Vuoden 2020 parhaat elokuvat

VUODEN 2020 PARHAAT ELOKUVAT

Inhaa vuotta 2020 on enää muutama tunti jäljellä ja pian pääsemme aloittamaan toivon mukaan huomattavasti paremman vuoden 2021. Sitä ennen on kuitenkin vielä aika huipentaa elokuvavuosi 2020. Toissapäivänä listasin suosikkisarjani tältä vuodelta, eilen inhokkielokuvani tältä vuodelta ja nyt on aika listata vuoden 2020 suosikkielokuvani. Käykää listan perään kertomassa omat suosikkinne vuodelta 2020 kommenteissa!

Edellisvuosien tapaan leffat on listattu Suomen teatterikierroksen tai suoratoistoensi-illan mukaan. Yksittäisiä festivaaliesityksiä ei lasketa, vaan pitää olla kunnon laaja levitys. Listalta löytyy siis elokuvia, jotka saivat alunperin maailmanensi-iltansa jo viime vuonna, mutta Suomeen ne saapuivat vasta tänä vuonna. 

Vaikka vuosi 2020 ei tarjonnutkaan monia elokuvia, joita kovasti odotimme, vuoteen mahtui silti monta hienoa elokuvaa - niinkin monta, että ennen kuin pääsemme varsinaiseen kymmenen parhaimman listaan, minulta löytyy monta kunniamainintaa. Bombshell - hiljaisuuden rikkojat (Bombshell) oli vaikuttava filmi merkittävästä aiheesta, josta on varmasti tulossa lisää elokuvia lähivuosina. Just Mercy oli erittäin vaikuttava ja pysäyttävä teos Amerikan oikeusjärjestelmän vääryyksistä ja poliisien korruptiosta, mitä maassa esiintyy valitettavasti edelleen. Jäähyväiset (The Farewell) oli liikuttava draamakertomus, jossa Awkwafina osoitti osaavansa oikeasti näytellä. Pixarin animaatioseikkailu Eteenpäin (Onward) oli riemastuttava ja koskettava kertomus veljesten suhteesta niin toisiinsa kuin menehtyneeseen isäänsä. Mark Ruffalon tähdittämä Peitelty totuus (Dark Waters) oli vangitseva elokuva kauhistuttavasta tositapahtumasta. HBO:n Bad Education oli mielenkiintoinen kertomus erikoisesta tosirikoksesta, jossa Hugh Jackman pääsi todella loistamaan. Netflixin The Devil All the Time oli kiehtova trilleri, jossa monet juonikuviot yhdistyvät vakuuttavaksi kokonaisuudeksi. Hiomattomat timantit (Uncut Gems) oli loistava osoitus siitä, että Adam Sandler osaa näytellä, jos niin vain viitsii. Kamala nimihirviö Borat Subsequent Moviefilm: Delivery of Prodigious Bribe to American Regime for Make Benefit Once Glorious Nation of Kazakhstan ei ollut fantastisen ensimmäisen osan veroinen komedia, mutta silti mahtavan hävytön jatko-osa, mikä ilmestyi täydelliseen aikaan. Andy Sambergin tähdittämä Palm Springs onnistui hyödyntämään tuttua konseptia veikein tavoin, luoden täysin omanlaisensa romanttisen komedian. Mank tarjosi niin David Fincherin paluun elokuvien pariin kuin taas yhden loistosuorituksen Gary Oldmanilta kuin myös aikamoista vanhan ajan elokuvien juhlaa todellisille elokuvadiggareille. Aaron Sorkin häikäisi niin käsikirjoittajana kuin ohjaajanakin Netflixin The Trial of the Chicago 7:ssä. Erityiskunniamaininta myös suosikkiyhtyeeni Musen konserttielokuvalle Simulation Theory: The IMAX Experience. Nämä kaikki olivat vähintään erittäin hyviä elokuvia ja muutaman kohdalla minua jopa harmitti, etten millään saanut niitä mahtumaan kymmenen suosikkini listalle. 

10. DA 5 BLOODS

Spike Leen viimeisin "jointti" Da 5 Bloods on ihan yhtä katsojia kahtia jakava teos kuin monet Leen elokuvista. Leetä ei todellakaan kiinnosta päästää katsojaansa helpolla, vaan pistää heidät jälleen kerran aikamoiseen kyytiin - tällä kertaa Vietnamin viidakoihin. Sotaveteraanien paluu Vietnamiin vuosien jälkeen etsimään kaatuneen ystävänsä ruumista, sekä aikamoista kultalastia, on seikkailu, mikä pitää tiukasti mukanaan läpi elokuvan mittavan kahden ja puolen tunnin keston, sekä pitää sisällään paljon painavaa asiaa. Lee vertaa ronskisti mustien kohtelua Vietnamin sodan aikana tähän päivään, eikä leffa olisikaan voinut ilmestyä parempaan aikaan, Black Lives Matter -liikkeen marssiessa kaduilla, vaatimassa tasa-arvoa tummaihoisille. Lee hyödyntää todellista kuvastoa jälleen pysäyttävästi ja tarjoaa materiaalia, joka jää vellomaan mielessä pitkään. Ohjaajan vimmaisuus on ihailtavaa ja hänen tapansa tehdä elokuvia vaikuttavaa. Kuvasuhteen muuttelua hyödynnetään tyylikkäästi kuvastamaan niin ajan vaihtumista kuin hahmojen henkistä vapautumista. Pari pientä yksityiskohtaa, kuten neljännen seinän rikkominen loppupäässä eivät toimineet minulle, mutta muuten pidin filmistä todella paljon. Näyttelijät ovat erinomaisia rooleissaan, etenkin Delroy Lindo, joka pistää kaikkensa peliin. Suomalaiset voivat innostua Jasper Pääkkösen mukanaolosta. Elokuvan ilmestyessä sitä ei vielä tiennyt, mutta Da 5 Bloods jäi Chadwick Bosemanin viimeiseksi elokuvaksi, joka julkaistiin hänen vielä eläessä. Levätköön hän nyt rauhassa. 

9. THE GENTLEMEN

Guy Ritchie palasi The Gentlemenillä rikoskomedioiden pariin, yritettyään jonkin aikaa onneaan ison luokan fantasiateosten, kuten King Arthur: Legend of the Swordin (2017) ja Aladdinin (2019) parissa. Ja hyvä niin. Kyseessä on kevyesti Ritchien paras elokuva kymmeneen vuoteen ja varsinainen piristysruiske. Ritchie juonittelee taas kerran ovelasti hahmojensa kautta, kuljettaen useita juonikuvioita päällekäin, jotka vähitellen kietoutuvat solmulle toistensa ympärille. Tämän veijarimaisen palapelin kokoamista ja purkamista on erittäin viihdyttävää seurata - varsinkin kun se on näin lystikäs. Matthew McConaughey, Charlie Hunnam ja Colin Farrell ovat kaikki erittäin hyviä osissaan, mutta parhaan roolityön tekee Hugh Grant, joka on selvästi riemuissaan hahmostaan ja hoitaakin hommansa mahtava pilke silmäkulmassa. Synkkä huumori tarjoaa monet naurut, mutta jännitettäkin on luvassa. Kaikin puolin The Gentlemen on Ritchien riemastuttava paluu juurilleen ja vaikka olenkin sen kannalla, että ohjaajan pitää voida kokeilla erilaisia juttuja, on aina ilo nähdä, kun ohjaaja palaa tekemään jotain, missä hän on todella taitava.

8. I'M THINKING OF ENDING THINGS

Vuoden oudoimman elokuvan palkinto menee aika varmasti Charlie Kaufmanin uutuusleffalle I'm Thinking of Ending Things. Surrealistinen, filosofinen, unenomainen, satumainen, alakuloinen ja jopa ahdistava Netflixissä julkaistu elokuva jää todella kummittelemaan mielessä eriskummallisen sisältönsä vuoksi. Aluksi vain hieman erikoiselta vaikuttava pariskunnan matka tapaamaan poikaystävän vanhempia ensi kertaa saa nopeasti erilaisia käänteitä, mitkä pistävät katsojan ihmettelemään, mistä koko hommassa on oikein kyse? Miksi päähenkilön nimi vaihtuu koko ajan? Miksi hahmot näyttävät välillä paljon vanhemmilta ja välillä nuoremmilta? Miksi puheenaiheet vaihtuvat niin kummallisesti ja miksi seuraamme vähän väliä iäkästä koulun talonmiestä? Katsojan täytyy itse pohdiskella vastauksia kysymyksiinsä leffan antamien vihjeiden ja vertauskuvien kautta. Kun palaset loksahtavat vihdoin kohdalleen, katsoja voi tuntea mielensä kirkastuvan ahaa-elämyksen koittaessa. Elokuvan todellisen kertomuksen paljastuessa aloin tosissani ihailemaan sitä, vaikka samalla koin kertomuksen myös todella surulliseksi. Filmi siis vaatii katsojaltaan paljon, mutta se antaa lopulta sitäkin enemmän takaisin.

7. THE INVISIBLE MAN

Jos luitte listaukseni vuoden 2020 huonoimmista elokuvista, tiedätte, että jouduin kärvistelemään monen surkean, suorastaan läpimädän kauhuleffan läpi. Jopa isoäitini on pitkin vuotta ihmetellyt, miksi tuhlaan tähän lajityyppiin aikaani. Uuden The Invisible Manin kaltaisten helmien vuoksi. NÄIN tehdään kauhuklassikon uudelleenfilmatisointi! NÄIN modernisoidaan vanha kauhukertomus! Painostavasta avauskohtauksestaan lähtien ohjaaja Leigh Whannell rakentaa erittäin ahdistavaa tunnelmaa, joka ympäröi katsojan todelliseen kauhuun. Pelottavaa tunnelmaa kasvatellaan vähitellen ja aina välillä se nostetaan jopa piinaavuuteen asti. Jopa äkkisäikäytyksiä käytetään nerokkaasti. Whannell todella tietää, että kaikkein karmivinta on se, mitä katsoja ei näe. Kun saa katsojan mielikuvituksen laukkaamaan, saa hienoja tuloksia. Erityisen epämiellyttäviä ovat kuvat, jotka jäävät inhottavan pitkäksi aikaa kuvaamaan tyhjää huonetta ja herättävät tunnetta siitä, että jokin näkymätön uhka on vaanimassa nurkassa. Äänimaailmaa hyödynnetään erinomaisesti ja katsoja yrittääkin hiirenhiljaa kuulostella, jos vaikkapa kuulisi näkymättömän miehen hengityksen. Tai nähdä, jos jossain taustalla olisi jotain vinkkiä miehen olinpaikasta. Elisabeth Moss on nappivalinta päärooliin näkymättömän miehen silmätikuksi joutuneeksi Ceciliaksi. Moss kanavoi todellista pakokauhun tunnetta, mikä vain lisää katsojan kokemaa jännitettä.

6. THE PEANUT BUTTER FALCON

Kenties vuoden sympaattisin ja ilahduttavin elokuva on pieni indietuotanto The Peanut Butter Falcon. Sen erikoinen seikkailu nappaa heti mukaansa valloittavan hyväntuulisella tunnelmallaan ja sitä katsoessa leviää kunnon hymy katsojan kasvoille. Downin syndroomaisen Zack Gottsagenin näyttelemän Zakin ja takaisin ruotuun palaavan Shia LaBeoufin esittämän Tylerin välille muodostuva ystävyys on täynnä sydäntä, mikä todella lämmittää tarinan seuraajaa. Karkumatkalla olevan kaksikon matkaa seuraa innostuneesti ja mukaan mahtuu niin aitoa riemua ja hauskuutta kuin koskettavaa suruakin. On hienoa nähdä, kuinka Tyler puolustaa Zakia, jota monet katsovat nenänvartta pitkin tämän vammaisuuden takia. On myös hienoa nähdä, kun Zak tavoittelee unelmaansa showpainijana. Lopputuloksena on ihastuttavan ihana teos, jota voi suositella aivan kaikille!

5. TAISTELULÄHETIT - 1917

1917

Sam Mendesin ohjaama ja hänen veteraani-isoisänsä sotakertomuksiin perustuva, ensimmäiseen maailmaansotaan sijoittuva Taistelulähetit - 1917 on aikamoinen elämys. Teknisesti filmi on kenties vuoden parasta suorittamista, elokuvan esiintyessä kuin parina todella, siis todella pitkänä kuvana, jotka seuraavat yhtäjaksoisesti kahta sotilasta, jotka lähtevät viemään viestiä, jolla voisi estää tuhansien sotilaiden kuoleman väijytyksessä. Kuvauksen mestarin, Roger Deakinsin kameratyöskentely on ilmiömäisen upeaa ja katsojasta tuntuukin siltä kuin olisi itse paikalla painajaismaisella sotatantereella, sillä niin intensiivisesti kamera hahmoja seuraa. Uhka vaanii kaikkialla ja tunnelma pysyy erittäin tiiviinä läpi leffan. Seasta löytyy pari henkeäsalpaavan hienoa hetkeä. Päärooleissa nähtävät George MacKay ja Dean-Charles Chapman ovat mainiot valinnat taisteluläheteiksi ja tunnetut näyttelijät, kuten Colin Firth, Mark Strong ja Benedict Cumberbatchkin käyvät kääntymässä pikaisesti. Mendesin ohjaus on väkevää ja on ihailtavaa, kuinka tarkkaan suunniteltua kaikki näytöllä tapahtuva on. Tämä todella on niitä teoksia, mitkä pitää nähdä mahdollisimman suurelta valkokankaalta, jotta ne pääsevät oikeuksiinsa.

4. TENET

Suosikkiohjaajani Christopher Nolanin uutuuselokuva Tenet ei ollut se koronapandemia-ajan elokuvateatterien pelastaja, mitä siltä toivottiin. Vaikka se jäi lopulta taloudelliseksi pettymykseksi, sillä monissa maissa ei ollut mahdollisuutta katsoa sitä, ei se tarkoita, että itse filmi olisi epäonnistuminen. Kyseessä on todella päräyttävä, sähäkkä, tiivistunnelmainen ja katsojan aivojen kanssa leikittelevä toimintatrilleri, joka todella vaatii usean katselukerran, jotta sen monimutkikas kertomus todella avautuu. Ajassa välillä eteenpäin ja välillä taaksepäin (ja välillä samanaikaisesti ristiin molempiin suuntiin) kulkeva aikatarina saa rapsuttelemaan päätä ihmeissään moneen otteeseen. Asiaa ei helpota yhtään se, että kaikki turha on karsittu pois ja elokuva painelee menemään aika kovalla vauhdilla, jolloin katsojan todella täytyy keskittyä täysillä, jottei putoa kyydistä. Kahden ja puolen tunnin elokuvaksi Tenet on yllättävänkin vauhdikkaasti ohi ja sen voisikin katsoa heti uudestaan. Minä itse asiassa jopa kävin katsomassa sen jo parin päivän päästä toistamiseen leffateatterissa ja joulun jälkeen katsoin sen kolmannen kerran Blu-raylta. Ei leffa ole suosikkini tältä vuodelta, mutta ainakin toistaiseksi Tenetillä on ollut minulle eniten uusintakatseluarvoa. Nolanin ote ohjaajana on jälleen kerran huikean taiturimainen ja elokuva tarjoaa toinen toistaan ällistyttävämpiä hetkiä. On käsittämätöntä, mitä kaikkea Nolan ja hänen tiiminsä on saanut aikaiseksi suoraan kameran edessä ilman sen kummempia tietokonetehosteita. Jos katsojan pää menee pyörälle, kun yrittää saada selvää tapahtumista, voin vain kuvitella, kuinka monta päänsärkyä on vaadittu elokuvan tekoprosessissa, kun kaikki pitää suunnitella niin, että se käy järkeen. Tenet ei kuulu Nolanin parhaiden töiden joukkoon, mutta jos jotain, niin on se herran hauskin leffa aina sarkastisesta protagonistista verenpainettaan seuraavaan pahikseen. Tähän kun lisää vielä päälle Ludwig Göranssonin jylisevät ja tykittelevät musiikit, joita kuuntelen yhä ainakin kerran viikossa, lopputuloksena on niin teknisesti upea kuin fiksu toimintapläjäys.

3. SOUL - SIELUN SYÖVEREISSÄ

SOUL

Ihan viime tingassa listalle nousi joulupäivänä Disney+ -suoratoistopalvelussa julkaistu Pixarin uutuusanimaatio Soul - Sielun syövereissä. Kyseessä todella on sellainen koko perheen elokuva, josta voi nauttia kaikenikäiset - aikuiset kenties jopa enemmän kuin lapset. Osa leffan käsitteistä voi tuntua liian vaativilta lapselle, joten perheen pienemmille katsojille on hyvä olla aikuinen vieressä selventämässä elokuvan tarjoamia kysymyksiä. Jälleen kerran ihailen suuresti Pixarin rohkeutta tarjota syvällisiä ja pohdiskelevia kertomuksia elämän merkityksestä, sielusta ja kuolemasta kaikenlaisen muun lapsia aliarvioivan hötön keskellä. Sen abstraktissa henkimaailmassa osittain tapahtuva tarina on lumoavan kiehtova. Vaikka elokuva vaatiikin katsojalta enemmän kuin suuri osa länsimaisista animaatioista, on se myös erittäin helppoa katsottavaa hilpeän huumorin, kiinnostavien hahmojen, mukaansatempaavan tunnelman ja huikean visuaalisen ilmeen ansiosta. Unelmaansa intohimoisesti tavoitteleva päähenkilö on helposti samaistuttava ja häntä kannustaakin saavuttamaan toiveensa. Matkan varrella niin päähahmo kuin katsojakin oppii yhtä sun toista oman elämän tarkoituksesta. Soul - Sielun syövereissä on niitä teoksia, joiden jälkeen on hieman erilainen ihminen kuin ennen sen näkemistä. Onkin suuri sääli, ettei tätä päässyt kokemaan valkokankaalta. Itselleni elokuvasta tulee sillä tavalla mieleen Tenet, että kummatkin ovat mahtavia teoksia, mutta ei Tenet silti kuulu Nolanin parhaimmistoon, eikä myöskään Soul - Sielun syövereissä ole Pixarin parhaiden mestariteosten (kuten Soulia muistuttavan Inside Out - mielen sopukoissa -leffan, 2015) veroinen. Tämä kertoo vain ja ainoastaan siitä, kuinka vaikuttava filmografia niin Nolanilla kuin Pixarilla on takanaan.

2. JOJO RABBIT

Parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon voittanut ja parhaan elokuvan pystistä kisannut Jojo Rabbit on jälleen hillittömän hauska teos Taika Waititilta. Waititin työstämä satiirinen tarina natsipoika Jojosta, jonka paras ystävä on mielikuvitus-Hitler, on täynnä kieroa huumoria ja hävytöntä piikittelyä natsi-Saksaa kohtaan. Nerokkaan irvailun kohteeksi päätyvät niin Hitlerin jumalihannointi, lapsien sotilaallistaminen, älytön natsipropaganda, oudot saksalaiskokeet kuin myös aivopestyjen natsien idioottimainen käsitys juutalaisista. Itseäni elokuva nauratti todella makeasti toisellakin katselulla ja pidän valtavasti siitä, kuinka Waititi ei yhtään pidättele itseään valitusten pelossa. Mahtavan satiirin lisäksi elokuva on myös todella mielenkiintoinen henkilökuvaus itse Jojosta, jonka roolissa nuori Roman Griffin Davis todella ällistyttää. Davis on niin upea roolissaan, että hän sai jopa parhaan miespääosan Golden Globe -ehdokkuuden 12-vuotiaana! Muutkin näyttelijät ovat loistokkaita kautta linjan hellyyttävästä Scarlett Johanssonista hulvattomaan Sam Rockwelliin ja tietty toiseen lumoavaan lapsinäyttelijään, Thomasin McKenzieen, joka esittää Jojon kohtaamaa juutalaistyttöä. Niin natsipojan ja juutalaistytön välille hiljalleen muodostuva ystävyys kuin äidin ja pojan välinen rakkaus tuovat kaiken satiirin keskelle valtavan määrän sydäntä. Eräs kohtaus sai minut toisellakin katselulla itkun partaalle. Mitään paljastamatta Jojo Rabbitin lopetus on kenties elokuvavuoden paras.

1. PARASITE

기생충

Bong Joon-ho teki elokuvahistoriaa uutuuselokuvallaan Parasitella. Se oli ensimmäinen eteläkorealainen elokuva, joka voitti Kultaisen palmun palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Se oli ensimmäinen eteläkorealainen elokuva, joka oli ehdolla Oscar-gaalassa. Se oli ensimmäinen vieraskielinen elokuva, joka voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Ja Bong Joon-ho oli ensimmäinen henkilö 66:een vuoteen, joka nappasi neljä Oscar-palkintoa samana iltana. Ja kaikki täysin ansaitusti. Parasite on lähes täydellinen teos, mikä teki minuun suuren vaikutuksen. Vain ihan viimeiset minuutit leffasta jättivät toivomisen varaa, muuten elokuva oli kauttaaltaan erinomainen. Tarina rikasta perhettä huijaavasta vähävaraisten perheestä on niin nokkela ja hauska kuin myös iskevä kritiikki monen Aasian maan luokkaerottelusta, mihin myös länsimaalaiset voivat samaistua. Leffa on valloittavan viihdyttävä ja mukaansatempaava, ja ensimmäisen puoliskon ajan katsoja luulee seuraavansa veijarimaista draamakomediaa. Sitten täysin puskista Parasite muuttuu mitä piinaavimmaksi trilleriksi, mikä salamannopeasti tiukentuu katsojan ympärille ja pistää sydämen hakkaamaan hullun lailla. Bong Joon-hon ohjaus on todella mestarillista ja hän hallitsee moniulotteista ja -lajityyppistä pakettia kuin se olisi mitä helpoin homma. Tunnelman vaihtelut ovat täysin sujuvia, eikä leffa ikinä hajoa käsiin. Näyttelijätkin ovat nappivalintoja ja herättävät hienosti kirjoitetut hahmot vaikuttavasti eloon. Mattoa revitään katsojan jalkojen alta oikein antaumuksella loppuun saakka ja suu loksahtaa auki ihmetyksestä kerta toisensa perään. Jos ette ole vielä nähneet Parasitea, suosittelen sitä erittäin lämpimästi - kuten toki kaikkia muitakin filmejä tältä listalta!

Noin, nyt on 2020 taputeltu, voisiko se 2021 alkaa jo? Kiitos kaikille lukijoille jälleen yhdestä kuluneesta vuodesta! Juuri pari päivää sitten Elokuvan taikaa -sivu ylitti 900 tuhannen katselukerran rajan, ihan huikeaa! Kiitos siitä! Huomenna on luvassa katsaus ensi vuoden elokuvatarjontaan, kuten myös kaikkeen muuhun, mitä Elokuvan taikaa -sivulla tullaan näkemään vuonna 2021 aina klassikkoleffoista televisiosarjoihin ja kenties pariin erityistekstiin... Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.12.2020

Lähteet: elokuvien julisteet www.imdb.com ja www.impawards.com

Alun kuva elokuvasta Tenet