Tulevat elokuvat 2021

TULEVAT ELOKUVAT 2021



Hyvää uutta vuotta kaikille!

Vuosi 2020 on päättynyt (VIHDOIN!), joten nyt on aika kääntää katse vuoteen 2021 ja sen elokuvatarjontaan... Tai ainakin toivoa, että tällä kertaa saamme isoja ja kauan odotettuja filmejä teattereihin. Fiaskomaisen elokuvavuoden 2020 takia pohdin jopa useamman kuukauden, etten tekisi tätä tekstiä tänä vuonna lainkaan. Tilanne maailmalla on yhä erittäin epävarma koronaviruksen takia ja arvaan jo nyt, että pian tämän listan julkaisun jälkeen ensimmäiset ensi-iltasiirrot tapahtuvat, eikä lista pidä enää paikkansa. Syksyn lopulla aloin kuitenkin tuumia, että toisaalta näin jälkikäteen on huvittavaa lukea innokasta listaustani vuoden 2020 tulevista ensi-illoista, joista suurta osaa ei tapahtunutkaan. Niinpä lopulta päätin, että ihan sama, tehdään nyt kuitenkin lista myös vuoden 2021 filmeistä ja katsotaan sitten joulukuussa, pitikö lista loppujen lopuksi lainkaan paikkansa. Jo tässä kohtaa voin sanoa, että koin useita déjà-vu-hetkiä tätä listaa kirjoittaessani...

Kun olette kahlanneet listauksen läpi, muistakaa kirjoittaa alas kommenttikenttään, mitä elokuvia odotatte eniten tältä vuodelta! Tai jos edes uskallatta enää odottaa uusia elokuva ilmestyväksi...


TAMMIKUU



Tammikuu tarjoaa lähinnä elokuvia, joiden oli tarkoitus saapua Suomeen jo joulukuussa, mutta elokuvateattereiden suljettua uudestaan salinsa lähes koko maassa, ensi-illat siirrettiin tammikuulle. Aika varmasti monelle alkuvuoden odotetuin elokuva on supersankariseikkailu Wonder Woman 1984. Koska Suomessa ei ole vielä HBO Max -suoratoistopalvelua, ei leffan kanssa voitu tehdä samaa kikkaa kuin Yhdysvalloissa, missä se julkaistiin samanaikaisesti niin auki olevissa leffateattereissa kuin HBO Maxissa. Odotan kyllä innoissani leffan näkemistä, toivoen, että se on vähintään yhtä mainio kuin ensimmäinen Wonder Woman (2017).
     Tammikuussa teattereihin saapuvat myös mm. Viggo Mortensenin draamaelokuva Falling, Roald Dahlin lastenkirjaan perustuva Kuka pelkää noitia (The Witches) ja musiikkileffa Sound of Metal, jotka olenkin jo nähnyt ja joiden arviot ovat tulossa pian. Yhdysvalloissa HBO Maxissa julkaistaan myös Denzel Washingtonin, Rami Malekin ja Jared Leton tähdittämä trilleri The Little Things, joka kiinnostaa jo näyttelijöidensä puolesta.



HELMIKUU



Kauhuelokuva Antlersin oli tarkoitus ilmestyä viime vuonna, mutta sekin päätyi lopulta tälle helmikuulle. Guillermo del Toron mukanaolo herättää jo valmiiksi mielenkiintoni, vaikka hän toimisikin vain tuottajana. Elokuvan traileri oli aidosti karmiva ja toivon itse leffankin olevan.
     Helmikuussa on tiedossa myös uusi Tuhkimo-satuun perustuva filmatisointi Cinderella. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään Disneyn elokuva, vaan jokin täysin uusi romanttinen musikaaliteos. Se jääkin sitten nähtäväksi, tuoko tämä Cinderella oikeasti mitään uutta tuttuun tarinaan.



MAALISKUU



Maaliskuussa ensi-iltansa saa (toivottavasti) vihdoin Kingsman-agenttikomedioiden (2014-2017) esiosaleffa The King's Man. Filmin oli alunperin tarkoitus ilmestyä jo marraskuussa 2019, mutta sitten se siirrettiin helmikuulle 2020, minkä jälkeen se siirrettiin ensin syyskuulle 2020 ja sitten maaliskuulle 2021. Vaikka pidinkin todella paljon ensimmäisestä Kingsman: Salainen palvelu -elokuvasta (Kingsman: The Secret Service - 2014), odotukseni esiosaa kohtaan ovat varautuneet. Toivon kyseessä olevan kuitenkin positiivinen yllättäjä.
     Maaliskuussa saamme vuoden ensimmäisen sarjakuvafilmatisoinnin, Marvelin vampyyrihahmoon perustuvan Morbiuksen, jonka oli tarkoitus ilmestyä jo viime heinäkuussa. Kyseessä ei kuitenkaan ole (ainakaan nykyisen tiedon mukaan) Marvel Studiosin omaan elokuvauniversumiin, MCU:hun liittyvä filmi, vaan muutaman vuoden takaiseen Venomiin (2018) liittyvä elokuva. Leffan traileri ei ollut kummoinen, mutta itse hahmo ja päätähti Jared Leto pitävät kuitenkin kiinnostustani yllä.
     Myös Disneyn ensimmäinen animaatioseikkailu, Raya ja viimeinen lohikäärme (Raya and the Last Dragon) ilmestyy maaliskuussa. Elokuvan oli alunperin tarkoitus ilmestyä jo marraskuussa 2020 ja minua harmittikin kun se sai siirron. Toivonkin, että leffa lopulta myös julkaistaan teattereissa, eikä sitä viskata suoraan Disney+ -suoratoistopalveluun. Sen lisäksi, että haluan tietty nähdä tällaiset visuaalisesti hienot teokset ensi kerran valkokankaalta, koen, että olisi elokuvateollisuuden kannalta surullista, jos vuoden sisään Disney vetäisi kaksi naissoturileffaansa (ensimmäisen ollessa uusi Mulan, 2020) teatterilevityksestä. Kun kyseessä on Disneyn kaltainen mediajätti, voisi siirto johtaa siihen, että muut studiot eivät enää luottaisi naisten tähdittämien ison budjetin elokuvien menestykseen lippuluukuilla...
     Eddie Murphyn kasarikomedia Prinssille morsian (Coming to America - 1988) saa yli kolmen vuosikymmenen jälkeen jatkoa elokuvalla Coming 2 America. Alunperin elokuussa ja sitten taas joulukuussa 2020 teattereihin tulossa ollut leffa onkin nyt päätymässä suoraan Amazon Prime Video -suoratoistopalveluun. Alkuperäinen leffa on hauska teos, joten mielenkiinnolla odotan, pystyykö Murphy toistamaan sen hilpeyttä vielä monia vuosia myöhemmin?
     The Sopranos -mafiasarjan (1999-2007) esiosaelokuva The Many Saints of Newarkin piti saada ensi-iltansa syyskuussa 2020, mutta senkin julkaisu siirrettiin. Itse katsoin The Sopranosin ensi kertaa vasta viime vuoden puolella alusta loppuun ja se oli niin vaikuttava, että odotan kyllä positiivisin mielin tätä esiosaa - etenkin kun James Gandolfinin poika Michael Gandolfini näyttelee Tony Sopranoa nuorena! Televisiosarjojen jatkaminen vuosien jälkeen elokuvan muodossa on kuitenkin aina pelottava ajatus. On ollut pettymyksiä (El Camino: A Breaking Bad Movie - 2019) ja iloisia yllätyksiä (Downton Abbey - 2019).
     Alunperin maaliskuulle 2019 suunniteltu, Patrick Nessin nuortenkirjasarjaan perustuva scifiseikkailu Chaos Walking saapuu teattereihin kaksi vuotta myöhässä. Vaikkei leffan traileri erityisemmin vakuuttanutkaan, eikä elokuvan pitkä tuotantohelvetti lupaile hyvää, leffan näyttelijäkaarti, johon kuuluvat mm. Daisy Ridley, Tom Holland, Mads Mikkelsen ja Cynthia Eriwo, herätti mielenkiintoani tarpeeksi.
     Vuonna 1940 luodut piirroshahmot Tom ja Jerry palaavat kissa-hiiri-jahtiinsa maaliskuussa, kun uusi Tom & Jerry -leffa saa ensi-iltansa. Osittain näytelty ja osittain animoitu elokuva ei ainakaan myötähäpeällisen trailerinsa perusteella vakuuta ja todella toivon, että itse leffa on huomattavasti laadukkaampi.
     DreamWorksin animaatiokohellus The Boss Baby (2017) oli nähtävästi taloudellinen hitti, sillä nyt olemme saamassa sille jatkoa. The Boss Baby: Perhebisnes (The Boss Baby: Family Business) ei todellakaan kuulu niihin elokuviin, joita tältä vuodelta odotan. Mutta jos ensimmäiselle leffalle löytyy faninsa, niin kiva, että he saavat sille jatkoa.



HUHTIKUU



Luultavasti pelkkä leffan nimen mainitseminen tällä listalla tulee johtamaan siihen, että uusi James Bond -elokuva No Time to Die siirtyy vielä pidemmälle. Filmi oli viime vuonna ensimmäinen koronaviruksen uhri elokuvien ensi-iltojen saralla ja vasta esimakua siitä, millainen elokuvavuodesta 2020 tuli. Toivon mukaan pääsemme seuraamaan 007:n uusia seikkailuja vihdoin ja viimein huhtikuussa, tasan vuosi sen jälkeen, kun sen piti ilmestyä. Ja toivon mukaan se myös lunastaa sille asetetut kovat odotukset. Jos pohditte, mitä elokuvaa odotan eniten vuodelta 2021, niin kyllä sen on pakko olla No Time to Die.
     Pian No Time to Dien jälkeen myös vuoden 2018 kauhuhitin, Hiljaisen paikan (A Quiet Place) jatko-osa Hiljainen paikka osa 2 (A Quiet Place Part II) siirrettiin - ensin syksyyn 2020 ja sitten huhtikuulle 2021. Hassua kyllä, aloin odottamaan elokuvan näkemistä vasta, kun ensimmäinen siirto tapahtui. Silloin tajusin, kuinka paljon halusin nähdä jatko-osan, mille en aluksi nähnyt tarvetta, sillä koin ensimmäisen Hiljaisen paikan toimivan täydellisesti yksinään.
     Lastenleffa Petteri Kaniinin (Peter Rabbit - 2018) jatko-osa Petteri Kaniini: Kani karkuteillä (Peter Rabbit 2: The Runaway) koki aikamoista säätöä ensi-iltansa suhteen. Ensin se siirrettiin keväältä 2020 syksyyn, minkä jälkeen se siirrettiin seuraavalle huhtikuulle. Hetken aikaa näytti kuitenkin siltä, että leffa palaisikin takaisin vuodelle 2020, jolloin se olisi ilmestynyt jouluna. Koronaviruksen toisen aallon alkaessa leffa kuitenkin palautettiin takaisin kevääseen 2021. Ensimmäinen Petteri Kaniini oli ihan viihdyttävä hölmöily, joten katson sujuvasti jatko-osankin.
     Suositusta Mortal Kombat -pelisarjasta tehtiin 1990-luvulla kaksi elokuvaa, Mortal Kombat (1995) ja Mortal Kombat 2 - hävitys (Mortal Kombat: Annihilation - 1997), joista jälkimmäinen oli niin vihattu, ettei suunniteltua kolmososaa koskaan tehty. Nyt sarja on päätetty käynnistää uudestaan täysin uuden Mortal Kombat -elokuvan myötä. Rikkooko elokuva pelileffojen kirouksen ja on oikeasti hyvä toimintapläjäys, vai onko se kuraa muiden joukossa? Veikkaan jälkimmäistä, mutta annan leffalle silti mahdollisuuden.
     Lisäksi huhtikuussa ilmestyy myös hieman tuntemattomampi tapaus, Last Night in Soho. Eikö nimi sano yhtään mitään? Noh, kyseessä on ohjaaja Edgar Wrightin uusi leffa. Ja aina kun Wright toimii puikoissa, olen välittömästi valmis ostamaan lipun, tietämättä elokuvasta sen enempää etukäteen. Siis ihan oikeasti, en tiedä elokuvasta muuta kuin nimen ja ohjaajan, ja haluaisin kovasti nähdä sen jo!



TOUKOKUU



2020 oli MCU-faneille aikamoinen painajainen: ensimmäinen vuosi kymmeneen vuoteen ilman Marvelin elokuvauniversumiin liittyvää leffaa! Vuosi 2021 toimii kuitenkin laastarina näille henkisille traumoille ja massiivisen supersankarisaagan ensimmäisenä elokuvana tänä vuonna ilmestyy Black Widow'n oma filmi. Vaikka odotankin leffaa, on pakko sanoa, että elokuva olisi pitänyt tehdä jo muutama vuosi sitten... koska noh, Avengers: Endgamen (2019) nähneet tietävät kyllä miksi.
     Pian No Time to Dien jälkeen ja muistaakseni vielä Hiljainen paikka osa 2:n kanssa samana päivänä siirron sai hämmentävän pitkäksi paisuneen Fast & Furious -sarjan yhdeksäs osa, mikä kulkee Yhdysvalloissa simppelillä nimellä "F9". Innostukseni sarjaa kohtaan on viime vuosina alkanut haihtua ja parin vuoden takainen lisäosa Fast & Furious: Hobbs & Shaw (2019) oli jo aika väsähtänyt rahastus. Silti onhan tämä pakko käydä katsomassa ja todella toivon, että eräät avaruutta koskevat huhut pitäisivät paikkansa...
     Toukokuussa rymistellään oikein tosissaan ja niin Black Widow kuin Fast & Furious 9 tuntuvat luultavasti pieniltä indiefilmeiltä, kun teattereihin saapuu Godzilla vs. Kong - kahden hirviölegendan eeppinen taistelu. Monsterien turpaanveto on varmasti komeaa menoa, mutta se jääkin sitten nähtäväksi, onko siinä ympärillä sitten sellainen pikkujuttu kuin... hyvä elokuva?
     Kidutuspornosaaga Saw (2004-) saa jo yhdeksännen osansa, kun ensi-iltansa saa Spiral: From the Book of Saw, jonka oli tarkoitus ilmestyä jo vuosi sitten. Vaikka tämä goreilusarja todella on venähtänyt liian pitkäksi, eikä verellä ja suolenpätkillä mässäily varmaan enää aiheuta muuta kuin haukotuksia, odotan silti mielenkiinnolla filmiä. Traileri vaikutti yllättävänkin lupaavalta ja päärooliin valittu Chris Rock on jo itsessään mielenkiintoinen juttu.
     Ryan Reynoldsin tähdittämä videopelikomedia Free Guyn oli tarkoitus ilmestyä viime vuoden lopulla, mutta se siirrettiin toukokuulle. Leffan idea vaikuttaa veikeältä, joten mielenkiinnolla odotan, millainen lopputulos on.
     Toukokuussa saamme Disneyn uuden näytellyn version vanhasta piirrosklassikosta. Tällä kertaa kyseessä on 101 dalmatialaista -animaation (One Hundred and One Dalmatians - 1961) pohjalta tehty Cruella. Kuten nimestä voi päätellä, on keskiössä tällä kertaa elokuvan pahis... koska sehän idea toimi niiiin hyvin Maleficent - Pahattaren (Maleficent - 2014) kanssa... eipä sillä, että Disneyn muut uudelleenfilmatisoinnit kovin kummoisia olisivat. Noh, sentään pääosassa nähdään loistava Emma Stone, joten kenties hän yksinään pystyisi pelastamaan elokuvan.



KESÄKUU



Kesäkuussa uuden Ghostbusters-elokuvan, Afterlifen olisi tarkoitus ilmestyä. Alunperin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo viime kesänä, mutta se sai parikin siirtoa erään pöpön takia. Tämä leffa unohtaa vuoden 2016 Ghostbustersin ja toimii jatkumona alkuperäiselle Ghostbusters - haamujengille (Ghostbusters - 1984). Odotukseni elokuvaa kohtaan eivät ole korkeat, sillä traileri ei näyttänyt kummoiselta, eivätkä tällaiset 30 vuotta myöhemmin kasariklassikoille tehdyt jatko-osat oikein toimi.
     Vuoden kolmas Marvel-sarjakuviin perustuva elokuva on Venomin jatko-osa Venom: Let There Be Garnage. Kuten nimestä voi päätellä, tällä kertaa Venom saa vastaansa toisen symbiootin, punaisen Garnagen. Tätä kohtaan odotukseni ovat todella matalat. Ensimmäinen Venom oli yksi viime vuosikymmenen kehnoimmista supersankarielokuvista, joten epäilen, että samat tekijät saisivat jatko-osasta kovinkaan paljon parempaa.
     Kirottu-kauhuleffauniversumi saa jatkoa, kun teattereihin ilmestyy veikeällä nimellä varustettu The Conjuring: The Devil Made Me Do It. Vaikka James Wan ei valitettavasti palaakaan ohjaajaksi, olen silti toiveikas, että leffa olisi onnistunut teos.
     Yllättäen jatkoa saa myös DreamWorksin unohdettu hevosanimaatio Spirit - villi ja vapaa (Spirit: Stallion of the Cimarron - 2002). Tällä hetkellä nimellä Spirit Untamed kulkeva jatko-osa toimii myös jatkona animaatiosarjalle Spirit - Vapauden kutsu (Spirit Riding Free - 2017-). En ole koskaan nähnyt alkuperäistä elokuvaa kerralla kokonaan, vaan olen nähnyt sen vain monessa osassa ja luultavasti vielä sekalaisessa järjestyksessä. Kenties nyt olisi aika katsoa filmi kunnolla alusta loppuun.
     Kesäkuussa animaatiostudio Pixar julkaisee ensimmäisen uutuuselokuvansa, Lucan. Leffasta ei ole vielä oikein mitään tiedossa, mutta kun kyseessä on Pixarin elokuva, on tämä taas niitä, joihin olen heti valmis ostamaan lipun.



HEINÄKUU



Heinäkuussa saamme vihdoin kauan odotetun Top Gun - lentäjistä parhaat -kasariklassikkon (Top Gun - 1986) jatko-osan, Top Gun: Maverickin. Tämän elokuvan oli alunperin tarkoitus ilmestyä jo heinäkuussa 2019, mutta erilaisista syistä sen julkaisua on siirretty useampaankin otteeseen. Vaikken erityisemmin filmiä odotakaan, olen varma, että se tulee näyttämään upealta isolta valkokankaalta katsottuna.
     Kesällä Disney tarjoaa ehdan seikkailupläjäyksen, Jungle Cruisen, mikä pohjautuu Disneyn huvipuistolaitteeseen. Alunperin leffan oli tarkoitus ilmestyä viime kesänä. Pääosissa nähdään Dwayne Johnson ja Emily Blunt, ja toivonkin, että lopputuloksena on viihdyttävä viidakkoseikkailu täynnä toimintaa, vaaratilanteita ja huumoria.
     Viime kesältä vuoden siirron sai myös Itse ilkimys -animaatioleffoja (Despicable Me - 2010-) laajentavan Kätyrit-komedian (Minions - 2015) jatko-osa Kätyrit: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru). Odotukseni ovat aika matalat, mutta toivon yllättyväni positiivisesti.
     Erityisen matalat ovat odotukseni The Purge -elokuvasarjan viidettä osaa, The Forever Purgea kohtaan. Jo sarjan ensimmäinen osa, Puhdistuksen yö (The Purge - 2013) oli heikko ja taso on sen jälkeen heitellyt keskinkertaisesta kehnoon. Olisi varsinainen ihme, jos sarjan viides osa olisi oikeasti hyvä filmi.
     Heinäkuussa ilmestyy vuoden neljäs Marvelin sarjakuviin perustuva elokuva, Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings. Black Widow'n tavoin tämäkin on osa Marvelin isoa elokuvauniversumia, MCU:ta ja vaikken tiedä hahmosta mitään etukäteen, täytyy sanoa, että odotan tämän näkemistä jopa hieman enemmän kuin Black Widow'n omaa elokuvaa - kenties juuri siksi, että minua kiinnostaa tavata uusi tuttavuus MCU:ssa.
     Yllättäen jatko-osan kesällä saa myös Väiski Vemmelsäären ja Michael Jordanin koripalloleffa Space Jam (1996). Space Jam: A New Legacy -nimellä kulkevassa jatko-osassa tosin nähdään Jordanin sijaan LeBron James. Itselleni alkuperäinen Space Jam ei tarjoa minkäänlaista nostalgiaa, sillä näin sen ensi kertaa vasta muutama vuosi sitten. Minua kiinnostaa silti nähdä, toimiiko jatko-osa lainkaan.
     Chaos Walking ei jää Tom Hollandin ainoaksi tuotantohelvetissä pyörineeksi filmiksi tänä vuonna. Heinäkuussa nähdään nimittäin vihdoin suosittuihin videopeleihin perustuva Uncharted. Elokuvan ohjaaja on vaihtunut tässä kohtaa varmaan jo sata kertaa ja kun ottaa huomioon peleihin perustuvien leffojen yleislaadun, on varmaan turha odottaa tästäkään mitään tajunnat räjäyttävää elokuvakokemusta.
     Lisäksi heinäkuussa ilmestyy myös ohjaaja M. Night Shyamalanin uusi elokuva Old. Paljoa leffasta ei ole vielä tiedossa, enkä oikeastaan edes halua tietää siitä etukäteen mitään. Vaikka Shyamalanin elokuvat ovatkin hänen uransa aikana heitelleet laadultaan erinomaisesta surkeaan, täytyy silti sanoa, että odotan hänen uusia teoksiaan pienellä varautuneisuudella. Lopputuloksena kun voi olla oikeastaan mitä tahansa puolikkaan ja viiden tähden väliltä.



ELOKUU



Vihdoin elokuussa myös DC Comicsin fanit saavat jotain, nimittäin uuden The Suicide Squadin, jonka nimi viittaa siihen, että työryhmääkin taitaa nolottaa se, millainen pökäle ensimmäisestä Suicide Squadista (2016) tuli. Kun puikoissa pyörii Guardians of the Galaxy -leffojen (2014-) ohjaaja James Gunn, odotan innolla, mitä hän saa aikaiseksi superroistojen ryhmän kanssa.
     Vuoden 2016 oiva kauhuelokuva Don't Breathe saa jatko-osan, Don't Breathe 2:n, minkä juonikuviosta on jo paljastettu hieman. Vaikka Hiljaisen paikan tavoin ajattelen ensimmäisen elokuvan toimivan täydellisesti omillaan, käyn mielenkiinnolla kurkkaamassa, mitä kakkososassa on saatu aikaan.
     Vähän päälle kaksi vuotta elin onnellisesti siinä luulossa, että Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (Hotel Transylvania 3: Summer Vacation - 2018) olisi jäänyt laiskan ja typerän animaatioelokuvasarjan viimeiseksi osaksi. Ei, kesällä nähdään Hotel Transylvania 4... Äh.
     Yllätykseksi jatkoa saa myös Ryan Reynoldsin ja Samuel L. Jacksonin tähdittämä toimintakomedia The Hitman's Bodyguard (2017). Leffa oli ihan viihdyttävä, mutta nopeasti unohdettava, joten eivätpä odotukseni jatkoa kohtaan kovin korkeat ole. Jatko-osan nimi The Hitman's Wife's Bodyguard on kuitenkin hupaisa, joten ehkä luvassa voisi olla jotain kelvollista menoa ja meininkiä.
     Kesän lopussa teattereihin saapuu myös uusi Candyman, mikä ei ole uudelleenfilmatisointi, vaan jatkoa alkuperäiselle Candymanille (1992). Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo viime syksynä, mutta noh... kyllä te tiedätte. Traileri vaikuttaa hyvältä, joten odotan kyllä elokuvan näkemistä mielelläni.



SYYSKUU



Ainakin tällä hetkellä syyskuu näyttää omiin silmiini vuoden heikoimmalta elokuvakuulta. Oikein mitään kiinnostavaa ei ole luvassa. Heikko Hercule Poirot -raina Idän pikajunan arvoitus (Murder on the Orient Express - 2017) saa jatkoa elokuvalla Kuolema Niilillä (Death on the Nile), mutta eipä se itseäni paljoa jaksa kiinnostaa. DreamWorksilta ilmestyy uusi animaatio, The Bad Guys, mistä ei ole vielä tiedossa oikein mitään. Jostain syystä Jackass-elokuviakin tehdään yhä ja uusi sellainen on tulossa syksyllä. Myös uusi My Little Pony -leffa saa ensi-iltansa.



LOKAKUU



Lokakuussa päästään kuitenkin onneksi takaisin itse asiaan. Syksyn ensimmäinen jättituotos on Denis Villeneuven scifieepos Dyyni (Dune), jonka oli alunperin tarkoitus ilmestyä viime jouluna. Vaikuttavalta näyttävä teos kuuluu itselleni vuoden odotetuimpiin. Se jääkin nähtäväksi, löytyykö tällaiselle aikuisten tieteisteokselle tarpeeksi yleisöä, jotta iso budjetti saadaan kerättyä takaisin ja jatko-osa tehtyä...
     Jatko-osista puheenollen, parin vuoden takainen animaatioleffa Perhe Addams (The Addams Family - 2019) saa jatkoa. Pienen budjettinsa ansiosta ensimmäinen osa oli jopa jättimäinen hitti studiolle, joten Perhe Addams 2:n (The Addams Family 2) teko lähti heti liikkeelle. Toivottavasti kyseessä olisi edeltäjäänsä parempi teos.
     Jatkoa saa myös vuoden 2018 Halloween. Alunperin viime lokakuulle tarkoitettu Halloween Kills oli pakko siirtää jopa vuodella eteenpäin, jotta sen ensi-ilta olisi kyseisenä juhlapäivänä. Vaikka odotankin mielenkiinnolla Michael Myersin uusia murhaseikkailuja, tuntuu leffa näin etukäteen pelkältä väliosalta, sillä on jo tiedossa, että vuoden päästä ilmestyy sarjan seuraava osa, Halloween Ends (2022).
     G.I. Joe -elokuvasarjaa yritetään herätellä takaisin henkiin lokakuussa, kun Snake Eyesin oma filmi saa ensi-iltansa. Kyseessä on sotilasjoukon coolein hahmo, joten odotan mielenkiinnolla, millaista toimintaviihdettä on luvassa. Päärooliin valittu Henry Golding hieman epäilyttää, mutta kenties hän hoitaa hommansa tyylillä.



MARRASKUU



Huh huh, tässähän on jo ehtinyt vierähtää ainakin kolme kuukautta ilman uutta Marvel-elokuvaa! Onneksi kosminen, alunperin viime syksylle tarkoitettu Eternals tarjoaa balsamia henkisiin haavoihin! Tämä ryhmä ei ole itselleni lainkaan tuttu entuudestaan, mutta Shang-Chi and the Legend of the Ten Ringsin tavoin odotan elokuvan näkemistä juuri siksi. Lisäksi toinen samanlainen Marvel-leffa, Guardians of the Galaxy (2014) oli myös suurelle yleisölle tuntematon ja osoittautui yhdeksi MCU:n parhaista teoksista, joten kenties sama onnistuu uudestaan. Elokuvan näyttelijäkaarti (Richard Madden, Angelina Jolie, Kit Harington, Kumail Nanjiani, Salma Hayek ja Brian Tyree Henry) kiinnostaa myös.
     Marraskuussa teattereihin saapuu myös seitsemäs Mission: Impossible -elokuva. Sarjan edellinen osa, Mission: Impossible - Fallout (2018) on ehdoton suosikkini sarjasta ja muutenkin todella kova toimintaleffa, joten kun sama työryhmä palaa myös tähän osaan, olen enemmän kuin innoissani. Eli siis mistä voisin ostaa liput jo?
     Viime vuosina ikonisten artistien ja yhtyeiden tarinoita kertovat elokuvat ovat muodostuneet jo lähestulkoon trendiksi. Oli Queen-leffa Bohemian Rhapsodya (2018), Elton John -filmi Rocketmania (2019) ja kaikessa hiljaisuudessa ilmestynyttä ja pienelle huomiolle jäänyttä David Bowie -elokuva Stardustia (2020). Tänä vuonna kohteeksi on osunut legendaarinen Elvis, josta on jo vuonna 1979 tehty John Carpenterin ja Kurt Russellin voimin filmi. Vaikken Elvistä kovin usein kuuntelekaan, odotan mielenkiinnolla, millainen elokuva hänestä saadaan tällä kertaa aikaiseksi?



JOULUKUU


Vuoden viimeinen viime vuodelta tälle vuodelle siirtynyt teos taitaa olla Steven Spielbergin uudelleenfilmatisointi vuoden 1961 elokuvasta West Side Story. On kiinnostavaa nähdä Spielberg musikaalin puikoissa, vaikka olisi toki ollut vielä parempaa nähdä hänen tekevän täysin originaalia leffaa. Elokuva ilmestyy sopivasti alkuperäisen filmin 60-vuotisjuhlan aikoihin, joten luvassa on myös arvostelua vanhasta West Side Storysta...
     Huomattavasti Kätyrit: Grun tarinaa enemmän odotan samojen tekijöiden toista animaatiojatko-osaa, Sing 2:a. Ensimmäinen Sing (2016) oli ihastuttavan riemastuttava hyvän mielen teos, joten odotan innolla, onnistuvatko tekijät toistamiseen veikeän elokuvamusikaalin kanssa?
     Näin etukäteen olen leimannut yhdeksi vuoden turhimmaksi elokuvaksi The Matrix 4:n. Kyllä, jos ette vielä tienneet, Keanu Reeves ja Carrie-Anne Moss palaavat neljänteen Matrix-leffaan. Piti The Matrixin (1999) jatko-osista, Reloadedista ja Revolutionsista (2003) tai ei, on selvää, että tarina vietiin niissä päätökseen, joten en näe mitään syytä neljännelle elokuvalle. Ei kun aivan niin, Hollywoodissa tykätään rahasta.
     Lisäksi joulukuussa elokuvateatterit valloittaa vuoden kuudes - siis KUUDES Marvelin sarjakuviin perustuva elokuva, vielä tällä hetkellä nimetön "Spider-Man 3", mikä on tietty jatkoa Spider-Man: Homecomingille (2017) ja Spider-Man: Far From Homelle (2019), sekä muulle MCU:lle. Koska olen pitänyt aiemmista filmeistä todella paljon ja Far From Home jätettiin ärsyttävän tiukkaan paikkaan, odotan erittäin paljon kolmatta Hämistä - etenkin jos huhut pitävät paikkansa siitä, ketä kaikkia hahmoja onkaan mukana. Yritän pitää kuitenkin odotukseni matalina - en tosin elokuvaa kohtaan, vaan sitä, että leffa ylipäätään ilmestyy tänä vuonna. Kuten jo totesin, kyseessä olisi kuudes Marvel-filmi vuonna 2021 ja vieläpä kolmas Sonyn tuottama, joten en yllättyisi yhtään, jos elokuva siirrettäisiinkin vuoden 2022 alkuun.




Kaikenlaista enemmän tai vähemmän jännää on siis luvassa... jos siis elokuvateatterit pysyvät auki ja maailman koronatilanne paranee. Näiden kaikkien lisäksi on myös luvassa mm. Milla Jovovichin tähdittämä Monster Hunter, Wes Andersonin uusi leffa The French Dispatch, Damien Chazellen uusi elokuva Babylon, sekä täysin uusi Texas Chainsaw Massacre, joiden ensi-iltakuukaudet eivät ole vielä tiedossa. Monet vuoden parhaista ovat luultavasti niitä pikkuleffoja, joista ei vielä nyt ole tietoakaan ja luvassa on takuuvarmasti monia yllätyksiä.




Sen lisäksi, että arvostelen tietty mahdollisimman paljon näitä uutuuksia, on luvassa myös paljon vanhojen elokuvien arvosteluja. Ennen uutta Mortal Kombatia arvostelen vuoden 1995 Mortal Kombat -leffan ja sen jatko-osan Mortal Kombat 2 - hävityksen, minkä lisäksi arvostelen tietty Prinssille morsiamen, Space Jamin ja Top Gun - lentäjistä parhaat, ennen kuin ne saavat jatkoa. Muita vanhoja elokuvia ovat tietty syntymäpäiväsankarit, jotka täyttävät tänä vuonna 10, 20, 30, 40, jne. vuotta! Citizen Kane (1941)! Aamiainen Tiffanylla (Breakfast at Tiffany's - 1961)! Navaronen tykit (The Guns of Navarone - 1961)! Likainen Harry (Dirty Harry - 1971)! Evil Dead - kauhun riivaamat (The Evil Dead - 1981)! Sukellusvene U-96 (Das Boot - 1981)! Pako New Yorkista (Escape from New York - 1981)! Cape Fear (1991)! Myrskyn ratsastajat (Point Break - 1991)! Uhrilampaat (Silence of the Lambs - 1991)! Bridget Jones - elämäni sinkkuna (Bridget Jones's Diary - 2001)! Henkien kätkemä (千と千尋の神隠し - 2001)! Mulholland Drive (2001)! Shrek (2001)! Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus (The Adventures of Tintin - 2011)! Ja paljon muuta! Erityisen innoissani olen jo tässä kuussa syntymäpäiväänsä juhlivasta Chaplinin poika -klassikosta (The Kid - 1921). Elokuva nimittäin täyttää tasan sata vuotta!




Kaiken tämän elokuvamäärän lisäksi on myös tiedossa hurja määrä televisiosarjoja. Viime vuonna ylitin itseni totaalisesti sillä, kuinka paljon katsoin sarjoja - lähes 140 tuotantokautta eri sarjoja laidasta laitaan! Tänä vuonna jatkan tietty keskeneräiset projektini, kuten The Sopranosin, The Walking Deadin (2010-), Riverdalen (2017-) ja Atypicalin (2017-2021) loppuun, minkä lisäksi julkaisen heti alkuvuodesta muutaman arvion sarjoista, joita en ehtinyt katsoa loppuun vielä viime vuoden aikana, kuten Viikinkien (Vikings - 2013-2020) kuudennen kauden, Sabrina: Pimeällä puolella -sarjan (Chilling Adventures of Sabrina - 2018-2020) neljännen kauden, sekä scifisarjan Devs (2020). Vuoden aikana on luvassa arviot myös mm. Breedersistä (2020-), Never Have I Everistä (2020-), Emily in Parisista (2020-) ja Bridgertonista (2020-), joiden kaikkien ensimmäiset kaudet missasin viime vuonna. Lisäksi viime vuonna katsoin ja kirjoitin arviot The Handmaid's Talen (2017-), Barryn (2018-) ja Disenchantmentin (2017-) aiemmista kausista, siinä toivossa, että niiden uudet kaudet olisi julkaistu viime kesänä. Näin ei tapahtunut, joten arviot odottavat yhä julkaisua. Disenchantment-arviot tulevat heti tässä kuussa ja nykyisen tiedon mukaan The Handmaid's Talen neljännen kauden olisi tarkoitus ilmestyä tänä kesänä. Uutuussarjojen puolelta tulossa on ainakin Marvel-sarjat WandaVision, The Falcon and the Winter Soldier, Loki ja What If...?, Star Wars -sarjat The Bad Batch ja The Book of Boba Fett, sekä DC:n puolelta Zack Snyderin versio parjatusta Justice Leaguesta (2017), mikä julkaistaan näillä näkymin neliosaisena minisarjana. #ReleaseTheSnyderCutia muutaman vuoden ajan netissä toitottaneet siis saavat, mitä ovat toivoneet, mutta kysymys onkin, että tuleeko Snyderin visio olemaan yhtään sen parempi...




Vielä näidenkin kaikkien lisäksi on luvassa vielä paljon sarjoja, joita en ole ennen katsonut jaksoakaan. The Walking Deadin ohessa aion katsoa ja arvostella myös Fear the Walking Deadin (2015-) ja uuden The Walking Dead: World Beyondin (2020-). Killing Eve (2018)! Lucifer (2016-)! Matkalla avaruuteen (Lost in Space - 2018-2021)! Ozark (2017-)! Rahapaja (La casa de papel - 2017-2021)! Succession (2018-)! The Expanse (2015-)! You (2019-)! Jos uutta kautta on tiedossa, olen erittäin innoissani aloittamassa myös Peaky Blindersin (2013-) ja jos saan sarjan jostain käsiini, voisin katsoa ja arvostella läpi myös Dexterin (2006-2021), joka on yllättäen saamassa uuden tuotantokauden tänä vuonna, kahdeksan vuotta alkuperäisen finaalin jälkeen. S.H.I.E.L.D. Agentit (Agents of S.H.I.E.L.D. - 2013-2020) on myös kiinnostanut jo pidemmän aikaa. Viime vuonna katsoin läpi Star Wars: The Clone Warsin (2008-2020) ja nyt haluaisin tutustua muihinkin Tähtien sota -saagaa (Star Wars - 1977-) laajentaviin animaatiosarjoihin, Star Wars: Rebelsiin (2014-2018) ja Star Wars: Resistanceen (2018-2019). Koska arvostelen Evil Dead -trilogian (1981-1992) alkuperäisen filmin 40-vuotisjuhlan kunniaksi, aion ottaa sen jälkeen käsittelyyn myös Ash vs. Evil Dead -televisiosarjan (2015-2018). Sarjojenkin puolelta löytyy syntymäpäiväsankareita ja loppuvuodesta aloitan antologiasarja American Horror Storyn (2011-), sekä sotasarjan Taistelutoverit (Band of Brothers - 2001). 




Kaiken tämän päälle on luvassa muutakin kivaa ja hauskaa, kuten perinteinen 24 tunnin elokuvamaraton -haaste, mitä en malta odottaa. Sain viime vuonna useammankin henkilön ottamaan osaa haasteeseen ja toivon, että viimevuotinen määrä kasvaa. Lisäksi nyt alkaa olla äärimmäisen todennäköistä, että hullu miljoonan lukukerran raja ylittyy jo ennen kesää ja minulla on jo mielessä parikin spesiaalitekstiä sen tapahtuessa. Miltä kuulostaisi esimerkiksi elokuvakokoelmani esittely...


Tätä kaikkea odotellessa (ja määrää kauhistellessa) toivotan vielä kerran kaikille hyvää (tai ainakin edellisvuotta parempaa) uuttavuotta 2021! 


Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.12.2020
Lähteet: elokuvien ja televisiosarjojen julisteet www.imdb.com ja www.impawards.com

1 kommentti:

  1. Raya ja viimeinen lohikäärme kiinnostaa itseäni eniten! Lisäksi odotan mielenkiinnolla uutta Hämähäkkimiestä. Toivottavasti elokuvasarjan taso pysyy vähintään samana kuin tähänkin asti. Uusi Suicide squad arvelluttaa aiemman osan vuoksi, mutta toivon todella että uusi elokuva yllättäisi positiivisesti ja elokuvan hahmot pääsisivät kunnolla oikeuksiinsa.

    VastaaPoista