VUODEN 2002 PARHAAT ELOKUVAT
Elokuvavuonna 2002 jatkoimme eeppistä matkaamme Keski-Maassa, saimme uusia ystäviä ulkoavaruudesta, selvitimme kirotun videokasetin mysteeriä, estimme rikoksia ennen niiden tapahtumista ja suojelimme New Yorkin kansalaisia uusien hämähäkkivoimien kanssa.
Olen nyt muutaman vuoden ajan arvostellut juhlavuosiaan viettäviä elokuvia ja kaksi vuotta sitten aloitin uuden perinteen, missä vuoden päätteeksi listaan suosikkielokuvani 20 ja 10 vuoden takaa. Viime vuonna listasin suosikkini vuosilta 2001 ja 2011 ja nyt on aika siirtyä vuoteen 2002.
Huomautan tässä välissä, että kyseessä on minun oma henkilökohtainen suosikkilistani, joka voi tietty olla hyvin erilainen kuin juuri sinulla. Listaa siis alle kommenttikenttään omat lempparisi vuoden 2002 elokuvatarjonnasta. Lisähuomiona se, että elokuvat on listattu maailmanensi-illan, eikä Suomen ilmestymisvuoden mukaan.
Ennen kuin päästään itse kymmenen parhaan elokuvan kimppuun, minulta löytyy muutamia kunniamainintoja, joista osa taisteli todella kiivaasti paikasta varsinaisella listalla. Robert Ludlumin kirjaan perustuva ja Matt Damonin tähdittämä Medusan verkko (The Bourne Identity) on sähäkkä jännäri, joka esitteli elokuvayleisölle uudenlaisen agenttihahmon, Jason Bournen. Signs on kömpelöä loppuhuipennustaan lukuun ottamatta jännittävä ja kiehtova tieteiselokuva, jota pidetään ymmärrettävästi M. Night Shyamalanin lupaavan uran lopun alkuna. Marvelin sarjakuviin perustuvan vampyyrielokuvan jatko-osa Blade II pitää hyvin tasoa yllä, ohjaaja Guillermo del Toron näyttäessä ensi kertaa kyntensä ison budjetin Hollywood-leffassa. Danny Boyle uudisti zombigenren päräyttävällä elokuvallaan 28 päivää myöhemmin (28 Days Later), joka tarjoaa niin hyytävää kauhua kuin oivaa ihmisdraamaa. Blue Sky -yhtiön Ice Age - jäätikön sankarit (Ice Age) on hulvaton koko perheen animaatio, josta pidin lapsena paljon ja kenties jopa vielä enemmän aikuisena. David Fincherin uran kenties unohdetuin ja aliarvostetuin työ Panic Room on erittäin tiivistunnelmainen trilleri, jossa katsoja pysyy koko keston sohvan reunalla, sydän hakaten rinnassa ja hikipisaroiden kiillellessä ohimoilla. Japanilaisen kauhuelokuvan amerikkalainen uudelleenfilmatisointi The Ring on aidosti karmiva, eikä ihme, että se traumatisoi kokonaisen sukupolven, jotka näkivät kaivosta kömpivän Samaran aivan liian nuorena. Martin Scorsese esitteli ohjaajanlahjojaan rikoseepoksellaan Gangs of New York, joka on myös niin käsikirjoitukseltaan, näyttelijätöiltään ja puitteiltaan väkevä filmi. Ja viimeisimpänä parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittanut Chicago on velmu leffa, jossa rikoskomedia kohtaa tehokkaasti musikaalinumerot, jotka jäävät rallattamaan päässä vielä pitkäksi aikaa. Neljä viimeisimpänä mainittua pyörivät sinnikkäästi listan häntäpäässä, kunnes ihan vuoden lopulla päädyin katsomaan elokuvan, joka varmisti niiden jäämisen ulkopuolelle.
10. JUMALAN KAUPUNKI
CIDADE DE DEUS
Tositapahtumiin ja Paulo Linsin kirjaan perustuva brasilialaiselokuva Jumalan kaupunki on pysäyttävä ja traaginen rikoseepos. Parhaan ohjauksen, sovitetun käsikirjoituksen, kuvauksen ja leikkauksen Oscar-palkinnoista kisannut leffa on ymmärrettävästi noussut maailmanlaajuiseen suosioon ja sitä pidetäänkin ilmestymismaansa tunnetuimpana ja merkittävimpänä elokuvana. Fernando Meirellesin ja Kátia Lundin ohjauksessa onnistuneen näyttelijäkaartin kanssa, Jumalan kaupunki tuntuu likimain dokumentilta. Näyttelijät ovat lähes poikkeuksetta ensikertalaisia slummialueilta, faveloilta, jotka tulkitsevat vaikeissa olosuhteissa kasvavia hahmojaan karmivankin autenttisesti. Elokuva ei säästele katsojaansa, esitellessään Rio de Janeiron vähäosaisten elämiä muutaman vuosikymmenen ajan. Huonoissa olosuhteissa jopa lapset oppivat rikoksen polulle ja käyttäytyvät jo esiteineinä kuin paatuneet gangsterit. Tekninen puoli vain vahvistaa dokumentaarista tunnetta ja lopputuloksena on säväyttävä teos, joka jää pyörimään mielessä pitkäksi aikaa.
9. LILO JA STITCH
LILO & STITCH
2000-luvulle siirryttäessä ja tietokoneanimaatiovillityksen kasvaessa Walt Disney koki tarvetta uudistaa menoaan. Prinsessasadut saivat kyytiä ja yhtiö päätti ottaa rohkeampia ideoita tuotantoon, kallistuen scifin puolelle. Atlantis - kadonnut kaupunki (Atlantis: The Lost Empire - 2001) ja Aarreplaneetta (Treasure Planet - 2002) olivat varsin mainioita kokeiluja, mutta lähes todellisen napakympin Disney teki leffallaan Lilo ja Stitch, joka on mielestäni edelleen yksi yhtiön parhaista teoksista 2000-luvulla. Kyseessä on hersyvän hauska koko perheen scifikomedia, jossa havaijilaiskylään pienen Lilo-tytön iloksi saapuu Stitch-avaruusolento, jonka ainoa elämäntehtävä on kylvää tuhoa. Kylässä kun ei ole mitään tuhottavaa, olio ensin masentuu ja sitten kiinnostuu Lilon yrityksistä esitellä ihmiselämää. Erikoinen ystävyys ihastuttaa suuresti ja nimikkohahmojen tarinaa syventyy seuraamaan hymyssä suin. Aikuisiällä elokuva vain rikastuu, kun ymmärtää filmin syvemmän puolen Lilon ja hänen huoltajana toimivan isosiskonsa vaikeasta suhteesta. Elokuva kertoo hyvin erilaista perhetarinaa ja ulkoavaruudesta tupsahtanut Stitch sopii epätavalliseen menoon kuin nenä päähän. Leffa on myös visuaalisesti erinomainen ja käsin piirretty animaatio on edelleen komeaa katseltavaa. Mahtavan lisänsä tuovat itse kuninkaan, eli Elvis Presleyn hittilaulut, joita leffan aikana kuullaan.
8. OTA KIINNI JOS SAAT
CATCH ME IF YOU CAN
Tositapahtumiin huijari Frank William Abagnale Jr:n elämästä perustuva Steven Spielbergin elokuva Ota kiinni jos saat on riemastuttava rikoskomedia. Leonardo DiCaprio hyppää innokkaasti vekkulin huijarin rooliin, jonka tietää tekevän väärin, mutta jota ei vain voi olla kannustamatta. Frankin yhä vain absurdimmaksi käyviä huijauksia on lystikästä seurata ja erityisesti elokuvan alkupäässä ne tarjoavat mojovia nauruja, kun nuorukainen onnistuu mm. esittämään koululuokalle sijaisopettajaa. Homma kuitenkin muuttuu vähitellen koukuttavaksi kissa-ja-hiiri -leikiksi, kun mahtavan Tom Hanksin esittämä FBI-agentti päätyy huijarin jäljille. Jännitettä rakennetaan tehokkaasti ja lähes kahden ja puolen tunnin kesto kulkee pääasiassa vauhdilla. Kaiken keskellä on vahva henkilökuvaus pakenevasta ihmisestä, jonka ajatusmaailmaa tutkaillaan vangitsevasti. Steven Spielbergin ohjaus on tietysti lahjakasta ja tekninen puoli toimii tehokkaasti John Williamsin musiikkeja myöten.
7. HARRY POTTER JA SALAISUUKSIEN KAMMIO
HARRY POTTER AND THE CHAMBER OF SECRETS
J. K. Rowlingin jättimenestyskirjaan perustunut fantasiaelokuva Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001) oli kriitikoiden kehuma jättihitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kakkososa Harry Potter ja salaisuuksien kammio onnistuu jopa olemaan edeltäjäänsä aavistuksen parempi paketti. Siinä, missä ykkösosa tuntui ajoittain episodimaiselta tarinankerrontansa puolesta, vaikka lopuksi monet tapahtumat nivoutuivatkin sulavasti yhteen, jatko-osa on käsikirjoitukseltaan aavistuksen eheämpi suoraviivaisemman mysteerinsä kanssa. Yli kahden ja puolen tunnin kesto ei tälläkään kertaa tunnu liialliselta, sillä mielenkiintoinen jatkotarina ja upean taianomainen maailma imaisevat niin hyvin mukaansa. Siinä, missä ykkösleffassa taikamaailma esiteltiin pääasiassa positiivisessa valossa, Salaisuuksien kammiossa avataan maailman varjopuolia esimerkiksi jästisyntyisiin kohdistuvan rasismin ja taikaeläinten orjuuden kautta. Elokuvan parissa hääränneet ovat selvästi kehittyneet ensimmäisen osan myötä, niin kameran edessä kuin takana. Nuoret näyttelijät suoriutuvat aiempaa paremmin ja vanhat konkarit ovat toistamiseen erinomaisia osissaan. Vaikka tämänkin filmin voi vielä mieltää koko perheen leffaksi, uskaltaa jatko-osa mennä synkemmille vesille ja lapsikatsojille esimerkiksi kohtaus jättihämähäkkien täyttämässä metsässä voi aiheuttaa painajaisia pitkäksi aikaa.
6. SPIDER-MAN - HÄMÄHÄKKIMIES
SPIDER-MAN
Vakuuttavasti Teräsmiehellä (Superman - 1978) ja Batmanilla (1989) käynnistynyt supersankarielokuvagenre muuttui 1990-luvun lopulla pikemminkin vitsiksi kummankin leffasarjan yhä vain kehnompien jatko-osien myötä. Marvelin sarjakuviin perustuneet Blade (1998) ja X-Men (2000) alkoivat kääntää menoa takaisin uuteen nousuun, mutta uuden supersankarivillityksen todellisena käynnistäjänä toimi Sam Raimin ohjaama Spider-Man - Hämähäkkimies. Vaikka lajityypin leffat ovat parin viime vuosikymmenen varrella paisuneet yhä vain massiivisempiin mittoihin, tämä jo kenties modernin klassikon aseman saavuttanut supersankariseikkailu edustaa yhä genrensä parempaa päätyä. Raimi siirtää Marvelin ikonisimman sankarin sarjakuvien sivuilta valkokankaille näyttävästi ja vakuuttavasti. Tarina nappaa heti mukaansa ja elokuva yhdistelee taitavasti komediaa ja sähäkkää toimintaa. Tobey Maguire on loistovalinta päärooliin hiljaiseksi hissukaksi Peter Parkeriksi, josta muovautuu New Yorkin ihailtu ja vihattu seittisinko. Willem Dafoe taas on täysin elementissään pahiksena, Vihreänä menninkäisenä. Silti parhaan näyttelijäsuorituksen taitaa tarjota J. K. Simmons eksentrisenä uutislehden johtajana J. Jonah Jamesonina. Ajan julma hammas on päässyt hieman nakertelemaan elokuvan erikoistehostepuolta, eikä Raimin camp-henki aina istu lopputulokseen, mutta kyseessä on silti aivan mahtava supersankarielokuva, jota jokainen voi kiittää (tai moittia) genren nykyisestä jättisuosiosta.
5. MINORITY REPORT
Ota kiinni jos saat ei jää ainoaksi Steven Spielbergin elokuvaksi tällä listalla. Mielestäni vielä loistokasta rikoskomediaa parempi on Spielbergin ohjaama ja Tom Cruisen tähdittämä tulevaisuuteen sijoittuva scifitrilleri Minority Report. Elokuva pistää niin hahmot kuin katsojan moraalisen kysymyksen äärelle: mitä jos olisi mahdollisuus tietää ja estää rikokset ennen kuin ne tapahtuvat? Onko oikein pistää ihmisiä vankilaan, jotka eivät ole tehneet vielä mitään väärää? Pohdiskeltavaksi tulee myös kohtalo ja onko sitä mahdollista muuttaa, kun tulevaisuuden rikoksenestojärjestölle työskentelevä Cruisen hahmo John Anderton joutuu itse jahdatuksi, kun hänen ennustetaan tekevän murhan. Jos Ota kiinni jos saat oli Spielbergiltä leikkisä jahti, on Minority Report todella jännittävä takaa-ajotarina, jossa päähenkilö yrittää puhdistaa nimensä ennen kiinnijäämistään. Kertomus on vangitseva, täynnä toinen toistaan tiivistunnelmaisempia tilanteita ja toimintakohtauksia. Tämäkin kaksi- ja puolituntinen kulkee vauhdilla kohti väkevää finaaliaan. Visuaalinen ilme kärsii hieman ylivalottuneesta kuvasta ja joistain parhaat päivänsä nähneistä tietokone-efekteistä, mutta muuten Spielberg tarjoaa komeaa katseltavaa koko rahan edestä.
4. POIKA
ABOUT A BOY
3. MATKALLA PERDITIONIIN
ROAD TO PERDITION
Ota kiinni jos saat ei jäänyt myöskään Tom Hanksin ainoaksi elokuvaksi tällä listalla. Hänen tähdittämä, ja Max Allan Collinsin ja Richard Piers Raynerin sarjakuvaan pohjautuva rikosdraama Matkalla Perditioniin on erinomainen filmi. En ollut aiemmin kuullut leffasta oikeastaan mitään ja se pääsikin yllättämään minut oikein toden teolla. Se on synkkä ja karu, mutta jopa aika kauniskin teos. Se nappaa tiukasti mukaansa heti alkuvaiheilla ja kiristää otettaan elokuvan edetessä. Sam Mendesin ohjaus on fantastista ja häneltä löytyy silmää upealle visuaaliselle ilmeelle. Leffa on todella tyylikkäästi kuvattu, eikä mikään ihme, että vain puoli vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen menehtynyt kuvaaja Conrad Hall voitti postuumisti Oscar-palkinnon työstään. Käsikirjoitus on vahva ja elokuva luottaa esimerkillisesti kuvakerrontaan ja katsojan keskittymiskykyyn, eikä selittele asioita laiskasti auki. Näyttelijäkaarti koostuu toinen toistaan paremmista esittäjistä. Hanks, Paul Newman, Stanley Tucci, Jude Law, Daniel Craig ja jopa nuori Tyler Hoechlin ovat rooleissaan hienoja.
2. PIANISTI
THE PIANIST
Kontroversiaalisesti parhaan ohjauksen Oscar-pysti meni tältä leffavuodelta Roman Polanskille, joka ei voinut noutaa palkintoaan Yhdysvalloista rikollisen taustansa takia. Oli Polanskista ihmisenä mitä mieltä tahansa ja vaikka onkin selvää, että mies kuuluisi vankilaan alaikäisen tytön raiskauksesta, ei käy kieltäminen, etteikö Polanski olisi ohjaajana parhaimmillaan mestari. Ja Pianisti onkin Polanskin kiistaton mestariteos. Kyseessä on traaginen, suorastaan sydäntä särkevä tositarina juutalaisen Władysław Szpilmanin koettelemuksista toisen maailmansodan ajan Puolassa. Polanski on itse sota-ajan juutalainen, joka pääsi lapsena karkuun Krakovan gettoalueelta, joten aihe on erityisen lähellä hänen sydäntä. Sen myös huomaa. Katsoja viedään armottomalle aikamatkalle viime vuosisadan synkimpään ajanjaksoon, eikä leffa päästä helpolla. Se kuvastaa erittäin vaikuttavasti sitä lohduttomuutta, epätoivoa ja tuskaa, jota juutalaiset kokivat ja on ihme, jos elokuvan pystyy katsomaan loppuun saakka kuivin silmin. Filmi iskee todella lujaa tunteisiin ja jättää sanattomaksi. Adrien Brody on mielettömän hyvä pääroolissa Szpilmanina, jonka pianonsoittokohtaukset tuovat valoa ja kauneutta ahdingon keskelle.
Listaukseni ykkössija tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, joka muistaa, mitä elokuvia vuonna 2002 ilmestyi tai joka tuntee minua yhtään tai joka luki listani vuoden 2001 parhaista elokuvista. Kyseessähän on tietysti:
1. TARU SORMUSTEN HERRASTA: KAKSI TORNIA
THE LORD OF THE RINGS: THE TWO TOWERS
Filmaamattomana pidetty fantasiakirjallisuuden peruspilari, J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia (The Lord of the Rings - 1954-1955) heräsi valkokankailla eloon tavalla, jota kukaan ei osannut odottaa. Peter Jacksonin ohjaama Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring - 2001) oli valtava kassamagneetti, joka keräsi kehuja niin kirjojen faneilta kuin kriitikoilta ja palkintojakin sateli. Homma ei jäänyt miksikään yhden onnistumisen ihmeeksi, vaan jatko-osa Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia on edeltäjänsä veroinen mestariteos (joskin täytyy myöntää, että näistä kolmesta leffasta suosin ykkös- ja kolmososaa ylitse tämän). Sormuksen ritarit esitteli uskomattoman tarkasti luodun fantasiamaailman ja heitti katsojan seikkailulle tämän Keski-Maan halki. Kahdessa tornissa sama meno jatkuu, mutta hieman eri lailla. Siinä, missä ykkösosassa seurattiin yhden poppoon etenemistä tehtävällään tuhota pahan Sauronin voimakas taikasormus, jatko-osassa tutut hahmot ovat joutuneet erilleen ja kohtaavat uusia hahmoja ja vaaroja. Kirjan keskittyessä yhteen juonikuvioon kerrallaan, elokuvassa ne kulkevat sulavasti lomittain ja tätäkin leffaa uppoutuu seuraamaan niin intensiivisesti, että versiosta riippuen liki kolmen tai neljän tunnin kesto on hujauksessa ohi. Elokuva on edeltäjäänsä synkkäsävyisempi ja seikkailuhenki väistyy sotaisan meiningin tieltä. Tolkien kirjoitti tarinaansa toisen maailmansodan aikaan ja se myös näkyy, etenkin tässä kakkosleffassa. Jo ykkösleffan toimintakohtaukset olivat huikeita, mutta kakkosen tarjoama Helmin syvänteen taistelu on jo aivan mieletön elokuvallinen taidonnäyte. Pelkkää suurta mekastusta homma ei kuitenkaan ole, vaan kaiken keskeltä löytyy yhä merkittäviä teemoja ja Kahdessa tornissa korostuu esimerkiksi luonnon ja teollistumisen vastakkainasettelu. Pienen merkitys korostuu myös toistamiseen. Eeppisten sotakohtausten välillä nähtävät pienemmät hahmokohtaukset ovat tunteikkaita. Parasta leffassa on kuitenkin lopulta Klonkku. Sormuksen vuosisatoja turmelema, karmiva, koominen ja traaginen otus on aivan mieletön saavutus. Sen lisäksi, että hahmon efektit toimivat yhä upeasti, Andy Serkisin roolisuoritus olisi mielestäni ollut parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden arvoinen. Serkis hyppää sellaisella antaumuksella rooliinsa ja kaikki Klonkun eleistä ja ilmeistä veikeään ääneen on tarkkaan mietittyä. Elokuvan huippuhetki onkin, kun hahmon kaksi eri persoonaa, ujompi Sméagol ja häijy Klonkku väittelevät keskellä yötä. Jackson on yhä ihan liekeissä trilogian parissa ja elokuvasta huomaa, että se tehtiin samassa tehokkaassa puhdissa ykkösen kanssa. Massiivisemmaksi paisuva paketti pysyy ihailtavasti kasassa ja Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia on kaikin puolin erinomainen teos.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.11.2022
Lähteet: elokuvien julisteet www.impawards.com
Alun kuva elokuvasta Spider-Man
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti