Konserttielokuva: Muse - Drones World Tour (2018)

MUSE - DRONES WORLD TOUR

Muse on brittiläinen rock-yhtye, joka perustettiin vuonna 1994. Bändiin kuuluu kolme jäsentä: laulaja-kitaristi-pianisti-säveltäjä Matthew Bellamy, rumpali Dominic Howard ja basisti-taustalaulaja Chris Wolstenholme. Kolmikko julkaisi ensimmäisen levynsä "Showbizin" vuonna 1999, minkä jälkeen he ovat julkaisseet kuusi muutakin albumia ja kiertäneet aktiivisesti ympäri maailman, nousten yhdeksi 2000-luvun suosituimmaksi yhtyeeksi. Mutta mikä tärkeintä näin tähän juttuun liittyen, kyseessä on minun suosikkibändini. Jos minä jotain fanitan yhtä paljon tai kenties jopa enemmän kuin elokuvia, se on Muse ja olenkin jo pitkään pohtinut, miten voisin puhua yhtyeestä tällä sivulla, minkä perustin leffatekstejä varten. Kun tänä keväänä yhtye ilmoitti julkaisevansa konserttitaltioinnin viime kiertueeltaan ja näyttäisi sen elokuvateattereissa ympäri maailman, tajusin, että tämä olisi odottamani hetki. Kävinkin katsomassa "Muse - Drones World Tour" -konserttielokuvan torstaina 12. heinäkuuta, kun sitä esitettiin Finnkinon Tennispalatsissa yhden näytöksen verran. Mutta jotta meininki ei muuttuisi pelkäksi fanipojan innostukseksi, päätin kirjoittaa "Muse - Drones World Tour" -konserttifilmistä tutkien sen elokuvallisia ansioita.

Ensin minun täytyy kuitenkin hieman kertoa, minkä koko luokan tuotannosta "Drones"-kiertueessa oli kyse. Musella oli käytössä pyöreä lava, joka oli asetettu keskelle areenaa. Lavan kummallakin puolella olivat pitkät catwalkit, joilla Bellamy ja Wolstenholme kävivät läpi konsertin soittamassa. Keskellä oleva lava mahdollisti sen, että kaikki permannolla olevat näkivät tasapuolisesti esiintyjät läheltä. Tästä huolimatta lava oli kuitenkin niin iso (kiertue rantautui kesällä 2016 Suomeen ja Hartwall Areenalla lava täytti permannon päästä päähän), että jokainen näki sen eri tavalla. Pidin "Muse - Drones World Tour" -elokuvassa paljon siitä, että useat kamerat ympäri areenaa mahdollistivat monipuolisemman määrän kuvakulmia, jolloin kaikki kiertueen konserteilla käyneet, minä mukaanlukien, pystyivät näkemään lavan joka suunnalta.

Musella ei kuitenkaan ollut käytössä pelkkää pitkää lavaa, ehei. Yhtye on hyvin tunnettu spektaakkelimaisista esityksistään ja tällä kiertueella heillä oli käytössä mm. katosta laskeutuvia verhoja, joihin heijastettiin kaikenlaisia efektikuvia, tykeillä ammuttavaa konfettia, mikä oli muotoiltu pieniksi sotaukoiksi ja pitkiä nauhoja, minkä lisäksi "Drones"-kiertueen nimen mukaisesti yleisön yllä leijui joidenkin kappaleiden aikana isoja, pallomaisia lennokkeja.

Koska kyseessä on konserttitaltiointi, musiikki on tietysti etusijalla ja tämä oli otettu hienosti huomioon. Lukemani perusteella Finnkino ei ollut ainoa teatteriketju, mikä väänsi nupit kaakkoon Muse-leffan ajaksi ja vaikka se on saanut monilta faneilta kritiikkiä, mielestäni tämä oli mahtava päätös. Rumpujen pauke tärisytti penkkejä ja basson jylinä sai paikoitellen tuntemaan kuin olisi oikeasti keikalla. Parissa kohtaa kovat äänet kävivät kuitenkin ikävästi korville, etenkin kun ennen illan viimeistä kappaletta, "Knights Of Cydoniaa", Wolstenholme soittaa huuliharpulla Ennio Morriconen säveltämän tunnarin lännenelokuvasta Once Upon a Time in the West (1968). Muuten pidin äänenvoimakkuudesta paljon, minkä lisäksi innostuin myös äänimiksauksesta - varsinkin kun hieman hevimmän "The Handler" -kappaleen aikana kuullaan tarkoituksella tehtyjä laulun kaikuja, nämä kaiut kiersivät ihanasti ympäri salia. Oikeissa kohdissa yleisön äänet oli nostettu kovemmalle, jolloin kuuli, kun he lauloivat mukana - eivätkä pelkästään sanoja, vaan he myös hoilasivat kitarariffejä!

Isoin asia, mistä olin innoissani konserttileffan toteutuksessa, oli sen kuvaus. Jösses, että "Muse - Drones World Tour" oli mestarillisesti kuvattu! Kuvat olivat upeasti rajattuja, sommiteltuja ja suurimmaksi osaksi ne liikkuivat todella sulavasti. Laajat kuvat, joissa näkyi koko lava ja yleisö hyppimässä sen ympärillä, olivat puhdasta silmäkarkkia, minkä lisäksi kuvaajat olivat usein saaneet mukaan näyttävää syvyyttä vaihtamalla tarkennusta yhtyeen jäsenestä taustalla olevaan yleisöön. Kameratyöskentely ei ollut hätäistä, mutta kuvaajat pystyivät silti täysillä seuraamaan, minne energinen Bellamy lähti milläkin kerralla juoksemaan. Elokuva sisälsi useita kuvia, jotka olivat niin tyylikkäitä ja jopa kauniita, että voisin kehystää ne seinälle ihailtaviksi. Yksi vangitsevimmista kuvista nähtiin pitkän "The Globalist" -kappaleen aikana, jolloin aiemmin mainitsemani verhot olivat kätkeneet yhtyeen. Bellamy hyräili verhon takana ja häneen osui spottivalo, mikä valaisi hänen ääriviivansa ja loi jättimäisen varjon verhoa vasten. Maagista! Mukana oli kyllä heikompiakin otoksia, mutta toisaalta ne toivat oman lisänsä. Esimerkiksi Howardin näkökulmasta kuvattua kuvaa ei voinut kukaan muu nähdä keikoilla. Joku kokemattomampi tekijä olisi saattanut käsitellä konserttitaltiointia kuin musiikkivideota, mutta "Muse - Drones World Tourin" kuvauksen onkin ohjannut pitkään Musen kanssa työskennellyt Hans-Peter Velthoven, joka on lähestynyt projektia kuin kunnon elokuvaa ja saanut siten aikaiseksi mahtavan visuaalisen elämyksen.

Valitettavasti Velthovenin loistotyö on mennyt hieman pilalle elokuvan leikkauksen takia ja tästä päästäänkin "Muse - Drones World Tourin" heikompiin puoliin. Leffa on nimittäin leikattu aivan liian nopeatempoiseksi. Niinkin nopeatempoiseksi, että filmiä oli paikoitellen jopa raskasta seurata. Jos musiikin tempo on nopea, leikkauksen ei todellakaan tarvitse olla. Joka rummun lyönnillä ei tarvitse vaihtaa kuvasta toiseen. Tämä sai leffan näyttämään usein todella sekavalta, eikä lavan tapahtumiin kyennyt välillä keskittymään. Bellamy hyödynsi pitkää lavaa kulkemalla ympäri sitä, mutta leikkauksen takia oli paikoitellen vaikea sanoa, mihin hän tällä kertaa meni soittamaan. Jopa rauhallisten kappaleiden aikana leikkaus kiirehtii liikaa, jolloin biisin henki ei välity toivotulla tavalla. Läpi leffan toivoin useaan otteeseen, että leikkaus rauhoittuisi ja tekijät luottaisivat enemmän mestarilliseen kuvaukseen. Näyttävät kuvat ehtivät vilahtaa sekunnin tai kahden ajan, ennen kuin jo näytetään jotain muuta. Eniten tämä häiritsi "Mercy"-kappaleen aikana, jonka lopussa confetit ammutaan ilmaan. Katsojana haluaisi jäädä seuraamaan tätä lumoavaa kuvaa, mutta sen sijaan leikkaajat päättävät siirtyä tiukempiin lähikuviin ja kadottavat tilanteen hengen.

Myös konsertin päätöskappale "Knights Of Cydonian" henki kadotetaan leikkauksen takia. Kun ensimmäinen kertosäe päättyy ja suosikkikitarariffini pärähtää käyntiin, yleisö pomppii ja hoilaa kuin viimeistä päivää ja yhtye pistää parastaan. Kiirehtivä leikkaus yrittää näyttää kaikista asioista pätkiä ja ikuistaa mahdollisimman monet hetket, ikuistamatta mitään muistettavaa. Vertaankin tätä samaa osiota Musen edellisestä kiertueesta, "The 2nd Law Tourista" tehtyyn konserttitaltiointiin, "Muse - Live at Rome Olympic Stadiumiin", missä "Knights Of Cydonian" ensimmäisen kertosäkeen päätyttyä nähdään yksi ainoa pitkä kuva ennen kuin lauletaan jälleen. Tämä yksi ainoa laaja kuva näyttää täydellisesti stadionin meiningin; kuinka ihmiset ovat fiiliksissään, mitä yhtye tekee lavalla ja mitä heidän taustalla olevilla videoruuduilla tapahtuu. Tämä yksi ainoa kuva on paljon muistettavampi ja ennen kaikkea vaikuttavampi kuin noin neljäkymmentä leikkausta. Mielestäni on naurettavaa, että kun kuvaus näyttää paljon laadukkaammalta kuin livestreamina katsottavissa konserteissa, livestreamit ovat kuitenkin huomattavasti paremmin leikattuja ja rytmitettyjä. Kenties parasta leikkauksessa oli, että kun "Starlight"-kappaleen lopussa yleisöön heitettiin jättimäisiä ilmapalloja, leikkaajat ymmärsivät näyttää kuvia, joissa yleisö leikki palloilla. Tämä sai hienosti muistamaan, kuinka hauska tilanne oli todellisuudessa.

"Muse - Drones World Tour" on yhdistelmä kolmen eri kaupungin konsertteja. Sitä kuvattiin Berliinissä, Amsterdamissa ja Milanossa, ja paikoitellen sen myös huomaa. Sen lisäksi, että Bellamy toivottaa keikan alussa hyvää iltaa Berliinille ja lopussa Howard kiittää Milanoa, voi vaihdon huomata leikkauksessa kesken biisin. Muutaman kappaleen aikana nähdään kuvaa, jossa kamera on kiinnitetty Bellamyn kitaraan ja parissa muussa kappaleessa kamera on kiinni mikrofonissa, jolloin Bellamyn huudattaessa yleisöä, voi nähdä mikrofonin pään osoittamassa villiintynyttä fanilaumaa. Kuitenkin kun näistä kuvista leikataan pois, voi huomata, ettei kitarassa tai mikrofonissa ole kiinni kameraa. Nämä ovat siis eri keikalta otettuja kuvia, jotka on yhdistetty leikkauksessa mukaan. Tämä ei ollut niinkään negatiivinen asia, vaan enemmänkin hauska huomio. Sen lisäksi, ettei kameroita näkynyt kitarassa ja mikissä, pidin myös siitä, ettei elokuvan aikana tainnut näkyä kuin kaksi kertaa kamera kuvassa ja silloinkin Bellamy piti itse kamerasta kiinni ja kuvasi yleisöä. Tämä viestii jälleen Velthovenin taidosta.

Hätäinen leikkaus on kuitenkin loppujen lopuksi pieni paha, kun sitä vertaa jälkikäteen luotuihin efekteihin. Noin viikkoa ennen "Muse - Drones World Tourin" julkaisemista yhtye kertoi haastattelussa, että he halusivat saada itse lennokkeihin videokuvaa, mutteivät keksineet keinoa toteuttaa tätä keikoilla, joten he päättivät lisätä ne leffaan, jotta katsojat näkisivät, millaisina bändi alunperin halusi näyttää lennokit. Tämä oli mielestäni ihan kelpo päätös ja on pakko myöntää, että parissa kohtaa lennokeiden sisälle lisätyt galaksit olivat siististi toteutetut. Tämä lisäys oli täysin ymmärrettävää. Muut eivät todellakaan olleet. Sen lisäksi, että mestarillinen kuvaus on paikoitellen pilattu oudolla kuvafiltterillä, mikä saa kuvan näyttämään sarjakuvamaiselta luodessaan ihmisten ympärille ääriviivat, on jälkityötiimi päättänyt lisätä kuvien päälle mitä typerimpiä efektejä. Kun kyseessä on tämän kokoluokan megatuotanto, on raivostuttavaa, että efektit saavat lopputuloksen näyttämään siltä kuin harjoittelija olisi väsännyt ne jollain ilmaisohjelmalla. Muutamassa kohtaa näkyvät lyhyet hetket, kun kuva muuttuu sellaiseksi, miltä 3D-efekti näyttää ilman 3D-laseja, ovat vielä pientä verrattuna esimerkiksi "Reapers"-kappaleessa nähtävään tehosteeseen, mikä luo hölmöjä "häiriöitä" kuvaan.

Kaikkein kauheinta oli, että jälkityötiimi päätti lisätä kuvan päälle tehosteita, kuten kuvia sotilaista, roboteista, sekä jättimäisiä tähtisumuja, tulipaloja sun muuta. Nämä kuvat näkyivät itse konserteissa heijastettuina katosta laskeutuviin verhoihin. Jos tekijät halusivat näyttää näitä kuvia, olisivat sitten vain näyttäneet laajaa kuvaa koko lavasta. Siten katsoja voi katsoa niitä jos haluaa, eikä niitä tarvitse pakottaa katsojien silmille. "Dead Inside" ja "Uprising" -kappaleiden aikana tämä kikkailu meni jo niin tökerön yliampuvaksi, että jälkimmäisen kappaleen aikana minun täytyi sulkea hetkeksi silmäni ja nautin vain musiikista. Mielestäni on suorastaan rikollista pilata niin näyttäviä kuvia tuolla lailla! On myös naurettavaa, että jälkitöissä muutamassa kohtaa - etenkin "The Handlerin" aikana - oli käytetty peilikuvia. Tämän huomasi täysin helposti siitä, että kitaran ja basson kaulat sojottivat väärään suuntaan. Ajattelivatko tekijät, ettei kukaan huomaisi? Raivostuttavinta hommasta tekee se, että "Muse - Drones World Tour" kuvattiin alkukesästä 2016. Näiden suoraan sanottuna paskojen jälkityöefektienkö takia fanit joutuivat odottamaan filmiä KAKSI vuotta?! "Muse - Live at Rome Olympic Stadium" sai ensi-iltansa vain muutama kuukausi itse Rooman keikan jälkeen ja se on paljon parempi kokonaisuus!

Huoh.

Negatiivisuuksista huolimatta pidin "Muse - Drones World Tourista" todella paljon. Oli aivan mieletöntä nähdä Muse valkokankaalla. Konserttitaltiointi vei minut usein takaisin Helsingin keikan tunnelmiin ja aiheutti samanlaista keikan jälkeistä masennusta kuin oikea konsertti. Leffa oli upeasti kuvattu ja se kuulosti mahtavalta. Elokuvaan lisätty prologi, jossa näytettiin upeita hidastettuja kuvia keikalta ja kuultiin esittely yhtyeen jäseniltä, oli mitä täydellisin aloitus. Lavan vieressä hyppivät fanit olivat aivan innoissaan ja huulilleni nousi usein hymy, kun näki, kuinka hauskaa heillä oli. Oli myös hienoa nähdä, että Bellamylla, Howardilla ja Wolstenholmella oli hauskaa ja heissä riitti energiaa. Bellamyn upea lavakarisma huokui leffateatteriin asti. Pidin todella paljon siitä, ettei filmi kuitenkaan keskittynyt vain Bellamyyn, vaan se näytti lähes tasapuolisesti kaikkia bändin jäseniä, sekä usein myös yhtyeen kanssa kiertävää taustasoittajaa, Morgan Nichollsia, joka oli asetettu rumpujen taakse omaan kuoppaansa, mistä häntä oli vaikea nähdä itse keikalla. Suuri harmi oli, ettei elokuvateatterin yleisö ollut lainkaan mukana jutussa, vaikka suurimmalla osalla olikin Muse-paita päällään. Oli jälleen ilo huomata, että Muse on yhtye kaikille ja kaikenikäisille, sillä sali oli täynnä ihmisiä lapsista vanhuksiin. Yksi illan kohokohdista oli, että paikalla oli selvästi iäkkäämpi herra, joka piti silmillään samanlaisia hohtavia laseja, mitä Bellamy on käyttänyt parin viime vuoden keikoilla. Aivan mahtavaa! Huonoista puolistaan huolimatta "Muse - Drones World Tour" oli hieno kokemus, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään yhtyeen kuudetta kertaa livenä ensi vuonna!

"Muse - Drones World Tour" sisälsi seuraavat kappaleet:

• "Drones"
• "Psycho"
• "Reapers"
• "Interlude"
• "Hysteria"
• "Dead Inside"
• "The Handler"
• "Supermassive Black Hole"
• "Prelude"
• "Starlight"
• "Madness"
• "Time Is Running Out"
• "Uprising"
• "The Globalist"
• "Drones"
• "Take A Bow"
• "Mercy"
• "Knights Of Cydonia"

Elokuvan jälkeen esitettiin vielä todella lyhyt maistiainen Musen tulevasta kappaleesta "Something Human".


Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.7.2018
Lähteet: juliste www.muse.mu