Vuoden 2025 parhaat elokuvat

VUODEN 2025 PARHAAT ELOKUVAT

Vuotta 2025 on jäljellä enää muutamia tunteja ja pian pääsemme ottamaan vastaan vuoden 2026 ja sen elokuvatarjonnan. Mutta ennen kuin ryhdytään innostumaan liikaa tulevasta, käännetään katseet vielä kerran taaksepäin, sillä nyt on aika minun paljastaa suosikkini kuluneen vuoden elokuvista.

Haluaisin heti muistuttaa parista asiasta. Ensinnäkin kyseessähän on tosiaan vain minun oma henkilökohtainen listani, joka voi poiketa paljon juuri sinun listastasi. Kerrohan siis alla kommenteissa omat suosikkisi vuoden 2025 leffoista! Toiseksi elokuvat on listattu Suomen teatteriensi-illan tai suoratoistojulkaisun perusteella, joten mukana on joitain leffoja, jotka saivat maailmanensi-iltansa jo vuonna 2024, mutta saapuivat meille vasta tänä vuonna.

Ja ennen kuin päästään varsinaiseen kymmenen parhaan elokuvan listaan, minulta löytyy useita kunniamainintoja. Pitkään kärkikymmenikössäni pyörinyt September 5 oli vangitseva elokuva hirvittävästä tapahtumasta vuoden 1972 Olympialaisissa. The Brutalist oli kaikin tavoin jylhä eeposteos, josta Adrien Brody voitti ansaitusti miespääosa-Oscarin. A Real Pain näytti Jesse Eisenbergin taidot kameran takana ohjaajana, sekä esitteli lisää Kieran Culkinin kykyjä kameran edessä. Japanilainen Exit 8 (8番出口) oli mielestäni vuoden paras videopeliadaptaatio. Better Man toi artistielämäkertaleffoihin raikkautta muuttamalla britti-ikoni Robbie Williamsin kirjaimelliseksi show-apinaksi. The Lost Bus oli tehokkaan stressaava kuvaus sankariteosta vuoden 2018 Pohjois-Kalifornian metsäpalon aikana. F1 oli ilahduttava vanhan koulukunnan viihdepläjäys. Novocaine oli oiva toimintakomedia vekkulilla idealla. Warfare oli onnistuneen tiivistunnelmainen kuvaus erään Navy SEAL -joukon kokemuksista Irakin sodassa. Nuremberg oli mielenkiintoinen matka toisen maailmansodan jälkipuintiin ja elokuvassa Russell Crowe teki yhden parhaista roolisuorituksistaan vuosiin. Weapons oli kiehtova uusi kauhutarina Zach Creggeriltä, sementoiden ohjaajan aseman tämän hetken parhaiden kauhutekijöiden joukossa. Värikkäät Superman ja The Fantastic Four: First Steps todella tuntuivat henkiin herääviltä sarjakuvilta. Mission: Impossible - The Final Reckoning ja Downton Abbey: Viimeinen näytös (Downton Abbey: The Grand Finale) taas veivät pitkään kestäneet saagansa kunnialla päätökseensä. Frankenstein ja Suomeen vasta tammikuun alussa saapunut Nosferatu olivat kummatkin mahtavat uudet tulkinnat klassisista kauhukertomuksista. Animaatioiden saralla tämä vuosi tarjosi aikamoista nannaa, oli kyse sitten pikku indieleffasta Kensuken saari (Kensuke's Kingdom), nukkeanimaatiosta Memoir of a Snail, anime-elokuvasta Chainsaw Man - The Movie: Reze Arc (劇場版 チェンソーマン レゼ篇), Disney-hitin jatko-osasta Zootropolis - eläinten kaupunki 2 (Zootopia 2) tai maailman menestyneimmäksi animaatioksi nousseesta kiinalaisleffasta Ne Zha 2 (哪吒之魔童闹海).

10. BRING HER BACK

Philippoun veljesten Dannyn ja Michaelin, eli RackaRacka-duon esikoiselokuva Talk to Me (2022) jätti minut hieman kylmäksi, mutta samaa ei todellakaan voi sanoa heidän toisesta leffastaan, täysin syystä K18-leiman saaneesta Bring Her Backista. Vanhempiensa kuoltua Andy ja Piper sijoitetaan adoptiokotiin, mutta heidän uudessa, herttaiselta vaikuttavassa äidissä on jotain vialla. Tässä on kyllä pitkästä aikaa aidosti todella ahdistava ja epämiellyttäviä tunteita aiheuttava kauhuelokuva. Leffa tarjoaa näkyjä, joilta tekisi mieli sulkea silmänsä, mutta leffaa ei silti voi olla tuijottamatta. Elokuvan kauhu ei kuitenkaan perustu vain laiskaan shokkiarvoon, vaan karmivan ilmapiirin lisäksi leffa käsittelee väkevästi aiheita, kuten surua, traumaa, syyllisyydentunnetta ja sitä, miten pitkälle ihminen olisi valmis menemään rakkaidensa eteen. Nuoret Sora Wong ja Billy Barratt ovat hyvät rooleissaan, mutta onhan leffan todellinen tähti sijaisäitiä esittävä Sally Hawkins, joka on kuin kävelevä varoitusmerkki yliampuvassa äidillisyydessään ja hymyssään.

9. SISU 2

Jo ensimmäinen Sisu (2022) oli oikein pätevä toimintaelokuva, mutta jatko-osa Sisu 2 onnistui pistämään vielä siitäkin paljon paremmaksi. Periaatteessa kaikki, mikä ykkösosassa toimi, on tässä viilattu huippuunsa ja kaikki, mikä ykkösosassa ei toiminut, on osattu jättää pois. Jorma Tommila palaa rooliinsa Aatami Korveksi, joka yrittää tällä kertaa siirtää talonsa Neuvostoliiton valtaamasta Karjalasta, kun hän saa peräänsä puna-armeijan entisen komentajan, joka tappoi Aatamin perheen. Tästä käynnistyy jahti, joka vain kasvattelee kierroksiaan ja paranee edetessään. Sisu 2 on pullollaan huikeita toimintakohtauksia, jotka tarjoavat niin hurjia stuntteja kuin aivan mahtavia, joskin täysin päättömiä hetkiä. Elokuva on brutaali, mutta se osaa olla myös synkällä tavalla hauska. Tommila on loistovedossa Aatami Korpena ja Stephen Lang on täydellinen tätä jahtaavana Yeagor Dragunovina. Jalmari Helander pisti jo toistamiseen Hollywoodin toimintaräpellykset nurkkaan häpeämään ja vaikken yleisesti ole innoissani, että Rambo-leffat ovat saamassa esiosan, en keksi parempaa tekijää sellaiselle kuin Helander.

8. KESÄKIRJA

THE SUMMER BOOK

Tove Janssonin klassikkokirja kääntyi kertakaikkisen ihastuttavaksi elokuvaksi, joka tuntuu hämmentävän suomalaiselta siitä huolimatta, että elokuvan päävastuussa on amerikkalaisia ja brittiläisiä, pääroolissa nähdään Glenn Close ja leffassa puhutaan englantia. Pienellä mökillä tapahtuvassa Kesäkirjassa Sophia-tyttö viettää isänsä ja isoäitinsä kanssa juhannusta, yrittäessään toipua äitinsä kuolemasta. Koko juhannuksenvietto tuntuu täysin suomalaiselta ja tätä seesteistä kesän fiilistelyä on suorastaan ihanaa katsoa. Elokuva etenee hiljalleen, täysin omalla painollaan eteenpäin. Siinä tapahtuu toisaalta vähän, mutta se tarjoaa sitäkin enemmän. Kaiken uimisen, kaarnaveneiden veistelyn, juhannustaikojen tekemisen ja muun taustalla kytee vaiettu suru ja leffa pitääkin sisällään aikamoisen tunnelatauksen. Emily Matthews on mainio valinta Sophia-tytöksi ja Glenn Close on erinomaisessa vedossa tämän isoäitinä.

7. K-POPPARIT DEMONIEN JÄLJILLÄ

KPOP DEMON HUNTERS

Vuoden isoimpiin ilmiöihin lukeutui täysin puskista tullut Netflix-animaatio K-popparit demonien jäljillä. Minulta kesti liiankin pitkään vihdoin katsoa elokuva, mutta hoksasin nopeasti, miksi siitä muodostui niin suosittu. Leffan tarina ihmiskuntaa demoneilta musiikillaan suojelevasta K-pop-yhtyeestä voi kuulostaa paperilla pöljältä, mutta siitä on saatu aikaiseksi äärettömän viihdyttävä ja yllättävänkin syvällinen fantasiaseikkailu, jonka laulut ovat toinen toistaan tehokkaampia korvamatoja. Golden, Soda Pop ja Takedown ovat päätyneet minullakin aktiiviseen kuunteluun Spotifyssa. Elokuvan pääkolmikko Rumi, Mira ja Zoey ovat aivan mahtavat hahmot. He ovat päheät naissankarit, jotka onnistuvat samalla olemaan häkellyttävän samaistuttavia. Leffa on erittäin mukaansatempaava, hauska, jännittävä ja jopa koskettava. Kaiken kruunaa upea visuaalinen toteutus, joka yhdistelee länsimaista animaatiota itämaiseen animeen ja heittää sekaan videopelimäisyyttä. Loistoleffa, enkä ole yhtään yllättynyt, että sille ollaan jo tehtailemassa ties mitä jatko- ja lisäosia eri muodoissa.

6. ONE BATTLE AFTER ANOTHER

Tämän vuoden Oscar-ennakkosuosikki on Paul Thomas Andersonin uusi elokuva One Battle After Another - ja täysin ymmärrettävästi. Leonardo DiCaprio esittää entistä vallankumouksellista, joka joutuu suojelemaan tytärtään, kun vanha vihollinen palaa takaisin kuvioihin. Elokuvan prologi on vielä hieman hakeva, mutta kun ajojahti starttaa, myös itse elokuva lähtee vauhtiin oikein tosissaan. Leffa pitää lopulta niin tiukasti kiinni, että varttia vaille kolmen tunnin kesto tuntuu kulkevan kuin hujauksessa. Leffasta löytyy niin pirun jännittäviä hetkiä kuin myös yllättävänkin hauskoja juttuja. DiCaprio on tuttuun tapaansa loistava pääroolissa, mutta leffan todellinen tähti on vallankumouksellisia pakkomielteisesti jahtaava Sean Penn, jonka miessivuosapalkinnot tuntuvat tässä kohtaa jo lukitulta. Elokuva on myös teknisesti erittäin pätevä - etenkin lopun autokohtauksen aikana nähtävä kuvasto on aivan mieletöntä jälkeä.

5. EI KOSKAAN YKSIN

Yksi vuoden tärkeimmistä elokuvista on Klaus Härön uutuus Ei koskaan yksin, joka kertoo natsien saapumisesta Suomeen ja mitä se tarkoitti täällä asuville juutalaisille. Keskiössä on Ville Virtasen näyttelemä Abraham Stiller, joka auttoi suomalaisia juutalaisia, jotta heitä ei lähetettäisi keskitysleireille. Elokuva on vahva pohdinta Suomen asemasta toisen maailmansodan aikana, heijastellen sitä onnistuneesti nykypäivään ja saaden katsojan pohtimaan, onko itse tai onko valtiomme historian oikealla vai väärällä puolella liittyen tämän hetken maailmankonflikteihin. Aihe on vaikea, sillä tuskin moni suomalainen haluaa myöntää, että Suomi teki osansa holokaustin edistämisessä, mutta juuri siksi aiheesta täytyy puhua. Härön ohjaus on voimakasta ja hänen ja Jimmy Karlssonin käsikirjoitus on hieno. Virtanen on roolissaan upea, kuten on myös poikkeuksellisen synkän roolin tekevä Kari Hietalahti Suomen Valtiollisen poliisin päällikkönä, joka näkee natseissa Suomen tulevaisuuden.

4. BUGONIA

Eteläkorealaisen Save the Green Planet! -elokuvan (지구를 지켜라! - 2003) yhdysvaltalainen uudelleenfilmatisointi Bugonia on taattua laatua Yorgos Lanthimokselta. Elokuvassa salaliittohörhöt sieppaavat lääkefirman johtajan, uskoessaan tämän olevan todellisuudessa ihmiseksi naamioitunut avaruusolento. Tämä rakentuu tosielämän salaliittoteoriaan, että osa johtajistamme olisivat muukalaisolioita, jotka hallitsevat ihmiskuntaa salaa. Tästä on syntynyt niin tiivistunnelmainen kuin kierolla tavalla hauska trilleri, sekä ajatuksia herättävä satiiri. Katsoja huomaa pitkin elokuvaa vaihtelevansa mielipidettään siitä, ovatko sieppaajat täysin pöpejä päästään, vai onko heidän sanomassaan jopa jotain järkeä? Tapahtumaketjun eskaloitumista on suorastaan herkullista seurata ja finaali onkin lopulta kaiken odotuksen arvoinen. Emma Stone ja Jesse Plemons ovat tuttuun tapaansa huippuvedossa, Stone siepattuna johtajana ja Plemons tätä epäilevänä sieppaajana.

3. SINNERS

Hämärästä aamunkoittoon -leffasta (From Dusk Till Dawn - 1996) inspiraationsa saanut Sinners on vuoden paras kauhuelokuva. Elokuvassa rikollisveljekset Smoke ja Stack palaavat kotikonnuilleen Mississippi Deltaan avatakseen juhlatilan tummaihoisille. Paikan avajaisjuhlat muuttuvat kuitenkin painajaiseksi, kun verenhimoiset vampyyrit saapuvat paikalle. Sen lisäksi, että kyseessä on jännittävä, paikoin jopa karmiva leffa, Sinners kuvaa vakuuttavasti 1930-luvun mustien elämää Yhdysvalloissa. Jännite ei synny vain vampyyreistä, vaan nämä kierot verenimijät saattavat jopa näyttää houkuttelevalta vaihtoehdolta, heidän tarjotessa yhteiskuntaa, jossa kaikki ovat samanarvoisia. Kaikki tämä yhdistyy suorastaan lumoavalla tavalla musiikkiin, jota hyödynnetään mykistävin tavoin pitkin elokuvaa. Elokuva käyttää oman tovinsa hahmojen rakenteluun ja jännitteen kasvatteluun, ennen kuin se pistää tosissaan haisemaan. Michael B. Jordan tekee väkevän tuplaroolin sekä Smokena ja Stackina ja Jack O'Connell on nappivalinta vampyyrien johtajaksi. Ryan Cooglerin ohjaus on miehelle ominaisesti vaikuttavaa ja onpa leffa myös teknisesti huikea, jo ihan vain leveästä laajakuvasta isoon IMAX-kuvaan vaihtelevasta, erittäin tyylikkäästä kameratyöskentelystään lähtien.

2. OLEN YHÄ TÄÄLLÄ

AINDA ESTOU AQUI

Brasilialainen Olen yhä täällä voitti alkuvuodesta parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon ja täysin ansaitusti. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo 1970-luvulla Brasilian sotilasdiktatuurissa asuvasta Paivan perheestä, joiden elämä mullistuu, kun eräänä päivänä sotilaat sieppaavat perheen isän. Tästä käynnistyy shokeeraava ja perin ahdistava tarina, joka jätti minuun ison vaikutuksen. Elokuva on jälleen varoittava muistutus siitä, miten käy kun väärät ihmiset nousevat valtaan ja väärinkäyttävät valtaansa mielensä mukaan. Sitä enemmän elokuva on kuitenkin koskettava ja voimaa tuova kuvaus perheen periksiantamattomuudesta, rakkaudesta ja toistensa tukemisesta. Olen yhä täällä ei ole helppoa katseltavaa, mutta se on sitäkin palkitsevampi kokemus. Fernanda Torres on erinomainen pääroolissa miehensä olinpaikkaa selvittävänä Eunice Paivana. Vaikka Mikey Madison olikin erittäin mainio Anorassa (2024), olisin antanut naispääosapalkinnon Torresille.

1. FLOW

STRAUME

Tiedän, että Flow sai ensiesityksensä Suomessa jo syyskuussa 2024 Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla, mutta koska itse näin elokuvan vasta, kun se saapui Suomen teatterikierrokselle alkuvuodesta, lasken sen nyt listalleni vuoden 2025 parhaista elokuvista. Enkä vain mille tahansa sijoitukselle, vaan nimenomaan suosikkielokuvakseni vuodelta 2025. Flow on liki täydellinen mestariteos, josta on muodostunut itselleni äärimmäisen tärkeä filmi - osittain siksi, että oma kissani Viiru menehtyi tänä kesänä, enkä voi olla miettimättä sitä katsoessani Flow'ta. Mutta ei leffan hienous synny vain siitä, että sen päähahmo on söpö kissa. Ei, vaan koska elokuva on kaikin puolin lähes sanoinkuvailemattoman upea. Se on puhdasta tarinankerronnallista juhlaa, luottaen sataprosenttisesti elokuvakerronnan nyrkkisääntöön "näytä, älä kerro". Tässä elokuvassa ei ole ainuttakaan repliikkiä ymmärrettävää dialogia, vaan eläimet vain maukuvat, haukkuvat ja niin edelleen. Katsoja on silti koko ajan täysin perillä siitä, mitä on meneillään. Elokuva on teemoiltaan vahva. Se kertoo yksinäisestä kissasta, joka joutuu turvautumaan yllättäviin liittolaisiin, kun suuri vedenpaisumus tuhoaa hänen kotinaan toimivan metsän. Tämä on tärkeä viesti yhteistyön merkityksestä hädän keskellä, sekä sisältää toki painavaa sanaa ympäristökatastrofeista. Fiilikseltään Flow on täysin omaa luokkaansa ja sen tapahtumissa on jopa jotain lumoavan hengellistä, ilman että se olisi koskaan jotenkin saarnaavan uskonnollinen. Kaiken tämän päälle elokuva on myös puhdasta silmäkarkkia, kuin eloon heräävä maalaus. Kaunis, ihastuttava, hauska, ahdistava ja syvästi liikuttava. Tämä pieni latvialaisanimaatio uhmasi kaikkia odotuksia ja nappasi parhaan animaation Oscar-pystin, sekä voitti paikkansa tämän listan kärkipaikalta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.12.2025

Lähteet: elokuvien julisteet www.impawards.com, paitsi Flow www.imdb.com

Alun kuva elokuvasta Sinners