GHOSTBUSTERS - HAAMUJENGI
GHOSTBUSTERS
Ohjaus: Ivan Reitman
Pääosissa: Bill Murray, Dan Aykroyd, Harold Ramis, Sigourney Weaver, Rick Moranis, Ernie Hudson, Annie Potts, William Atherton ja David Margulies
Genre: komedia, seikkailu, jännitys
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 12
Ghostbusters - haamujengi lähti liikkeelle näyttelijä Dan Aykroydin mielenkiinnosta yliluonnollisia asioita kohtaan. Alunperin ideana oli kertoa tarinaa hahmoista, jotka matkaisivat eri aikoihin ja ulottuvuuksiin taistelemaan haamuja vastaan, mutta kun sitä ehdotettiin ohjaaja Ivan Reitmanille, koko juttu vaikutti liian kalliilta toteuttaa, jolloin sitä täytyi muokata paljon. Idea kulki aluksi nimellä "Ghostsmashers", mutta lopulta tekijät kokivat "Ghostbustersin" kuulostavan paremmalta. Ongelmia syntyi, kun Filmation hyökkäsi filmin kimppuun, sillä yhtiöllä oli ollut oma televisiosarjansa nimeltä "The Ghost Busters" (1975). Yhtiölle pitikin maksaa mojova summa siitä, että elokuvassa saatiin käyttää nimeä. Elokuvan kuvaukset lähtivät käyntiin syksyllä 1983 ja Ghostbusters - haamujengi sai ensi-iltansa seuraavana kesänä. Teos oli suuri hitti, jopa vuoden kolmanneksi menestynein elokuva Indiana Jones ja tuomion temppelin (Indiana Jones and the Temple of Doom - 1984) ja Beverly Hills kytän (Beverly Hills Cop - 1984) jälkeen. Myös kriitikot pitivät filmistä, minkä lisäksi se oli ehdolla kahdesta Oscar-palkinnosta; parhaista erikoistehosteista ja parhaasta alkuperäiskappaleesta, jonka kaikki tietävät. Minäkin olin kuullut kappaleen ties kuinka monta kertaa, ennen kuin näin itse elokuvan. Aluksi näin leffasta vain ensimmäisen vartin, mutta se oli mielestäni niin kökköä pöhköilyä, etten jaksanut katsoa loppuun. Vasta muutamaa vuotta myöhemmin näin tämän kokonaan sekä Ghostbusters II:n (1989). Silloin pidin leffoista ja katsoinkin ne heti seuraavana vuonna uudestaan ennen kuin uusi naisvetoinen Ghostbusters (2016) ilmestyi. Mietin jo silloin alkuperäisten filmien arvostelemista, mutta minulla oli silloin niin paljon muita elokuvia arvosteltavana, että päätin tehdä nämä kaksi leffaa erikseen joskus toiste. Elokuvasarjan oli tarkoitus saada nyt uusi osa, Ghostbusters: Afterlife (2021), mutta koska se siirrettiin heinäkuulta ensi vuoteen, päätin sen sijaan vihdoin arvioida kaksi alkuperäistä Ghostbusters-leffaa.
Tohtorit Peter Venkman, Ray Stantz ja Egon Spengler tutkivat kuoleman jälkeistä elämää ja yrittävät napata kiinni haamuja. Aluksi Haamujengin puuhille nauretaan, mutta ennen kuin he edes huomaavatkaan, täytyy heidän pelastaa koko maailma Gozer tuhoaja -jumalolennolta.
Haamujengiläisistä, eli Peter Venkmanista (Bill Murray), Ray Stantzista (elokuvan idean isä Dan Aykroyd) ja Egon Spengleristä (Harold Ramis) on saatu oivallisesti erilaiset hahmot. Egon on ainoa, joka todella vaikuttaa tutkijalta, mitä on tietty korostettu silmälasien avulla. Hahmo osoittaa tietämyksensä haamuista vähän väliä ja onkin porukan älykkäin. Myös Ray tietää haamuista, mutta hän ei ole yhtä viisaan oloinen. Hahmo on kuitenkin muita innostuneempi haamujen nappaamisesta. Peteriä ei homma sen sijaan erityisemmin kiinnosta, mutta homman tuomasta kuuluisuudesta hän kyllä nauttii. Peter on hahmoista moniulotteisin ja mieleenpainuvin, varsinkin Murrayn loistokkaan roolisuorituksen avulla. Myös Ramis ja Aykroyd ovat toimivia rooleissaan, mutteivät ole yksittäin yhtä erinomaisia tapauksia, kuten eivät ole heidän hahmonsakaan. Kolmikkona Peter, Ray ja Egon kuitenkin toimivat täydellisesti ja heidän tiimityöskentelyään on mahtavaa seurata. Yksi parhaista puolista on, että he ovat kaikki vain erilaisia tutkijoita, eivätkä mitään suurikokoisia toimintastaroja, millaisia kasarileffojen sankarit tuppasivat olemaan.
Ja ai niin, tiimiin hyppää mukaan myös Ernie Hudsonin esittämä Winston, joka jää todella pahasti sivuun. Hahmon nimi mainitaan ehkä kerran tai kaksi leffan aikana, eikä hänelle ole annettu oikeastaan mitään merkittävää tekemistä. Winstonin ilmestyminen mukaan tarinaan on tönkösti tehty, aivan kuin hänen lisäämisensä olisi keksitty vasta viime hetkellä.
Alien-sarjasta (1979-) tuttu Sigourney "Ripley" Weaver näyttelee Dana Barrettia, jonka asunnossa alkaa tapahtumaan kummia. Weaver on erittäin hyvä naispääosaan, minkä hän todella osoitti Alien - kahdeksannessa matkustajassa (Alien - 1979). Hänestä löytyy enemmän karismaa kuin Aykroydista ja Ramisista, jolloin on hyvä, että hänen roolinsa on iso. Vahvasta naisesta kun on kyse, muka-naistenmies Peter Venkman iskee tietty silmänsä Danaan. Peterin kosiskeluyrityksiä vain vahvistaa se, että hän lähinnä inhottaa Danaa läsnäolollaan. Vaikka nykypäivänä tämä saa Peterin kuulostamaan lähinnä kuvottavalta käytökseltä, Weaverin ja Murrayn yhteiset kohtaukset ovat erittäin hauskoja, sillä näyttelijät onnistuvat luomaan mahtavan kemian välilleen ja heidän väliset dialoginsa ovat loistokkaita.
Elokuvassa nähdään myös Annie Potts Haamujengin vastaanottovirkailija Janinena, Rick Moranis Danan säälittävänä naapurina, David Margulies New Yorkin pormestarina ja William Atherton ympäristöstä kiinnostuneena Walter Peckinä, joka Winstonin tavoin vain ilmestyy tarinaan, mutta sen sijaan, että hän haluaisi olla mukana jengissä, hän haluaisi pistää lopun heidän puuhilleen, koska... öh... tuota... leffa kai tarvitsi muitakin pahiksia kuin kummitukset? Sivuhahmoista ehdottomaksi suosikiksi nousee Moraniksen esittämä Louis, joka on säälittävyydessään aivan hulvattoman hauska. Kyseessä on niitä hahmoja, joiden kohdalla ei ihan tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, jolloin voi olla, että päätyy nauramaan silmät kyynelissä.
Jos Ghostbusters - haamujengiä lähtisi oikein kunnolla kriitikkona analysoimaan suurennuslasin kanssa, löytyisi siitä helposti vikoja, jotka objektiivisesti katsottuna pistävät miettimään, onko kyseessä oikeasti kovinkaan hyvä elokuva? Negatiivisena puolena voisi huomauttaa, että vaikka päähenkilöt ovatkin mainioita, ei heille tapahdu lähes minkäänlaista kehitystä koko elokuvan aikana, vaan Peter, Ray ja Egon ovat täysin samanlaisia tyyppejä leffan lopussa kuin he olivat alussakin, vaikka heistä tulee suosittuja. Winston ja Walter tuodaan mukaan kömpelösti ja etenkin jälkimmäinen tuntuu tylsältä lisäykseltä, kun itse pääpahis Gozer luo omaa uhkaansa. Vaikka olenkin usein sitä mieltä, ettei pelkkä helppo viihde riitä, eikä elokuvaa voi puolustella sillä, että sen aikana kuuluukin jättää aivot narikkaan, Ghostbusters - haamujengin aikana täytyy kyllä tehdä poikkeus. En siis sano, että filmi olisi mikään aivoton ja typerä raina, ehei, mutta on silti todettava, ettei leffan aikana kannata tai tarvitse hirveästi miettiä - kunhan vain hyppää mukaan haamuseikkailuun. Se ei todellakaan ole vaikea homma, sillä elokuva on niin erinomaisen viihdyttävä ja mukaansatempaava. Tämä on aivan mahtavaa hömppää, josta nautin joka katselukerralla yhä vain enemmän ja enemmän. Ei ole mikään ihme, että leffa iski täysillä kasarilapsiin ja nykyään elokuvaa pidetään komediaklassikkona. Ghostbusters - haamujengi on niitä leffoja, jonka voi katsoa ties kuinka monetta kertaa ja silti sen haluaa pistää pyörimään yhä vain uudestaan.
Uudelleenkatseluarvoon vaikuttavat vahvasti loistavien hahmojen lisäksi myös elokuvan huumori ja mahtava tunnelma. Ghostbusters - haamujengi on todella hauska leffa, mikä naurattaa ja huvittaa läpi kestonsa monin eri tavoin. Hymy nousee kaiken aikaa huulille ja elokuva tarjoaa paljon riemua alusta loppuun. Oli kyse sitten Peterin sarkastisista heitoista tai hänen epätoivoisista yrityksistään naisten kanssa, Louiksen jatkuvasta epäonnesta tai hassuista haamuista, naurut on taattu koko perheelle. Tai no, leffasta löytyy kyllä yksi hieman epämääräinen kohta, mikä ei sovi pienemmille katsojille... Huumoria mukaan tuo tietty myös kummitusten toteutus. 1980-luvulla nukeilla sun muilla toteutetut paranormaalit olennot olivat varmasti häikäiseviä efektejä, mutta niiden kanssa aika ei ole ollut armollinen. Haamujen toteutus olikin isoin syy, miksi pidin leffaa vuosia sitten vain kökkönä, mutta nykyään se on yksi isoimmista viehätyksistä koko hommassa. Kun kyseessä on komedia, eikö se ole vain osuvaa, että kummitukset eivät ole kauhuolentoja, vaan kömpelöitä ja huvittavia? Ja vaikkei itse toteutus ole enää nykypäivänä katsottuna "laadukkaimmasta" päästä, on kummitukset suunniteltu kiehtovasti ja monet henkiolennoista, kuten limainen Slimer, kirjastotäti ja demonikoirat Zuul ja Vinz jäävät ikimuistoisina katsojien mieleen. Parissa kohtaa leffa onnistuu luomaan myös kutkuttavaa jännitystä ja loppu on rakennettu niin hyvin, ettei katsoja enää naura, vaikka Haamujengin vastaan asteleekin legendaarinen Vaahtokarkkimies. Ghostbusters - haamujengi on oikeutetusti noussut ikoniseen asemaansa, eikä samanlaista teosta voisi tehdä enää nykypäivänä. Sen tietää jo siitä, että 2016 tätä kokeiltiin ja tietenkin siinä epäonnistuttiin.
Elokuvan on ohjannut Ivan Reitman, joka on tehnyt aiemmin mm. komediat Jurtit (Meatballs - 1979) ja Natsat (Stripes - 1981), joita kumpaakin tähditti Bill Murray. Reitman on tehnyt loistotyötä tunnelman luomisessa, minkä lisäksi Haamujengiläisiä näyttelevät Dan Aykroyd ja Harold Ramis ovat saaneet aikaiseksi toimivan käsikirjoituksen. Leffan kuvaus on pääasiassa oivallista ja leikkaus on sujuvaa. Parissa kohtaa valotiimi olisi tosin voinut tuoda muutaman lampun lisää kuvauksiin. Lavasteet ovat taidokkaasti rakennetut ja puvustajat ovat onnistuneet täydellisesti päähahmojen asujen kanssa. Vieläkin parempaa työtä ovat tehneet ne, jotka suunnittelivat ja toteuttivat Haamujengin legendaarisen auton, Ecto-1:n. Elokuvan äänimaailma on suurimmaksi osaksi onnistunut, mutta välillä tuntuu siltä kuin ääniä puuttuisi kokonaan. Elmer Bernsteinin musiikit ovat erittäin mainiot ja Ray Parker Jr.:n laulama "Ghostbusters" -kappale on aivan mielettömän mahtava, eikä ole mikään ihme, että kyseessä on yksi elokuvahistorian suosituimmista tunnusmusiikeista. Itse kuuntelin biisin valehtelematta kuusi kertaa tätä arvostelua kirjoittaessa.
Yhteenveto: Ghostbusters - haamujengi on erinomaista hömppää, joka viihdyttää täysillä alusta loppuun ja sen katsoo erittäin mielellään yhä uudelleen ja uudelleen. Jos ongelmia alkaa oikein etsimällä etsimään, niitä kyllä löytyy mm. hahmojen kehityksen suunnalta, mutta tämä on niitä harvoja leffoja, joiden kanssa suosittelen löysäämään otetta huomattavasti, jättämään turhan ajattelun syvällisemmille teoksille ja vain uppoutumaan Haamujengin vietäväksi. Elokuva on todella hauska monin eri tavoin ja vaikka nykypäivänä katsottuna ajan hampaan nakertamat efektit ovat lähinnä naurettavia, ne luovat toisaalta juurikin oikean lisäyksen elokuvan henkeen. Ja vaikkeivät haamut olekaan kestäneet aikaa yhtä hyvin kuin monet muut kasariefektit, on kummituksissa silti jotain äärimmäisen maagista edelleen. Leffan hahmot ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta erinomaiset ja niin ovat myös heidän näyttelijänsä. Bill Murray on loistava pääosassa ja Sigourney Weaver tuo toimivaa naispoweria mukaan. Rick Moraniksen esittämä naapuri nousee helposti suosikkihahmoksi hulvattomalla säälittävyydellään. Dan Aykroyd ja Harold Ramiskin ovat oivallisia rooleissaan, mutta parempaa työtä he ovat tehneet käsikirjoituksen kanssa. Ongelmineenkin Ghostbuster - haamujengi on mahtava komedia, joka on paikkansa ansainnut kasariklassikoiden joukossa. Sen mystinen vetovoima toimii yhä ja se tulee toimimaan satavarmasti vielä tulevaisuudessakin. Kyseessä on yksi niistä elokuvista, mitkä jokaisen tulisi nähdä ainakin kerran elämässään - jos ei muuten, niin ihan vain sen tajuttoman kovan tunnuskappaleensa takia, mikä tulee varmasti jämähtämään päähän vielä pitkäksi aikaa.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.joblo.com
Ghostbusters, 1984, Columbia Pictures Corporation, Delphi Films, Black Rhino Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti