Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1942. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1942. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. marraskuuta 2022

Arvostelu: Casablanca (1942)

CASABLANCA



Ohjaus: Michael Curtiz
Pääosissa: Humphrey Bogart, Ingrid Bergman, Paul Henreid, Claude Rains, Dooley Wilson, Conrad Veidt, Sydney Greenstreet, S. Z. Sakall, Leonid Kinskey, John Qualen, Peter Lorre ja Madeleine Lebeau
Genre: draama, romantiikka, jännitys
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12

"I think this is the beginning of a beautiful friendship."

Casablanca on Humphrey Bogartin ja Ingrid Bergmanin tähdittämä elokuva, joka perustuu Murray Burnettin ja Joan Alisonin näytelmäkäsikirjoitukseen Everybody Comes to Rick's (1940). Käsikirjoituksesta ei kuitenkaan saatu tehtyä esitystä, joten elokuvatuottaja Hal B. Wallis hankki oikeudet tekstiin, tehdäkseen sen pohjalta elokuvan näytelmän sijaan. Koska alkuperäinen teksti sijoittui vain klubille, sitä muokattiin useiden kirjoittajien puolesta uudestaan, ennen kuin kuvaukset saatiin aloitettua ja lopulta Casablanca sai maailmanensi-iltansa 26. marraskuuta 1942 - tasan 80 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, mikä keräsi paljon ylistystä ympäri maailman - joskin se toki kiellettiin natsi-Saksassa ilmestymisen aikoihin ja julkaistiin Saksassa vasta kymmenen vuotta myöhemmin rajusti leikeltynä. Elokuva sai jopa kahdeksan Oscar-ehdokkuutta (mm. paras miespääosa, miessivuosa, kuvaus, leikkaus ja musiikki), joista se voitti parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen palkinnot. Vuosien varrella filmin arvostus on vain kasvanut ja nykyään Casablancaa pidetään yhtenä elokuvahistorian merkittävimmistä ja hienoimmista teoksista ja ehtana klassikkona. Itse näin leffan ensi kertaa seitsemän vuotta sitten, mutta silloin en erityisemmin lämmennyt sille. Pari vuotta myöhemmin kuitenkin ostin elokuvan Blu-rayna, kiinnostuttuani siitä lisää ja aikomuksenani katsoa se uudelleen. Uusintakatselua ei kuitenkaan tapahtunut, ennen kuin nyt huomasin Casablancan täyttävän tänä vuonna 80 vuotta. Juhlan kunniaksi päätin vihdoin katsoa elokuvan uudestaan ja samalla myös arvostella sen.

Toinen maailmansota on syttynyt ja natsi-Saksan hirmuvalta vyöryy Euroopan yli. Marokossa sijaitsevasta Casablancan kaupungista on muodostunut turvasatama pakolaisille, jotka yrittävät päästä Euroopasta Yhdysvaltoihin, jonne sota ei ole vielä yltänyt. Kaupungin suosituinta klubia pyörittävä Rick Blaine yrittää pysyä puolueettomana tästä kaikesta, mutta miten käy, kun keskitysleiriltä paennut Victor Laszlo saapuu kaupunkiin, mukanaan Rickin entinen rakas Ilsa Lund?




Humphrey Bogart näyttelee Rick Blainea, amerikkalaismiestä, joka pyörittää Casablancassa suosittua klubia ja yrittää pitää neutraalin aseman sodan keskellä. Tästä syntyykin monia hilpeitä hetkiä, kun Rick yrittää välttää puolen valitsemista nasevilla kommenteillaan. Jo pelkän sanavalmiuden vuoksi hahmosta huomaa pitävänsä nopeasti, mihin vaikuttaa myös Bogartin karismaattinen roolityö. Hahmo ei kuitenkaan voi pysyä neutraalina loppuun asti ja Rickille on kirjoitettu erinomainen kehityskaari, kun tämä alkaa vähitellen kallistumaan pois puolueettomuudestaan.
     Ingrid Bergman taas esittää Ilsa Lundia, jonka kanssa Rickillä oli aiemmin intohimoinen suhde, mutta joka jätti Rickin, ennen kuin tämä lähti Casablancaan. Nyt Ilsakin saapuu kaupunkiin ja Rickin ärtymykseksi uuden miehen, tšekkoslovakialaisen vapaustaistelijan ja natsien jahtaaman keskitysleirikarkuri Victor Laszlon (Paul Henreid) kanssa. Bergman on nappivalinta ihastuttavaksi Ilsaksi, jota Rick yhä rakastaa palavasti. Hänen ja Bogartin väliltä löytyykin voimakasta kemiaa. Myös Henreid on erittäin pätevä osassaan, tuoden vakuuttavasti esille hahmonsa vaikean tilanteen.
     Elokuvassa nähdään myös Claude Rains kaupungin poliisipäällikkö Louis Renaultina, Dooley Wilson Rickin ystävänä ja klubin pianistina Samina, Conrad Veidt natsimajuri Strasserina, Sydney Greenstreet mustan pörssin merkittävimpänä kauppiaana Ferrarina, Peter Lorre viisumeita pakolaisille myyvänä Ugartena, S. Z. Sakall tarjoilija Carlina, sekä John Qualen vastarintaan kuuluvana Bergerinä. Sivunäyttelijät tekevät kaikki hyvää työtä, eritoten Rains näkemyksiltään mielenkiintoisena Renaultina ja Wilson erittäin sympaattisena Samina. 




Vuotta aiemmin ilmestyneen Citizen Kanen (1941) tavoin Casablanca on niitä elokuvia, jotka näin liian nuorena ymmärtääkseni niiden hienoutta ja arvostaakseni niiden elokuvallisia saavutuksia. On jopa aika noloa, kuinka pidin leffaa ensikatselulla pitkäveteisenä, sillä nyt uusintakatselulla olisin hyvin voinut katsoa sitä vielä pidempäänkin. Tarina koukuttaa niin voimakkaasti, että sen noin tunnin ja kolmen vartin kesto on nopeasti ohi. Sen, että elokuva perustuu näytelmäkäsikirjoitukseen, voi huomata siitä, kuinka elokuva koostuu lähinnä muutamasta pidemmästä kohtauksesta. Yksikään kohtauksista ei kuitenkaan tunnu liian pitkältä, sillä niissä on paljon erilaisia tapahtumia ja koukkuja mukana, sekä todella vangitsevia keskusteluja. Yksi filmin vahvuuksista onkin erinomaisesti kirjoitetut vuoropuhelut, joita jää seuraamaan, täysin unohtaen kaiken ympärillä olevan. Jokaisella seuraamallamme hahmolla on merkittävä paikka tarinan kulussa ja lähes kuka tahansa voi syöstä tapahtumaketjun pois raiteiltaan ja kauas onnistumisesta.

Elokuvan kiinnostavimpiin seikkoihin kuuluu se, milloin se tehtiin. Casablancan ilmestyessä toinen maailmansota oli yhä käynnissä, joten sen tarina kaupungista, johon natseja pakenevat menevät, oli varmasti rohkea ilmestymisvuonna 1942. Tämä vain lisää vaikuttavuutta erityisesti kohtauksessa, jossa natsien istuessa iltaa Rickin klubilla, muu väki puhkeaa laulamaan Ranskan vallankumouksellista kansallislaulua, Marseljeesia. Vaikka leffalla onkin vahva natsien vastainen sanoma, välttää se silti täysin sen, että elokuva olisi puhdasta toisen maailmansodan aikaista propagandaa. 




Kenties parhaiten Casablanca tunnetaan tietty sen rakkaustarinasta. Romanttinen palo entisten rakastavaisten Rickin ja Ilsan välillä on yksi elokuvahistorian tunnetuimmista ja ikonisimmista, eikä ihme. Se on hyvin epätavallinen, mutta sitäkin puoleensavetävämpi. Toki kertomuksia rakastavista, jotka jostain syystä eivät voi olla yhdessä, on nähty ja kuultu ja luettu kauan aiemminkin, mutta Casablanca tuo siihen oman twistinsä ratkaisujensa kanssa. Sodan keskellä entiset rakastavaiset pakotetaan tekemään erilaisia ja vaikeita päätöksiä, ja on taattua, että monet tarvitsevat nenäliinoja mukaan leffaa katsoessaan. Rakkauspuoli elokuvasta ei ole koskaan imelää ja siirappista, vaan aidosti suloista ja herkkää.

Rakkaustarinan tuomien tunteiden lisäksi elokuvan tunnelma on muutenkin esimerkillisesti rakennettu. Victor Laszlon pakomatka ja natsien saapuminen hänen perässään Casablancaan luovat jännitettä, jota kasvatellaan kohti upeaa loppuhuipennusta. Jännityksen ohessa mukana on hyvää huumoria keventämässä tunnelmaa oikeissa paikoissa. Kuten jo aiemmin sanoin, Rick heittää elokuvan aikana useita hilpeitä sarkastisia kommentteja, minkä lisäksi leffasta löytyy muitakin hauskoja yksityiskohtia. Kenties parhaat naurut minulta sai lyhyt hetki, jossa poliisipäällikkö Renault ilmoittaa, että klubi täytyy sulkea laittoman uhkapelaamisen vuoksi ja heti perään joku saapuu Renaultin luokse tuomaan hänen voittonsa. 




Ohjaaja Michael Curtiz pitää pakettia vaikuttavasti kasassa, etenkin kun ottaa huomioon, että elokuvaa lähdettiin kuvaamaan ilman, että käsikirjoitusta oli kirjoitettu loppuun asti. Epsteinin veljeksien, Howard Kochin ja Casey Robinsonin erilaisten kirjoitustöiden lopputulos on kuitenkin eheä kokonaisuus, josta ei huomaa, että kirjoitusprosessi oli haastava. Ei myöskään ole ihme, että monissa elokuvakouluissa hyödynnetään Casablancan tekstiä edelleen käsikirjoittamisen opetukseen. Teksti on kauttaaltaan onnistunutta, aina siitä kuinka tarinaa ja hahmoja kuljetetaan eteenpäin ikimuistoisiin repliikkeihin asti. Hassua kyllä, yhtä elokuvan tunnetuimpana pidetyistä repliikeistä, "Play it again, Sam" ei koskaan kuulla leffan aikana.

Myös elokuvan tekninen puoli on onnistunut. Kuvaus on todella tyylikästä, etenkin kun valoilla ja varjoilla leikitellään näin hienosti. Sen lisäksi, että jatkuvasti puoliksi varjossa oleva Rickin naama viestii Rickin sisäisestä taistelusta puolueettomuuden ja valinnan välillä, mukana on yksi upea otos, jossa näemme kahden hahmon keskustelun, mutta toinen hahmoista nähdään lähinnä vain varjona seinällä. Oivaa kuvausta tukee tietty vahva leikkaus. Lavasteet ja asut ovat mainiot, kuten on myös äänimaailma. Äänitehosteet toimivat vakuuttavasti edelleen, minkä lisäksi musiikit ovat erinomaisen mahtipontiset ja tunnelmalliset. Mutta mitäpä voikaan odottaa elokuvamusiikin isältä, Max Steineriltä? Tunnetuinta elokuvan musiikkien puolelta on kuitenkin tietysti Samin laulama Herman Hupfeldin herkkä As Time Goes By -kappale.




Yhteenveto: Casablanca on erinomainen rakkausdraama ja ehdottomasti klassikkoasemansa ansainnut elokuvahistorian merkkiteos. Omana aikanaan rohkea ja edelleen säväyttävä tarina vie tiukasti mukanaan, kasvattaen monenlaista jännitettä elokuvan aikana. Katsoja jännittää, päätyvätkö Rick ja Ilsa takaisin yhteen ja samalla kuinka Victor Laszlon tapauksessa käy? Käsikirjoitus on vahva niin kerrontansa kuin hahmojensa ja heidän välisten dialogien puolesta. On suorastaan ihme, kuinka eheä lopputulos on, ottaen huomioon, että leffaa ryhdyttiin kuvaamaan ilman kokonaista käsikirjoitusta. Tekstin pohjalta ohjaaja Michael Curtizin on helppo ammentaa vahvaan draamaan. Romanttinen puoli on onnistuneesti toteutettu ja elokuvaan on saatu ujutettua hieman hyvää huumoriakin. Näyttelijät ovat läpikotaisin loistavia. Humphrey Bogart on fantastinen pääroolissa klubiomistaja Rick Blainena ja Ingrid Bergman sykähdyttää Ilsa Lundin osassa. Myös teknisiltä ansioiltaan filmi on vakuuttava. Kuvaus on varjojen käytön kanssa upeaa katseltavaa ja vahvoja visuaalisuuksia tukee oiva äänimaailma. Kaiken kaikkiaan Casablanca on todella hieno teos, joka kuuluu ehdottomasti jokaisen itseään kunnioittavan elokuvafanin pakkokatseltavaksi. Sen teho ei ole haihtunut kahdeksassa vuosikymmenessä mihinkään ja se tullaan muistamaan vielä vuosien päästä yhtenä kaikkien aikojen klassikoista.

"Here's looking at you, kid."




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.2.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Casablanca, 1942, Warner Bros.


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Arvostelu: Saludos Amigos / Oppitunti (1942)

SALUDOS AMIGOS (1942)

OPPITUNTI



Ohjaus: Wilfred Jackson, Jack Kinney, Hamilton Luske ja Bill Roberts
Pääosissa: Clarence Nash, Pinto Colvig ja José Oliveira
Genre: animaatio, komedia, dokumentti
Kesto: 42 minuuttia
Ikäraja: 7

Saludos Amigos, eli suomalaisittain Oppitunti on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan kuudes osa. Elokuva tehtiin parantamaan Yhdysvaltojen ja Etelä-Amerikan maiden välejä, sillä useilla jälkimmäisen mailla oli hyvät välit natsi-Saksaan, eikä USA halunnut vihollisia lähistölle. Jotkut Disney-hahmot olivat suosittuja latinalaisessa Amerikassa, jolloin Mikki Hiiri sun muut heput haluttiin esitellä kunnolla etelänaapureille. Elokuva sai ensiesityksensä 1942 Brasiliassa ja Argentiinassa, ja ilmestyi vasta vuotta myöhemmin Yhdysvalloissa. Suomeen teos saapui yli kymmenen vuotta myöhässä. Saludos Amigos sai kolme Oscar-ehdokkuutta ja se menestyi, mutta se ei ole jäänyt ihmisten mieleen lähes ollenkaan. Nykypäivänä monet eivät ole edes kuulleet leffasta, eikä tämä ole ensimmäisten parinkymmenen joukossa, jotka tulevat mieleen sanasta "Disney-klassikko". Itse en ollut koskaan aiemmin nähnyt elokuvaa. Olin kuullut siitä muutamia juttuja, mutta ne eivät saaneet minua innostumaan koko pätkästä. Ja kyseessä todellakin on "pätkä", sillä leffa kestää vain neljäkymmentä minuuttia! Kun vuoden 2017 alussa päätin arvostella noin puolet Disney-klassikoista ensimmäiselle puoliskolle vuodesta 2018, Saludos Amigos oli Fantasian (1940) ohessa toinen, josta mietin, etten kirjoittaisi arvostelua lainkaan, sillä en laskenut tätä kunnon elokuvaksi, vaan todella pitkäksi lyhäriksi. Lopulta kuitenkin päätin, etten jätä näitä kahta teosta väliin. Sain ystävältäni Saludos Amigosin DVD:nä ja katsoin sen eräänä iltana.

Walt Disney -yhtiön animaattorit lähtevät matkalle Etelä-Amerikkaan ja kertovat neljä tarinaa, jotka syntyivät matkan aikana.

Saludos Amigosia on vaikea laskea kunnon elokuvaksi. Leffan suomennos "Oppitunti" on todella osuva, sillä sellainen tämä on. Kunnon juonta ei ole, vaan teoksessa esitellään erilaisia kulttuureja ja välillä pistetään animaatiota sekaan, jotta lapsilla olisi hauskaa. Fred Shields toimii selostajana läpi teoksen, selittäen pieniä tietoiskuja erilaisista paikoista ja tavoista, mikä luo vahvan dokumenttitunnelman. Tietoiskujen väleissä nähdään lyhyitä animaatiopätkiä, jotka sisältävät myös tietoa. Ensimmäinen pätkä toimii lähinnä jatkumona animaattoreiden matkalle, kun Aku Ankka (Clarence Nash) seikkailee turistina Etelä-Amerikan suurimmalla järvellä, Titicacalla. Kyseessä ei kuitenkaan ole kunnon tarina, sillä siinä ei ole alkua, keskikohtaa ja loppua; Aku vain nähdään ottamassa kuvia ja Shieldsin selostus kertoo, mitä tapahtuu. Aku on tuttuun tapaansa hassu hahmo, mutta silti jää kaipaamaan jotain enemmän.

Toisessa animaatiopätkässä on onneksi selkeä tarina. Se kertoo pienestä postikone Pedrosta, joka lähtee ensimmäiselle postinkuljetusmatkalleen. Tarina nappaa helposti mukaan suloisen lentokoneen ansiosta ja siinä on joitain hupaisia hetkiä. Pedro-kertomus on hyvä, mutta sen jälkeen tuleva Hessu Hopo -pätkä on jopa aivan mahtava! Siinä Hessu (Pinto Colvig) pääsee kokeilemaan gauchojen (etelä-amerikkalainen versio cowboysta) elämää ja harjoittelee esimerkiksi strutsinmetsästystä ja hevosten satuloimista. Pätkässä saa nauraa oikein kunnolla ja sen haluaa katsoa heti uudestaan! Neljännessä animaatiossa esiintyy jälleen Aku, joka saa kaverikseen ensiesiintymisensä tekevä José Carioca (José Oliveira), joka pitää sambasta. Ja sitten elokuva loppuu, siinä se. Saludos Amigos kestää tosiaan vain neljäkymmentä minuuttia, mikä kuluu todella nopeasti, etenkin kun vähän väliä alkaa uusi lyhäri. Kokonaisuus on ihan toimiva, muttei tee erityistä vaikutusta. Vaikka sen aikana oppii jotain uutta, tuntuu se silti aika tyhjentävältä kokonaisuudelta. Ei ihme, ettei leffa ole jäänyt ihmisten mieleen, sillä siinä ei ole oikein mitään muistettavan arvoista - jos loistavaa Hessu-hassuttelua ei laske mukaan.

Animaatio-osuudet on piirretty todella oivallisesti ja niissä on selkeää Disney-henkeää. Ennen viimeistä Aku-kohtausta nähdään tyylikäs animoitu osio, jossa on leikitty upeasti väreillä ja maisemilla. Animaattoreiden matkat ovat ihan hyvin kuvattuja. Elokuvassa kuultava musiikki on myös ihan hyvää, muttei mielestäni Oscar-ehdokkuuden tasoista. Alkukappaletta "Saludos Amigos" lukuunottamatta leffan sävellykset eivät jää mieleen. Leffan ohjaajina toimivat Hamilton Luske, Wilfred Jackson, Bill Roberts ja Jack Kinney, jotka ovat tehneet kelvollista työtä animaatiopätkien kohdalla.

Yhteenveto: Saludos Amigos on omalla tavallaan menevä pätkä, mutta tavallaan myös todella unohdettava teos. Shieldsin selostajaääni tekee useista kohdista liian dokumentaariset, jolloin tätä ei viihteenä voi katsoa. Elokuva on suomalaisen nimensä tapaan oppituntimainen ja vaikka eri kulttuureista kuuleminen on mielenkiintoista, toivoisi leffan olevan vain täynnä animoituja lyhyttarinoita. Pedro-postikoneen tarina on hyvä ja Hessu-gauchon hölmöilyt ovat hulvattomia, mutta siihen se sitten jää. Animointijälki on tuttua Disneyä, mitä on mukavaa katsella. Lapsille Saludos Amigos on toimiva kokonaisuus, kun mukana on hassuja juttuja ja mielenkiintoisia faktoja, eikä leffa kestä kovin kauaa. Aikuisille lyhyt kesto voi aiheuttaa tunteen hätiköidystä tuotoksesta, mutta kyllä sen siinä katsoo jälkikasvun seurassa.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.7.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.pinterest.com
Saludos Amigos, 1942, Walt Disney Productions

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Arvostelu: Bambi (1942)

BAMBI (1942)



Ohjaus: David Hand, James Algar, Samuel Armstrong, Graham Heid, Bill Roberts, Paul Satterfield ja Norman Wright
Pääosissa: Donnie Dunagan, Paula Winslove, Peter Behn, Stan Alexander, Will Wright, Cammie King Conlon, Hardie Albright, Sam Edwards, Sterling Holloway, Ann Gillis ja Fred Shields
Genre: animaatio, lastenelokuva, draama
Kesto: 1 tunti 10 minuuttia
Ikäraja: 7

Bambi on Walt Disneyn animaatioelokuvien klassikkosarjan viides osa. Elokuva perustuu Felix Saltenin kirjaan "Bambi: Eine Lebensgeschichte aus dem Walde" (1923). Bambin oli tarkoitus olla Walt Disneyn toinen koko illan animaatioelokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä -leffan (1937) jälkeen, mutta animointivaikeuksien takia elokuvan tekoa pitkitettiin. Lopulta elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1942, muttei menestynyt kovin kummoisesti. Sitä myös kritisoitiin teemojensa ja metsästäjähahmojensa takia. Kuitenkin, kun elokuva julkaistiin uudestaan teattereissa vuosien varrella, se tienasi rahansa mojovasti takaisin ja muuttui klassikoksi. Itse näin Bambin lapsena ja muistaakseni pidin siitä. Katsoin sen 2010-luvun alussa uudestaan, mutta se ei tehnyt enää yhtä suurta vaikutusta. Ostaessani Disney-klassikoita Blu-raylle, olin ostanut jo toista kymmentä elokuvaa, ennen kuin ostin Bambin. Katsoin kuitenkin elokuvan vasta vuoden 2017 alussa, kun päätin arvostella lähes kaikki Disney-klassikot alkuvuodella 2018.

Tarina valkohäntäpeura Bambista, joka kasvaa hämmästelevästä pienokaisesta uudeksi metsän ruhtinaaksi.

Etenkin elokuvan alkupuolella Bambi on suloinen tapaus. Vauva-Bambi on vielä todella ujo, mutta muutaman kuukauden vanhempana hänestä tulee utelias ja hän haluaa tietää enemmän metsästä. Alkupuoliskolla hahmo on myös mielenkiintoisempi, sillä katsojille esitellään elokuvan maailma Bambin näkökulmasta. Aikuinen Bambi ei ole enää yhtä kiinnostava, sillä hänestä on tullut jotenkin... tavallinen. Hänessä ei ole lapsuuden intoa ja ainoa, mikä hänestä tekee kiinnostavan, on hänen ihastumisensa lapsuudenystäväänsä Falineen (Cammie King Conlon, Ann Gillis). Bambilla on neljä ääninäyttelijää: Bobby Stewart on Bambi vauvana, Donnie Dunagan on Bambi nuorena, Hardie Albright on Bambi aikuisena ja John Sutherland on Bambi leffan lopussa.
     Bambin äiti (Paula Winslove) on erittäin huolehtivainen ja rakastava. Hän pitää poikansa turvassa, mutta rohkaisee häntä myös lähtemään seikkailulle. Kovin paljoa ei äiti pääse elokuvassa esille, mutta hänestä huokuu silti lämpöä ja turvallisuutta, jolloin hänestä pitää helposti, toisin kuin Bambin isästä, metsän ruhtinaasta (Fred Shields), joka on todella etäinen ja kylmältä tuntuva hahmo. Metsän ruhtinaasta on todella vaikea pitää, sillä hän ei näytä tunteitaan, eikä ole kovin kummoinen isähahmo, sillä hän ei oikeastaan ole tekemisissä Bambin kanssa.
     Monien suosikiksi nousee helposti kaniini Rumpali (Peter Behn, Sam Edwards), joka tykkää rummuttaa koivillaan maata. Siitä hän on saanut nimensäkin. Rumpali on mitä luultavimmin minunkin lempihahmoni Bambista. Hän on innokas ja puhelias, minkä lisäksi hän auttaa Bambia tutustumaan maailmaan. Toisin kuin Bambin äiti, Rumpalin äiti (Margaret Lee) on tiukka ja yrittää pitää poikansa kurissa. Rumpali pysyy silti innokkaana, eikä anna äitinsä latistaa hänen haluaan seikkailla.
     Bambi ja Rumpali ystävystyvät Kukka-nimisen haisunäädän (Stan Alexander, Sterling Holloway) kanssa. Oikeasti "Kukka"-nimi tulee siitä, että Bambi luulee haisunäätää aluksi kukaksi. Hauskaa on, että vaikka ystävykset viettävät aikaa yhdessä, ei Bambi eikä Rumpali koskaan kysy Kukan oikeaa nimeä. Kukka on ujo, ja hänen eleidensä ja ulkonäkönsä takia häntä voi helposti luulla tytöksi.
     Elokuvassa nähdään myös vanha Pöllövaari (Will Wright), joka ei siedä nuorten metelöintiä, mutta on silti onnellinen monista näkemistään asioista.

Elokuva alkaa Bambin syntymisellä. Metsän ruhtinaan poika kun on, Bambi on metsän prinssi ja hänen kohtalonsa on nousta seuraavaksi ruhtinaaksi. Alkuosuus on lähinnä hahmojen ja metsän esittelyä. Paikoitellen tuntuu hieman siltä, ettei elokuvassa ole selkeää juonta. Bambia opetetaan varomaan ihmisiä, eli metsästäjiä, mutta ihmishahmot eivät kuitenkaan sinänsä ole pahiksia, vaikka aiheuttavat ongelmia leffan loppupuolella. Hauska asia on, että Bambissa ei näy yhtä ainoaa ihmishahmoa, mikä tekee siitä ensimmäisen Disney-elokuvan, jossa esiintyy pelkkiä eläimiä. Elokuvan tarina onkin vain sitä, että Bambi kasvaa metsässä ja näytetään, mitä hänelle tapahtuu. Kyseessä ei siis ole seikkailuelokuva, vaan lasten draamatarina. Bambi ihmettelee eri vuodenaikoja, etenkin lumista talvea. Kohtaus, jossa Rumpali yrittää saada Bambia kulkemaan jäällä liukastumatta, on mielestäni elokuvan paras.

Paikoitellen Bambi on hieman tylsä, sillä se ei tunnu johtavan mihinkään. Se myös kärsii samasta ongelmasta kuin esimerkiksi edeltäjänsä Dumbo (1941), jossa loppuratkaisu kiirehti turhan nopeasti. Loppupuolelle on luotu vähän jännitystä, kun metsästäjät saapuvat koirineen ja syttyy metsäpalo, mutta kaikki tuntuu kulkevan liian nopeasti verrattuna paljon rauhallisempaan alkuun. Tämän takia sen rytmitys ei ole kovin kummoinen. Lapsille se voi olla paikoitellen puuduttava, mutta onneksi mukana on söpöjä eläinhahmoja, joita seuraa mielellään. Bambi osaa olla myös koskettava, vaikka sitä teemaa olisi voinut jatkaa hieman kauemmin, sillä surullinen osio tuntuu katkeavan kuin seinään. Siinä on joitain hauskoja kohtia ja aikuiskatsojia naurattaa varmasti kevätosio, kun lievästi viitataan eläinten kiima-aikaan. Kokonaisuutena Bambi on ihan kiva, mutta hieman tylsä elokuva, jota ei kovin usein jaksaisi katsoa ja se jää edeltäjiensä jalkoihin. Bambi ei ole musikaali, kuten edeltäjänsä (lukuunottamatta täysin musiikkiin pohjautuvaa Fantasiaa - 1940). Mukana on kyllä lauluja, mutta hahmot eivät niitä esitä. Laulut soivat kohtausten taustalla sen sijaan, että hahmot itse näyttäisivät lauluillaan tunteensa.

Elokuva on animoitu taidokkaasti. Eläinhahmot liikkuvat luonnollisen näköisesti ja ovat selkeästi Disneyn tyylisiä. Taustat ovat erittäin maalauksellisia. Kun hahmoja seuraa katsellaan, niin taustat näyttävät toimivan, mutta kun keskittyy vain taustoihin, niin ne näyttävät lähinnä suttuiselta värimössöltä. Bambin pääohjaajana toimii David Hand, joka toimi samassa roolissa myös Disneyn ensimmäisessä teoksessa Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Erillisiä kohtauksia ovat ohjanneet James Algar, Samuel Armstrong, Graham Heid, Bill Roberts, Paul Satterfield ja Norman Wright. Säveltäjä Frank Churchill on tehnyt hyvää työtä tuodessaan lisätunnelmaa musiikin kautta.

Blu-rayn kuvanlaatu on hyvä. Lisämateriaalina Blu-raylla on "Disney's Big Book of Knowledge: Bambi Edition", joka sisältää pelejä ja tietoiskuja, "Backstage Disney", josta löytyy poistettuja kohtauksia ja lauluja, sekä "Bambi: Inside Walt's Story Meetingsin", jossa voi katsoa elokuvan tarinapalaverin kanssa, "Classic DVD Bonus Features", jossa on leffan traileri, lisää poistettuja kohtauksia, lyhytelokuva, sekä elokuvan teosta kertova, lähes tunnin kestävä "The Making of Bambi: A Prince is Born".

Yhteenveto: Bambi on ihan kiva elokuva, mutta jää edeltäjiensä jalkoihin. Bambi on suloinen hahmo lapsena, mutta muuttuu tylsäksi aikuistuessaan. Leffasta löytyy muitakin tylsiä osuuksia. Loppupuolelta löytyy jännitystä, mutta loppu tuntuu kiirehtivän hieman liikaa verrattuna alkuun, joka kulkee hitaammin eteenpäin. Surullisuutta on mukana, kuten myös pienesti huumoria. Paras kohtaus on, kun Rumpali ja Bambi yrittävät "luistella" jäätyneellä järvellä. Mielestäni on hyvä ratkaisu, ettei näkyvissä ole ainuttakaan ihmishahmoa, eikä Bambi ole musikaali, vaikka siinä onkin lauluja. Maalaukselliset taustat tavallaan toimivat, mutta kun keskittyy vain niihin, niin kuva näyttää oudolta mössöltä. Kyseessä ei ole kovin kummoinen teos, mutta lapsille Bambi voi toimia söpöjen eläinhahmojensa takia.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Bambi, 1942, Walt Disney Productions