Arvostelu: Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia (The Lord of the Rings: The Two Towers - 2002)

TARU SORMUSTEN HERRASTA: KAKSI TORNIA

THE LORD OF THE RINGS: THE TWO TOWERS

Ohjaus: Peter Jackson
Pääosissa: Elijah Wood, Ian McKellen, Sean Astin, Viggo Mortensen, John Rhys-Davies, Orlando Bloom, Bernard Hill, Liv Tyler, Christopher Lee, Billy Boyd, Dominic Monaghan, Hugo Weaving, Miranda Otto, David Wenham, Brad Dourif, Karl Urban ja Andy Serkis
Genre: fantasia, seikkailu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 59 minuuttia / Extended Edition: 3 tuntia 55 minuuttia
Ikäraja: 12 / Extended Edition: 16

J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -fantasiakirjasarjaan (The Lord of the Rings - 1954-1955) perustuva elokuva Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (The Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring - 2001) oli Oscar-palkittu suurmenestys, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Tekijät olivat itse asiassa pelanneet varman päälle ja kuvanneet koko elokuvatrilogian kerralla! Jos ensimmäinen osa olisi siis ollut haukuttu floppi, olisivat tekijät olleet isossa pulassa. Jatko-osa vaati enemmän efektejä kuin ensimmäinen osa ja jos Sormuksen ritarit olisi ollut taloudellinen pettymys, olisi budjetista pitänyt luultavasti leikata. Näin ei onneksi käynyt ja tekijät pystyivät huojentuneena viimeistelemään jatko-osan ja julkaisemaan sen. Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia sai ensi-iltansa joulukuussa 2002 ja se oli vielä isompi hitti kuin edeltäjänsä, tuottaen lähes miljardi dollaria! Kriitikot ylistivät tätäkin elokuvaa ja se sai mm. 6 Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti 2 (parhaat ääni- ja erikoistehosteet) ja 9 BAFTA-ehdokkuutta, joista se voitti myös 2 (parhaat erikoistehosteet ja paras puvustus). Edellisen osan tavoin myös Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia on jäänyt elämään yhtenä elokuvahistorian ja fantasiagenren merkkiteoksena. Itselläni ei ole tämänkään leffan kanssa muistikuvaa siitä, milloin näin sen ensimmäisen kerran, mutta olin nähnyt koko trilogian jo ennen kuin aloitin koulun ja olen nähnyt leffat sen jälkeen moneen otteeseen uudestaan. Viime kesänä päätin katsoa koko trilogian yhden päivän aikana ja vaikka ajattelin sen jäävän ainoaksi kerraksi, kun teen niin, huomasin tänäkin vuonna tekeväni saman uudestaan. Toisaalta voisiko päivää paremminkaan viettää?

Sormuksen saattue on hajonnut. Hobitit Frodo ja Sam jatkaavat matkaansa kohti Mordoria, tuhotakseen Valtasormuksen ja heitä varjostaa häijy Klonkku-olento. Aragorn, Legolas ja Gimli jahtaavat uruk-hai -armeijaa, joka vie Merriä ja Pippiniä kohti Rautapihaa. Matkallaan kolmikko kohtaa vanhan ystävänsä, joka vie heidät Rohaniin, jonka kuninkaan mielen Saruman-velho on myrkyttänyt. Sarumanin aikeina on tuhota koko ihmisten maailma.

Elijah Wood jatkaa erittäin hyvin Frodo Reppulin roolissa. Hahmolle alkaa vähitellen käymään raskaaksi Sormuksen aiheuttama taakka ja hänen mielialansa vaihtelee nopeasti. On kiinnostavaa nähdä, miten arvaamattomaksi Frodon käytös voi mennä. Hän alkaa olla täysin hukassa ja toivoo entistäkin enemmän, ettei olisi joutunut lähtemään matkalle. Onneksi Frodon tukena on yhä Samvais Gamgi, jota esittää edelleen Sean Astin. Astin tuo hahmossaan esille uusia puolia ja hahmon täytyy todella kerätä rohkeutensa. Frodon ja Samin ystävyyttä syvennetään hienosti läpi elokuvan.
     Viggo Mortensenin näyttelemällä Aragornilla alkaa huoli painaa koskien hänen rakastaan Arwen-haltiaa (Liv Tyler). Aragorn yrittää yhä taistella kohtaloaan vastaan, mutta ympärillä olevat tapahtumat pakottavat häntä nousemaan yhä isommin johtoasemaan. Mortensen suoriutuu roolistaan yhtä hyvin kuin edellisessäkin elokuvassa - itse asiassa kenties jopa paremmin.
     Orlando Bloomin esittämän Legolas-haltian ja John Rhys-Daviesin esittämän Gimli-kääpiön kisailut taisteluiden tuoksinnassa tuovat huumoria mukaan elokuvaan. Hahmoilla on muitakin kohtauksia, jotka tuovat kevennystä muuten synkkään filmiin. Vaikka kääpiöt ja haltiat ovat vannoutuneita vihamiehiä, alkaa kaksikon välille muodostua lujaa ystävyyttä. Aragorn, Gimli ja Legolas ovat mahtava kolmikko, joiden seikkailua on kiehtovaa seurata.

Vaikka Legolas ja Gimli tuovat hauskuutta mukaan, ovat sarjan koomikot edelleen hobittikaverukset Merri (Dominic Monaghan) ja Pippin (Billy Boyd). Hahmot ovat kuitenkin joutuneet aikamoiseen pinteeseen, jolloin huumoria on aika vaikea löytää kuoleman tuijottaessa suoraan silmiin. Merristä ja Pippinistäkin löydetään uusia puolia, kun hahmoista tehdään välillä vakavampia, jolloin he eivät ole pelkästään sarjan narrit. Kaksikon väliset keskustelut ovat vielä parempia kuin edellisessä osassa ja Boyd ja Monaghan ovat loistavat rooleissaan!
     Elokuvassa nähdään myös vanhat tuttavuudet, paha Saruman-velho (fantastinen Christopher Lee), haltialordi Elrond (Hugo Weaving) ja tämän tytär Arwen. Liv Tyler tuo entistä paremmin herkkyyttä esille Arwenissa, kun taas Weaving osoittaa arvokkuuttaan tämän isän roolissa. Lee on entistäkin hurjempi Sarumanina ja hahmo luo hienosti uhkaa koko ihmiskunnalle uruk-hai-armeijallaan.
     Uusina tuttavuuksina elokuvassa esitellään Rohanin ihmishahmoja, kuten Bernard Hillin näyttelemä kuningas Théoden, Karl Urbanin esittämä Rohanin ratsastajien johtaja Éomer, tämän sisko Éowyn (Miranda Otto) ja luihu Grima Kärmekieli (Brad Dourif). Uudet hahmot ovat mainioita ja kiehtovia. Inhottava Grima pitää kuningas Théodenia kierossa otteessaan, eikä edes mahtava ja kuninkaalleen uskollinen taistelija Éomer voi tilanteelle mitään. Éowyn taas on kiinnostava hahmo, sillä hän ei suostu jäämään vain hoitamaan lapsia, kun miehet sotivat, vaan hän yrittää keksiä keinon päästä taistoon mukaan. Otto on oivallinen valinta Éowyniksi, kuten on myös Urban hänen veljekseen. Dourif sopii täydellisesti limanuljaska-Grimaksi ja Hillistä löytyy oikeaa ylhäisyyttä kuninkaaksi.

Uutuushahmoja ovat myös Boromirin veli Faramir (David Wenham) ja Puuparta, joka on Fangornin metsissä elävä (kirjaimellisesti elävä) puu, eli entti. Puupartaa ääninäyttelee Gimlin näyttelijä John Rhys-Davies. Hahmo puhuu hitaasti ja päästelee välillä outoja äännähdyksiä, joita on hauska kuunnella. Puuparta ei ole mikään paras runojen kertoja, mutta muuten hän on kiinnostava olento. Faramir jää tässä elokuvassa vielä aika paljonkin sivuun, mutta hänen hahmonsa esittely on toimiva ja Wenham on hyvä osassaan.
     Ehdottomasti elokuvan paras uutuus on Andy Serkisin esittämä Klonkku. Lasken hahmon nyt uutuudeksi, sillä Sormuksen ritareissa Klonkkua ei nähty lähes ollenkaan. Kyseessä on ehdoton suosikkihahmoni Taru sormusten herrasta -trilogiasta - hahmo on aivan mieletön! Sormus on kiduttanut Klonkkua vuosisatoja ja hänen mielensä on jakautunut kahtia. Klonkku on Sormuksen luoma ilkikurinen ja häijy persoona, kun taas Sméagol on se, joka hahmo oli ennen Sormuksen löytymistä. Nämä kaksi persoonaa nousevat vuorotellen esiin ja välillä hahmo jopa keskustelee itsensä kanssa! Ensimmäinen kohtaus, jossa hahmo tosissaan käy keskustelua itsekseen, on yksi koko elokuvasarjan parhaista. Se myös todella osoittaa Serkisin uskomattoman lahjakkuuden. Andy Serkis ei nimittäin vain ääninäytellyt hahmoa, vaan hän myös esitti Klonkun eleet ja ilmeet! Nämä liikkeet kuvattiin ja niiden pohjalta animaattorit loivat digitaalisen Klonkun. Serkis antaa tosissaan kaikkensa roolin eteen. Hän vääntäytyy ihan friikkeihin asentoihin ja onnistuu olemaan sekä karmiva että hupaisa. Ja hänen äänensä! Serkisin ääni Klonkulle on ihan ymmärrettävästi jäänyt elämään ihmisten mieliin ja elokuvahistoriaan. Täydellinen suoritus! Serkis olisi ehdottomasti ansainnut Oscar-palkinnon parhaasta miessivuosasta!

Elokuva jatkaa lähes suoraan siitä, mihin Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit päättyi, eikä siinä pahemmin selitellä aiempia tapahtumia, joten edellinen osa täytyy olla katsottuna. Leffa nappaa näin välittömästi mukaansa, eikä katsoja malta odottaa, millaisiin seikkailuihin ja vaaroihin hahmot tällä kertaa päätyvät. Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia on selvää jatkumoa kaikin puolin, mutta samalla se tuntuu myös hieman erilaiselta. Edellinen osa seurasi sormuksen saattuetta ryhmänä, mutta nyt kun porukka on hajalla, leffa keskittyy useampaan eri juonikuvioon. Lisäksi kyseessä on synkempi elokuva kuin edeltäjänsä. Seikkailun tuntu on mukana yhä, mutta ilmapiiri muuttuu tummemmaksi ja valo alkaa hiipua. Elokuvaan on saatu erinomaisen uhkaava ilmapiiri, sodan ja tuhon lähestyessä. Ja sodasta puheenollen, Sormuksen ritareiden taistelut Moriassa ja Parth Galenilla eivät ole mitään verrattuna tämän leffan Helmin Syvänteen taistelun mittaluokkaan. Elokuvan suuri taisto ihmisten ja uruk-hai-armeijan välillä on uskomattoman hienosti toteutettu. Siitä löytyy tietysti useita eeppisiä ja kylmiä väreitä nostattavia hetkiä, minkä lisäksi siinä tapahtuu vähän väliä jotain uutta, jolloin aika ei käy pitkäksi. Legolas ja Gimli tuovat myös kevennystä mukaan, jottei sota ole täysin ilotonta. Taistelusta voi muuten bongata ohjaaja Peter Jacksonin heittämässä keihään! Helmin syvänteen taistoa myös pohjustetaan pitkään, jotta katsojan tunnelma saadaan nostatettua korkealle. Yksi pysäyttävimmistä hetkistä on, kun ennen taistelua sotilaat alkavat valmistautua ja myös lapset joutuvat tarttumaan aseisiin. Elokuvassa on pari muutakin hienoa taistelua, mutta Helmin Syvänteen sota on ehdottomasti paras.

Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia ei kuitenkaan ole pelkkää mäiskettä, vaan mukaan mahtuu paljon muutakin. Aina välillä siirrytään näyttämään, mitä hobiteille kuuluu. Frodo ja Sam joutuvat kohtaamaan omat ongelmansa, eikä heillä ole muita enää tukenaan kuin toisensa. Merri ja Pippinkin joutuvat erilaisiin vaaroihin ja alkavat ymmärtämään paremmin maailmanmenoa. Erilaiset ystävyydet luovat mukaan syvyyttä ja muutamassa kohtaa aitoa koskettavuutta. Klonkun kohtaukset ovat aivan huippuja ja ne tarjoavat monia erilaisia tunteita. Elokuva tekee myös taidokkaasti sen, mitä mielestäni jokaisen jatko-osan pitäisi tehdä: laajentaa sarjan maailmaa. Kaksi tornia esittelee useita uusia puolia Keski-Maasta, minkä mahdollistaa juuri se, että hahmot ovat tällä kertaa erillään. Omasta mielestäni kyseessä ei ole ihan yhtä hyvä elokuva kuin Sormuksen ritarit, mutta tämäkin Taru sormusten herrasta -leffa ansaitsee ehdottomasti täydet pisteet! Kyseessä on ehdottomasti yksi parhaista jatko-osista ikinä!

Elokuvan tehosteet ovat kestäneet hyvin aikaa. Ainoa ongelma on oikeastaan taustakangastehoste kävelevän Puuparran takana. Tausta ei tunnu kuvissa kuuluvan yhteen liikkuvan hahmon kanssa. Muuten elokuva on visuaalisesti todella näyttävä. Varsinkin suuret massakohtaukset ja taistelut ovat erittäin upeita. Nazgûlien lentoliskoratsut ovat hienosti toteutettuja. Kalmansoiden vihreät aaveet ovat oikeasti karmivia, kuten myös örkkien hukkaratsut. Ja kuten jo aiemmin sanoin, Klonkku on täydellisesti toteutettu. Hahmosta on saatu niin todentuntuinen, että välillä jopa unohtaa sen olevan pääosin tietokoneella tehty! Hobittien ja kääpiöiden pituusero verrattuna ihmisiin on jälleen hyvin toteutettu. Välillä tosin voi huomata Gimlistä, ettei ruudulla ole John Rhys-Davies, vaan joku lyhyempi kaveri Gimli-naamio kasvoillaan. Elokuva on kuvattu mestarillisesti, kuten myös leikattu. Ensimmäisen osan "kököt" hidastuskuvat ovat poissa ja tässä elokuvassa käytetyt hidastukset ovat hyviä ja toimivia. Koko elokuvan ehkä jopa hienoin kuva on, kun näytetään koko uruk-hai-armeija Rautapihalla, Sarumanin pitäessä puhetta. Äänitehosteista on pakko sanoa, että Nazgûlien päästämät äänet ja Sormukseen keskittyvä ulina ovat huikeita. Elokuvan musiikki, josta vastaa edelleen Howard Shore, on yhtä loistavaa kuin edellisessäkin. Parhaimpana uutuutena musiikillisesti on Rohanissa kuultava teema, joka on hieman jopa surullinen, mutta siinä on silti mukana toimintaa. Elokuvassa on myös muutama laulu, kuten Klonkun hoilotus, hänen hakatessaan kalaa kiveä vasten, jolle nauran aina.

Lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat myös yhtä taidokasta kuin edellisessä. Uusina paikkoina nähdään Fangornin metsä, Kalmansuot, Mordorin Musta Portti, Edoras, Helmin Syvänne, ja Gondorin ja Mordorin välissä oleva Osgiliathin linnoitus. Jokainen paikka on jälleen hyvin erilainen ja ne viestivät taas Keski-Maan kulttuurieroista laajentaen sarjan maailmaa. Pienoismallit ovat yhtä huikeita kuin edellisessä elokuvassa. Puvustuksen osalta elokuvassa nähdään enemmän sota-asuja kuin edellisessä ja maskeeraajilla on ollut enemmän hommaa lukuisien örkkien ja monien taisteluhaavojen kanssa. Käsikirjoitus on erinomaisesti rakennettu - kenties jopa paremmin kuin edellisessä osassa, sillä tällä kertaa tarina keskittyy useampaan juonikuvioon, eikä seuraa vain yhtä joukkoa. Ja jälleen on pakko nostaa hattua Peter Jacksonin huikeille kyvyille pitää tällaista megapakettia kasassa näin täydellisesti. Etenkin suurten taistelukohtausten aikana Jackson vakuuttaa kysyillään.

Elokuvasta on Extended Edition, eli vajaan tunnin pidempi versio, jossa on pidennettyjä ja kokonaan uusia kohtauksia, kuten Samin ja Frodon kapuaminen vuorilla haltiaköyden avulla, puun hyökkääminen Merrin ja Pippinin kimppuun, Théodenin pojan hautajaiset ja Osgiliathin valtaamisen juhlistaminen, jossa esiintyvät Boromir, Faramir ja heidän isänsä Denethor, joka tulee teatteriversioissa mukaan vasta trilogian päätösosassa, Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluussa (The Lord of the Rings: The Return of the King - 2003). Katson trilogiasta aina juuri nämä pidennetyt versiot.

Blu-rayn kuvanlaatu on tietenkin aivan huikea, vaikka se valitettavasti myös samalla paljastaa muutamat aikaa nähneet green screen -tehosteet. Kuten edellisen elokuvan viisilevyisessä Blu-ray -julkaisussa, myös tässä on kolme levyä lisämateriaalia. Ensimmäinen levy on nimeltään The Appendices Part 3: The Journey Continues..., joka sisältää dokumentteja elokuvan suunnittelusta. Toinen levy on nimeltään The Appendices Part 4: The Battle for Middle-Earth Begins, jossa on monta dokumenttia koskien elokuvan tekoa. Kolmas levy The Two Towers Behind the Scenes jatkaa edellisen elokuvan dokumenttia. Viisilevyinen Blu-ray -julkaisu sisältää vain Extended Edition -version elokuvasta, joka on jaettu kahdelle levylle. Puolessa välissä elokuvaa levy täytyy vaihtaa. Lisämateriaalit ovat DVD-levyillä.

Yhteenveto: Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia ei ole ihan yhtä hyvä kuin edeltäjänsä, mutta on se silti täydellinen filmi ja yksi hienoimmista elokuvista maailmassa! Elokuva nappaa katsojan heti mukaansa jatkamalla suoraan siitä, mihin Sormuksen ritarit päättyi, eikä koskaan päästä irti. Kyseessä on vakavampi filmi kuin edeltäjänsä, mutta samaa seikkailuhenkeä löytyy silti. Filmi muuttuu sotaisampaan suuntaan ja Helmin Syvänteen taistelu on upeaa katseltavaa. Tarina on rakennettu eri tavalla kuin edellinen osa, elokuvan keskittyessä useampaan juonikuvioon. Rytmitys on jälleen täydellistä ja kaikki tapahtumat kiehtovat samalla lailla. Hahmot ja heidän näyttelijänsä ovat mahtavia, niin vanhat tutut kuin uudetkin henkilöt. Vaikka mukana on useita erinomaisesti kirjoitettuja hahmokaaria, elokuvan todellinen tähti on kuitenkin Klonkku, joka on uskomattoman hyvin luotu Andy Serkisin huikean roolisuorituksen ja taidokkaiden animaattoreiden ansiosta. Elokuva on muutenkin visuaalisesti häikäisevä efektiensä, lavasteidensa ja kuvauksensa ansiosta. Jos pidit sarjan edellisestä osasta, pidät varmasti myös tästä. Suosittelen Taru sormusten herrasta: Kahta tornia ehdottomasti jokaiselle - kunhan ensimmäinen osa on nähty!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.3.2016 - Muokattu 17.2.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.alienationmentale.wordpress.com
The Lord of the Rings: The Two Towers, 2002, New Line Productions Inc