Painajainen Elm Streetillä on Wes Cravenin ohjaama ja käsikirjoittama kauhuelokuva. Elokuvan tarina pohjautui Cravenin lukemiin uutisartikkeleihin aasialaisista pakolaisista Yhdysvalloissa, jotka kärsivät kamalista painajaisista, eivätkä suostuneet nukkumaan, kunnes heidät löydettiin yksi kerrallaan kuolleina, heidän menehdyttyä nukkuessaan. Kun Craven vielä samoihin aikoihin kuuli Gary Wrightin Dream Weaver -kappaleen, hän alkoi kehitellä kauhuelokuvaa nuoria painajaisissa jahtaavasta murhaajasta. Craven esitteli käsikirjoitusta eri elokuvayhtiöille, kuten Paramount Picturesille, Universal Studiosille ja jopa Walt Disneylle, jotka kaikki kieltäytyivät yksi kerrallaan (Disney olisi suostunut projektiin, jos Craven olisi puolestaan suostunut tekemään elokuvasta koko perheelle sopivan fantasiaelokuvan), kunnes lopulta New Line Cinema tarttui projektiin. New Line Cinema oli tuolloin ainoastaan levittänyt elokuvia ja yhtiölle tuottikin haasteita kerätä rahat tuottaakseen elokuvan. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 1984 ja lopulta Painajainen Elm Streetillä sai maailmanensi-iltansa jo muutamaa kuukautta myöhemmin, 9. marraskuuta 1984 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen jättihitti, jota kriitikotkin kehuivat. Vuosien varrella elokuvan arvostus on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään yhtenä kauhugenren isoimmista merkkiteoksista. Itse katsoin Painajaisen Elm Streetillä ensi kertaa joitain vuosia sitten ja pidin siitä kovasti. Olen katsonut elokuvan kerran tai pari uudestaan ja nyt kun huomasin sen täyttävän 40 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa Painajaisen Elm Streetillä jälleen kerran ja arvostella sen.
Elm Streetillä asuvat nuoret hoksaavat kaikki näkevänsä painajaisia samasta pelottavasta miehestä. Kun tämä mies murhaa yhden nuorista tämän unessa ja nuori kuolee oikeasti, loput kaveriporukasta yrittävät keksiä keinon pysyäkseen itse hereillä ja elossa.
Painajainen Elm Streetillä keskittyy neljään Elm Streetillä asuvaan nuoreen ystävään, Tinaan (Amanda Wyss), tämän hulttiopoikaystävään Rodiin (Nick Corri), Nancyyn (Heather Langenkamp) ja tämän poikaystävään Gleniin, jona nähdään Johnny Depp ensimmäisessä elokuvaroolissaan. Deppin ei ollut aluksi tarkoitus olla mukana elokuvassa, vaan koekuvauspäivänä hän oli vain mukana ystävänsä Jackie Earle Haleyn takia, joka haki Glenin roolia. Depp kuitenkin kiinnitti roolittajien huomion, jotka nappasivat hänet mukaan ja Haley jäi nuolemaan näppejään. Haley pääsi kuitenkin näyttelemään itse murhaaja Freddy Kruegeria vuosia myöhemmin Painajainen Elm Streetillä -uudelleenfilmatisoinnissa (A Nightmare on Elm Street - 2010). Wyss, Corri ja Depp istuvat hyvin rooleihinsa, tulkiten hyvin hahmojensa erilaisia suhtautumisia kummallisiin painajaisiin. Sen sijaan isoimpaan rooliin nouseva Langenkamp on näyttelijäporukan heikoin lenkki. Hän ylinäyttelee vähän väliä, joka toimii loppupäässä, kun hänen Nancy-hahmonsa on pysynyt maanisesti ja kahvin voimalla hereillä jo useamman päivän putkeen, mutta ajoittain hänen heittäytymisensä käy hieman koomiseksi.
Elokuvan todellinen tähti on kuitenkin toki nuoria unissa piinaava Fred "Freddy" Krueger. Rooliin oli aluksi valittu jo David Warner, mutta tämä joutui jättämään projektin aikataulusyistä. Tilalle pohdittiin Kane Hodderia, joka tultaisiin myöhemmin muistamaan parhaiten Perjantai 13. päivä -kauhuleffojen (Friday the 13th - 1980-2009) murhaaja Jason Voorheesinä. Lopulta valinta kohdistui Robert Englundiin, joka olikin täydellinen valinta rooliin. Englund osaa olla hyytävä ja kuvottava, mutta samaan aikaan myös jopa tykättävä veijari roolissaan. Cravenin halusta Freddy Kruegerista tehtiin erilainen sarjamurhaaja kuin vaikkapa Jasonista tai Halloween-leffojen (1978-2022) Michael Myersista, eli mykän ja hitaan järkäleen sijaan hahmosta tehtiin synkästi vitsaileva ja äkkipikaisempi. Freddy Kruegerista saatiin erinomainen kauhuhahmo, josta on vuosien varrella muodostunut todellinen ikoni palaneen ihonsa, veitsihanskansa ja punaviherraidallisen paitansa kanssa ja joka on ymmärrettävästi aiheuttanut monille katsojillekin painajaisia.
Heather Langenkampin ylinäyttelemisestä huolimatta Painajainen Elm Streetillä on aivan mahtava kauhuelokuva, suoraan sanottuna yksi ehdottomista suosikeistani lajityypissään. Elokuvan idea on täydellinen kauhukertomukselle. Kaikki meistä näkevät joskus painajaisia ja toisinaan näihin painajaisiin kuuluu se, että joku jahtaa meitä ikävin aikomuksin. Mutta mitä jos tämä joku pystyisi ihan oikeasti satuttamaan meitä unissamme? Elokuva osuu todella alkukantaiseen ihmisten pelkoon, aiheuttaen onnistuneen epämukavaa oloa. Nukkuminen on yksi ihmisen perustarpeista ja joillekin nukkuminen on yksi suosikkipuuhista sen rentouttavan tunteen takia. Mutta mitä jos aina nukahtaessasi sinua odottaisi Freddy Kruegerin kaltainen hirviö, joka voi oikeasti satuttaa sinua? Ihminen ei pysty elämään loputtomiin nukkumatta, joten jossain kohtaa painajainen on pakko kohdata. Näin Painajainen Elm Streetillä käy myös psykologisemman kauhun puolella, eikä ole mikään pelkkä slasher-raina. Samalla itse Freddyllä heijastellaan monien pelkoja vaikkapa limaisia miehiä kohtaan. Nopeasti käy selväksi, ettei Freddy ole pelkkä murhaaja, vaan hänen kiinnostuksessaan näitä nuoria kohtaan on jotain kieron ja ällöttävän seksuaalista. Craven kirjoitti hahmon aluksi pedofiiliksi murhaajan sijaan, mutta kun tämä todettiin liialliseksi, Craven muokkasi tekstiään, jättäen kuitenkin sekaan pieniä viittauksia alkuperäisiin suunnitelmiin. Näiden inhottavien puolien summalla on saatu aikaan yksi kaikkien aikojen parhaista kauhuleffoista, joka vielä 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen on tehokkaan karmiva, ahdistava ja loppua kohti jopa aika piinaavakin.
Puolentoista tunnin kesto on käytetty tehokkaasti hyödyksi, eikä sekaan mahdu mitään ylimääräistä. Elokuva lähtee heti liikkeelle jännittävällä painajaisella ja sittenkin, kun siirrytään päiväsaikaan ja hahmot ovat hereillä, ei jännite pääse katoamaan. Leffa rakentelee onnistuneesti mysteeriä Freddy Kruegerin ympärille ja on mielenkiintoista ryhtyä selvittämään hahmon taustoja ja motiiveja. Painajaiset käyvät kerta toisensa perään karmivammiksi, kuten myös mielikuvituksellisemmiksi. Unikohtaukset kulkevat kiehtovasti omilla säännöillään ja hahmot saattavatkin yhtäkkiä siirtyä paikasta toiseen tai päätyä avaamastaan ovesta ihan eri paikkaan kuin oikeassa maailmassa. Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä häilyvämpää on myös se raja, milloin hahmot ovatkaan hereillä ja milloin unessa? Leffa onnistuu huiputtamaan niin päähenkilöitä kuin katsojia ja juuri kun Nancy luulee pääsevänsä niskan päälle, hän saattaakin huomata pelanneensa Freddyn pussiin. Elokuvan viimeiset minuutit syntyivät lopulta hieman kompromissiratkaisuna, eivätkä ne todellakaan ole sen vahvinta antia, etenkään ihan lopuksi näkyvän, koomisen selvän nuken kanssa.
Wes Cravenia pidetään yhtenä kauhugenren merkittävimmistä elokuvantekijöistä, eikä mikään ihme. Miehellä oli takanaan jo muun muassa Yön silmät (The Hills Have Eyes - 1977) ja myöhemmin hän ravisteli kauhugenreä Screamilla (1996) ja sen jatko-osilla. Craven osaa rakentaa pelottavaa ilmapiiriä esimerkillisesti ja saada katsojan sydämen hakkaamaan hieman lujempaa. Hän on myös keksinyt fantastisen premissin, jonka pohjalta hän on kynäillyt vahvan käsikirjoituksen. Painajainen Elm Streetillä on myös teknisiltä ansioiltaan mainio. Se on hyvin kuvattu ja leikattu. Lavastajat ovat tehneet hyvää työtä, etenkin pyörivän lavasteen kanssa, jossa kaikki huonekalut ja rekvisiitat täytyi kiinnittää lavasteisiin tukevasti, jotta ne eivät putoaisi lavastetta pyörittäessä. Puvustajat ja maskeeraajat osuivat kultasuoneen itse Freddy Kruegerin kanssa, loihtiessaan yhden kauhun ikonisimmista ilmestyksistä. Erikoistehostetiimi ansaitsee myös kehunsa. Vaikka seasta löytyy pari tahattoman koomista efektiä, kuten Freddyn venyvät käsivarret pimeällä kujalla, mukana on paljon todella kekseliäitä kikkoja, oli kyse sitten itsestään raahautuvasta ruumissäkistä, sängystä purkautuvasta veritornadosta tai vaikkapa tuleen sytytetystä hahmosta. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja Charles Bernsteinin mystiset, unenomaiset sävellykset ovat omiaan lisäämään ahdistavaa tunnelmaa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.10.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
A Nightmare on Elm Street, 1984, New Line Cinema, Media Home Entertainment, Smart Egg Pictures, Cinema '84, The Elm Street Venture
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti