Arvostelu: Olen yhä täällä (Ainda Estou Aqui - 2024)

OLEN YHÄ TÄÄLLÄ

AINDA ESTOU AQUI

Ohjaus: Walter Salles

Pääosissa: Fernanda Torres, Selton Mello, Guilherme Silveira, Valentina Herszage, Luiza Kosovski, Barbara Luz, Cora Mora, Pri Helena, Fernanda Montenegro, Antonio Saboia, Maria Manoella, Marjorie Estiano, Gabriela Carneiro, Olívia Torres, Humberto Carrão, Maeve Jinkings ja Caio Horowicz

Genre: draama

Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia

Ikäraja: 12

Ainda Estou Aqui, eli englanniksi I'm Still Here, eli näin suomalaisittain Olen yhä täällä perustuu Marcelo Rubens Paivan samannimiseen muistelmakirjaan vuodelta 2015, joka puolestaan pohjautuu Marcelon omiin kokemuksiin lapsena sotilasdiktatuurin alla kärsineessä Brasiliassa. Murilo Hauser ja Heitor Lorega kirjoittivat muistelman pohjalta elokuvan käsikirjoituksen ja saivat sen läpi. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2023 ja lopulta Olen yhä täällä sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla syyskuussa 2024. Pikkuhiljaa elokuva on saanut myös kunnon teatterikierrosta festivaaliesitysten lisäksi ja nyt, parhaan elokuvan, parhaan ulkomaalaisen elokuvan ja parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuksien siivittelemänä Olen yhä täällä saapuu Suomenkin leffateattereihin. Itse kuulin elokuvasta vasta, kun se sai Oscar-ehdokkuutensa ja kiinnostuin näkemään, mistä onkaan kyse. Ilokseni leffasta järjestettiin ennen Oscar-gaalaa ennakkonäytöksiä ja kävinkin katsomassa elokuvan heti.

1970-luvun alussa Brasilia on hirmuisen sotilasdiktatuurin vallan alla. Paivan perheen elämä saa ikävän käänteen, kun eräänä päivänä tuntemattomat miehet saapuvat taloon ja vievät Rubens-isän mennessään, tämän kongressitaustan takia. Alkaa muun perheen sinnikäs yritys löytää isä ja saada tämä vapaaksi.

Fernanda Torres on saanut usean naispääosaehdokkuuden eri gaaloissa Olen yhä täällä -elokuvan tiimoilta, eikä ihme, sillä Torres on upeassa vedossa. Torres näyttelee Paivan perheen äitiä, Eunicea, joka joutuu ahtaalle, kun eräänä päivänä tuntemattomat miehet vievät hänen miehensä Rubensin (Selton Mello). Eunicen pitää yhtäkkiä yksin pyörittää perhettään, saada rahaa jostain ja samalla yrittää keksiä, millä keinolla hän voisi saada miehensä takaisin. Nainen on neuvokas ja yrittää usein vedota muiden hyvyyteen, toivoen, että jos hän on ystävällinen myös uhkaavia ihmisiä kohtaan, nämä tekisivät vastapalveluksen ja jättäisivät hänet ja hänen perheensä rauhaan. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu ja Torres tulkitseekin hyvin Eunicen kasvavaa vimmaisuutta ja vainoharhaisuutta, samalla kun hän yrittää parhaansa mukaan rauhoitella lapsiaan, että kaikki on hyvin ja isi tulee pian kotiin.

     Eunicella ja Rubensilla on viisi lasta: aikuisuuden kynnyksellä oleva Vera-tytär (Valentina Herszage), joka muuttaa Lontooseen elokuvan alussa ja on lähes tietämätön siitä, mitä kotimaassa onkaan meneillä, nuoremmista sisaruksistaan huolta pitävä Eliana-tytär (Luiza Kosovski), jalkapalloa harrastava Nalu-tytär (Barbara Luz), nukkeaan kaikkialle vievä Maria-tytär (Cora Mora), sekä kavereiden kanssa seikkailemisesta pitävä Marcelo-poika (Guilherme Silveira), jonka muistelmakirjaan elokuvan perustuu. Eikä pidä unohtaa perheen kodinhoitajaa Zezéä (Pri Helena). Lapsinäyttelijätkin ovat rooleissaan hyviä ja he saavat muodostettua kuvan aidosta perheestä, jonka jäsenet eivät aina tule toimeen keskenään, mutta jotka näyttävät rakkautensa todellisen ahdingon edessä.

Olen yhä täällä osoittautui hienoksi tositapahtumiin perustuvaksi jännitysnäytelmäksi, joka saa niin hahmot kuin katsojansakin varpaille siitä, minne tarina seuraavaksi etenee. Vielä aluksi kaikki vaikuttaa ihanalta auvolta. Aurinko paistaa Rio de Janeirossa, lapset uiskentelevat rannalla, pelaavat jalkapalloa, sekä leikkivät uuden koiransa kanssa ja vanhempien suhde näyttäisi olevan hyvällä tolalla. Kun sitten eräänä päivänä tuntemattomat miehet tunkeilevat kylään ja vaativat Rubens-isää lähtemään mukaansa kuulusteltavaksi, ilmapiiri muuttuu lennosta tehokkaan ahdistavaksi. Elokuva on mielenkiintoinen aikamatka 1970-luvun alun Brasiliaan ja siihen missä jamassa maa oli. Brasiliassa koettiin vallankaappaus vuonna 1964, minkä seurauksena maa jäi armeijan hallitsemaksi ja erilaisista väärinajattelijoista ja "maanpettureista" hankkiuduttiin toki eroon. Jo alussa tästä nähdään pieniä viitteitä, kun armeijan ajoneuvot ajavat rannan viertä, mutta hirmuvalta tulee yhä vain ikävämmin selväksi leffan edetessä.

Samalla kyseessä on vaikuttava ja koskettava kuvaus perheen periksiantamattomuudesta ja toistensa tukemisesta. Tapahtumien etenemistä on parhaimmillaan erittäin jännittävää seurata ja erityisesti vankilaosio on pirun ikävää katseltavaa. Leffa ei muutenkaan päästä helpolla ja etenkin loppupää kouraisee oikein tosissaan ja minunkin näytöksestäni useampi katsoja poistui teatterista kyyneliä pyyhkien. Varttia yli parin tunnin kesto pitää tehokkaasti otteessaan ja kaiken kaikkiaan Olen yhä täällä on väkevä teos. Jos elokuva nyt tänä yönä häviää parhaan ulkomaalaisen elokuvan palkinnon Emilia Pérezille (2024) myös Oscareissa, ei voi muuta kuin sanoa, että arvoisa Academyn äänestäjäraati saakoon haistaa pitkät.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Walter Salles, jonka rakentama ilmapiiri on onnistuneen epämukava ja saa katsojankin vilkuilemaan perheenjäsenten olkien yli, että ovatko taustalla näkyvät ihmiset vain omissa puuhissaan, vai seuraavatko he Paivoja. Murilo Hauserin ja Heitor Loregan käsikirjoitus on väkevä ja sisältää muutamia erityisen taitavasti rakennettuja kohtauksia ja osioita. Olen yhä täällä on myös pätevästi kuvattu ja sujuvasti leikattu kasaan. Lavasteet ovat oivat, äänimaailma mainiosti rakennettu ja Warren Elliksen säveltämät musiikit tunnelmoivat hyvin taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.3.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ainda Estou Aqui, 2024, VideoFilmes, RT Features, MACT Productions, Arte France Cinéma, Conspiração Filmes, Globoplay, Canal+, Ciné+OCS