AVENGERS: ENDGAME
Ohjaus: Anthony Russo ja Joe Russo
Pääosissa: Robert Downey Jr., Chris Evans, Chris Hemsworth, Scarlett Johansson, Mark Ruffalo, Jeremy Renner, Paul Rudd, Karen Gillan, Don Cheadle, Bradley Cooper, Brie Larson, Gwyneth Paltrow, Danai Gurira, Benedict Wong ja Josh Brolin
Genre: toiminta, scifi, seikkailu
Kesto: 3 tuntia 1 minuutti
Ikäraja: 12
"We're in the Endgame now."
Ensimmäistä Iron Mania (2008) tehdessään ohjaaja Jon Favreau, päätähti Robert Downey Jr. ja tuottaja Kevin Feige tuskin tiesivät, mihin elokuva tulisi johtamaan. Leffasta löytyi jo vihjeitä jostain ennennäkemättömästä - laajennetusta elokuvauniversumista, missä eri sankarit omista elokuvistaan yhdistäisivät välillä voimansa ja seikkailisivat toistensa filmeissä - mutta tuskin yhdenkään villeimmät unelmat uskalsivat mennä siihen pisteeseen asti, missä tämä Marvelin elokuvauniversumi on nyt. 11 vuotta ja 21 elokuvaa myöhemmin olemme päässeet kenties koko elokuvahistorian massiivisimman spektaakkelin äärelle, mitä kaikki nämä vuodet on rakennettu. Vuoden takainen Avengers: Infinity War (2018) oli lopun alku ja nyt Avengers: Endgame toimisi eräänlaisena päätöksenä monille asioille, vaikka Marvelin elokuvauniversumi jatkaisikin matkaansa sen jälkeen. On varmaan sanomattakin selvää, etten odottanut tältä vuodelta minkään muun leffan näkemistä niin paljon kuin tämän ja on varmaa, etten ole ainoa. Infinity War tuotti jo yli 2 miljardia dollaria, joten oli selvää, että Endgame olisi tämän vuoden elokuvatapaus maailmanlaajuisesti. Leffalle ei olisi tarvinnut edes tehdä trailereita ja se olisi silti myynyt elokuvasalit ympäri maailman täyteen monen viikon ajan. Jopa meidän Finnkinolla filmi teki ennätyksen ennakkomyynneissä! Kun elokuvan ensi-ilta alkoi oikeasti lähestyä, intoni ja jännitykseni alkoivat tosissaan kasvamaan, mitä ei yhtään auttanut, kun katsoin Avengers: Infinity Warin uudestaan pari päivää ennen tämän näkemistä. Kun ensi-iltapäivä vihdoin koitti, kävelin epäuskoisena ja sydän hakaten Finnkinon ihanaan IMAX-saliin katsomaan Avengers: Endgamen. Tämä arvostelu on mahdollisimman huolellisesti kirjoitettu, jottei se sisällä spoilereita tästä elokuvasta. Se on kuitenkin kirjoitettu sillä olettamuksella, että Marvelin elokuvauniversumin aiemmat filmit ovat tuttuja, sillä tätä leffaa varten täytyy olla katsottuna aika lailla kaikki saagan osat.
Thanoksen hävitettyä puolet maailmankaikkeuden väestöstä, jäljelle jääneet Kostajat yhdistävät voimansa lopulliseen taistoon hullua titaania vastaan.
Thanoksen napsautuksesta selvinneet hahmot tekevät paluun. Tony Stark eli Iron Man (Robert Downey Jr.) yrittää Nebula-kyborgin (Karen Gillan) kanssa keksiä keinon päästä takaisin Maahan. Maassa Steve Rogers eli Captain America (Chris Evans), ukkosenjumala Thor (Chris Hemsworth), vihreäksi Hulk-jätiksi muuttuva Bruce Banner (Mark Ruffalo), salamurhaaja-agentti Natasha Romanoff eli Black Widow (Scarlett Johansson), avaruuspesukarhu Rocket (äänenä Bradley Cooper) ja omaa rauta-asuaan kantava James Rhodes eli War Machine (Don Cheadle) kehittelevät suunnitelmaa kostoreissulleen ja yrittävät samalla selvitä ystäviensä kuolemien tuottamasta tuskasta. Etenkin Thorille isku oli kova ja hän syyttää itseään: miksi, voi miksi hän ei iskenyt päähän?! Hahmojen suru ja ikävä ovat kauheaa katsottavaa, mutta samalla se tekee kaikista paljon maanläheisempiä tapauksia. Siinä missä Avengers: Infinity War koki vaikeuksia tasapainotellessaan suuren hahmogallerian kanssa, Endgame onnistuu syventymään sankareihinsa täydellisesti.
Nämä sankarit saavat tuekseen Infinity Warista puuttuneet jousiampuja Clint Bartonin eli Hawkeyen (Jeremy Renner) ja muurahaisen kokoon pienentyvän Scott Langin eli Ant-Manin (Paul Rudd), sekä vain kuukausi sitten oman elokuvansa saaneen Carol Danversin eli Captain Marvelin (Brie Larson). Heidänkin kohdalla on kauhea nähdä, millaisen reaktion napsautus aiheuttaa. Hawkeyesta saadaan kenties enemmän irti kuin koskaan aiemmin ja Ant-Man onnistuu kaiken surun keskellä murjaisemaan useammankin vitsin. Captain Marvelia hyödynnetään kuitenkin hieman kummallisesti. Larson itse asiassa kuvasi Endgamen kohtauksensa ennen Captain Marvel -leffan kuvauksia, mikä selittää, miksi hän on tässä vielä hieman pihalla hahmostaan. Muut näyttelijät kuitenkin suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti. Jotkut sankareiden näyttelijöistä tarjoavat parhaat suorituksensa näissä rooleissaan tässä leffassa.
Josh Brolin tekee paluun julman Thanoksen rooliin ja pysyy yhä Marvel-saagan mahtavimpana roistona. Hahmoa kuitenkin käsitellään siinä mielessä eri tavalla kuin Avengers: Infinity Warissa, että tällä kertaa katsojana ei pysähdy miettimään, että onko hänellä sittenkin järkeä kauheissa tavoitteissaan, vaan tällä kertaa katsojana haluaa vain nähdä, kuinka Kostajat... noh, kostavat rakkaidensa puolesta ja repivät tämän violetin massamurhaajan palasiksi.
Avengers: Infinity War päättyi täydelliseen shokeeraamiseen, Thanoksen oikeasti onnistuessa tavoitteessaan ja hävittäessä puolet koko maailmankaikkeuden elävistä olennoista sormiensa napsautuksella. Katsoja ei voinut muuta kuin tuijottaa epäuskoisena, kun hahmot kuten Spider-Man (Tom Holland), Black Panther (Chadwick Boseman), Scarlet Witch (Elizabeth Olsen), Doctor Strange (Benedict Cumberbatch) ja Star-Lord (Chris Pratt) katosivat kirjaimellisesti tuhkana tuuleen. On varmaan sanomattakin selvää, että Avengers: Endgame ei kovin hilpeissä tunnelmissa lähde käyntiin, vaan heti elokuvan alku on kuin tekijät vääntäisivät veistä fanien haavoissa. Jo nyt täytyy sanoa, että nenäliinoja kannattaa varata mukaan, sillä täytyy olla aika tunteeton tyyppi, jos ei tuota edes hieman vaikeuksia olla itkemättä. Minä en itke lähes koskaan leffojen aikana ja tässä niin pääsi käymään useaankin otteeseen.
Sanotaan se nyt vain suoraan: Avengers: Endgame on vuoden 2019 paras elokuva. Vaikka tänä vuonna ilmestyisikin jokin häikäisevän mestarillisesti käsikirjoitettu tai ohjattu elokuva, joka onnistuisi käsittelemään jotain syvällistä aihetta huikein tavoin, on mahdotonta, että mikään filmi tänä vuonna aiheuttaisi minussa näin vahvan reaktion. Tiedättekö, kun on niitä leffoja, jotka iskevät niin kovaa, että niiden tarjoamat tunteet ihan oikeasti tuntuvat koko kehossa? Avengers: Endgame iski itseeni aivan käsittämättömän lujaa ja tarjosi vahvemman tunnekuohun kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Odotukseni leffaa kohtaan olivat todella korkeat - siis todella korkeat - ja niin vain tämä filmi onnistui ylittämään ne. Elokuva onnistuu myös yllättämään ihan jatkuvasti ja leuka loksahtaa auki monen monta kertaa leffan aikana. Filmissä on tehty useita todella rohkeita ratkaisuja, mitkä varmasti jakavat mielipiteet kahtia ja se sai minut rakastamaan tätä elokuvaa entistä enemmän. En tietenkään lähde spoilaamaan, millaisia yllätyksiä tarina ja hahmot tarjoavat, mutta sen uskallan sanoa, että olin todella yllättynyt, kuinka hauska elokuva tämä onkaan. Sanoin juuri, että leffan alusta on hilpeys kaukana ja että kyyneleet virtasivat useasti, mutta tässä saa myös nauraa ja paljon.
Jos elokuvaa rupeaisi analysoimaan tosissaan suurennuslasin kanssa, löytyisi leffasta nipotettavaa ja jos kyseessä olisi jokin toinen leffa, laskisivat nämä pienet ongelmat aivan varmasti arvosanaani. Mutta kun kyseessä on Avengers: Endgame, vuosikymmenen maailman rakentamisen ja massiivisen tarinan päätös, millaista ei ole toista maailmassa, tuntuisi väärältä antaa tälle mitään muuta kuin täydet pisteet. Ja kun sanoin, että tällaista ei ole toista maailmassa, niin todella tarkoitan sitä. Niin hassulta kuin se saattaa kuulostaa, Avengers: Endgame on elokuvahistorian merkkiteos, ainutlaatuinen filmi, mistä tullaan puhumaan vielä vuosien päästä. Vaikka Marvelin elokuvauniversumiin mahtuukin hieman keskinkertaisempia tuotoksia, on siinä kaiken aikaa ollut mukana tietty jatkuva tarina ikuisuuskiviä koskien ja tässä tämä tarina viedään päätökseen täydellisellä tavalla. Jos sinä olet joskus kokenut suorituspaineita, niin mietipä tämän elokuvan tekijöitä. Jollain ihmeen kaupalla Russon ohjaajaveljekset kuitenkin onnistuivat mahdottomassa ja säästivät parhaan palan viimeiseksi.
Muistatteko sitä aikaa, kun ensimmäinen The Avengers (2012) ilmestyi ja se tuntui maailman massiivisimmalta supersankarielokuvalta ikinä? Muistatteko viime vuoden, kun Avengers: Infinity War tuntui maailman massiivisimmalta supersankarielokuvalta ikinä? Voi niitä aikoja... Avengers: Endgamen jälkeen on vaikea kutsua enää muita elokuvia eeppisiksi. Mammuttimainen lopputaistelu saa aiemmissa leffoissa nähdyt New Yorkin ja Wakandan mäiskeet tuntumaan pieniltä. Joillekin elokuvan massiivisuus tuottaa varmasti ähkyn, mutta itse nautin suunnattoman paljon kaikesta, mitä leffa tarjosi. Etukäteen kauhisteltu kolmen tunnin kesto on nopeasti ohi ja leffan jälkeen saattaa jopa pohtia, että "eihän tuo voinut olla niin pitkä, sillä se tuntui lyhyemmältä kuin monet kahden tunnin leffat".
Infinity Warin arvostelussa totesin, että ohjaajaveljekset Anthony ja Joe Russo taisivat ottaa hieman liian ison palan kakusta purtavakseen, mutta tällä kertaa en voi muuta kuin nostaa hattua veljesten uskomattomalle tavalla pitää tällaista järkälettä kasassa. Russot ovat nyt tehneet ennennäkemättömän tempauksen ja saa nähdä, onnistuuko kukaan muu tulevaisuudessa yhtä hyvin tällaisten filmien kanssa kuin he. Russot onnistuvat tässä pitämään huumorin ja synkkyyden paremmin tasapainossa kuin edellisessä filmissä. Christopher Markuksen ja Stephen McFeelyn työstämä käsikirjoitus on täynnä yllätyksiä ja heidän tapansa käsitellä hahmoja on paikoitellen kirjaimellisesti uskomatonta. Kaksikko ja Russon veljekset (sekä muut isoja juonikuvioita suunnitelleet) ovat selvästi pohtineet tarkkaan ja syvästi, kuinka monet vanhemmista leffoista tutut juonikuviot viedään päätökseensä. Tekijät ovat myös selvästi tienneet, kuinka tyydyttää fanit ja mukana on paljon hetkiä, joiden aikana täytyi hillitä, etten kiljahtanut riemusta. Teknisesti Endgame on tietty todella vaikuttava kokemus. Leffa on taidokkaasti kuvattu ja erinomaisesti leikattu. Kolmen tunnin kesto on täysin perusteltu ja rytmitys on läpikotaisin fantastista. Lavasteet ovat tietty näyttävät ja puvustustiimi on tehnyt upeaa työtä sankarien asujen kanssa. Visuaaliset tehosteet ovat jälleen puhdasta silmäkarkkia ja äänimaailma on järisyttävästi rakennettu. Musiikeista vastaava Alan Silvestri yhdistelee taidokkaasti aiempien filmien teemoja ja luo erittäin mainiosti tunnelmaa sävelmillään.
Yhteenveto: Avengers: Endgame on Marvelin paras elokuva ja täydellinen päätös yli kaksikymmentäosaiselle eeppiselle saagalle. Leffa tarjoaa aivan mielettömän tunnevyöryn, mikä todella ravistelee koko kehoa, eikä kovin moni filmi sellaiseen pysty. Tämän jälkeen adjektiivia "eeppinen" käyttää varmasti maltillisemmin, sillä tähän mammuttimaiseen teokseen verrattuna monet aiemmin eeppisiltä tuntuneet leffat tuntuvat nyt aika pieniltä. Varsinkin loppuhuipennuksessa meno äityy sellaisiin jättimäisiin sfääreihin, ettei voi muuta kuin tuijottaa suu auki, mitä valkokankaalla tapahtuu. Kolmen tunnin kesto on onneksi täysin perusteltu ja aika käytetään mestarillisesti hyväksi. Leffan päätyttyä on vaikea uskoa, että se edes kesti niin kauan, sillä tämä spektaakkeli tuntuu olevan niin nopeasti ohi. Mielenkiinto ei ehdi koskaan kadota, vaan leffa tarjoaa jatkuvasti yllätyksiä ja käänteitä, joista lähes kaikki herättävät varmasti kiivasta keskustelua fanien keskuudessa. Itse rakastan, kuinka rohkeita vetoja käsikirjoittajat ovatkaan uskaltaneet pistää mukaan. Ihailen myös suuresti Russon veljesten huikeaa tapaa pitää tällaista megateosta kasassa. Näyttelijät tarjoavat aivan mahtavat roolisuoritukset ja jotkut näyttelijöistä ovat jättäneet parhaat vetonsa viimeiseksi. Avengers: Endgame on kaikin puolin aivan mieletön kokemus, jollaista ei toista maailmasta löydy. Kaikkien näiden vuosien pohjustus ja odotus ei todellakaan ollut turhaa, vaan ikuisuussaagan finaali nousee yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista supersankarielokuvista heti Yön ritari -mestariteoksen (The Dark Knight - 2008) jälkeen. Elokuvan aikana kyyneleet virtaavat useasti, mutta siinä saa myös nauraa yllättävänkin paljon. Vaikka kyseessä onkin päätös monille asioille Marvelin elokuvauniversumissa, ei se tarkoita koko leffasarjan päätöstä, etenkään nyt, kun Marvel on vihdoin saanut X-Menin ja Fantastic Fourin omistukseensa. On äärimmäisen kiehtovaa nähdä, kuinka yhtiö tuo mutantit mukaan sarjaan ja jatkaa tätä universumia, mutta on vaikea kuvitella, että Avengers: Endgamea onnistutaan enää ylittämään. Tätä katsoessa tietää sydämessään, että on todistamassa jotain suurta ja merkittävää. Tämän saagan kautta Marvel on todella jättänyt jälkensä elokuvahistoriaan ja on varmaa, että tästä sarjasta puhutaan vielä vuosienkin päästä, kun yhä vain uudet fanit löytävät nämä leffat. En malta odottaa, että pääsen kokemaan tämän elokuvan uudestaan!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Avengers: Endgame, 2019, Marvel Studios
Voin vain toistaa sitä mitä kerroit arvostelussasi. Harvemmin mikään elokuva saa tälläiset tunteet liikkeelle. Kävin ensi-illassa katsomassa, sali aivan täynnä ja ne naurut ja itkut (itkin viisi kertaa). Ja kun tuli yllättävä Captain America -kohtaus, koko sali huudahti ja ryhtyi taputtamaan. Tämän jälkeen suosionosoituksia annettiin vielä kymmenisen kertaa.
VastaaPoistaOudon hieno elokuvakokemus ja Endgame saa minulta täydet viisi tähteä.
Meilläkin yleisö reagoi todella voimakkaasti, mikä oli aivan mahtavaa! Lopputekstien aikana, kun tuli kuuden pää-Avengersin näyttelijät, jengi taputti jokaisen kohdalla!
PoistaTulin juuri elokuvista ja ennen kuin alan tekemään omaa analyysiäni elokuvasta, on pakko päästä tänne vielä vähän hehkuttamaan. On tyhjä olo ja todellakin tuntui elokuvan loputtua, että nyt tuli katsottua jotakin historiallista. Vaikken elokuvassa kunnolla itkenytkään, niin on jotenkin todella haikea olo. Tuntuu kuitenkin hienolta saada olla ensimmäisten joukossa maailmassa jotka näkevät näin massiivisen teoksen elokuvateatterissa. Elokuvassa todellakin tunsin sekä ääretöntä iloa että kamalaa haikeutta. Alku ei ollut ihan niin lupaavaa kuin toivoin, mutta taistelukohtauksten päästessä vauhtiin olin jo vakuuttunut, että elokuva on loistava. Koska Endgame tuli lyhyellä aikavälillä verrattuna Infinity wariin, pelkäsin ettei siihen panostettaisi yhtä paljon. Olen kuitenkin Marvelille todella kiitollinen, että saaga todella sai arvoisensa lopun. Hassua, kuinka supersankari-hahmoista ja heidän näyttelijöistään on tullut niin tärkeitä ja tutun tuntuisia.
VastaaPoistaNäin eilen hauskan meemin, missä tyyppi suree, että "kun olet nähnyt Endgamen, eikä elämälläsi ole enää tarkoitusta". Sitten hän piristyy, koska "muistat että Game of Thrones jatkuu vielä", mutta suree taas, kun "tajuat että sekin päättyy pian". Se kuva oli aika lailla täydellinen kuvaus omista fiiliksistäni. :D
PoistaVaikka Endgame tuli näin nopeasti Infinity Warin jälkeen, ei se todellakaan tarkoittanut kiirehtimistä, vaan leffathan kuvattiin samanaikaisesti. Tämä tuotti näyttelijöille vaikeuksia olla perillä tapahtumista, sillä kaikki saivat luettavakseen vain oman osuutensa - paitsi Benedict Cumberbatch, joka tunnusti varastaneensa Infinity Warin käsikirjoituksen ja Robert Downey Jr., joka sai ainoana näyttelijänä lukea koko Endgamen. Näyttelijöiden hommaa hankaloitettiin muuten myös feikkikäsikirjoituksilla, mitkä tuotti päänvaivaa etenkin Visionia esittävälle Paul Bettanylle, joka kärsii lukihäiriöstä. Hän taisteli kokonaisen käsikirjoituksen läpi, kunnes hänelle selvisi, ettei se ole aito.
Itse en pidä tuota hassuna, että heistä on tullut tärkeitä. Itselleni on tietty auttanut, että supersankariseikkailuihin tutustui jo ennen kouluikää, mutta näissä uusissa MCU-teoksissa tekijät ovat todella ymmärtäneet, kuinka kirjoittaa näistä yliluonnollisista hahmoista samaistuttavat ja jollain tavalla maanläheiset. Näin esimerkiksi ukkosenjumala Thor saadaan toimimaan, kun katsoja ei näe vain jumalan, vaan aidon tyypin (joka nyt sattuu omaamaan erikoisia voimia). Elokuvien tekijät eivät myöskään lähde sillä ajatuksella liikkeelle, että katsoja tietää näistä hahmoista entuudestaan jotain, vaan esittelee jokaisen kunnon panostuksen kautta (paitsi ehkä Spider-Manin, mikä on toisaalta ymmärrettävää, kun kyseessä on yksi maailman suosituimmista hahmoista). DC:llä taas on suuria vaikeuksia tämän kanssa ja vuosien ajan ainoa lähestyttävä hahmo yhtiön leffoissa on ollut Batman, koska hän on ihminen. Vasta nyt esimerkiksi Aquamanin kanssa DC on tajunnut, että hahmot pitää kiskoa maan kamaralle, jotta me maan päällä tallaavat voimme aidosti välittää heistä ja uskoa heidän ongelmiensa syvällisyyden.