Vuoden 2012 parhaat elokuvat

VUODEN 2012 PARHAAT ELOKUVAT

Elokuvavuonna 2012 päädyimme uskomattomalle seikkailulle tiikerin kanssa, kohtasimme itsemme tulevaisuudesta, herätimme kuolleen koiramme takaisin henkiin, palasimme takaisin Keski-Maahan ja todistimme, kun Maan suurimmat sankarit yhdistivät voimansa ensi kertaa.

Pari vuotta sitten aloitin uuden perinteen, listaamalla suosikkielokuvani vuosilta 2000 ja 2010. Viime vuonna jatkoin tätä listaamalla lempparileffani vuosilta 2001 ja 2011. Viikko sitten listasin kymmenen suosikkiani vuodelta 2002 ja nyt on aika hypätä siitä kymmenen vuotta eteenpäin ja listata suosikkini elokuvavuodelta 2012.

Parina huomiona muistutan ensin, että kyseessähän on toki minun oma henkilökohtainen suosikkilistaukseni, joten kertokaahan alla kommenteissa, mitkä ovat teidän mielestä vuoden 2012 parhaat elokuvat. Toisena huomiona valitut elokuvat ovat listalla alkuperäisen maailmanensi-illan mukaan, eivätkä Suomen ensi-illan, kuten uutuusleffojen tapauksessa.

Ennen kuin päästään varsinaiseen kymmenen parhaan elokuvan listaukseen, minulta löytyy muutamia kunniamainintoja. Vuosi 2012 tarjosi useita mahtavia animaatioleffoja, joista parhaat ovat Pixarin prinsessaseikkailu Urhea (Brave), videopelimaailmaan sijoittuva Räyhä-Ralf (Wreck-It Ralph), sekä kauhuviritteiset ParaNorman ja Frankenweenie. Mads Mikkelsenin tanskalaisdraama Jahti (Jagten) on erittäin mainio, kiinnostava ja jännittäväkin tapaus, joka ei kuitenkaan ihan osu maaliinsa lopetuksensa kanssa. Dredd on onnistuneen intensiivinen ja brutaali toimintaelokuva, joka kaipaa kipeästi jatko-osaa. Found footage -tekniikalla kuvattu Chronicle on toimivan erilainen kuvaus nuorista, jotka saavat supervoimat. 21 Jump Street on vuoden hulvattomin leffa, joka jaksaa naurattaa yhtä makeasti yhä kymmenen vuotta myöhemmin kuin ilmestyessään. Joaquin Phoenix ja Philip Seymour Hoffman loistavat Paul Thomas Andersonin Mestari-elokuvan (The Master) päärooleissa, kun taas tositapahtumiin pohjautuva Selviytyminen (Lo imposible) on tiivistunnelmainen tarina kauhistuttavasta katastrofista. Les Misérables on vaikuttava musikaalieepos, joka kantaa hyvin läpi liki kolmen tunnin kestonsa. Steven Spielbergin ohjaama Lincoln on vaikuttava kuvaus historiallisesta merkkihenkilöstä, jossa palkintonsa ansainnut Daniel Day-Lewis tekee yhden uransa upeimmista roolitöistä. Erityisesti Lincoln taisteli kiivaasti paikastaan varsinaisella listalla, mutta lopulta kymppisijan sai:

10. MOONRISE KINGDOM

Vekkulimaisia elokuvia tekevän Wes Andersonin Moonrise Kingdom on suorastaan ihastuttava seikkailukomedia. Ensimmäisellä katselukerralla vuosia aiemmin en pahemmin välittänyt filmistä, mutta uudelleenkatselulla ilahduin suuresti näkemästäni. Anderson tekee tästä kahden rakastuneen nuoren pakomatkasta samanaikaisesti jäykän realistisen että lumoavan satumaisen. Ohjaajan omaperäinen tyyli näkyy elokuvassa ihan kaikessa, oli kyse sitten tarkoituksellisen puisesta näyttelemisestä, tarkkaan sommitellusta kuvauksesta, hupsusta kerronnasta tai aidon nasevasta dialogista. Näyttelijät tekevät kaikki hyvää työtä, niin ensimmäiset elokuvaroolinsa tarjoavat lapset Jared Gilman ja Kara Hayward kuin konkarit Edward Norton, Bill Murray, Tilda Swinton ja Bruce Willis. Elokuva viihdyttää täysillä läpi puolitoistatuntisen kestonsa ja jättää miellyttävän lämpimän ja hyvän olon vielä pitkäksi aikaa filmin päätyttyä.

9. ARGO

Parhaan elokuvan Oscar- ja Golden Globe -palkinnot voittanut Argo osoitti jälleen Ben Affleckin lahjakkuuden niin kameran edessä kuin myös erityisesti sen takana. Tositapahtumiin perustuva jännäri on koukuttava ja absurdi kertomus kummallisesta pelastustehtävästä. Kun vuonna 1979 amerikkalaisen suurlähetystön edustajat jäävät vangiksi Iraniin vallankumouksen aikaan, Affleckin esittämä CIA-agentti keksii mitä omaperäisimmän tavan pelastaa lähettiläät: esittää tieteisfilmiä työstävää elokuvaohjaajaa, joka matkaisi Iraniin tutustumaan kuvauspaikkoihin ja värväisi lähettiläät kuvausryhmäkseen, jotta voisi palauttaa heidät takaisin Yhdysvaltoihin. Ja jälleen kerran huomautan, että elokuva perustuu tositapahtumiin. Idea on niin älytön, että katsoja jää täysin koukkuun, seuratessaan tehtävän etenemistä. Aluksi on hilpeää, kuinka Affleckin hahmo yrittää saada Hollywoodin pamppuja mukaan hommaan, mutta Iraniin päästessä filmi muovautuu tiivistunnelmaiseksi jännitysnäytelmäksi, joka saa katsojan sydämen hakkaamaan ja hikipisarat valumaan. Affleckin ohjaus on voimakasta. Tekninen puoli on laadukas ja ajankuva niin hienosti toteutettu, että Argo näyttää aika ajoin vuosikymmeniä sitten tehdyltä. Ja sanon tämän vain kehuna.

8. UNELMIEN PELIKIRJA

SILVER LININGS PLAYBOOK

Bradley Cooperin ja roolisuorituksellaan naispääosapalkintoja voittaneen Jennifer Lawrencen tähdittämä Unelmien pelikirja on erikoinen draamakomedia, joka onnistuu voimakkaasti niin draamansa kuin komediansa puolesta. Romantiikkakin toimii, eikä se ole koskaan siirappista. Cooper ja Lawrence ovat erinomaiset rooleissaan eri tavoin erikoisina Patina ja Tiffanynä. Näyttelijöiden väliltä löytyy aitoa, käsin kosketeltavaa kemiaa, joten heidän yhteisiin kohtauksiinsa uppoutuu täysin. Elokuva vie muutenkin täysin mukanaan, sillä sivunäyttelijöitä, kuten Robert De Niroa ja Jacki Weaveria myöten kaikki hoitavat hommansa lahjakkaasti ja näyttelijöille kirjoitettu dialogi on suorastaan fantastista. David O. Russellin teksti on läpikotaisin erinomainen, mitä vain vahvistaa herran laadukas ohjaus. Tarinasta löytyy ennalta-arvattavuutensa, mutta ne eivät haittaa ja niistä huolimatta loppuhuipennuksesta on saatu aika jännittäväkin. 

7. PILVIKARTASTO

CLOUD ATLAS

David Mitchellin kirjaan perustuva Wachowskin sisarusten ja Tom Tykwerin työstämä tieteiselokuva Pilvikartasto on ilmestymisestään lähtien jakanut mielipiteitä voimakkaasti kahtia. Osa pitää filmiä upeana, toiset taas roskana. Voitte varmaan päätellä mielipiteeni jo siitä, että elokuva löytyy tältä listalta. Kolme tuntia kestävä ja kuusi hyvin erilaista tarinaa kertova filmi vaatii katsojaltaan paljon, mutta se myös antaa sitäkin enemmän takaisin. Vaikka tarinat ovat täysin erilaisia toisistaan ja ne sijoittuvat aikajanalla villisti 1800-luvun ja 2300-luvun välille, ne nivoutuvat hämmästyttävän sulavasti toisiinsa. Kertomukset eivät koskaan häiritse toisiaan, vaan päinvastoin, ne jopa tukevat toisiaan - etenkin kun katsoja alkaa vähitellen hoksaamaan niitä yhdistävän linkin. Omana linkkinä toki toimii, että jokaista tarinaa tähdittävät pääasiassa samat näyttelijät; välillä tosin sellaisen meikkikerroksen alla, että lopputekstien aikana katsojan suu saattaa loksahdella auki, kun tajuaa kuka esitti ketä. Teknisiltä ansioiltaankin elokuva on vakuuttava. Outo ja täysin uniikki Pilvikartasto pitää tiukasti otteessaan pitkästä kestostaan huolimatta. Vaikka ensimmäisellä katselukerralla minulta menikin paljon ohi, minusta tuntui jo silloin, että olin juuri todistanut jotain erityistä. Uudemmat katselukerrat ovat saaneet minut arvostamaan elokuvaa yhä vain enemmän ja löytämään siitä joka kerralla jotain uutta ja mahtavaa.

6. LOOPER

Omaperäinen on myös aikamatkustuselokuva Looper. Siinä ns. looppaajien tehtävänä on tappaa tulevaisuudesta menneisyyteen lähetetyt rikolliset. Varsinainen tarina alkaa, kun Joseph Gordon-Levittin näyttelemä looppaaja Joe saa tappokohteekseen itsensä vanhempana. Alkaa tiukasti mukaansatempaava ja jännittävä takaa-ajo, jossa päähenkilö ja katsoja pistetään vaikean kysymyksen äärelle: voisiko kukaan ihan oikeasti pistää vanhempaa itseään hengiltä? Pohdintaan päätyy myös, onko aika pelkkä ennalta määrätty ja rikkomaton kierre, vai voiko jokainen luoda oman kohtalonsa? Erilaista aikamatkustuskonseptia hyödynnetään todella kekseliäästi. Mitä enemmän nuoren Joen elämä ottaa sivuraiteita siitä, mitä vanha Joe on kokenut, sitä huonommin vanha Joe muistaa aiempaa elämäänsä, uusien tapahtumien kirjoittaessa hahmon historiaa uudestaan. Kaikki johtaa kohti väkevää loppuhuipennusta. Rian Johnsonin käsikirjoitus on yksi vuoden vahvimmista ja hänen ohjauksensakin on tyylikästä. Näyttelijät hoitavat hommansa hyvin ja Looper taitaa olla viimeinen filmi, jossa Bruce Willistä vielä kiinnosti, mitä hän teki.

5. THE AVENGERS

Vuonna 2012 elokuvateollisuus mullistui täysin, kun Marvelin siihen asti suurin spektaakkeli The Avengers saapui teattereihin. Yhtäkkiä kaikki studiot halusivat rakentaa oman elokuvauniversuminsa, mutta yksikään ei ole onnistunut yhtä tehokkaasti kuin Marvel. Muistan, kun itse nuorena istuin The Avengersin ensi-illassa ja todistaessani Iron Manin, Hulkin, Captain American ja Thorin ensimmäistä liittoutumista yhteistä vihollista vastaan, tuumin, ettei meno voisi tästä koskaan mennä eeppisemmäksi. Noh, tulevat jatko-osat Avengers: Infinity War (2018) ja Avengers: Endgame (2019) todistivat minut vääräksi, mutta ei tämän ykköselokuvan teho ole kadonnut minnekään. Kyseessä on rehtiä popcorn-viihdettä sieltä parhaasta päästä, joka tarjoaa vauhdikasta menoa ja meininkiä, sekä huippuhetkiä, jotka saavat yleisön hurraamaan ikonisten sankareiden puolesta. Filmi rakentaa onnistuneesti hahmojen välejä, kun nämä aiemmin soolona toimineet supersankarit pakotetaan tekemään yhteistyötä pelastaakseen maailman avaruusolentojen hyökkäykseltä. Hahmojen väliset sanailut ovat riemastuttavia ja Robert Downey Jr. varastaa toki show'n egoistisena Iron Manina. Kun sankarit lopulta heitetään taisteluun New Yorkissa, on se kaiken odotuksen arvoinen. Meno on yhä komeaa ja vaikuttavaa ja mahtipontisuutta vain vahvistaa säveltäjä Alan Silvestrin eeppinen tunnusmelodia. Piti asiasta tai ei, The Avengers muokkasi modernia cinemaa pysyvästi. Ja kyllä, kutsuin juuri Marvel-elokuvaa cinemaksi. Jos Martin Scorsese tunsit juuri piston sydämessäsi, tiedä, että se olin minä. 

4. 007 SKYFALL

Daniel Craigin ensimmäinen elokuva salaisena agenttina James Bondina, Casino Royale (2006) oli tiukka mestariteos, mutta sen jatko-osa Quantum of Solace (2008) jätti monet kylmäksi. Craigin kolmas 007-leffa Skyfall palasi takaisin ruotuun ja tarjosi yhden Bondin parhaista vakoojaseikkailuista. Elokuva tuo Craigin elokuviin mukaan tuttuja Bond-juttuja sihteeri Moneypennystä (Naomie Harris) erilaisia vempaimia suunnittelevaan Q:hun (Ben Whishaw), mutta se jatkoi Casino Royalen tapaa yllättää katsojan. Perinteistä Bond-tyttöä ei oikeastaan ole ja fantastisen Judi Denchin tulkitsema MI6-johtaja M nostetaan uudella tavalla tarinan keskiöön. Tarina on henkilökohtainen ja siten tavan Bond-leffoja iskevämpi. Kyseessä on yksi elokuvasarjan jännittävimmistä, että myös koskettavimmista osista. Toimintakohtaukset ovat päheitä ja kaikki kulminoituu piinaavassa finaalissa. Craig on täydellinen pääroolissa, Javier Bardemin ollessa nappivalinta pahis Silvan osaan. Sam Mendesin ohjaus on tiukkaa ja kuvauksen mestari Roger Deakinsin ansiosta kyseessä on yksi parhaalta näyttävistä James Bond -elokuvista. Kirsikkana kakun päällä toimii ihon kananlihalle nostattava tunnuskappale, Adelen Skyfall.

3. DJANGO UNCHAINED

Quentin Tarantinon seitsemäs elokuva, länkkäri Django Unchained on mielestäni yksi ohjaajan parhaista tuotoksista. Liki kolmen tunnin kestosta huolimatta aika ei käy koskaan pitkäksi - sen Tarantino varmistaa vaikuttavalla työllään. Kostotarina nappaa mukaansa heti napakasta avauksestaan, eikä päästä otteestaan, ennen kuin lopputekstit rullaavat. Elokuva on täynnä useita pitkiä, vangitsevia kohtauksia, joista huippuhetkeksi nousee äärimmäisen tiivistunnelmainen ruokailukohtaus puolenvälin paikkeilla, missä lahjakkaat näyttelijät ja Tarantinon erinomainen käsikirjoitus loistavat. Dialogi on vahvaa ja se vain paranee sitä lausuvien näyttelijöiden kautta. Jamie Foxx on erittäin mainio pääroolissa, joskin hän jää aika ajoin sivunäyttelijöidensä, Oscar-pystin voittaneen Christoph Waltzin, mulkvistina herkuttelevan Leonardo DiCaprion ja hieman tärähtäneen Samuel L. Jacksonin varjoon. Tarantino rakentaa tarinaa ja kasvattaa menoa hiljalleen, kunnes todella vapauttaa Djangon kahleistaan. Filmin loppuhuipennus yllättää joka katselulla verisyydellään. Tarinan kontekstin huomioon ottaessa, äärimmäisen rajut väkivallan purskahdukset tuntuvat kuitenkin tyydyttäviltä ja ansaituilta. Elokuva on teknisiltä ansioiltaankin vakuuttava ja puitteet ovat läpikotaisin näyttävät.

2. YÖN RITARIN PALUU

THE DARK KNIGHT RISES

Elokuvasarjoiksi paisuvilla sarjakuvafilmatisoinneilla ja supersankarileffoilla on paha taipumus joko jatkaa matkaansa kauas horisonttiin tai jäädä ikävästi kesken. Christopher Nolan taitaakin olla ainoa tekijä, joka vei oman supersankarielokuvasarjansa, eli Batman-trilogiansa loppuun asti - ja teki sen vieläpä tyylikkäästi. Mestarillisen Yön ritarin (The Dark Knight - 2008) jälkeen paineet kolmososaa kohtaan olivat suuret ja vaikkei Yön ritarin paluu olekaan edeltäjänsä veroinen moderni klassikko, on se eeppinen päätös upealle kolminaisuudelle. Myös tällä listan elokuvalla on kestoa lähes kolme tuntia, eikä siinä ole oikeastaan minuuttiakaan ylimääräistä. Tarina rakentuu vahvasti, kasvattaen panoksia ja jännitettä ja päästäen sitten menoa valloilleen aika ajoin. Osalle katsojista tuli pettymyksenä, kuinka vähän itse Batman onkaan ruudulla, mutta itse pidän kovasti siitä, että elokuva syventyy tutkimaan miestä maskin takana. Ja kun Batman vihdoin nähdään, on jokainen kohtaus odotuksen arvoinen - erityisesti kun hahmo ottaa yhteen Tom Hardyn näyttelemän Banen kanssa. Siinä, missä viime leffassa Jokeri haastoi Batmanin älyllisesti, tällä kertaa Batman joutuu elämänsä fyysiseen mittelyyn. Taistelut ovat tylyjä ja sankarin puolesta huomaa ihan oikeasti jännittävänsä. Loppuhuipennuksesta on saatu vaikuttavan mahtipontinen ja yllättävänkin herkkä. Eipä sitä uskoisi päätyvänsä itkemään Batman-leffan aikana. Elokuva kuitenkin iskee niin syvästi tunteisiin ja tekee suuren vaikutuksen. Näyttelijät ovat osissaan erittäin hyviä (Michael Caine tarjoaa sydäntä särkevän roolityön hovimestari Alfredina) ja tekninen puoli on kunnossa vaikuttavaa kuvausta, huikeita käytännön tehosteita ja Hans Zimmerin tykitteleviä musiikkeja myöten. Huhhuh, mikä kokemus tämä filmi onkaan!

Ja kun puhutaan kokemuksista elokuvien muodossa, niin sellaisen totta vie tarjoaa ykkössijani tältä listalta. Kun tämä elokuva ilmestyi, minulla ei ollut mitään mielenkiintoa käydä katsomassa sitä leffateatterissa. Vasta kun elokuva saapui vuokralle, annoin sille vihdoin mahdollisuuden ja olin täysin myyty...

1. PIIN ELÄMÄ

LIFE OF PI

Yann Martelin kirjaan perustuva Ang Leen elokuva Piin elämä on henkeäsalpaava seikkailu ja selviytymistarina, joka ällistyttää joka katselukerralla hienoudellaan. "Elokuva" tuntuu pieneltä sanalta kuvaamaan sitä elämysmatkaa, jonka tämä teos tarjoaa. Tämä on sitä todellista eskapismia, minkä vuoksi elokuviin mennään. Sellaista, joka jättää jäljen ja jonka päättyessä tuntuu siltä kuin palautettaisiin takaisin maan pinnalle eri ihmisenä. Kyseessä on myös yksi viimeisistä spektaakkeleista, jotka erikoistehostetulvan lisäksi tarjosivat myös todellista sydäntä ja sielua. Erikoistehosteista puheenollen... miten ihmeessä tämä 2012 ilmestynyt elokuva näyttää yhä paremmalta kuin niin monet myöhemmin ilmestyneet ja isommalla budjetilla tehdyt leffat? Elokuvan efektit ovat niin häikäisevät, että on suorastaan mahdotonta sanoa, milloin leffassa nähtävä Richard Parker on aito tiikeri ja milloin tekniikkavelhojen loihtima tietokonetehoste. Visuaaliset vaikutukset eivät rajoitu vain upeaan digitiikeriin, vaan elokuva on läpikotaisin näyttävä, suorastaan kaunis teos. Lumoavaa ja värikästä kuvastoa ei voi muuta kuin tuijottaa suu ammollaan. Ang Leellä on silmää vahvoille visuaalisuuksille, mutta hän myös kuljettaa tarinaa mukaansatempaavasti, sekä rakentaa tunnelmaa erinomaisesti. Välillä leffa on todella jännittävä, toisinaan taas varsin hauska. Joskus Piin kohtaama tilanne näyttäytyy ahdistavalta, mutta usein siitä löytyy todellista seikkailun tuntua. Elokuvasta löytyy vahvoja teemoja mm. uskosta, niin korkeampaan voimaan kuin myös itseensä. Filmi myös jättää katsojan arvuuttelemaan tapahtumien todenperäisyyttä. Mutta onko sillä mitään väliä, onko Piin hämmästyttävä kertomus totta vai tarua, kun kertomus on näin mykistävän vaikuttava? Ja pitääpä toki kehua itse Piitä, Suraj Sharmaa, joka pärjää todella hyvin, kun ottaa huomioon, että kyseessä on hänen esikoisroolinsa, eikä hänellä suurimman osan ajasta ole oikeaa vastanäyttelijää.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.10.2022

Lähteet: elokuvien tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvien julisteet www.impawards.com

Alun kuva elokuvasta Piin elämä